Blogi

Ma, 2015-03-23 15:19

Suuret puolueet ovat lähteneet kilpasille siinä, kuka uskaltaa esittää  valtion menoihin suurimpia sopeutuksia. Minä en lähde kilpaan mukaan, ei myöskään Vihreä puolue. Jos julkista taloutta kovakätisesti sopeutetaan, aiheutetaan viheliäinen kierre: työttömyys pahenee, kansalaisten ostovoima heikkenee, verotulot laskevat ja kansantulo supistuu. Lama siis syvenee, ei hälvene.

Leikkaamalla julkisia palveluita ja perusturvaa Suomea ei ole mahdollista saada taloudellisesti eikä sosiaalisesti kestävälle tielle. Hyvinvointipalveluihin sivalletut leikkaukset kohdistuvat epäreilusti yhteiskunnan heikompiosaisiin, alentavat ostovoimaa ja lisäävät eriarvoisuutta. 1990-luvun laman leikkausten jäljet ovat edelleen nähtävissä.  Jo nyt Suomessa jää enemmän kuin viisi nuorta joka päivä ennenaikaiselle eläkkeelle masennuksen ja muiden mielenterveydellisten syiden takia. Lapsuusajan köyhyyden on todettu olevan merkittävä mielenterveyssriski.

Hyvinvointipalveluista kannattaa pitää kiinni - etenkin vaikeina aikoina. Hyvinvointipalveluista leikkaamalla vaikeutetaan vain heikoimpien asemaa. Leikkausten sijasta on vahvistettava terveys- ja sosiaalipalveluiden yhteistyötä ja huolehdittava, että apua tarvitsevia ihmisiä ei pallotella viranomaiselta toisella.

Meillä on olemassa näyttöä siitä, että eriarvoisissa yhteiskunnissa on enemmän sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia.  Meillä on näyttöä myös siitä, että tasaisempien tuloerojen maissa kaikki ihmiset, ei vain köyhimmät, voivat paremmin.

Suomessa on huolestuttavia signaaleja eriarvoisuuden lisääntymisestä: tuloerot ovat kasvaneet ja sosioekonomiset terveys- ja kuolleisuuserot ovat kasvussa. Ihmisten luottamus omiin mahdollisuuksiin on heikentynyt. Hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen rapauttaa epäilemättä luottamusta julkisiin palveluihin ja hyvinvointivaltioon. Se syö myös luottamusta demokratiaa ja päätöksentekoa kohtaan. Hyvinvointivaltion legitimiteetti säilytetään vain, jos hyvinvointierojen repeäminen voidaan estää.

Suomessa alimman ja ylimmän tulodesiilin elinajanodotteessa on suuri ero, jota tulisi kuroa umpeen. Valitettavasti nykyinen terveydenhuoltomme rakenne ei auta eron kaventamisessa, päinvastoin.  Esimerkiksi tämän päivän Helsingissä pienituloinen itähelsinkiläinen mies elää keskimäärin lähes 13 vuotta lyhyemmän elämän kuin hyvin toimeentuleva mies Etelä- tai Länsi-Helsingistä. Terveyserojen kaventamisessa koulupudokkuuden vähentämisellä on suuri merkitys.

Sote-uudistus on saatava tehtyä mahdollisimman pian, sillä palveluketjujen paraneminen vähentää välittömästi syrjäytymisen ja erikoissairaanhoidon kustannuksia. Sote-uudistus on välttämätön myös kustannusten hillitsemiseksi. Meillä jää joka päivä enemmän ihmisiä eläkkeelle kuin uusia ihmisiä tulee työelämään. Emme pysty kustantamaan nykyisiä hyvinvointipalveluita, ellemme tee loppua nykyisestä monikanavaisesta, veronmaksajien rahoja tuhlaavasta ja hyväosaisia suosivasta terveydenhoitojärjestelmästä.

Pidän myös vastuuttomina esityksiä sosiaalietuuksista leikkaamiseksi. Äskettäisen THL:n selvityksen mukaan perusturva on jäänyt jälleen jälkeen ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta ja etenkin vuokra-asumisen kustannuksista. Sosiaalietuuksien leikkaaminen ei auta mitään, jos halpoja vuokra-asuntoja ei ole vapaana. Silloin auttaa vain asuntojen rakentaminen. Suomen kannattaa ottaa halpaa lainaa vuokra-asuntojen rakentamiseksi.

Tulevan hallituksen pitää laittaa kaikki voimavaransa siihen, että pääkaupunkiseudulle syntyy kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Toimimattomasta asuntopolitiikasta on nyt tullut kivi talouspolitiikan kengässä. Niin kauan kuin asuntopulaa ei saada ratkaistua, ihmisillä ei ole varaa asua Helsingissä eivätkä työnantajat saa tarvitsemaansa työvoimaa. Asumistukea ja toimeentulotuen asumislisää saavan ei kannata ottaa lyhytaikaista työtä vastaan niin kauan kuin ruokakunnan tulot vaikuttavat toisten perheenjäsenten sosiaalietuuksiin. Siksi meidän pitää paitsi ratkaista asuntopula, myös uudistaa sosiaaliturva perustuloksi. Silloin työnteko kannattaa aina.

Suomella ei ole varaa olla hoitamatta köyhyyttä. Maailman talousjärjestö OECD osoitti viime vuoden lopussa julkistamassaan selvityksessä, että tuloerot heikentävät merkittävästi talouskasvua. Järjestön raportin mukaan tuloerojen kasvu on leikannut Suomen talouskasvua peräti kymmenen prosenttiyksikköä 1980-luvun jälkeen. Asuinalueiden eriytyminen, tuloerojen kasvu sekä terveyserojen kasvusta koituva hintalappu siis hidastavat Suomen nousua lamasta. Siksi köyhyyden vähentäminen on tärkeimpiä keinoja talouden elvyttämiseksi, ja kaikki ehdotukset vähimmäisturvan leikkaamiseksi ja hyvinvointipalveluiden rapauttamiseksi on syytä torjua.

*

Seuraa Outin kampanjaa täällä.

