Blogi

Ma, 2006-08-07 00:25
"Helsinki tukee omaishoitajien jaksamista helpottamalla heidän fyysisesti raskasta työtään erilaisin tukivälinein.”

Tämä vanhuspalveluohjelman käsittelyn yhteydessä tekemäni ponsi on sosiaalilautakunnan listalla tiistaina.

Sosiaaliviraston lausunto pitää asiaa tärkeänä ja lupaa, että sosiaalivirasto "tulee yhteistyössä terveyskeskuksen kanssa jatkossa entistä paremmin varmistamaan, että omaishoitajilla on käytössään hoitotyötä helpottavat apu- ja tukivälineet ja myös riittävä käytön osaaminen."

Omaishoitajilla on todella rankkaa, ja uskomatonta on, että omaishoidon tuen muututtua periaatteessa parampaan suuntaan kunnat ovat alkaneet väärintulkita lakia ja omaishoitajien tuet ovat entisestään pienentyneet. Huh huh. Sosiaalilainsädännössä ei todellakaan pitäisi olla sellaisia porsaanreikiä, että kunnat voivat tulkita niitä miten sattuu. Tottakai poliitikkojen pitäisi myös vahtia, ettei niin tapahdu. Mutta kummallista vain on, että Helsingissäkin niemenomaan sosiaalitoimi on vuodesta toiseen alibudjetoitu.

Omassa lähipiirissäni on Altzheimerin tautiin sairastunut vanhus, jota vaimo nyt hoitaa kotona. Tilanne läheisen sairastuttua on omaishoitajalle paitsi henkisesti myös ruumiillisesti ennen pitkää hyvin kuluttava. Usein heillä itselläänkin on ikää, tai he saattavat olla vanhempiensa työssäkäyviä lapsia, joilla on työn lisäksi oma perhe hoidettavana. Ja tottakai omaishoitajat usein ovat naisia.

Eräänä päivänä tapasin kuitenkin metrossa miehen, joka kertoi olevansa vaimonsa omaishoitaja. Istuimme vierekkäin, vaunu oli puolityhjä. Yhtäkkiä vieressäni istuva vanhempi mies kääntyi puoleeni ja kysyi, saisiko hän nopeasti kertoa minulle kuulumisensa. Nyökkäsin, aikaa olisi tosin vain pari pysäkin väliä, sitten minun pitäisi jäädä pois. Mies kertoi vaimonsa sairaudesta, heidän arjestaan, ja myös parhaan ystävänsä sairastumisesta keuhkosyöpään ja siitä, että ystävälle oli luvattu elinaikaa niin vähän, että aika oli jo mennyt umpeen. Nyt mies oli tulossa tapaamasta ystäväänsä. Oli hänen kuukauden ainoa vapaapäivänsä.
La, 2006-08-05 18:47

Löysin netistä symppiksen valokuva-arkiston, joka etusivullaan siteeraa Marcel Proustia:
"Todellisuus muotoutuu vain muistissa".

"Stadin taivaan alla" -arkistossa on Eeva ja Simo Ristan ottamia mustavalkokuvia Helsingistä menneiltä vuosikymmeniltä. Yllä oleva kuva on arkistosta poimittu.

Nykyiset hertsikalaiset ehkä ihmettelevät, miten yllä oleva kuva voi sekä muistuttaa Herttoniemeä että muistuttaa vain itseään, kuvaa. Syynä on kuvassa esiintyvä haamu, vanha kansakoulu, jota ei enää ole.

Marcel Proustille, joka koko ikänsä oli Kadonnutta aikaa etsimässä, menneisyys ilmeni nykyisyydessä melankoliana, jota Proustissa en aina oikein jaksa... Olen kai itse liiaksi melankolikko jaksaakseni lukea melankolista kirjallisuutta.
Sen sijaan joudun aivan tiloihini itähelsinkiläisen Tomi Kontion palkitun Tanssisalitaivaan alla -kokoelman runoista. Kontulankaaren viikate, perhostukkapinni asfaltilla, kerrostalojen sisäpihalla kaikuva lasten nauru.... Kontion runot ovat minusta surumielisiä, mutta eivät melankolisia tai nostalgisia. Niissä läsnäolevan elämän kirjo on vahvempi kuin se todellisuus, jota enää ei ole. Kuolemakin on läsnä - tuo Kontulankaaren viikate. Tomin runoissa on itähelsinkiläistä metafysiikkaa, samaan tapaan kuin vaikkapa Tuomari Nurmion biiseissä: "kerjääjää hallasilmien himerrys / hyytää..."

