Jäitä hattuun ja parempia päätöksiä

Vielä keskiviikkona pääministeri Katainen kehotti laittamaan jäitä hattuun, jos tekee mieli kritisoida veropäätöstä. Jo seuravana päivänä kuulimme, että hallitus on sittenkin päättänyt korjata veropakettia, joka antoi rikkaille ja otti köyhiltä.

Vain vähän jälkeen kehysriihen oltiin tilanteessa, jossa pääministerin ylistämä veropaketti jouduttiin avaamaan. Onneksi avattiin ja onneksi päätöstä korjattiin. Alkuperäinen osinkoveropäätös oli kädenojennus kaikkein rikkaimmille. Uusi päätös sentään kohtuullistaa varakkaimpien listaamattomien yritysten omistajien hyötyä.

Vaikka hallitus korjasi omaa päätöstään oikeudenmukaisempaan suuntaan, oli päätöksenteon tahti sivusta katsoen jälleen niin kova, että voi vain toivoa, ettei pahoja valuvikoja tai porsaanreikiä veropakettiin enää jäänyt. On tärkeää, että päätökseen kirjattiin vihreiden vaatimuksesta se varauma, että päätöksen on myös oikeasti kavennettava tuloeroja. Lainvalmistelun tullaan sen vuoksi arvioimaan, millaisia vaikutuksia lailla on tosiasiassa tulonjakoon. Samoin arvioidaan, tarvitaanko esimerkiksi verosuunnitteluun uusia rajoituksia. Hallituksen yhdessä sopima varauma on joka tapauksessa se, että päätökseen mahdollisesti jääneisiin epäkohtiin puututaan vielä, kun lakia valmistellaan. 

Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö korjattavaa löytyisi. Kuinka monen ministerin ja kansanedustajan asiantuntemus riitti arvioimaan reaaliajassa päätöksenteon kanssa, mitä tässä ollaan päättämässä? Torstain suullisen kyselytunnin keskustelusta ainakin itselleni tuli mieleen, monikohan tv-katsoja ymmärtää ministereiden puheesta mitään. Kun asiat ovat vaikeita, on tärkeää osata ilmaista selkeästi mitä on päätetty. Epäselvä puhe herättää epäilyksiä.

Korjatunkin veropaketin yhteisvaikutusta on myös edelleen syytä kritisoida: verotus kevenee samalla, kun menoja joudutaan leikkaamaan. Verotuksen keventäminen samalla kun palveluista leikataan on jopa hallituksen oman linjan vastaista. Suhtaudun myös skeptisesti olettamuksiin "dynaamisista vaikutuksista", joihin päätös yritysverotuksen kevennyksistä perustuu. Yritysten käyttäytymistä on vaikea ennakoida. 

Hallituksen päätöksenteko kaipaa lisää läpinäkyvyyttä. Päätöksiä ei pidä tehdä kiireellä, jonka perässä ministereiden, saati hallituspuolueiden kansanedustajien on mahdotonta pysyä, kansalaisista puhumattakaan. Erityisesti silloin, kun asiat ovat monimutkaisia, pitäisi pääministerin mainostamaa huolellista harkintaa käyttää ainakin niin pitkään, että jokainen hallituspuolueen kansanedustaja pystyy selkeästi kertomaan, mitä on päätetty ja mitä siitä seuraa. Demokratia perustuu luottamukseen ja läpinäkyvyyteen, siksi ne ovat tärkeitä arvoja.

Äänestäjien on myös oikeus tietää, minkä ja kenen tuottaman tiedon varassa päätöksiä tehdään. Kuuden puolueen hallitus ei varmasti ole helppo johdettava. Siitä huolimatta avoin keskustelu vaikka vähän pidempäänkin johtaa varmasti parempiin päätöksiin kuin juokseminen kollektiivina pää edellä seinään, minkä jälkeen kaikki ovat hetken pyörällä päästään ja sen jälkeen katuvaisia, mistäs tässä oikein tuli päätettyä ja osaisiko sitä edes kenellekään artikuloida.

Viime hallitusta kritisoitiin siitä, ettei se etukäteen kertonut, mitä ollaan päättämässä. Tätä hallitusta on jo kritisoitu siitä, ettei se jälkikäteenkään kerro, mitä kaikkea päätettiin. Menon on muututtava, sillä päätöksiä pitäisi edelleen pystyä tekemään. Sote-uudistuksen kompuroinnissakin näyttää olevan kyse nimenomaan huonosta valmistelusta ja oudosta päätöksenteosta, jossa asiantuntijat sivuutetaan ja riitaisia hallitus tyrkkii toisiaan hiekkalaatikolta.

Jäitä hattuun on varmasti hyvä neuvo, jos sen antaa kukin meistä itselleen. Sote-uudistusta meillä ei ole varaa mokata. Siinä on kyse elintärkeistä palveluista, joita kaikki kansalaiset eivät tällä hetkellä saa.

Mikä siis olikaan sote-uudistuksen pihvi? Sehän oli kansalaisten oikeus saada terveyspalveluita ja muita elintärkeitä palveluita riippumatta siitä, onko töissä vai työtön, rikas vain köyhä. Kun mennään tämä ajatus edellä, saadaan kuntauudistuskin toteutettua. Sote-uudistusta ei pidä uhrata kuntauudistuksen alttarille. Se on sentään tämän hallituskauden tärkein päätös.

TEM:in oma ohjeistus toimii nuorisotakuuta vastaan

Nuorisotakuu on aiheuttanut hämmennystä kunnissa, aiheestakin. Takuusta ei ole säädetty erillisellä lailla ja ohjeistuksissa on ollut puutteita tai epätarkkuutta.  Hämmennysten lientymiseksi hallitus lähetti ohjeistuksen alueellisille ja paikallisille toimijoille. Kolmen ministeriön hallinnonalat ylittävän toimintaohjeistuksen ajatuksena on kannustaa eri toimijoita lisäämään yhteistyötä nuorisotakuun toteuttamiseksi. Nuorisotakuun onnistunut toteutus edellyttää samaan maaliin pelaamista ja tärkein tavoite on ohjata nuori juuri hänen tilanteeseensa parhaiten soveltuvaan palveluun mahdollisimman pian.

TE-toimistot ovat keskeinen toimija nuorisotakuun toteutuksessa. TE-toimistoissa tehdään päätökset siitä, mihin palveluihin nuori ohjataan. Helmikuussa työ- ja elinkeinoministeriö antoi TE-hallinnolle ohjeistuksen, jossa tarkennettiin nuorisotakuun linjauksia mm. työpajatoiminnasta ja muista takuuseen sisältyvistä palveluista.

TEM:in ohjeistus on - paradoksaalista kyllä - osoittautunut ongelmalliseksi, sillä se on vähentänyt nuorten pääsyä työkokeiluun työpajoille. Epätoivottuun tilanteeseen on johtanut ohjeistuksen tulkinta, jossa nuori voi päästä työkokeiluun työpajalle vain, jos tuleva ammatti on jo selvillä. Vaatimus on käsittämätön. Työkokeilun tarkoituksena on nimenomaan antaa nuorelle mahdollisuus selkeyttää omia ammatinvalinta- ja urasuunnitelmia.

Monet työpajoille tulevat nuoret ovat epävarmoja sen suhteen, mikä on oma opiskeluala ja tuleva ammatti. Useimmat heistä ovat vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta tai keskeyttäneet toisen asteen opintonsa. Oma urapolku voi löytyä työpajalta, sillä työpajajakson suorittaneista nuorista 75% työllistyy, pääsee opiskelemaan tai kiinnittyy johonkin elämäntilanteensa kannalta mielekkääseen palveluun puoli vuotta työpajajakson jälkeen.

Nuorten kohdalla parhaaksi keinoksi ehkäistä syrjäytymistä on todettu varhainen moniammatillinen yhteistyö. Useimpien monialaisia palveluita tarvitsevien nuorten kohdalla nuorisotakuun tulkintaohje on liian tiukka. TEM:in ohjeistus ei saisi muodostua tulpaksi työpajoille pääsemisessä. Nuorisotakuun idea nuorten mahdollisuuksista päästä syrjäytymistä ehkäisevien palveluiden piiriin vesittyy, jos ohjeistuksia tulkitaan nuorten tarpeiden vastaisesti.

Jätin kirjallisen kysymyksen TEM:in vastattavaksi, mihin toimiin ministeriö aikoo ryhtyä asian ratkaisemiseksi.

Kirjallinen kysymys luettavissa eduskunnan sivuilla.

 

TEM:in ohjeistus tulppana nuorten pääsemisessä työpajoille

04.04.2013

Tiedote 4.4.2013

Työ- ja elinkeinoministeriön antama uusi ohjeistus nuorisotakuun toteuttamisesta on tiukentanut lain tulkintaa työkokeilusta ja siten vaikeuttanut nuorten pääsyä työpajoille. TE-toimistoille ja ELY-keskuksille annettu ohjeistus on johtanut tulkintaan, jossa nuori voi päästä työkokeiluun työpajalle vain, jos tuleva ammatti on jo selvillä.

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto perää vastausta kirjallisessa kysymyksessä miten työ- ja elinkeinoministeriö aikoo toimia, jotta TE-toimistot eivät tulkinnoillaan vaikeuttaisi työttömien vailla ammatillista tutkintoa olevien nuorten sekä ammatillisen toisen asteen koulutuksen hankkineiden nuorten mahdollisuuksia päästä syrjäytymistä ehkäisevien työpajapalveluiden piiriin.

Nuorisotakuu velvoittaa tarjoamaan alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, työkokeilu- tai opiskelupaikan kolmen kuukauden kuluessa. Nuoren mahdollisimman nopeaksi pääsemiseksi tarpeenmukaiseen palveluun edellyttää eri toimijoiden välistä yhteistyötä, jossa TE-toimistot ja työpajat ovat keskeisinä toimijoina.

TE-toimistojen tapa tulkita TEM:in ohjeistusta on osoittautunut ongelmalliseksi nuorisotakuun tavoitteen toteuttamisen kannalta, sillä ohjeistus on merkittävästi vaikeuttanut nuorten mahdollisuutta päästä työkokeiluun työpajoille. Ohjeistuksessa todetaan, että nuori voidaan ohjata työpajalle työkokeiluun vain, "jos nuori voi työpajalla käytännössä kokeilla sen ammatin tai ammattialan työtehtäviä, joka häntä kiinnostaa ja johon hän esimerkiksi suunnittelee kouluttautuvansa”. Lisäksi ohjeistuksen työkokeilua koskevassa kappaleessa todetaan, ettei työkokeilu saa pitää sisällään sellaista työtä, joka ei kuulu nuoren urasuunnitelmiin.

Monet työpajoille tulevat nuoret ovat kuitenkin epävarmoja sen suhteen, mikä on oma opiskeluala ja tuleva ammatti. Useimmat heistä ovat vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta tai keskeyttäneet toisen asteen opintonsa. Oma urapolku voi löytyä työpajalta, sillä työpajajakson suorittaneista nuorista 75% työllistyy, pääsee opiskelemaan tai kiinnittyy johonkin elämäntilanteensa kannalta mielekkääseen palveluun puoli vuotta työpajajakson jälkeen.

Useimpien monialaisia palveluita tarvitsevien nuorten kohdalla lain tulkintaohje on liian tiukka. TEM:in ohjeistukset vaikeuttavat myös jo ammatillisen koulutuksen hankkineiden nuorten mahdollisuutta päästä työkokeiluun työpajalle, sillä heitä ei oteta mukaan työkokeiluun erästä poikkeusta lukuun ottamatta: "TE-toimisto voi järjestää työkokeilun sellaiselle ammatillisen koulutuksen saaneelle alle 30-vuotiaalle nuorelle, joka on pitkään ollut poissa työelämästä joko pitkittyneen työttömyyden tai muiden syiden vuoksi".

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon mielestä vaatimus pitkittyneestä työttömyydestä työkokeiluun pääsyn ehtona on räikeässä ristiriidassa nuorisotakuun konkreettisen tavoitteen kanssa. Nuorisotakuun tarkoituksena oli nimenomaan taata työttömäksi joutuneelle nuorelle mahdollisimman nopea pääsy tarpeenmukaisten palveluiden piiriin, jotta pitkittyvä työttömyys voitaisiin ennaltaehkäistä ja nuorten pitkäaikaistyöttömyyttä ja syrjäytymistä voitaisiin vähentää.

Kirjallinen kysymys luettavissa eduskunnan sivuilla:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_258_2013_p.shtml

 

Lisätiedot:

Outi Alanko-Kahiluoto

Puh. 050 512 1727

Opetuslautakunta 26.3.

Opetuslautakunta kokoustaa tiistaina 26.3. Kokouslistalla on erilaisia rutiineja, mm. katsaus opetusviraston vuoden 2012 talousarvion toteutumiseen. Liki jokaisessa esityslistan asiakohdassa ollaan kuitenkin asian ytimessä: mikä on pielessä ja mihin tarvitaan lisärahaa.

Opetuslautakunnan tehtävänä on valvoa, miten valtuuston sille asettamat sitovat tavoitteet toteutuvat. Opetuksessa eräs keskeinen tavoite on läpäisyasteen parantaminen ammatillisessa opetuksessa. Opetuslautakunnalle kerrotaan, että läpäisyaste on edelleen laskenut: keskeisenä syynä tähän on keskeyttämisasteen nousu. Vuonna 2011 läpäisyaste oli 48 % ja vuonna 2012 vajaat 46,7 %. Helsingissä vuonna 2012 ammatillisen perustutkinnon suoritti kolmessa vuodessa 46,7 % opiskelijoista. Ammatilliset opinnot keskeytti 20,1 % opiskelijoista. Ns. negatiivisesti keskeyttäneitä oli 14,9 %. He eivät siis vain vaihtaneet alaa vaan lopettivat opiskelun kokonaan. 

Keskeyttämisiin vaikuttavat monet tekijät, joita ei voi ratkaista yksinomaan koulutuksella, mutta esimerkiksi opetustilojen asianmukaisuudessa ja toisen asteen oppilashuollossa Helsingillä on parantamisen varaa.

Helsingissä oppilasmäärät kasvavat vuosina 2013–2018 perusasteella ennusteen mukaan yhteensä 3 400 oppilaalla. Iltapäivätoiminnassa olevien lasten määrä kasvoi huomattavasti: yli 600 lasta enemmän kuin vuonna 2011. Tätä ei ole huomioitu budjetissa eli ei-lakisääteisenä 2-luokkalaisten iltapäivätoiminta loppuu ellei kaupunginhallitus myönnä sitä varten lisärahaa. Raamineuvottelut ovat juuri tänään, joten ehkä tiistaina ollaan jo tietoisia siitä, mitä iltapäivätoiminnalle tapahtuu. Opetuslautakunta ei voi päättää iltapäivätoiminnan jatkamisesta ellei siihen ole opetustoimen budjetissa rahaa. Vastuu on raamista neuvottelevilla.

Oppilasmäärän kasvu edellyttäisi kaupunginhallitukselta ylipäätään ajattelutavan muutosta: oppilasmäärä ei enää laske vaan nouse, mistä seuraa määrärahojen tarpeen kasvu. Jos budjettia ei vastaavasti kasvateta, joudutaan säästämään ensimmäiseksi ei-lakisääteisestä toiminnasta kuten tokaluokkalaisten iltapäivätoiminnasta, ja sen jälkeen myös opetuksesta. 
 
Iltapäivätoiminnan tarjontaa joudutaan vähentämään syksystä 2013 alkaen noin 500 paikalla, ellei kaupunginhallitus myönnä toiminnalle lisärahaa. Käytännössä poliittisten ryhmien väliset budjettiraamineuvottelut Helsingin kaupungin taloudesta ovat käynnissä juuri tänä viikonloppuna. Tokaluokkalaisten iltapäivätoiminta Helsingissä loppuu ensi syksynä, jos neuvotteluissa tehdään opetustoimen budjetin kannalta huonoja päätöksiä. 
 
Opetuslautakunta antaa myös lausunnon kiinteistölautakunnalle opetustoimen talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaluonnoksesta vuosille 2014–2018. Kaupunginhallituksen käsittelyssä olevan strategiaohjelmaehdotuksen mukaan investointiraami tullee olemaan vähintään 20 % kuluvan vuoden investointitasoa alempi. Tämän takia opetusvirastoa pyydetään priorisoimaan hankkeensa mahdollisen karsimisen helpottamiseksi.
 
Opetuksen tilatarpeet ovat valtavat ja poliittisten ryhmien vastikää päättämä 435 miljoonan euron investointikatto pahentaa tilannetta. Valtaosassa kouluja on sisäilmaongelmia ja perusparannustarpeet loputtomat. Opetustoimen hankkeiden osuutta investointiraamissa olisi perusteltua kasvattaa: sisäilmaongelmien lisäksi uudet alueet tarvitsevat kouluja ja etenkin ammatillisen koulutuksen tilat ovat pedagogisesti puutteelliset ja ahtaat. Ammattikouluissa opiskelee noin 800 opiskelijaa liikaa. Pelkästyään ammatilliselle puolelle tarvitaan lisätilaa liki 4000 opiskelijalle vuoteen 2020 mennessä. Ilman uusia asianmukaisia tiloja Helsinki ei voi toteuttaa koulutustakuuta. Ryhmien sopima investointikatto on siksi katastrofi opetustoimen kannalta. Kaupunki menettää tuloja homekouluista johtuvina kasvavina terveysongelmina ja toisen asteen pudokkaiden määrän kasvuna, jos ammatillisen opetuksen tilat evät ole asianmukaiset. Emme myöskään pysty vastaamaan alueen työvoimatarpeeseen, jos ammatillinen opetus ei ole kunnossa. Ja siltähän se nyt näyttää.