 

La, 2015-03-21 15:54

Suomessa kivihiilestä luopumisen välttämättömyydestä on periaatteessa olemassa laaja yhteisymmärrys. Tästä osoituksena presidentti Sauli Niinistö ilmoitti viime syyskuussa pidetyssä YK:n ilmastokokouksessa Suomen luopuvan kivihiilestä vuoteen 2025 mennessä. 

Todellisuus on kuitenkin toista. Päätöksenteko ei osoita, että kaikissa puolueissa olisi ymmärretty kivihiilestä luopumisen välttämättömyys. Suomi esimerkiksi vastikään vastusti – ympäristöministeri Sanni-Grahn Laasosen (Kok.) johdolla  - päästökaupan korjaamista paremmin ilmastonmuutosta ehkäiseväksi.

Päästökauppaa pitää korjata, koska nykyiset päästöoikeuksien hinnat ja hiilen markkinahinta ovat niin alhaiset, etteivät ne ohjaa polttoainevalintoja pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä eivätkä kannusta investoimaan puhtaaseen teknologiaan. Olennaista olisi nostaa korjaustoimilla päästöoikeuden hintaa tasolle, jolla se ohjaa suojelemaan ilmastoa.

Vastustaessaan päästöoikeuksien hinnan nostamista Suomi liittyi Puolan ja muiden itäisen Euroopan hiilenmustien ilmastoänkyröiden joukkoon. Saksa, Ranska ja Britannia olisivat olleet valmiita päästökaupan aikaistettuun korjaamiseen jo vuonna 2017 aiemmin sovitun vuoden 2021 sijasta.

Ilmastonmuutos on tosiasia, joka kannattaisi ottaa vakavasti. Ilmastonmuutoksen lasku tulee olemaan mittaamaton niin euroissa ja kuin inhimillisestikin. Kaikkein järkevintä päätöksentekoa olisi ennaltaehkäisy tälläkin politiikan alueella.

Vihreät kannattaa päästökaupan korjaamista, jotta saamme liikkeelle investoinnit puhtaaseen teknologiaan. Päästökauppa on myös mahdollista korjata teollisuuden kilpailukykyä ja taloutta vaarantamatta. Ympäristönsuojelun ja talouden vastakkainasettelu on vanhanaikaista ja turhaa.

Siinä missä Kokoomuksen ympäristöministeri vastustaa EU:n tärkeimmän ilmastotyökalun korjaamista, kokoomuslainen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Helsingissä vastustaa kivihiilen poltosta luopumista: kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (Kok.) väitti äskettäin, ettei kivihiilestä pidä luopua koska  kivihiilen polttamisen on helsinkiläisten etu. Sitä se ei ole: kivihiilien polttaminen on tulevilta helsinkiläisiltä ja sukupolvilta varastamista. 

Kivihiilestä luopuminen vaatii niin valtiollisia kuin kunnallisia ohjauskeinoja. Onneksi Vihreät ovat Helsingin kaupunginhallituksessa vaatineet, että kaukolämmön tuottamiseksi selvitetään myös energian säästöön, maalämpöön ja aurinkoenergiaan pohjautuvaa ratkaisua.

Ympäristöjärjestöt ovat patistelleet päättäjiä sanoista tekoihin, jotta kivihiilestä irtautuminen vuoteen 2025 mennessä olisi mahdollista. Helsingissä hiilenmusta kaukolämpö tulisi korvata kestävästi tuotetulla, kotimaisella uusiutuvalla energialla. Se on mahdollista. Esimerkiksi Espoo investoi geotermiseen energiaan kaukolämmön tuotannossa. Muita tehokkaita toimia sähkön ja lämmön tuotannon ilmastopäästöjen leikkaamiseen ovat energian säästö ja energiatehokkuuden lisääminen. Erityisesti vanhan rakennuskannan energiatehokkuudessa olisi paljon parannettavaa.

Energiapolitiikassa on viime kädessä kyse kansalaisten oikeudesta kestäviin päätöksiin, jotka eivät syö tulevien sukupolvien elämisen edellytyksiä. Kansalaisella pitää olla mahdollisuus valita ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden kannalta kestävästi tuotettua energiaa. Siksi päästökauppaakin on tärkeää korjata.

Vaikka kaukolämmön osuus kaupunkilaisen hiilijalanjäljessä on suuri, yksittäisen kaupunkilaisen valinnanvara lämmitysenergian suhteen on vähäinen. Patterien pienemmälle kääntäminen lohduttaa vain vähän, kun vaikkapa Helsingin Energia polttaa voimaloissaan hiiltä. Helsingissä poliitikot linjaavat syksyllä, jatkaako kaupunki hiilentupruttelulinjalla vai siirrytäänkö suosimaan ilmastoystävällisempiä ratkaisuja, energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa. Kuten Helsingin Sanomat kertoo, käytännössä päätetään siitä modernisoidaanko Hanasaaren ja Salmisaaren kivihiilivoimalat vai rakennetaanko Vuosaareen uusi bioenergiaan pohjaava voimalaitos.

Suomesta pitää luoda yhteiskunta, jossa on oikeus valita  ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden kannalta kestävästi tuotettua energiaa. Ja tässä olisi todella paljon fiksumpaa, jos kaupunkien lämpö ja sähkö tuotettaisiin yhteisvoimin ja niin, ettei kestäviä lämmitysratkaisuja haluavan tarvitsisi irtautua tehokkaasta systeemistä paljon tehottomampiin, vaikkapa talokohtaisiin erillisratkaisuihin.

Ilmastonmuutos koskee koko maapalloa, joten uusiutuvan energian ja puhtaan teknologian kasvualoilla tulee olemaan maailmanlaajuista kysyntää. Ilmastonsuojelu edellyttää perusteellista energiajärjestelmän muutosta.

