”Olen käynyt kampanjakiertueella tapaamassa alkoholistityötä ja huumetyötä tekeviä järjestöjä. Uskomattoman arvokasta työtä. Erityisesti Suojatie ry:n toiminta entisten huumeongelmaisten kanssa teki vaikutuksen”.
- Pekka Haavisto -
Näiden vierailukäyntien jälkeen päälimmäisin tunteeni on valtava kiitollisuus kaikkia päihdepalveluiden parissa työskenteleviä kohtaan.
Halusin tutustua päihdepalveluihin selvittääkseni itselleni, mitä päihdepalveluista puhuttaessa toistetuilla fraaseilla tarkoitetaan: mitä tarkoittaa, että päihde- ja mielenterveyspalvelut pitäisi saada samalle luukulle? mitä moniammatillisuuden tarve päihdepalveluissa tarkoittaa? mistä tietosuojaongelmat päihdepalveluissa johtuvat?
Ennen kaikkea halusin päästä eroon myös siitä tunteesta, että päihdepalveluiden kenttä on sirpaleinen, ja ettei sen kokonaisuudesta ota selvää. On vaikuttanut siltä, että päihdepalveluita vaivaa sama kuin mielenterveyspalveluita: pirstaleisuus, katkonaisuus, ja huono saavutettavuus. Valitettavasti tämä on se tunne, joka minulla on edelleen, ja sen monet päihteiden käyttäjät, toipujat ja entiset käyttäjät ovat vahvistaneet. Päihdekuntoutukseen, kuten terapiaan, on Suomessa todella vaikea päästä.
Suomalaisen päihdehoidon painopiste tuntuu tällä hetkellä olevan korvaushoidossa. Korvaushoito on kaksiteräinen miekka: yhteiskunnalle se kannattaa, sillä korvaushoito poistaa haittoja ja siivoaaa monia päihteisiin liittyviä ilmiöitä silmistä ja tilastoista. Itse päihdeongelmaa korvaushoito ei silti poista. Kunnille korvaushoidon tarjoaminen kannattavaa, koska tarjoamalla huumeongelmaan apua hakevalle korvaushoitoa on hoitotakuun kirjain täytetty.
Monet sanovat, että korvaushoitoon on helppo päästä, mutta jos haluat vierottautua korvaushoidosta ja huumeista kokonaan, ei kuntoutusta välttämättä edes tarjota, saati että kuntoutuspaikkoja olisi riittävästi tarjolla. Ja jos pääset kuntoutukseen, kestää se korkeintaan kuukauden, mikä on aivan liian lyhyt aika päihteistä vierottautumiseksi, puhumattakaan kaikkien niiden ongelmien ratkeamista, joita päihteidenkäyttöön liittyy - joko käyttämisen alkusyynä tai sen seurauksena. Fyysisen riippuvuuden poistaminen ei riitä, pitää olla myös psyko-sosiaalista kuntoutusta: sen opettelemista, miten omat tunteet voi kohdata, miten ihmissuhteissa ollaan ja toimitaan, töissä käydään ja yhteiskunnassa toimitaan.
Alalla toimivat sanovat, että pitkäaikaisia kuntouttavia päihdehoitoja on lyhytnäköisesti ajettu ajas 90-luvulta lähtien - hoitojaksot ovat lyhentyneet eikä hoitopaikkoja yksinkertaisesti ole riittävästi. Minusta on lähes heitteille jättämistä antaa korvaushoitonapit 19-vuotiaalle ohjaamatta häntä sen lisäksi minkäänlaiseen kuntoutukseen. Kuten joku sanoi, pitäisi avoimesti keskustella siitä, onko Suomessa tehty tietoinen linjaus, ettei korvaushoidossa olevia enää yritetäkään vierottaa.
Suomi on päihdeongelmainen yhteiskunta, jolle ongelman hoitamatta jättäminen tulee vielä kalliiksi. Jo nyt on nähtävissä päihdeongelmien ylisukupolvistumista, periytyvää huumeongelmaa. Usein päihdeongelmasta kärsii koko perhe, ja käyttäjän lisäksi hoitoa tarvitsisivat muutkin perheenjäsenet, jotka ovat mahdollisesti myös käyttäjiä. Piikinvaihdossa saattavat käydä yhdessä äiti ja lapsi tai isoäiti ja lapsenlapsi. Suomessa on jo kolmannen sukupolven päihderiippuvuutta.