"Stadin taivaan alla" -arkiston seuraaja on tietysti Niklas Sjöblomin Taivasalla -sivusto.

Eritoten niille, jotka "eivät koskaan voisi kuvitella asuvansa helsinkiläisissä betonilähiöissä" suosittelen edellä mainittuja (Stadin taivaan alla, Taivasalla, Tanssisalitaivaan alla).

Missä se betonierämaa on? Ei ainakaan tämän taivaan alla. Täällä on tanssisali.
To, 2006-08-03 14:48
Ihmeellistä on se että vadelmia tulee niin paljon! Vaikka on ollut kuivaa, vadelmat ovat suuria ja puhtaita. Myös suosikkini malva on kauniissa kukassa. Kultapiisku on jo keltainen, mikä on varma syksyn merkki.

Syksyn merkki on sekin että koululaiset laskevat päiviä koulun alkuun. Oma pikkutyttöni menee ekalle, mikä tietää isoa elämänmuutosta - perheessä ei ole enää tarhalaista! Ei kurahousuja! Ja pian ei saattamisiakaan eikä hakemisia. Olemme kesällä maalanneet lastenhuoneen ja muuttaneet sitä yhdessä kahden koululaisen huoneeksi. Kantaneet vintille säkeittäin leluja ja kuvakirjoja ja raivanneet tilaa koulupöydälle. Samalla on käynyt selväksi, etteivät 10-vuotias poika ja 7-vuotias tyttö halua loputtomasti jakaa samaa huonetta vaikka se toistaiseksi onkin selvästi molemmista ihan kivaa.
Ongelmana Herttoniemessä on isojen perheasuntojen puute. Olemme koko perhe rakastuneita Herttoniemeen ja ylipäätään Itä-Helsinkiin. En koskaan haluaisi muuttaa täältä pois, vaikka muuallakin Helsingissä on tunnetusti kivoja paikkoja. Kuka nyt kodistaan haluaisi lähteä. Lapset ovat koko ikänsä asuneet Hertsikassa, vaikka poika syntyikin kun asuimme vielä hetken Kalliossa, Flemarilla.
Parasta Herttoniemessä ja ylipäätään Itä-Helsingissä on luonto, mukavat naapurit ja erinomaiset kulkuyhteydet. Kun lähden kotoa työhuoneelle keskustaan, kävelen ensin metrolle viisi minuuttia, huristan oranssilla kyytipelillä kymmenen minuuttia, ja kohta olenkin jo työhuoneessani Vuorikadulla. Vartti-lehden kysymykseen, mitä ehtii vartissa, olisi helppo keksiä vastaus!
Puhuimme aamulla pojan kanssa mikä Hertsikassa on parasta, ja olimme yhtä mieltä siitä, että kyllä parasta on luonto: vanhat puut, lyhyt fillarimatka Viikkiin, kalliot, pusikot ja puskat, Kivinokka, oma viljelypalsta. En ikinä vaihtaisi tätä omakotitaloon Nurmijärvellä tai Porvoossa - ainakaan jos edelleen kävisin Helsingissä töissä. Aurinkokin nousee idästä.
Varjopuolena tietysti on huono-osaisuuden näkyminen selkeämmin kuin muualla kaupungissa. Mutta siitäkin olemme olleet lasten kanssa yhtä mieltä, että huolehtiminen muista on tärkeää, ja se voi tarkoittaa esimerkiksi myötätuntoa metroasemalla aikaansa viettäviä asunnottomia kohtaan.
Su, 2006-07-23 19:39



Tämä on tilanne viljelypalstallani Viikissä, Herttoniemen vanhan hyppyrimäen juurella. Saisi sataa! Valkosipuli jo taittaa niskansa sadepilviä tähytessään.

Muu perhe on Kustavissa tänään päättyvillä Volter Kilpi -kirjallisuusfestivaaleilla. Seitsenvuotias tyttäreni soitti ja kertoi nostaneensa virvelillä isOOON hauen. Tällaistakin voi siis kirjallisuusfestareilla sattua, ainakin jos ollaan Kustavissa meren rannalla.

Tänä kesänä ei Kustaviin enää ehdi, mutta ensi kesänä! Viime kesänä matkustimme sinne kaunista lossireittiä pitkin. Kustavi on vehreää, merellistä ja näin Itä-Helsingistä matkustettuna melkein eksoottista seutua.
Festareilla esitettävät näytelmät ovat vanhaa mutta ihmeellisen eläväistä suomenkieltä, Kilpeä, Kiveä, ja muita.

Olemme perheen kanssa olleet Kustavin Kilpi -festareilla kahtena edellisenä kesänä. Nälkäteatterin näytelmät, useinmiten komedioita, viihdyttävät näemmä myös lapsia! Tyttäreni on aivan Kivi-fani, ja poika taas tykkää Kilvestä. Viime vuonna satuimme näkemään myös Esa Kirkkopellon Toisissa tiloissa -proggiksen kustavilaisella suolla (!), ja uppoamisia tapahtui (... ) Mutta on festareilla muistettu lapsia ihan erikseenkin. Nälkäteatterin näytelmät "methässä kasvaneille" ovat hauskoja teatteripläjäyksiä myös aikuisille. Sain jo tänään puhelimessa pikaselostuksen Raisa Omaheimon tämänvuotisen ohjauksen uusista eläinhahmoista ja sattumuksista.

Olen itse vakaasti aikeissa hankkiutua tänä kesänä Vartiosaareen katsomaan Loistoteatterin Robin Hood -esityksen. Venematka Vartiosaareen kuulostaa suurnamuiskuisen ihastuttavalta (kuten Roald Dahlin Iso Kiltti Jätti sanoisi) ja Robin Hood taas kuului lapsuuteni idoleihin. Ja villi Robin Hood sopii Vartiosaaren villiin luontoon varmasti kuin siellä kasvanut.

Otsikko muuten taitaa olla Kirsi Kunnasta, ja Hanhiemon lippaasta, jos en ihan väärin muista...
Ke, 2006-07-19 14:04
Amerikkalainen työtön muusikko Zoyd Wheeler saa valtiolta kuukausittaisen sosiaaliavustuksen, jonka ehtona on, että hän aika ajoin osoittaa olevansa henkisesti tasapainoton. Wheelerin vuosittaiset tempaukset tasapainottomuutensa osoittamiseksi ovat kiinnittäneet myös median huomion. Eräänkin kerran Wheeler syöksyi läpi kotipaikkakuntansa Vinelandin hotellin ikkunasta samaan aikaan, kun tv-kamerat, reportterit ja asiantuntijat seurasivat hyppyä vierestä. Wheelerin hyppy päätyi uutisten loppukevennykseksi.

Zoyd Wheeler on eräs Thomas Pynchonin (1937-) romaanin Vineland päähenkilöistä. Fiktiiviseen amerikkalaiseen pikkukaupunkiin Vinelandiin sijoittuva romaani on satiiri, eräänlainen Amerikan satiirinen pienoiskuva. Satiirina se kysyy, miten kaukana romaanin maailma on todellisuudesta. Millaisia tarinoita työttömän, sosiaalitukea tarvitsevan ja toimeentuloloukkujen väliin putoavan on jo nyt esitettävä sosiaalivirkailijalle saadakseen tarvitsemansa rahat elämiseen? Ja ajatelkaahan: jos saisimme perustulon, ja jos sille asetettaisiin joitain ehtoja, millaisia ehtoja mahdettaisiin keksiä?
Mihin pisteeseen asiat voivat kehittyä? Millaista tosi-tv on kymmenen vuoden kuluttua? Tekevätkö sosiaaliloukkuihin jääneet hengenvaarallisia temppuja voittaakseen kymppitonnin? Kuka tietää.
Su, 2006-07-16 00:18
Tällainen ilmoitus tuli tänään vastaan:

Tiede, taide ja köyhä kansa ry järjestää kirjoituskilpailun, jonka aiheena on köyhyys arjessa. Kirjoituskilpailun tavoitteena on kiinnittää huomiota Suomen köyhiin ja lisätä ymmärrystä suomalaisesta köyhyydestä. Parhaille rahapalkinto.

Sain mukavan luottamustehtävän: kastelen ystävän siirtolapuutarhaa tämän ollessa matkoilla. Entisaikaan siirtolapuutarhat olivat vähävaraisten kesämökkejä, eivät enää. Täytyy olla aika paljon ylimääräistä rahaa siirtolapuutarhan hankkiakseen.

