Blogi

Su, 2006-08-20 01:18
Alla vastaus Theokratien haasteeseen. Olipa muuten vaikeita kysymyksiä!

1. Kirja joka muutti elämäsi?
Eeva-Liisa Mannerin Kootut runot, joita luin lukiolaisena ulkoa. Tajusin että haluaisin opiskella sekä kirjallisuutta että filosofiaa. Mannerin runoissa oli kaikki ulottuvuudet: kielen kirkkaus, filosofian ja runouden rinnakkaisuus, luonto, mystiikka... Edelleenkin hämmästyn lukiessani Manneria.

2. Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?
Esimerkiksi Mannerin runokokoelmat, Don de Lillon Valkoisen Kohinan ja setäni Väinö Kirstinän esikoiskokoelman Lakeus... Olen lukijana varsinainen närkkijä: en lue välttämättä koko kirjaa uudestaan, vaan vain ne herkulliset kohdat. Samoin teen uuden kirjan kohdalla: jos ei miellytä, hypin yli pitkiäkin pätkiä.

Lakeudesta (1961) on mm. tämä runo:

Jos tuulimaahan,
meren pohjaan saavut,
puita on vähän,
viimaa paljon
rannasta rantaan.
Saat nähdä kauas
näkemättä mitään.

3. Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Tyhjän kirjan: kirjoittaisin kirjan muistoksi lapsilleni. Täyttäisin sivut asioilla joita en ole ehtinyt tai osannut sanoa.

4. Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi.
Ovidiuksen Metamorfoosit. Ikivanhoja myyttejä lukiessaan voi sanoa itselleen, että ihmiset ovat näemmä aina olleet kevytmielisiä ja huikentelevaisia.

5. Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?
Pikkutyttönä koin yhteiskunnallisen heräämisen lukiessani Orjat -nimistä kirjaa, jonka kirjoittajaa en tosin muista. Kirjan pohjalta oli tehty tv-sarja, jonka siis näin ensin. En kylläkään sortunut nyyhkytyksiin vaan itkeä tuhertelin peiton alla. Viimeksi itkin lukiessani Stakesin tutkimusta Suomalaisten hyvinvointi 2006. Jos joku sanoisi että tutkimus sai minut "sortumaan nyyhkytyksiin", päättelisin että seisomme politiikan kuilun vastakkaisilla reunoilla.

6. Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?
Miten hyvinvointi saatiin vihdoin tasattua ja ilmastonmuutos pysäytettyä.

7. Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?
Tähän en osaa vastata. Kirjankirjoittaja on kuitenkin pois muusta pahanteosta. On kylläkin kiinnostavaa miettiä, mihin suuntaan historia olisi kehittynyt, jos jokin kirja olisi jäänyt kirjoittamatta... Mihin suuntaan esimerkiksi eurooppalaisen filosofian historia olisi mennyt ilman Hegelin Hengen fenomenologiaa?

8. Kirja jota parhaillaan luet?
Väitöskirjan käsikirjoitus. Rasittavaa tekstiä, mutta siitä voin syyttää vain itseäni.

9. Kirja jonka aiot lukea?
Jarkko Tontin esikoisen.

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa
Ei kun haastan kaikki jotka kuljettavat kirjaa aina mukanaan.

Lopuksi sitaatti Mannerilta:

runo on kaiku joka kuullaan, kun elämä on mykkää:
vuorilla liukuvat varjot: tuulen ja pilvien kuva,
savun kulku tai elämän: kirkas, hämärä, kirkas, --

(runosta ”Teoreema” kokoelmassa Paetkaa purret kevein purjein, 1971)
Pe, 2006-08-18 12:02
Minä ja Helsingin Vihreät Nuoret julkaisimme tänään yhdessä alla olevan tiedotteen.

Tiedote 18.8.2006

Tänään vietetään uusitun Pursimiehenkadun asuntolan avajaisia. 200 asuntolapaikkaa on muutettu 65 erillisasunnoksi. Helsingin Vihreät Nuoret pitävät tärkeänä, että asunnottomien asumisen tasoa ollaan kohentamassa. Kaupungissa tarvitaan kuitenkin edelleen myös ensisuojia kaikkein huonokuntoisimmille asunnottomille.

- Parakkimaisen asumisen korvaaminen tuetulla, itsenäisemmällä asumisella auttaa pitkällä aikavälillä katkaisemaan myös asunnottomuuskierrettä.Kaupungin talouskuri ei silti saa johtaa siihen, että keskitytään vain hyväkuntoisimpien asunnottomien hoitoon ja hylätään huonokuntoiset kadulle, sanoo Helsingin Vihreiden Nuorten varapuheenjohtaja Maria Halonen.

