Manifesti mielenterveyden ja inhimillisen kohtaamisen puolesta

10.10.2014

Tämän manifestin tarkoitus on kiinnittää huomio mielenterveyteen, sen ylläpitämiseen, varhaiseen puuttumiseen ja oikeuteen saada matalan kynnyksen apua ja hoitoa.

Manifestin viisi teesiä peräänkuuluttavat ihmisten välistä kohtaamista. Tämä näkökulma pätee niin kansalaistoimintaan, kuntouttavaan työhön kuin päätöksentekoonkin. Mielenterveyden ongelmiin liittyvää leimaamista on vähennettävä ja mielenterveystyötä on kehitettävä suuntaan, joka mahdollistaa kuuntelevan, yksilöä kunnioittavan kuntoutuksen.

TEESI 1 "Diagnoosi ei määrittele kuka olen, ei sitä, mistä saan haaveilla eikä sitä, mitä saan tehdä."

Erilaiset elämänvaiheet haasteineen ja kriiseineen sekä mielen hyvinvointi koskettavat jokaista ihmistä. Diagnoosin saanut on aina enemmän kuin pelkkä diagnoosi. Mielenterveyskuntoutuja on edelleen arvokas ja tärkeä yhteisön jäsen. Hänen määrittämisensä tuottamattomaksi sijoitukseksi eristää hänet muista ja vie hänen ihmisarvonsa.

TEESI 2 "Kuka tahansa meistä, myös minä, voin sairastua psyykkisesti ja tarvita toipumiseen apua ja tukea. Myös minä voin auttaa ja tukea toipumisessa. "

Sairaalla ihmisellä on edelleen voimavaroja ja vahvuuksia, jotka tunnistamalla ja joita tukemalla voimme edistää toipumista. Jokaisella meistä on avain toisen hyvinvointiin. Oikeus arvokkaaseen elämään ja osallisuuteen on voimassa elämäntilanteestamme ja kunnostamme huolimatta.

TEESI 3 "Mielenterveyttä ei saa hoitaa vain lääkkein. Olen oikeutettu psyykkiseen tukeen, yhteisöön ja sosiaaliturvaan."

Jokainen ansaitsee inhimillisen kohtelun heikoimpana hetkenään. Mielekäs kuntoutuminen muodostuu vertaistuesta, jatkuvuudesta ja yhteisöstä johon kuulua sekä onnistumisen kokemuksista. Aito, inhimillinen kohtaaminen on välttämätöntä kriisin hetkellä sekä kuntoutumisessa. Apua tarvitsevan heittely luukulta toiselle voi olla tuhoisaa. On luotava ja ylläpidettävä jatkuvuudeltaan turvattuja matalan kynnyksen yksiköitä, joista saa inhimillistä apua ympäri vuorokauden.

TEESI 4 "Minun on voitava luottaa siihen, että työkykyäni arvostetaan ja että saan tukea mielenterveyteni ylläpitämisessä."

Työhyvinvointiin ja mielenterveyteen sijoittaminen on kaikkien etu. Mieleterveyskuntoutujan tulee voida osallistua voimiensa mukaan työelämään. On oltava oikeus kuulua työyhteisöön ja olla sen jäsen myös hetkenä, jolloin tuottavuus ja työkyky ovat alhaalla. On oltava oikeus myös levätä.

TEESI 5 "Haluan olla vahva, pärjäävä, tuottava ja osallinen jäsen yhteiskunnassa. Tahdostani huolimatta saatan sairastua. Haluan luottaa siihen, ettei minua silloin jätetä."

Kukaan ei pyri mielenterveyskuntoutujaksi, kyse ei ole omasta valinnasta. Sairastunut on edelleen samassa veneessä muiden kanssa, tässä veneessä jokaisella on vastuu toistensa hyvinvoinnista. Mielenterveysongelmat eivät tartu, mutta läheisten mahdollisuuksia tukea sairasta omaistaan on lisättävä. Välittäminen, ymmärrys ja inhimillisyys ovat tärkeitä kaikille. Ettei ketään jätettäisi.

Manifesti on julkaistu Maailman mielenterveyspäivänä ja Aleksis Kiven päivänä 10.10.2014. Manifestin tekoon osallistuivat Outi Alanko-Kahiluodon tukiryhmä, mm. hankejohtaja, musiikkiterapeutti Markus Raivio ja työtoiminnan prosessivastaava  Leena Rantasalo (Niemikotisäätiö).

