Metsäluonnon monimuotoisuus tarvitsee vahvan poliittisen tuen

Kati Vierikko

Ympäristötieteiden tohtori ja biologi

  Vuosi 2011 on YK:n metsävuosi. Monella meistä on vahva side metsäluontoon – marjastamme, metsästämme, korjaamme puuta, tarkkailemme luontoa, ulkoilemme ja ennen kaikkea nautimme metsästä kukin omalla tavallamme.

Kaupunkiympäristössä metsillä on erityinen merkitys. Tutkimukset ovat osoittaneet, että metsässä kehomme rentoutuu tehokkaasti. Pulssimme ja verenpaineemme laskevat, koemme elpyvämme. Kokemusta häiritsevät liikenteen taustamelu ja liian avoin metsänreuna, joka rikkoo metsän tunnun.

Suomi kehuu olevansa kestävän metsätalouden mallimaa. YK:n metsävuosi on otettu vakavasti ja kansallista metsäosaamista halutaan viedä kansainvälisille areenoille. Jos Suomi tosiaan on metsänhoidon mallimaa, pitäisi tämän näkyä myös luonnon hyvinvointina. Olemme
huolehtivaa kansaa, ainakin silloin, kun on kyse imagosta ja siitä, miltä asiat näyttävät. Valitettavasti huoli ei aina heijastu arkipäivän valintoihin.

Kansainvälisessä selvityksessä ainoastaan 9% prosenttia suomalaisista ilmoitti olevansa todella huolestunut luonnon monimuotoisuuden katoamisesta kotimaassaan. Vastaava luku oli Keski-Euroopassa 42% ja Ruotsissa 35%. Siitäkin huolimatta, että uusimman uhanalaisselvityksen mukaan 332 lajia on Suomesta kadonnut ja 10% arvioiduista lajeista luokitellaan uhanalaiseksi. 36 % eli noin 2000 uhanalaista lajia asuu ensisijaisesti metsissä.

Myytti suomalaisen metsätalouden kestävyydestä on vahvasti tajuntaamme iskostettu. Nykyinen metsänhoitomalli perustuu oletukseen, että puusto kasvatetaan tasaikäisenä ja hakataan sitten pois, ja tilalle kasvatetaan uusi puusukupolvi. Puustolle on mallinnettu optimaalinen kasvu, joka perustuu oletukseen, että puusto on tasaikäistä. Tavoitteena on ennen kaikkea maksimoida puukuutioiden tuotanto.

Tosiasiassa metsän olemassaolo ja puuston rakenne perustuu epäjatkuvuuteen ja sattumiin, jotka vaikuttavat ihmisen tavoitteekseen asettamaan optimaaliseen lopputulokseen. Kasvumalli ja kestävän metsätalouden optimointi ei toteudukaan, kun luonto ja metsänomistaja ei toimi mallin olettamin tavoin. Mutta lisääntyykö monimuotoisuus, sillä optimaalisen kasvun mallissa ei ole tilaa monimuotoisuuden maksimoinnille?

Kansallista metsälakia ollaan uudistamassa. Keskeisin kysymys on, pitäisikö nykyistä tiukkaa metsälakia muuttaa siten, että metsänomistajille annettaisiin enemmän vapauksia päättää, miten metsiään hoitavat. Jatkuvan kasvatuksen tai erirakenteisen metsän kasvatus on nykyisen lain mukaan hankalaa toteuttaa.

Metsien uudistaminen eli se, milloin ”puustosato on kypsää korjattavaksi”, on määrätty valtioneuvoston asetuksella. Riittävän järeän tai vanhan metsikön puun saa uudistaa. Jos metsänomistajille annettaisiin rajoittamattomat hakkuuoikeudet, johtaisiko se varttuneiden ja iäkkäämpien talousmetsien vähenemiseen? Ne metsälajit, jotka tarvitsevat riittävän pitkää latvusjatkumoa lisääntyäkseen, taantuisivat entisestään. Monet jäkälälajit kuuluvat tähän ryhmään, ja ne ovat taantuneet eniten edellisestä 2000-luvun alun uhanalaisuusselvityksestä.

Metsälain muutos voi olla myös mahdollisuus lisätä erirakenteisen metsän kasvatusta. Monet metsän tarjoamat aineettomat ekosysteemipalvelut menetetään vuosikymmeniksi aina aukkohakkuun myötä. Erirakenteiset talousmetsät tarjoavat erinomaisia virkistyspalveluja ja ovat oivallisia marjastus- ja sienestyskohteita. Mutta näissäkin metsissä on huolehdittava myös lahopuuston jatkumon turvaamisesta.

Kestävyys on aina tasapainoilua talouden, luonnon ja sosiaalisen hyvinvoinnin välillä. Metsistämme yli 90 % kuuluu talouskäytön piiriin, ja se, mitä näissä metsissä päätetään tehdä, määrittää kestävyys-vaa’an tasapainon, ei pelkästään se, suojellaanko metsäalaa yksi TAI viisi prosenttia lisää.

Loppujen lopuksi on kuitenkin kyse sosiaalisista sopimuksista, jonka seuraukset voidaan todeta metsäympäristössä. Vuonna 2011 metsäluonnon monimuotoisuus, ekologinen kestävyys ja luonnon tarjoamat aineettomat ekosysteemipalvelut on nostettava näyttävästi esille.

Metsälakimuutoksien uhkat ja mahdollisuudet metsäluonnon moninaisuuteen on selvitettävä perusteellisesti. Lakimuutosten on perustuttava uusimpaan tieteelliseen tutkimustietoon ja uhanalaisselvityksiin. Tämä on myös metsänomistajan etu. Taiteilu kestävyyden vaa’alla hallitusneuvotteluissa tai metsälakia uudistettaessa ei saa kallistua ratkaisuun, jolla taataan ainoastaan kansantaloudellinen kestävyys eli maksimoidaan puuntuotanto, ja unohdetaan metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja metsien muut arvot.

- Ympäristötieteiden tohtori ja biologi Kati Vierikko on väitellyt suomalaisen metsätalouden ekologisesta kestävyydestä. Hän on Helsingin vihreiden viheraluetyöryhmän puheenjohtaja ja Helsingin ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja.