Blogi

To, 2015-06-25 11:24

Viime vaalikauden mieliinpainuvin hetki eduskunnassa oli tasavertaisen avioliittolain läpimeno suuren salin äänestyksessä selkein numeroin. Suomi astui askelen lähemmäs onnellista yhteiskuntaa, jossa jokaisella ihmisellä on oikeus näkyä ja kuulua ja tulla kohdatuksi asiallisesti ja kokonaisena omana itsenään. Oli uskomatonta kuulla “Rakkaus voitti!” -huutojen kaikuvan eduskunnan saleissa ja käytävillä.

Äänestyksen jälkeen sain päiväkausia halauksia muiden puolueiden kansanedustajilta, eduskunnan työntekijöiltä, vastaantulijoilta, tutuilta ja tuntemattomilta. Jokin muuttui, Suomi oli toinen, vaikka näennäisesti kaikki jatkui kuten ennenkin. Suomen eduskunnan enemmistö sanoi kyllä rakkaudelle ja ihmisoikeuksille ja ihmisten yhdenvertaiselle oikeudelle olla onnellinen. Harvoin tulee eduskunnassa itkettyä ilosta!

Tuon päivän muisto ei haalene eikä äänestystuloksen arvo vähene, vaikka taantumus hetkeksi voittaisi ja istuva hallitus unohtaisi hallitusohjelmastaan tasa-arvon eikä erittelisi keinoja sen lisäämiseksi.

Jättäessään tasa-arvon pois hallitusohjelmasta poliittisena tavoitteena Sipilän hallitus on ensimmäinen sitten 90-luvun lopun Lipposen ykköshallituksen, joka niin tekee. Kannattaakin kiinnittää huomiota juuri hallitusohjelman poikkeuksellisuuteen: kaikki Lipposen ykköshallituksen jälkeiset ovat ymmärtäneet hallitusohjelmaan kirjatun tasa-arvotavoitteen merkityksellisyyden kansalaisten yhdenvertaisuuden edistymisen kannalta. Näkökulmasta riippuu, näemmekö poikkeuksellisuuden toivoa vai epätoivoa herättävänä. Itse valitsen toivon näkökulman.

Suomi on menestynyt juuri pohjoismaisena yhteiskuntana, jossa tasa-arvo ja syrjimättömyys ovat tärkeitä arvoja. Nytkö haluaisimme Suomesta eriarvoisen takapajulan, jonne ei enää halua tulla opiskelemaan tai muuttaa, ja jonne yritykset eivät enää halua investoida, sillä ne eivät luota maahan, joka ei tunnusta kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia ja -arvoa? Minä uskon, että suomalaisilla on edelleen halu kuulua maailman edistyksellisten kansakuntien joukkoon.

Mutta ovatko päättäjät yhtä fiksuja? Kuinka käy Sipilän hallituksessa tasavertaiselle avioliittolaille? Pitää muistaa, että tasa-arvoinen avioliittolaki on jo eduskunnassa hyväksytty, tasavallan presidentti on sen vahvistanut ja lain on määrä tulla voimaan maaliskuussa 2017. Lain voimaantulon estäisi ainoastaan se, että hallitus esitettäisi lakia kumottavaksi ja esitys menisi läpi eduskunnan ison salin äänestyksessä. Näin tuskin tapahtuu.

Meillä on kuitenkin perustellusti syytä huoleen: tasa-arvokirjauksen puuttuminen hallitusohjelmasta nostaa väistämättä kysymyksen, aikooko Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus jättää kaikki tasa-arvotavoitteet jäähylle nelivuotisvaalikaudekseen. Jo se tarkoittaisi taantumista.

Sipilän hallitusohjelman hätkähdyttävän kirjauksen mukaan ”miehet ja naiset ovat Suomessa tasa-arvoisia”. Sukupuolten tasa-arvo miesten ja naisten välillä on Sipilän hallituksen Suomessa saavutettu asiantila ja siksi keinoja tasa-arvon saavuttamiseksi ei eritellä. Sukupuolten moninaisuus ei kuulu hallitusohjelman laatijoiden maailmaan, ja HLBTI-oikeudet on hallitusohjelmassa sivuutettu – niitä ei mainita sanallakaan!

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltiin viime kaudella niin translain uudistaminen kuin äitiyslakikin, mutta kauden loppupuolella – Vihreiden ja Vasemmistoliiton lähdettyä hallituksesta – Kristillisdemokraatit saivat hallituksessa estettyä niiden viemisen eduskunnan käsittelyyn. Sipilän hallitusohjelman valossa ei valitettavasti näytä todennäköiseltä, että ne etenisivät tälläkään vaalikaudella. Lait odottavat kuitenkin valmiina keskustalaisen perheministerin pöydän reunalla, että hallituksesta löytyisi riittävästi halua ja tukea ihmisoikeuksien edistämiselle.

Perheministeri Rehula tietää – viime kauden sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana – hyvät syyt translain ja äitiyslain kiireellisyydelle. Voimassaoleva translaki sisältää perusoikeuksia loukkaavia vaatimuksia, minkä vuoksi transsukupuolisten henkilöiden oikeus tasa-arvoon, ruumiilliseen koskemattomuuteen sekä yksityis- ja perhe-elämään eivät meillä toteudu. Hallituksen tulisi myös edistää oikeutta perhevapaisiin vanhempien sukupuolesta ja perhemuodosta riippumatta.

Euroopan neuvoston Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen Istanbulin sopimus astui voimaan elokuussa 2014. Se on ensimmäinen sopimus, jossa seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti mainitaan kiellettyinä syrjintäperusteina. Istanbulin sopimusta toimeenpantaessa tulisi ottaa huomioon sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, joilla on muuta väestöä suurempi riski joutua väkivallan ja syrjinnän kohteeksi.

Amnesty vaatiikin, että Istanbulin sopimuksen toimeenpanemiseksi laaditaan selkeä toimeenpano- ja rahoitussuunnitelma. Suomen ihmisoikeustilannetta olisi mahdollista parantaa, jos hallitus ottaisi suunnitelmaan mukaan vahvasti HLBTI-näkökulman. Translain uudistamisella ja HLBTI-näkökulman mukaan ottamisella Istanbulin sopimusta toimeenpannessa olisi positiivisia vaikutuksia Suomen ihmisoikeustilanteeseen ja siten myös ihmisten hyvinvointiin. Tämän Sipilän hallitus voisi kirjata suoraan toimenpideohjelmaansa.

Valoa taantumuksen taivaalle tuo eduskuntaan vaalien jälkeen perustettu poikkipoliittinen verkosto seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien edistämiseksi. Uskon, että “Rakkaus voitti!” -huudot kajahtavat vielä uudestaan Kansalaistorilla ja eduskunnankin saleissa ja käytävillä.

Ti, 2015-06-02 20:27

Sipilän hallitus vie kansalaisilta uskon politiikkaan. Eniten leikataan niiltä, joilla on valmiiksi vähiten.

Pääministeri Sipilä on sanonut, että kaikilta suomalaisilta leikataan. Se ei pidä paikkaansa. Meiltä hyväosaisilta ei viedä mitään - hyvätuloisen venevero on kuin veisi tikkarin ministerin suusta. 
 
