Blogi

Ti, 2015-12-22 10:30


Helsingin Sanomien kyselytutkimuksen mukaan joka neljäs varakas suomalainen on sitä mieltä, että köyhyys on köyhän ihmisen oma syy.
Järkyttävä tulos kertoo karusti, että hyvinvoivien ja huono-osaisten todellisuudet ovat erkaantuneet toisistaan.

Vaikka köyhyyden takana olisi yksilöllisiä tekijöitä, harjoitetulla politiikalla on roolinsa. Jos köyhyys ei kosketa ihmistä itseään, hänen perhettään eikä läheisiään, köyhän elämää voi olla vaikea ymmärtää.

Todellisuudessa suurin köyhyysriski on syntyä köyhien vanhempien lapseksi. Myös pitkäaikaissairaus ja -työttömyys altistavat köyhyydelle. Työttömyys ja korkea asumisen hinta ovat nyky-Suomessa suurimmat köyhyyttä aiheuttavat tekijät.

Köyhyys on yhtä vähän ihmisen oma syy kuin vauraaseen perheeseen syntyminen on ihmisen oma ansio – vaikka vauras mielellään ajattelisi, että on ihan itse ansainnut oman vaurautensa.

Suomessa köyhyys on alkanut uudestaan periytyä. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän kouluttamattoman vanhemman lapsen mahdollisuudet pärjätä koulussa ovat heikot. Mielenterveysongelmilla on niilläkin taipumus siirtyä seuraavaan sukupolveen.

Köyhyys on aineellista puutetta, joka pitkään jatkuessaan syö henkisiä voimavaroja ja vie tunteen mahdollisuudesta hallita omaa elämää. Suomessa köyhyys ilmenee esimerkiksi lapsiperheen kyvyttömyytenä maksaa lapselle yhtäkään harrastusta tai vanhuksen kohdalla kyvyttömyyttä ostaa lääkkeitä tai silmälaseja.

Viime hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Laura Rätyä kritisoitiin siitä, että tämä unohti sadat tuhannet suomalaiset vähätellessään köyhien määrää Suomessa. En usko, että myöskään Sipilän hallituksen ministereillä on oikeaa käsitystä siitä, mitä köyhyys on Suomessa. Miksi he muuten lisäisivät köyhyyttä?

Yhtaikainen lääke- ja matkakorvausten ja asiakasmaksujen nostaminen iskee kipeästi pienituloisimman paljon sairastavien ryhmään, joiden joukossa sosiaaliturvan alikäyttö on kaikkein yleisintä. Juuri nämä ihmiset jättävät toimeentulotuen hakematta, vaikka olisivat siihen oikeutettuja.

Kelassa pelätäänkin, että paljon sairastavat jättävät jatkossa lääkkeet ostamatta niiden kalliin hinnan vuoksi. Hallitus leikkaa eniten köyhiltä ja sairailta, muttei tee mitään varmistaakseen, että nämä huono-osaisimmat saisivat heille lain mukaan kuuluvan harkinnanvaraisen toimeentulotuen. Lisäisikö hallitus tietoisesti köyhien määrää, jos ministerit ymmärtäisivät, mitä köyhyys oikeasti on?

Sipilän hallitus kohdistaa leikkauksensa yksipuolisesti alimpaan tulokymmenykseen kuuluviin, vaikka esimerkiksi lääkekorvausten säästöt olisi mahdollista saavuttaa myös kohdentamalla säästöt pienempinä paljon laajemmalle potilasjoukolle.

Tärkein yksittäinen toimenpide, jolla köyhyyttä voidaan vähentää, on oikeudenmukainen, maksukyvyn mukaan määrätty verotus. Se tasaa tuloeroja ja hyvinvointia ja sen avulla pystytään ylläpitämään hyvinvointipalveluita ja sosiaaliturvaa. Siksi Sipilän hallituksen tulisi kiristämisen sijasta keventää eläkeläisten verotusta.

Kirjoitus on julkaistu Ilkka-lehdessä 22.12. 2015

To, 2015-12-10 13:31

Sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi muutama päivä sitten hallituksen esityksen, joka koskee itsensätyöllistävien määrittelemistä lainsäädännöllä yrittäjiksi.

Lain valmistelusta vastannut sosiaali- ja terveysministeriö on rauhoitellut freelancereita toteamalla, ettei lain myötä mikään muutu ja että freelancereiden ei ole tarpeen olla huolissaan työttömyysturvastaan. Taide- ja kulttuurijärjestöt ja eräät työttömyyskassat samoin kuin Taiteen edistämiskeskus ja eräät muut tahot ovat sen sijaan olleet huolestuneita lain vaikutuksista freelancereiden työttömyysturvalle.

Keskustelun sekavuudesta voi päätellä ainakin kaksi asiaa.

1) Hallituksen olisi kannattanut kuunnella jo lain valmisteluvaiheessa huolellisesti niitä, joita asia koskee, eli itsensätyöllistäviä edustavia järjestöjä ja muita tahoja, mm. opetus- ja kulttuuriministeriön sosiaaliturvaosastoa, työttömyyskassoja ja Taiteen keskustoimikuntaa. Näillä tahoilla on paras asiantuntemus siitä, miten TE-hallinto tulkitsee voimassa olevaa lainsäädäntöä silloin, kun työtön freelancer menee käytännössä TE-toimistoon ilmoittautumaan työttömäksi hakemaan työttömyysturvaa.

2) Toiseksi laista esitettyjen tulkintojen sekavuus todistaa sen, että itse asia –työttömyysturvalainsäädäntö ja sen tulkinta – on hyvin vaikea. Vaikeutta ei ollenkaan helpota se, että hallituksen lainvalmistelu on jälleen ollut kiireistä ja asiantuntijat sivuutettu.

Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan jo parin viikon kuluttua. Tästä huolimatta valtakunnassa vallitsee täysi epäselvyys siitä, mitä laki tarkoittaa käytännössä työttömyysturvaa tarvitsevien itsensätyöllistäjien kohdalla. Voivatko työttömäksi ilmoittautuvat freelancerit luottaa siihen, että TE-hallinnossa tehdään vastedes ennustettavia ja oikeudenmukaisia päätöksiä koskien itsensätyöllistäjien työttömyysturvaa, kun siihen ei ole voinut tähän mennessä luottaa?

Rehellinen vastaus on valitettavasti kielteinen. Ongelmalliset tulkintakäytännöt tulevat jatkumaan ja niiden laajentumisen riski on suuri, ellei niihin puututa nopeasti ohjeistuksella, jota itse laista ei löydy.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja työministeriön virkamiehillä on kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa työhallinnolle ohjeistukset, joilla turvataan, ettei aidosti sivutoimista yrittäjää tulkita jatkossa päätoimiseksi yrittäjäksi, jolloin hän ei ole oikeutettu työttömyysturvaan.

Työhallinnon tulkintakäytännöt ovat olleet aiemminkin ongelmallisia ja kirjavia ja todennäköisesti ne tulevat olemaan sitä myös jatkossa. Kun jatkossa yhä useampi itsensä työllistävä tulee siirretyksi lainsäätäjän toimesta yrittäjyyden leiriin, voidaan yhä useampi tulkita myös päätoimiseksi yrittäjäksi tavalla, joka ei tee oikeutta ihmiselle itselleen. 

Juuri tässä on lain ongelma, mitä mm. taide- ja kulttuurijärjestöt ja Suomen Journalistiliitto ovat yrittäneet tuoda esiin. Kaikki lakia koskevat asiantuntijalausunnot löytyvät eduskunnan sivuilta.

Itsensätyöllistävien tulkitseminen yrittäjiksi ei ole vain lakitekninen kysymys, sillä lakiesitys jättää problemaattisella tavalla auki sen, milloin henkilö tulkitaan sivutoimiseksi yrittäjäksi (oikeus työttömyysturvaan säilyy) ja milloin hänet tulkitaan päätoimiseksi yrittäjäksi (ei oikeutta työttömyysturvaan).

