Valtuustoaloite kulttuurin prosenttiperiaatteen laajentamisesta Helsingissä

13.02.2013

Helsingin kaupungin kaikkien uusien alueiden ja merkittävien yksittäisten rakennushankkeiden investointikuluista yksi prosentti ohjataan taidehankintoihin ja muihin kulttuuriprojekteihin. Prosenttiperiaate tarkoittaa, että rakennusta tai perusparannusta suunniteltaessa prosentti budjetista varataan taiteen hankkimiseen tai taiteelliseen suunnitteluun. Siten jo suunnitteluvaiheessa voidaan ottaa huomioon taiteen käyttö rakennusten ja julkisten tilojen viihtyvyyden ja esteettisyyden lisäämiseksi.

Helsingisssä Arabianranta oli ensimmäinen prosenttiperiaatetta rakennusvaiheessa kattavasti käyttänyt kaupunginosa. Esteettisyyden huomioiva periaate on tärkeä paitsi uusia asuinalueita toteutettaessa, myös silloin, kun uudistetaan jo olemassaolevia rakennuksia tai julkisia tiloja tai täydennysrakennetaan vanhoja asuinalueita. Esimerkiksi Siilitien vanhan metroaseman perusparantamiseen on sisällytetty prosentti kulttuuriin -periaate, joka tulee osaltaan lisäämään metroaseman viihtyisyyttä.

Prosentti taiteeseen ja kulttuuriin -periaate sisältyy voimassaolevaan kulttuuristrategiaan sekä Helsingin kaupungin strategiaohjelmaan vuosille 2009 - 2012, sen kohtaan "Kaupunkirakenne ja asuminen", jossa todetaan, että Helsingissä "Toteutetaan mielenkiintoisia, kauniita ja toimivia urbaaneja asuinalueita ja ympäristöjä, [mikä] sisältää toimenpidekohtana prosenttirahaperiaatteen: Uusien alueiden ja merkittävien yksittäisten rakennushankkeiden investointikuluista yksi prosentti ohjataan taidehankintoihin ja muihin kulttuuriprojekteihin (s.22)."

Taidehankintoihin tarkoitettu prosenttiperiaate on osoittautunut toimivaksi. Sen on todettu lisäävän taiteen ja kulttuurin tasa-arvoista saavutettavuutta sekä edistävän taidetoiminnan ja -hankintojen käyttäjälähtöisyyttä. Luonnollisesti se myös osaltaan parantaa taiteilijoiden työllistymistä ja taiteentekemisen rahoitusta. Prosenttiperiaatteen edistäminen on myös kirjattu voimassaolevaan Suomen hallitusohjelmaan.

Prosenttiperiaatteesta saatujen myönteisten kokemusten pohjalta olisi mielekästä pohtia periaatteen soveltamisen laajentamista esimerkiksi siten, että kaupungin julkisten investointien lisäksi myös yksityiset rakentajat sitoutettaisiin toteuttamaan taiteen prosenttiperiaatetta. Tämä olisi Helsingin kaupungille kannattava tapa laajentaa kulttuuriprosentin soveltamista, sillä se ei lisäisi kaupungin omia kustannuksia, mutta se nostaisi kaupungin profiilia ja lisäisi kaupungin asuinviihtyvyyttä.

Helsingissä rakennetaan lähivuosina lukuisia uusia asuinalueita, täydennysrakennetaan vanhoja sekä peruskorjataan julkisia tiloja ja rakennuksia. Myös yksityisten rakentajien sitouttaminen esim. tontinluovutuksen yhteydessä kulttuuriprosentin toteuttamiseen auttaisi  toteuttamaan tavoitetta "mielenkiintoisten, kauniiden ja toimivien urbaanien asuinalueiden ja ympäristöjen" rakentamisesta.

Yksityisen rakentajan sitouttamisesta prosenttiperiaatteen toteuttamiseen on ollut kokemuksia Joensuussa, missä prosenttiperiaate oli alusta lähtien mukana suunniteltaessa Penttilänrannan asuinaluetta. Prosenttiperiaatetta voitaisiin soveltaa esim. yksityisten rakennuttajien lunastaessa kaupungin maita rakennushankkeita varten. Taiteen prosenttiperiaate ei nostaisi asumiskustannuksia vapailla markkinoilla, koska prosentti budjetista olisi pois katteesta hinnan määräytyessä markkinoilla myyntihinnan eikä rakennuskustannusten mukaan.

Edellä esitettyn perusteella me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme selvitettäväksi mahdollisuutta laajentaa kulttuurin prosenttiperiaattetta Helsingissä siten, että sen toteuttamiseen sitoutettaisiin myös (erikseen sovittavat) merkittävät yksityiset projektialueet ja rakennushankkeet.


Outi Alanko-Kahiluoto (Valtuutettu, Vihreät)

Helsingin vastattava tinkimättömästi nuorten yhteiskuntatakuusen

Helsingin uusi opetuslautakunta kokoontuu tänään ensimmäiseen kokoukseensa. Toimin tulevan valtuustokauden lautakunnan puheenjohtajana.

Vihreänä valtuutettuna olen Helsingin ensimmäinen ei-kokoomuslainen opetuslautakunnan puheenjohtaja. Kokoomuksella on ollut Helsingissä opetuslautakunnan puheenjohtajuus aina tähän saakka.

Hain lautakunnan puheenjohtajaksi kahdesta keskeisestä syystä. Ensinnäkin koulujen oppimiserot ovat viime vuosina lähteneet Helsingissä huolestuttavasti kasvuun. Oppilasvirrat ovat kääntyneet paikoitellen pois lähikouluista. On kohtalonkysymys, saammeko käännettyä kehityssuunnan toiseksi. Lähikouluja pitää vahvistaa, sillä laadukas peruskoulu on suomalaisen koulutusjärjestelmän ja tasa-arvon kivijalka. Jokaisen pitää voida luottaa siihen, että oma lähikoulu on paras mahdollinen.

Tietenkään peruskoulujen avulla ei voida riittävästi paikata kaavoituksen ja asuntopolitiikan virheitä, joissa on perimmäinen syy asuinalueiden ja sitä kautta koulujen eriytymiseen. Lähikouluja vahvistamalla voidaan kuitenkin lisätä lähikoulujen vetovoimaa ja estää koulujen lopullinen eriytyminen haluttuihin ja vähemmän haluttuihin.

Toinen kohtalonkysymys on se, että onnistummeko vastaamaan nuorten yhteiskuntatakuun haasteeseen. Pystytäänkö kaikille helsinkiläisille nuorille tarjoamaan opiskelupaikka tai muu nuoren kannalta mielekäs paikka? Helsingissä jää joka yhteishaussa tuhat nuorta vaille toisen asteen koulutuspaikkaa. Tarvitsemme lisää alpoituspaikkoja toiselle asteelle. Emme toisaalta pysty ottamaan vastaan aloituspaikkoja, vaikka valtio niitä antaisi, ellemme rakenna lisää opetustiloja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tarpeisiin. Toisen asteen oppilaitokset ovat ahtaita ja monet huonokuntoisia.

Tosiasia on, Helsinki ei selviä yhteiskuntatakuun velvoitteista, ellei ammatillisen opetuksen tiloja lisätä. Emme pysty ottamaan vastaan tarvitsemiamme uusia aloituspaikkoja, koska opiskelijat eivät mahdu olemassa oleviin tiloihin. Välitön uuden lisätilan tarve koskee 1300 opiskelijaa ja 3800 opiskelijaa vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi home- ja sisäilmaongelmaiset rakennukset pitäisi korjata. Investointitarve pelkästään toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa on 340 Me. Tällä valtuustokaudella summa on vähintään 50Me. 

Kyse on myös työvoimasta. Esimerkiksi Hesote (Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitos) kouluttaa meille sosiaali- ja terveysalan osaajia, joista on huutava pula. Jos emme pysty kouluttamaan riittävästi osaajia, pahenee työvoimapula. Ammatilliseen koulutukseen panostaminen on Helsingin etu niin työttömyyden hoidon, kestävyysvajeen, huoltosuhteen heikkenemisen kuin terveys- ja sosiaalimenojen kasvun ehkäisemisen näkökulmasta.

Sisäilmaongelmista kärsivät koulut on korjattava ja uutta opiskelutilaa rakennettava sinne, mistä sitä puuttuu. Tämä koskee kaikkia koulutusasteita. Koulujen korjaamisen kustannuksella ei kannata säästää. Investoiminen home- ja sisäilmaongelmaisten koulujen korjaamiseen ja lisätilojen rakentamiseen ammatilliseen koulutukseen säästää itsensä takaisin ja lisäksi työllistää, mikä on Helsingin etu taantuman aikana.

Huonot koulut myös pilaavat kaupungin maineen, josta Helsingin kaupungin valtuustostrategioissa on aina kannettu huolta – niin myös viimeisimmässä, jota valtuusto käsitteli viime viikon strategiaseminaarissaan Hyvinkäällä. Kuten apulaiskaupunginjohtaja Viljanen toi esiin valtuustoseminaarissa, investoinnit ammatillisen opiskelun koulutiloihin otetaan huomioon myös valtion oppilaskohtaisissa korvauksissa, joten nämä satsaukset saadaan vähitellen takaisin.

Koulutuksen ongelmia ei kannata lykätä tulevaisuuteen, vaan ratkaista ne nyt. Yksin koulujen sisäilmaongelmista koituva lasku tulee olemaan raskas, ellei valtuutetuilla ole älyä asettaa investointeja tärkeysjärjestykseen. Lapsiin ja nuoriin investoimisen aika on nyt.

Perustulon yhteiskunta. Nyt.

Kansalaisaloitteen perustulosta voi nyt allekirjoittaa. Aikaa nimien keräämiselle on puoli vuotta. Tarvitaan 50 000 nimeä, jotta aloite saadaan syksyllä eduskunnan käsittelyyn.

Perustuslakiin kirjattu mahdollisuus kansalaisaloitteista on yksi Vihreän puolueen tärkeimmistä viime hallituskauden saavutuksista. Sosiaaliturvan puolella tämän hallituskauden tärkein tavoitteemme on parantaa perusturvan ja työtulojen yhteensovitusta, kuten hallitusohjelmaan vaatimuksestamme kirjoitettiin. Perustulo toteuttaisi tehokkaimmin tätä lupausta.

Byrokratian esteitä poistava perustulo nostaisi työllisyysastetta, sillä perustulon ansiosta kaikki lyhytaikainenkin työ olisi aina kannattavaa. Nykyisin työttömältä jää keskimäärin vain 37 prosenttia käteen lyhytaikaisesta työstä työttömyysturvan leikkautuessa, ja 15 prosenttia työttömistä on sellaisessa kannustinloukussa, että palkasta jää alle 20 prosenttia käteen. Perustulon ansiosta työttömyyden katiskasta ulos pyrkivä saisi pitää kaikki työtulonsa. Verotuksella perustulo leikattaisiin puolestaan pois niiltä, jotka eivät sitä tarvitse. Kenenkään asema ei heikkenisi, mutta köyhyys vähenisi ja monien nyt byrokratiahelvetissä kamppailevien ihmisten elämänlaatu paranisi ratkaisevasti.

Perustulo auttaisi vastentahtoisen osa-aikatyön kanssa kamppailevien arkea ja parantaisi silpputyötä tekevien elämän ennustettavuutta. Perustulo päivittäisi 2000-luvulle tehdastyön yhteiskuntaan rakennetun sosiaaliturvan, joka ei kannattele riittävästi työnteon ja työn teettämisen eri muotojen välillä sinnittelevien ihmisten arkea. Siirtyminen työttömyyden, lasten kotihoidon, opiskelun ja muiden elämäntilanteiden välillä tulisi nykyistä turvallisemmaksi. Itsensä työllistävä ja pienyrittäjä saisivat perustulosta nyt puutuvan elämisen ja työnteon turvan.

Keskeiset perusteet perustulon toteuttamiselle liittyvät ihmisten vapauden lisäämiseen, byrokratian purkamiseen, nykyaikaisten työmarkkinoiden sirpaleisuuden tunnustamiseen sekä ihmisoikeuksien turvaamiseen. Tietenkään perustulo ei korvaisi kaikkia sosiaaliturvan muotoja, mutta se ei ole syy vastustaa perustuloa. Perustulon lisäksi olisi edelleen tarpeen kehittää asumistukea paremmin vastaamaan nykyisiä asumisen kustannuksia, ja esimerkiksi itsensä työllistävien ja yrittäjien asemassa on paljon korjattavaa. Joka tapauksessa perustulo parantaisi työelämässä heikommassa asemassa olevien turvaa ja lisäisi työelämän oikeudenmukaisuutta.

Suomessa perustulon vaikutuksia on laskettu lähinnä mikrosimulaatiomallien avulla. Niiden avulla ei kuitenkaan pystytä laskemaan perustulon dynaamisia vaikutuksia, eli sitä, miten ihmisten käyttäytyminen muuttuisi, jos nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä korvattaisiin perustulolla. Luotettavin tapa saada selvyyttä perustulon vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan on kokeilla sitä.
 