Jos ei ole varaa siirtolapuutarhamökkiin, suosittelen palstaviljelyä. Vuosimaksu on pieni, ja se maksaa helposti itsensä takaisin - tänään poimin omalta palstaltani pari litraa mansikoita. Myös salaatti, sipulit, yrtit, lehtikaali ja herneet ovat jo syötäviä. Seuraavaksi kypsyvät viinimarjat, vadelmat, pavut ja kurpitsat. Lannoitteeksi riittää komposti ja nokkosvesi, joka lisäksi pitää kaikenlaiset pikku tuholaiset kurissa. Oma palstani on tupaten täynnä, koska vihannesten lisäksi kasvatan tietysti kaikenlaisia perennoja elikkä kukkia. Viljely on helppoa, ja aina löytyy palstanaapuri, jolta voi kysyä neuvoja. Ja minultakin voi kysyä (en kuitenkaan aio perustaa viljelyblogia. ;) )
Rakennusviraston nettisivuilta löytyy tietoa kaupungin viljelypalstoista.
La, 2006-07-15 02:12
Bilettelin ts. tein töitä tänään taas kellon ympäri. Aloitin työt klo 10 ja lopetin klo 18 pakkaamisen takia. Joudun muuttamaan maanantaiaamuna työhuoneestani remontin alta.
Siksi pakkasin työhuoneella kirjoja koko illan, että laatikot olisivat maanantaiaamuna valmiina odottamassa yliopiston muuttomiehiä.
Edistystä onkin se, ettei muuttolaatikoita tarvitse kantaa itse! Edelliset kolme työhuoneen muuttoa olen saanut hoitaa yksin. Nyt pakkaamiseen kului aikaa varsinaisesta työstä vain muutama tunti (ja maanantaina sitten purkamiseen toinen mokoma).

Makasiinien tuhopoltto ei sitten ollutkaan tuhopoltto. Antaakohan Vanhanen nyt tästäkin lausunnon -? Jäämme kiinostuneina odottamaan! ("Anteeksi" olisi ihan korrekti ja lausunnoksi sopivan lyhyt!)

Päivän kirjavinkkini on edesmenneen ihmisoikeusjuristin ja kansalaisaktivistin Matti Wuoren postuumisti julkaistu Kaikki on totta. Kirjoituksia kahdelta vuosituhannelta, joka kertoo politiikasta ja lain tulkinnoista kansalaisaktivistin silmin.

Suosittelen (Vanhaselle) lämpimästi myös Wuoren edellistä kirjaa, Faustin unta. Siinä on kiinnostavia tekstejä mm. kansalaisaktivismista ja myös kansalaistottelemattomuudesta (hui). Ehkä pääministeri voisi tämänpäiväisen makasiiniuutisen valossa ja Wuoren kirjan luettuaan harkita uudelleen näkemystään kansalaistoiminnan turhanpäiväisyydestä.

(--> Ks. toissapäiväinen uutinen: Matti Vanhanen näkee nuorten aktivistien vaatiman kansalaispalkan ”perustulona niille, joita kiinnostaa [työntekoa enemmän] 'kansalaistoiminta' tai bilettely”.)

Olen muuten Wuoren kanssa yhtä mieltä siitä (vaikken kaikesta muusta olekaan), että valtio on oikeudenmukainen vain mikäli sen lait ovat oikeudenmukaisia, ja että poliitikon on haluttava oikeudenmukaista valtiota (miten valtio sitten määritelläänkään) ja siksi oikeudenmukaisia lakeja, muuten hän on väärämielinen ja siis huono poliitikko.
Pe, 2006-07-14 01:47
Megafoni vastaa tänään Vanhasen perustulo-urahdukseen, Vihreä liitto vastasi eilen.

Aloitin työt tänään kello 8.30 ja lopetin klo 23.30. Välissä pidin muutamia taukoja, joihin yhteensä meni ehkä kolmisen tuntia. Perhe on lomalla, joten teen tämän viikon töitä kellon ympäri.

Hegel oli sitä mieltä, että tehdessään työtä ihminen ei muokkaa ainoastaan maailmaa, vaan hän muokkaa samalla itseään. Lopputuloksena on kaunis kokonaisuus, jossa maailma ja subjekti ovat yhtä: ihminen muokkaa maailmaa kaltaisekseen ja samalla itseään maailman kaltaiseksi.