Hyvää uudessa laissa on se, että osalla itsensätyöllistäjistä asema voi parantua: laki mahdollistaa sen, että omaa työtä tekevä itsensä työllistäjä voi tulla tulkituksi palkansaajaan rinnastettavaksi yrittäjäksi. Mutta entä niiden freelancereiden kohdalla, joiden työ koostuu enimmäkseen vaihtuvista toimeksiannoista? Tällaisia henkilöitä on paljon esimerkiksi muusikoissa, näyttelijöissä ja toimittajissa. Olen saanut paljon yhteydenottoja freelancereilta, jotka pelkäävät, että yrittäjän määritelmän laajentuessa koskemaan omassa työssä työllistyviä, freelancerit voivat joutua entistä helpommin tulkituiksi päätoimisiksi yrittäjiksi, sillä esimerkiksi tulojen vähyys ei riitä todistamaan työtä sivutoimiseksi.

Oma tulkintani on ollut se, että hallituksen olisi pitänyt lainvalmistelun yhteydessä ottaa kantaa myös pää- ja sivutoimisuuden määrittelyyn ja esittää se itse laissa. Itsensätyöllistäviä edustavien järjestöjen pelko siitä, että jatkossa sivutoimista yrittäjyyttä tulkitaan yhä useammin ja helpommin päätoimisena yrittäjyytenä, on mielestäni aiheellinen. Miksi en pitäisi aitona pelkoa, että TE-keskukset eivät kohtele työnhakijoita oikeudenmukaisesti, kun ne eivät tee sitä nytkään?

Esimerkiksi Suomen Journalistiliitto toi asiantuntijalausunnossaan esille tapauksen, jossa freelancer-toimittaja oli tehnyt kuukaudessa vain kolmen tunnin freelancer-työn, mutta TE-keskus oli tehnyt päätöksensä yrittäjyyden päätoimisuudesta pelkän freelancer-verokortin perusteella.

STM:n valmisteleva virkamies on siis sinänsä oikeassa siinä, ettei ”laki muuta mitään” – tosiasia on kuitenkin se, että TE-hallinnon nykyiset kirjavat ja ongelmalliset käytännöt aiheuttavat pelkoa siitä, millaisia päätöksiä TE-toimistoissa jatkossa tehdään.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistö hyväksyi hallituksen esityksen. Samalla valiokunta teki mietintöönsä kaksi lausumaa, jotka ovat mielestäni hyviä. Ne kuuluvat seuraavasti:

1. Eduskunta edellyttää, että TE -toimistojen osaamista, ohjeistusta ja toimintakäytäntöjä pikaisesti
tarkennetaan omassa työssä työllistyvien ja yrittäjien työttömyysturvan osalta ja työvoimahallinnon ratkaisukäytäntöä seurataan yhdenmukaisen ratkaisukäytännön ja työttömyysturvaa hakevien oikeusturvan varmistamiseksi. Tarkennukset tulee tehdä erityisesti
toiminnan sivu- ja päätoimisuuden sekä toiminnan lopettamisen osalta.

2. Eduskunta edellyttää, että epätyypillisissä työsuhteissa ja toimeksiantosuhteissa työskentelevien
sosiaaliturvan kehittämistarpeet selvitetään ja selvityksen perusteella tarvittaessa
valmistellaan lainsäädännön muutosehdotukset.

TEM:n ja STM:n tulisi uudistaa pää- ja sivutoimisuutta koskevat ohjeensa ja valvoa, että niitä noudatetaan. Nyt TE-toimistojen yksittäisten virkamiesten harkintavalta työttömyyskorvauksen myöntemisessä on liian suuri. TE-hallinnon ohjeistusten tulisi tukea työllistymistä ja niitä tulisi TE-keskuksissa myös noudattaa.

TE-hallinnon ohjeistusten ja työttömyysturvaa koskevien lakien tulisi olla niin selkeästi kirjoitettuja, ettei kukaan jättäisi tarttumatta työtilaisuuteen sen vuoksi, että pelkää menettävänsä työttömyysturvan. Monilla freelancereilla toimeksiantotyö on ainoa työn muoto, jota on tarjolla. Kun palkkatyösuhteista työtä ei ole, ei ole myöskään oikein rangaista ihmistä siitä, että hän tekee työtä toimeksiantosuhteessa.

Itse toivon lisäksi, että itsensätyöllistäjien tulkitseminen yrittäjäksi ei blokkaa itsensä työllistöjien asemaa tavalla, joka estää tai hidastaa heidän sosiaaliturvansa ja asemansa puutteiden korjaamisen. Esimerkiksi Akava on ansiokkaasti pitänyt esillä ns. joustavan sosiaaliturvan mallia, jossa henkilö voisia liukua joustavasti palkansaajasta toimeksiannolle ja yrittäjäksi ilman, että hänen sosiaaliturvaansa tulisi muutoksia.


 

Ke, 2015-12-09 11:44

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hyväksyttiin tiistaina hallituksen esitys (HE94/2015), joka heikentää huomattavasti itsensä työllistäjien toimeentulon edellytyksiä ja uhkaa jättää freelancereina toimivat työttömyysturvan ulkopuolelle. Äänestin esitystä vastaan, mutta lakiesitys hyväksyttiin valiokunnan enemmistön äänin.  Voit lukea vastalauseeni kokonaisuudessaan täältä.

Useat valiokuntamme kuulemista asiantuntijoista esittivät huolenaan, että hallituksen esitys vaikeuttaa entisestään itsensätyöllistäjien asemaa ja työttömyysturvan saamista. Hallituksen esityksellä yrittäjiksi tulkitaan jatkossa kaikki ne työtä tekevät, joiden työ ei ole työsuhteista. Esitetty muutos tekee yksiselitteisesti pää- tai sivutoimisia yrittäjiä henkilöistä, joiden on aiemmin katsottu työllistyvän ”omassa työssään” ja heidän mahdollisuutensa työttömyysturvan saamiseen vaikeutuvat.

Tätä ei voi pitää hyväksyttävänä. Sosiaaliturvan pitäisi kohdella työtä tekeviä yhdenvertaisesti riippumatta työn tekemisen ja teettämisen tavasta.  Korkean työttömyyden aikana olisi erityisen tärkeää purkaa lainsäädännöllä työllistymisen esteitä, ei lisätä niitä.

Lakiesityksen valmistelussa ei ole kuultu lainkaan kulttuurialojen työntekijöitä ja silpputyöntekijöitä edustavia järjestöjä, vaikka esitys koskee juuri heitä. Surkeaa kyllä, esitys on kolmikantaisesti valmisteltu ja siis palkansaajajärjestöjen yksimielisesti hyväksymä.

Prosessi tuo hyvin esille suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän ongelmallisuuden. Lainvalmistelua tehdään edelleen aivan kuin työelämässä työtä tehtäisiin joko palkansaajina jatkuvassa työsuhteessa tai kasvuyrittäjinä. Itsensä työllistäjät ovat nopeimmin kasvava työtä tekevien joukko, joiden määrän voi ennakoida tulevaisuudessa kasvavan, sillä työelämä pirstaloituu kovaa vauhtia.

Useimmat lausunnonantajat totesivat, että lakiesitykseen sisältyvä yrittäjämääritelmän muuttaminen edellyttäisi työttömyysturvalain pää- ja sivutoimisuusarviointia koskevien määritelmien sekä niitä koskevan soveltamiskäytännön muuttamista, jotta itsensä työllistäjien mahdollisuus saada työttömyysturvaa ei vaikeutuisi nykyisestä. Tätä ei kuitenkaan laissa tehdä.

Lakiesityksen mukaan esimerkiksi freelancer-näyttelijä, joka ansaitsee toimeentulonsa pääasiallisesti lyhyissä toimeksiantosuhteissa, tulkitaan jatkossa yrittäjäksi. Työttömyysturvalle pääsee, jos voi todistaa yrittäjänä työskentelyn olevan sivutoimista. Freelancer voi todistaa olevansa sivutoiminen yrittäjä ja saada oikeuden työttömyysturvaan esim. solmimalla vähintään kuuden kuukauden mittaisen työsuhteen. Yli kuuden kuukauden työsuhteet ovat kuitenkin freelance-maailmassa harvinaisia. Esimerkiksi taiteilijoiden toimeentulo koostuu usein pääsääntöisesti lyhyistä projekteista, joita tehdään pienissä pätkissä, ja vakituiset työsuhteet ovat harvinaisia.