Vastatessaan kansalaisaloitteeseen eduskunnalla on tilaisuus päättää perustulon kokeilemisesta jollakin alueella. Perustuloa voitaisiin kokeilla myös rajaamalla perustulo pitkäaikaistyöttömiin työmarkkinatukea saaviin, sillä kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että perustulo olisi vähintään nykyisen työmarkkinatuen suuruinen. Lopulta kysymys ei kuulu niinkään, onko meillä varaa perustuloon kuin onko meillä varaa olla siirtymättä perustuloon ja uuden ajan täystyöllisyyteen. Perustulo mahdollistaa jokaisen kansalaisen osallistumista arvostavan inhimillisen yhteiskunnan, jossa heikko työmarkkina-asema ei ole tekosyy sulkea ketään ulkopuolelle.

Valtuustoaloite takaisinsoittopalvelun kehittämisestä

16.01.2013

Helsingissä on käytössä takaisinsoittopalvelu suun terveydenhoidon sekä neuvoloiden ajanvarauksessa. Takaisinsoittopalvelun tarkoituksena on helpottaa palveluiden saatavuutta: kun ajanvaraus on ruuhkautunut, soitetaan ajanvarauksesta takaisin soittajalle mahdollisimman pian, yleensä muutamien tuntien kuluessa.  Palvelusta on saatu hyviä kokemuksia ja se on helpottanut ajan saamista suun terveydenhoitoon ja neuvolaan.
 
Myös sosiaalitoimessa olisi kysyntää takaisinsoittopalvelun kehittämiselle. Sosiaalitoimen neuvonta on usein ruuhkautunut ja esimerkiksi mahdollisuus saada aikaa sosiaalivirkailijalle (harkinnanvaraisen) toimeentulotuen hakemiseksi saattaa olla mahdotonta puhelinneuvonnan ruuhkautumisen vuoksi. Myös asukkaan palveluntarpeen arviointi edellyttää usein ajanvarausta sosiaalivirkailijalle. Asukkaiden oikeusturvaa parantaisi ja puhelinneuvonnan  ruuhkaa helpottaisi, jos myös sosiaalitoimi ottaisi käyttöön neuvonnan ja ajanvarauksen takaisinsoittopalvelun.
 
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että Helsingin kaupunki ottaa käyttöön takaisinsoittopalvelun sosiaalitoimen neuvonnassa.  Palvelun kehittämisessä huomioidaan aikaisemmasta takaisinsoittojärjestelmästä saatu kokemus ja palaute.

Hyvästit lama-ajan lainsäädännölle

Moni työtön haluaisi töihin, edes osa-aikaisesti, mutta vastassa on kaksi ongelmaa: työtä ei löydy tai sitä ei kannata ottaa vastaan. Työ ei välttämättä lisää käteen jääviä tuloja eikä kyykkyrumba viranomaisten kanssa paljoa houkuta - huonoksi saa köyhä itsensä tuntea vähemmälläkin.

Mutta entäs, jos pienet ansiot eivät leikkaisi sosiaaliturvaa? Silloin työttömän ei tarvitsisi kärsiä köyhänä ja toimettomana, ja yhä useampi pääsisi töihin.

Keskustan Kimmo Tiilikainen osui naulan kantaan ehdottaessaan työttömyysturvaan 300 euron suojaosaa. Työttömän pitäisi saada ansaita 300 euroa kuussa ilman, että se leikkaa työttömyysturvaa. Ennen meillä olikin lainsäädännössä tämä oikeus, mutta se vietiin työttömiltä 1997 - lamavuonna, jolloin tehtiin muitakin ”vaikeita” mutta ”välttämättömiä” päätöksiä hyvinvointivaltion pelastamisen nimissä. Niitä olemme saaneet viime vuosina raskaasti katua.

Olen samaa mieltä Tiilikaisen kanssa siitä, että suojaosa kannattaisi palauttaa työttömien suojaosaan - tai ainakin pelkällä työmarkkinatuella sinnitteleville, joilla ei ole ansiosidonnaisen toimeentuloturvaa, pitäisi antaa oikeus lisätienesteihin. Kuten köyhyystutkija Heikki Hiilamo on argumentoinut, suojaosa ei maksaisi yhteiskunnalle mitään, mutta se voisi säästää kustannuksia suurempina verotuloina, pienempinä etuusmenoina ja pidemmällä aikavälillä vähäisempänä palveluiden tarpeena.

Aivan uskomattoman hullua on kuitenkin se, että tällä hetkellä työmarkkinatuen suojaosa koskee vain palomiehiä. Vain työtön palomies saa pitää kokonaan ansaitsemansa 300 euroa ilman, että työttömyysetuuteen kosketaan. Muilla työttömillä satunnaiset työtulot pienentävät työttömyyspäivärahaa sovitellun päivärahan kautta 50 prosentilla, jolloin 300 eurosta jää käteen vain 150 euroa.

Suojaosan sääti palokuntalaisille viime hallitus, jossa keskustalla oli sosiaaliministerin salkku. Laki säädettiin, vaikka eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui, ettei työttömiä saisi asettaa eriarvoiseen asemaan sen perusteella, mitä työtä he tekevät. Yhtä lailla lähihoitajat, opettajat, siivoojat, bussikuskit, koulukuraattorit tai psykologit ”sammuttavat tulipaloja” eli tekevät yhteiskunnan kannalta elintärkeää työtä, eivät vain palomiehet. Miksi muiden kuin palomiesten pitäisi maata sohvalla ja odottaa, kun maailma ympärillä palaa – kuvaannollisesti sanoen? Maito maksaa kaikille työttömille kaupassa saman verran, ammatista riippumatta.

Kelan tutkija Pertti Honkanen oli pyynnöstä laskenut, miten 300 euron suojaosa työmarkkinatuessa vaikuttaisi työttömän käteen jääviin tuloihin. Honkasen laskelman mukaan 500 euron tuloilla työttömän ei kannattaisi lähteä töihin, vaikka lakiin saataisiin Tiilikaisen ehdottama 300 euron suojaosa.

Huomasin Honkasen laskelmassa ainakin erään puutteen: siinä ei oltu huomioitu vuoden alusta voimaantullutta lakimuutosta, jonka ansiosta työttömän asumistuki ei heti pienene, jos sattuu tienaamaan jotakin. Uusi laki nimittäin pidentää asumistuen tarkistusjaksoa puoleen vuoteen. Tämä lisää käteen jääviä tuloja ainakin väliaikaisesti.

Honkasen laskelmasta huomaa, että kaikkein pahimmassa köyhyyskatiskassa ovat ne työttömät, jotka joutuvat turvautumaan asumistuen lisäksi myös toimeentulotukeen. Heidän kohdallaan satunnainen työnteko ei kerta kaikkiaan taloudellisesti kannata. Pääkaupunkiseudulla toimeentulotukeen turvautuminen on työttömälle pikemminkin sääntö kuin poikkeus: vuokrat ovat niin järkyttäviä, ettei asumistuki kerta kaikkiaan riitä. Köyhä joutuu paikkaamaan asumistukea toimeentulotuella, joka itse asiassa olisi tarkoitettu ruokaan ja muuhun välttämättömään elämiseen, kuten joukkoliikenteen kuukausikorttiin.