Pursimiehenkadun asunnot ja Töölön uusi asuntola ovat vain välttämättömiä ensitoimia ja sellaisenaan riittämättömiä vastaamaan asunnottomuuden hoitoon. Helsinkiin tarvitaan lisää sekä asuntolapaikkoja, tuetun asumisen muotoja ettäitsenäisen asumisen mahdollistavaa sosiaalista asuntotuotantoa. Esimerkiksi asunnottomia lapsiperheitä on Helsingissä 180. Lisäksi Helsingissä on pulaa erityisesti asunnottomille naisille sopivista ratkaisuista.

- Taikatemppuratkaisuja asunnottomuuteen on turha odotella. Asunnottomuuden hoito edellyttää nykyistä pitkäjänteisempää politiikkaa. Lisäksi pääkaupunkiseudun yhteisestä asunnottomuuden hoito-ohjelmasta on pidettävä kiinni myös Espoossa ja Vantaalla, korostaa kaupunginvaltuutettu, Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Lisätiedot:Maria Halonen, 040 811 6185
Outi Alanko-Kahiluoto, gsm 050-5614492
Ke, 2006-08-16 01:41
Ensimmäinen koulupäivä ei olisi paremmin voinut mennä. Tyttö sai uusia kavereita, ja minä puolestani tutustuin heti yhden kaverin vanhempaan. Puhelinnumeroita vaihdettiin.
Iloksemme ja yllätykseksemme saimme myös iltapäivähoitopaikan koululta, vaikka olimme varautuneet paikan saamiseen vasta kevätluukaudella. Koulun iltapäiväryhmästä siirtyi lapsi seurakunnan ryhmään, ja niinpä me jonossa olleet saimme vapautuneen paikan.
Lapsi mietti koulun jälkeen, mahtaako koulussa olla aina hänestä näin hauskaa, ja miksi koulun ruokaa moititaan, kun sekä tutustumispäivänä että ekana koulupäivänä ruoka on ollut tosi hyvää. (Kerrassaan nerokasta Palmialta tarjoilla ensimmäisenä koulupäivänä makaronilaatikkoa!)

Poika puolestaan siirtyi neljännelle luokalle, ja sai uuden miesopettajan. Uusi ope oli kuulemma kiva ja luokassa hyvä henki. Kertoi myös, että perjantaina koulun pihalle saadaan Koti ja koulu -yhdistyksen hankkimilla varoilla uusi koriskenttä. Poika on oppilaskunnan jäsenenä ollut päättämässä siitä, mihin yhdessä hankitut varat käytetään, ja ylpeä siitä, että ne käytetään koulun pihalle kaikkien yhteiseksi iloksi.

Kaiken kukkuraksi sain nuoremmalle paikan uimakoulusta ja isommalle koriskehosta. Ja lisäksi tänään SATOI! Ikimuistoinen päivä, kyllä!
Ma, 2006-08-14 22:17
Viljelypalstallani kukat ovat syysväreissä. Mustaviinimarjat ovat paljosta auringosta saaneet ylimääräisen sokerikuorrutuksen. Vihannessadossa ei sen sijaan ole yhtikäs mitään kehumista. En ole ehtinyt kastelemaan niin usein kuin olisi pitänyt. Lehtikaali on joten kuten hengissä, mutta kesäkurpitsa ja purjot ovat kerrassaan surkea näky.

Hauskaa: palstallani on tainnut vierailla valkohäntäpeura. Mullassa oli pienen kavion jälki. Viikissä on valkohäntäpeuroja, vaikken niitä itse ole koskaan nähnyt. Myös lumikko asustelee tiluksillani edelleen. Se on kaivanut lisää käytäviä, suurentanut kulkuaukkoja, mutta ei ole näyttäytynyt vähään aikaan.

Huomenna tyttöni aloittaa koulun! Muistan oman ekan koulupäiväni ikuisesti. En osannut solmia kengännauhoja, mutta isommat tytöt auttoivat. Siihen aikaan ei vielä ollut tarralenkkareita. Tytölle on ostettu reppu, penaali ja uusia kouluvaatteita. Hellyttävää, miten pieni koululainen tuntee itsensä yhtaikaa mahdottoman isoksi ja taitavaksi, ja kuitenkin pieneksi ja araksi.

