Blogi

Ke, 2015-05-13 20:12

Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen neuvottelijat ovat kehuneet hyvällä yhteishengellä, mutta kolmen koplan EU- ja ulkopolitiikan linjaukset ovat yllätyksettömiä ja latteita: edistysaskeleita ei juuri oteta, takapakkia sen sijaan kyllä. Heikomman asema ei näillä linjauksilla parane. Olisiko kannattanut riskeerata yhteishenki jossakin kohdassa?

Kiintiöpakolaisten määrän Sipilän hallitus pitää ennallaan. Maailmassa on kuitenkin konfliktien seurauksena jo 51 miljoonaa pakolaista, mikä on enemmän kuin koskaan. Suomenkin vastuunottoa olisi kasvatettava sen mukaisesti, sillä Suomen kiintiö on pieni – tällä hetkellä vain 1050. Suomen hallituksen mielestä köyhä etelä saa selvitä ilman meidän apuamme. Myös jo leikatusta kehitysyhteistyötä hallitus aikoo leikata, mikä on yksisilmäistä ja itsekästä politiikkaa: kun kehitysyhteistyöstä leikataan, lisääntyvät erilaiset nälästä ja eriarvoisuudesta johtuvat konfliktit ja pakolaisten määrä kasvaa.

Sulkeutuva Suomi ei myöskään lupaa selvittää ulkomaisten työntekijöiden byrokraattisen saatavuusharkinnan poistamista, joka voisi luoda uusia työpaikkoja ja jonka kannalla Keskusta ja Kokoomus ovat aikaisemmin olleet.

Sipilän hallitus päätti myös ensi töikseen säätää EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille lukukausimaksut. Linjaus on järjetön, sillä lukukausimaksut romahduttavat kansainvälisten opiskelijoiden määrän ja kaventavat korkeakoulujemme kansainvälisyyttä. Meidän ei kannattaisi sulkea ovia muualta tulevilta lahjakkailta nuorilta. Maksuton koulutus on Suomelle kannattava investointi: jos 25 % valmistuneista kansainvälisistä opiskelijoista jää Suomeen töihin valmistumisensa jälkeen, se riittää kattamaan maksuttoman koulutuksen kustannukset kansantaloudelle.

Positiivisena on pidettävä neuvottelijoiden linjausta, jonka mukaan oikeistokonservatiivinen hallitus ”kannustaa avoimeen keskusteluun maahanmuuttopolitiikasta, mutta rasismia ei sallita”. Toisaalta hallitus toteaa, että maassa tullaan laatimaan ”riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksista yhteiskunnassamme”. Toki on tervettä, jos maahanmuuttopoliittinen keskustelu pohjautuu  tosiasioille eikä asenteille. Ei kuitenkaan voi välttyä vaikutelmalta, että samaan lauseeseen on mahdutettu sekä ihmisarvoa kunnioittava että maahanmuuttajia kohtaan kriittisiä asenteita lietsova kirjaus.

Ylipäätään neuvottelijoiden mielessä näyttää olevan melko yksipuolinen vahvemman puolelle asettuva ”yhteiskuntasopimus”, jossa ei muisteta tulevia sukupolvia eikä maailman köyhimpiä. Hallituksen linjauksilla ei astuta etujoukkoihin vaan sulkeudutaan mökkiin ja toivotaan, että joku muu ratkaisee globaalit ongelmat – köyhyyden, ilmastonmuutoksen, pakolaisuuden – meidän puolestamme ja ilman meidän panostamme. Tämä on surullista, sillä meidän toivomme on vain ja yksinomaan avautumisessa ulos ja maailmaan, yhteistyössä ja kansainvälisyydessä. Vain niillä ratkaistaan aikamme politiikan suuret ongelmat ihmisoikeuksia ja -arvoa kunnioittavalla, tulevien sukupolvien oikeudet ja kestävä kehitys huomioivalla tavalla. Kannattaa välillä kokeilla näkökulman vaihtamista myös kolmen koplan ulkopuolelle.

Ke, 2015-04-22 14:55

Vihreät ei halua rautaa Helsingin rajalle, vaikka se ratkaisi esimerkiksi asuntopulan. Tervetuloa Helsinkiin opiskelemaan, töihin tai töitä hakemaan. Meitä muualta tulleita on täällä yli puolet asukkaista. Olemme kaikki tulleet sellaisina kuin olemme. Siksi Helsinki on monimuotoinen ja mukava paikka asua.

Vitsit sikseen. Yksikään puolue ei tietääkseni ole ehdottanut, että Helsinki julistautuisi autonomiseksi ja sulkisi rajansa muulta Suomelta tai oppilaitostensa ovet muualta Suomesta tulevilta nuorilta. Sen sijaan olemme tehneet yhteistyötä kaikkien ympäryskuntien ja muun Suomen kanssa. Helsingin lukioiden ovet ovat auki kaikille nuorille kaikkialta maasta.

Me Vihreät haluamme työtä ja hyvinvointia kaikkialle Suomeen. Vihreiden ajama uusiutuva kotimainen hajautettu energia loisi pysyviä työpaikkoja kaikkialle Suomeen. Ei ole päättäjien asia sanoa, missä ihmiset saavat asua. Ihmiset saavat asua missä tahansa, missä siihen on edellytyksiä. Ajamamme sote-uudistus tähtää siihen, että valtiovalta pystyisi turvaamaan elintärkeät palvelut ihmisille kaikkialla Suomessa. Ilman rakenteellista uudistusta se ei onnistu.

Ihmisten vastakkainasettelu on turhaa. Sen sijaan meidän pitää miettiä, miten takaamme kaikille yhtäläiset mahdollisuudet esimerkiksi opiskella ja kouluttautua asuinpaikasta ja taustasta huolimatta.

Vihreiden ajama perustulo parantaisi ihnisten edellytyksiä tulla toimeen työllään myös kaupunkien ulkopuolella. Uskon, että juuri tästä syystä juuri Keskusta on Vihreiden lisäksi ollut se puolue, joka on pisimpään ymmärtänyt perustulon mahdollisuudet.

Suomen kokoisella maalla ja kansalla ei ole varaa vastakkainasetteluun. Vain kokonaisuutta katsomalla takaamme sen, ettei kukaan jää katvealueelle, syrjään ja hukatuksi.

La, 2015-04-18 10:35

Vihreät haluaa päivittää sosiaaliturvan yksinkertaiseksi ja oikeudenmukaiseksi. Siksi kannatamme perustuloa, nykyisen perusturvan suuruista etuutta kaikille aikuisille.

Perustulo korvaisi nykyiset vähimmäisetuudet kuten työttömien perusetuudet ja vanhempainpäivärahat. Perustulon päälle maksettaisiin tarvittavat syyperusteiset tuet kuten ansiosidonnainen työttömyystuki ja asumistuki. Verotuksella se kerätään asteittain pois niiltä, jotka eivät sitä tarvitse.

Perustulomallimme on kustannusneutraali. Se on todennettu viimeksi viime vuonna eduskunnan tietopalvelun laskelmalla. Kun kaikki saavat perustulon, työtulojen verotus kiristyy vastaavasti, jolloin ihmisten nettoansiot ja valtion nettoverokertymä pysyvät suunnilleen samoina.

Vihreiden malli on realistinen, sillä perustulo olisi nykyisen vähimmäisturvan suuruinen. Ne, jotka nykyisin saavat jotakin vähimmäisetuutta (kuten työmarkkinatukea tai vanhempainpäivärahaa), saisivat sitä jatkossakin mutta perustulon muodossa. Perustulo ei leikkaisi kenenkään tukia nykyisestä, mutta toisin kuin nykyään, perustulon päälle saisi jokainen tienata vapaasti ilman, että tuet leikkaantuvat. Kaikki perinteisen palkkatyön ulkopuolinen työ - yrittäjyys, apurahatyöskentely tai projektityö - tulisi kannattavaksi. Kun kenenkään ei tarvitsisi pelätä, että työ leikkaa asumistukea tai muuta sosiaalietuutta, vaan työ olisi aina kannattavaa – toisin kuin nykyään.

Perusturvan suuruus on aina poliittisen neuvottelun tulos. Niin on nyt, ja niin olisi myös perustulojärjestelmässä. Jokainen hallitus joutuu arvioimaan perusturvan suuruuden. Niin tehtäisiin myös perustulomallissa.

Perustulo ei siis maksa veronmaksajalle yhtään nykyistä järjestelmää enemmän. Kuitenkin se lisäisi työnteon mahdollisuuksia ja kasvattaisi siten verotuloja, kun työ olisi aina kannattavaa ja harmaa työ vähenisi.

Perustuloa on tutkittu tähän asti tietokonemalleilla. Vihreät haluaa, että perustulokokeilu kirjataan seuraavaan hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmaan pitää kirjata, että Suomessa kokeilee perustuloa, joka vähentää köyhyyttä ja byrokratiaa ja tekee työn aina kannattavaksi.

Voin helposti kuulla helpotuksen huokauksen, jonka sosiaaliturvan väliinputoajat ja työttömät päästävät, kun Suomi siirtyy perustuloon.

Kysymys ei kuulu, onko Suomella varaa perustuloon. Kysymys kuuluu, kuinka kauan meillä on varaa olla siirtymättä perustuloon.

Ti, 2015-04-14 00:34

Olen tuonut kansanedustajana sitkeästi esiin itsensä työllistävien, freelancereiden ja pienyrittäjien heikkoa asemaa. Työelämä on muuttunut, mutta työ- ja sosiaaliturvalainsäädäntö laahaa pahasti perässä.

Sosiaaliturvalainsäädäntö on rakennettu vanhentuneelle oletukselle, että kaikki työssäkäyvät voidaan jaotella joko palkansaajiin tai yrittäjiin. Systeemi ei tunnista niitä, jotka toimivat välimaastossa ja työllistävät itse itsensä. Sosiaaliturvalainsäädäntöä on päivitettävä niin, että myös itsensä työllistäjät sekä yksin- ja pienyrittäjät pääsevät sosiaaliturvan piiriin.

Kutsuin hiljattain joukon eri alojen asiantuntijoita saman pöydän ääreen pohtimaan, miten silpputyötä tekevien itsensä työllistävien ja yksinyrittäjien tilannetta voisi parantaa. Kaikki olivat sitä mieltä, että ongelmallisinta itsensä työllistäjän ja pienyrittäjän arjessa on sosiaaliturvan epävarmuus.

Vihreiden ajama perustulo auttaisi yhdistämään toisiinsa työn pätkiä ja estäisi jäämisen kokonaan ilman sosiaaliturvaa. Jokaisen työtä tekevän - myös yrittäjän - olisi saatava keskittyä työhönsä ilman jatkuvaa huolta toimeentulon pettämisestä. Vihreiden ajama perustulo hyödyttäisi myös yrittäjää, sillä se  poistaisi sosialaiturvan aukot ja vähentäisi byrokratiaa

Vihreä eduskuntaryhmä on saanut viime vuosina läpi monia edistysaskelia työn kannattavuuden parantamiseksi, mutta työtulojen, yrittäjätulojen ja sosiaaliturvan yhteensovituksessa on vielä paljon parantamista.

Mielestäni itsensä työllistäjän ja mikro-/yksinyrittäjän työttömyys- ja eläketurvaa pitäisi yhdenmukaistaa palkansaajan sosiaaliturvan kanssa. Tämä voitaisiin toteuttaa siten, että palkansaajan määritelmä lavennettaisiin myös palkansaajiin rinnastettaviin työsuhteisiin. Silloin toimeksiantosuhteessa olevat pääsisivät sosiaaliturvan piiriin.

Erilaisten maksujen ja etuuksien pitäisi perustua nykyistä paremmin yrittäjän todellisiin tuloihin. Esimerkiksi yrittäjien asumistukea parantaisi se, jos asumistuen myöntämisen perusteeksi otettaisiin yrittäjän todelliset kuukausitulot vuositulojen sijasta.

YEL-vakuutus on monelle pienyrittäjälle liian kallis. Se johtaa alivakuuttamiseen, jolloin esimerkiksi sairauspäiväraha ja eläke jäävät pieneksi. Systeemi kaipaa joustavuutta. Sitä toisi YEL-maksusta vapauttaminen silloin kun tulot jäävät niukoiksi. YEL-maksusta tulisi myös voida pitää kokonaan taukoa tulottomilta jaksoilta.

Silpputyöntekijä ei pääse koskaan vuorotteluvapaalle. Vuosilomakin saattaa jäädä pitämättä, jos siihen ei ole varaa. On väärin, ettei itsensä työllistäjällä ja yksinyrittäjällä ole varaa edes sairaslomaan. Yrittäjän työttömyys- ja eläketurvaa ja sairasloman omavastuuaikaa on lyhennettävä ja itsensä työllistävien on päästävä työterveyden piiriin.

Puutteet sosiaaliturvassa aiheuttavat sen, ettei siirtyminen palkansaajasta yrittäjäksi välttämättä kannata. Pyöreän pöydän keskustelussa nousi siksi esiin ajatus niin sanotusta yhdistelmävakuutuksesta. Siinä vuoroin yritystoimintaa ja vuoroin palkkatyötä tekevä voisi vakuuttaa itsensä tehdyn työn perusteella tai valita itse TYEL- ja YEL- vakuutuksen väliltä.

Yrittäjäksi ryhtyminen on edelleen sosiaaliturvariski myös yrittäjän samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenille. Yrittäjän puolison työttömyysturvan epäkohdat pitää korjata niin, että jokaisella on oikeus omaan sosiaaliturvaan riippumatta puolison työn tekemisen muodosta. Työttömyysturva ja toimeentulotuki kuuluvat myös yrittäjän perheenjäsenelle.

Yksityiselle elinkeinonharjoittajalle pitäisi myös antaa oikeus vähentää sairaan lapsen hoitajan palkka yrityksen verotuksessa. Naisyrittäjiä auttaisi vanhemmuuden kustannusten jakaminen kaikkien työnantajien kesken.

Oikeastaan tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomasti. Nämä sosiaaliturvan puutteet tulivat kuitenkin keskustelussamme päällimäisenä esiin.

Voin helposti kuulla huokauksen, joka kuuluu työelämän torppareiden suusta, kun Suomi siirtyy perustuloon. Se olisi iso askel parempaan.

La, 2015-04-11 10:08

Väestön ikääntyminen on tosiasia, joka meidän on otettava huomioon myös vanhusten oikeuksissa. Minusta on käsittämätöntä, että esimerkiksi Kelan kuntoutukseen oikeuttavaa ikärajaa ei ole nostettu, vaikka elinajanodote on noussut huomattavasti.

Minusta on selvää, että kaikilla kansalaisilla tulee olla oikeus kuntoutukseen, oli kyse sitten fyysisestä kuntoutuksesta tai mielenterveydestä. Kun vanhuksilta on rajattu pois oikeus Kelan kuntoutusterapiaan, ei vanhusten masennusta usein tunnusteta eikä tunnisteta, vaan ajatellaan alakulon liittyvän normaalina ilmiönä vanhuuteen. Itse ajattelen, ettei ole inhimillistä vähätellä kenenkään alakuloa. Masennus on aina masennusta ja vanhusten itsemurhat ovat asia, jotka ovat kansallinen häpeä.

Suurin vastuu on poliitikolla: kun väestö ikääntyy, tulee myös kuntoutuksen ikärajaa nostaa. Yhteiskunnan heikoimpia ei saa jättää yksin, oli kyse sitten kaltoin kohdellusta lapsesta tai yksinasuvasta vanhuksesta.

Listasin lisäksi alle neljä mielestäni tärkeintä tavoitetta ikääntyneiden aseman parantamiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa.

Ensiksikin pitää huolehtia riittävistä resursseista kotihoidossa sekä riittävästä hoitajamitoituksesta ja hoidon laadusta vanhusten palvelulaitoksissa.

Super ry:n juuri ilmestyneen selvityksen mukaan vanhusten kotihoidon tila on katastrofaalinen: kotihoidon henkilöstöstä 95% kokee, ettei laaatu ole riittävä ja 65% henkilöstöstä on harkinnut alan vaihtoa. Laitoshoitoa on purettu liian nopeasti huolehtimatta siitä, että kotihoidossa on riittävästi henkilöstöä ja välimuodon asumispalveluita on riittävästi. Vanhuksia ei saa jättää turvattomina heitteille kotiin, vaan kotihoidon henkilöstön määrää on kasvatettava, jotta laatu voidaan turvata. Vanhuspalvelulain edellyttämän hoitajamitoituksen on myös toteuduttava kaikkialla maassa.

1.1.2015 tuli voimaan ns. vanhuspalvelulain muutos, jonka mukaan laitoshoitoa saa vain lääketieteellisillä tai asiakas- tai potilasturvallisuuteen liittyvillä syillä. Useimmat ihmiset haluavat asua kotonaan niin pitkään kuin se on kohtuudella mahdollista. Kotipalvelun ja –hoidon avulla kotona asumisen mahdollisuutta on tuettava, mikäli se on henkilön oman tahdon mukaista. Laitos- ja kotihoidon välillä on muitakin vaihtoehtoja kuten tuettu palveluasuminen. Asumisolosuhteet on järjestettävä henkilön toimintakyvyn, kunnon ja oman tahdon yhteensovittamisella.

Moni yksin asuva vanhus kärsii yksinäisyydestä. Vanhusten masennus on yleistä eikä masentunut aina jaksa esimerkiksi tehdä itselleen ruokaa. Moni köyhä vanhus kärsii jopa aliravitsemuksesta. Vanhusten kotihoidon kuntoon laittaminen edellyttää, että myös vanhusten yksinäisyyttä vähennetään. Maksuton joukkoliikenne pelkän takuueläkkeen varassa oleville olisi edellytys sille, että pienituloisella vanhuksella olisi edes teoreettinen mahdollisuus päästä ihmisten ilmoille oman lähialueensa ulkopuolelle.

Toiseksi, omaishoidontuki on saatettava kuntoon vihdoin ja viimein. Tuki on siirrettävä Kelan maksettavaksi ja samalla varmistettava että yhdenvertaisuus toteutuu eikä kuntakohtaisia eroja ole. Omaishoitajien tukipalvelut on yhtenäistettävä ja saatettava sellaiselle tasolle, että omaishoitajat saavat riittävän tuen jaksamiselleen. Tämä tarkoittaa mm. mahdollisuuksia vapaapäiviin, sijaishoitoon sekä neuvontaa ja vertaistukea.

Omaishoito on yhä yleisempää, kun ikääntyneen väestön määrä kasvaa. Usein omaishoitaja on itsekin ikääntynyt ja tarvitsee tukea ja riittävästi vapaapäiviä ja apua jaksamiseensa. Omaishoidon tuessa on kuntakohtaista vaihtelua. Siksi olisi oikeudenmukaisinta siirtää se Kelan maksettavaksi, jotta tuki toteutuisi samansuuruisena kaikkialla maassa.

Kolmanneksi on parannettava ennaltaehkäisevää kuntoutusta sekä tuettava mahdollisuuksia omatoimiseen ja onnelliseen elämään ja yksinäisyyden ehkäisyyn yhteistoiminnassa esimerkiksi kolmannen sektorin järjestöjen kanssa. Vanhempien ihmisten mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa ja nauttia kulttuurista on tuettava kunnissa osana ennaltaehkäisevää työtä.

Neljänneksi on parannettava yksinasuvien kaikkein pienituloisimpien vanhusten asemaa ja estettävä joidenkin puolueiden suunnittelemat vanhusten eläkkeiden indeksileikkaukset.

Indeksi vaikuttaa tuntuvimmin pienituloisten käytettävissä oleviin tuloihin, ja siksi sen leikkaamisella on kielteisiä vaikutuksia paitsi ikääntyneiden toimeentuloon myös maan talouteen. Ei ole tarkoituksenmukaista eikä oikein, että ikääntyneen on haettava toimeentulotukea tullakseen toimeen. Tästä syystä myös yksinasuvien vanhusten asumistukea olisi parannettava.
 
Ensin pitää auttaa heikoimmassa asemassa olevia eli vanhuksia, jotka ovat pelkän takuueläkkeen varassa. He ovat kaikkein köyhimpiä. Vanhuksista köyhimpiä ja huonoimmassa asemassa olevia ovat yksinasuvat, heikosti koulutetut vanhukset, joiden työura on jäänyt lyhyeksi ja eläke pieneksi. Usein he ovat naisia, jotka ovat olleet pitkään kotihoidontuella kotona, minkä jälkeen oma työura on jäänyt lyhyeksi. Kannatan siksi takuueläkkeen nostamista, en köyhimpien vanhusten eläkkeisiin koskemista.

Sivistysvaltiota mittaa edelleen se, miten se huolehtii kaikkein heikoimmistaan.

 

 

Pe, 2015-04-10 17:01

Lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema selvitys vanhusten kotihoidon tilasta on järkyttävää luettavaa: 95 % kotihoidon työntekijöistä on huolestunut palvelun laadusta. Hoitajista yli 66 % on harkinnut alanvaihtoa. Kotihoidon tilanne on katastrofaalinen. 

Ympäri Suomea on purettu laitoshoitoa, mutta ei ole huolehdittu siitä, että kotihoidossa olisi riittävästi henkilöstöä. Kodinomaisen palveluasumisen paikkoja ei myöskään riitä kaikille, jotka eivät enää pärjää kotona ja kokevat yksinasumisen turvattomaksi. Niinpä kodeissa on liian huonokuntoisia vanhuksia.   

Vanhusten heitteillejättö tuskin täyttää enää sivistysvaltion tunnusmerkkejä. Meillä on perinteisesti ajateltu, että kaikenikäisten ihmisten oikeutta ihmisarvoiseen elämään kunnioitetaan. Vanhus, jolla ei ole lähellä asuvia sukulaisia tai huolehtivia naapureita, jää yksinkertaisesti heitteille. 

Etenkin Kokoomus vetoaa mielellään siihen, että julkisia palveluita voidaan täydentää vapaaehtoisilla. Kokoomuksessa toistellaan, ettei välittämistä saa ulkoistaa yhteiskunnalle. 

Mutta ei vapaaehtoisilla voi korvata ammatillisen koulutuksen saaneita hoitajia; työntekijöitä, jotka antavat vanhukselle sen hoidon, jonka tämä tarvitsee. Vapaaehtoinen lukee vanhukselle romaania, pimputtaa pianoa, laittaa elokuvan päälle, kertoo juttuja, mutta vapaaehtoinen ei ole työntekijä. 

Ikääntynyt lähisukulaiseni on viime aikoina mennyt nopeasti heikompaan kuntoon. Hän ei aina muista olevansa muistisairas, eikä huomaa, jos on unohtanut ottaa lääkkeensä. Sydämestä ottaa, pyörryttää, oireet pelottavat. Kunnan mielestä hän ei ole riittävän huonossa kunnossa saadakseen palveluasumisen paikan. Hän kuitenkin kokee, ettei selviä yksin, ja että kotona on turvatonta. 

Tutkimusten mukaan useimmat haluavat asua kotona niin kauan kuin mahdollista (ja laitoshoitoon toivoo pääsevänsä vain pieni prosentti vanhuksista, ja hekin lähinnä yksinäisyyden vuoksi!) Mutta ei koti aina ole se turvallisin paikka. Eikä hoitoa voi ulkoistaa myöskään omaishoitajille. Heidänkin jaksamisessa on rajansa. Toki vanhuksella on oikeus asua kotonaan. On ihan oikea linja, että vanhuksia ei makuuteta osastoilla, mutta heille pitäisi taata inhimillinen tapa asua kotona. Heille, jotka eivät pärjää kotona tai eivät halua asua kotona yksin, tulisi taata mahdollisuus mahdollisimman kodinomaisiin oloihin, palveluasumiseen.

Vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa on päätettävä lisämiljoonista vanhusten kotihoidon kuntoonlaittamiseen, samoin kuin palveluasumisen paikkojen lisäämiseen. Riittävä määrä henkilöstöä kotihoidossa maksaa, mutta siitä on maksettava. Vanhuksen riittävä hoiva vie sen ajan, minkä se vie. Kaikesta ei voi eikä pidä säästää. 

Ma, 2015-04-06 23:12

Miksi on trendikästä hoitaa kuntoaan ja kerätä juostuja maratoneja, mutta ei ole yhtä lailla trendikästä ylpeillä mielenterveytensä hoitamisella? Sitä sopii ihmetellä: lähes puolet työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneista kärsii nimittäin mielenterveyden ongelmista, useimmiten masennuksesta. Itsemurhaluvut ovat meillä edelleen korkeita: vuosittain lähes 1000 suomalaista tekee itsemurhan.

Tuoreen tutkimuksen mukaan neljännes suomalaisista kokee työnsä niin kuormittavaksi, ettei jaksa tehdä töitä viralliseen eläkeikään asti, 65-vuotiaaksi.

Masennuksen, yksinäisyyden, työuupumuksen ja mielenterveysongelmien hinta on kova. Suomen mielenterveysseuran mukaan keskeinen syy työelämästä syrjäytymiseen on mielenterveyden häiriöt, joiden kokonaiskustannukset vuositasolla ovat noin 5 miljardia euroa.

Mielenterveyden ongelmiin johtavia syitä on kuitenkin mahdollista karsia. Ihmisten huonoon kohteluun ja kiusaamiseen on mahdollista puuttua niin töissä kuin kouluissa. Vähentämällä köyhyyttä vähennämme masennusta. Pitämällä huolta hyvinvointipalveluista takaamme, että ihmiset saavat kotiin konkreettista apua ajoissa. Se pääoma, joka satsataan mielenterveyteen, maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Tiesittekö, että kaikista lapsista ja nuorista joka viides on jossain vaiheessa kokonaan ilman kavereita? Että joka kymmenes lapsi kärsii yksinäisyydestä? Lapselle yksinäisyys on lamauttava kokemus. Koululaisten yksinäisyyttä voi vähentää pitämällä luokkakoot kohtuullisina. Isossa luokassa on helppo unohtua yksin ja vaille opettajankaan huomiota. Kouluissa olisi tärkeää opetella vuorovaikutustaitoja, toisen kuuntelemista ja kunnioittavaa suhtautumista toiseen. Kaikki tämä vähentäisi kiusaamista.

Tiesittekö, että suurin osa vanhuksista haluaa asua omassa kodissaan niin pitkälle kuin mahdollista? Vain harva haluaa laitoshoitoon ja ne, jotka haluavat, haluavat laitoshoitoon yksinäisyyden takia. Yksinäisyys tappaa, sanotaan Helsinki Mission julisteessa, ja se on totta. Siksi ketään ei saisi jättää asuntoonsa yksin. Meillä on heitteille jätettyjä vanhuksia, jotka eivät enää pärjää kotona tai kärsivät kotona yksinäisyydestä, ja tarvitsisivat välimuodon palveluasumispaikan. Vanhusten itsemurhat ovat yleisempiä kuin haluamme ajatella.

Jatkuvasti liian kuormittava työelämä voi johtaa työuupumukseen, masennukseen ja ennenaikaiseen eläkkeelle jäämiseen. Suuri osa suomalaisista tekee pidempää päivää kuin jaksaisi ja on jatkuvasti työuupumuksen partaalla. Suuri osa ihmisistä taas on kokonaan ilman töitä vaikka haluaisi ja pystyisi työntekoon. Meidän pitää lisätä mahdollisuuksia tehdä lyhennettyä työpäivää ja osa-aikatyötä varsinkin silloin, kun työura muuten katkeaisi. Työtä jakamalla myös yhä useampi pääsisi työttömyydestä ja köyhyydestä ja voisi tuntea itsensä yhtä osalliseksi yhteiskunnasta. Työhyvinvointiin ja mielenterveyteen sijoittaminen on kaikkien etu.

Mahdollisuus osa-aikatyöhön on erityisen tärkeää mielenterveyskuntoutujalle. Sairaalla ihmisellä on edelleen voimavaroja ja vahvuuksia, jotka tunnistamalla ja joita tukemalla voimme edistää toipumista. Oikeuden arvokkaaseen elämään ja osallisuuteen tulisi olla olemassa elämäntilanteesta riippumatta.

Mielenterveyttä ei saisi hoitaa vain lyömällä lääkeresepti käteen. Terapialla saadaan huomattavasti kestävämpiä tuloksia kuin pelkällä lääkehoidolla. Pelkillä lääkkeillä hoidetulla masennuksella on taipumus toistua tai kärjistyä vakaviksi mielenterveyden höiriöiksi. Apua tarvitsevan heittely luukulta toiselle voi olla tuhoisaa.

Jokainen masentunut tai mieleltään sairastuntu ansaitsee inhimillisen kohtelun. Mielekäs kuntoutuminen muodostuu vertaistuesta ja yhteisöstä johon on mahdollista kuulua sekä onnistumisen kokemuksista. Tarvitsemme matalan kynnyksen yksiköitä, joista on mahdollista saada apua ympäri vuorokauden. Ratikka tai katu ei ole paikka, josta paraneminen lähtee liikkeelle.

Jokainen meistä haluaa olla vahva ja pärjäävä. Aina se ei onnistu. Jokainen voi sairastua, vaikka valitsisi mielessään halun olla terve. Sairastuminen ei ole oma valinta. Se voi kuitenkin kohdata jokaista. Kukaan meistä ei ole immuuni omalle tai läheisen sairastumiselle. Kuka tahansa voi sairastua psyykkisesti ja tarvita toipumiseen apua ja tukea. Varmasti jokainen haluaa luottaa siihen, ettei minua silloin jätetä. Välittäminen, ymmärrys ja inhimillisyys ovat tärkeitä kaikille. Ettei ketään jätettäisi.