Opetusviraston toimintakertomus 2012 on hyödyllistä luettavaa uudelle lautakunnalle. Toimintakertomukseen sisältyy mm kiinnostava yksityiskohta, joka kertoo kaupungin koulujen ja yksityiskoulujen välisten oppimiserojen taustatekijöistä:  ”Erityisoppilaita oli kaupungin kouluissa 3 757 oppilasta eli 11,2 % oppilaista ja yksityisissä sopimuskouluissa 234 eli 4,5 % oppilaista. Erityisoppilaista opiskeli yleisopetuksen ryhmissä kaupungin kouluissa 37 % ja yksityisissä sopimuskouluissa 58 %. Maahanmuuttajataustaisia, suomi toisena kielenä – oppimäärää opiskelevia oppilaita oli kaupungin ylläpitämissä peruskouluissa 6 098 eli 18,2 % oppilaista ja yksityisissä sopimuskouluissa 488 eli 9,4 % oppilaista. Maahanmuuttajataustaisista oppilaista 387 opiskeli valmistavassa opetuksessa kaupungin ylläpitämissä peruskouluissa.” Alueellinen segrekaatio on tosiasia Helsingin peruskouluissa. Kysymys kuuluu, mitä tälle eriytymiselle pitää tehdä? Ehdotuksia otetaan vastaan. Eriytyminen on pääosin seurausta epäonnistuneesta asuntopolitiikasta, mutta myös lähikouluja pitäisi vahvistaa nykyistä enemmän, että ne pysyisivät vetovoimaisina.

Esityslistalle sisältyy myös katsaus Helsingin koulutuspoliittisten tavoitteinen toteutumiseen. Valtuusto on linjannut koulutuspoliittiset periaatteet, esimerkiksi lähikouluperiaatteen. Periaatteet ovat hyviä, käytännön toteutus riippuu vain siitä, miten tiukalle opetustoimen talous kiristetään. Juuri nyt ei hyvältä näytä. Helsingissä on sitoutuneet, hyvät opettajat, ja kaikki mahdollisuudet koulutuspoliittiseen onnistumiseen olisivat olemassa. Vain väärät priorisoinnit, esimerkiksi sisäilmaongelmista kärsivien koulujen korjaamisen estävä investointikatto, ovat onnistumisen esteenä.

Heti opetuslautakunnan kokouksen perään kokoontuu suomenkielinen jaosto, jonka esityslistalla on mm. syksyn 10-luokkien perustaminen tarpeen mukaan sekä Bunkkerin tarveselvitys. Bunkkeri helpottaa osaltaan ammatillisen opetuksen katastrofaalista tilantarvetta.

Koulutuksella nuorisotyöttömyyttä vastaan

On nuoria jotka eivät näy eivätkä kuulu. He eivät opiskele, eivät käy töissä ja ovat vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Peruskoulu on jäänyt kesken tai läpäisty niin alhaisella keskiarvolla, että jatko-opiskelupaikka on jäänyt saamatta.

Kun puhumme syrjäytyneistä, kadonneista nuorista, puhumme juuri näistä nuorista. Vamoksen etsivä nuorisotyö Helsingissä on viime vuosina tavoittanut heistä satoja: 16–29-vuotiaita nuoria, jotka eivät ole koulussa, töissä tai ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi.

Monilla näistä nuorista on kokemuksia yksinäisyydestä, masennuksesta ja kadonneesta omanarvontunnosta. Luottamus yhteiskuntaan on kadonnut. Tällaisessa tilanteessa apu on muotoiltava nuoren tarpeisiin ja elämäntilanteeseen sopivaksi. Opiskelun vaikeudet juontavat aina juurensa yksilöllisiin elämäntilanteisiin ja vaikeuksiin nuorella itsellään, hänen kaveripiirissään tai kotona.

Vamoksen tavoittamien nuorten keskuudessa asunnottomuus on yleistä. Vain harvalle riittää kaupungin vuokra-asunto. Monella menetetyt luottotiedot ovat este asunnon saamiselle. On turha kysyä, miksei koulunkäynti suju, jos osoite on kaverin sohva.

Helsingissä jää jokaisessa yhteishaussa 1000 nuorta ilman jatkokoulutuspaikkaa. Suurin osa näistä nuorista pystytään sijoittamaan työpajoille ja kymppiluokille. Silti jokaisen yhteishaun yhteydessä katoaa 400 helsinkiläistä nuorta. He ovat näitä etsivän nuorisotyön kautta tavoitettuja nuoria, jotka olemme päästäneet putoamaan tyhjän päälle.

Helsingin ongelma on se, ettemme voi omalla päätöksellä lisätä ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja vaan tarvitsemme siihen opetusministeriön luvan. Saimme viime vuonna luvan 520 uuden koulutuspaikan perustamiseen ja lisäksi anomme edelleen vähintään 1500 uutta paikkaa. Toivon opetusministeri Gustafssonilta rohkeutta ja selkärankaa lisätä ja siirtää opiskelupaikkoja sinne, minne nuoret valmiiksi asuvat.

Koulutuspaikkojen riittävyys on ensiarvoista, sillä kaikkein eniten putoamisen riskiä kasvattavat peruskoulun jälkeiset vuodet tyhjän panttina. Vähiten keskeyttävät ne, jotka pääsevät opiskelemaan suoraan peruskoulusta.

Kuntien vastuulla on huolehtia riittävästä opinto-ohjauksesta. Miksei kaikkialla seurata Vantaan mallia: siellä peruskoulun opinto-ohjaajat varmistavat, että jokaiselle nuorelle löytyy jokin peruskoulun jälkeinen paikka. Harva keskeyttämistä suunnitteleva nuori on loppujen lopulta väärällä alalla. Hänellä ei vain ole opiskeluun tarvittavaa itseluottamusta ja voimavaroja. Koulupsykologille ei saisi olla viikkojen jonoa, mikä on tilanne Helsingissä joissain oppilaitoksissa.

Työpaikalla tapahtuvan oppisopimuskoulutuksen on todettu sopivan hyvin koulutusmuodoksi niille opiskelijoille, jotka muuten olisivat vaarassa pudota kesken opiskelun. Tuettu oppisopimuskoulutus on paras vaihtoehto monille vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta oleville nuorille, sillä oppisopimuksessa nuoren on mahdollista suorittaa ammatillinen tutkinto ja löytää siten reitti työelämään, ulos ulkopuolisuudesta ja usein periytyvästä köyhyydestä.

Etenkin tuettua oppisopimuskoulutusta pitää kehittää ja laajentaa osana nuoriso- ja koulutustakuuta. Vain noin prosentti tulevaisuuden työpaikoista on sellaisia, joissa pärjää ilman minkäänlaista ammatillista koulutusta. Siksi kestävin rokotus periytyvää köyhyyttä vastaan on edelleen koulutus, myös meillä Suomessa.

Ehkä sittenkin parasta sosiaaliturvaa on korkeatasoinen koulutus. Siitähän Suomi sitä paitsi tunnetaan myös maailmalla. Suomessa hankitun koulutuksen laatuun voi luottaa, oli kyse sitten ammattikoulutuksesta tai korkeakouluista. Säästöjä ei siis kannata hakea koulutuksen heikentämisestä vaan varmistaa se, että kaikki nuoret saavat edes jonkin koulutuksen. Vain siten estetään periytyvän köyhyyden lisääntyminen ja yhteiskuntamme taantuminen luokkayhteiskunnaksi.

Eriarvoisuuteen puututtava verotuksella

Uusimpien tilastojen mukaan tuloerot ovat jatkaneet kasvuaan.
Tuloerojen kasvu on Suomessa ollut OECD-maiden nopeinta.

Tutkijoiden mukaan merkittävin syy tuloerojen kasvuun on vuoden 1993 verouudistuksessa toteutettu ansiotulojen ja pääomatulojen eriyttäminen. Ansio- ja pääomatuloverot eriyttäminen synnytti kannustimen muuttaa ansiotuloja pääomatuloiksi, joita ei veroteta progressiivisesti. Listautumattomien yritysten omistajilla on oikeus nostaa yrityksestään verottomia osinkoja enintään 60 000 euroa. Tämä nollaveroluokka kannustaa muuntamaan työtuloja osinkotuloiksi.

Eriarvoisuutta lisäävään verotuksen rakenteelliseen ongelmaan olisi tilaisuus puuttua kehysriihessä. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa on tehtävä oikeudenmukaisuutta lisääviä rakenteellisia uudistuksia. Tarvitaan sekä muutoksia verotuksen rakenteisiin sekä veroprogression lisäämistä. Listaamattomien yritysten osinkojen verovapautta tulee rajoittaa. Vihreät ehdottivat osinkojen verovapauteen puuttumista jo viime hallituskaudella. Tuloerojen kaventamiseksi tulisi myös jatkaa pääoma- ja ansiotuloverokantojen yhteensovittamista eli korottaa pääomaveroa.

Tuloeroja on perinteisesti pyritty hillitsemään progressiivisella tuloverolla ja sillä on myös ollut laaja kansalaisten tuki. Kyselyidenkin mukaan kansalaiset maksavat mieluummin korkeampaa veroa kuin leikkaavat elintärkeistä peruspalveluista. Hyvinvointivaltion rahoituksen idea perustuu sille, että jokainen osallistuu taakankantamiseen maksukykynsä mukaan ja voi siksi luottaa saavansa yhteiskunnan apua, kun sitä tarvitsee.

Merkityksellistä eriarvoisuuden vähentämisen kannalta ei ole vain oikeudenmukainen tulonjako vaan myös toimivat julkiset palvelut. Palveluiden rahoittamiseksi tarvitsemme kuitenkin riittävän laajaa veropohjaa. Siksi myös erilaiset verovähennykset ja -vapaudet sekä ympäristön kannalta haitalliset tuet on käytävä kehysriihessä läpi. 2000-luvun verotuksen on oltava niin sosiaalisesti kuin ympäristön kannalta mahdollisimman kestävää.

Yritysten verokikkailu kuriin

Puhe leikkauslistoista kääntää huomion siitä, mistä oikeasti pitäisi puhua: miten estämme yritysten verokikkailun ja tukimme hyvinvointiyhteiskuntaa rapauttavan veropaon. Jos verokikkailua ei laiteta kuriin, joudumme hakemaan säästöjä kansalaisten hyvinvoinnin kustannuksella. Lisäksi annamme hiljaisen hyväksyntämme epäoikeudenmukaiselle tulonjaolle ja jatkuvalle tuloerojen kasvulle maiden sisällä ja välillä.

Maailma maksaa yritysten verovenkoilusta kovaa hintaa. Pelkästään kehitysmaista pakenee vuosittain jopa 900 miljardia euroa, mikä on yhdeksän kertaa enemmän kuin kansainvälisen kehitysavun määrä. Joidenkin arvioiden mukaan yli 50 prosenttia maailmankaupasta kulkee veroparatiisien kautta. Suomesta veroparatiiseihin pakenee vuosittain useita miljardeja euroja. Miksi ihmeessä sallimme tämän?

Hallitusohjelmassa Suomi on sitoutunut toimimaan kansainvälisen veronkierron lopettamiseksi ja valtiovarainministeri Urpilainen on toivonut YK:n roolin vahvistamista taistelussa veronkiertoa ja veroparatiiseja vastaan.

Rahamarkkinoilla pelisääntöjen on oltava valtioiden rajat ylittäviä. Siksi Suomen pitää olla aloitteellinen kansainvälisissä neuvottelupöydissä: meidän pitää vaatia kansainvälisten yritysten maakohtaisten tilinpäätöstietojen julkistamista ja automaattista verotietojen vaihtoa valtioiden välillä. Tarvitsemme myös OECD:n nykykriteerejä tiukemman ja kattavamman listauksen veroparatiiseista. Tähän on nyt mahdollisuus, kun EU:ssa käsitellään EU:n toimintaasuunnitelmaa veronkierron ehkäisemiseksi.

Veroparatiisiyhtiöt toimivat kansainvälisesti, joten emme voi vain vaatia toimenpiteitä muilta. Meidän on kehitettävä talouden oikeudenmukaisuutta lisääviä sääntöjä myös kansallisella tasolla, valtion ja kuntien päätöksenteossa.