Huomio yksinasuvien toimeentuloon

Eduskunnan köyhyysryhmä järjesti eilen seminaarin vähimmäistoimeentulon kehittämisestä. Seminaari oli Köyhyysryhmän yhteinen European Minimum Income Network (EMIN) -hankkeen kanssa.

Asiantuntijoiden puheissa toistui merkittävä huomio: jopa joka toinen toimeentulotukeen oikeutetuista jättää sen hakematta. Ilman tukea jäävät kaikkein heikoimmat - asunnottomat ja mielenterveyskuntoutujat. Keskeinen syy toimeentulotuen alikäyttöön on se, että hakeminen koetaan byrokraattiseksi, nöyryyttäväksi ja toivottomaksi.

Juuri tästä syystä olen puhunut sitkeästi sen puolesta, että toimeentulotuen maksatuksen perusosa siirrettäisiin Kelan suoraan maksettavaksi, jolloin pienituloinen saisi sen ilman turhaa lippu-lappu-sirkusta. Kela-siirto tulee vähentämään toimeentulotuen alikäyttöä. Hallituksen esityksen siirrosta pitäisi tulla eduskuntaan vielä tänä syksynä - ellei hallitus sitten käytä Vihreiden siirtymistä oppositioon tekosyynä köyhimpien unohtamiselle.

Ja kun toimeentulotuen perusosa maksetaan Kelasta, kuntien sosiaalityöntekijöiden aika vapautuu siihen, mihin heidät on koulutettu - apua tarvitsevien auttamiseen. Kyse on rakenteellisesta uudistuksesta, joka säästää kuntien rahaa ja auttaa kaikkein heikoimpia. Kela-siirto saatiin viime kevään neuvotteluissa läpi Vihreiden ansiosta.

Toimeentulotuki kehitettiin alun perin väliaikaiseksi ns. viimesijaisen toimeentulon turvaksi. Toimeentulotuesta on kuitenkin tullut perusturvan jatke. Neljännes kaikista toimeentulotukea saavista saa sitä pitkäaikaisesti. Suurena syynä ovat korkeat asumisen kustannukset.

Erityisesti suurissa kaupungeissa asumiskustannusten nousu on työttömyyden ohella suurin köyhyyttä aiheuttava syy. Kelan asumistuen riittämättömyys ajaa ihmisiä toimeentulotuelle ja se on kestämätöntä. Kelan asumistuessa pitäisi huomioida todelliset asumiskustannukset.

Tällä hallituskaudella on yritetty saada vauhtia kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseen. Kaupunkiköyhyyden todellisen vähentämisen kannalta yritys on jäänyt laimeaksi. Vihreät ovat ajaneet edullisten vuokra-asuntojen rakentamista etenkin sinne, missä edullisia asuntoja tarvitaan eniten - suuriin kaupunkeihin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asuntovaje on suuri. Valtion ja kuntien tukeman asuntorakentamisen lisäksi tulisi lisätä myös asumisoikeusasuntoja.

Perusturvaa on tällä hallituskaudella parannettu. Silsi perusturva on edelleen riittämätön. Hankalin tilanne on yksinasuvilla: useilla mittareilla mitattuna yksin asuvilla menee keskimäärin koko väestöä huonommin. Yksinasuvat ovat myös suurin toimeentulotukea saavien ryhmä.

Päättäjien on aika herätä yksinasuvien köyhyyteen ja uudistettava sosiaaliturvaa siten, että erilaisista perhe- ja kotitalouskohtaisista etuuksista siirrytään kohti yksilöllisempää sosiaaliturvaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tekee vaalikauden lopussa lakisääteisen arvion perusturvan riittävyydestä. Arvio tehdään ensi keväänä toista kertaa; edellinen ja ensimmäinen arvio valmistui ennen vaaleja 2011 ja johti perusturvan nostamiseen sadalla eurolla. Myös seuraava arvio pitää ottaa vakavasti ja huomioida seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Erityisesti pitää pohtia, miten yksinasuvien tilannetta pitäisi parantaa. Asumiskustannukset ovat heillä muita suuremmat ja köyhyysriski korkea. Ketään ei saa jättää yksin pärjäämään - varsinkaan köyhimpiä.

Kasvupaketti oikeilla raiteilla

Pidin tänään eduskunnassa Vihreän eduskuntaryhmän puheen koskien uuden hallituksen ohjelmaa.

Vihreä eduskuntaryhmä on erittäin tyytyväinen siihen, että hallitus vauhdittaa Tampereen kaupunkiraitiotien, Pisara-radan ja Länsimetron jatkon toteutumista. Päätökset merkitsevät 340 miljoonan euron panostusta raideliikenteeseen seuraavien neljän vuoden aikana. Kasvupaketti on kirjaimellisesti oikeilla raiteilla. Joukkoliikenteeseen investoiminen auttaa vähentämään ilmastopäästöjä, helpottaa ihmisten liikkumista ja vauhdittaa kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista.