To, 2015-04-02 00:41

Jo Minna Canth tiesi, ettei lasten ja nuorten palveluista kannata säästää. ”Erityisesti huonoina aikoina on erityisen tärkeää pitää huolta heikoimmista”, Canth sanoi. Tämä olisi syytä niidenkin muistaa, jotka nyt uhoavat, ettei leikkauksilta säästy tulevan eduskunnan aikana kukaan eikä mikään.

Sosiaalipolitiikka on kovaa talouspolitiikkaa. Mitä enemmän sosiaalipolitiikassa tehdään virheitä, sen kalliimmaksi se tulee yhteiskunnalle. Mitä enemmän onnistutaan, sen lujemmalla pohjalla on yhteiskunnan perusta. Tosiasiassa meillä ei ole varaa säästää lasten ja nuorten tulevaisuuden kustannuksella. Siksi onkin kummallista, ettei päätöksentekoon kuulu lakisääteistä sosiaalisten vaikutusten arviointia. Me mittaamme ympäristövaikutuksia ja sukupuolivaikutuksia, mutta emme päätösten vaikutusta yhteiskunnan hyvinvointiin kokonaisuutena. Sosiaalinen tilinpäätös puuttuu, kun tuijotetaan laskelma viivan alla, eikä se kerro koko totuutta.

Lähdin mukaan politiikkaan, koska en voinut hyväksyä lasten ja muiden yhteiskunnan heikompiosaisten kustannuksella säästämistä. Konkreettinen päätös, joka sai minut ensimmäisen kerran kirjoittamaan kansanedustajille, oli hallituksen päätös viedä alle 16-vuotiailta nuorilta oikeus Kelan korvaamaan psykoterapiaan. Mieleltään ilman omaa syytään sairastuneet lapset ja nuoret kuuluvat varmasti tämän yhteiskunnan heikoimpiin.

Kuluneella eduskuntakaudella olen ollut mukana tekemässä päätöstä siitä, että myös opiskelun ja työelämän ulkopuolella olevalla nuorella on oikeus päästä tarvittaessa terapiaan. Teimme myös päätöksen, että masennuksen takia sairaspäivärahalla olevalla nuorella on oikeus opiskella voimiensa mukaan. Se auttaa palaamaan takaisin arkeen ja pitämään kiinni omasta opiskeluyhteisöstä, vaikka voimat olisivatkin vähissä.

Nuoret ovat yhteiskunnan ilmapuntari, sanotaan. Nuorista näkee, miten yhteiskunta kokonaisuutena voi. Meidän aikanamme nuorten enemmistö voi hyvin, mutta osalla nuorista ongelmat kasautuvat ja syvenevät. Lasten ja nuorten syrjäytymisen vähentäminen on siksi seuraavan hallituksen tärkeimpiä tehtäviä. Lapsi tarvitsee turvallisia, läsnäolevia aikuisia - tuttuja kasvoja, joilla on nimet. Siksi on lyhytnäköistä säästää lastentarhanopettajissa, koulunkäyntiavustajissa, kouluvahtimestareissa, koulukuraattoreissa ja –terveydenhoitajissa.

Parasta syrjäytymisen ehkäisyä ovat vahvat peruspalvelut, etenkin universaalit, kaikille perheille maksutta kuuluvat julkiset palvelut. Järkevintä olisi siirtää yhteiskunnan voimavarat korjaavista palveluista ennaltaehkäiseviin palveluihin. Uupuneelle lapsiperheelle kannattaa antaa konkreettista apua kotiin ajoissa. Joka euro tulee moninkertaisena takaisin, kun lastensuojelun ja korjaavien erityispalvelujen tarve vähenee. Lasten ja nuorten ongelmien ehkäisyssä on otettava koko perhe huomioon.

Me tiedämme, että lapsena koettu pitkään jatkunut köyhyys  ja vanhempien mielenterveysongelmat ovat mielenterveysongelmien riskitekijöitä aikuisena. Siksi on ihmeellistä, ettei tätä tietoa käytetä hyväksi päätöksiä tehtäessä. Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen tuottaa melkein aina hyvän tuloksen. Siksi voi sanoa, että yhteiskunnan pahin kestävyysvaje on välinpitämättömyys heikoimmistaan.

Päättyneen eduskuntakauden parhaita päätöksiä oli se, että lapsiperheiden oikeutta saada kotipalvelua parannettiin. Kotipalvelua, kuten myös perhetyötä, tukihenkilöitä ja -perheitä sekä vertaisryhmätoimintaa, on jatkossa saatavilla ilman lastensuojelun asiakkuutta. Tavoitteena on madaltaa tuen hakemisen kynnystä ja turvata perheille oikea tuki ajoissa. Se on hieno, hyvä tavoite.

Tärkeintä on, ettei apua tarvitsevaa lasta tai hänen perhettään jätetä oman onnensa nojaan, kuten tapahtuu Minna Canthin romaanissa Köyhää kansaa. Canthin ajoista on onneksi jo kauan, ja tänä päivänä meillä on kattavien hyvinvointipalveluiden ja maksuttoman peruskoulun ansiosta mahdollisuus ja vaurautta huolehtia ihmisistä, tasata hyvinvointia ja estää köyhyyden syveneminen, jos vain ymmärrämme sen tehdä.

 

 

 

 

Ma, 2015-03-30 11:11

Suomi selvityi 90-luvun lamasta panostamalla koulutukseen. Koulutus ei siitä huolimatta ole noussut näissä vaaleissa keskustelun keskiöön. Isot puolueet heiluttelevat leikkauslistojaan, joiden rivien välistä voi lukea, että leikkuukirves tulee sivaltamaan myös korkeakoulujen ja perusopetuksen määrärahoja. Demarit ovat virallisestikin ilmoittaneet leikkaavansa toiselta asteelta neljännesmiljardin.