On mukavaa ajatella, että luokkakoot ala-asteella pienenevät. Ylisuuret luokat ovat olleet viime vuosina opettajien, vanhempien ja lasten suurin huolen aihe. Saimme opetuslautakunnassa keväällä kumottua säästöt, joita edellinen valtuusto teki suurentaessaan koululuokkia. Ensin saimme lisärahaa luokille 1-2, sitten luokille 1-6.

Syksyllä Helsingissä jälleen "tarkastetaan kouluverkkoa". Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että joitain kouluja tai sivupisteitä saatetaan lakkauttaa. Kaupungin johto on palkannut ulkopuolisen konsultin laskemaan, olisiko kouluverkossa karsimisen varaa. Kouluverkon tarkistamisen tavoitteena on siirtää rahaa seinistä opetukseen sitä mukaa, kun tilat tarpeeksi väljenevät. Ihan järkevä tavoite sinänsä, kunhan koulumatkat pysyisivät turvallisina. Pelkästään viime vuodesta ala-asteikäisten määrä on laskenut tuhannella oppilaalla.

Koululuokissa olisi kyllä myös vajentamisen varaa, kun erityisoppilaidenkin määrä on jatkuvasti kasvussa. Kaupungissa on myös katsottava koulumatkan turvallisuutta, ei vain sen pituutta. Vihreästä näkökulmastakin on järkevää, että lapset pystyvät itse kulkemaan koulumatkansa. Liian pitkät ja vaaralliset koulumatkat tietenkin lisäävät autoilua, kun lastensa turvallisuudesta huolestuneet vanhemmat kuljettavat lapsiaan kouluun.

Eräs poliitikko tokaisi minulle kerran, ettei koulumatkan pitenemisellä niin väliä ole, koska heidän kaupunginosassaan lapset on joka tapauksessa aina joko saatettu tai viety autolla kouluun. Tuolle poliitikolle huomautin, etteivät kaikki vanhemmat suinkaan voi lapsiaan saatella, ei autolla eikä ilman, joten pitenevät ja vaaralliset koulumatkat osaltaan eriarvoistavat lapsia. Johon tuo poliitikko vastasi, että "tuskinpa tässä maailmassa tasa-arvoa koskaan tullaan muutenkaan saavuttamaan"....! aivan kuin tasa-arvoon pyrkiminen ei olisi kaiken politiikan lähtökohta!

Mistä tulikin mieleeni: Helsingin yliopiston tutkija Jukka Lehtonen on julkaissut kirjan seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta kuntien yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnittelussa.

Eläköön vapaus, vihreys, tasa-arvo!
Ma, 2006-08-07 23:37
Helsingin kaupungin ympäristölautakunta käsittelee piakkoin Kauppatorin "lokkiongelmaa". Tiedättehän: lokkeja on valtavasti, ja ne vievät ruokaa ihmisten - jopa turistien - käsistä. Ylipäätään lokit käyttäytyvät ärsyttävän vapautuneesti. Niistä on myös kehittynyt taitavia avaamaan kiinni solmittuja roskapusseja.

Minulla ei ole henkilökohtaista kosketusta lokkiogelmaan. Vietin viikonloppuna tunnin Hakaniementorilla, mutten havainnut koko aikana yhtä ainoaa lokkia. Muutamia puluja sen sijaan tepasteli (muka?) harmittoman oloisina kahvilapöytien ympärillä.

En tiedä onko tämä nyt mätäkuun juttu, mutta luin sellaistakin, että Kauppatorin lokkipopulaation harventamista olisi suunniteltu. Vaihtoehdoiksi on ajateltu jonkinlaisia pyydyksiä tai kaasuttamista.
Jälkimmäisen ongelmana on suuntaamisen ja rajaamisen vaikeus: miten taata, ettei kaasua osu muihin torilla öiseen aikaan vapautuneesti liikehteviin luontokappaleisiin, kuten rauhoitettuihin lintuihin? Kaasutettu tai muuten tapettu populaatio saattaisi myös pian korvautua uudella. Eli ei kannata.

