Terrorista, pelosta ja terrorismista

Lueskelin tänään ranskalaisen Alexandre Kojèven tulkintaa Hegelin filosofiasta. Kojèvelle Hegel on kuoleman filosofi, joka kirjoittaessaan kielestä, vapaudesta ja kansalaisuudesta kirjoittaa ihmisen suhteesta kuolemaan.

Hegelin mukaan kuoleman pelko on ihmisen yksilöllisyyden ehto: ymmärrän yksilöllisyyteni vasta kun tulen tietoiseksi omasta kuolemastani. Kauhun kokemus taas liittyy modernin demokratian syntyyn: yksilöllisyyteni hukkuu oivallukseen, ettei hengelläni ole enempää arvoa kuin kaalinpäällä, joka voidaan lyödä poikki koska hyvänsä. "Ihmisiä kuolee" jotta valtio eläisi. Kauhu on siten vapauden ja tasa-arvoisuuden kääntöpuoli.

Kuulostaako hölmöltä? Erottelu pelkoon ja kauhuun on itse asiassa filosofian peruserotteluita ja löytyy jo Aristoteleelta, ja myöhemmin esimerkiksi Sartrelta ja Kierkegaardilta. Pelon aiheuttaja voidaan nimetä, pelolla on siis selkeä kohde, kun taas kauhun lähde on nimetön ja kasvoton. Hegelin mukaan kuoleman pelko tekee ihmisestä yksilön; Heideggerille yksilöllisuuden ehto taas on kauhu kuoleman edessä - tunnen epämääräistä kauhua, koska en voi tietää milloin kuolema tulee.

Sopisiko kauhun ja pelon erottelu kuvaamaan kokemusta, jonka terrorismin mahdollisuus globalisoituneessa maailmassa aiheuttaa? Terrorismin pelko olisi kauhua nimettömän ja kasvottoman edessä. Terrori-isku taas olisi kuoleman näyttämö, ja sellaisena väistämättä epätäydellinen näyttämö. Kuolemalle ei voi antaa kasvoja, sitä ei voi näyttää. Terrori-iskua ei koskaan nähdä tässä ja nyt, vaan aina vasta sitten, kun se on jo ohi. Ajattelen nimettömiä ja kasvottomia tekijöitä, jotka eivät jää todistamaan tekoaan.

En kuitenkaan sanoisi, että terrorismin pelko tai kauhu tekee minusta yksilön; pikemminkin se saa minut tuntemaan osallisuutta yhteisöön, johon voi vain kuulua.

Kommentit

Tiesitkö Louis Althusserin sanoneen Alexandre Kojèvesta, että tämä ei varmaan ole koskaan edes lukenut Hegeliä? Niin outoja olivat hänen näkemyksensä Hegelistä Althusserin mielestä.

No, Louis on kateellinen. Minun mielestäni Kojève onnistuu tekemään Hegelistä kiinnostavan, mikä on sinänsä aikamoinen saavutus. Sitä paitsi, minun mielestäni Althusserin itsensä teksti "Man, that Night" osoittaa Kojèven tehneen vaikutuksen myös häneen. Ranskassa mitään Hegel-buumia tuskin olisi syntynyt ilman Kojèven luentoja, vai mitä itse ajattelet? Kiinnostavaa minusta itse asiassa olisi tietää, missä määrin juuri Kojève teki tunnetuksi myös Heideggeria Ranskassa. Tiedätkö sinä siitä jotain?Muuten, oletko nähnyt Megafonin sivuilla kuukauden postmodernin subjektin?http://megafoni.kulma.net/Terv. Outi

Heideggeristä tiedän valitettavan vähän. Se on totta, että koko Ranskan Hegel-buumi oli paljon velkaa Kojèvelle. Toisaalta samasta syystä hänen vaikutuksena oli huomattava ja jos hänen tulkintansa oli vähintäänkin omatakeinen (kuten Althusser väittää), on sillä ollut heijastusvaikutuksia koko 1900-luvun ranskalaiseen filosofiaan ja ennen kaikkea sen Hegel-tulkintaan.Käsittääkseni Althusser ei ollut kateellinen niinkään Kojèvelle, vaan ennen kaikkea Sartrelle (tietenkin ehkä tätä kautta myös Kojèvelle). Althusserin antihumanismihan, yksilön näkeminen vain porvarillisena ideologiana tai harhana, oli kuin antiteesi Sartren filosofialle. Niin ikään on väitetty Louisin pyrkineen matkimaan omassa parisuhteessaan Jean-Paulin ja Simonen suhdetta kuitenkin epäonnistuen siinä erinomaisesti.

Kojèven tulkinta kielestä Hegelillä on selvästi vaikuttanut paljon siihen, miten merkin tai diskurssin käsite on myöhemmässä ranskalaisessa filosofiassa ajateltu. En tiedä, onko tuotakaan kauheasti tutkittu. Huomaan kuitenkin, että Kojève on vaikuttanut suuresti Blanchot'n kielikäsitykseen, ja B. on puolestaan vaikuttanut melkoisesti Derridan ja Barthesin kielikäsityksiin. Niin että yhden väitöskirjan saisi helposti tästäkin aihepiiristä! (ehkä teen sen seuraavassa elämässä, jos olen vielä samalla alalla) :)

Outi, ainakin kojèvelais-hegeliläisen kielikäsityksen (käsite on elämismaailman tämänhetkisyydestä ihmisen muodostavalla kieltävällä voimalla eristetty abstraktio) ja poststrukturalistisen merkin ja puheenparren teorioiden välisen siirtymän helppouden on useampikin kommentoitsija pannut merkille. Luulisi kuitenkin että saussurelainen herätys on eriperäinen.Ei helkutti, alan kuulostaa kohta aivan tutkijalta ;D