Päästökaupan korjaamista on tyhmää vastustaa, sillä kotimainen uusiutuva energiakin pärjää paremmin, jos päästökauppa korjataan ja päästöoikeudet maksavat enemmän. Uusiutuvaan energiaan panostaminen tukee sitä paitsi työllisyyttä kotimaassa, joten uusiutuvaan energiaan panostaminen on koko kansan hyvinvoinnin etu. Nokian jälkeinen Suomi tarvitsee uusia vientituotteita, ja niitä löytyy parhaiten panostamalla uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen.

Suomen kannattaisi heiluttaa lippua energiavallankumouksen etujoukoissa, sillä energia- ja ympäristöteknologia on maailman nopeimmin kehittyvä toimiala. Jos Suomi ei ole mukana kehityksessä, vievät muut työpaikat, jotka voisivat tulla meille, ja me jäämme hiiliä polttelemaan hiilenmusta tulevaisuus edessämme. Vihreä energiavallakumous ei syö lapsiaan, sen tekee nykytilanteeseen tyytyminen.

*

Seuraa Outin kampanjaa täällä.

Pe, 2015-03-06 11:27

Helsingissä jäi viime vuonna yli sata perheväkivallan uhria ilman turvakotipaikkaa. Lähisuhdeväkivallan uhrien määrä on kasvanut eivätkä kaikki turvaa tarvitsevat mahdu turvakotiin. Ongelma ei koske vain Helsinkiä. Pulaa turvakotipaikoista on koko Suomessa.

Turvakotitoiminnan rahoitus siirtyi tämän vuoden alusta kunnilta valtion vastuulle. Luulisi siis, että homma pelittäisi nyt paremmin, vaan ei. Turvakotien toimintaan on osoitettu valtion budjetista 11,5 miljoonan euron määräraha vuosille 2015–2018. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mukaan määräraha riittää kuitenkin vain toiminnan turvaamiseen nykyisellä tasolla. Valtionosuus kattaa kriisivaiheen avun eikä määrärahalla pystytä perustamaan uusia turvakoteja.

Tämä siitä huolimatta, että eduskunta hyväksyi juuri viime viikolla Istanbulissa vuonna 2011 tehdyn Euroopan Neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvasta väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Sopimus edellyttää muun muassa kattavien ja toimivien palveluiden tarjoamista, turvakotipaikkojen määrän selvää lisäämistä ja palveluja seksuaalista väkivaltaa kokeneille. Kyseessä on ensimmäinen eurooppalainen, sitova ja kattava naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vähentämiseen tähtäävä ihmisoikeussopimus.

Varovaisten arvioiden mukaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta syntyy Suomessa vuosittain vähintään 90 miljoonan euron kulut. Väkivallan vähentäminen olisi siten paitsi tärkeää ihmisoikeustyötä, myös taloudellisesti kannattavaa toimintaa. THL:n arvion mukaan Istanbulin sopimuksen edellyttämien toimenpiteiden toteutukselle olisi varattava vähintään 40 miljoonaa euroa vuodessa. Hallituksen budjetissa on siis monen kymmenen miljoonan aukko.

Miksi Suomi ei kanna vastuutaan? Luvataan kyllä, mutta todellisuudessa ei tehdä mitään. Tässä kohtaa sanan syöminen on sitä paitsi järjetöntä: lähisuhdeväkivallan ehkäiseminen säästää itsensä takaisin - inhimillisen kärsimyksen vähentymisestä, onnellisuuden lisääntymisestä, terapiatarpeen vähentymisestä.

Suomen pitää kantaa vastuunsa. Istanbulin sopimuksen ratifiointi oli edistysaskel, mutta se velvoittaa huolehtimaan myös riittävistä turvapaikoista.

Naisiin kohdistuva väkivalta on juuri Suomessa vakava ongelma. Tähän YK on 2000-luvulla toistuvasti kiinnittänyt huomiota: naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy Suomessa enemmän kuin useimmissa Euroopan maissa. Suomessa ei myöskään toimita tarpeeksi lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi.

Mikä siinä on, ettei meillä ymmäretä lyömisen olevan väärin? Viisas ei lyö, ei kiusaa toista, ei alista, ei raiskaa. Viisaan ei tarvitse. Viisas osaa puhua. Siinäkö se onkin? Suomalaisen puhumattomuudessa?

Väkivaltaa ehkäistäisiin kiinnittämällä huomio väkivallan syihin. Resursseja tarvitaan matalan kynnyksen palveluihin. Tarvitaan esimerkiksi ympärivuorokautinen palveleva puhelin väkivallan uhreille. Tässä ei voida jäädä odottamaan joskus ehkä onnistuvaa sote-uudistusta. Matalan kynnyksen palveluja tarvitaan nyt heti.

Suomessa mikään taho ei koordinoi väkivallan vastaista työtä.  Suomalaiset naisjärjestöt ovat pitkään vaatineet koordinaatioelimen perustamista ja Istanbulin sopimus siihen nyt myös velvoittaa. Sopimuksen saattaminen käytäntöön vaatii selkeää toimeenpano- ja rahoitussuunnitelmaa ja sopimus sellaisen laatimisesta on kirjattava vaalien jälkeiseen hallitusohjelmaan.

Istanbulin sopimus ei saa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi ilman, että hakattu ja kiusattu löytää oikean turvan.

Kysykää niiltä, jotka ovat kokeneet väkivaltaa lapsuuden kodissaan, mikä on perheväkivallan todellinen lasku.

#siksiouti

Seuraa Outin kampanjaa täällä.

 

To, 2015-03-05 16:10

Perustuslakivaliokunnan uusi lausunto sote-järjestämislaista merkitsee sitä, ettei uudistusta pystytä viemään läpi tällä kaudella. Toisaalta -  hyvä niin, koska sosiaali- ja terveysvaliokunnan pikavalmistelu muutaman päivän kuluessa ei vihreiden mielestä täyttänyt hyvän lainvalmistelun tunnusmerkkejä. Tästä syystä ilmoitin jo puolitoista viikkoa sitten, että jätän asian käsittelytapaa koskevan vastalauseen.

Sote-uudistus on Suomen tulevaisuuden kannalta äärimmäisen tärkeä ja välttämätön. Siksi lain valmistelua on jatkettava välittömästi vaalien jälkeen. Työtä on tehty jo paljon, joten tyhjältä pöydältä ei tarvitse aloittaa.