Asumisen kalleus on työttömyyden ohella merkittävin kaupunkiköyhyyttä aiheuttava tekijä, joten asuntotuotannon vauhdittaminen suurten kaupunkien liikenneratkaisuilla on eriarvoisuuden vähentämisenkin näkökulmasta välttämätöntä. Myös homekoulujen korjaaminen lisää työpaikkoja ja hyvinvointia.

Vihreä eduskuntaryhmä on erittäin tyytyväinen myös siihen, että hallitus on sitoutunut vähähiilisen yhteiskunnan rakentamiseen. Ilmastolaki on tästä vahva osoitus. Suomen ei kannata maksaa fossiilisesta energiasta muille kun se voi nojata kotimaiseen uusiutuvaan energiaan, joka tuo samalla työtä Suomeen. Vihreiden mielestä on järkevämpää valita mieluummin kotimainen hajautettu energia kuin venäläinen ydinenergia.

Laadukas ja tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä on avain maamme uuteen nousuun. Siksi pidimme edelleen kiinni siitä, että korkeakouluihin ei tule lukukausimaksuja. Vihreiden ansiota on, että neuvotteluissa esiin tulleet esitykset lukukausimaksuista hylättiin ja koulutus säilyy kaikille maksuttomana. Esitimme myös, että yliopistojen perustutkimusta ja -opetusta tuetaan lisärahoituksella. Tulemme huolehtimaan, että budjettiriihessä käydään vakava keskustelu perusopetuksen vahvistamisesta. Jokaisella oppilaalla on oikeus tarvitsemaansa tukeen eikä perusopetuksesta saa enää säästää.

Vihreiden edellyttämää oikeudenmukaista politiikkaa on lapsilisäleikkauksen kohtuullistaminen uusilla päätöksillä, jotka parantavat nimenomaan pienituloisten lapsiperheiden asemaa.

Hallitus jatkaa toimia työn ja sosiaaliturvan paremmaksi yhteensovittamiseksi. Pätkätyöläiset ja muu prekariaatti ansaitsevat kaikkien poliittisten puolueiden huomion, sillä uudessa työssä on uuden kasvun mahdollisuus. Vihreiden esityksestä neuvotteluissa sovittiinkin, että hallitus tulee parantamaan itsensä työllistäjien ja pienyrittäjien asemaa.

Kaiken kaikkiaan hallitusohjelma on eteenpäin katsova ja uutta luova. Viimeiset täsmennykset tehtyihin linjauksiin tehdään syksyn budjettiriihessä. Vihreille on tärkeää, että eriarvoisuuden vähentäminen ja vastuullinen ympäristöpolitiikka kulkevat käsi kädessä. Siitä tulemme huolehtimaan myös syksyn neuvotteluissa.

Ryhmäpuhe luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

Koulupudokkaalle oikeaa apu - ei uhkasakkoa

Hallituksen sisällä on ollut keskustelua siitä, pitäisikö oppivelvollisuusikää nostaa 17 ikävuoteen ja miten se tulisi toteuttaa. Vihreän eduskuntaryhmän näkemys on se, että tärkeintä on auttaa niitä nuoria, jotka uhkaavat syrjäytyä koulutuksen ulkopuolelle. Oppivelvollisuusiän nostaminen ei ole tähän oikea keino.

Demareiden ajamassa mallissa oppivelvollisuusiän nostaminen koskisi kaikkia nuoria ja velvoittaisi kuntia järjestämään maksuttomat oppimateriaalit, työvälineet ja koulukuljetukset kaikille nuorille vuoden nykyistä pidempään. Oppimateriaalit ja -välineet ostettaisiin myös niille nuorille, joilla ei ole ongelmia opiskelumotivaatiossa tai joiden perheillä ei ole taloudellisia vaikeuksia opintojen hankkimiseksi. Ellei nuori hakisi jatko-opintopaikkaa, hänelle ja hänen perheelleen langetettaisiin uhkasakko.

Oppivelvollisuusiän mekaaninen nostaminen ei Vihreän eduskuntaryhmän mielestä ole oikea keino syrjäytymisuhan alla olevien nuorien auttamiseen. Ylipäätään syrjäytymisen ehkäisyyn ei ole oikotietä, ja siksi mikään pakko tai uhkasakko ei ole oikea keino auttaa opinnoissa kompuroivaa nuorta tai hänen perhettään.

