Tulevan hallituksen ympäristöhaasteet – haaste vaalikeskusteluun pääministeri Mari Kiviniemelle
Cancúnin ilmastokokouksessa palautettiin usko YK-järjestelmään ja päästiin eteenpäin matkalla kohti laillisesti sitovaa, oikeudenmukaista ja kunnianhimoista ilmastosopimusta. Kahden asteen tavoitteeseen ovat sitoutuneet nyt käytännössä kaikki maailman maat. Haasteena on kuitenkin se, että nykyiset päästövähennystavoitteet eivät millään mahdollista sovittua tavoitetta. Tämä koskee myös Suomea.
Luonnon monimuotoisuuden teemavuosi taas huipentui YK:n biodiversiteettisopimuksen osapuolikokouksessa Nagoyassa viime lokakuussa. Kokouksessa löydettiin yhteinen sävel luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Toistaiseksi maailman maat ovat kuitenkin epäonnistuneet pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden kiihtyvän heikkenemisen ja lajien sukupuuttoaalto on kiihtynyt ihmistoiminnan seurauksena tuhatkertaiseksi lajien luontaiseen häviämisnopeuteen verrattuna.
YK on julistanut vuoden 2011 kansainväliseksi metsien vuodeksi. Tämä antaa hyvät edellytykset metsiensuojelutoimenpiteiden edistämiselle myös Suomessa. Tulevan vuoden aikana METSO-ohjelman ja biodiversiteettistrategian toteuttamiseen sekä uhanalaisten luontotyyppien ja lajien suojeluun tarvitaan 100 miljoona euroa vuodessa lisää rahaa. Ekosysteemipalveluiden tuotto ja heikkenemisen hinta tulee sisällytää valtion budjettiin. Metsälaki kaipaa uudistusta.
Haastan tällä kirjoituksella pääministeri Mari Kiviniemen julkiseen vaalikeskusteluun Suomen ilmasto- ja energiapolitiikasta sekä tulevan hallituksen luonnonsuojeluhaasteista.
Esimerkiksi päätös ydinvoiman lisärakentamisesta ja turpeen energiankäytön tukeminen eivät ole olleet viisaita ratkaisuja. Pääministeri Mari Kiviniemi esitti tulevaan hallitukseen lapsi- ja perheministeriä. Tämä on hyvä ajatus. Hallituksen ja hallinnon rakenne kaipaisi paljon muitakin muutoksia.
Ohessa tärkeimmät hallinnon uudistustarpeet tulevalle hallitukselle:
- Ympäristöministeriöön perustetaan erillinen ilmastoministerin salkku.
- Työ- ja elinkeinoministeriössä olevat ilmasto- ja energia-asiat siirretään ympäristöministeriöön
- Liikenne- ja viestintäministeriön tehtävät liikenteen osalta siirretään ympäristöministeriöön.
- Maa- ja metsätalousministeriössä olevat metsiensuojelu- ja luonnonsuojeluasiat sekä eläinsuojelu siirretään ympäristöministeriöön.
- Ympäristöministeriön tulee johtaa alueellista ympäristöhallintoa.
- Ympäristöministeriön roolia ympäristöohjaavan verotuksen valmistelussa vahvistetaan.
Ekologisesti kestävä ja hiilineutraali yhteiskunta on mahdollinen mikäli tuleva hallitus sitoutuu hallinnon uudistamisen lisäksi myös seuraaviin viiteen konkreettiseen tavoitteeseen:
- Energiatehokkuudella, uusiutuvilla energialähteillä ja ilmastolailla vähennetään päästöjä 40 % vuoteen 2020 mennessä ja 95 % vuoteen 2050 mennessä.
- Henkilöliikenteen investoinneista 75 % joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn.
- Etelä-Suomen metsistä 10 % suojellaan ja suot ennallistetaan luonnontilaisiksi.
- Itämeri ja vesistöt puhdistetaan luomuviljelyllä, maataloustukia suuntaamalla ja kansainvälisellä yhteistyöllä.
- Lasten ja nuorten luontoharrastusta ja ympäristökasvatusta lisätään.
Leo Stranius
Kirjoittaja on ympäristöasiantuntija, pääsihteeri ja Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Helsingin vaalipiirissä





Kommentit
Kirjoita uusi kommentti