Honkasen laskelma osuu ihan oikeaan: vuokrat ovat meillä niin kovia, etteivät pienet tulot vielä vähennä toimeentulotuen tarvetta, vaikka työmarkkinatuessa olisi Tiilikaisen ehdottama suojaosa. Ajatusta suojaosasta ei silti kannata hylätä. Työmarkkinatuen suojaosan työhön kannustavaa vaikutusta voisi lisätä siten, että myös toimeentulotuessa olevaa etuoikeutetun tulon osuutta kasvatettaisiin. Nykyään etuoikeutetun tulon osuus on 20 prosenttia palkasta. Köyhän työttömän tilanne paranisi, jos toimeentulotukea myönnettäessä huomioon ottamatta voitaisiin jättää 20 prosentin sijasta esimerkiksi 50 prosenttiin palkasta. Tällöin työttömän käteen jäisi isompi osa väliaikaisista tienesteistä.

Työttömän pakkoa turvautua toimeentulotukeen vähentäisi myös, jos asumistuen tasoa nostettaisiin. Asumistuen nostaminen olisi edellisiä toimenpiteitä kalliimpi uudistus, mutta asumisen kalleuden vuoksi erittäin tärkeä.

Etenkin nuorisotyöttömyyden paheneminen suorastaan huutaa korjauksia työstä syrjäyttävään sosiaalilainsäädäntöön. Pelissä on oikeudenmukaisuus: meidän on autettava työttömiä saamaan jalkansa työelämän ovenväliin. Työttömille on luotava reittejä ulos työttömyydestä ja köyhyydestä.

Suojaosa toteuttaisi myös hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan ”sosiaaliturvan ja palkkatulojen yhteensovitusta tullaan parantamaan yöllisyysasteen nostamiseksi”. Harvalle pitkäaikaistyöttömälle tai vasta työmarkkinoille pyrkivälle nuorelle on tarjolla valmiiksi kokopäivätyötä ja jatkuvaa työsuhdetta. Siksikin pätkätyöt on tehtävä kannattaviksi.

On aika heittää hyvästit lama-ajan kyykyttävälle lainsäädännölle, sillä muuten ei työllisyysaste nouse eikä uudesta lamasta päästä yli. Edellisen laman aikana meillä vielä riitti työvoimaa, mutta kohta on pula työvoimasta - kaikki tarvitaan töihin. Eikä kyse ole vain syrjäyttävien rakenteiden purkamisesta, vaan myös siitä tärkeimmästä: yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden palauttamisesta sille hyvinvointivaltiossa kuuluvaan arvoonsa.

Myös korkeakoulutuksen säilyttävä maksuttomana

119 kansanedustajaa on allekirjoittanut kokoomuksen Arto Satosen lakialoitteen lukukausimaksujen säätämiseksi EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille. Vihreät on ainoa puolue, jonka joukosta ei tukea lakialoitteelle annettu. 
 
Suomessa muutaman vuoden ajan käynnissä ollut lukukausimaksukokeilu on osoittautunut flopiksi. Korkeakouluista kokeiluun osallistui 24 koulutusohjelmaa. Useat korkeakoulut eivät edes halunneet kokeilla lukukausimaksujen keräämistä. Kokeiluun osallistui sata opiskelijaa, joista lukukausimaksun kokonaan itse maksavia oli 12, sillä suurin osa kokeiluun osallistuneista rahoitti opintonsa stipendillä.

Lukukausimaksujärjestelmä ei tuottanut taloudellista voittoa eikä lisännyt korkeakoulujen kansainvälisyyttä: koulutuksen maksullisuus ei toiminutkaan "houkuttimena" Suomeen. Myös Ruotsissa ja Tanskassa kokemukset lukukausimaksuista ovat olleet surkeita. Ruotsissa EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden määrä romahti 80 prosentilla lukukausimaksujen vuoksi.
 
Heikot tulokset selviävät opetus- ja kulttuuriministeriön arviointiraportista. Sen mukaan kokeilusta on aineiston pienuuden vuoksi vaikea tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä, mitä tulee maksullisuuden vaikutuksista suomalaisen korkeakoulutuksen vetovoimaan, hakijavirtoihin tai korkeakoulutuksen kansainvälistymiseen.

119 kansanedustajan into ehdottaa maksullisuutta korkeakouluihin epäonnistuneen kokeilun jälkeen on siis täysin käsittämätön. Olisi älytöntä vakiinnuttaa jokin, jota ei ole pystytty onnistuneesti edes kokeilemaan.

Kummallista on myös lakialoitteen allekirjoittaneiden kokoomuksen kansanedustajien irtiotto hallitusohjelmasta. Siinä todetaan, että "lukukausimaksukokeilu arvioidaan" tällä hallituskaudella. Muusta hallitusohjelmassa ei puhuta, ja yleensä hallitusohjelmaa on ollut tapana kunnioittaa.
 
On suorastaan barbaarista ajatella, että koulutuksen maksullisuus lisäisi korkeakoulujen kansainvälisyyttä. Tieteen, opetuksen ja tutkimuksen kansainvälisyys syntyy aivan muista tekijöistä kuin opiskelijoita rahastamalla. Siksi myös poliittiset opiskelijajärjestöt tyrmäävät lakialoitteen.

Opiskelijajärjestöjen vastustus on tuottanut jo tulosta: eilen ja tänään lakialoitteen allekirjoittajista kaksi on vetänyt tukensa pois. He ovat sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) sekä lakialoitteen ainoa vasemmistoliittolainen kansanedustaja Jari Myllykoski.  

Miksi Vihreät ei ole missään vaiheessa kannattanutnkoulutuksen maksullisuuden lisäämistä?  Lukukausimaksujen vakiinnuttaminen ulkomaisille opiskelijoille voi johtaa maksullisuuden yleistymiseen, siksi maksullisuudelle ei kannata avata ovea, ei edes raottaa. Vaarana on kaikkien englanninkielisten maisteriohjelmien muuttaminen vähitellen pysyvästi maksullisiksi. Lukukausimaksut ovat uhka koulutukselliselle tasa-arvolle ja yhteiskunnan eheydelle. Pitää ymmärtää, että maksullisuus johtaa epätasa-arvoiseen koulutuspolitiikkaan ja viime kädessä luokkayhteiskuntaan, jota emme Suomeen halua.

Kuten presidentti Niinistö toi uuden vuoden puheessaan esille, suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on tulevaisuudessakin oikeudenmukaisuudessa ja yhteisvastuussa. Ahneuden hinta on eriarvoisuuden kasvaminen.


 

Kuka lintsaa

Olemme kuulleet Sauli Niinistön ensimmäisen uudenvuoden puheen, jota voinee pitää jonkinlaisena uuden presidentin linjapuheena. Sosiaalisessa mediassa on kiinnitetty huomiota mm. siihen, ettei Niinistö mainitse puheessaan ilmastonmuutosta ja eriarvoisuuden kasvamista.