Pelottava ajatus, eikö? Näinköhän historian suuret merkkimiehet ovat työnsä ja tehtävänsä ajatelleet, aina Napoleonista nykyisiin valtiomiehiin...

Kuitenkin ihmisten henkilökohtainen kokemus työstä on jotain ihan muuta kuin Hegelin ihanteessa. Pätkittäiset, projekteiksi ja päällekkäisiksi rupeamiksi hajoavat työt eivät rakenna, vaan pikemminkin hajottavat... Usein työnteon moottorina ei ole tasapaino itsen ja maailman välillä, vaan pikemminkin niiden välisen suhteen ikuinen epävarmuus tai epäsuhta. Eikä tämä kokemus välttämättä paljoa laimene, vaikka työstään pitäisikin.

Jos työn ja toimeentulon yhteyttä ei ajatella muuttuneen todellisuuden kautta uudestaan, ihmisten tilanteet ja tarpeet yhdenmukaistetaan tavalla, joka tuottaa epäoikeudenmukaisuutta, tyytymättömyyttä ja yhteiskunnallista levottomuutta.
Työehtonsa epäoikeudenmukaiseksi kokeva ei koe rakentuvansa työssä eikä rakentavansa siinä yhteiskuntaa. Käy juuri päinvastoin: itsetunto hajoaa, ja luottamus yhteiskuntaan hiipuu.

Siksi paskatyö -käsitteen lanseeraaminen poliittiseksi käsitteeksi oli onnistunut veto, vaikka se ensin ymmärrettiinkin useimmilla tahoilla aivan väärin. Toivon vain Vanhaselta malttia ja halua kuunnella, miten keskustelu jatkuu.
To, 2006-07-13 01:18
Tiedote
Tieteentekijöiden liitto:
Jatko-opiskelu ei esteenä työttömyysturvan saannille

Lue koko tiedote täältä

Aloitetut tohtoriopinnot eivät ole esteenä työttömyysturvan saannille työttömyystilanteessa. Työvoimaviranomaisten käytäntönä yleistynyt vaatimus jatko-opintojen keskeyttämisestä on Vakuutusoikeuden tuoreen päätöksen mukaan virheellinen.

Tutkimusrahoitus on luonteeltaan katkonaista. Tohtorintutkintoa suorittavilta on evätty työttömyysturva. Yliopistossa suoritettavat jatko-opinnot ovat kuitenkin yleensä sivutoimisia, eivätkä estä kokoaikaisen työn vastaanottamista. Työvoimaviranomaiset eivät ole tohtorintutkintoa suorittavien työttömyystilanteessa tutkineet jatko-opintojen vaatimaa työmäärää, vaan ne on katsottu päätoimisiksi.

Tieteentekijöiden liitto vaatii, että työvoimaviranomaiset ja työttömyyskassat noudattavat vakuutusoikeuden ratkaisulinjaa, joka vahvistaa liiton käsitystä jatko-opintojen sivutoimisuudesta. Liitto korostaa, että tarkoituksena ei ole teetättää tohtoriopintoja työttömyysturvalla, vaan taata työttömyystilanteissa myös jatko-opinnot aloittaneille oikeus työttömyysetuuksiin.
La, 2006-07-08 10:41
Pieni tyttöni oli eilen Helsingin Lastenklinikalla pään magneettikuvauksissa. Seitsenvuotiaan piti maata aloillaan puoli tuntia: ei saanut puhua, liikuttaa sai vain jalkoja ja kuunnella kuulokkeilla Risto Räppääjää. Pitkä päivä oli elämäni hirvittävimpiä, mutta lopulta onnellisin: pelättyä kamalaa ei löytynyt.

Olen ollut Lastenklinikoiden kummit ry:n tukijäsen jo kymmenisen vuotta. Kymmenessä vuodessa olen maksanut noin 250 euroa tukimaksuja. Suosittelen: kuukaudessa summa ei ole edes kolmea euroa. Tämän viikon Nyt -liitteessä on juttu Lastenklinikoiden julkkiskummeista - siitä, miten julkkikset ja yritykset myös hyötyvät työstään syöpäsairaiden lasten hyväksi. Juttu kertoo, että me tavalliset rivijäsenet keräämme vuodessa sairaille lapsille saman verran rahaa kuin julkkikset tempauksillaan. Ihan sama minulle. Kunhan sairaalat saavat tarvitsemansa laitteet eikä voittoa päädy vääriin taskuihin.