Pahoittelen tätä, mutta minun on aivan pakko verrata lokkiongelmaa ns. töhryongelmaan. Kas, kun itse en ole koskaan voinut ymmärtää, miksi töhryjen poistoon on pakko uhrata miljoonia euroaja vuodessa, kun töhryt kuitenkin aina ilmestyvät takaisin, kuin luonnonlaki.
Ehkemme kuitenkaan perusta kaupunkiin Stop lokeille -projektia?
Useimpia meistä kun lokit - sen enempää kuin töhrytkään - eivät millään tapaa kiusaa.
Olisiko siis syytä ensin tarkistaa, toimiiko Kauppatorin biojätteiden kierrätys, ja ovatko roskisten kannet kiinni?
Töhryjä voisi myös opetella sietämään alikulkutunneleissa, betoniaidoissa, pömpeleissä ja pusikoissa. Lisäksi voisi ajatella myös laillisia graffittipaikkoja, eikö voisikin?
Stop töhryille -projektin varat voisikin sitten siirtää Stop välinpitämättömyydelle -rahastoon, josta nyt vaikka tuettaisiin mielenterveyskuntoutujien asumispalveluja, noin ensiksi: sieltä on kuulemma kaupunki pistänyt hanat kiinni, ja nyt on vasta elokuu.
Myös lastensuojelusta on rahat loppu.
Ma, 2006-08-07 00:25
"Helsinki tukee omaishoitajien jaksamista helpottamalla heidän fyysisesti raskasta työtään erilaisin tukivälinein.”

Tämä vanhuspalveluohjelman käsittelyn yhteydessä tekemäni ponsi on sosiaalilautakunnan listalla tiistaina.

Sosiaaliviraston lausunto pitää asiaa tärkeänä ja lupaa, että sosiaalivirasto "tulee yhteistyössä terveyskeskuksen kanssa jatkossa entistä paremmin varmistamaan, että omaishoitajilla on käytössään hoitotyötä helpottavat apu- ja tukivälineet ja myös riittävä käytön osaaminen."

Omaishoitajilla on todella rankkaa, ja uskomatonta on, että omaishoidon tuen muututtua periaatteessa parampaan suuntaan kunnat ovat alkaneet väärintulkita lakia ja omaishoitajien tuet ovat entisestään pienentyneet. Huh huh. Sosiaalilainsädännössä ei todellakaan pitäisi olla sellaisia porsaanreikiä, että kunnat voivat tulkita niitä miten sattuu. Tottakai poliitikkojen pitäisi myös vahtia, ettei niin tapahdu. Mutta kummallista vain on, että Helsingissäkin niemenomaan sosiaalitoimi on vuodesta toiseen alibudjetoitu.

Omassa lähipiirissäni on Altzheimerin tautiin sairastunut vanhus, jota vaimo nyt hoitaa kotona. Tilanne läheisen sairastuttua on omaishoitajalle paitsi henkisesti myös ruumiillisesti ennen pitkää hyvin kuluttava. Usein heillä itselläänkin on ikää, tai he saattavat olla vanhempiensa työssäkäyviä lapsia, joilla on työn lisäksi oma perhe hoidettavana. Ja tottakai omaishoitajat usein ovat naisia.

Eräänä päivänä tapasin kuitenkin metrossa miehen, joka kertoi olevansa vaimonsa omaishoitaja. Istuimme vierekkäin, vaunu oli puolityhjä. Yhtäkkiä vieressäni istuva vanhempi mies kääntyi puoleeni ja kysyi, saisiko hän nopeasti kertoa minulle kuulumisensa. Nyökkäsin, aikaa olisi tosin vain pari pysäkin väliä, sitten minun pitäisi jäädä pois. Mies kertoi vaimonsa sairaudesta, heidän arjestaan, ja myös parhaan ystävänsä sairastumisesta keuhkosyöpään ja siitä, että ystävälle oli luvattu elinaikaa niin vähän, että aika oli jo mennyt umpeen. Nyt mies oli tulossa tapaamasta ystäväänsä. Oli hänen kuukauden ainoa vapaapäivänsä.
La, 2006-08-05 18:47

Löysin netistä symppiksen valokuva-arkiston, joka etusivullaan siteeraa Marcel Proustia:
"Todellisuus muotoutuu vain muistissa".

"Stadin taivaan alla" -arkistossa on Eeva ja Simo Ristan ottamia mustavalkokuvia Helsingistä menneiltä vuosikymmeniltä. Yllä oleva kuva on arkistosta poimittu.

Nykyiset hertsikalaiset ehkä ihmettelevät, miten yllä oleva kuva voi sekä muistuttaa Herttoniemeä että muistuttaa vain itseään, kuvaa. Syynä on kuvassa esiintyvä haamu, vanha kansakoulu, jota ei enää ole.