Hyväosaisten säästäminen verojenkiristyksiltä yhdessä pieniosaisiin suunnattujen sosiaaliturvaleikkausten kanssa antaa viestin, että hallitus on luopunut tavoittelemasta hyvinvointivaltiota, jossa verotuksella tasataan tuloeroja ja vähennetään köyhyyttä. Tämä vie toivon kansalaisilta.
 
Hallituksen leikkauksista suurin osa kohdistuu pienituloisiin ja heihin, joille julkiset palvelut ovat elintärkeitä. Sosiaalietuuksiin kohdistetut indeksien leikkaukset kasvattavat tuloeroja, pienituloisuutta, lapsiköyhyyttä ja köyhyydessä elävien vanhusten määrää. Julkisia palveluita heikennetään ja palvelumaksuja korotetaan.
 
Hallitus on sokea köyhyydelle, eriarvoisuudelle, romuttaa hyvinvointivaltion turvarakenteet ja unohtaa tasa-arvon. Sukupuolten tasa-arvon edistämisessä hallitus ottaa ainoastaan taka-askeleita.
 
Jos hallitusohjelmasta pitäisi päätellä, millaisen Suomen kolmen ässän hallitus haluaa, vastaus kuuluisi: hallitus haluaa Suomesta eriarvoisen takapajulan, jossa köyhien perheiden lapsilta on viety tasavertainen mahdollisuus opiskeluun ja jossa nuoret naiset eivät enää uskalla hankkia lapsia. 
 
Sipilän hallituksen ohjelma on ensimmäinen hallitusohjelma sitten Paavo Lipposen ensimmäisen hallitusohjelman, joka ei mainitse tasa-arvon edistämistä hallituksen tavoitteena eikä erittele keinoja tasa-arvon saavuttamiseksi. 
 
Hallitus jättää ruman jäljen suomalaisen tasa-arvon historiaan. Vaikka tasa-arvo meillä toteutuu edelleen puutteellisesti, hallitusohjelmakirjauksilla on ollut tärkeä rooli tasa-arvon edistämisessä. 
 
Hallitusohjelman ainoa viittaus sukupuolten tasa-arvoon on toteamus siitä, että miehet ja naiset ovat Suomessa tasa-arvoisia. Hallituksen käsitys, että tasa-arvo on Suomessa jo riittävästi toteutunut eikä sitä kohti tarvitse erikseen pyrkiä, osoittaa pöyristyttävää tietämättömyyttä tai piittaamattomuutta.  
 
Hallitus ei esitä tekemiensä leikkausten ja elvytystoimien vaikutuksia tulonjakoon, mutta ei myöskään sukupuolivaikutuksia. Johtuuko tämä hallituksen häpeästä omaa politiikkaansa kohtaan? 
 
Vaikka hallitus ei tee sukupuolivaikutusten arviointia, hallituksen toimilla on merkittäviä sukupuolivaikutuksia. Indeksileikkauksista selvästi suurempi osa – 58 % – kohdistuu naisiin kuin miehiin. 
 
Myös julkisen talouden leikkauksista valtaosa kohdentuu naisvaltaisille aloille. Julkisella sektorilla työskentelevistä 72% on naisia. Julkisen sektorin leikkaukset johtavat siis työpaikkojen vähenemiseen erityisesti naisilta. Kuntiin ja niiden tehtäviin kohdistuvat leikkaukset, samoin kuin hallituksen uhkaus antaa kunnille vapaat kädet olla noudattamatta osaa nykyisestä peruspalveluita koskevaa lainsäädännöstä johtaa myös erityisesti naisiin kohdistuviin irtisanomisiin. 
 
Hallituksen julkiseen sektoriin kohdistetut leikkaukset iskevät kaikkein kipeimmin naisvaltaisiin aloihin ja lisäävät naisten työttömyyttä. Hallitus tekee oikeistolaista sosiaalipolitiikkaa, jossa hoivavastuu vyörytetään julkiselta yksityiselle. Kun näin tehdään, vastuun kantavat ennen muuta naiset. 
 
Hallituksen kaavailema vanhempainvapaan lomakertymän leikkaus koskee nimenomaan naisia, sillä he käyttävät vanhempainvapaasta yli 90 %. Vanhuspalvelujen henkilöstön vähentäminen, päivähoidon ryhmäkoon kasvattaminen ja koulujen luokkakokojen suurentaminen koskevat naisvaltaisia aloja. 
 
Erityisen selkeä sukupuolittunut ja eriarvoisuutta kasvattava arvovalinta on päivähoitoon tehdyt leikkaukset ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto työttömien vanhempien lapsilta. Hallitus rajoittaa päivähoito-oikeutta, nostaa päivähoitomaksuja ja kasvattaa päiväkotien ryhmäkokoja.

Päivähoidon ryhmäkokojen kasvattaminen heikentää varhaiskasvatuksen laatua ja kasvattaa lasten eriarvoisuutta. Ryhmäkokojen kasvattaminen tarkoittaa myös päivähoidon työntekijöiden vähentämistä ja lisää naisvaltaisen alan työttömyyttä.  
 
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkaminen kohdistuu enemmän naisiin kuin miehiin, sillä naiset kantavat suurimman hoivavastuun lapsista. Siksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkaminen heikentää ennen muuta naisten työssäkäynnin edellytyksiä. Miksi hallitus heikentää naisten työssäkäynnin edellytyksiä, jos sen on tarkoitus kasvattaa työllisyysastetta? 
 
Hallitus on sokea epätasa-arvolle ja yksinhuoltajaperheiden köyhyydelle. Siksi hallitus näkee päivähoitomaksujen 0-maksuluokan pelkästään kannustinloukkuna. Suurin osa yksinhuoltajista on naisia, ja he kuuluvat yhteiskunnan pienituloisimpiin. Miksi hallitus haluaa kurittaa köyhimpiä yksinhuoltajia? Miksi hallitus harkitsee maksullista päivähoitoa juuri pienituloisimmille perheille eikä säädä sitä suoralta kädeltä varakkaimmille perheille luomalla uuden, ylimmän maksuluokan? 
 
Jos halutaan lisätä yksinhuoltajien työssäkäyntiä, ei pidä heikentää päivähoitopalveluita vaan päinvastoin monipuolistaa niitä ja parantaa osa-aikatyön kannattavuutta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen on ristiriidassa hallituksen työllisyystavoitteiden kanssa.
 
Nykyisillä pätkätyömarkkinoilla on yhä tärkeämpää, että päivähoito tukee työn vastaanottamista. Päivähoidon rajoittaminen heikentää naisten mahdollisuutta osallistua työelämään. Ilmeisesti naiset halutaankin pois työmarkkinoilta. 
 
Toimiva päivähoito ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon mahdollistavat vanhempien työssäkäynnin. Mutta kyse on myös lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen.  Työttömien ja pienituloisten perheiden lasten oikeutta varhaiskasvatukseen tulee puolustaa. Siitä tinkiminen on lasten luokkayhteiskunnan rakentamista, sillä tutkimusten mukaan varhaiskasvatus hyödyttää lasta enemmän kuin mikään muu koulutus. Varhaiskasvatuksesta hyötyvät nimenomaan huono-osaiset.
 