Suurin itsensätyöllistäjien asemaan liittyvä ongelma koskee heidän neuvotteluasemansa haavoittuvaisuutta, kokemusta sosiaaliturvajärjestelmän vaikeaselkoisuudesta ja toimimattomuudesta sekä itsensätyöllistäjien toimeentulon epävarmuutta ja tilkkutäkkimäisyyttä. Itsensätyöllistäjien asema kaipaa parantamista ei vaikeuttamista.

Työttömyysturvalaki vaatisi uudistuksen, joka ottaisi nykyistä paremmin huomioon työn uudet muodot. Sosiaaliturvaa tulisi kehittää siten, että siirtyminen palkansaajasta yrittäjäksi olisi mahdollista ilman pelkoa työttömyysturvan menettämisestä ja että työttömyysturva kannustaisi ottamaan vastaan kaikenlaiset työt työn tekemisen ja teettämisen tavasta ja työn kestosta riippumatta.

Hallituksen pitäisi keskittyä lainsäädännön kehittämiseen niin, että työn tekeminen on aina mahdollista ja kannattavaa sosiaaliturvan menettämistä pelkäämättä. Miksi hallitus toimii juuri päinvastoin? Niin pääministeri Sipilä kuin työministeri Lindström ovat puhuneet joustavan sosiaaliturvan puolesta, joka sallisi liukuman palkansaajasta yrittäjäksi ja päinvastoin niin ettei henkilö menettäisi työttömyysturvaansa. Nyt hallitus toteuttaa aivan päinvastaiseen suuntaan menevää lainsäädäntöä.

Ma, 2015-12-07 16:40

Tiistaina 1.12. vietettiin jälleen vuosittaista Maailman aids-päivää teemalla Miksi hiv vielä tarttuu? Suomessa on tällä hetkellä noin 4000 hiv-positiivista, joista 20 % ei tiedä tartunnastaan. Säännöllinen hiv-lääkitys alentaa tartuntariskin nollaan, jolloin hiv ei enää tartu seksikontaktissa tai äidiltä lapselle raskauden, synnytyksen tai imetyksen aikana.

Kiersin muutama vuosi sitten puolen vuoden aikana kaikki Helsingin mielenterveys- ja päihdepalvelut. Itäkeskuksen Vinkissä, A-klinikkasäätiön ylläpitämässä matalan kynnyksen terveys- ja sosiaalineuvontapisteessä käydessäni minulle jäi mieleen yhden työntekijän neuvo: Jos haluat parantaa päihdeongelmaisten asemaa, puolusta hyvinvointipalveluja.

Matalan kynnyksen palvelujen merkitys hiv:n ennaltaehkäisyssä on keskeinen. Suomen malli on kansainvälisesti vertailukelpoinen ja menestyksekäs.

Kun ensimmäinen hiv-epidemia puhkesi ruiskuhuumeiden käyttäjien keskuudessa vuosina 1996–97, siitä seurasi 80 tartuntaa vuonna 1999 ja näytti siltä, että ongelma karkaa käsistä. Kiitos A-klinikkasäätiön ja muiden järjestöjen, jotka toivat meille mallin neulanvaihtopisteistä, Suomessa toimii 38 matalan kynnyksen terveysneuvontapistettä, ja ne tavoittavat noin 60 % ruiskuhuumeiden käyttäjistä. Niistä saa paitsi puhtaita ruiskuja, myös neuvontaa ja rokotuksia.

Neulojen vaihtokäyrä on käänteisessä suhteessa hiv-tartuntojen määrään. Viro on hyvä vertailumaa, koska epidemia alkoi siellä samoihin aikoihin. Vuonna 2001 Virossa paljastui 1100 tartuntaa, Suomessa enää parikymmentä. Nykyään Suomessa todetaan tartuntoja ruiskuhuumeiden käyttäjien parissa alle 10 vuodessa.
 
Vuonna 2013 neuvontapisteissä kävi 10 687 asiakasta, käyntejä oli yhteensä 67 419 ja pistovälineitä vaihdettiin 3.8 miljoonaa (yli 100 % palautuu, koska ruiskuja myös ostetaan apteekeista).

Matalan kynnyksen terveysneuvontapalvelujen kustannuksiksi arvioitiin vuonna 2005 noin 5 miljoonaa euroa vuodessa. Vuosikustannus asiakasta kohti on noin 670 e. Kun sitä vertaa hiv-infektion kustannuksiin, pelkät lääkekulut hoidosta ovat jopa 10 000 e vuodessa. Ei siis pitäisi jäädä epäselväksi, miksi on kustannustehokasta satsata ennaltaehkäisyyn. 
 
Kun pohditaan, mitkä toimenpiteet parhaiten ehkäisevät hiv-tartuntojen leviämistä, ensi sijalla on asiallinen tiedotus koko palveluverkon läpi neuvolasta lähtien. Tietoa pitää saada ilman että sitä pitää ryhtyä kaivamaan.

Mitä enemmän politiikassa joudutaan puhumaan korvaavista palveluista – autetaan ihmisiä kun asiat on jo pielessä – sitä enemmän on menty vikasuuntaan. Helsinkiläisenä valtuutettuna olen pahoillani siitä, että palvelut joita ihmiset oppivat käyttämään, eivät ole jatkuvia. Palvelujen jatkuvuutta ei pitäisi syödä jatkuvalla kilpailuttamisella.

Ihmisoikeuksien takaaminen tarkoittaa myös ihmisarvoista kohtelua. Käydessäni Vinkissä minulle jäi mieleen työntekijän lausahdus: "Meidän asiakkaat joutuvat usein kohtaamaan sitä, että heitä ei arvosteta ihmisinä. Tänne tullessaan he voivat luottaa siihen, että heitä kohdellaan asiallisesti ja että he saavat tarvitsemansa palvelut."

Hiv-tartunta koskettaa haavoittuvia ihmisryhmiä. Syrjäytyminen ja päihteidenkäyttö ovat riskitekijöitä.  Suomessa on siis vältettävä politiikkaa, joka kasvattaa terveyseroja ja lisää köyhyyttä.

Vaikka aids ei enää nykyään ole tappava vaan krooninen sairaus, joka pystytään pitämään kurissa lääkkeillä, siihen liittyy edelleen stigma. Tiedotusvälineiden ja myös poliitikkojen on syytä terästäytyä tässä suhteessa: media ei saa aiheuttaa sellaisia ennakkoluuloja tai -asenteita jotka lisäävät stigmaa ja estävät ihmisiä hakeutumasta testeihin tai hoitoon.

Ihmisoikeudet eivät saisi unohtua kovan säästöpolitiikan aikoina. On varmistettava, että yhteiskunnassamme huolehditaan myös niistä ihmisistä, joiden oikeudet ovat meidän vahvempien vastuulla.

Köyhyyden ja eriarvoisuuden torjuminen, ihmisten tasavertaisuus ja suvaitsevaisuus sekä laadukkaat, kaikkien saatavilla olevat terveyspalvelut ovat parasta politiikkaa myös hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyn ja tartunnan nopean toteamisen sekä hoitoon pääsyn kannalta. 

Tätä kirjoittaessa kävin tarkistamassa Vinkin nettisivut ja löysin sieltä seuraavan murheellisen tiedon:
Helsingin Vinkkien toiminta on päättynyt 29.10.2015. Kiitämme asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kuluneista vuosista!

Ke, 2015-11-25 19:44

Hallituksen esitys subjektiivisen päivähoito-oikeuden lakkauttamisesta meni tänään läpi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hallituspuolueiden äänin. Jatkossa työttömien perheiden lapsilla on oikeus vain osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Tämä on surullista, sillä yksikään valiokuntamme kuulemista yli kahdestakymmenestä asiantuntijasta ei kannattanut varhaiskasvatuksen säätämistä harkinnanvaraiseksi.

Onneksi monet suuret kaupungit ovat päättäneet, etteivät ne suostu ottamaan käyttöön Sipilän hallituksen lakimuutosta. Näin on päätetty Vihreiden aloitteesta mm. Helsingissä, Espoossa ja Tampereella.

Asiantuntijoiden yksimielinen viesti oli, että lakimuutoksen myötä lasten eriarvoisuus, kaltoinkohtelu ja syrjäytyminen lisääntyvät. Lailla tavoitellaan säästöjä, mutta asiantuntijoiden näkemys on, että lakimuutoksen kustannussäästöt ovat kyseenalaisia ja todennäköisempää on, että syrjäytymisen ja lastensuojelun kulut kasvavat.

Lastensuojelulla ja varhaiskasvatuksella on pitkä yhteinen historia. Varhaiskasvatus on nähty kaikkein kustannustehokkaimpana keinona kaventaa lasten taustoista johtuvia eroja.  Tästä syystä on ajateltu, että päiväkodin kynnyksen pitäisi olla mahdollisimman matala. Kun päivähoito on lapsen oikeus, joka ei riipu vanhemman tilanteesta, pystytään perheitä leimaamatta mahdollisimman tehokkaasti ehkäisemään lasten kaltoinkohtelua, ylisukupolvista huono-osaisuutta ja syrjäytymistä.

Nyt tähän tulee muutos. Kun varhaiskasvatuksesta  tulee harkinnanvarainen palvelu, joka riippuu vanhemman asemasta työmarkkinoilla, se lakkaa olemasta lapsen oikeus ja siitä tulee vanhemman etu. Kaikkein parhaimmassa asemassa tulevat olemaan varakkaat aikuiset, ja huonoimmassa asemassa köyhät huono-osaiset lapset.

Lain säätämisen taustalla tuntuu olevan ideologinen halu kurittaa pienituloisia lapsiperheitä ja ajaa äidit pois työelämästä. Mitään järkeä tämän lain säätämisessä ei nimittäin ole.

Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2004 teettämä selvitys osoitti, että sellaisten lasten osuus, joiden vanhemmista toinen on kotona ja lapsi kokopäivähoidossa, oli noin 10 % kaikista kokopäivähoidossa olevista lapsista. Näiden lasten taustalta löytyi vahvoja perusteita lapsen kokopäivähoidon tarpeelle: vanhempien kielitaidottomuutta, mielenterveysongelmia, työkyvyttömyyttä, vakavasti sairaiden sisarusten erityishoidon tarvetta sekä pätkätöitä.

Hallitus on nyt käytännössä rajaamassa juuri näiden perheiden oikeutta varhaiskasvatukseen. Oletettavaa on, että seuraukset näkyvät ja tuntuvat juuri heikoimmassa asemassa olevien perheiden arjessa ja lastensuojelun kuluissa.
 

Varhaiskasvatusoikeuden tekeminen harkinnanvaraiseksi ei tule tuomaan säästöjä. Seurauksena on lisää hallintoa, byrokratiaa, perheiden leimaamista sekä asiantuntijalausunto- ja valitusprosesseja. Lisäksi tulevat varhaisen tuen heikentymisestä koituvat kustannukset.

Juuri näistä syistä jotkut isoimmista kaupungeista, mm. Helsinki ja Espoo, ovat ilmoittaneet, etteivät ne aio ottaa lakia käytäntöön. Näissä kaupungeissa ei haluta panostaa byrokratiaan ja perheiden kyttäämiseen, vaan ennaltaehkäisyyn ja lasten hyvinvointiin.
 
Toisaalta kuntien mahdollisuus päättää itse, takaavatko ne kaikille lapsille kokopäiväisen paikan päiväkodista vai ei asettaa lapset eriarvoiseen asemaan sen mukaan, mitä kunnan päättäjät ovat sattuneet päättämään.

Lasten eriarvoisuus kasvaa sillä maksukykyisen perheen lapsella on mahdollisuus päästä kokoaikaiseen hoitoon yksityiseen päiväkotiin, mutta julkisen puolen lapset joutuvat taistelemaan kokopäiväpaikoista. Heikoimmin taistelussa käy työttömien lapsille.

Hallitus vie lapsilta, mutta ei anna heille tilalle mitään. Tähän saakka 0-6-vuotiaiden ikäisissä lastensuojelun asiakasmäärät ovat olleet pienemmät kuin tätä vanhempien lasten kohdalla. Todennäköisesti tilanne tulee nyt muuttumaan huonommaksi. Lastensuojelun tarpeen kasvu voitaisiin ehkä välttää, jos oikeus subjektiiviseen hoitoon ja varhaiskasvatukseen korvattaisiin esimerkiksi tehokkaammalla neuvolapalvelulla, mutta sitä hallitus ei ole tekemässä.

Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten uskottelee meille, että mielenterveysongelmaiseen perheeseen syntynyt lapsi voi edelleen saada kokopäiväpaikan, koska äidillä ja isällä on oikeus hakea sitä.  Moniin sairauksiin, erityisesti mielenterveys- ja päihdeongelmiin, kuuluu kuitenkin paitsi halu kieltää oma sairaus, myös se ulkopuolisilta niin pitkälle kuin mahdollista. Hinnan maksavat liian usein lapset.

Miten järjestelmä tästedes tunnistaa ajoissa lapsen, joka tarvitsisi kokopäiväpaikan, jos vanhempi ei osaa sitä hakea? Tätä hallitus ei ole pohtinut. Korvaavaa varhaista tukea ei ole ajateltu eikä tarjota.

Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallitus uskottelee meille, että maahanmuuttajataustaisella perheellä on mahdollisuus hakea päivähoitopaikkaa, joka nyt on tehty harkinnanvaraiseksi. Mutta miten, jos vanhempien kielitaito ja tieto byrokratian kiemuroista on puutteellista?

Yksikään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemista asiantuntijoista ei kannattanut maahanmuuttajataustaisten perheiden varhaiskasvatuksen rajaamista ja säätämistä harkinnanvaraiseksi. Päivähoito on todettu kaikkein tehokkaimmaksi tavaksi tukea lapsen kielen oppimista ja myöhempää koulussa pärjäämistä. Tämä pätee myös kantasuomalaisiin lapsiin, mutta maahanmuuttajat ovat koulupudokkaissa ja syrjäytyneissä nuorissa yliedustettuina.

Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten hallitus teeskentelee, ettei se ole kuullut työelämän muutoksesta, tosiasiasta, että yhä useampi nuori äiti joutuu tyytymään väliaikaisiin pätkä- ja silpputöihin, koska muuta ei ole tarjolla. Monilla aloilla vuoden työsopimus voi tulla muutaman päivän varoitusajalla. Entä, jos sitä ei voi ottaa vastaan, kun tarjolla on vain osapäivähoitoa?

Varhaiskasvatuksen laadun heikennys iskee etenkin osapäivähoidossa oleviin lapsiin. Yli 3-vuotiaiden ryhmässä saa jatkossa olla 21 lapsen sijasta 24 lasta, mutta jos ryhmässä on osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa olevia lapsia, ryhmäkoko voi olla jopa 39. Osa-aikaisten lasten ryhmässä myös hoitajia on vähemmän.  Pätkätyöntekijän puolikkaalle lapselle saa riittää puolikas syliä ja hoivaa.

Varhaiskasvatuslain muutos tulee vähentämään naisvaltaisen alan työllisyyttä ja lisäämään alan osa-aikaisia työsuhteita. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tulee vähentämään entisestään pienten lasten äitien työssäkäyntiä, sillä äidit kantavat Suomessa paljon suuremman hoivavastuun kuin isät. Näin alennetaan äitien työllisyysastetta ja menetetään verotuloja. Myös julkisen talouden näkökulmasta päivähoidon rajaaminen on pelkästään huono ajatus. Lakimuutos tulee lisäämään byrokratiaa tavalla joka syö palveluiden heikentämisestä saatavat säästöt. Ei siis ihme, ettei hallitus ole arvioinut lakinsa pitkän aikavälin todellisia kustannussäästöjä eikä lapsi- ja sukupuolivaikutuksia.

Tätä lakiesitystä eivät tulevat sukupolvet kiitä. Se tullaan muistakaan muutoksena, jonka myötä Suomessa hyväksyttiin, että lapset ovat varhaiskasvatuksesta lähtien eriarvoisessa asemassa. Suomi otti taka-askelen luokkayhteiskunnaksi.

 

Ti, 2015-11-24 16:56

Hallitus on tehnyt eduskunnalle esityksen työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 94/2015). Yksi keskeisistä ehdotetuista muutoksista koskee “oman työn tekijöiden” määrittelemistä yrittäjiksi. Oman työn tekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole työsuhteessa työn teettäjään, mutta jota ei nykyisen lain puitteissa määritellä yrittäjäksi.

Hallitus ehdottaa työttömyysturvalain yrittäjämääritelmää laajennettavaksi siten, että omaa työtä tekevät ja yksityiset elinkeinonharjoittajat voitaisiin nykyistä useammin määritellä yrittäjiksi. Jatkossa oman työn tekijäksi määriteltäisiin pääasiassa henkilöt, jotka eivät työskentele ansiotarkoituksessa.

Esityksen tarkoituksena on selkiyttää oman työn tekijöiden asemaa ja helpottaa työvoimaviranomaisten työtä. Tämä on sinänsä hyvä ja kannatettava pyrkimys, mutta hallituksen esittämä lakimuutos aiheuttaisi tietyille työntekijäryhmille merkittäviä ongelmia.

Tällä hetkellä työttömän henkilön aloittama yritystoiminta katkaisee ansioturvan pääsääntöisesti heti. Uusi laki asettaisi esimerkiksi freelancerit asemaan, jossa heidän toimeentulonsa olisi uhattuna, mikäli he tekevät työsuhteisia pätkätöitä. Journalistiliitto ja Yleinen työttömyyskassa ovat myös kannanotoissaan huomauttaneet, ettei uusi lakiesitys poista olemassa olevia ongelmia ja laki saattaisi jopa luoda esteitä työnteolle.

Nykypäivän työelämässä on monia erilaisia työn muotoja. Itsensä työllistävät ovat kasvava joukko, ja moni saa elantonsa erilaisten pätkätyösuhteiden ja yrittäjämäisesti tehtyjen toimeksiantojen yhdistelmistä. Työlainsäädäntö, joka perustuu mustavalkoiseen yrittäjä-palkansaaja-jaotteluun, ei palvele nykypäivän tarpeita.

Akava on esittänyt työttömyysvakuutusjärjestelmän joustavoittamista muun muassa luomalla selkeä mahdollisuus itsensä vakuuttamiseen myös sivutoimisena yrittäjänä sekä selvittämällä työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksen käyttöönottoa tilanteissa, joissa työtä tehdään vuoroin yrittäjänä, vuoroin palkansaajana. Asiantuntijajoukon esittämä ansioturvareformi helpottaisi yrityksen kautta tehtävää keikkatyötä työttömänä ollessa. Tämän kaltaiset työelämän monimuotoisuuden huomioivat uudistukset auttaisivat mahdollisimman monia ansaitsemaan itse edes osittain elantonsa.

Työttömyysturvan uudistamisessa lähtökohtana pitää olla kannustavuus ja joustavuus. Miksi luoda tilanteita, joissa ihmiset pelkäävät työn tekemistä ja rahan ansaitsemista?

 

Ma, 2015-11-23 21:35

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä on ollut tänä syksynä kansalaisaloite, jossa ehdotetaan terveydenhuollon henkilökunnalle oikeutta kieltäytyä eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella suorittamasta raskaudenkeskeytystä, ellei naisen henki ole vaarassa.

En kannata aloitetta. Aloite heikentäisi naisen oikeudetta päättää omasta ruumiistaan ja lisääntymisestään. Minusta oikeus päättää raskaudenkeskeytyksestä kuuluu raskaana olevalle naiselle itselleen, ja on hyvä, että raskauden keskeytystä haluava nainen voi luottaa saavansa tarvitsemansa palvelun ja avun riippumatta asuinpaikastaan, sen uskonnollisista virtauksista tai paikkakuntansa terveyskeskuksen (mahdollisesti ainoan) lääkärin vakaumuksesta.

Aloitteessa esitetään jopa, että lääkäri voisi kieltäytyä kirjoittamasta lähetteen raskaudenkeskeytykseen. En halua ajatellakaan, miten ahdistavaan tilanteeseen tämä ajaisi lukemattomat naiset Suomen harvaanasutuilla syrjäkylillä, jollaisia meillä on paljon. Enkä näe mitään syytä lisätä nuorten naisten - sen enempää kuin nuorten miestenkään, tai minkään ikäisten - psyykkistä painolastia.

Terveydenhoidon ammattihenkilön oikeus kieltäytyä avustamasta raskaudenkeskeytyksestä voisi johtaa naisen syyllistämiseen tai painostamiseen ja lisätä ahdistusta tilanteessa, joka muutenkin voi olla vaikea. Pikemminkin laissa pitäisi turvata se, että raskauden keskeyttäneellä naisella olisi oikeus saada riittävästi tukea ja keskusteluapua.

Kannatan myös ehkäisyn säätämistä maksuttomaksi kaikille alle 25-vuotiaille. Se vähentäisi vahinkoraskauksia ja sukupuolitauteja ja parantaisi sukupuoliterveyttä.

Terveydenhuollon ammattihenkilöstön oikeutta kieltäytyä raskaudenkeskeytyksen suorittamisesta selvitettiin Kristillisdemokraattien vaatimuksesta jo viime hallituskaudella, ja sosiaali- ja terveysministeriön tekemän selvityksen lopputulema oli kielteinen. Nyt asiaa selvitetään eduskunnassa siis kansalaisaloitteeteen, ei hallitusohjelmakirjauksen, johdosta. Kansalaisaloite vaatii terveydenhuollon henkilökunnalle "lakisääteistä oikeutta kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä".

Maailman terveysjärjestön (WHO) raportin mukaan maailmassa vammautuu vuosittain viisi miljoonaa naista laittoman abortin aiheuttamiin komplikaatioihin ja kuolee vuosittain 47 000 naista. Maailmassa tehdään vuosittain 22 miljoonaa laitonta aborttia.

Maissa, joissa raskaudenkeskeytystä on vaikea saada, naiset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa. Varakkaat voivat aina matkustaa vaikka ulkomaille saadakseen abortin, mutta vähävaraisten on turvauduttava muihin keinoihin. Sama pätisi Suomessakin. Ennen kaikkea raskauden keskeytyksen hankaloittaminen tai viivästyttäminen vaarantaa naisen terveyden. Varhaisvaiheessa myönnetty abortti on huomattavasti eettisempi vaihtoehto kuin myöhään myönnetty tai laiton abortti.

Suomen nykyinen aborttilaki on 1970-luvulta. Tuohon aikaan laittomia abortteja tehtiin paljon ja abortin saamisessa oli Suomessa havaittu alueellista epätasa-arvoa. Joillain paikkakunnilla terveyskeskuslääkäri - paikkakunnan ainoa lääkäri - oli kieltäytynyt ottamasta raskaudenkeskeytyshakemusta käsiteltäväkseen. Samaan aikaan eurooppalaisella tasolla oli tapahtumassa ideologinen murros, jossa korostettiin ihmisen itsemääräämisoikeutta, ihmisen oikeutta päättää omasta kehostaan ja elämästään.  Hurraa!

Nykyisin Suomi jää selvästi aborttitilaston alapuolelle verrattuna muihin pohjoismaihin ja Euroopan maihin. Aborttien vuosittainen määrä on alentunut jatkuvasti ja sen ennakoidaan jatkuvasti alentuvan - ellei sitten hyvinvointieroja päästetä repeämään, mikä valitettavasti on nykyisen sosiaali- ja terveyspolitiikan suunta.

Kansalaisaloitteessa puhutaan ihmisen "vakaumuksellisista" tai "eettisistä" syistä kieltäytyä abortissa avustamisesta. Vastakkain on siis yhtäältä yhden ammattiryhmän oikeus omantunnonvapauteen, toisaalta naisen oikeus päättää kehoaan koskevasta asiasta. Itse ajattelen, että julkisen vallan ja terveydenhoitoa koskevan lainsäädännön on turvattava kaikille kansalaisille turvalliset ja alueellisesti yhdenvertaiset terveyspalvelut. Tämä asettaa vaatimuksen minulle itselleen: lainsäätäjänä minun on ajateltava kansalaisten yhdenvertaisuutta.

Siksi ajattelen jopa niin, että jos henkilö kouluttautuu lääkäriksi, hänen on myös varauduttava avustamaan abortissa. Tämä kannattaa huomioida jo ammatinvalinnassa.