HS kehuu puhetta odotetusti pääkirjoituksessaan presidentin arvoille uskolliseksi. HS jättää ottamatta kantaa eniten jälkipuintia nostattaneeseen puheen kohtaan: siihen, jossa Niinistö sanoo, ettei ymmärrä niitä, joille Suomi on oleskeluyhteiskunta, "jossa odotetaan muiden kattavan pöydän". Keistä 'niistä' Niinistö puhuu?

Keitä ovat ne, jotka mieluummin oleskelevat muiden kustannuksella kuin tekevät töitä, ja vieläpä käyttävät systeemiä hyväkseen astuessaan valmiiksi katettuun pöytään?

Yleensä oikeistosta on tapana hyökätä tuohon tapaan niitä vastaan, jotka ovat periaatteessa työkykyisiä, siis kuuluvat työvoimaan, mutta eivät käy töissä. Tästä syystä, siis pitkittyneen työttömyyden takia, he saavat toimeentulotukea. Erityisen asenteellisesti oikeistossa suhtaudutaan nuoriin työtä vailla oleviin alle kolmikymppisiin, joista moni on toimeentulotuen asiakas.

Olisiko presidentti sitä mieltä, että opiskelupaikkoja, töitä ja edellytyksiä kyllä olisi, mutta nuoret jäävät laiskuuttaan ja vastuuttomuuttaan kotiin, ja nostaessaan toimeentulotukea astuvat mieluummin 'katettuun pöytään'? Mikäli tämä olisi presidentin kanta, hän olisi eri mieltä nuorison syrjäytymisen syistä kuin köyhyystutkijat ja nuorten parissa töitä tekevät asiantuntijat.

Opiskelupaikkoja nimittäin ei tilastojen mukaan ole riittävästi, mistä syystä tuhannet nuoret jäävät vuosittain ilman toisen asteen opiskelupaikkaa. Myös esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmat ja huostaanotot ovat lisääntyneet samaan aikaan kun myös lapsiperheköyhyys on lisääntynyt ja tuloerot ovat kasvaneet.

Toimeentulotuen saanti on yleisintä 20–24-vuotiailla, joista sitä sai viime vuonna 6,4 prosenttia naisista ja 6,6 prosenttia miehistä. En itse usko, että nuorten toimeentulotuella elävien sinänsä hälyttävä määrä johtuisi siitä, että juuri nuoret olisivat erityisen laiskoja tai selkärangattomia. Pitkittynyttä toimeentulotuen asiakkuutta aiheuttaa nuorten kohdalla erityisesti se, että sosiaaliturvajärjestelmämme on erityisesti nuoren vasta työmarkkinoille pyrkivän kannalta pikemminkin tehokkaasti työllistymistä estävä kuin siihen kannustava. Pitkittynyt työttömyys yhdessä korkeiden asumiskustannusten kanssa on merkittävin köyhyyttä aiheuttava syy kaikissa ikäryhmissä. Työttömän asumistuki ei riitä asumiseen, jolloin hän joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.

Asumistuki ja toimeentulotuki muodostavat yhdessä loukun, jota köyhyystutkija Heikki Hiilamo on kutsunut katiskaksi: sosiaaliturvan katiskasta on kenen tahansa, ei vain nuoren, vaikea ponnistaa ulos, ellei tarjolla ole suoraan pitempikestoista työtä. Vastuullinen yksinhuoltaja ei ota keikkatyötä vastaan, jos siitä seuraa asumistuen menettäminen keikkatyön päätyttyä ja epävarmuus ruoka- ja vuokrarahojen riittämisestä. Vaikeus sovittaa yhteen sosiaaliturvaa ja työtuloja muodostaa ns. kannustinloukun, jonka purkamiseen kolmikantaisesta Sata-komiteasta ei löytynyt riittävästi yhteistä halua.

Nuorelle työttömälle on harvoin tarjolla muuta kuin pätkätyötä. Sellaista ei kannata ottaa vastaan, koska lyhyt työkeikka johtaa asumistuen ja toimeentulotuen menettämiseen ja usein myös takaisin perintään. Silloin voi vuokra jäädä maksamatta. Siksi kannattaa nostaa mieluummin toimeentulotukea ja asumistukea kuin ottaa epävarmaa työtä vastaan. Työnteon kannattavuuden parantamiseksi ja sosiaaliturvaloukkujen parantamiseksi Vihreät ovat pitkään ehdottaneet perustuloa. Se auttaisi ihmisiä nostamaan itse itsensä köyhyyden ja työttömyyden katiskasta, sillä työnteko olisi aina kannattavampaa kuin keikkatyöstä kieltäytyminen. Myös harmaa talous vähenisi, kun töitä voisi tehdä virallisesti.

Kaikki suomalaiset köyhyystutkijat ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että olisi harkitsematonta syyllistää työttömiä siitä, että he valitsevat työttömyyden kuin ottavat vastaan mitä tahansa satunnaista keikkatyötä. Meidän pitää parantaa sosiaaliturvan ja palkkatulojen yhteensovitusta, kuten hallitusohjelmassa luvataan. Sekä oikeistosta että vasemmistosta hoetaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Niin se onkin, mutta vain niille, joilla on työtä, ja mieluiten kokopäiväinen jatkuva työ, jolla myös elää.

Keitä muiden kustannuksella oleskelevat voisivat olla, elleivät he ole nuoria työttömiä, pitkittyneellä toimeentulotuella vastoin tahtoaan eläviä?

Presidentti voisi tarkoittaa muiden kustannuksella oleskelevilla myös niitä pääoma- ja osinkotuloilla eläviä, jotka ovat sijoittaneet rahansa onnekkaasti tai viisaasti niin, että raha poikii heille lisäarvoa ilman että heidän itsensä tarvitsee tehdä mitään, ja jotka tästä huolimatta suhtautuvat kriittisesti ehdotuksiin kiristää pääomaveroa yhteiskunnan kannalta oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Passiivista rahaa saavatkin meillä itse asiassa vain viimeksi mainitut, koska toimeentulotukea pitää erikseen hakea, eikä sen saaminen ole lainkaan varmaa. Pienituloisen pitää erikseen erilaisilla kuiteilla ja todistuksilla osoittaa olevansa toimeentulotukeen oikeutettu. Vaikka kansalainen tässä onnistuisi, hän voi hädänalaisesta asemastaan huolimatta myös jäädä ilman toimeentulotukea. Harkinnanvaraisen tai ennalta ehkäisevän toimeentulotuen saaminen on vielä epävarmempaa. Etuuskäsittelijöiden mukaan sitä saa yhä harvempi.

