Oikeus elämänkatsomustietoon kuuluu kaikille oppilaille

Lisäisin edelliseen kommenttiin vielä että kristillisinä pitämämme käsitteet 'Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi' tai 'Älä tee toiselle mitä et itsellesi halua tehtävän' ovat ihmisten välisen laadukkaan ja kehittävän vuorovaikutuksen kannalta aivan olennaisia teesejä. Vastaavanlaisia ideoita löytyy myös monista idän uskonnoista. Nuo ja monet muut keskeiset tunnustuksellisten uskontojen sisältämät elämää ja ihmisten harmoonista henkistä kehitystä ylläpitävät vanhat viisaudet pitäisi saattaa elämän perusarvoina sellaiseen muotoon että ne on jokaisen helppo omaksua ja ymmärtää osana oman elämänsä selviytymistyökalupakkia jo pienestä pitäen. Nuo elämää ja ihmisyyttä ylläpitävät arvot löytyvät meidän aikanamme jo YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta esim. 1. artikla." Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä". Tämä ikiaikainen viisaus, jota eri maailmanuskonnoista löytyy, pitää paketoida sellaiseen muotoon että se vastaa aikamme ihmisen tajunnantilaa ja fokusoida nuo käytännön elämän ohjeet kiinteästi osaksi arkipäivän käyttäytymistä. Ne ovat yleisiä ihmiskunnalle annettuja selviytymisohjeita, perusarvoja, joita ei yksikään tunnustuksellinen uskonto sinänsä 'omista'. Siksi ne pitäisi myös neutraalisti 'uskontokunnista' riippumattomasti oltava kaikille opetettavissa terveen ja muita huomioivan elämän perusarvoina. Se joka haluaa syventää kulttuurisidonnaista uskonnontuntemustaan tai perehtyä oman kulttuurinsa uskonnon esoteeriseen puoleen tulee voida saada siihen asiantuntevaa opastusta.

Arvoisa kansanedustaja,

aloitteenne vaikuttaa ensi silmäyksellä tukevan yhteiskunnassamme onneksi lisääntyvää tasa-arvoa. Tasa-arvoperiaatetta ei kuitenkaan voi soveltaa sokeasti, kuten aloitteessanne valitettavasti tehdään.

On otettava huomioon, että täysin itsenäisiä ja elämänkatsomuksen valintaan liittyviä valintoja voi yhteiskunnassamme tehdä vain sen täysi-ikäinen jäsen. Onneksi on näin. Muutenhan lapset ja nuoret voisivat vapaasti tehdä myös itseään vahingoittavia päätöksiä (esim. päihteiden käyttö). Suomessa lapsen uskonnollisesta asemasta päättää lapsen vanhempi. Jos lapsen vanhempi on päättänyt liittää lapsen kirkkoon ja osaksi uskonnonopetusta, on tätä päätöstä kunnioitettava.

On vaarallista, jos kansanedustaja yrittää vaikuttaa vanhempien päätökseen markkinoimalla elämänkatsomustietoa vaihtoehtona uskonnolle. Vaarallista tämä on siksi, että vaihehdon tarjoamiseen liittyy väistämättä ajatus siitä, että uskontokuntaan kuuluville tulisi markkinoida jotain heille vierasta ainesta. Tämä on käsittääkseni ristiriidassa uskonnonvapauslain kanssa. En missään nimessä haluaisi sitä, että omille lapsilleni tulee jokin ulkopuolinen taho koulussa markkinoimaan heidän uskolleen vierasta opetusta. Kyseessä olisi sama asia, jos uskonnonopettajat yrittäisivät houkutella elämänkatsomustiedon opiskelijoita uskonnon pariin.

Kirkkoon kuulumattomien valinnanmahdollisuus taas on selkeästi perusteltu. Hehän eivät ole sitoutuneet mihinkään uskontokuntaan tai oppiaatteeseen. Sen vuoksi elämänkatsomustietoon aikovien on luonnollistakin osallistua, mihin tahansa parhaaksi katsomansa suuntauksen opetukseen.

Olen aidosti surullinen siitä, että kyseinen kannanotto on jälleen yksi Vihreiden yritys musertaa evankelis-luterilaisten oikeuksia Suomessa.

On myös käsittämätöntä, että Alanko-Kahiluoto ei tiedä sitä, että Suomessa ei ole ollut valtion kirkkoa n. 150 vuoteen.

Jussi Koivisto
TL, Tapiolan kappalainen

Itse olen sitä mieltä, että uskonnonopetuksen sijaan tulisi oppiaineeksi kaikille olla elämänkatsomustieto, joka, jo aiemmin mainittuna, opettaa neutraalisti eri uskonnoista. Eri uskontoryhmät hoitaisivat täten itse uskonnonopetuksen kyseisiin ryhmiin kuuluville.

Kuulun ensimmäisiin elämänkatsomustiedon oppilaisiin, kaksi ensimmäistä kouluvuottani meni kuitenkin vielä uskonnontunneilla. Silloin kun siirryin kolmannelle opiskeltiin "siveysoppia" uskonnon sijaan.