Monet kunnat ovat säästöjä hakiessaan päätyneet ulkoistamaan sosiaali- ja terveyspalveluitaan kansainvälisille yrityksille, joiden hyvä tulos on suurelta osin veronkierron ja veroparatiisien ansiota. Nykyinen hankintalaki ei mahdollista sitä, että pitäisimme verosuunnittelua syynä välttää palveluiden ostamista tietyltä yritykseltä. Tämän vuoksi valtiovarainministeriön pitääkin aktiivisesti selvittää, millä keinoilla kunnat voisivat suosia yrityksiä, jotka eivät harjoita epäeettistä verosuunnittelua. Voisimmeko esimerkiksi antaa kilpailutuksessa lisäpisteitä yrityksille, jotka julkaisevat maakohtaisia tilinpäätöstietoja?

Viime syksynä eduskunta hyväksyi tarkastusvaliokunnan verovajeraportin, jossa tarkastusvaliokunta edellytti, että hallituksen on tuotava eduskunnalle vuosittain arvio kansallisen verovajeen koosta, veropaon syistä sekä toimenpiteistä veropaon pienentämiseksi. Raportointi tulee lisäämään kansallista avoimuutta ja poliittista tietoisuutta veropaon haitoista, jotka molemmat ovat edellytyksiä taistelussa hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi. Kehitys- ja ulkoministerit ovat puolestaan ryhtyneet mm. yhteistyöhön vero-oikeudenmukaisuutta ajavan Tax Justice Networkin kanssa. Uutta kehityspolitiikkaa hahmottavassa post 2015-prosessissa tulee ottaa yhdeksi painopisteeksi kehitysmaiden kyky ehkäistä pääomapakoa. Myös ministeri Ihalaiselta odotetaan konkreettisia toimenpiteitä nyt, kun EU:n hankintadirektiivejä ja tilinpäätösdirektiiviä ollaan uudistamassa.

Veronkierron lopettaminen on nostettava talouspolitiikan keskiöön. Jos niin ei tehdä, voimme yhtä hyvin jauhaa leikkauksista ja säästöistä hamaan hyvinvointiyhteiskunnan loppuun sakka, jolloin viimeinenkin terveysasema on ulkoistettu kansainvälisten veroparatiisiyhtiöiden pyöritettäväksi.

Maksuton koulutus on Suomen kilpailuetu

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu lakialoitteesta lukukausimaksujen säätämiseksi EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoille. Kokoomuksen Arto Satosen aloitteella on 117 allekirjoittajaa.

Valitettavasti aloite on puhdasta populismia. Kaksi kansanedustajaa onkin jo vetänyt allekirjoituksensa pois tutustuttuaan lukukausimaksuja koskeviin faktoihin. Toinen heistä oli sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.).
 
Lukukausimaksukokeilut eri puolilla Eurooppaa ovat osoittaneet, että lukukausimaksut vähentävät yliopistojen vetovoimaisuutta ja ovat niille tappiollisia. Maksujen ottaminen käyttöön EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille on liki kaikissa kokeiluissa johtanut siihen, että EU:n ulkopuolisten opiskelijoiden määrät ovat vähentyneet.

Kuten hallitusohjelmassa lukee, tullaan tällä hallituskaudella arvioimaan Suomessa vuosina 2010-2014 käynnissä olevan lukukausimaksukokeilun tulokset. Ilmeisesti Satosen aloitteen allekirjoittajat eivät ole halunneet odottaa arvioinnin tuloksia, vaan haluavat päättää lukukausimaksuista puhtaasti asenteelliselta pohjalta.
 
Jos keskeneräisen kokeilun tähänastiset tulokset otettaisiin vakavasti, jouduttaisiin myöntämään, ettei lukukausimaksukokeilu ole onnistunut sille asetetussa tavoitteessa. Maksuilla ei ole onnistuttu lisäämään Suomen yliopistojen vetovoimaa kansainvälisten opiskelijoiden silmissä eikä säästämään veronmaksajien rahoja.
 
On huijausta viestiä, että lukukausimaksulla voitaisiin lisätä koulutuksen laatua tai arvostusta. Mikään stipendijärjestelmä ei myöskään korvaa koulutuksen maksuttomuutta. Kun köyhemmistä maista tulisi Suomeen vähemmän opiskelijoita, korkeakoulujemme kansainvälistyminen kaventuisi.
 
Maksuttoman koulutuksen antaminen kansainvälisille opiskelijoille on Suomelle taloudellisesti kannattava investointi. CIMO:n ja Tilastokeskuksen aineistojen perusteella noin puolet kansainvälisistä tutkinto-opiskelijoista jää Suomeen töihin valmistumisensa jälkeen. Jos edes joka neljäs kansainvälinen tutkinto-opiskelija jää valmistumisensa jälkeen Suomeen töihin, on maksuttoman yliopistokoulutuksen tarjoaminen opiskelijalle kansantaloudellisesti järkevää. Suomeen töihin jäävät korkeakoulutetut opiskelijat kun maksavat koulutuksensa veroina nopeasti takaisin.
 
Tein opetusministeri Gustafssonille kirjallisen kysymyksen, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo velvoittaa opetus- ja kulttuuriministeriön, jotta lukukausimaksujen vaikutuksista vaikutuksista saataisiin riittävät selvitykset ennen kuin lukukausimaksuja koskeva lakialoite tulee käsittelyyn.

Opetusministeri myöntää vastauksessaan, että lukukausimaksukokeilut ovat pääsääntöisesti epäonnistuneet. Ministeri kuitenkin argumentoi lukukausimaksujen puolesta sillä, että ne edistäisivät suomalaista koulutusvientiä. Tosiasiassa koulutusvientiä on mahdollista helpottaa monin tavoin ilman, että otetaan käyttöön opiskelijoilta itseltään perittävät maksut. Voidaan esimerkiksi sallia ainoastaan instituutioilta perittävät maksut, jolloin ei aseteta opiskelijoita maksukyvyn perusteella eriarvoiseen asemaan.
 
Suomen ei kannata populistisilla ja taloudellisesti kyseenalaisilla uudistuksilla pilata mainettaan maana, jossa on maailman tasa-arvoisimmat koulutusmahdollisuudet.

Pieni maksu nousee herkästi ajan mittaan ja leviää muillekin koulutuksen alueille. Sille tielle on epäviisasta lähteä.

Perustulo auttaisi osa-aikatyöntekijöitä

Eduskunnassa käytiin tänään laaja keskustelu kauppojen aukioloajan laajentamisen vaikutuksista. Laajentamisen haitat ovat olleet moninaiset. Hyötyjiä ovat lähinnä kuluttajat sekä suuret kauppaketjut, kärsijöitä kauppojen työntekijät ja pienyrittäjät. Yhteiskunnan kokonaishyöty jää kyseenalaiseksi. 

Kauppojen kassoista 86 % kokee aukioloaikojen laajentumisella olleen negatiivisia vaikutuksia työn ja perhe-elämän yhteen sovittamiseen, työn turvallisuuteen ja kulkuyhteyksiin. Kokoaikatyö ei ole juurikaan lisääntynyt vaan lisätunnit ovat jakautuneet useamman työntekijän kesken. Lisätyötä on annettu pääosin vakituiselle henkilökunnalle mutta kokopäivätyön määrä ei ole kasvanut. 

Suurin osa-aikatyötä tekevä ryhmä ovat opiskelijat. Kauppojen aukioloaikojen laajentaminen ei ole lisännyt kokopäivätyötä tekevien määrää - mikä on hallitusohjelmaan kirjattu tavoite - vaan on käynyt päinvastoin: niiden matalapalkkaisten kaupan työntekijöiden määrä, jotka eivät elä palkallaan, on kasvanut.

Uusi ilmiö on sekin, että osa-aikatyöntekijöitä vähennetään ja vastaavasti lisätään nollatyösopimuksella tekijöiden määrää. Työntekijöiden asema siis heikkenee. 

Ei ihmekään, että Palvelualojen ammattiliitto PAM on kampanjoinut vastentahtoista osa-aikatyötä vastaan. Lauri Ihalaisen johtama työ- ja elinkeinoministeriön osa-aikatyöryhmä kuitenkin katsoi äskettäin, ettei osa-aikatyön lisääntymiseen ole tarpeen puuttua lainsäädännöllä.

Ihalaisen osa-aikatyöryhmän toimeksiannon taustalla oli nykyiseen hallitusohjelmaan tehty kirjaus, jonka mukaan hallituksen tavoitteena on vähentää osa- ja määräaikaiseen työhön liittyviä haittoja ja lisätä kokoaikaisia työsuhteita.

Susanna Huovinen totesi demareiden ryhmäpuheessa eduskunnassa tänään, että kaupan pitäisi noudattaa lisätyön tarjoamisvelvoitetta eli tarjota mahdollisia lisätöitä vanhoille työntekijöille eikä lisätä vuokratyöntekijöiden ja osa-aikatyöntekijöiden määrää. Huovinen on sinänsä oikeassa, mutta olisi rehellistä myöntää, ettei ohjeiden antaminen kaupoille riitä: osa-aikatyön määrä vain kasvaa. Lainsäädännöllä pitäisi voida rajoittaa myös sitä, että kasvanut osa-aikatyö edelleen liu'utetaan vähitellen nollatyösopimuksella tehdyksi työksi. Jos rajoituksia ei tehdä, kasvaa köyhien työssäkäyvien määrä vähitellen, ja muuallakin kuin kaupan alalla. 

Etenkin naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla on paljon työntekijöitä, joiden työtunnit eivät riitä elämiseen. Vihreiden ehdottama perustulo parantaisi heidän tulojaan ja tekisi osa-aikatyön kannattavaksi myös siksi, että byrokratia ja tuloloukut vähenisivät byrokratian vähentyessä. Jos osa-aikatyön lisäämistä on mahdotonta rajoittaa lailla, pitäisi ainakin parantaa pienten työtulojen ja sosiaaliturvan yhteensovitusta. Perustulo olisi tähän paras ratkaisu. 

Jos ay-liike keksittäisiin nyt, se epäilemättä kannattaisi perustuloa. Parantaisihan perustulo nimenomaan työelämässä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilannetta. On tekopyhää hokea, että työ on parasta sosiaaliturvaa, jos se sitä ei kaikille työntekijöille ole. Silpputyö, vuokratyö, projektityö, osa-aikatyö, freelance-työ, apurahalla tehty työ ja itsensä työllistäjänä tehty työ ovat kaikki vakiintuneet osaksi työelämää. Lainsäädännön pitää tunnustaa ja tunnistaa näitäkin töitä tekevien ongelmat: yhtäläinen sosiaaliturva kuuluu kaikille työntekijöille työn tekemisen ja teettämisen tavasta huolimatta. Lainsäädäntö on päivitettävä 2000-luvulle. Perustulo tekisi sen sosiaaliturvan osalta.

Työllisyysaste nousuun työtä ja sosiaaliturvaa yhteensovittamalla

Harvalle pitkäaikaistyöttömälle tai työttömälle nuorelle on tarjolla kokopäivätyötä. Useinmiten työttömän on tyydyttävä työn pätkään, eikä väliaikainen työ ole yleensä kannattavaa, ellei sitä tee pimeästi.
  
Pätkätyön kannattamuudesta kertoo tosiasia, että työttömältä jää keskimäärin vain 37 % käteen lyhytaikaisesta työstä työttömyysturvan leikkautuessa. 15 % työttömillä palkasta jää alle 20 % käteen. Nämä ns. kannustinloukut johtavat pitkittyvään työttömyyteen ja sulkevat niin koulutusta vailla olevat nuoret kuin yksinhuoltajat ja vakityösuhteesta putoavat viiskymppiset helposti kokonaan työelämän ulkopuolelle.
  
Pääministeri Katainen tuki tämänpäiväisessä Savon Sanomien kirjoituksessaan ajatusta palkkatulojen ja sosiaaliturvan yhteensovittamista: "Meidän tulee parantaa työnteon kannustavuutta ja madaltaa työllistämisen kynnystä, jotta yhä useampi suomalainen pääsisi töihin. Meillä suhtaudutaan myös liian mustavalkoisesti osa-aikatyöhön. Joko olet kokopäivätöissä tai sitten et. Tähän on tuotava joustoja, jotta saamme lisää ihmisiä työhön. Osa-aikaisen ja tilapäisen työn tekemisen ja teettämisen on oltava kannattavaa."
  
Katainen toistaa kirjoituksessaan oikeiston, vasemmiston ja ay-liikkeen yhteistä mantraa siitä, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Ei se ole. Sosiaaliturva on toistaiseksi parasta sosiaaliturvaa mitä on keksitty, ja se on sitä toivottavasti jatkossakin. Sosiaaliturvaa ja peruspalveluita pitää vain uudistaa siten, että ne tavoittavat myös yhteiskunnan huono-osaisimmat.
 
Ay-liike on perinteisesti tarjonnut ratkaisuksi silpputyön epävarmuuteen soviteltua päivärahaa. Valitettava tosiasia on kuitenkin, ettei byrokraattinen ja epäluotettava soviteltu päiväraha ole riittävä ratkaisu työnteon esteiden poistamiseksi.
  
Tällä hallituskaudella työn ja sosiaaliturvan yhteensovitusta on jo toteutettu poistamalla puolison työtulojen vaikutus työttömän työmarkkinatukeen, säätämällä kokeilu pitkäaikaistyöttömän työllistymisbonuksesta sekä pidentämällä asumistuen tarkastelujaksoa puoleen vuoteen. Nämä ovat yksittäisiä, mutta työllisyysasteen parantamisen ja köyhyyden vähentämisen kannata tärkeitä askeleita byrokratian vähentämiseksi.
  
Vihreiden mielestä perustulo olisi paras tapa yksinkertaistaa perusturvaa ja tehdä työnteko aina kannattavaksi. Perustuloa ja maailmanrauhaa odotellessa voimme ottaa myös seuraavia askeleita lyhytaikaisen työn kannattavuuden parantamiseksi:
 
1) Työttömän verokorttia ovat esittäneet mm. Osmo Soininvaara, Ville Niinistö sekä kokoomuksen Harri Jaskari. Työttömän verokortin ansiosta työtön voisi ottaa vastaan työtä ilman, että työmarkkinatukea perittäisiin heti pois. Käteen jäävä tulo ei loppujen lopulta olisi isompi kuin nykyäänkään (verokorttiin merkityn prosentin mukainen osuus palkasta siirtyisi työttömyyskassalle ja Kelalle sekä verottajalle) mutta työntekijän näkökulmasta ainakin byrokratia vähenisi ja tulojen ennustettavuus paranisi. 
  
2) Toiseksi, Vihreät ehdottivat jo hallitusneuvotteluissa työttömyysturvaan suojaosaa, joka voisi olla esimerkiksi 300 euroa. Työtön voisi ansaita 300 euroa kuussa ilman, että se leikkaisi työttömyysturvaa. Uudistus myös loiventaisi tuloeroja pelkkää työttömän työmarkkinatukea saavien työttömien ja työhistorian perusteella parempaa ansiosidonnaista päivärahaa saavien työttömien saavien välillä. Myös työttömän ansioiden pitäisi näkyä hänen työttömyyskorvauksessaan.
 
Useimmat työmarkkinatuen saajat saavat myös asumistukea ja toimeentulotukea. Yhdessä ne muodostavat katiskan, josta työttömän on hyvin vaikea ponnistella ulos.
 
3) Tästä syystä työmarkkinatuen suojaosan säätäminen ei yksin riitä. Työmarkkinatuen suojaosan työhön kannustavaa vaikutusta voitaisiin vahvistaa siten, että myös toimeentulotuessa olevaa etuoikeutetun tulon osuutta kasvatettaisiin. Nykyään etuoikeutetun tulon osuus on 20 prosenttia palkasta, mutta se voisiin nostaa esimerkiksi 50 prosenttiin palkasta. Tällöin työttömän käteen jäisi isompi osa väliaikaisista tienesteistä.
 
4) Neljänneksi, myös työtulojen ja asumistuen yhteensovitusta pitäisi parantaa. Myös hallitusohjelmassa luvataan, että tällä kaudella "Yleistä asumistukea parannetaan" ja että "Siinä siirrytään lineaariseen tulosovitukseen ja kokonaisvuokramalliin". Sata-komitea teki esityksen asumistuen uudistamisesta, mutta se jätettiin toteuttamatta uudistamisen kalleuden vuoksi. Asumistuen uudistamisen kustannuksia voitaisiin peittää luopumalla osittain asuntolainan korkovähennysoikeudesta ja siirtämällä näin säästyviä yhteiskunnan määrärarahoja köyhiempien työnteon edistämiseksi.
 
Työttömän verokortti, työmarkkinatuen ja toimeentulotuen suojaosa sekä asumistuen lineaarisuuden parantaminen olisivat keinoja poistaa työttömyysloukkuja, nostaa työllisyysastetta ja vähentää köyhyyttä. Näiden keinojen tulee olla esillä myös hallituksen puolivälineuvotteluissa, onhan hallitus luvannut nostaa työllisyysastetta nimenomaan sosiaaliturvaa uudistamalla. Työssäolevat tekevät jo aivan riittävästi töitä, heidän työviikkoaan ei ole tarpeen pidentää. Sen sijaan työllisyysasteen nostamiselle on olemassa hyvät perusteet. 
  
Suomen virallisena tavoitteena on vähentää köyhyysrajan alapuolella elävien määrää 150 000:lla vuoteen 2020 mennessä. Heistä 50 000 henkilön pitäisi nousta köyhyydestä työllistymisen avulla. Tässä tuskin onnistutaan ilman sosiaaliturvan rakenteiden radikaalia uudistamista. Siksikin edellä esitetyt keinot kannattaa ottaa vakavaan harkintaan.