Sote on mahdollista toteuttaa myös perustuslain mukaisena. Vaihtoehtoisia malleja on useita. Valinta on tehtävä huolella – eri malleja ja niiden hyviä ja huonoja puolia on arvioitava. Myös vaikutusarviot on tehtävä kunnolla, samoin kuin kuulemiskierros. On kuunneltava paremmin asiantuntijoiden, ammattilaisten ja kuntien mielipiteitä.

Yksi nyt kaatuneen sote-ehdotuksen heikoimmista puolista oli rahoitusjärjestelmä, jonka vaikutukset kuntien talouteen olivat suuret ja osin sattumanvaraiset. On viisasta odottaa parlamentaarisen rahoitusryhmän työn valmistumista ja tuoda selkeä rakenne- ja rahoituspaketti kerralla käsittelyyn. On järkevämpää käsitellä rakennetta ja rahoitusta kokonaisuutena.  

Kun sote-lain valmistelu ensi  kaudella jatkuu, on syytä pitää mielessä muutama kirkas perusperiaate. Tarvitsemme sosiaali- ja terveydenhuollon, joka tarjoaa laadukkaat ja oikea-aikaiset palvelut kaikille kansalaisille. Tarvitsemme sote-rakenteen joka tuottaa nämä palvelut yhdenvertaisesti, vaikuttavasti ja kustannustehokkaasti.

Siksi tarvitaan erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon integroimista saman, riittävän vahvan järjestäjän vastuulle. Siksi sote-rahoitusjärjestelmän täytyy olla selkeä, oikeudenmukainen ja hyvään hoitoon kannustava.

Lisäksi mallin on oltava perustuslain mukainen. Kansalaisilla pitää olla vaikutusmahdollisuus heille tuotettaviin palveluihin.

Ke, 2015-03-04 23:40

Olin tänään Keskustan ehdokas Matti Vanhasen kanssa samassa vaalipaneelissa. Koska gallupit veikkaavat Keskustasta seuraavaa pääministeripuoluetta, halusin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja esittää Vanhaselle pyynnön: "Olette luvanneet vähentää ministereiden määrää, mutta perustaa uuden perheministerin salkun. Pyydän, älkää tehkö sitä. Perustakaa mieluummin vaikka metropoliministerin salkku. Siitä olisi Suomen hyvinvoinnille enemmän hyötyä kuin perheministeristä".

Olin ihan vakavissani, vaikka en uskokaan, että Keskusta toteuttaa toivettani. Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat Suomen talouden vetureita. Jos Keskustassa katsottaisiin tulevaisuuteen, siellä ymmärrettäisiin, että metropolin hyvinvointi on koko maan hyvinvoinnin edellytys. Siksi tarvitsemme tosiasiassa enemmän metropoliministeriä kuin perheministeriä.

Keskustan into perustaa perheministerin salkkua on muutenkin kummallista. Sosiaalilainsäädäntö pitäisi päivittää aikaan, jona molemmat vanhemmat käyvät töissä ja perheet ovat moninaisia. Perheverotuksen ja perhekeskeisen sosiaaliturvan malli ei ole tätä päivää. Sosiaaliturvasta pitää tehdä henkilökohtaista - se on paras tapa vähentää kannustiloukkuja ja antaa ihmisille mahdollisuus tehdä henkilökohtaisia, työttömästä puolisosta, työttömästä aikuisesta lapsesta tai muun perheenjäsenen tulotasosta tai ammatista riippumattomia valintoja.

Miksei Perheyritysten liitto muuten pidä elämää siitä, että yrittäjän puolison sosiaaliturva on surkea?

Suomessa on sitä paitsi yli miljoona yksinasuvaa ja määrä kasvaa - on ollut jo monta vuosikymmentä kasvussa. Asuntokunnista 42% on yksinasuvia. Lähivuosina määrä oletettavasti kasvaa edelleen, ei vähintään väestön ikääntymisen vuoksi.

Yksinasuvia on kaikissa ikäryhmissä. Mielikuva yksinasuvista city-sinkkuina ei myöskään vastaa todellisuutta. Neljännes yksinasuvista on alle 35-vuotiaita, mutta suurimmat yksinasuvien ryhmät ovat 65 vuotta täyttäneet naiset sekä keski-ikäiset miehet.

Keskusta on toki oikeassa siinä, että perheitä pitää auttaa. Mutta tarvitaanko siihen perheministeri? Eikö STM:n tehtävänä ole tukea kaikkien kansalaisten hyvinvointia siviilisäädystä riippumatta?

Jos asiaa katsotaan tasa-arvon vinkkelistä, yksinasuvien tilanne ei ole yhtä hyvä kuin useimpien perheellisten.

Esimerkiksi työllisyysaste on yksinasuvilla alhaisempi kuin perheellisillä. Usein kyse on työttömyydestä, vielä useammin työkyvyttömyydestä.

THL:n tutkimuksen mukaan yksinäiseksi itsensä joskus kokevia on eniten yksinhuoltajissa, ei kahden vanhemman perheessä.

Yksinasuva ei välttämättä ole yksinäinen. Yksinasuminen ei ole välttämättä ongelma eikä merkki huono-osaisuudesta. Mutta tilastot kertovat, että yksinasuvat ovat taloudellisesti heikommassa asemassa kuin perheelliset. Käytettävissä olevia tuloja yksinasuvilla on vähemmän kuin muilla. Yksinhuoltajataloudet ovat perheistä köyhimpiä. Yhden hengen talouksilla on kuitenkin vielä vähemmän käytettävissä olevia tuloja kuin yksinhuoltajilla. Kaikkein pienin tulotaso on ikääntyneimmillä yksin asuvilla.

Yksinasuvista köyhimpiä ovat pelkän perusturvan varassa elävät työttömät sekä opiskelijat. Myös yksin pelkän takuueläkkeen varassa elävien vanhusten taloudellinen tilanne on heikko. Suuri syy köyhyyteen on asumisen kalleus: suurin osa käytettävissä olevista tuloista yksinasuvilla menee asumismenoihin. Useimmin yksinasuvat asuvat vuokralla. Toimeentulotuen saajissa yksinasuvien osuus on suurempi kuin muiden.