Naisten ja miesten palkkaeroja ylläpitävään kotihoidontukeen hallitus sen sijaan ei koske, vaikka – toisin kuin päivähoitomaksun nollaluokka – kotihoidontuki muodostaa oikean köyhyysansan ja kannustinloukun naisille. Siltä hallitus sulkee silmänsä ilmeisesti arvomaailmaan sopimattomana näkökohtana. Ilmeisesti oikeistokonservatiivinen perusporvarihallitus haluaa äidit kotiin. 
 
Ilmeisesti hallitus haluaa lisätä myös köyhyyden ja kouluttamattomuuden periytymistä, sillä pienituloisten perheiden lasten mahdollisuutta opiskella vaikeutetaan lisäämällä opiskelun lainapainotteisuutta ja poistamalla opintotuesta indeksi.
 
Hallitus aikoo sallia alle vuoden perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden solmimisen.  Tämä tarkoittaa, että naisten pätkätyöt tulevat lisääntymään nykyisestä. Määräaikaiset työsuhteet kasaantuvat naisille ja erityisesti nuorille synnytysiässä oleville naisille.
 
Hallitusohjelma siis lisää nuorten naisten pätkätöitä, mutta se ei sisällä kirjausta vanhempainvapaan tasaisemmasta jakamisesta vanhempien kesken. Miksi ei? Kun määräaikaisuudet kasaantuvat valmiiksi naisille, myös hallituksen kaavailema koeajan pidentäminen kohdistuu erityisesti naisiin.
 
Kuntatyöntekijöiden kelpoisuusehtojen alentaminen ja siitä seuraava palkkojen alentaminen tulee koskettamaan erityisesti naisia, sillä naiset muodostavat kuntatyöntekijöistä enemmistön. Sen sijaan pyrkimyksestä palkkatasa-arvoon hallitusohjelmassa ei ole halaistua sanaa. Onko hallituksen tarkoitus luopua kolmikantayhteistyöstä? Miten samaplkkaisuutta jatkossa edistetään, jos se ei ole hallituksen intresseissä ja yhteistyö palkansaajajärjestöjen kanssa perustuu yksinomaan uhkailulle? 
 
Perhehoitoa hallitus haluaa lisätä mutta siten, ettei valituilla toimenpiteillä kannusteta työikäistä aktiiviväestöä siirtymään perhehoitajiksi. Tarkoittaako tämä, että hallituksen tavoitteena on kasvattaa palkatonta hoivatyötä?  
 
Pitkäaikaisen laitoshoidon, palveluasumisen, kotiin annettavien palvelujen ja muiden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden asiakasmaksuja korottaminen koskettaa erityisesti naisia, sillä naiset muodostavat enemmistön eläkeköyhistä. 
 
Eläkeläisten asumistuen laskeminen osuu erityisesti pienituloisiin eläkkeellä oleviin naisiin, sillä köyhimmät vanhukset eli ne, joilla ei ole omaa asuntoa ja jotka asuvat vuokralla, menettävät eläkkeensaajien asumistuen leikkauksessa.
 
Hallituksen pitää lopettaa köyhiä ja lapsiperheitä kurjistava politiikka. Hallituksen pitää perua häpeällinen aikomuksensa leikata edelleen lapsilisistä ja työttömyysturvasta 120 miljoonaa euroa, ellei yhteiskuntasopimusta saada aikaan. 
 
Miksi hallitus itse ei vaali yhteiskuntarauhaa? Miksi hallitus lietsoo tyytymättömyyttä ja epäluottamusta tekemällä yksipuolisesti epäsolidaarista ja epäoikeudenmukaista politiikkaa? 
 
Hallitus on kolmikannan yksi osapuoli ja on ensiarvoisen tärkeää, että hallitus omilla toimillaan edistää esimerkiksi työelämän tasa-arvoa.  Hallituksen on pidettävä kiinni tavoitteesta kaventaa naisten ja miesten palkkaeroja. Myös itsensä työllistävien ja freelancereiden ja muiden työelämän heikompiosaisten aseman parantaminen edellyttää nimenomaan hallituksen aktiivisuutta kolmikantaneuvotteluissa. 
 
Hallitus voi vielä korjata politiikkansa suunnan. Varmistaakseen tasa-arvon edistymisen hallituksen tulisi laatia tasa-arvo-ohjelma, jonka toteuttamiseen koko hallitus sitoutuu. Hallituksen tasa-arvo-ohjelma ja sen väliseuranta ovat osoittautuneet hyviksi työkaluiksi, ja siksi niitä tulee jatkaa. Sukupuolinäkökulma pitää sisällyttää kärkihankkeisiin ja toimintasuunnitelmaan, muuten tehdään aivan sukupuolisokeaa politiikkaa. 
 
Talousuudistukset ovat kestävällä pohjalla vain, jos leikkaus- ja elvytystoimien vaikutukset naisiin ja miehiin ja eri tuloryhmiin arvioidaan avoimesti ja rehellisesti.

Ma, 2015-06-01 15:23

Suomen vastavalitun hallituksen koulutuspoliittista ideologiaa on vaikea käsittää. Valitulla linjalla tullaan kasvattamaan kuilua pärjäävien ja heikompiosaisten, koulutettujen ja kouluttamattomien välillä. Tutkimusten mukaan eriarvoisuuden lisääminen lisää yhteiskunnan kustannuksia ja vaarantaa talouskasvun. Näin kovaa ja oikeistolaista politiikkaa tulee olemaan vaikea selittää kansalaisille ja jälkipolville.

Hallituksen toimilla vähennetään suomalaisten osaamisen tasoa. Vai miten on ymmärrettävä halu vähentää maistereiden määrää kahdellakymmenellä prosentilla aikana, jolloin tuottavuuden parantaminen edellyttäisi nimenomaan koulutukseen panostamista?

Hallitus luopuu myös koulutuksen tasa-arvon tavoitteesta. Opiskelun lainapainotteisuutta lisätään, mikä tulee vahvistamaan kouluttamattomuuden periytymistä. Halussa viedä Suomi takaisin koulutuksen luokkayhteiskuntaan ei ole mitään järkeä. Koulutuksen ja sivistyksen romuttamista on vaikea perustella millään ideologialla. Kyse on silkasta typeryydestä.

Lisäksi hallituksen koulutusleikkaukset iskevät pahiten 90-luvun laman lapsiin, jotka jo nyt ovat saaneet kärsiä eniten laman varjolla tehdyistä heikennyksistä hyvinvointivaltion perustaan.

Symboliksi hallituksen koville arvoille hallitusohjelmasta nousee hallituksen halu kyseenalaistaa perusopetuksen tasa-arvoraha. Hallitus uhkaa luopua ainakin osittain opetuksen laadun parantamiseen tarkoitetuista määrärahoista.

Juuri tällä määrärahalla on pystytty auttamaan vaikeimmista oloista tulevia koululaisia: perusopetuksen tasa-arvorahaa on myönnetty kaikkein heikoimpien alueiden peruskouluille, joiden oppilaiden vanhemmissa on eniten työttömiä ja toimeentulotuen saajia.

Suosittelen uudelle opetusministerille karttaharjoitusta. Kannattaa asettaa vierekkäin kaksi karttaa: ensiksi kannattaa katsoa karttaa, jolle on merkitty koulutuksen tasa-arvorahaa saavat alueet. Viereen kannattaa asettaa kartta, joilla lastensuojelun tarve on suurin. Havaintonne kertoo karusti, mitä olette tekemässä.

Myös ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitetusta määrärahasta luovutaan kokonaan. Tämäkin on huono arvovalinta.

On surullista, että hallitus viittaa kintaalla myös tutkimuksiin varhaiskasvatuksen positiivisesta merkityksestä myöhemmille oppimistuloksille. Varhaiskasvatuksen osalta hallitus rajaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolipäiväiseksi työttömien ja kotona nuorempaa sisarusta hoitavien vanhempien lapsilta. Miksi lasta rangaistaan siitä, mitä vanhempi tekee?

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on parantanut niiden lasten mahdollisuuksia, joiden kotona tasapainoinen kasvuympäristö ei toteudu. Miksi hallitus haluaa jälleen iskeä kaikkein heikoimpiin? Tutkimus osoittaa, että kaikkein heikoimmista huolta pitäminen hyödyttää koko yhteiskuntaa. Auttaminen ei ole vain sääliä heikompaa kohtaan, kykyä myötätuntoon. Se on myös taloudellisesti kannattavaa.

Hallitus lisää lasten pahoinvointia kasvattamalla päivähoidon ryhmäkokoja, mikä myös heikentää varhaiskasvatuksen laatua. Samalla hallitus pyrkii myös mahdollistamaan esiopetuksen toteutuksen kerhotoimintana. Onko kukaan pohtinut, miten esiopetuksen laatu varmistetaan? Kerhotoiminnan kenttä on vaihteleva, kun taas esiopetuksen tulisi olla kaikkien lasten saatavilla yhtä laadukkaana. Laadun heikentäminen myös kyseenalaistaa varhaiskasvatuksen merkityksen ja onnistumisen mahdollisuudet, mikä heikentää perusopetuksen mahdollisuuksia pitää kaikki opetuksessa mukana.

Vaikka perusopetuksesta leikataan, hallitus on valmis lisäämään perusopetukseen tunnin liikuntaa päivässä. Tuntikehyksen muuttaminen on kuitenkin prosessi, joka vaatii kokonaisharkintaa. On päätettävä, mistä oppiaineesta tunnit otetaan, kun samalla vähennetään opetuksen määrärahoja. Jos tähän ei löydy ratkaisua, opetusryhmiä joudutaan kasvattamaan, jotta raha riittää uusiin oppitunteihin. Hallituksen tavoitteekseen mainitsema kouluviihtyvyys tuskin lisääntyy.

Toiselle asteelle kohdistetaan 200 miljoonan euron säästöt. Kuinka moni peruskoulun päättävä jää tällä leikkauksella ilman jatkopaikkaa? Opetusministeri on luvannut, ettei leikkaus vaaranna opetuksen laatua, vaan se toteutetaan päällekkäisyyttä karsimalla. Tarkoittaako tämä ammattikoulujen ja lukioiden karsimista? Kannattaa ottaa huomioon, etteivät kaikki 16-vuotiaat ole vielä valmiita muuttamaan toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kipeimmin opiskelupaikkojen vähennykset iskevät jälleen heikoimpiin.

Yliopistoihin kohdistuvat säästöt ovat nekin järjettömiä. Valitettavasti hallitus ei tunne myöskään yliopistojen arkea. Stubbin mukaan yliopistojen säästötalkoissa otetaan käyttöön kolmas lukukausi, vaikka käytännössä useimmissa oppiaineissa voi jo nyt opiskella myös kesäisin.

Opettajan läsnäoloa vaativaa opetusta taas ei voi ilman lisärahoitusta järjestää, ja hallitus on päinvastoin leikkaamassa yliopistojen rahoitusta roimasti. Yliopistojen perusrahoituksesta viedään 75 miljoonaa euroa ja tutkimusrahoituksesta 10 miljoonaa. Edessä on pikemminkin massiivisia irtisanomisia, ei lisää opetusta.

On myös vaikea ymmärtää hallituksen osoittamaa halveksuntaa yliopistoissa tehtävää työtä kohtaan. Esitellessään hallituksen kaavaileman kolmannen lukukauden Alexander Stubbille (kok.) tokaisi hallitusohjelman julkistamisen yhteydessä: ”Jos aikoinaan professorilla oli kolme syytä olla professori – kesä-, heinä- ja elokuu – niin jatkossa näin ei enää ole.”

Yliopiston idea on siinä, että kaikki yliopisto-opettajat paitsi opettavat, myös tutkivat. Näin taataan opetuksen korkeatasoisuus ja sen tulevaisuus, kun opiskelijat hyötyvät opettajiensa tekemästä tutkimuksesta.

Miksi hallitus haluaa heikentää professoreiden mahdollisuuksia edistää omaa tutkimustaan? Se tulee heikentämään paitsi tutkimuksen, myös opetuksen laatua. Ja miksi tutkija haluaisi enää olla töissä yliopistolla, jos mahdollisuutta oman tutkimuksen edistämiseen ei enää ole? Onko tarkoitus ajaa suomalaiset huippututkijat ulkomaisiin yliopistoihin?

Hallitus käy myös opiskelijoiden kimppuun. Opintotukikuukausia vähennetään, opintorahan indeksisidonnaisuus lakkautetaan ja opiskelun lainapainotteisuutta lisätään. Lainapainotteisuuden lisääminen ei ehkä pelota varakkaasta perheestä tulevia, mutta muiden kohdalla kynnys hakea yliopistoon kasvaa.

Lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille on sekin arvovalinta, jonka taloudellinen hyöty on muiden pohjoismaisten esimerkkien valossa enemmän kuin kyseenalainen. Luultavasti menetämme vain lahjakkaita opiskelijoita, jotka eivät enää hakeudu Suomeen. Tämä on taloudellinen ja henkinen tappio koko yhteiskunnalle.

Osan kärkihankkeiden 1,6 miljardin määrärahasta hallitus lupaa käyttää peruskoulutuksen uudistamiseen digitaalisten oppimisympäristöjen avulla. Tämä on varmasti hyvä asia, mutta kannattaa huomioida myös, että kaikki toisen asteen opiskelijat eivät pärjää pelkällä verkko-opetuksella. Mahdollisuutta osallistua ryhmämuotoiseen opetukseen tarvitaan edelleen.

Tuore opetusministeri julisti muutama viikko ennen vaaleja, ettei koulutuksesta enää leikata. Samaa julistivat keväällä pääministeri Sipilä, valtiovarainministeri Stubb sekä perussuomalaisten ehdokkaat. Kuitenkin hallitusneuvottelussa leikattiin koulutuksesta 600 miljoonaa euroa. Miten tämä on mahdollista, kun kaikkien kolmen hallituspuolueen jäsenet ovat luvanneet jättää koulutuksen rauhaan leikkauksilta?

Koulutuslupauksen pettäminen ei syö pohjaa vain demokratialta, vaan myös tulevaisuudelta. Pahinta kuitenkin on koulutuksen tasa-arvolupauksen pettäminen. Jos hallitus olisi vakavissaan rakentamassa osaamiselle pohjautuvaa koulutuspolitiikkaa, se ei tekisi politiikkaa joka pudottaa koulutuksen ulkopuolelle kaikkein vaikeimmista olosuhteista tulevat nuoret.

On suorastaan irvokasta, että hallitus väittää valinneensa koulutuspolitiikkansa kärjeksi juuri osaamisen.

Ke, 2015-05-27 16:29

Hallituksen kauniit tavoitteet ovat räikeässä ristiriidassa leikkauslistan kanssa. Tulevan valtiovarainministeri Stubbin mukaan hallituksen tarkoituksena on pysäyttää kurjistumisen kierre. Tosiasiassa hallituksen teot kurjistavat heikompiosaisten tilannetta. Näin tyrmääviä palveluihin ja etuuksiin kohdistuvia leikkauksia ei ole nähty sitten 90-luvun, jos silloinkaan. Indeksien leikkaaminen osuu suoraan kaikkein köyhimpiin. Ostovoiman heikentäminen tulee pahentamaan työttömyyttä ja syventää taantumaa.

Verotuksen kevennykset kohdistuvat suurelta osin pieni- ja keskituloisiin, mutta hallitus ei tee analyysia tulo- ja varallisuuserojen kasvusta. Myöskään sukupuolivaikutusten arviointia ei ole tehty. Esimerkiksi julkisen sektorin leikkaukset iskevät kipeimmin naisvaltaisiin aloihin. Samoin päivähoidon heikentäminen vaikeuttaa käytännössä etenkin naisten työssäkäyntiä.

Tylyä on myös leikata lääke- ja matkakorvauksia. Niitä leikattiin kipurajalle jo viime vaalikaudella. Lääke- ja matkakorvaukset ovat tärkeitä nimenomaan köyhimmille. Lisäksi palvelumaksuja korotetaan ja lisätään. Käytännössä näin kasvatetaan kuntien toimeentulotukimenoja, lisätään pienituloisten paljon sairastavien toimeentulotukiriippuvuutta ja syvennetään köyhyyttä ja syrjäytymistä.

Pienituloisimpien indeksien jäädyttäminen on ristiriidassa myös voimassa olevan lainsäädännön kanssa. Kullakin hallituksella on lain mukaan velvollisuus tehdä selvitys perusturvan riittävyydestä. Tällainen selvitys tehtiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella juuri ennen kevään vaaleja. Selvityksen mukaan perusturva on jo nyt jäänyt jälkeen elämisen kustannuksista, palkoista ja ansiosidonnaisesta sosiaaliturvasta.

Hallitus on unohtanut myös syrjäytymisen ehkäisyn ja varhaisen tuen merkityksen. Päivähoitoryhmiä kasvatetaan ja lapsilisiä paitsi leikataan, niiden indeksisidonnaisuus lakkautetaan. Lisäksi kuntien rajut säästöt tulevat heikentämään juuri lasten ja nuorten palveluita ja arjen tärkeitä turvaverkkoja. Syrjäytymisen kustannukset kasvavat.

Opiskelijat kuuluvat yhteiskunnan pienituloisimpiin. Opiskelijoita hallitus uskottelee kannustavansa, mutta teot johtavat koulutuksen luokkayhteiskuntaan. Opintotukea leikataan, sen indeksisidonnaisuus poistetaan ja opiskelun lainapainotteisuutta lisätään. Kouluttautumattomuus on jo nyt periytyvää, mutta näillä päätöksillä sitä kasvatetaan. Varakkaiden vanhempien lapsilla on paremmat edellytykset lainan ottamiseen kuin kouluttamattomien ja työttömien lapsilla. Hallitus lisää ammattikorkeakouluille ja yliopistoille kolmannen lukukauden, mikä vaikeuttaa opiskelijoiden työssä käynnin edellytyksiä ja heikentää työllistymisen mahdollisuuksia valmistumisen jälkeen.

Hallitusohjelmaan kirjattu perustulokokeilu on hyvä asia. Hyvin toteutettu perustulo voi parantaa köyhimpien tilannetta ja lisätä työllisyyttä. Hallituksen politiikka pistää kuitenkin epäilemään, millainen sen perustulokokeilu olisi. Kokoomuksessa on ollut kannatusta perustulolle, joka olisi nykyistä perusturvaa merkittävästi pienempi. Sellaista perustuloa Vihreät ei kannata.

Myös maailman köyhiltä leikataan. Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaus ajaa käytännössä kehitysyhteistyön alas. Suomi siirtyy paarialuokkaan niiden maiden joukkoon, joiden kehitysyhteistyömäärärahoituksen osuus bruttokansantuotteesta on pienin.

Vastuullinen hallitus ei leikkaisi heikoimmilta, lapsilta ja tulevaisuudelta. Miksi teette näin, Sipilän hallitus?


 

Ti, 2015-05-26 16:32

Kulttuuriväki on huolissaan siitä, että hallitus on aikeissa lakkauttaa erillisen kulttuuriministerin tehtävän. Vihreiden mielestä Suomen ei pidä eikä kannata luopua kulttuuriministeristä. Haluamme, että hallituksessa on edelleen ministeri jonka erityisenä tehtävänä on huolehtia taiteen ja kulttuurin voimavarojen kehittämisestä, puolustaa taiteen autonomiaa ja parantaa taiteen tekemisen edellytyksiä.

Lakkauttamalla kulttuuriministerin tehtävän hallitus viestittäisi, ettei Suomi koe sivistyksen ja kulttuurin puolesta puhumista tärkeäksi. Erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina on tärkeää ylläpitää taidemyönteistä ilmapiiriä. Taide ja luovuus eivät ole ylellisyyttä, vaan välttämättömyys, jotta näemme ulospääsyn ja reitin hyvinvoivaan ja valoisampaan tulevaisuuteen.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen totesi kuukausi sitten, että erillinen kulttuuriministeri on ”neuvottelukysymys” ja ”imagojuttu”: ”Joudutaan miettimään, miten tärkeää sivistysvaltion imagon kannalta on, että joku on kulttuuriministerin nimikkeellä.

Pienelle maalle oma kulttuuriministeri on todellakin imagojuttu, kuten Laaninen totesi. Asukasmääräänsä nähden Suomi näkyy maailmalla dynaamisena ja korkeatasoisena kulttuurimaana: meillä on nimekkäitä kirjailijoita, kapellimestareita, oopperalaulajia, elokuvantekijöitä ja artisteja, jotka tekevät maatamme tunnetuksi. Olisi häpeällistä ja noloa, jos palkitut taiteilijamme joutuisivat tulevaisuudessa kertomaan, ettei Suomen valtio ole sen vertaa kulttuurimyönteinen, että vaivautuisi panostamaan erilliseen kulttuuriministerin virkaan.

Laissa taiteen edistämisestä todetaan, että oikeus taiteeseen ja kulttuuriin kuuluu kansalaisen perusoikeuksiin. Juuri kulttuuriministeri on se henkilö, joka puolustaa kansalaisten yhdenvertaista oikeutta päästä osalliseksi kulttuurista. Eri kyselyissä on todettu, että suomalaiset pitävät kulttuuripalveluita lähipalveluita ja arvostavat niitä korkealle. Kansalaisille kulttuuri ei ole elitismiä vaan perusoikeus. Siksi on tärkeää, että Suomen hallituksessa on edelleen - Laanisen sanoin - ”joku”, joka puolustaa valtiovallan tukea taiteelle ja kulttuurille.

On myös ymmärrettävä kansallisen kulttuurin riippuvaisuus valtiovallan tuesta. Suomen kokoisessa maassa taiteen ja kulttuurin rahoitusta ei voi jättää kaupallisuuden, mesenaattien tai kuntien vapaaehtoisuuden varaan. Suomalainen taide, kuten tiedekin, tulee myös jatkossa menestyäkseen tarvitsemaan valtiovallan tuen. Ei vain viljely ole tärkeää – myös hengenviljely on kansakunnan menestyksen elinehto.

Kulttuurialat kuuluvat tulevaisuuden kasvualoihin, joilla on merkittävä työllistämispotentiaali. Verrattuna muihin Pohjoismaihin kulttuurialojen osuudessa Suomen bruttokansantuotteesta on kasvun varaa. Jo nyt kulttuurialojen osuus viennistä on ohittanut puunjalostusteollisuuden viennin arvon. Panostamalla kulttuurialan työntekijöiden sosiaaliturvan kehittämiseen voimme merkittävästi lisätä työtä ja toimeentuloa kulttuurin sektorilla. Perustulo, jota Keskusta ennen vaaleja lupaili, edistäisi merkittävästi luovien alojen työntekijöiden työllistymisen ja toimeentulon mahdollisuuksia.

Huomenna tiedämme, onko Suomella enää omaa kulttuuriministeriä ja voimmeko edelleen tituleerata itseämme sivistysvaltioksi, jonka mielestä maa, sen kansalaiset ja kulttuuriperintö ansaitsevat erillisen kulttuuriministerin. Taide on kansakunnan muisti, peili ja itseymmärrys, ja sellaisena taide on kansakunnan hyvinvoinnin perusta ja edellytys. Sen rakentamiseen me tarvitsemme myös kulttuuriministerin omistautumista.

Ti, 2015-05-26 11:18

Näinä päivinä saa yhä useammin puolustaa itselleen tärkeiden asioiden itseisarvoa, oli kyse sitten ympäristöstä, katoavista lajeista, lähimetsistä, taiteen vapaudesta tai ihmisarvosta. Osittain puolustuslinjalle joutuminen johtuu kovenevista ajoista: arvot kovenevat, kun monella on toimeentulo tiukassa ja työpaikka heiluu alla. Mutta kyse on myös pinnallisuuden ja vallan yhteydestä. Aina joku hyötyy siitä, ettei asioiden mielekkyyttä kysellä vaan annetaan mennä.

Sanapari ”sosiaalinen tilinpäätös” muistuttaa eräästä itseisarvosta: ihmisistä huolehtimisella ja sosiaalisella oikeudenmukaisuudella on itseisarvonsa. Taloudella ei ole itseisarvoa, vaikka näinä päivinä tuntuu usein, että juuri taloudesta on tullut itseisarvo, jota varten kaikki muu on olemassa.

Maailma, jossa kaikki muu on olemassa taloutta varten, on tylsä ja kova maailma. Opiskelu on olemassa työelämää varten ja työelämä taloutta varten. Käymme koulua, jotta talous kasvaisi ja meillä olisi varaa eläkkeisiin. Opiskelemme lisää, että löytäisimme uusia vientialoja Nokian jälkeiselle Suomelle. Täytyy muistaa kuntoilla ja huolehtia itsestään ja vanhoista vanhemmistaan, että talous kestää eikä rasitu.

Yhä useammat asiat, joilla ennen oli itseisarvonsa, alistetaan taloudelle. Näin on käynyt esimerkiksi kulttuurille. Nykyään puhutaan paljon taiteen hyvinvointivaikutuksista tai ”hyvinvointitaiteesta”. Kulttuuri tuntuu olevan olemassa siksi, että kansalaiset voisivat paremmin ja tarvitsisivat vähemmän lääkkeitä ja kalliita hoitoja. Unohtuu, että juuri taiteella on itseisarvonsa. Taiteen itseisarvosta seuraa taiteen vapaus: se, että taide voi olla kriittinen katse yhteiskuntaan, ja sanoa, mitä se haluaa.

Taloudella sen sijaan ei ole mitään itseisarvoa. Taloudella on pelkkä välinearvo. Talous on olemassa, jotta ihmisellä olisi aikaa avata kirja. Talous on olemassa, jotta Kallion mummot voisivat kuunnella ilmaiskonserttia Karhupuistossa kauniina kesäpäivänä. Talous on olemassa, jotta naapurin tyttö voi mennä turvallisesti koulun kokkikerhoon koulupäivän jälkeen. Meillä on talous, jotta voimme tilata Medi Helin, kun raskaana oleva mökkinaapuri liukastuu kesämökin liukkaalla laiturilla ja apua on saatava nopeasti.

Talous on ihmistä varten, ihminen ei ole olemassa taloutta varten. Talouden ansiosta ylläpidämme laadukasta peruskoulua ja tasaamme ja luomme hyvinvointia. Talous ei ajattele, ihminen ajattelee. Talous ei opi finanssikriiseistä mitään. Ihminen sen sijaan voi oppia: kas, taloutta voi säädellä, sille voi laittaa suitset, ja käyttää taloutta hyviin tarkoituksiin.

Taloutta kyseenalaistava tietää, että on valtava joukko asioita joita ei saa, vaikka olisi kuinka rikas. Raha ei riitä kaikkeen siihen, millä elämässä on arvoa. Sivistyksen mitta on edelleen ihmisistä huolehtiminen, ihmisistä kiinni pitäminen silloin, kun ajat kovenevat, tuuli yltyy ja ovia paiskotaan. Silloin jonkun on voitava pitää kiinni ja luvata, että sinulle on aina paikka täällä. Sinun ei tarvitse lähteä siksi, että raha ei riitä. Juuri siksi voit jäädä.

Kirjoitus on ilmestynyt pääkirjoituksena Helsingin kaupungin Uusix-verstaan Sosiaalisessa tilinpäätöksessä 2014.

Ke, 2015-05-13 20:12

Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen neuvottelijat ovat kehuneet hyvällä yhteishengellä, mutta kolmen koplan EU- ja ulkopolitiikan linjaukset ovat yllätyksettömiä ja latteita: edistysaskeleita ei juuri oteta, takapakkia sen sijaan kyllä. Heikomman asema ei näillä linjauksilla parane. Olisiko kannattanut riskeerata yhteishenki jossakin kohdassa?

Kiintiöpakolaisten määrän Sipilän hallitus pitää ennallaan. Maailmassa on kuitenkin konfliktien seurauksena jo 51 miljoonaa pakolaista, mikä on enemmän kuin koskaan. Suomenkin vastuunottoa olisi kasvatettava sen mukaisesti, sillä Suomen kiintiö on pieni – tällä hetkellä vain 1050. Suomen hallituksen mielestä köyhä etelä saa selvitä ilman meidän apuamme. Myös jo leikatusta kehitysyhteistyötä hallitus aikoo leikata, mikä on yksisilmäistä ja itsekästä politiikkaa: kun kehitysyhteistyöstä leikataan, lisääntyvät erilaiset nälästä ja eriarvoisuudesta johtuvat konfliktit ja pakolaisten määrä kasvaa.

Sulkeutuva Suomi ei myöskään lupaa selvittää ulkomaisten työntekijöiden byrokraattisen saatavuusharkinnan poistamista, joka voisi luoda uusia työpaikkoja ja jonka kannalla Keskusta ja Kokoomus ovat aikaisemmin olleet.

Sipilän hallitus päätti myös ensi töikseen säätää EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille lukukausimaksut. Linjaus on järjetön, sillä lukukausimaksut romahduttavat kansainvälisten opiskelijoiden määrän ja kaventavat korkeakoulujemme kansainvälisyyttä. Meidän ei kannattaisi sulkea ovia muualta tulevilta lahjakkailta nuorilta. Maksuton koulutus on Suomelle kannattava investointi: jos 25 % valmistuneista kansainvälisistä opiskelijoista jää Suomeen töihin valmistumisensa jälkeen, se riittää kattamaan maksuttoman koulutuksen kustannukset kansantaloudelle.

Positiivisena on pidettävä neuvottelijoiden linjausta, jonka mukaan oikeistokonservatiivinen hallitus ”kannustaa avoimeen keskusteluun maahanmuuttopolitiikasta, mutta rasismia ei sallita”. Toisaalta hallitus toteaa, että maassa tullaan laatimaan ”riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksista yhteiskunnassamme”. Toki on tervettä, jos maahanmuuttopoliittinen keskustelu pohjautuu  tosiasioille eikä asenteille. Ei kuitenkaan voi välttyä vaikutelmalta, että samaan lauseeseen on mahdutettu sekä ihmisarvoa kunnioittava että maahanmuuttajia kohtaan kriittisiä asenteita lietsova kirjaus.

Ylipäätään neuvottelijoiden mielessä näyttää olevan melko yksipuolinen vahvemman puolelle asettuva ”yhteiskuntasopimus”, jossa ei muisteta tulevia sukupolvia eikä maailman köyhimpiä. Hallituksen linjauksilla ei astuta etujoukkoihin vaan sulkeudutaan mökkiin ja toivotaan, että joku muu ratkaisee globaalit ongelmat – köyhyyden, ilmastonmuutoksen, pakolaisuuden – meidän puolestamme ja ilman meidän panostamme. Tämä on surullista, sillä meidän toivomme on vain ja yksinomaan avautumisessa ulos ja maailmaan, yhteistyössä ja kansainvälisyydessä. Vain niillä ratkaistaan aikamme politiikan suuret ongelmat ihmisoikeuksia ja -arvoa kunnioittavalla, tulevien sukupolvien oikeudet ja kestävä kehitys huomioivalla tavalla. Kannattaa välillä kokeilla näkökulman vaihtamista myös kolmen koplan ulkopuolelle.

Ke, 2015-04-22 14:55

Vihreät ei halua rautaa Helsingin rajalle, vaikka se ratkaisi esimerkiksi asuntopulan. Tervetuloa Helsinkiin opiskelemaan, töihin tai töitä hakemaan. Meitä muualta tulleita on täällä yli puolet asukkaista. Olemme kaikki tulleet sellaisina kuin olemme. Siksi Helsinki on monimuotoinen ja mukava paikka asua.

Vitsit sikseen. Yksikään puolue ei tietääkseni ole ehdottanut, että Helsinki julistautuisi autonomiseksi ja sulkisi rajansa muulta Suomelta tai oppilaitostensa ovet muualta Suomesta tulevilta nuorilta. Sen sijaan olemme tehneet yhteistyötä kaikkien ympäryskuntien ja muun Suomen kanssa. Helsingin lukioiden ovet ovat auki kaikille nuorille kaikkialta maasta.

Me Vihreät haluamme työtä ja hyvinvointia kaikkialle Suomeen. Vihreiden ajama uusiutuva kotimainen hajautettu energia loisi pysyviä työpaikkoja kaikkialle Suomeen. Ei ole päättäjien asia sanoa, missä ihmiset saavat asua. Ihmiset saavat asua missä tahansa, missä siihen on edellytyksiä. Ajamamme sote-uudistus tähtää siihen, että valtiovalta pystyisi turvaamaan elintärkeät palvelut ihmisille kaikkialla Suomessa. Ilman rakenteellista uudistusta se ei onnistu.

Ihmisten vastakkainasettelu on turhaa. Sen sijaan meidän pitää miettiä, miten takaamme kaikille yhtäläiset mahdollisuudet esimerkiksi opiskella ja kouluttautua asuinpaikasta ja taustasta huolimatta.

Vihreiden ajama perustulo parantaisi ihnisten edellytyksiä tulla toimeen työllään myös kaupunkien ulkopuolella. Uskon, että juuri tästä syystä juuri Keskusta on Vihreiden lisäksi ollut se puolue, joka on pisimpään ymmärtänyt perustulon mahdollisuudet.

Suomen kokoisella maalla ja kansalla ei ole varaa vastakkainasetteluun. Vain kokonaisuutta katsomalla takaamme sen, ettei kukaan jää katvealueelle, syrjään ja hukatuksi.

La, 2015-04-18 10:35

Vihreät haluaa päivittää sosiaaliturvan yksinkertaiseksi ja oikeudenmukaiseksi. Siksi kannatamme perustuloa, nykyisen perusturvan suuruista etuutta kaikille aikuisille.

Perustulo korvaisi nykyiset vähimmäisetuudet kuten työttömien perusetuudet ja vanhempainpäivärahat. Perustulon päälle maksettaisiin tarvittavat syyperusteiset tuet kuten ansiosidonnainen työttömyystuki ja asumistuki. Verotuksella se kerätään asteittain pois niiltä, jotka eivät sitä tarvitse.

Perustulomallimme on kustannusneutraali. Se on todennettu viimeksi viime vuonna eduskunnan tietopalvelun laskelmalla. Kun kaikki saavat perustulon, työtulojen verotus kiristyy vastaavasti, jolloin ihmisten nettoansiot ja valtion nettoverokertymä pysyvät suunnilleen samoina.