Elämänkatsomustiedon opetuksessa on myös yksi äärimmäisen suuri epäkohta, nimittäin on kouluja joissa "uskonnottoman" lapsen elämänkatsomustiedon opettamista ei järjestetä vaan lapset ovat pakotetut olemaan läsnä uskonnontunnilla. Myöskään oppimateriaalia ei suostuta hankkimaan ennen vanhempien vakavaa painostusta asiassa.

Hyvä Outi! Kouluissa on paljon piilouskonnonopetusta ja siitäkin päästään paremmin eroon kun lapset saavat oikeuden uskonnonvapauteen. Meidän perheessä jouduttiin tänä vuonna tilanteeseen, jossa lapsen uusi luokanopettaja oli koristellut luokan ikoneilla ja krusifikseilla. Voi haloo, vuonna 2011 tapahtuu tälläistä pakkosyöttämistä. Onneksi sain Opetusvirastosta tukea sille, ettei kaikkien oppilaiden yhteistä työskentelytilaa voi somistaa uskonnolliseksi alttariksi.

Ihmettelen vain, että miksi yleensäkin kouluissa on uskonnonpetusta? Mitä siitä hyödytään? Uskonnonopetus vie tunteja muilta aineilta ja tietenkin se vie myös verorahoja kaikilta, myös uskontokuntiin kuulumattomilta. Suomessa on nyt jo ajauduttu tilanteeseen, että lisääntyvän maahanmuuton johdosta erilaiset uskontosuunnat ovat lisääntyneet ja näille ryhmille myös on järjestetty oman uskonnon opetusta. Järki käteen ja uskonto yksityisasiaksi ja koulu kouluksi. Suomessa pitäisi vallita uskonnonvapaus, mutta tosiasiassa se koskee vain aikuisia ja näitäkin puuttellisesti. Muistampa oman armejanaikani. Me uskottomat saimme kylläkin vapautuksen halutessamme iltahartaudesta, mutta tämä vaihtoehto sisälsi siivouspalvelua. Tuskinpa tämä " uskonnonvapaus" noista päivistä on paljonkaan muuttunut.

Edellinen kommenttini oli siis vastauksena Henri Järvisen viestiin.

Teknisesti ottaen Outin väite valtionkirkosta on epätosi: Suomessa on virallisesti kaksi kansankirkkoa, mutta ei valtionkirkkoa. Tanskassa, Norjassa ja Islannissa on luterilaiset valtionkirkot, Ruotsi luopui omastaan vuonna 2000.

Oleellista on kuitenkin se, miten Suomen valtio tässä tilanteessa toimii. Luterilaiseen kirkkoon kuuluvien on pakko osallistua luterilaiseen uskonnonopetukseen. Muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin tai ei mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvilla on oikeus valita, opiskelevatko he omaa uskontoaan (tai uskontokuntiin kuulumattomien tapauksessa elämänkatsomustietoa) vai luterilaista uskontoa. Tämä on valtion tekemä päätös. Valtio siis asettaa oppilaat keskenään eri asemaan uskontokuntaan kuulumisen perusteella, vieläpä tavalla, joka selvästi hyödyttää luterilaista kirkkoa. Jos valtio toimii opetuksen suhteen aivan kuin olisi olemassa valtionkirkko, on pelkkää retorista kikkailua vähätellä kansanedustajan kannanottoa sen perusteella, että hän puhui valtionkirkosta.

Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa oikeutta olla harjoittamatta jotain tiettyä tai mitään uskontoa. Nautit siis negatiivisesta uskonnonvapaudesta tälläkin hetkellä, kun sinua ei pakoteta harjoittamaan islamia tai skientologiaa. Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa oikeutta harjoittaa valitsemaansa uskontoa. Tämäkin on tärkeä vapaus, tosin sen on oltava toissijainen niissä tapauksissa, joissa se on ristiriidassa muiden ihmisoikeuksien kanssa; esimerkiksi saatananpalvoja ei voi laillisesti uhrata vauvaa positiiviseen uskonnonvapauteen vedoten.

Oman uskonnon opetuksen ideana on tukea positiivista uskonnonvapautta siten, että jokaisella on oikeus saada oppia omasta uskonnostaan. Tämä on positiivinen tavoite. Voidaan tosin kysyä, onko uskonnon opettaminen koulun vai kodin ja oman uskonnollisen yhteisön tehtävä. Se on toki selvää, että perusasiat tärkeimmistä uskonnoista tulee opettaa ihan jokaiselle jo kansalaiskasvatuksen ja yleissivistyksen vuoksi.