Mielenterveyden ja päihdeongelmat korostuvat yksinasuvilla muita enemmän. Entä muistatteko Helsinki-Mission kampanjan, jonka kampanjajulisteessa oli surullisen näköinen vanhus ja teksti: "Yksinäisyys on tappavampaa kuin ylipaino"?

Yksinasuvilla on suurempi haavoittuvuus sosiaalisille riskeille työttömyyden tai sairauden sattuessa kuin perheellisillä. Kun tulot romahtavat, ei ole toista auttamassa. Yksinasuva joutuu hankkimaan kaiken yksin ja vastaamaan kaikista kuluista yksin. Yksinasuvien neliöhinnat ovat isompia kuin muilla.

Yksinasuminen voi johtaa eriarvoiseen kohteluun. Esimerkiksi asuntolainaa voi olla vaikeampi saada yksin. Myös kunnallista vuora-asuntoa voi yksinäisen olla vaikeampi saada kuin perheellisen. Kohtuuhintaisista pienistä vuokra-asunnoista on pulaa.

Suomen yksinasuvat on tehnyt valtioneuvostolle aloitteen yksinasuvien nostamisesta hallitusohjelmaan. Kannatan aloitetta. Poliitikkojen tehtävänä ei ole hymistellä asioista, jotka ovat hyvin, vaan kiinnittää huomiota asioihin, jotka ovat huonosti. (Juuri tästä syystä kansalaiset närkästyivät muutamia vuosia sitten pääministeri Vanhaselle, kun tämä eräässä juhlapuheessaan ihmetteli, miksi syrjäytyneistä nuorista puhutaan niin paljon, kun valtaosa nuorista voi hyvin!)

Tiedämme, että yksinasuvien tilannetta auttaisi, jos pystyisimme rakentamaan riittävästi kohtuullisen vuokra- ja hintatason pienasuntoja. Mutta mitä muuta pitäisi tehdä? Mielestäni verolainsäädäntö ja sosiaaliturva pitäisi perata läpi yksinasuvan näkökulmasta. Lainsäädännön pitäisi kohdella kansanlaisia tasa-arvoisesti. Nyt yksinasuvat kantavat monessa suhteessa raskaampaa taloudellista - ja henkistä - taakkaa kuin muut.

#siksiouti

Seuraa Outin kampanjaa täällä.

Su, 2015-03-01 16:54

Näinä aikoina joutuu yhä useammin puolustamaan itselleen merkityksellisten asioiden itseisarvoa, oli kyse sitten luonnosta, tieteestä tai taiteesta.

Syynä on yhtäältä ajan markkinahenkisyys, toisaalta lama. Kun vähenevistä resursseista joudutaan kilpailemaan, arvot kovenevat. Tästä syystä kuulee yhä useammin sanottavan, että kyllä taiteenkin pitää ”legitimoida itsensä”, oikeuttaa olemassaolonsa - toisin sanoen todistaa olevansa hyödyksi ihmisille ja yhteiskunnalle. Etenkin vasemmisto käyttää aikaisempaa useammin kulttuurin hyvinvointivaikutuksia argumenttina, jolla taiteen olemassaolo voidaan - tai pitää - oikeuttaa.  

Sosiaalisessa mediassa taas leviää artikkeleita, joissa todistellaan luonnossa kulkemisen hyvinvointivaikutuksilla. Jaan itsekin mielelläni näitä juttuja eteenpäin - lähimetsä on tärkeä myös omalle hyvinvoinnilleni. Samoin jaan mielelläni eteenpäin artikkeleita, joissa todistellaan kirjallisuuden terapeuttista vaikutusta ihmiselle. Kuten metsässä kulkeminen, myös kirjallisuuden lukeminen auttaa ihmistä sinuiksi ajatustensa kanssa. Ymmärrys toista kohtaan lisääntyy, aggressiot vähenevät, hyvinvointi lisääntyy.

Luonnon tai taiteen itseisarvolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä minun olemassaoloni tai arvostusteni kanssa. Eivät ne tarvitse minun hyväksyntääni oikeuttaakseen olemassaolonsa. Monimuotoinen metsä on arvokas sinänsä, vaikken koskaan kulkisi siellä. Luonnon monimuotoisuudella on arvonsa, vaikken voi todistaa jok’ikisen lajin olemassaoloa. Taide taas tuottaa ilmiselvästi hyvinvointia, mutta olisi virhe ajatella, että hyvinvoinnin tuottaminen olisi sen tehtävä. Monimuotoisen suon tai taide-esineen itseisarvo ei määräydy sen hyödyn mukaan.

Mutta minkä sitten? Mitä ihmettä itseisarvo tarkoittaa? Juuri itseisarvo tuntuu täysin vastakkaiselta meidän aikamme vaatimukselle tehokkuudesta, tuottavuudesta ja hyödyllisyydestä.

Itseiasarvo on jotakin, mikä ei tyhjene asian rahalliseen arvoon, vaihto-arvoon, arvoon markkinoilla. Taide voi olla arvokasta ja taiteeseen sijoittamalla ja myymällä voi hyvin tehdä omaisuuksia. Taide-esine voi tulevaisuudessa olla suunnattoman arvokas, vaikkei kukaan maksaisi siitä nyt mitään. Ja päinvastoin: jos joku maksaa taideteoksesta miljoonan, taideteoksella on edelleen itseisarvonsa, joka ei tyhjene sen vaihtoarvoon. Hyödykkeen arvo sen sijaan kasvaa sitä suuremmaksi, mitä suuremman korvauksen – taloudellisen voiton - siitä saamme.