Sitä vain ihmettelee, missä on järki. Koulutuksesta leikattiin tällä kaudella jo enemmän kuin olisi terveellistä. Toiselta asteelta leikkaaminen pudottaa yhä useamman nuoren tyhjän päälle. Toiset haluavat uudistaa ammatillisen opetuksen valtaosin työpaikalla tapahtuvaksi. Missä on koulutuksen kunnioitus? Missä ymmärrys siitä, ettei Suomella juuri ole muuta kilpailukykytekijää kuin koulutus ja osaaminen?

Korkeakouluja halutaan uudistaa. Moninaisia ja ristiriitaisiakin tavoitteita ovat viime aikoina esittäneet monet. Teknologiateollisuuden etujärjestö haluaisi vähentää yliopistojen määrää puolella, jolloin jäljelle jäisi seitsemän nykyisistä neljästätoista yliopistosta. Eräät ministerit, etupäässä demarit, ovat nostaneet esiin ajatuksen yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin jakaantuvan duaalimallin purkamisesta tai ainakin höllentämisestä. Laajalti puhutaan myös korkeakoulujen profiloinnin tai uuskielellä ”poisvalinnan” lisäämisestä. Tällä tarkoitetaan, että yliopistojen tulisi karsia rönsyjään ja päällekkäisyyksiään. Mikäpä siinä, ehkä niitä onkin - kunhan esimerkiksi harvinaisia kieliä tai yhteiskunnallisia aineita tai filosofiaa ei ymmärretä rönsyiksi. Päällekäisyyksien karsiminen on ok, sivistyksen ei. Pitäisi ymmärtää, että kieliaineen lopettaminen on suorana verrannollinen harvinaisen lajin katoamiseen. Kerran menetettyä on vaikea saada takaisin.

Teknologiateollisuus on perustellut esitystään yliopistojen määrän karsimisesta puoleen sillä, että asukasluvultaan samankokoisessa Tanskassa pärjätään seitsemällä yliopistolla. Huomiotta on jäänyt, että alueeltaan kahdeksan kertaa Suomea pienemmässä Tanskassa on käytännössä ”maakunnallinen” yliopistoverkko seitsemän yliopiston alueellisten toimipaikkojen kautta. Lisäksi siellä on toistakymmentä pienempää yliopistotasoista oppilaitosta muun muassa taiteen, bisneksen ja median alalla.

Yliopistot tuottavat kansainvälisesti laadukasta tutkimusta ja opetusta, joka vastaa myös yhteiskuntamme keskeisiin kysymyksiin. Ne kouluttavat tieteellisen tiedon käyttöön ja tutkimukseen perehtyneitä asiantuntijoita, jotka pystyvät katsomaan soveltavaa väylää pidemmälle ja tarvittaessa muokkaamaan itsenäisesti tietopohjaansa. Unohtuu myös, että käytännössä perus- ja soveltavan tutkimuksen raja on veteen piirretty viiva. Ilman perustutkimusta meillä ei olisi vaikuttavia syöpähoitoja, lääkkeitä, aseteollisuutta tai kännyköitä.

Ammattikorkeakoulujen vahvuudeksi on perinteisesti ajateltu innovaatioiden tuottaminen soveltavalla tutkimuksella sekä osaaminen yrittäjyyden kehittämisessä. Vaikuttavuus alueellisen elinkeinorakenteen kehittämiseen on merkittävä ja maakunnan sisäiset kumppanuudet ammattikorkeakoulujen ja elinkeinoelämän kesken vahvistavat parhaimmillaan koko maakuntaa.

Nykymallilla toimivan korkeakoulujärjestelmän purkamisen hyötyjä on vaikea nähdä. Ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla on omat tehtäväkenttänsä ja vahvuutensa. Tämän mallin purkaminen ei palvelisi sen kummemmin tutkimuksen kuin elinkeinoelämänkään tarpeita.

Duaalimallin vaihtoehtona on väläytelty mallia, jossa koko korkeakoululaitos olisi yhteisen lainsäädännön alla. Ammattikorkeakoulut tuottaisivat alempia korkeakoulututkintoja ja yliopistot hoitaisivat koulutuksen maistereista eteenpäin. Tämä veisi pohjan koulutusjärjestelmämme perusteiden keskeisiltä vahvuuksilta: painottumisen soveltavaan työelämäläheiseen kehittämiseen ja tieteelliseen tutkimukseen.

Duaalimallia kyseenalaistavilta keskustelijoilta tuntuu unohtuvan, että yhteistyö ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä on jo mahdollista ja jo usein myös pitkälle edennyttä. Tuoreet yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen laki- ja rakenneuudistukset sisältävät sen, että korkeakoulut antavat opetusta sekä tekevät tutkimusta ja kehittämis- ja innovaatiotoimintaa oman korkeakoulumuotonsa tehtävistä ja näkökulmista lähtien. Korkeakoulujen asema itsenäisenä oikeushenkilönä helpottaa ja nopeuttaa yhteistyöhön liittyvää päätöksentekoa. Yhteistyö ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä voi tarkoittaa esimerkiksi yhteistä koulutusvientiä, kampusta, kirjastoa ja muita palveluja.

Haluaisin myös kuulla, mikä estää yliopistojen ammattikorkeakoulujen välisen yhteistyön? Millä tavalla lainsäädäntöä pitäisi muuttaa, jotta yhteistyö olisi mahdollista? Mitä valtiovalta voisi tehdä edistääkseen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä? Oma näkemykseni on, että valtiovallan ei pidä pakottaa ammattikorkeakouluja kilpailemaan keskenään, vaan kehittymään omien vahvuuksiensa pohjalta. Lainsäädäntöä voidaan kehittää niistä kohdista, jotka estävät sitä yhteistyötä jota ammattikorkeakoulut ja yliopistot yhdessä haluavat tehdä. Se ei vaadi nykyjärjestelmän purkua.

