Päihdehoito pakolliseksi rattijuopumuksen uusijoille
Vuonna 2010 poliisin tietoon tuli kaikkiaan 21 000 rattijuopumustapausta. Todellinen luku on tätäkin suurempi. On arvioitu, että vain joka kahdessadas rattijuopumus tulee poliisin tietoon.
Liikenneturvan (17.10.2011) tilastokatsauksen mukaan rattijuopumustapauksissa on viimeisen viiden vuoden aikana kuollut keskimäärin 81 ja loukkaantunut 959 henkilöä vuosittain. Luvut ovat pysäyttäviä.
Jokainen onnettomuus on liikaa. Viimeisin törkeä rattijuopumustapaus tapahtui tammikuun ensimmäisellä viikolla Helsingin Viikintiellä, kun 11-vuotias tyttö tuli yliajetuksi suojatiellä.
Rangaistusten riittämättömyydestä kertoo juuri se, miten moni ratista kärähtänyt uusii tekonsa. Helsingissä tehdyn selvityksen mukaan 2/3 rattijuopumuksesta kärähtäneistä jäi viiden vuoden aikana uudelleen kiinni ja 8-9 % uusi tekonsajo vuoden sisällä. Uusijoilla on takanaan usein törkeitä rattijuopumuksia.
Nykylain mukaan törkeästä rattijuopumuksesta rangaistuksen saanut voi saada ajokorttinsa takaisin jo kolmen kuukauden kuluttua sen menettämisestä. Rattijuopumukseen syyllistynyt voi myös pyytää valvottua ajo-oikeutta, jossa hän ajokiellon sijasta saa ajaa alkolukolla varustetulla ajoneuvolla. Menettelyä käytetään kuitenkin harvoin, samoin kuin alkolukkoja yleensäkin. Elokuun alusta 2011 alkolukot tulivat pakollisiksi vain ajoneuvoihin, joita käytetään tilauskuljetuksissa kouluun ja päiväkotiin.
Alkolukko olisi kuitenkin tehokas tapa estää humalassa ajaminen ja siksi sen tulisi mielestäni olla vakiovarusteena jokaisessa autossa. Minusta tämä ei karmeat tilastot huomioon ottaen olisi ollenkaan liioiteltua.
Ajokortin poisottaminen ei estä ajamasta autoa, ja alkolukkokin voisi tehokkaimmin toimia esteenä, jos se olisi varusteena jokikisessä autossa. Jos alkolukkoa ei kaikissa autoissa olisi, voisi rattijuopumuksesta kärähtänyt lähteä juovuksissa liikenteeseen myös varastetulla tai laina-autolla. Teinkin tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen, miten hallitus aikoo toimia jotta alkolukko saadaan pakolliseksi kaikkiin tai vähintään rattijuopumuksesta tuomittujen ajoneuvoihin.
Rattijuopumus on vakava yhteiskunnallinen ongelma, jonka taustalla on muita yhteiskunnallisia ongelmia. Siksi kuolonuhrien vähentämiseksi ei pelkkä rangaistusten koventaminen riitä.
Rattijuopumuksen uusiutumista on pyritty estämään valvonnalla, rangaistuksilla ja hoitoon ohjaamalla. Rattijuopumuksesta kärähtäneen ei kuitenkaan ole pakko hakeutua hoitoon.
EU-direktiivi velvoittaa viranomaisia puuttumaan päihtyneenä kiinni jääneiden kuljettajien ajolupaan. Päihtyneenä ensi kertaa tavatut kuljettajat ohjataan ensisijaisesti omalääkärin vastaanotolle. Toistuvasti päihtyneenä kiinni jääneet ja ammattiautoilijat ohjataan A-klinikoille. Siinä kaikki. Loppu on rattijuopon oman aktiivisuuden varassa. Rattijuopumustuomion saaneen voi kuitenkin olla vaikea lähestyä omalääkäriä (sikäli kuin terveysasemalle sattuu aikaa saamaan) eikä yksittäisellä lääkärillä välttämättä ole riittävästi kokemusta ajokyvyn arvioinnista tai seurannan toteuttamisesta.
Tutkimusten mukaan lääkärin tekemä päihdearvio on myös tehoton hoitoon ohjauksen tapa, koska päihdearvioon ohjatuilla ei useinkaan ole omaa motivaatiota hoidon aloittamiseen.
Lopputulos on, ettei nykyinen perusterveydenhuollon ja A-klinikoiden varaan kehitetty arviointijärjestelmä kykene ennakoimaan niitä, jotka ovat vaarassa uusia tekonsa.
Omituiselta tuntuu sekin, että törkeästä rattijuopumuksesta tai törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta rangaistuksen saanut voi saada ajokorttinsa takaisin jo kolmen kuukauden kuluttua, mutta henkilöllä ei ole velvollisuutta eikä pakkoa osallistua päihdevierotukseen. Minusta tämä ei ole inhimillistä edes (nuorta) rattijuoppoa kohtaan.
Lukuisia kertoja rattijuopumukseen syyllistynyt on todennäköisesti niin syvällä ongelmiensa kanssa, että tarvitsee yhteiskunnan puuttumista päästäkseen eroon päihteistä. Toistuvasti kiinni jääneet käyttävät yleensä päihteitä sekä säännöllisesti että runsaasti.
Molemmat nykyiset sosiaali- ja terveysministeriön ministerit ovat puhuneet myönteisesti päihdeäitien pakkohoidon puolesta. Rattijuoppo on analogisesti samassa tilanteessa kuin päihdekoukussa oleva äiti, joka vahingoittaa syntymätöntä lasta riippuvaisuutensa takia. Harva päihderiippuvainen tietoisesti ajattelee satuttavansa toista. Niin vain käy, kun ongelmat syvenevät. Kysyinkin tänään kirjallisella kysymyksellä STM:n ministereiltä, ovatko he valmiita laajentamaan pakkohoidon myös rattijuopumuksen uusijoihin.
Järjestelmämme ei kerta kaikkiaan toimi, jos rattijuopumuksen uusija ei ole pakotettu hakeutumaan hoitoon. Totuus kuitenkin on, että moni riippuvaisuudesta kärsivä tunnustaa ongelmansa aivan liian myöhään, jos koskaan. Siksi minusta olisi yksinomaan inhimillistä, että päihdehoito olisi pakollinen kaikille rattijuopumuksen uusijoille.
Tagit:








Kommentit
Ke, 2012-01-18 12:19
Kirjoitat saman uudestaan samassa kuukaudessa. Tuon siksi itsekin oman mielipiteeni uudestaan julki.
Syyttömän rankaisu alkolukolla on kohtuutonta varsinkin kuin kovin harva suomalainen syyllistyy rattijuoppouteen. Alkolukko vaatii kalibroinnin n. 2 kuukauden välein (poliisin käyttämät alkometrit). Se vaatii siis jatkuvaa ja usein tehtävää huoltoa, joka on asennushintaan nähden kallista ja täysin turhaa ylivoimaisesti suurimmalle osalle autoilijoista. Puhutaan auton elinkaaren aikana yli 10 000 euron kustannuksesta olettaen, että alkoluokko toimii muuten vaihtamatta. Harva saa rattijuoppoudesta tälläistä rangaistusta vaikka lasketaisiin sakko, oikeudenkäyntikulut ja menetetyt ansiot yhteen. Onko tässä taustalla se ajatusmalli, ettei tekijällä itsellään ole vastuuta käytöksestään tai vastuu on vähäinen eli sekä lyhennetään tuomioita että rankaistaan kaikkia muita?
Hoitoonohjaus on hyvä ajatus ja entistä rajallisemmat resurssit kannattaakin kohdistaa niihin, joiden käytös saattaa vahingoittaa ulkopuolisia, vaikka tämä olisikin pois kaikkien muiden päihde- ja terveydenhuollosta. Mielenterveyspuolella ympäristötuhoiset ovat "nokkimisjärjestyksessä" ennen itsetuhoisia.
Myös kiinnijäämisen riskin lisääminen, auttaisi tutkimusten valossa hyvinkin tehokkaasti. Eikä vapaustuomioiden merkitystä voi uusijoilla väheksyä oli se sitten ehdotonta vankeutta tai pakkohoitoa. Mainitsemaasi korkeaa riskia uusia teko vuoden sisään voidaan vähentää jo nykyisella rangaistusasteikolla.
To, 2012-01-12 17:21
Rattijuopumusten suhteen pitäisi keskittyä olennaisiin asioihin eikä näperrellä
Rattijuopoista ja promillerajoista on keskusteltu viime aikoina ahkerasti varsinkin tuon erittäin murheellisen Helsingin Viikin tapauksen jälkeen. Tässä rattijuopumusasioihin omat perustellut mielipiteeni:
Mielestäni poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaa tieliikenteen osalta pitäisi parantaa erityisesti huumausaineiden valvonnassa ja toisekseen myös keskushermostoon olennaisella tavalla vaikuttavien lääkeaineiden valvonassa, nämä ryhmät ovat huomattavan alivalvottuja ja tien päällä suoritettavat testit epäluotettavia, jokainen on varmasti tämän muutenkin jo huomannut jos on seurannut asiaan liittyviä uutisia. Lisäksi pitäisi tehostaa törkeiden rattijuopumusten saamista kuriin, tätä kauttahan suurin osa onnettomuuksista ja varsinkin vakavista onnettomuuksista tapahtuu.
Tutkimusten mukaan on myöskin näyttöä, että 0,4 - 0,5 promillen kohta on se selvästi erottuva raja, jolloin riskikäyrä alkaa jo olennaisella tavalla nousta aiempaan nähden, joten tämän ja tietenkin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävien kuskien parempi valvonta ja jatkotoimien kiristys (miksei myöskin hoitoonohjauksen parantaminen) olisi ratkaisevaa ja suositeltavaa (esim. autojen menetettäväksi tuomitsemisen lisääminen). Painotan näissä asioissa tieteellisiä tutkimuksia ja vertailuja, en galluppeja tai asiaan huonosti perehtyneiden kenties valmiiksi asenteellisiakin mielipiteitä. Objektiivista ja järkevää näkökulmaa on pyrittävä hakemaan ja keskityttävä olennaiseen.
Tutkimukset eivät sen sijaan tue sitä, että normaalin rattijuopumuksen rajan huomattava laskeminen olisi tarpeen, mutta kaikkea on syytä harkita huolella ja niistä pitää keskustella. Mielestäni sopivin raja olisi 0,4. Painottaisin kuitenkin resurssien panostamista suurimpiin aukko- ja ongelmakohtiin, eikä poliisin ja oikeuslaitoksen lisätyöllistämistä ja kuormittamista näpertelemällä.