Taideteoksen arvo on muualla: taiteilijan ja taideteoksen kokijan kokemuksissa, taideteoksen moninaisuuden luomassa rikkaudessa, siinä miten teokset vaikuttavat toisiinsa, ja miten ne auttavat meitä ymmärtämään olemassaoloamme. Itselleni taide tai mielikuvitus on aina merkinnyt ulospääsyä - oli kyse sitten olosuhteista tai minästä. Laman aikana taiteen merkitys vain korostuu. Raha ei riitä, tarvitsemme kulttuuria, taidetta, henkisyyttä.

Etenkin oikeistopuolueita edustavien poliitikkojen kuulee usein sanovan, ettei yhteiskunnan tule maksaa taiteilijoille apurahoja, vaan taiteilijoiden pitää mieluummin ryhtyä yrittäjiksi. Mutta jos joku haluaa yrittäjäksi, hän ei todennäköisesti ryhdy taiteilijaksi. Sama pätee tutkimukseen: jos joku haluaa tutkijaksi, hän ei todennäköisesti ryhdy yrittäjäksi. Silti mininsterit ehdottivat vastikää, että tutkijoiden pitäisi kokeilla yrittäjyyttä, ja palata sitten taas tutkijoiksi.

Voi hyvin olla, ettei taiteilijan teoksilla tai tutkijan tutkimustuloksilla ole yritysmaailmassa menekkiä. Silti ne voivat ajan myötä osoittautua arvokkaiksi.

Niiltä, jotka patistavat taiteilijoita yrittäjiksi, tuppaa unohtumaan sekin, että Suomen kokoisen maan markkinoilla ei ole mahdollista tehdä taidetta ilman riittävää taloudellista tukea. Kirjailija tai kuvataiteilija tarvitsee valtiovallan tuen, aivan samoin kuin valtaosa tutkijoistakin.

Me kansalaiset puolestamme tarvitsemme kulttuuria ja taidetta. Taide on kansakunnan muisti, peili ja itseymmärrys, ja sellaisena taide on kansakunnan hyvinvoinnin perusta ja edellytys.
 

La, 2015-02-28 13:16

Taiteen vapaus on kaiken lähtökohta.
Poliitikkojen ei pidä sanoa, millaista taiteen tulee olla
vaan huolehtia taiteen tekemisen edellytyksistä.

Vain ollessaan vapaata
taiteella on mahdollisuus kyseenalaistaa,
olla kriittinen katse yhteiskuntaan.

Taiteella on itseisarvo.
Taide tuottaa hyvinvointia,
mutta sen tehtävänä ei ole
hyvinvoinnin tuottaminen.

***

Taiteen ja kulttuurin rahoitusta
ei voi jättää kaupallisuuden, mesenaattien
tai kuntien vapaaehtoisuuden varaan.

On häpeällistä, että kulttuurin osuus
valtion budjetista on alle prosentin.

Tarvitsemme uusia keinoja taiteen rahoituksen turvaamiseksi .

Kulttuuriprosenttiperiaatteesta on pidettävä kiinni.
Se tulee ulottaa kaikkien hallinnonalojen budjetteihin.
Jos opetus- ja nuorisotoimen budjetista
varattaisiin prosentti kulttuuripanostuksiin,
voisivat taiteilijat työskennellä
kouluissa, päiväkodeissa, nuoriso- ja vanhustentaloilla
ja tuoda taiteen lähemmäs ihmisiä.

On tärkeää, että meillä on laitosteattereita, orkestereita ja oopperaa.
Vapaan taiteen kenttä tarvitsee kuitenkin erityistä tukea
- sen osuus taiteen rahoituksesta on edelleen minimaalinen.


 ***

Taidetta ei ole ilman ihmisiä, jotka sitä tekevät.
Siksi parasta taiteen tukemista on taiteilijan työn tukeminen.

Apurahojen ja taiteilijaeläkkeiden määrää on lisättävä
ja niiden tasoa nostettava.
On säädettävä taiteilijaeläke.


Taiteilijan on saatava korvaus työstään.
Tekijänoikeudet ja hyvitysmaksut on turvattava.
Kirjailijoiden lainauskorvaukset on nostettava pohjoismaiselle tasolle.

Itsensä työllistävien, apurahansaajien ja freelancereiden
sosiaaliturvan aukot pitää korjata.

Taiteilijoiden asemaa parannetaan säätämällä perustulo.

***

Kulttuurin tulee olla kaikkien saatavilla.
Lähiö ilman kirjastoa on kuin metsä ilman linnunlaulua.

Sivistysvaltiossa kuka tahansa lahjakas nuori voi kouluttautua
säveltäjäksi, näyttelijäksi tai kuvataiteilijaksi
perheensä varallisuudesta riippumatta.

Taide on kansakunnan muisti, peili ja itseymmärrys,
ja sellaisena taide on kansakunnan hyvinvoinnin perusta
ja edellytys.

Pe, 2015-02-27 12:44

Eduskunnan Köyhyysryhmä – jonka puheenjohtaja olen - järjesti tänään seminaarin perusturvan riittävyydestä, josta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkisti eilen selvityksensä.

Seminaarissa kuultiin kokemusasiantuntijoita, köyhänä eläviä tai köyhyyttä kokeneita ihmisiä. (Tämä on tapa eduskunnan Köyhyysryhmän seminaareissa. Kuulemme aina niin sanottuna kokemusasiasiantuntijoita, eli äänessä eivät ole vain poliitikot ja tutkijat.)

Kokemusasiantuntijat kuvasivat omin sanoin, miltä tuntuu olla köyhä. Köyhyyteen liittyy ”riittämättömyyden”, ”häpeän”, ”vajaavaltaisuuden kokemus”. Köyhyys on ”kyvyttömyyttä täyttää kulutusyhteiskunnan kansalaiselle asettamia vaatimuksia”, ”marginalisoitumista”, ”inhimillisten voimavarojen tuhlaamista”, kun aika menee byrokratiaan, toimeentulon miettimiseen, sinnittelyyn.

Sosiaaliturvaa kuvattiin silppuiseksi, arjessa eteenpäinmenoa nykiväksi, toimeentuloa ennustamattomaksi.