Ongelmana demareiden esityksessä on, ettei se puutu riittävästi syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ongelmiin. Maksuttomat koulukirjat eivät auta oppimisvaikeuksista, päihdeongelmista tai masennuksesta kärsivää nuorta.

Jopa 19 prosenttia 20-24-vuotiaista nuorista  jää ilman peruskoulun jälkeistä opiskelupaikkaa. Kaiken koulutuksen ulkopuolelle jää vuosittain noin 3 700 nuorta. Nämä nuoret eivät ole 10-luokalla, työpajalla, kuntoutuksessa eivätkä ammatilliseen koulutukseen valmistavassa koulutuksessa. Opiskelupaikkoja tai joustavan koulutuksen mahdollisuuksia pitää olla riittävästi siellä, missä nuoretkin asuvat.

Suurin riski pudota on peruskoulusta valmistuvilla nuorilla. Tärkeintä olisi siksi saada kaikille nuorille riittävät valmiudet jatkaa peruskoulun jälkeen. Armovitoset syrjäyttävät armotta. Siksi oppivelvollisuusiän nostamiseen varatut miljoonat kannattaisi mieluummin käyttää (erityis)opetukseen kohdistuvien säästöjen purkamiseen. Peruskoulu on tasa-arvoisen koulutuksen perusta. Koulutuksesta säästäminen syrjäyttää ja luo eriarvoisuutta.

Tärkeää olisi myös kehittää joustavan opiskelun mahdollisuuksia. Kaikki nuoret eivät pärjää pulpettiin sidotussa, teoreettisessa opetuksessa. Esimerkiksi Helsingissä on menestyksekkäästi kokeiltu joustavan perusopetuksen ns. JOPO-luokkia. Ideana joustavassa opetuksessa on, että nuori voi oppia vuoroviikoin työelämässä, vuorotellen peruskoulussa. JOPO-opetus auttaa kouluun motivoitumattomia tai oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita jaksamaan koulussa paremmin ja motivoi suorittamaan peruskoulun loppuun. OAJ ja  eduskunnan tarkastusvaliokunta ovat tukeneet JOPO-opetuksen kehittämistä syrjäytymistä vähentävänä toimintamallina.

Oppisopimuskoulutus nähdään usein vaihtoehtona nuorille, joille teoreettinen tai ryhmämuotoinen opiskelu ei sovi. Oppisopimuskoulutus on nykyään mahdollista kuitenkin vasta toisella asteella peruskoulun jälkeen, jos nuori on selvinnyt sinne saakka. JOPO-luokat toisivat joustavan opiskelun mahdollisuuden jo perusopetukseen. Näin moni turha putoaminen kesken perusopetuksen voitaisiin ehkäistä ajoissa.

 

 


 

Asumistukeen Vihreiden ajamia parannuksia

Eräs tämän kevään ilonaiheistani on uusi asumistukilaki, joka selkeyttää asumistukijärjestelmää ja parantaa erityisesti pienituloisten lapsiperheiden asemaa. Hallituksen lakiesitys käsiteltiin ja hyväksyttiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa viime viikolla.

Laki korottaa enimmäisvuokran määrää. Lapsiperheillä asumistuen nousu on uudistuksen ansiosta keskimäärin 36 euroa kuukaudessa. Esityksessä on huomioitu enimmäisasumismenojen korotus 50 eurolla kuukaudessa, joka sovittiin jo kolmen vuoden takaisissa hallitusneuvotteluissa, sekä vuokran omavastuuosuuksien alentaminen 8 prosentilla.

Lakiin sisältyy myös asumistuen 300 euron suojaosa ansiotuloja saavalle. Asumistuen ennakointi tulee myös helpommaksi, kun asumistukea saavalla on oikeus ansaita 300 euroa kuukaudessa tuen pienentymättä. Aikaisemmin olemme jo päättäneet vastaavasta 300 euron suojaosasta työttömyysturvaan. Yhdessä molemmat suojaosat parantavat pienituloisen mahdollisuuksia tehdä lyhytaikaista työtä ja vähentävät toimeentulotuen tarvetta.

Asumisen kalleus on etenkin suurissa kaupungeissa työttömyyden ohella merkittävin köyhyyttä aiheuttava syy. Työmarkkinatuen ja/tai asumistuen saajista useimmat ovat myös toimeentulotuen saajia. Yhdessä nämä etuudet muodostavat katiskan, josta työttömän on ollut vaikea omin avuin päästä pois. Työttömyysrahan ja asumistuen suojaosat ovat apu, jonka avulla työttömyydestä on myös mahdollista ponnistaa pois.