Korkeakoulujen uudistamisessa tulisi ottaa varsinaiset asiantuntijat eli tutkijat, opettajat ja opiskelijat vahvemmin mukaan keskusteluun ja työryhmiin. He ovat sisältöjen, resurssien ja rakenteiden tuntijoita.

Koulutuksen tulevaisuutta pohdittaessa tulisi myös avoimesti tarkastella tulevaisuuden koulutustarvetta ja perustaa rakenteelliset uudistukset tälle analyysille. Toisaalta koulutuksen tehtävä ei koskaan ole ainoastaan työelämän tai nyky-yhteiskunnan tarpeisiin vastaaminen. Koulutus rakentaa sivistystä ja osallisuutta, sekä vahvistaa ja tasaa hyvinvointia ja luo Suomen tulevaisuutta. Koulutuksen rakenteita ei voi uudistaa ottamatta huomioon koulutuksen laajaa yhteiskunnallista merkitystä. Itse haluan, että meillä on jatkossakin hyvinvointia tasaava peruskoulu sekä sivistysyliopisto, jota ei ole alistettu markkinatalouden aleille. Talous on olemassa sivistysta ja hyvinvointia varten - ei päinvastoin.

La, 2015-03-28 22:46

Olin tänään mukana paneelissa, jonka aihe oli ehkä vaalikeskustelulle epätyypillinen: Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välinen kauppasopimus TTIP (Transatlantic Trade and Investment Partnership treaty) sekä vähemmän tunnettu, palvelumarkkinoiden vapauttamiseen pyrkivä TISA eli Trade in Services Agreement. Kyseessä oli Julkisten hyvinvointialojen liiton paneeli, jossa lisäkseni olivat mukana Pertti Arajärvi (Sdp), Dan Koivulaakso (Vas.) ja Yrjö Hakanen (SKP).

TTIP:in tavoitteena on edistää Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen välistä kauppaa purkamalla sääntelyä ja yhtenäistämällä lainsäädäntöä. Kansalaisjärjestöt ovat suhtautuneet kriittisesti vapaakauppasopimukseen, sillä toteutuessaan se uhkaisi vakavasti demokraattista päätöksentekoa, ympäristönormeja ja työntekijöiden oikeuksia.

Etenkin sopimukseen sisältyvä investointisuoja olisi vakava uhka edistyksellisen ympäristölainsäädännön kehittämiselle. Investointisuoja antaisi Suomeen investoivalle ulkomaiselle kaivosyhtiölle mahdollisuuden riitauttaa kansallisia ympäristölakejamme ja esittää vahingonkorvausvaateita liiketoimintansa haittaamisesta.

TTIP-neuvotteluja on myös kritisoitu epädemokraattisiksi, sillä niitä on käyty suljettujen ovien takana ja neuvottelujen etenemisestä on tihkunut vain vähän tietoa. TTIP-neuvottelujen kahdeksas kierros järjestettiin Brysselissä helmikuun alussa. Investointisuojaa ja investointiriitojenratkaisua (ISDS) ei edelleenkään ole ratkaistu. Seuraava neuvottelukierros järjestetään huhtikuussa, ja tavoitteena on saada sopimus aikaiseksi vuoden 2015 aikana.

Eduskunnan Attac järjesti pelkästään viime vuoden aikana kolme vapaakauppa- ja investointisopimuksia käsittelevää seminaaria, joissa olemme yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa yrittäneet avata sopimuksen kiistanalaisia kohtia kansanedustajille.

TISA-sopimus on vähemmän tunnettu kuin vapaakauppasopimus TTIP, mutta ehkä vieläkin epäilyttävämpi. TISA on EU:n ja 22 maan välillä neuvoteltava palvelukauppasopimus, jonka myötä julkisten palveluiden yksityistäminen monikansallisten yritysten haltuun kasvaisi merkittävästi, sillä kotimaisten palveluntuottajien asettaminen etusijalle ei olisi sopimusmallin nojalla sallittua. Myöskään kerran yksityistettyä palvelua ei voisi enää palauttaa julkiseksi.

Lyhyesti voi sanoa, että nämä sopimukset muodostaisivat toteutuessaan merkittävän uhkan demokraattiselle päätöksenteolle, työntekijöiden oikeuksille sekä ympäristönsuojelua koskevan lainsäädännön kehittämiselle.

Tämänpäiväisessä JHL:n tilaisuudessa päiviteltiin SAK:n kritiikitöntä suhtautumista vapaakauppasopimuksiin, vaikka ne hyvin todennäköisesti uhkaisivat sen jäsenistön työehtoja.

Vastaavasti Suomen Yrittäjät on puheenjohtajansa suulla ilmaissut kannattavansa vapaakauppasopimusta, joka tuskin hyödyttäisi valtaosaa sen suomalaisista jäsenyrityksistä. Suomen Yrittäjienkin jäsenistä suuri osa on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joille vapaakauppasopimus olisi todennäköisesti pelkästään haitallinen. Yhtä kritiikittömästi kuin työelämäosapuolet on vapaakauppa- ja palvelusopimuksiin valitettavasti suhtautunut myös Suomen valtioneuvosto ja etenkin Kokoomus sen johdossa.

Oma näkemykseni on, että julkiset palvelut on yksiselitteisesti rajattava TTIP ja TISA sopimusten ulkopuolelle. Ne eivät saa uhata hyvinvointipalvelujamme tai vapauttamme järjestää palveluja parhaaksi katsomallamme tavalla. Suomalaisilla tulee jatkossakin olla oikeus tasavertaisiin palveluihin sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Hyvinvointipalveluita eivät siis uhkaa vain leikkauslistoja heiluttelevat puoluejohtajat, vaan myös kansainväliset sopimukset, jos kansalaisten hyvinvointi päätetään uhrata monikansallisten yritysten vapauden alttarille. Pitäisi muistaa, että talous on vain väline hyvinvoinnin luomiseksi, ei päämäärä itsessään. Siksi kauppaa ei voi vapauttaa millä hinnalla hyvänsä.

Sivut