THL:n raportin mukaan perusturvan riittävyys on tällä vaalikaudella parantunut mutta on edelleen riittämätön. Myös Euroopan Neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea huomautti Suomea tässä kuussa siitä, että Suomen perusturva on riittämättömällä tasolla.

Köyhimpien perusturvaa korotettiin juuri päättymässä olevan vaalikauden alussa vuonna 2012. Siitä raportissa kiitelläänkin. Perusturvan korotuksen ansiosta tuloerot ja köyhyysriski ovat pienentyneet. Korotuksesta huolimatta perusturva on edelleen jäänyt jälkeen ansiotason noususta. Perusturvan taso on kohentunut mutta se on edelleen matala.
 
Perusturvaetuudet eivät edelleenkään riitä kattamaan kohtuullista minimikulutusta. Heikoin tilanne on yksin vuokralla asuvalla työttömällä, opiskelijalla tai sairauspäivärahaa saavalla. Heillä perusturva kattoi selvityksen mukaan vain 71 prosenttia kohtuullisesta vähimmäiskulutuksesta. Kuilu perusturvan varassa elävän väestön ja muun väestön välillä on liian suuri.
 
Köyhyys koskettaa tavalla tai toisella Helsingin väestöä vastaavaa määrä suomalaisia. Köyhyys ei aina näy päälle. Pitkittynyt työttömyys, yksin asuminen ja yksinhuoltajuus ovat edelleen merkittäviä riskitekijöitä köyhyydelle. Etenkin asumisen kalleus on merkittävä köyhyysriski. Vuokrat ovat nousseet palkkoja ja etuuksia nopeammin.
 
Noin neljännesmiljoona suomalaista elää kokonaan perusturvan varassa. Se tarkoittaa, että kotitalouden tuloista yli 90 prosenttia muodostuu perusturvaetuuksista. Vuosina 2011-2013 perusturvan varassa elävien määrä on kasvanut 26 000 henkilöllä. Työttömyyslukujen pahentuessa perusturvan varassa elävienkin määrä kasvaa.
 
On tärkeää muistaa, miksi perusturvaa tarvitaan. Oman toimeentulon hankkiminen työllä ei aina ole mahdollista. Siksi oikeudesta perusturvaan säädetään perustuslaissa. Pienituloisten toimeentuloturvan riittävyydestä on huolehdittava. Jokainen meistä voi pudota eikä kukaan ole täysin immuuni sairastumiselle, työttömyydelle tai syrjäytymiselle.
 
Kaikkein heikoimpia on aina autettava ensin. Perusturvan varassa elävät ovat yhteiskunnan köyhimpiä. Siksi perusturvaa olisi voitava nostaa ilman, että ansiosidonnaisia etuuksia samalla nostetaan. Työttömistä köyhimpiä ovat ne, joilla ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysrahaan. Työmarkkinatukea on oltava mahdollista korottaa korottamatta samalla ansiosidonnaista.

Vuoden 2012 perusturvakorotuksen ulkopuolelle jäivät vähimmäismääräinen sairauspäiväraha sekä äitiys- ja isyyspäiväraha. Nämä etuudet on korotettava työmarkkinatuen tasolle. THL:n raportin tulokset pitää ottaa huomioon kevään hallitusohjelmaneuvotteluissa ja köyhimpien perusturva korottaa riittävälle tasolle.

To, 2015-02-26 14:18

THL julkisti tänään tuoreen raportin perusturvan riittävyydestä (2011-2015). Raportin mukaan perusturvan riittävyys on tällä vaalikaudella parantunut mutta on edelleen riittämätön. Vaalikauden alussa korotettiin köyhimpien perusturvaa. Tämän ansiosta tuloerot ja köyhyysriski ovat pienentyneet. Korotuksesta huolimatta perusturva on edelleen jäänyt jälkeen ansiotason noususta. 

Perusturvaetuudet eivät edelleenkään riitä kattamaan kohtuullista minimikulutusta. Heikoin tilanne on yksin vuokralla asuvalla työttömällä, opiskelijalla tai sairauspäivärahaa saavalla. Heillä perusturva kattoi selvityksen mukaan vain 71 prosenttia kohtuullisesta vähimmäiskulutuksesta. Kuilu perusturvan varassa elävän väestön ja muun väestön välillä on edelleen liian suuri.

Enemmistö suomalaisista voi hyvin, mutta yhä useampi on tilastojen mukaan köyhä. Köyhyys koskettaa tavalla tai toisella Helsingin väestöä vastaavaa määrä suomalaisia. Monen lähipiiristä löytyy joku, jolle köyhyys on väliaikaista tai pysyvämpää. Köyhyys ei aina näy päälle päin. Moni meistä on ollut jossakin kohtaa elämässään köyhä. Pitkittynyt työttömyys, yksin asuminen ja yksinhuoltajuus ovat edelleen merkittäviä riskitekijöitä köyhyydelle.

Noin neljännesmiljoona suomalaista elää kokonaan perusturvan varassa. Se tarkoittaa, että kotitalouden tuloista yli 90 prosenttia muodostuu perusturvaetuuksista. Vuosina 2011-2013 perusturvan varassa elävien määrä on kasvanut 26 000 henkilöllä.

Vihreät puolustavat hyvinvointivaltiota, jossa jokaisesta pidetään huolta. Haluamme pysäyttää eriarvoistumiskehityksen, jossa leipäjonojen Suomi ja menestyjien Suomi erkaantuvat toisistaan. Jokainen meistä voi pudota eikä kukaan ole täysin immuuni sairastumiselle, työttömyydelle tai syrjäytymiselle. Universaalit, yhteisesti verovaroin maksetut etuudet ja palvelut sekä maksuton koulutus ja terveydenhuolto hyödyttävät jokaista.

Perusturvan varassa elävien pienituloisten tilannetta on parannettava ensin. Se tarkoittaa, että perusturvaa on voitava nostaa ilman, että ansiosidonnaisia etuuksia samalla nostetaan. Työttömistä köyhimpiä ovat ne, joilla ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysrahaan.  

Siksi työmarkkinatukea on oltava mahdollista korottaa korottamatta samalla ansiosidonnaista. Kaikkein heikoimpia on aina autettava ensin.