Samalla on kysyttävä, vaikka miten turhaan, millä perusteella rahat riittävät hornetteihin muttei syöpäsairaiden lasten hoitoon. Populistinen vastaus kuuluu, ettei näitä asioita voi asettaa vastakkain. Viime kesänä Helsingin Sanomat kustansi lähileikkipuiston ruuat, kun Helsingin kaupungilla ei raha riittänyt. Tänä kesänä kaupungilla riitti varoja juhannukseen saakka. Sen jälkeen meni hana kiinni. Puiston uima-allaskin on ollut tyhjä, kun ei ole varaa täyttää allasta maanantaina ja tyhjentää perjantaina. Niin tiukoilla on kokoomusjohtoinen kaupunki.

Tosiasiassa kyse on tietenkin poliittisesta linjauksesta. Kokoomusvaltuutettujen mielestä kaupungin perustehtäviin ei kuulu sopan jakaminen pikkulapsille. Saavat lähivuokratalojen lapset pärjätä miten pärjäävät kun aikuiset ovat töissä. Mitä siitä, että uimarannalle on pari kilometria. Kyllähän bussilla pääsee eikä lippu maksa lapselta kuin euron suuntaansa.

Ennen vaaleja nykyisten valtuutettujen enemmistö vielä kannatti ilmaista leikkipuistoruokailua!

Leikkipuistoateria on tietenkin ei-lakisääteinen palvelu, mutta toisaalta, niiinhän aika monet hyvinvointipalvelut ovat. Loppujen lopulta on aika vähän ns. subjektiivisia hyvinvintipalveluita, joihin kansalaisella olisi oikeus tilanteessa kuin tilanteessa (konditionaali siksi, etteivät nämäkään palvelut aina toteudu). Kyse on poliittisista linjauksista - siitä, mitä hyvinvointivaltion vastuulla kulloinkin ymmärretään. Esimerkiksi lasten subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon on väännetty peistä sen jälkeen, kun Raimo Sailas (tuo päiväkoti- ja koulukannanotoistaan tunnettu lapseton mies) ilmoitti, ettei hän kannata päivähoito-oikeutta jokaiselle lapselle asuinpaikasta ja perheen varallisuudesta riippumatta. Sailas ei taida tietää, että päivähoitomaksut ovat kovat jopa helsinkiläiselle asunto- ja opintovelkoja maksavalle keskipalkkaiselle lapsiperheelle.

Sailaksen pitäisi lukea Stakesin tuore tutkimus, Suomalaisten hyvinvointi 2006. Siitä selviää, että suurinta pahoinvointi hyvinvointi-Suomessa on yksinhuoltajaperheissä sekä monilapsisissa perheissä, joiden vanhemmat ovat työttöminä. 90-luvun laman aikana tehtiin lapsiperheiden palveluihin leikkauksia, joita nyt pidetään virheinä. Lapsiperheiden saamat perhepoliittiset tulonsiirrot ovat laskeneet 10 prosenttia vuodesta 1990. Eriarvoisuuden kasvu on kaikkein suurinta lapsiperheiden keskuudessa; elämme lasten luokkayhteiskunnassa. (Pitäisikö sille antaa nimeksi "sailas yhteiskunta", Raimo Sailaksen kunniaksi?)

Lapsiasianvaltuutetun tuoreen raportin mukaan lasten oikeuksien toteutumisessa on suuria alueellisia eroja. Tarvittaisiin valtakunnallinen strategia lasten pahoinvoinnin vähentämiseksi, sanoo Maria Kaisa Aula. Voi olla noinkin. Toisaalta tarvittaisiin strateginen asenne: taju siitä että lasten oikeuksien puolustaminen on aikuisten vastuulla. Se pitäisi muistaa neuvottelussa kuin neuvottelussa, oli kyse sitten päivähoidosta, syöpähoidosta, leikkipuistoaterioista, yksinhuoltajien äitiyspäivärahoista tai lastenpsykiatriasta. Sitä asennetta toivoisin Raimo Sailakseltakin.

Sivut