Missä passiivista rahaa on siis tarjolla, ellei sitä tule sossusta? Eikö pääomatulo, toisin kuin toimeentulotuki pääomatulo, ole lähempänä aidosti passiivista rahaa sen jälkeen kun onnekas tai järkevä sijoitus on tehty?

Muiden kustannuksella eläviä oleskelijoita saattaisivat olla myös yritykset, jotka eivät maksa veroa Suomeen, vaikka monella tavalla hyötyvät suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen osaavasta ja tuottavasta työvoimasta.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että Suomi toimii eturintamassa kansainvälisen veronkierron lopettamiseksi. Ohjelmassa luvataan myös selvittää mahdollisuudet ottaa käyttöön OECD:n kriteereitä tiukempi listaus veroparatiiseiksi katsotuista maista ja alueista, edistää automaattisen tietojenvaihdon käyttöönottoa kansainvälisissä verosopimuksissa sekä julkistaa ylikansallisten yritysten maakohtaiset tilinpäätöstiedot.

Vihreiden mielestä näitä sitoumuksia edistäviä päätöksiä on tehtävä hallitusohjelman puoliväliarvioinnissa, siis jo tulevana keväänä. Tarvitsemme myös konkreettisia päätöksiä työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen helpottamiseksi.

Nietzcshe sanoi aikoinaan ironisesti, että ”työ on paras poliisi”. Sillä Nietzsche tarkoitti nähdäkseni sitä, että ankara työlle omistautuminen estää tehokkaasti kaiken turhan oleskelun, haaveilun, impulsiivisuuden ja toisinajattelun. Näin varmasti onkin. Työkyvylle rakentuvassa yhteiskunnassa ollaan ehkä tuottavia, ainakin tiettyyn rajaan saakka, mutta uusia keksintöjä ei synny. Eikä empatiaa myöskään tunneta niitä kohtaan, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet työkyky-yhteiskunnan ulkopuolelle. Siksi tarvitaan edelleen hyvinvointiyhteiskuntaa. On kaunista puhua ihmisten vastuusta huolehtia läheisistään, mutta lähimmäisenrakkautta ei voi säätää lailla. Kaikilla ei ole niitä, jotka huolehtisivat. Eikä jumalan siunauksellakaan elä, vaikka presidentti sitäkin puheensa lopuksi toivotti.

Perustulo toisi rahaa tilille joka kuussa - myös jouluna

Helsingin Sanomat uutisoi 20.12. toimeentulotuen pitkistä käsittelyajoista Vantaalla. Monessa köyhässä perheessä jäädään jouluksi ilman ruokarahaa.

Syksyn aikana on toimeentulotukea jouduttu Vantaalla useasti odottamaan yli lain salliman seitsemän päivän määräajan. Toimeentulotuki on kuitenkin tarkoitettu tilanteisiin, jolloin muita tuloja ei ole. Silloin ei pitäisi joutua odottelemaan viivästyneitä etuuspäätöksiä.

Perustoimeentulon pitäisi olla kansalaisoikeus, jota ei tarvitse erikseen anoa. On myös nöyryyttävää esittää tiliotteita sosiaalitoimistossa tai maksusitoumuksia kaupan kassalla. Moni sosiaalitoimistossa asioiva kokee häpeää eikä sieltä haeta apua ilman todellista hätää.

Sosiaaliturvajärjestelmä on kaivannut jo pitkään uudistusta, joka tekisi sosiaaliturvasta luotettavamman ja turvallisemman. Perustulo olisi paras ratkaisu tukiverkon aukkojen korjaamiseksi. Se tekisi sosiaaliturvasta ennustettavamman. Jokainen voisi luottaa siihen, ettei jouluksi tarvitse jäädä ilman ruokarahaa. Jos jokainen saisi kerran kuukaudessa tililleen perustulon, ei hakemuksista, etuuspäätöksistä tai maksupäivistä tarvitsisi huolehtia samalla tavoin kuin nyt.
 
Palkansaajien tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Ohto Kanninen ehdottaa tuoreessa Talous & Yhteiskunta -lehdessä perustulon kenttäkokeilua. Tutkijan mielestä nykyisen tietopohjan valossa perustuloa on vaikea suositella tai vastustaa. Siksi olisi varminta selvittää, miten perustulo tosiasiassa vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen.
 
Perustulokokeilua Vihreiden lisäksi on kannattanut ainakin Helsingin Vasemmistoliitto. Kannisen ehdotus molempien puolueiden perustulomallien kokeilemisesta ja vertailemisesta keskenään voisi olla harkinnan arvoinen ajatus. Alueellinen kokeilu voitaisiin toteuttaa esimerkiksi Helsingissä.

Perustuloa vastustetaan useimmiten siksi, että sen ajatellaan vähentävän halukkuutta tehdä työtä. Itse ajattelen, että perustulo pikemminkin tekisi työnteon mahdolliseksi, sillä perustulomallissa työnteko olisi aina kannattavaa.
 
Varmaa on joka tapauksessa, että perustulo vähentäisi byrokratiaa ja helpottaisi oman talouden ennakoimista. Myös jouluna.

Itsenäisyyspäivän puhe

06.12.2012

Puhe Herttoniemi Seuran ja Herttoniemen seurakunnan järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.2012

Arvoisa juhlaväki, hyvät herttoniemeläiset, naapurit ja ystävät,

Tänään on tullut kuluneeksi 95 vuotta siitä päivästä vuonna 1917, kun eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi valtioksi.

Vuonna 1917 Suomi oli hyvin erilainen maa kuin tänään. Kansakunta oli syvästi jakautunut sekä taloudellisesti että poliittisesti. Huomattava osa kansalaisista koki jäävänsä sivustakatsojiksi, kun nuori tasavalta alkoi rakentaa tulevaisuuttaan. Kaikki eivät kokeneet saavansa ääntään kuuluviin tai voivansa vaikuttaa elämänehtoihinsa, vaikka maassa oli Euroopan edistyksellisin hallitusmuoto. Tuskin oli itsenäisyysjulistuksen sanojen kaiku vaiennut, kun maa oli jo verisessä ja traagisessa sisällissodassa, jonka kaikki arvet eivät ole vieläkään täysin parantuneet.

Maamme on kehittynyt itsenäisyyden aikana valtavin harppauksin. Kurjuudesta, sodasta ja nälästä on kuljettu pitkä matka nykyiseen hyvinvointiin ja hyvinvointiyhteiskuntaan.

Suomesta on 1900-luvun aikana kehittynyt tasa-arvoinen, demokraattinen ja vauras maa, jonka hyvinvointia moni maa katsoo kadehtien. Syystäkin – täällähän asuu tutkimusten mukaan maailman toiseksi onnellisin kansa. Meidän vanhempamme ja isovanhempamme ovat yhdessä rakentaneet Suomesta yhteiskunnan, jossa nyt saamme elää. Heille olemme kiitollisia. Yhteiset kokemukset, ponnistelut ja vastoinkäymiset ovat tehneet meistä yhtenäisen, sisukkaan kansakunnan.

Yhtenäinen kansakunta tarvitsee kokemuksen yhdenvertaisuudesta – siitä, että olemme samassa veneessä, ja että kaikki kansalaiset – taustastaan ja varallisuudestaan riippumatta - ovat samanarvoisia. Sosiaalisesti kaikkein eheimmät ja tasa-arvoisimmat yhteiskunnat ovat kaikkein onnellisimpia.

Elämme aikaa, jossa kovat arvot ovat yleistyneet. Ensisijainen tavoitteemme ei kuitenkaan voi olla talouden kilpailukyvyn edistäminen. Se ei pidä meitä kansakuntana samassa veneessä vaan jättää heikoimmat rannalle: meillä on kasvava joukko ihmisiä, jotka kokevat olevansa syrjäytettyjä talouskasvun tuottamasta hyvinvoinnista.

Eriarvoistuvassa maailmassa yksittäisen maan menestyminen ei riipukaan enää vain maan kilpailukyvystä, vaan yhä enemmän siitä, kuinka yhtenäiseksi kansalaiset maansa kokevat: kokevatko kaikki kansalaiset pääsevänsä osalliseksi yhteisestä hyvinvoinnista niin, että kaikki ovat myös valmiita ponnistelemaan yhteisen tulevaisuuden hyväksi – vai kokevatko toiset jäävänsä ulkopuolelle, osattomiksi hyvinvoinnista.

Myös Suomi vuonna 2012 tarvitsee edelleen yhteistä suuntaa ja tavoitetta. Minusta tärkein tavoite on se, että Suomessa kaikki kokisivat pääsevänsä osallisiksi hyvinvoinnista, ja erot kaikkein rikkaimpien ja kaikkein köyhimpien välillä olisivat pienimmät maailmassa. Riittävän pienet erot hyvinvoivien rikkaiden ja heikompiosaisten köyhien välillä on kansakunnan yhtenäisyyden edellytys.

Vaikka yhteiskuntamme voi monella mittarilla mitattuna paremmin kuin koskaan aiemmin, ovat erot hyvinvoinnissa lähteneet kasvuun. Tutkimusten mukaan kouluttamattomuus ja köyhyys ovat alkaneet Suomessa uudestaan periytyä.
Samaan aikaan myös tuloerot ovat pari viime vuosikymmenen aikana kasvaneet. Suhteellinen köyhyys on puolestaan kasvanut samaa tahtia tuloerojen kanssa. Suomessa on nykyään jo yli puoli miljoona pienituloista, ja etenkin köyhyydessä elävien lasten määrä on kasvanut huolestuttavasti.

Köyhyys on meidän aikanamme suhteellista, verrattuna vaikkapa sotaa edeltäneeseen aikaan. Köyhyyttä ei silti pidä väheksyä. Eriarvoisuuden vähentämiseksi on edelleen taisteltava.

Ehkei ole liioiteltua sanoa, että tänä päivänä juuri yhteiskunnan kahtiajakautuminen on yhteinen vihollisemme ja suurin uhka myös kansakunnan yhtenäisyydelle. 

Ulkopuolisuuden kokemuksessa ei toki ole aina kyse köyhyydestä. Itsenäisyyspäivänä on tärkeää muistaa kaikkia yhteiskunnan äänettömiä: kaikkia niitä, jotka tuntevat, ettei heillä ole kansalaisen kaikkia oikeuksia; niitä, jotka haluaisivat olla suomalaisia, mutta eivät vielä ole, ja etenkin heitä, jotka ajoittain tai hetkittäin kokevat tulevansa työnnetyiksi suomalaisuuden ulkopuolelle. Kaikille heille toivon tunnetta osallisuudesta, joukkoon kuulumisesta, ulkopuolisuuden päättymisestä, tunnistetuksi ja tunnustetuksi tulemisesta.

**

Hyvät kuulijat,

Olin muutama viikko sitten mukana tilaisuudessa, jossa julkistettiin pääkaupunkiseudulla tehty ruoanjakotutkimus. Tutkimuksessa oli mukana kuusi ruoanjakopistettä ympäri pääkaupunkiseutua. Yksi näistä ruoka-apua antavista kohteista oli Herttoniemen seurakunnan ylläpitämä Myllypuron ruokajakelu.

Herttoniemen seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset tekevät Myllypurossa todella tärkeää työtä jakamalla ruokaa ja vaatteita sekä kuuntelemalla ihmisten hätää. Ruoka-apu ei ole vain aineellista apua; se on myös paikka, jossa sosiaalisella kanssakäymisellä on suuri merkitys.

Leipäjonotutkimuksen tulokset olivat hätkähdyttäviä. 92 prosenttia haastatelluista piti ruoka-apua välttämättömänä tulojensa pienuuden takia. Lähes puolella jäi käteen sata euroa tai vähemmän kuukaudessa elämiseen. Leipäjonoon tullaan todellisen tarpeen takia eikä vain siksi, että siellä saa ilmaista ruokaa.

Tutkimuksen mukaan sosiaaliturva ei suojaa köyhyydeltä, kuten ei myöskään esimerkiksi koulutus tai joissain tapauksissa kokopäiväinen työkään. Hyvin kärjistäen voi sanoa, että leipäjonoissa voisi olla meistä lähes kuka tahansa: ruoka-apuun joutuu tänä päivänä turvautumaan satunnaisesti niin akateemisesti koulutettu, pätkätyöläinen, kuin eläkeläinen, opiskelija, lapsiperheen vanhempi, tai yksin tai yhdessä asuva.

Kirkko on yhteisö, jolle myös köyhyyteen liittyvät teemat ovat aina olleet keskeisiä. Kirkon diakoniatyö lievittää hätää auttamalla niitä, joita muu yhteiskunnan tuki ei tavoita. Suomessa kirkolla ja kolmannen sektorin toimijoilla on tärkeä rooli heikompiosaisten auttamisessa.

Pitää kuitenkin muistaa, että hyväntekeväisyys voi vain lievittää köyhyyden oireita, mutta se ei poista köyhyyden alkusyitä.

Ennen itsenäisyyttä, 1800-luvulla, köyhyyden syyt yhdistettiin yksilölliseen huonouteen. Köyhyyden ajateltiin johtuvat yksilön omista ominaisuuksista. Meillä oli ruotujakoon perustuva vaivaishoitojärjestelmä, jossa hyväosaisemmat huolehtivat köyhimmistä. Kylän köyhät ruodutettiin: jos he asuivat omillaan, heille annettiin tietty määrä elintarvikkeita. Talosta taloon kiertävälle vaivaiselle puolestaan määrättiin hoitoaika kussakin paikassa.