THL julkisti ensimmäisen lakisääteisen arviointiraportin perusturvan riittävyydestä vuonna 2011. Tuolloinkin perusturva todettiin riittämättömäksi. Suurin osa perusturvaetuuksia saavista ei pystynyt kattamaan tuloillaan kohtuullisen minimin mukaista kulutusta. Vihreille yksi hallitukseen osallistumisen ehdoista kevään 2011 vaalien jälkeen oli perusturvan korottaminen vähintään sadalla eurolla. Eduskunta päättikin korottaa perusturvaa vuoden 2012 alussa: työttömyysturvan tasoa korotettiin 120 eurolla ja toimeentulotuen perusosaan tehtiin kuuden prosentin tasokorotus.

Vuoden 2012 perusturvakorotuksen ulkopuolelle jäivät vähimmäismääräinen sairauspäiväraha sekä äitiys- ja isyyspäiväraha. Nämä etuudet on korotettava työmarkkinatuen tasolle.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että THL:n raportin tulokset otetaan huomioon kevään hallitusohjelmaneuvotteluissa ja köyhimpien perusturva korotetaan riittävälle tasolle.

Eduskunnan köyhyysryhmä järjestää huomenna eduskunnassa seminaarin, jonka tarkoituksena on tuoda perusturvan ongelmia ja sen riittämättömyyttä päättäjien tietoisuuteen.

 

Ke, 2015-02-25 09:51

Oli pakko haukkua eilisessä eduskunnan salikeskustelussa hallituksen perhehoitolaki. Lailla perhehoitoon sijoitettujen lasten maksimilukumäärä pienennetään seitsemässä lapsesta neljään. Demarit perustelivat salikeskustelussa lakia lapsen edulla, mutta sitä siinä ei ole loppuun saakka ajateltu. Jätin siksi esitykseen vastalauseen.

Äänestin lakiesitystä vastaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, koska se heikentää lastensuojelun tilannetta. Etenkin demareiden ajama perhehoitolaki sivuuttaa paitsi lapsen edun, myös päällä olevan lastensuojelun kriisin. Sehän meillä on - minkä tietää jokainen suomalainen tähän päivään mennessä.

Lastensuojelun sijaisperheistä on kova pula. Liian moni lapsi tai nuori elää olosuhteissa, josta olisi hyvä päästä pois.  Tässä tilanteessa hallitus säätää lain, joka vähentää sijaisperheiden ja sijoituspaikkojen määrä lastensuojelussa.  Jos lapsen etu olisi ollut etusijalla, tätä esitystä ei olisi annettu.

Perhehoitolaki on malliesimerkki nykyisen  hallituksen huonosta lainvalmistelusta. Se on ristiriidassa hallituksen omien aikaisempien päätösten kanssa. Hallitushan on linjannut, että Suomi pyrkii vähentämään laitoshoitoa, sillä olemme lastensuojelussa huomattavan laitosvaltainen maa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Laitoshoito ei ole yhtä yksilöllistä kuin perhehoito, jonka tulokset myös lapsen myöhemmän elämänkaaren kannalta ovat valoisammat kuin laitoshoidossa.

Hallituksen päätöksellä vähennetään perhehoitoa ja korvataan se myöhemmin lapsen tulevaisuuden kannalta tuloksiltaan ei niin hyvällä ja lisäksi kalliimmalla laitoshoidolla. En ymmärrä.

Samoin hallitus on linjannut, ettei hallitus työttömyyden, taantuman ja kuntatalouden kriisin oloissa enää tee uutta lainsäädäntöä, jolla se lisäisi kuntien kustannuksia ja tehtäviä. No, perhehoitolailla hallitus lisää sekä kuntien tehtäviä että kustannuksia.

Olen hyvilläni sentään siitä, että eduskunnassa saimme lakiin siirtymäajan. Nykyisin perhekodeissa asuvien lasten ei tarvitse siirtyä näistä laitoksiin, vaan he saavat olla perheissä loppuun saakka. Lain seurauksena on kuitenkin se, että jos perheessä on jo neljä lasta, niin enempää ei jatkossa voi ottaa. Tämä vähentää perhehoidon paikkoja.

Päätös rajata perhehoitoa saavien lasten määrä seitsemästä neljään aiheuttaa sen,  ettei perhehoitoa antavissa perheissä ole enää varaa siihen, että molemmat vanhemmat olisivat kotona lapsia varten. Toisen on pakko mennä töihin, mikä heikentää sitä tukea ja turvaa, jonka sijoitetut lapset saavat. Se heikentää myös perhehoitajien jaksamista ja perhehoidon houkuttelevuutta. Kahden kotona olevan vanhemman on helpompi ottaa vastuuta ja jakaa vaikeitakin tilanteita kuin yhden.

Seuraavan hallituksen pitääkin ratkaista, mitä se tekee perhehoidon palkkioille. Jos perhehoitoa halutaan kasvattaa, palkkioita on nostettava. Kaikki laskelmat osoittavat, että perhehoito on  joka tapauksessa aina hyvin paljon edullisempaa kuin laitoshoito.

Omituista niin perhehoitolain valiokuntakäsittelyssä kuin eilisessä salikeskustelussa olivat ne argumentit, joilla sitä puolusteltiin. Sosiaalidemokraatit perustelivat lain tarkoitusta sillä, että muistisairaiden, vanhusten ja vammaisten perhehoitoa pitää kehittää.  En millään lailla kiistä sitä, mutta ihmettelen: jos olisi haluttu parantaa nimenomaan näiden ihmisryhmien perhehoitoa, eikö olisi pitänyt keskittyä siihen eikä tehdä lakiesitystä, jolla heikennetään lasten ja nuorten perhehoidon mahdollisuuksia?

Luulisi, että näinä aikoina haluttaisiin parantaa lastensuojelua ja erityisesti perhehoitoa eikä tehdä juuri päinvastoin. Perhehoitolaki on eduskunnan loppukauden surullisimpia lakiesityksiä.

 

Sivut