The Future is Green.

Näin lukee Belgian vihreiden julisteessa. Samassa julisteessa on myös avaruuskuva maapallosta, josta mannerjäätiköt ovat sulaneet. Maapallo kärvistelee ruskean vihreänä.

Isäni puoleinen Helsingin sukuhaara kokoontui tänään kotiimme Tapaninpäivän viettoon. Setäni kertoi, mitä ilmastonmuutos merkitsee vanhenemisen kannalta. Setä oli keskustellut vanhenemisesta parin ystävänsä kanssa, ja he kaikki olivat todenneet saman: nykyisin ei enää tarvitse välihousuja talvisaikaan, kun sää on jatkuvasti plussan puolella.

Eräänä aamuna oli pakkasta ja maa kuurassa. Seitsemän vuotias prinsessani huudahti: yöllä on satanut lunta! No, kuinka lapsi erottaisikaan toisistaan lumen ja kuuran, jos lunta ei kerta kaikkiaan tule. Näin sanasto supistuu. Enää emme tarvitse sataa sanaa pakkasaamuisen maiseman eri variaatioille. Tai sanaa välihousuille.

Mutta siitä puhe mistä puute: vaalien alla kaikki puolueet väittävät vihertävänsä. Totuus on, että teot puuttuvat. Olisikin aika siirtyä ympäristöpuheista ympäristötekoihin. Emme me halua ruskeanvihreää maapalloa. Lunta on ikävä. Meillä kaikilla.