Vanha vaivaiskäsite alkoi hajota 1900-luvulle tultaessa. Yhtenäisestä vaivaisten joukosta alettiin erottaa erilaisia yhteiskunnan tukea tarvitsevia ryhmiä. Vaivaishoidosta ja myöhemmin köyhäinhoidosta alkoi eriytyä lasten ja vanhusten huolto, sairaiden hoito ja vammaishuolto.

Kirjallisuuden nobelisti ja Herttoniemessäkin asunut Frans Emil Sillanpää on kuvannut yhteiskunnan oloja itsenäisyyttä ja sotia edeltäneessä Suomessa. Niin on tehnyt myös ensimmäinen merkittävä suomenkielinen naiskirjailija Minna Canth. Hänen kirjoituksissaan oli vahva sosiaalipoliittinen sanoma, joka on yllättävän ajankohtainen.


Canthin 1880-luvun Suomessa köyhyyden syynä oli tilattoman väestön määrän kasvun aiheuttama työttömyys ja sitä seurannut kurjuus, jotka ajoivat köyhiä kerjäämään, prostituutioon ja alkoholismiin.

Köyhyyden syyt ovat edelleen samat: työttömyys ja liian alhaiset tulot. Nämä ovat edelleen myös yhteydessä kehnoihin elinolosuhteisiin, alkoholismiin ja ennenaikaiseen kuolemaan.

Tämän päivän Helsingissä pienituloinen itähelsinkiläinen mies elää keskimäärin lähes 13 vuotta lyhyemmän elämän kuin hyvin toimeentuleva mies Etelä- tai Länsi-Helsingistä.

Minna Canthin aikana, 1800-luvun loppupuolella vallinneen ajattelutavan mukaan köyhien asemaa toki tuli helpottaa hyväntekeväisyydellä, mutta sitä ei ollut syytä muuttaa.

Minna Canth sai aikanaan arvostelua siitä, että hän hyökkäsi aikakautensa luutuneita käsityksiä vastaan puolustaessaan köyhien oikeuksia. Syvästi kristittyä Canthia syytettiin jopa jumalanpilkasta. Canth korosti, ettei köyhyyttä poisteta armeliaisuudella, vaan köyhien elinolosuhteita pitää muuttaa. Pitää auttaa myös pienituloisia auttamaan itse itseään antamalla heille oikeus työhön ja koulutukseen. Erityisesti Canth korosti äitien oikeutta koulutukseen ja mahdollisuuteen hankkia elantoa omalla työllä. 

Vaikka meillä tämän päivän Suomessakin on eriarvoisuutta, jonka kasvamisesta on syytä olla huolestunut, on meillä paljon myös yhteisiä ylpeyden aiheita. Maamme on turvallinen, rauhallinen, kohtuullisen tasa-arvoinen ja maailman mittakaavassa erittäin vauras. Suomi on menestynyt maa monessakin mielessä ja suomalaiset voivat keskimäärin paremmin kuin aikaisemmin historiamme aikana.

Viimeisimmän kansainvälisen vertailun mukaan konfliktien ja valtion romahtamisen uhka on Suomessa vähäisin kaikista maailman maista. Meillä on maailman parhaaksi valittu koulujärjestelmä. Kaiken kaikkiaan Suomi on hyvä maa elää.

Saamme olla vapaita ja itsenäisiä. Olemme demokratia, jossa poliittiset oikeudet toteutuvat melko hyvin.

Me suomalaiset voimme ylpeinä todeta, että Suomi oli Euroopan ensimmäinen maa, joka vuonna 1907 antoi äänioikeuden myös naisille.

Silti vuonna 1907 äänioikeudettomien lista jäi edelleen pitkäksi. Äänioikeus on Suomessa vasta vähitellen laajentunut koskemaan myös holhouksenalaisia, köyhiä, mielisairaita ja kehitysvammaisia. Kehitysvammaiset pääsivät Suomessa äänestämään ensi kerran vuonna 1972. Suomalaisen demokratian historia on siis lyhyempi kuin usein muistammekaan.

Demokratia ei myöskään koskaan ole valmis. Demokratian toteutuminen edellyttää sitä, että myös yhteiskunnan äänettömien ääni pääsee kuuluviin. Suomessakaan ei ole helppoa saada ääntään julkisessa tilassa, jos on todella osaton - köyhä, syrjäytynyt, ja asunnoton eikä osaa puhua vallanpitäjien kieltä.

Siksi on tärkeää, ettemme käännä selkäämme niille, jotka ovat heikompia ja hiljaisempia kuin me itse, vaan teemme jatkuvasti kaikkemme, ettei kukaan jäisi yhteisön ulkopuolisen asemaan.
Myös Minna Canth korosti, että erityisesti huonoina aikoina on pidettävä erityistä huolta yhteiskunnan heikompiosaisista.

Näillä sanoilla, hyvä juhlaväki, haluan toivottaa teille hyvää ja onnellista itsenäisyyden juhlaa.

 


 

Jo riittää, Talvivaara

Palasin varhain lauantaiaamuna Talvivaarasta. Vierailin Talvivaaran kaivosalueella Stop Talvivaara -aktivistien kanssa. Matkalla kaivokselle kuulimme altaan vuodon alkaneen uudelleen ja uraanipitoista vettä kulkeutuneen Talvivaaran ympäristöön jo kilometrien laajuudelta.

Tätä kirjoittaessani vuotoa ei vieläkään ole saatu tukittua.

On aivan selvää, että Talvivaaran kaivos pitää sulkea. Suuronnettomuuden estämisessä tarvitaan koko hallituksen ja kaikkien ministereiden yhteistyötä. Vuodon pysäyttämiseksi ja leviämisen estämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen.

Muut olemassa olevat kaivoshankkeet Suomessa tulee tarkastaa ja käydä läpi, ettei niissä muhi uutta Talvivaaraa.

Talvivaaran tapaus osoittaa selvästi, että viime hallituksen tekemä aluehallinnon uudistus epäonnistui surkeasti. Oli virhe yhdistää saman katon alle ympäristö- ja elinkeinoasiat. Alueelliset Ely-keskukset eivät ole tarpeeksi riippumattomia valvomaan paikallisia ympäristöasioita. Tarvitsemme uuden riippumattoman valtakunnallisen ympäristöviranomaisen, aivan kuten ympäristöministeri Ville Niinistö on esittänyt.

Tärkeintä on uudistaa ympäristönsuojelulakia niin, ettei Talvivaara voi toistua. Toisin kuin uusi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori väittää, Suomen tulevaisuus ei ole kaivosteollisuudessa. Suomen tulevaisuus on siinä, että opimme rakentamaan hyvinvointia luontoa ja ympäristöä kunnioittaen.

Greepeacen aktivistit ottavat vesinäytteitä Talvivaarassa.
Kuva: Outi Alanko-Kahiluoto