Marcel Proustille, joka koko ikänsä oli Kadonnutta aikaa etsimässä, menneisyys ilmeni nykyisyydessä melankoliana, jota Proustissa en aina oikein jaksa... Olen kai itse liiaksi melankolikko jaksaakseni lukea melankolista kirjallisuutta.
Sen sijaan joudun aivan tiloihini itähelsinkiläisen Tomi Kontion palkitun Tanssisalitaivaan alla -kokoelman runoista. Kontulankaaren viikate, perhostukkapinni asfaltilla, kerrostalojen sisäpihalla kaikuva lasten nauru.... Kontion runot ovat minusta surumielisiä, mutta eivät melankolisia tai nostalgisia. Niissä läsnäolevan elämän kirjo on vahvempi kuin se todellisuus, jota enää ei ole. Kuolemakin on läsnä - tuo Kontulankaaren viikate. Tomin runoissa on itähelsinkiläistä metafysiikkaa, samaan tapaan kuin vaikkapa Tuomari Nurmion biiseissä: "kerjääjää hallasilmien himerrys / hyytää..."

"Stadin taivaan alla" -arkiston seuraaja on tietysti Niklas Sjöblomin Taivasalla -sivusto.

Eritoten niille, jotka "eivät koskaan voisi kuvitella asuvansa helsinkiläisissä betonilähiöissä" suosittelen edellä mainittuja (Stadin taivaan alla, Taivasalla, Tanssisalitaivaan alla).

Missä se betonierämaa on? Ei ainakaan tämän taivaan alla. Täällä on tanssisali.
To, 2006-08-03 14:48
Ihmeellistä on se että vadelmia tulee niin paljon! Vaikka on ollut kuivaa, vadelmat ovat suuria ja puhtaita. Myös suosikkini malva on kauniissa kukassa. Kultapiisku on jo keltainen, mikä on varma syksyn merkki.

Syksyn merkki on sekin että koululaiset laskevat päiviä koulun alkuun. Oma pikkutyttöni menee ekalle, mikä tietää isoa elämänmuutosta - perheessä ei ole enää tarhalaista! Ei kurahousuja! Ja pian ei saattamisiakaan eikä hakemisia. Olemme kesällä maalanneet lastenhuoneen ja muuttaneet sitä yhdessä kahden koululaisen huoneeksi. Kantaneet vintille säkeittäin leluja ja kuvakirjoja ja raivanneet tilaa koulupöydälle. Samalla on käynyt selväksi, etteivät 10-vuotias poika ja 7-vuotias tyttö halua loputtomasti jakaa samaa huonetta vaikka se toistaiseksi onkin selvästi molemmista ihan kivaa.
Ongelmana Herttoniemessä on isojen perheasuntojen puute. Olemme koko perhe rakastuneita Herttoniemeen ja ylipäätään Itä-Helsinkiin. En koskaan haluaisi muuttaa täältä pois, vaikka muuallakin Helsingissä on tunnetusti kivoja paikkoja. Kuka nyt kodistaan haluaisi lähteä. Lapset ovat koko ikänsä asuneet Hertsikassa, vaikka poika syntyikin kun asuimme vielä hetken Kalliossa, Flemarilla.
Parasta Herttoniemessä ja ylipäätään Itä-Helsingissä on luonto, mukavat naapurit ja erinomaiset kulkuyhteydet. Kun lähden kotoa työhuoneelle keskustaan, kävelen ensin metrolle viisi minuuttia, huristan oranssilla kyytipelillä kymmenen minuuttia, ja kohta olenkin jo työhuoneessani Vuorikadulla. Vartti-lehden kysymykseen, mitä ehtii vartissa, olisi helppo keksiä vastaus!
Puhuimme aamulla pojan kanssa mikä Hertsikassa on parasta, ja olimme yhtä mieltä siitä, että kyllä parasta on luonto: vanhat puut, lyhyt fillarimatka Viikkiin, kalliot, pusikot ja puskat, Kivinokka, oma viljelypalsta. En ikinä vaihtaisi tätä omakotitaloon Nurmijärvellä tai Porvoossa - ainakaan jos edelleen kävisin Helsingissä töissä. Aurinkokin nousee idästä.
Varjopuolena tietysti on huono-osaisuuden näkyminen selkeämmin kuin muualla kaupungissa. Mutta siitäkin olemme olleet lasten kanssa yhtä mieltä, että huolehtiminen muista on tärkeää, ja se voi tarkoittaa esimerkiksi myötätuntoa metroasemalla aikaansa viettäviä asunnottomia kohtaan.
Su, 2006-07-23 19:39



Tämä on tilanne viljelypalstallani Viikissä, Herttoniemen vanhan hyppyrimäen juurella. Saisi sataa! Valkosipuli jo taittaa niskansa sadepilviä tähytessään.

