KIRJALLINEN KYSYMYS

Verotuskäytäntöjen seuraukset yleishyödyllisille järjestöille

Eduskunnan puhemiehelle

Kolmannen sektorin verotuskysymykset ovat viime aikoina nousseet keskusteluun, kun verottaja on aktivoitunut yleishyödyllisten järjestöjen verotuksen tarkastamisessa. Tarkastusten seurauksena moni aikaisemmin yleishyödylliseksi luokiteltu verovapaa toiminta on tulkittu elinkeinotoiminnaksi ja siten tulo- ja /tai arvonlisäverovelvolliseksi.

Järjestöille tulkinnan yhtäkkinen muuttuminen on aiheuttanut huomattavia ongelmia. Jos yleishyödylliselle voittoa tavoittelemattomalle toiminnalle asetetaan 22 prosentin arvonlisävero, on monen yhdistyksen koko toiminta käytännössä uhattuna.

Helsingin Taiteilijaseura on kuvaava esimerkki yleishyödyllisestä järjestöstä, jonka toimintaedellytykset ovat verottajan muuttuneiden käytäntöjen vuoksi olennaisesti heikentyneet. Koska seuran toiminta on voittoa tavoittelematonta ja seuran saamat julkiset avustukset muodostavat vain noin 9 prosenttia koko seuran budjetista, seura on verovelvollisuuden seurauksena joutunut nostamaan järjestämiensä kuvataidekurssien hintoja merkittävästi kattaakseen kurssien järjestämisestä aiheutuvat kustannukset. Tässä tilanteessa osallistujamäärät uhkaavat romahtaa niin, että kurssien järjestäminen on vaakalaudalla.

Ylläpitämälleen Taidelainaamolle langenneen verovelvollisuuden vuoksi seura on joutunut korottamaan taideteosten välityksestä ottamaansa palkkiota 35 prosentista 40 prosenttiin. Kun päälle tulee taiteilijan itse maksama 8 prosentin arvonlisävero sekä työhuone- ja materiaalikustannukset, ei teoksen myynnistä jää taiteilijalle käteen juuri mitään. Vaihtoehtoisesti kustannuksia voi yrittää siirtää teosten hintaan, mutta tämä puolestaan tyrehdyttää myyntiä.

Taiteilijat ovat yksi pienituloisimmista ammattiryhmistä, joiden toimeentulo koostuu taideteosten myynnistä ja taidekursseilla opettamisesta. Helsingin Taiteilijaseura on pyrkinyt toiminnallaan nostamaan esiin ja tukemaan vähemmän nimekkäitä taiteilijoita, joiden olisi muuten mahdotonta elättää itseään taiteellaan. On lyhytnäköistä ja ajattelematonta, että tällaisten tärkeiden sivistystä ja kulttuuria palvelevien tehtävien hoito nyt verottajan toimesta vaarannetaan.

Taiteilijaseuran esimerkki osoittaa, ettei verotusta voida muuttaa ottamatta huomioon sen seurauksia taiteen ja kulttuurin tekemisen edellytyksille. Vero- ja kulttuuripolitiikkaa ei voi tarkastella toisistaan erillisinä politiikan lohkoina vaan on huomattava, että veropolitiikalla vaikutetaan myös kulttuuripolitiikkaan ja taiteen tekemisen edellytyksiin.

Koska verottajan muuttuneet käytännöt tässä tapauksessa kohdistuvat nimenomaan yleishyödyllisiin voittoa tavoittamattomiin järjestöihin, ei kyse ole vain kulttuuripolitiikasta vaan myös laajemmin siitä, miten valtio toimillaan huomioi kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytykset. Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiin keskeisesti vaikuttavia toimenpiteitä ei tulisi viedä läpi pelkkinä tulkintakäytäntöjen muutoksina, vaan niistä tulisi käydä punnittua, demokraattista ja avointa keskustelua. Onkin hyvä, että verokysymykset on otettu asialistalle Oikeusministeriön alaisessa Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa, jolta odotetaan tuloksia jo kevään 2009 aikana.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta pohtia verotuskäytäntöjen seurauksia kansalaisyhteiskunnalle ja kriittisesti arvioida muuttuneiden verotuskäytäntöjen seurauksia yleishyödyllisten järjestöjen toimintaedellytyksille sekä suositella niiden muuttamista, jotta järjestöjen toimintaedellytykset voidaan turvata?

Ellei neuvottelukunnan työstä seuraa sitä, että verottajan käytännöt muuttuvat, niin miten hallitus on ottanut huomioon valtion budjettiin kohdistuvan järjestöjen lisärahoitustarpeen lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä?

Helsingissä 16 päivänä tammikuuta 2009

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr