Äidinkielen ylioppilaskoe säilytettävä kaksipäiväisenä

Äidinkielen ylioppilaskokeen yksipäiväiseksi ja nelituntiseksi heikentäisi äidinkielen osaamista ja olisi varma kuolinisku kirjallisuuden opetukselle. Sen ei saa antaa tapahtua. Jätin tästä katastrofaalisesta suunnitelmasta kirjallisen kysymyksen hallituksen vastattavaksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä julkaisi huhtikuussa 2017 raportin Gaudeamus igitur – ylioppilastutkinnon kehittäminen, jossa se ehdottaa muutoksia ylioppilastutkintoon. Merkittävin muutosehdotus koskee suomalaisen lukion keskeistä oppiainetta, äidinkieltä ja kirjallisuutta. Työryhmä esittää, että vuonna 2021 äidinkielen ylioppilaskoe muuttuisi nykyisen kaksipäiväisen ja 12-tuntisen kokeen sijaan yksipäiväiseksi ja nelituntiseksi.

Oman äidinkielen hyvä osaaminen on kaiken oppimisen edellytys ja perusta myös medialukutaidolle. Kansallisin ja kansainvälisin selvityksin on osoitettu, että suomalaisten nuorten luku- ja kirjoitustaito on eriytymässä ja koululaiset lukevat aiempaa vähemmän pitkiä tekstejä, kuten kaunokirjallisuutta, mikä vaikuttaa väistämättä heidän kirjoitus-, luku- ja tulkintataitoihinsa. Siinä missä vielä 2000-luvun alussa kansainväliset vieraat hakivat suomalaisesta koululaitoksesta oppia maamme oivallisten PISA-tulosten ansiosta, 2010-luvun PISA-tulokset kertovat koruttomasti suomalaisten nuorten lukutaidon heikentymisestä.

Kaksipäiväinen äidinkielen ylioppilaskoe on paitsi kypsyyskoe myös päättökoe. Ylioppilaskoe on mitannut tehokkaasti paitsi luku- ja kirjoitustaitoja, myös ajattelun kypsyyttä sekä luovuutta ja antaa tietoa opiskelijan jatko-opintokelpoisuudesta. Näitä taitoja tarvitaan tulevaisuudessa yhteiskunnassa maailman digitalisoituessa ja viestinnän nopeutuessa entistä enemmän.

Laajana päättökokeena äidinkielen ylioppilaskoe on varmistanut, että nuorilla on paitsi taito kirjoittaa äidinkielellään pitkiä yhtenäisiä tekstejä myös kyky analysoida laajoja tekstikokonaisuuksia. On äärimmäisen tärkeää, ettei hallitus rapauta jo heikentynyttä luku- ja kirjoitustaitoa ja luovu kaksipäiväisestä äidinkielen ja kirjallisuuden kokeesta. 

Adressin äidinkielen kaksipäiväisen yo-tutkinnon säilyttämiseksi voi allekirjoittaa täällä

Tagit: ylioppilaskoe koulutus