Tänään ajattelin, että nyt ehkä tiedän, miksi ympäristöstä välinpitämätön piikittäminen on Helsingissä lisääntynyt. Ehkä näiden piikittäjien kotona huumeet ovat tavanomainen asia, jota ei tarvitse kenellekään kommentoida. Ihan sama, vaikka joku ulkopuolinen näkisi.
Siksi oli lohdullista vierailla Pitäjänmäen perhehoitoa antavassa yksikössä, jossa hoidossa ovat huumeiden käyttäjät ja vierottautujat yhdessä pienten lastensa kanssa. Eihän se ratkaise mitään, että lapsi otetaan huostaan ja vanhemmat jätetään jatkamaan huumeiden käyttöään. Perhettä on hoidettava kokonaisuutena.
Kuulin eräältä korvaushoidossa olevalta, että hänen tuntemistaan korvaushoidon asiakkaista yli 90% jatkaa huumeiden käyttöä. Korvaushoito vie pois pahat oireet, säästää henkiä ja varmasti vähentää esimerkiksi rikollisuutta, mutta ei se ole ratkaisu, jos henkilö kaipaa huumetta saadakseen siitä hyvän olon. Sitä korvaushoito ei anna, se vain poistaa vieroitusoireet. Ei siis ihme, ettei korvaushoito riitä, jos ongelmia päihteiden käytön taustalla ei ratkota. Jokin syy useimmilla on siinä, että aistit on turrutettava ja minä saatava kuntoon, jossa kaikki on samantekevää.
Korvaushoito on selvästi tarpeellista, mutta täysin riittämätön ratkaisu räjähdysmäisesti kasvaneeseen päihteiden käyttöön. Neulanvaihtopisteet, kuten Itäkeskuksen Vinkki (jossa tänään vierailin), ovat samalla tavalla tarpeellisia kuin korvaushoito: Vinkissä jopa suonen sisäisiä huumeita käyttävä kohdataan ihmisenä, hänen kuulumisiaan kysytään, ja hän saa sen avun, joka hänelle vain voidaan antaa.
Jos päihdehoitojen alkupäässä on päihteistä riippuvainen käyttäjä, joka käy esimerkiksi Itäkeskuksen Vinkissä, on loppupäässä
Suojatie ry:n tarjoama jälkikuntoutus Kallion Harjulassa, matalan kynnyksen kohtauspaikka entisille päihteiden käyttäjille ja heidän läheisilleen. Ainoa pääsyvaatimus Harjulaan on totaalinen päihteettömyys. Vertaistoiminnan ydinajatus on siinä, että parhaiten päihteiden käytöstä toipuvaa ymmärtää toinen entinen päihteiden käyttäjä.
Päihteiden käyttö on yhteiskunnassamme edelleen tabu, jota päihderiippuvaisen on vaikea ottaa esille jopa sen jälkeen, kun riippuvaisuus on jäänyt menneisyyteen. Tästä puhuivat esimerkiksi Harjulassa vertaistukea antavat entiset päihderiippuvaiset. Käyttöä on esimerkiksi työpaikalla tai neuvolassa vaikea tunnustaa. Pelkona on, että tulee tuomio, mutta ei apua. Selvästikin neuvolatarkastusten pitäisi Helsingissä olla aikaisemmin kuin ne nyt ovat, ja neuvoloissa ja työterveyslääkärissä pitäisi kysyä reippaasti, onko päihteidenkäyttö ongelma, ja tarjota apua, jos ongelma on olemassa. Ei vain kuntoutus ole tärkeää, kaikkein tärkeintä on huolehtia palvelujen laadusta ihan alusta saakka neuvolasta kouluterveydenhuoltoon ja terveyskeskuksiin.
Huumeet ja päihteet ovat tabu niin kauan kuin ei ymmärretä, että aivan samalla tavalla kuin kuka tahansa voi sortua käyttäväksi, kuka tahansa voi parantua: toivottomia tapauksia huumeiden käyttäjissäkin on vain pieni prosentti. Auttaminen kannattaa aina, ja avun tarjoaminen on yhteiskunnan velvollisuus oli apua tarvitseva kuka tahansa.