Vaikka vastustankin abortin hankaloittamista lainsäädännöllä, kannatan kyllä Suomen 1970-luvulta olevan aborttilainsäädännön päivittämistä.  Monikaan ei tule ajatelleeksi, ettei naisella Suomessa ole nytkään vapaata aborttioikeutta; lain mukaan abortille pitää olla erityinen, esimerkiksi sosiaalinen, peruste. Tämä ei vastaa oikeutta päättää omasta kehostaan, minkä mielestäni pitäisi olla naisen perusoikeus.

 

 

Ma, 2015-11-16 13:28

Tilasin noin kaksi kuukautta sitten eduskunnan tietopalvelulta laskelman, miten hallituksen aikomat heikennykset eläkkeensaajien asemaan vaikuttavat heidän tuloihinsa.  Laskelma osoitti, että hallituksen suunnittelema eläkkeensaajien asumistuen siirtäminen yleisen asumistuen piiriin olisi pudottanut 27 000-33 000 eläkkeensaajaa köyhyysrajan alapuolelle.

Vihreä eduskuntaryhmä päätti tehdä välikysymyksen siitä, miten hallitus kohtelee köyhimpiä eläkkeensaajia - joihin siis kuuluu myös mm. nuorena vammaisuuden tai mielenterveysongelmien vuoksi eläkkeelle jääneitä.

Hallitus ei kaatunut välikysymysäänestykseen, mutta nyt hallitus on päättänyt perua eläkkeensaajien siirtämisen yleisen asumistuen piiriin.
Tämä on merkittävä voitto oppositiolle ja kaikille, jotka ovat ilmaisseet vastustuksensa hallituksen epäoikeudenmukaiselle ja epäinhimilliselle politiikalle.

Lehtitietojen mukaan hallitus harkitsee nyt myös puolittavansa lääkekorvauksiin aikomansa 50 miljoonan euron leikkaukset. Tämä on oikein, sillä pienituloiset sairastavat eniten ja käyttävät eniten myös lääkekorvauksia. Lääke- ja matkakorvausten omavastuun nostaminen olisi osunut samoihin ihmisiin kuin eläkkeensaajan asumistuen heikentäminen. Siksi eduskunnan tietopalvelussa ennakoitiin, että köyhyysrajan alapuolelle putoavien uusien eläkkeensaajien määrä on lopulta huomattavasti suurempi kuin ennakoitu 27 000-33 000 henkilöä*, kun hallitus on toteuttanut sekä eläkkeensaajien asumistuen leikkaamisen että lääke- ja matkakulujen omavastuun korottamisen.

Jos hallituksen tietoisena tarkoituksena ei ole pahentaa kaikkein sairaimpien ja köyhimpien tilannetta, lääkekorvausten leikkaamisen peruminen on ainoa oikea toimenpide. Mikäli hallitus ei muuta lakiesitystään, eniten nostetaan pienituloisten lääkkeiden omavastuuta ja vähiten parempituloisten omavastuuta. Vaikeimpaan asemaan joutuvat sellaiset ihmiset, joilla on kalliita ylemmässä erityiskorvausluokassa korvattuja lääkkeitä, kuten kalliita psyykelääkkeitä.  En uskalla edes ajatella, miten heidän käy, jos hallitus ei peru esitystään.

Ihmettelen myös, millä perusteella hallitus aikoo edelleen toteuttaa matkakorvausten leikkaamisen 20 miljoonalla eurolla. Leikkaus iskee pahiten syrjäseudulla asuviin pienituloiseen väkeen, joka ei pääse terveyskeskukseen tai sairaalaan omalla joukkoliikenteellä tai omalla autolla vaan joutuu turvautumaan taksikyyteihin. Näiden omavastuu on nyt korkea ja hallitus uhkaa nostaa sitä entisestään.

Tavoitteen saavuttamiseksi potilaan matkakustannusten omavastuuta nostetaan 16 eurosta 25 euroon. Korotus on kohtuuton kaikille pienituloisille. Edestakainen matka kustantaa jatkossa potilaalle jo 50 euroa. Kun tähän lisätään poliklinikkamaksu, hoitokäynti maksaa potilaalle yli 80 euroa. Potilaat alkavat vältellä kustannuksiltaan näin korkeita tutkimuksia, vaikka ne olisivat terveyden kannalta hyödyllisiä tai jopa välttämättömiä. Sairauspäivärahalla elävälle tai muuten pienituloiselle summan saaminen kasaan voi olla yksinkertaisesti mahdotonta. Tämä vaarantaa sekä suunnitellun hoidon että päivystykseen hakeutumisen.

Matkakorvaukset kohdistuvat erityisesti iäkkäille, harvaan asuttujen alueiden asukkaille. Samanaikaisesti hallitus esittää heikennyksiä haja-asutusalueiden julkiseen liikenteeseen. Tämä yhdessä omavastuuosuuden korottamisen kanssa vaikuttaa erityisen haitallisesti niihin pienimpien tuloluokkien ihmisiin, joilla on paljon terveysongelmia. Samalla tämä vaikeuttaa osaltaan myös terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseen tähtäävää työtä.

Erityisesti terveys- ja sosiaalisektorille kohdistuvissa säästöissä on tärkeää pyrkiä oikeudenmukaisuuteen ja huolehtia pienituloisten toimeentulosta myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Lääke- ja matkakorvauksiin kohdistuvien juustohöyläleikkausten sijasta mielekkäämpää olisi keventää pienituloisimpien maksurasitusta ottamalla käyttöön tulosidonnainen maksukatto.

Olen toki iloinen, että hallitus perui aikomuksensa työntää kymmeniä tuhansia eläkkeensaajia köyhyysrajan alapuolelle.  Hallituksen on nyt opittava tekemään vaikutusarvioinnit päätöksistään ennen kuin se tekee niistä esityksiä.

Hyvä hallitus. Kiitos, että peruitte aikomuksenne leikata eniten juuri heiltä, joista köyhyystutkijat ovat pitkään olleet huolissaan. Mutta kuunnelkaa jatkossa asiantuntijoita ja kansalaisia etukäteen ja jättäkää antamatta esitykset, joilla aiheutatte köyhimmissä ja heikko-osaisimmissa pelkoa, kauhua ja unettomia öitä. Kuunnelkaa köyhyystutkijoita ja pyytäkää laskelmat välttääksenne syventämästä köyhyyttä, kasvattamasta tuloeroja ja eriarvoisuutta.

Lopuksi tahdon todeta: hallituksen epäoikeudenmukainen esitys eläkkeensaajien aseman kurjistamisesta peruttiin opposition ja aktiivisten kansalaisten ansiosta. Vaikka hallitus ansaitsee kiitoksen, kiitän hartaimmin ja syvimmin kaikkia teitä, jotka ahdistuksestanne ja peloistanne huolimatta jaksoitte olla yhteydessä päättäjiin, protestoida ja vaatia inhimillisempää politiikkaa. Kiitos.


*27 000 oli saatu laskemalla, että kaikki eläkkeensaajat olisivat päässeet 60 e suojaosan piiriin, ja 33 000 taas siten, että kukaan ei olisi saanut suojaosaa – todellinen luku olisi sijoittunut näiden välimaastoon.

 


 

Ke, 2015-11-11 23:29

Tähän mennessä on ainakin käynyt selväksi se, että Keskustan hallitus ajaa Suomesta kotiäitiyhteiskuntaa. Enemmistö hallituksen leikkauksista osuu pienituloisiin naisiin ja naisten työssäkäynnille olennaisiin palveluihin. Myös tänään julkistetut pakkolait heikentävät erityisesti pienituloisten naisten asemaa.

En koskaan olisi uskonut, että miten pitkälle Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus on valmis menemään halussaan kyykyttää, kurittaa ja lyödä erityisesti tavallisia, työtätekeviä, pienituloisia ihmisiä, etenkin naisia.

Sipilän hallituksen pakkolakeihin kuuluva sairaspäivän karenssi iskee etenkin naisvaltaisiin aloihin, pienten lasten äiteihin ja hoivatyötä tekeviin, ikänsä raskasta työtä tehneisiin, ikääntyneisiin naisiin, jotka vielä sinnittelevät työelämässä huolimatta monista krempoista ja vaivoista, koska eivät tahdo vielä eläkkeelle, joka ajaa heidät taloudellisesti vieläkin ahtaammalle.

