![]() |
|
|
Eduskunta Lehdistömateriaali Liity Outin tukijoihin Outi Alanko-Kahiluoto |
OUTI ALANKO-KAHILUOTO
Ympäristönsuojelua ja vastuuta kanssaihmisistä ei voi erottaa toisistaan. Vain hyvinvoiva jaksaa huolehtia myös ympäristöstään. Sairaan asianmukainen hoito vie sen ajan, minkä se vie; siinä se on suoraan verrannollinen vaikkapa vaipanvaihtoon. Kaikesta ei voi eikä pidä säästää. Lapsi ei voi itse puolustaa oikeuksiaan, ja siksi vastuu on aikuisella. Kaikki säästöt lasten kustannuksella ovat vääriä säästöjä.
Hoivaa on saatava tarpeen mukaan, asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta. Hoitotakuu koskee myös mielenterveyspotilasta. Masentunutta ei saa unohtaa jonoon. Päivähoitoryhmien ja luokkien on oltava sen kokoisia, että lapsi saa tarvitsemansa huomion ja tuen. Terveydenhoitajia, psykologeja ja kuraattoreita on oltava kouluissa riittävästi. Maahanmuuttajalasten ja heidän vanhempiensa kielikoulutukseen tarvitaan lisäpanostusta. Turhaa julkisten palveluiden kilpailuttamista pitää välttää. Laadukkaat julkiset palvelut lisäävät tasa-arvoa, vähentävät hyvinvointi- ja terveyseroja sekä ennaltaehkäisevät ongelmien syntyä. Kaupungin pitää olla hyvä työnantaja. Koulunkäyntiavustajat pitää vakinaistaa, turhia määräaikaisuuksia ei saa solmia ja hoivatyöstä on maksettava kunnon palkka Helsinki-lisineen.
Joukkoliikennelipun hinta pitää puolittaa ja ottaa pääkaupunkiseudulla käyttöön yhteinen joukkoliikennelippu. Ruuhkamaksut käyttöön! Tarvitsemme vapaita rantoja ja luontoa, aivan samalla tavoin kuin tarvitsemme kulttuuria ja taidetta. Kaupunkia pitää kehittää vuorovaikutuksessa asukkaiden kanssa. Lähidemokratiaa pitää vahvistaa ja kansalaisvaikuttamista helpottaa. Tarvitaan sekä neuvoa-antavia äänestyksiä että sitovia äänestyksiä. Päätöksentekoa on kehitettävä niin, että kaupunkilaisia todella kuunnellaan, eikä vain "kuulla". Kaupunkimetsät pitää säilyttää mahdollisimman monimuotoisina ja niitä pitää uudistaa pienimuotoisesti. Kaupunkimetsät ovat arvokkaita paitsi virkistysalueina myös kaupungin keuhkoina. Myös kaupunkimetsien väliset viherkäytävät pitää suojella. Kivinokan aluetta pitää suojella ja kehittää asukkaiden lähivirkistysalueena sekä Viikin luonnonsuojelualueen tärkeänä suojavyöhykkeenä eikä sinne missään tapauksessa tule rakentaa.
Prosentti kaikkien uudisrakennusten kustannuksista pitää käyttää taideteosten hankkimiseen ja ympäristön esteettisyydestä huolehtimiseen. Kauneus ei ole turhuutta. Lähiö ilman kirjastoa on kuin metsä ilman linnunlaulua. Taidetta on saatava lisää sinne missä ihmiset liikkuvat – metroasemille, kouluihin, päiväkoteihin, terveysasemille. Ketään ei saa jättää osattomaksi kulttuurista. Vapaan taiteen kenttä tarvitsee kaupungin erityistä tukea – ei riitä, että vain taideinstituutioita tuetaan. Parasta taiteen tukemista on taiteilijan työn tukeminen.
Kukaan ei saa jäädä osattomaksi omassa yhteisössään Köyhyyden kierre pitää katkaista. Yhteisiä varoja on käytettävä eriarvoisuuden vähentämiseen, eikä kotiavusta, lastensuojelusta tai harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta saa turhaan säästää. Helsingin pitää ottaa tavoitteeksi se, ettei leipäjonoja enää tarvita. Asunnottomuus pitää poistaa. Kaikilla lapsilla, nuorilla ja aikuisilla pitää olla mahdollisuus harrastamiseen ja muiden asukkaiden tapaamiseen.Tarvitsemme ilmaisia tapaamispaikkoja kaikille ikäryhmille ilman ostopakkoa. Jokaisella on oikeus tuntea itsensä tasavertaiseksi yhteisönsä jäseneksi ja kaupunkinsa asukkaaksi, varallisuudesta, asuinpaikasta ja ihonväristä riippumatta.
|
| dcd | |