Jos kuitenkin lähdetään siitä, että koulun opetuksen tulee tukea positiivista uskonnonvapautta, eikö olisi parempi, että oppilaat ja heidän vanhempansa saisivat määritellä itse, mikä on se oma uskonto? Luterilaiseen kirkkoon kuuluu todella paljon ihmisiä ihan muista kuin uskonnollisista syistä, joten oppilaan tai hänen huoltajiensa ilmoitus on paljon vakuuttavampi peruste oman uskonnon määrittämiselle kuin se, minkä uskontokunnan jäsenrekisterissä henkilön tiedot ovat. Mikä positiivinen vapaus se sellainen on, jonka perusteella on pakko luopua vaihtoehdoista? "Sinulla on positiivinen uskonnonvapaus, joten sinun on pakko opiskella luterilaista uskontoa." Termikikkailusta tulee mieleen entisen itäblokin kansandemokratiat, jotka eivät olleet sen enempää kansan hyväksymiä kuin demokraattisiakaan.

Uskonnonopetuksessa ja elämänkatsomustiedossa on osittain päällekkäisyyttä: molemmissa käsitellään maailmanuskontoja ja etiikkaa. Uskonnossa näkökulma näihin teemoihin on kuitenkin lähtökohtaisesti luterilainen, kun taas et:ssä pyritään uskonnollisesti neutraaliin opetukseen. Uskonnossa myös käsitellään huomattavasti laajemmin Raamattua ja luterilaisen kristinuskon teologiaa. Sillä aikaa elämänkatsomustiedossa perehdytään mm. kansalaisuuteen, kulttuuriin ja filosofiaan. Henrin kysymykseen vastaisin, että kirkkoon kuuluvilla oppilailla ja heidän vanhemmillaan tulisi olla positiivisen uskonnonvapauden nojalla oikeus päättää itse, mikä on heille parempi vaihtoehto. Siis sama oikeus, joka uskontokuntiin kuulumattomilla on jo.

Jos päätöstä ei tee valtio, vaan perheet, on vielä ratkaistava, onko päätös oppilaan itsensä vai hänen huoltajiensa tekemä. Ehdotan, että päätösvalta kuuluu huoltajille siihen vuoteen saakka, kun oppilas täyttää 15 vuotta, jolloin hän saa päättää asiasta itse. Tämä on linjassa kirkon oman käytännön kanssa, sillä juuri tässä iässä käydään rippikoulu ja konfirmaatiossa tunnustetaan oma usko julkisesti. 16-vuotiaat saavat jopa äänestää kirkollisvaaleissa. Jos siis 15-vuotias katsotaan riittävän kypsäksi tunnustamaan uskonsa, on hän riittävän kypsä myös määrittelemään itse koulussa, mikä hänen oma uskontonsa on. Tämä on toki ristiriidassa sen kanssa, että vasta 18-vuotias saa liittyä uskontokuntaan tai erota siitä, mutta se onkin jo ihan toinen poliittinen kysymys.

Kiitos Outi Alanko-Kahiluoto tärkeästä ja ajankohtaisesta kirjoituksesta. Todellista uskonnonvapautta (=siis vapaus valita mieleisensä uskonto monien joukosta tai olla valitsematta sellaista ollenkaan) ei alaikäisillä ole. Edelleen esim. ruokarukoilutetaan lapsia ja jaetaan herkässä iässä olevat jo näin aikaisin sisä- ja ulkoryhmiin sen perusteella tunnustaako juuri luterilaisten Jumalaa.
Uskonnon opetus tulisi sisällyttää osaksi historian opetusta. Onhan osa sivistystä tietää, millaista heimoajattelu oli 2000 vuotta sitten ja miten julmaa elämä oli "väärin uskovia" kohtaan, mutta että sitä pidetään edelleen vuonna 2012 omana oppiaineenaan, on tosi outoa.
Uskon kuitenkin että jo 50-100 vuoden kuluttua voimme ihmetellä ja vähän kauhistellakin koulujen uskonnonopetusta omana aineenaan.

Kehottaisin Alanko-Kahiluotoa tutustumaan tarkemmin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen ja sen sisältöihin. Mikä tekee elämänkatsomustiedosta sellaisen oppiaineen, että siihen osallistuminen olisi ratkaisevalla tavalla parempi myös kirkkoon kuuluville? Ovatko kansanedustajan mainitsevat kasvatustavoitteet kenties jääneet pois uskonnon opetussuunnitelmista?

Suomalainen uskonnonopetusjärjestelmä on yksi maailman laadukkaimmista. Yhtenä tekijänä voidaan pitää sen perustumista "oman uskonnon mukaisen opetuksen" periaatteeseen joka puolestaan alleviivaa ihmisoikeuksien uskonnonvapauspykälän toteutumista lasta ja nuorta positiivisesti tukevalla tavalla.

On tietysti mahdollista hahmottaa uskonnonvapaus negatiivisesti eli vapaudeksi irtaantua uskonnoista. Näin nähdäkseni Alanko-Kahiluoto perustelee esitystään. Tällöin kuitenkin palataan kysymykseen jonka esitin aiemmin: onko elämänkatsomuksen opetuksessa jotain mitä uskonnonkin oppilaat välttämättä tarvitsevat? Mitä uskonnosta puuttuu? Näyttää siltä että tässä asiassa kansanedustajan tiedot asiasta ovat samalla tasolla kuin hänen mainintansa siitä että Suomessa olisi edelleen valtionkirkko.

Todella hyvin perusteltu ja asiallinen kannanottto!