Vihreiden malli on realistinen, sillä perustulo olisi nykyisen vähimmäisturvan suuruinen. Ne, jotka nykyisin saavat jotakin vähimmäisetuutta (kuten työmarkkinatukea tai vanhempainpäivärahaa), saisivat sitä jatkossakin mutta perustulon muodossa. Perustulo ei leikkaisi kenenkään tukia nykyisestä, mutta toisin kuin nykyään, perustulon päälle saisi jokainen tienata vapaasti ilman, että tuet leikkaantuvat. Kaikki perinteisen palkkatyön ulkopuolinen työ - yrittäjyys, apurahatyöskentely tai projektityö - tulisi kannattavaksi. Kun kenenkään ei tarvitsisi pelätä, että työ leikkaa asumistukea tai muuta sosiaalietuutta, vaan työ olisi aina kannattavaa – toisin kuin nykyään.

Perusturvan suuruus on aina poliittisen neuvottelun tulos. Niin on nyt, ja niin olisi myös perustulojärjestelmässä. Jokainen hallitus joutuu arvioimaan perusturvan suuruuden. Niin tehtäisiin myös perustulomallissa.

Perustulo ei siis maksa veronmaksajalle yhtään nykyistä järjestelmää enemmän. Kuitenkin se lisäisi työnteon mahdollisuuksia ja kasvattaisi siten verotuloja, kun työ olisi aina kannattavaa ja harmaa työ vähenisi.

Perustuloa on tutkittu tähän asti tietokonemalleilla. Vihreät haluaa, että perustulokokeilu kirjataan seuraavaan hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmaan pitää kirjata, että Suomessa kokeilee perustuloa, joka vähentää köyhyyttä ja byrokratiaa ja tekee työn aina kannattavaksi.

Voin helposti kuulla helpotuksen huokauksen, jonka sosiaaliturvan väliinputoajat ja työttömät päästävät, kun Suomi siirtyy perustuloon.

Kysymys ei kuulu, onko Suomella varaa perustuloon. Kysymys kuuluu, kuinka kauan meillä on varaa olla siirtymättä perustuloon.

Ti, 2015-04-14 00:34

Olen tuonut kansanedustajana sitkeästi esiin itsensä työllistävien, freelancereiden ja pienyrittäjien heikkoa asemaa. Työelämä on muuttunut, mutta työ- ja sosiaaliturvalainsäädäntö laahaa pahasti perässä.

Sosiaaliturvalainsäädäntö on rakennettu vanhentuneelle oletukselle, että kaikki työssäkäyvät voidaan jaotella joko palkansaajiin tai yrittäjiin. Systeemi ei tunnista niitä, jotka toimivat välimaastossa ja työllistävät itse itsensä. Sosiaaliturvalainsäädäntöä on päivitettävä niin, että myös itsensä työllistäjät sekä yksin- ja pienyrittäjät pääsevät sosiaaliturvan piiriin.

Kutsuin hiljattain joukon eri alojen asiantuntijoita saman pöydän ääreen pohtimaan, miten silpputyötä tekevien itsensä työllistävien ja yksinyrittäjien tilannetta voisi parantaa. Kaikki olivat sitä mieltä, että ongelmallisinta itsensä työllistäjän ja pienyrittäjän arjessa on sosiaaliturvan epävarmuus.

Vihreiden ajama perustulo auttaisi yhdistämään toisiinsa työn pätkiä ja estäisi jäämisen kokonaan ilman sosiaaliturvaa. Jokaisen työtä tekevän - myös yrittäjän - olisi saatava keskittyä työhönsä ilman jatkuvaa huolta toimeentulon pettämisestä. Vihreiden ajama perustulo hyödyttäisi myös yrittäjää, sillä se  poistaisi sosialaiturvan aukot ja vähentäisi byrokratiaa

Vihreä eduskuntaryhmä on saanut viime vuosina läpi monia edistysaskelia työn kannattavuuden parantamiseksi, mutta työtulojen, yrittäjätulojen ja sosiaaliturvan yhteensovituksessa on vielä paljon parantamista.

Mielestäni itsensä työllistäjän ja mikro-/yksinyrittäjän työttömyys- ja eläketurvaa pitäisi yhdenmukaistaa palkansaajan sosiaaliturvan kanssa. Tämä voitaisiin toteuttaa siten, että palkansaajan määritelmä lavennettaisiin myös palkansaajiin rinnastettaviin työsuhteisiin. Silloin toimeksiantosuhteessa olevat pääsisivät sosiaaliturvan piiriin.

Erilaisten maksujen ja etuuksien pitäisi perustua nykyistä paremmin yrittäjän todellisiin tuloihin. Esimerkiksi yrittäjien asumistukea parantaisi se, jos asumistuen myöntämisen perusteeksi otettaisiin yrittäjän todelliset kuukausitulot vuositulojen sijasta.

YEL-vakuutus on monelle pienyrittäjälle liian kallis. Se johtaa alivakuuttamiseen, jolloin esimerkiksi sairauspäiväraha ja eläke jäävät pieneksi. Systeemi kaipaa joustavuutta. Sitä toisi YEL-maksusta vapauttaminen silloin kun tulot jäävät niukoiksi. YEL-maksusta tulisi myös voida pitää kokonaan taukoa tulottomilta jaksoilta.

Silpputyöntekijä ei pääse koskaan vuorotteluvapaalle. Vuosilomakin saattaa jäädä pitämättä, jos siihen ei ole varaa. On väärin, ettei itsensä työllistäjällä ja yksinyrittäjällä ole varaa edes sairaslomaan. Yrittäjän työttömyys- ja eläketurvaa ja sairasloman omavastuuaikaa on lyhennettävä ja itsensä työllistävien on päästävä työterveyden piiriin.

Puutteet sosiaaliturvassa aiheuttavat sen, ettei siirtyminen palkansaajasta yrittäjäksi välttämättä kannata. Pyöreän pöydän keskustelussa nousi siksi esiin ajatus niin sanotusta yhdistelmävakuutuksesta. Siinä vuoroin yritystoimintaa ja vuoroin palkkatyötä tekevä voisi vakuuttaa itsensä tehdyn työn perusteella tai valita itse TYEL- ja YEL- vakuutuksen väliltä.

Yrittäjäksi ryhtyminen on edelleen sosiaaliturvariski myös yrittäjän samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenille. Yrittäjän puolison työttömyysturvan epäkohdat pitää korjata niin, että jokaisella on oikeus omaan sosiaaliturvaan riippumatta puolison työn tekemisen muodosta. Työttömyysturva ja toimeentulotuki kuuluvat myös yrittäjän perheenjäsenelle.

Yksityiselle elinkeinonharjoittajalle pitäisi myös antaa oikeus vähentää sairaan lapsen hoitajan palkka yrityksen verotuksessa. Naisyrittäjiä auttaisi vanhemmuuden kustannusten jakaminen kaikkien työnantajien kesken.

Oikeastaan tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomasti. Nämä sosiaaliturvan puutteet tulivat kuitenkin keskustelussamme päällimäisenä esiin.

Voin helposti kuulla huokauksen, joka kuuluu työelämän torppareiden suusta, kun Suomi siirtyy perustuloon. Se olisi iso askel parempaan.

Sivut