Tämä on väärin, julmaa, lyhytnäköistä ja myös typerää: kun pienituloinen työntekijä joutuu maksamaan ensimmäisen sairaspäivän itse, sairaana työssäkäynti lisääntyy ja yhteiskunta maksaa seuraukset. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kärsivät karenssipäivän palkanmenetyksen kukkarossaan ja raskasta työtä tehneiden ikääntyneiden naisten työurat lyhenevät.

Samaan aikaan Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten hallitus on muuttamassa päivähoito-oikeuden harkinnanvaraiseksi: päivähoito-oikeus rajataan 20 tuntiin viikossa niiltä perheiltä, joissa toinen vanhemmista on perhevapaalla tai työttömänä.

Vuonna 2014 kotihoidontuella lapsia hoiti isistä vain noin 5,7  %, joten päivähoito-oikeuden rajaus hankaloittaa etenkin kotona vauvaa hoitavan äidin työllistymistä. Sama koskee silppu- ja pätkätöiden varassa olevaa äitiä. Päivähoidon muuttaminen harkinnanvaraiseksi työttömien vanhempien lapsille iskee etenkin naisiin, sillä naiset tekevät huomattavasti miehiä enemmän pätkä- ja silpputöitä. Kun päivähoitopaikka on haettava uudestaan aina uuden työpätkän alkaessa, heikkenevät silpputyötä tekevän äidin työssäkäynnin mahdollisuudet huomattavasti nykyisestä. Kuinka otat vastaan keikkatyötä, jos lapsellasi ei ole varmuutta kokopäiväisestä hoitopaikasta?

Päivähoidon rajauksesta on haittaa työllistymiselle erityisesti yksinhuoltajaperheissä, joiden työttömyysaste on jo nyt kaksinkertainen muihin verrattuna.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisista suurin osa on naisia. Päivähoito-oikeuden rajaaminen ja lapsiryhmien kasvattaminen osa-aikaisilla lapsilla osuvat myös heihin. Lakiesityksessä todetaan, että hallitus säästää varhaiskasvatuksen henkilökuluja leikkaamalla.
Suomeksi tämä tarkoittaa naisten työpaikkojen menetystä. Leikkausten toteutuminen johtaa pahimmassa tapauksessa tuhansien työpaikkojen katoamiseen. Samalla lisääntyy pienipalkkainen osa-aikatyö, jolla on mahdotonta tulla toimeen.

Hallitus esittää, että vanhemman jäätyä työttömäksi lapsella olisi oikeus päivähoitopaikkaan kahden kuukauden ajan, jotta vanhemmalla olisi aikaa löytää uusi työ. Miten tuo kaksi kuukautta muka riittää? Ja onko hallitus todella näin pihalla siitä, että useilla aloilla työtä tehdään pätkissä, kun muuta ei ole?  

Myös päiväkotihenkilöstön jaksaminen joutuu koetukselle, kun säästöjä haetaan ryhmäkokoja kasvattamalla. Päiväkotien henkilöstö työskentelee jo nyt usein jaksamisensa rajoilla. Näinkö vähän hallitus arvostaa varhaiskasvatusta?

Ilmeisesti hallitus haluaa myös periyttää huono-osaisuuden sukupolvesta toiseen, sillä päivähoito-oikeuden rajaaminen lisää rajusti lasten välistä eriarvoisuutta. Työttömän ja silpputyöntekijän lapselta viedään oikeus pysyvään hoitopaikkaan, mutta varakkaalla on edelleen mahdollisuus ostaa lapselleen kokopäiväpaikka. Kunnallisessa päivähoidossa osa-aikaisten lasten hoitoryhmät tulevat olemaan suuria, mutta varakas voi edelleen ostaa lapselleen yksityiseltä puolelta hoitopaikan kohtuukokoisessa ryhmässä.

Hallitus ei ymmärrä, että varhaiskasvatus on lapsen oikeus ja hyvinvointiyhteiskunnassa keskeinen keino ehkäistä kaltoinkohtelua, syrjäytymistä ja ylisukupolvista huono-osaisuutta. Kuten sanoin eilen eduskunnassa, päivähoito on lapsen oikeus ja sen rajaaminen kasvattaa syrjäytymistä ja pahoinvointia ja siksi lapsella pitää olla oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen vanhempien elämäntilanteesta riippumatta.

Kun päivähoidosta tehdään harkinnanvaraista, hallitus olettaa että vauvan koliikin takia uupunut vanhempi ymmärtää hakea ajoissa esikoiselle oikeutta kokopäiväpaikkaan. Hallitus olettaa, että masennuksesta tai vielä diagnosoimattomasta mielenterveyden häiriöstä kärsivä vanhempi tajuaa hakea lapselleen suojaa kokopäiväpaikasta. Hallitus olettaa, että suomea taitamaton maahanmuuttajavanhempi osaa hakea lapselleen kotoutumista edistävää kokopäiväpaikkaa kielitaidottomuudestaan huolimatta.

Nämä esimerkit havainnollistavat ja alleviivaavat sitä, että päivähoidolla on merkittävä hyvinvointia vahvistava ja pahoinvointia ennaltaehkäisevä tehtävä. Kuinka jatkossa osataan antaa riittävästi apua oikeaan osoitteeseen leimaamatta perheitä, kun oikeudesta kokopäivähoitoon tehdään harkinnanvaraista?

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan on otettava kantaa siihen, onko lakiesitys, joka asettaa lapset eriarvoiseen asemaan vanhempiensa työmarkkina-aseman ja asuinpaikan mukaan, enää edes perustuslain mukainen. Kaikesta näkee, ettei Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallituksessa arvioida lakien lapsivaikutuksia, sukupuolivaikutuksista puhumattakaan.

Hallituksen hyökkäys naisten ja lasten hyvinvointipalveluita kohtaan on täysin ideologista, sillä mitään taloudellisia perusteita sille ei ole. Tilastojen mukaan suuri osa työttömistä tai vanhempainvapailla olevien vanhempien lapsista ei edes ole kokopäiväisesti päiväkodissa, ja silloin kun on, siihen on yleensä hyvä syy.

Hallitus vastaa, että perheellä on edelleen oikeus hakea kokopäiväpaikkaa, jos siihen on pätevä syy – mutta hetkinen, eikö hallituksen pitänyt purkaa byrokratiaa ja normeja, eikä kyykyttää ja kytätä perheitä?
 
Osoittaakseen, ettei hallitus halua erityisesti kiusata naisia ja naisvaltaisia aloja ja ajaa alas tasa-arvoa turvaavaa hyvinvointiyhteiskuntaa, hallitus voisi  arvioida lakiesitystensä ja pakkolakiensa sukupuolivaikutukset edes jälkikäteen. Jos nyt sitten todettaisiin - kuten varmuudella tapahtuisi - että leikkaukset kohdistuvat kohtuuttomasti naisiin, olisi kohtuullista peruuttaa ja muuttaa lakiesityksiä. Ihan vaan vinkiksi, että yksityisten yritysten työnantajamaksun satojen miljoonien kevennyksestä hyötyvät pääsääntöisesti muut kuin naisia työllistävät alat.

Ja lopuksi: on säälittävää, että hallituspuolueiden puheenjohtajat pysyvät pois ministeriaitiosta aina, kun eduskunnassa keskustellaan hallituksen lakiesistyksistä, jotka iskevät kovimmin yhteiskunnan heikompiin. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (Kok.) sai eilisessä salikeskustelussa puolustaa päivähoito-oikeuden rajausta yksin, muita hallituksen ministereitä ei näkynyt.

PS. On ihan pakko siteerata omaa puhettani eduskunnassa viime keväältä, kun salissa käsiteltiin Sipilän hallituksen hallitusohjelmaa:

"Valitettavasti nyt puheaika päättyy, mutta onko sillä niin väliä, kun kaikki miesministerit ja melkein koko hallitus ovat häipyneet paikalta? Kiinnostavaa muuten on, että kolme ministeriä teki päätöksiä kuunneltuaan kolmeatoista miespuolista talousasiantuntijaa, ja nyt täällä naisten puheenvuoroja kuuntelee hallituksen ministereistä ainoastaan yksi jäljellä oleva nainen. Kiitos, Anne Berner."