Muu perhe on Kustavissa tänään päättyvillä Volter Kilpi -kirjallisuusfestivaaleilla. Seitsenvuotias tyttäreni soitti ja kertoi nostaneensa virvelillä isOOON hauen. Tällaistakin voi siis kirjallisuusfestareilla sattua, ainakin jos ollaan Kustavissa meren rannalla.

Tänä kesänä ei Kustaviin enää ehdi, mutta ensi kesänä! Viime kesänä matkustimme sinne kaunista lossireittiä pitkin. Kustavi on vehreää, merellistä ja näin Itä-Helsingistä matkustettuna melkein eksoottista seutua.
Festareilla esitettävät näytelmät ovat vanhaa mutta ihmeellisen eläväistä suomenkieltä, Kilpeä, Kiveä, ja muita.

Olemme perheen kanssa olleet Kustavin Kilpi -festareilla kahtena edellisenä kesänä. Nälkäteatterin näytelmät, useinmiten komedioita, viihdyttävät näemmä myös lapsia! Tyttäreni on aivan Kivi-fani, ja poika taas tykkää Kilvestä. Viime vuonna satuimme näkemään myös Esa Kirkkopellon Toisissa tiloissa -proggiksen kustavilaisella suolla (!), ja uppoamisia tapahtui (... ) Mutta on festareilla muistettu lapsia ihan erikseenkin. Nälkäteatterin näytelmät "methässä kasvaneille" ovat hauskoja teatteripläjäyksiä myös aikuisille. Sain jo tänään puhelimessa pikaselostuksen Raisa Omaheimon tämänvuotisen ohjauksen uusista eläinhahmoista ja sattumuksista.

Olen itse vakaasti aikeissa hankkiutua tänä kesänä Vartiosaareen katsomaan Loistoteatterin Robin Hood -esityksen. Venematka Vartiosaareen kuulostaa suurnamuiskuisen ihastuttavalta (kuten Roald Dahlin Iso Kiltti Jätti sanoisi) ja Robin Hood taas kuului lapsuuteni idoleihin. Ja villi Robin Hood sopii Vartiosaaren villiin luontoon varmasti kuin siellä kasvanut.

Otsikko muuten taitaa olla Kirsi Kunnasta, ja Hanhiemon lippaasta, jos en ihan väärin muista...
Ke, 2006-07-19 14:04
Amerikkalainen työtön muusikko Zoyd Wheeler saa valtiolta kuukausittaisen sosiaaliavustuksen, jonka ehtona on, että hän aika ajoin osoittaa olevansa henkisesti tasapainoton. Wheelerin vuosittaiset tempaukset tasapainottomuutensa osoittamiseksi ovat kiinnittäneet myös median huomion. Eräänkin kerran Wheeler syöksyi läpi kotipaikkakuntansa Vinelandin hotellin ikkunasta samaan aikaan, kun tv-kamerat, reportterit ja asiantuntijat seurasivat hyppyä vierestä. Wheelerin hyppy päätyi uutisten loppukevennykseksi.

Zoyd Wheeler on eräs Thomas Pynchonin (1937-) romaanin Vineland päähenkilöistä. Fiktiiviseen amerikkalaiseen pikkukaupunkiin Vinelandiin sijoittuva romaani on satiiri, eräänlainen Amerikan satiirinen pienoiskuva. Satiirina se kysyy, miten kaukana romaanin maailma on todellisuudesta. Millaisia tarinoita työttömän, sosiaalitukea tarvitsevan ja toimeentuloloukkujen väliin putoavan on jo nyt esitettävä sosiaalivirkailijalle saadakseen tarvitsemansa rahat elämiseen? Ja ajatelkaahan: jos saisimme perustulon, ja jos sille asetettaisiin joitain ehtoja, millaisia ehtoja mahdettaisiin keksiä?
Mihin pisteeseen asiat voivat kehittyä? Millaista tosi-tv on kymmenen vuoden kuluttua? Tekevätkö sosiaaliloukkuihin jääneet hengenvaarallisia temppuja voittaakseen kymppitonnin? Kuka tietää.

Sivut