Suomalainen köyhyys

Köyhyydestä olisi mahdollista päästä eroon, jos poliittista tahtoa löytyisi. Köyhyyden torjuminen on tehokkainta ongelmien ennaltaehkäisyä. Siksi ihmisten nostaminen köyhyydestä on politiikan tärkein tehtävä. Valitettavasti köyhyys on maassamme kuitenkin kasvanut viime vuosien aikana.


1900-luvun alkupuolella Suomessa kärsittiin absoluuttisesta köyhyydestä. Aki Ollikaisen romaanin Nälkävuosi pitäisi kuulua jokaisen päättäjän pakolliseen lukemistoon näin Suomen itsenäisyyden juhlavuotena. Sitä lukiessa tajuaa, miten lyhyt hyvinvointi-Suomen historia on ja miten tärkeää hyvinvointiyhteiskunnasta on pitää kiinni.

Hyvinvointiyhteiskunnan kehittyessä 1960-1990-lukujen välillä koko kansa vaurastui; tuolloin rakennettiin laaja-alainen sosiaaliturvajärjestelmä ja universaali koulutusjärjestelmä. Olen itse äitini suvussa ensimmäistä sukupolvea, jolla on ollut mahdollisuus kouluttautua peruskoulusta yliopistoon varattomuuden estämättä. Olen koko ikäni ollut kiitollinen lähikirjasto- ja peruskoulujärjestelmästä. Tunnen suurta surua ja hämmennystä siitä, että juuri minun sukupolveni päättäjät tekevät päätöksiä, joiden ansiosta kouluttamattomuus ja köyhyys ovat jälleen alkaneet periytyä.


Kansaneläkeindeksin leikkaukset ja jäädytykset ovat heikentäneet kaikkein köyhimpien ostovoimaa. Lääke- ja matkakorvausten leikkaukset ovat kasvattaneet köyhien ylivelkaantumisriskiä. Pikavippejä otetaan usein lääkkeisiin, asumiseen ja ruokaan. Tällä hetkellä jo 70 prosenttia kaikista tuomioistuinkäsittelyistä koskee ulosotto- ja velka-asioita.

Köyhyys on viime vuosina lisääntynyt ja tuloerot kasvaneet. Erittäin köyhiä eli köyhyysrajan alapuolella eläviä on suomalaisista saman verran kuin Espoossa on asukkaita eli noin 300 000  ihmistä. Köyhyysriskin alapuolella suomalaisista eli vuonna 1995 noin 6 prosenttia. Tänä päivänä köyhyysriskin alla elää 700 000 ihmistä eli 12 prosenttia väestöstä.

Nykyaikana köyhyys osuu työttömiin, yksinhuoltajiin, yksin asuviin, opiskelijoihin sekä maahanmuuttajiin. Yhä useammin köyhyys periytyy. Toimeentulotuki tarkoittaa 16 euron päiväbudjettia. Mitä pidempään köyhänä joutuu elämään, sitä vaikeampaa selviytymistä tulee.

On havaittu, ettei toimeentulotuen leikkaaminen auta eteenpäin ihmistä, joka sillä joutuu elämään. Köyhyyttä ei poisteta sanktioilla vaan avulla ja tuella. Jokaisen päätöksen pitäisi siksi tähdätä köyhyyden vähentämiseen, ei sen syventämiseen. Erityisen tärkeää olisi välttää lisäämästä lapsiperheiden köyhyyttä.

Tarvitsemme perustulon, jolla poistamme kannustinloukut työn ja sosiaaliturvan väliltä. Samalla olisi pidettävä huolta, että perusturva riittää elämiseen. Perusturva on elintärkeä niille, jotka eivät voi hankkia elantoa omalla työllään. Työ on parasta sosiaaliturvaa niille, joilla on mahdollisuus työhön. Esimerkiksi eläkeläisillä ja sairailla tätä mahdollisuutta ei ole, ja myös heistä meidän on pidettävä huolta.

 

Tagit: köyhyys eriarvoisuus köyhyysaste