Ma, 2015-11-09 23:28

Kolme päivää sitten hallitus oli vähällä kaatua, kun sotealueiden määrästä ei oltu saada sopua. Kaksi päivää sitten ilmoitettiin, ettei hallitus tähän kaadu, vaan sopu on syntynyt ja että rahoitusmallista ja valinnanvapauden toteuttamisen tavoista tiedotetaan maanantaina, siis tänään. Valitettavasti kansalainen ei tullut tämänpäiväisestä tiedotustilaisuudesta hullua hurskaammaksi. Tiedotustilaisuudessa ei kerrottu juuri mitään, mitä emme olisi kuulleet jo aikaisemmin, ja isoimmat kysymysmerkit jäivät edelleen ilmaan.

Hallitus ei kertonut, mitkä keskussairaalat tullaan lakkauttamaan, jotta säästöä syntyisi ja sotealueiden yhteistyö vahvistuisi. Hallintohimmeliin ei juuri tullut lisävalaistusta. Hallitus ei kertonut, mitkä ovat ne kolme kahdeksastatoista itsehallintoalueesta, joilla ei jatkossa tule olemaan omia sotepalveluita. Harjoituksen perustuslailliset riskit jäivät edelleen mietityttämään, samoin se, miksi tehdä välivaiheen malli kun voisi kerralla tehdä sellaisen, jota asiantuntijatkin pitävät hyvänä. (Vastaus on toki itsestäänselvä: koska aluepolitiikka jyräsi kansalaisten hyvinvoinnin.)

Vastoin suuria odotuksia hallitus ei myöskään avannut, mitä se tosiasiassa tarkoittaa potilaan valinnan vapauden lisäämisellä. Itseäni askarrutti eniten se, miten hallitus aikoo ratkaista suomalaisen terveydenhoidon suurimman ongelman, eriarvoisuuden ja terveyserojen jatkuvan kasvun. Tai kuinka hallitus aikoo toteuttaa valinnan vapauden lisäämisen tavalla, joka ei kasvata kuilua hyvinvoivien ja heikompiosaisten suomalaisten välillä: niiden, joilla on osaamista ja voimavaroja valita palvelunsa, ja niiden, jotka ovat liian heikkoja hakeutuakseen ylipäätään luukulle, jolta on apua on ehkä saatavissa?

Olemme saaneet lukea, että niin hallituksen poliitikot kuin jotkut terveydenhoidon asiantuntijat kehuvat hallituksen ratkaisua siitä, että tulevaosuudessa myös köyhillä on pääsy yksityislääkärin vastaanotolle. Valitettavasti tämä on melko kaunisteltu kuva siitä mitä hallitus aikoo tehdä ja mihin sillä on mahdollisuuksia.
Palveluiden valinnan vapauden lisääminen ei tule tarkoittamaan sitä, että palvelut harmonisoidaan ylhäältä alas niin, että itähelsinkiläisellä tai pohjoiskarjalaisella työttömällä on jatkossa yhtä hyvät ja monipuoliset palvelut kuin ministerillä tai hyvätuloisella Helsingin keskustan asukkaalla. Jos näin toimittaisiin, hallitus ei saavuttaisi soteuudistuksella tavoittelemiaan kolmen miljardin euron säästöjä. Olisi rehellistä myöstää, että tämä on tilanne.

Vaikka monet kysymykset jäivät tänään auki, pidän yksinomaan hyvänä sitä, että valinnan vapautta lisäävä lainsäädäntö valmistellaan rinnan monikanavaisen rahoitusjärjestelmän purkamisen kanssa. Nykyisen mallin ongelmana on se, että varakkaat ja hyvinvoivat käyttävät hyötyvät huomattavasti enemmän yksityislääkäreiden Kela-korvauksista kuin heikompiosaiset ja paljon sairastavat, jotka eivät saa työterveyshuollon tai yksityislääkäreiden kautta lähetteitä yksityisen puolen kustannuksiin. Nämä epäreilusti kanavoituvat verovarat on saatava kanavoitua julkisen perusterveydenhoidon ja sosiaalipalveluiden vahvistamiseen. Tämä on ehdoton edellytys valinnanvapauden lisäämiselle, muuten vain kasvatamme terveyseroja edelleen.

Terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisen kannalta on välttämätöntä vahvistaa terveyspalveluiden ja sosiaalipalveluiden saumatonta yhteistyötä. Mutta miten käy sosiaali- ja terveyspalveluiden saumattoman yhteistyön vahvistamiselle, jos potilas jatkossa valitsee yhä useammin yksityisen palvelun tuottajan?

Jos potilaalla on yksinkertainen terveysongelma, joka on helppo diagnosoida ja hoitaa, kysymys sosiaali- ja terveyspalveluiden saumattoman yhteistyön tärkeydestä ei nouse. Mutta kun kyse on vanhemmasta tai perheestä, jossa on päihde- ja mielenterveysongelmia, mahdollisesti lastensuojelun tai muun sosiaalisen tuen tarvetta, on hyvin tärkeää hoitaa paitsi ihmistä kokonaisuutena, koko perhettä.

Oireellista oli se, että valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa puhuneet ministerit Rehula, Vehviläinen ja Toivakka unohtivat kokonaan mainita sosiaalipalvelut. Puhe oli pelkästään terveyspalveluista, vaikka kyseessä on sosiaali- ja terveysuudistus, jonka keskeiseksi tavoitteeksi on mainittu sosiaali- ja terveyspalveluiden välisen integraation parantaminen.

Kuvaavaa on sekin, että sosiaalipalveluiden mainitseminen jäi virkamiehen varaan. Tiedotustilaisuuden viimeisten minuuttien aikana sotevalmistelua johtava Tuomas Pöysti kertoi, että valinnan vapauden on tarkoitus koskea Suomessa paitsi terveydenhoitoa, myös sosiaalipalveluita. Tästä olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmän.

Millä tavalla sosiaalipalveluiden valinnanvapaus aiotaan toteuttaa? Miten hallitus esimerkiksi aikoo ratkaista tietosuojaongelman -  eihän yksityisen terveystalon lääkäri voi esimerkiksi todeta potilaskansiosta potilaan tai tämän perheen mahdollisia lastensuojeluasiakkuuksia tai päihdeongelmia.

Entä miten yksityinen taho laskuttaa siitä, että lääkäri huomioi paitsi potilaan terveysongelmat, myös muun sosiaalisen tuen? Kuinka ihmisen – perheestä puhumattakaan - kokonaisvaltainen hoito hinnoitellaan?

Ministeri Rehula mainitsi tiedotustilaisuudessa, että hallituksen tarkoituksena on vahvistaa kilpailua eri tuotantotapojen kesken. Toivottavasti valinnanvapauden lisääminen ei tarkoita, että kaikki palvelut perustasolta erikoissairaanhoitoon kilpailutettaisiin. Pysyvyys, yhteistyö ja saumaton tiedonkulku vaarantuvat, mitä enemmän sosiaali- ja terveyspalveluissa on vaihtuvia toimijoita. Tällöin etäännyttäisiin kauas soten molemmista tavoitteista: integraation vahvistumisesta terveyspalveluiden ja sosiaalipalveluiden välillä, samoin kuin perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon välillä.

Kannattaa myös muistaa, että hallitus tavoittelee soteuudistukselle kolmen miljardin euron säästöä. Suurinta säästöä hallitus tavoittelee epäilemättä vähentämällä päivystyssairaaloiden määrää huomattavasti nykyisestä. Tämä tarkoittaa nykyistä vähemmän täyden palvelun 24/7 –päivystyssairaaloita, samoin kuin nykyistä kauempana sijaitsevia synnytyssairaaloita ja enemmän eri sotealueiden väälistä yhteistyötä, erikoistumista ja työnjakoa.

Pidän hallituksen esittelemää 18 itsehallintoalueen ja 15 sotealueen mallia perustuslain kannalta riskaabelina. Perustuslaillisuus saattaa edellyttää, että Keskusta luopuu 18 itsehallintoalueesta ja poliittisesta vallastaan niillä. Poliittista valtaa tärkeämpää on se, mitä tapahtuu kansalaisten eriarvoisuudelle ja terveyseroille. Sen pitäisi olla soteuudistuksen tärkein kriteeri ja huoneentaulu, kunnes sote on saatu pakettiin.

Sivut