Uusi laki pitää sisällään pienen, mutta oikeudenmukaisuuden näkökulmasta merkittävän muutoksen: lapsen tulot tai omaishoidontuen hoitopalkkiot eivät enää vaikuta ruokakunnan asumistukeen. Jatkossa esimerkiksi lapsen kesätienestit tai harrastusstipendit eivät voi vähentää asumistukea.

Asumistuki on nykyisin yksi vaikeaselkoisimmista sosiaaliturvan muodosta. Jatkossa enimmäisvuokrat lasketaan yksinkertaisesti vain asunnon sijainnin ja ruokakunnan koon mukaan. Enää asumistukeen asunnon ominaisuudet (koko, varustetaso tai lämmitysjärjestelmä) eivät vaikuta asumistukeen. Nykyisten monimutkaisten ja sekavien kriteerien mukaan asumistuen määrään vaikuttavat asunnon vuokran, pinta-alan ja sijainnin lisäksi asunnon ominaisuudet, kuten valmistumis- ja perusparannusvuosi, lämmitysjärjestelmä ja varustetaso. Näitä ei jatkossa enää kytätä. Omavastuu on aina 20 % hyväksyttävistä menoista ja kasvaa lineaarisesti, mikä helpottaa omavastuun ennakointia.

Jatkossa tukea myönnetään enimmäisasumismenojen määrään asti myös isompiin ja neliövuokraltaan kalliimpiin asuntoihin. Vuokra-asunnoista on huutava pula, joten tämä on perusteltua. Myöskään omaisuus ei enää jatkossa vaikuta asumistuen määrään. Puhelinosaketta ei siis tarvitse myydä saadakseen asumistukea. Vähämerkityksistä ei ole sekään, että uuden lain ansiosta asunnon vaihtaminen tulee asukkaalle nykyistä helpommaksi. Esimerkiksi työn perässä on helpompi liikkua.

Asumistuen suurin ongelma on nykyisin siinä, että todelliset vuokrat ovat karanneet kauas asumistuen ulottumattomiin. Jatkossa kuilu todellisen vuokran ja asumistuen välillä ei enää repeä, sillä asumistukea tarkistetaan vuosittain sekä kansaneläkeindeksin että tilastokeskuksen vuokraindeksin mukaan.

Asumistukilain uudistus ei kuitenkaan ratkaise sitä ongelmaa, että vuokrat ovat jo ehtineet revetä kauas todellisista vuokrista. Tätä kuilua lailla ei kurota umpeen, vaikka kuilu ei enää jatkossa kasvakaan. Etenkin suurissa kaupungeissa asumisen kalleus on suuri ongelma ja erityisesti yksin asuvien asema vaikea.

Asumistukilaki parantaa pienituloisten tilannetta, mutta monta ongelmaa jää edelleen ratkaisematta. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä olisi perusteltua sallia asumistuessa nykyistä enemmän kuntakohtaista vaihtelua. Tämä tarkoittaisi, että nostaisimme asumistukea siellä, missä asuminen on kalliimpaa. Korotus ei edes tulisi kovin kalliiksi, sillä asumisen hintaa paremmin vastaava asumistuki pienentäisi toimeentulotukimenoja. Tätä ehdottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tuoreessa julkaisussaan Kaikenikäisten Suomi (2013).

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin saada asumisen hintaa alas. Tämä taas ei onnistu ilman riittävää asuntotuotantoa ja etenkin kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista, josta suuri vastuu on asuntoministerin salkkua hallussaan pitävillä sosiaalidemokraateilla.

Sotesta - isän muistolle

Isä meni toukokuun puolivälissä päiväkirurgiseen leikkaukseen yliopistolliseen sairaalaan. Isä sai leikkaushavaan sairaalabakteerin ja joutui teholle viikko leikkauksen jälkeen, samana päivänä kun koululaisten kesäloma alkoi. Isä kamppaili hengityskoneessa 2,5 kuukautta ja kuoli elokuussa, samana päivänä kun koulut alkoivat.

Isän sairaalassaolon aikana näin, miten sairaanhoitajat kirjaimellisesti juoksivat pitkin käytäviä ja yrittivät pitää potilaita hengissä. Oli lääkärilakko. Lääkäreiden palkka nousi, isä kuoli, minä lähdin politiikkaan.

Olen mukana ministeri Huovisen soteryhmässä, jonka pitäisi saada Suomeen tasavertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille. Dead line oli eilen, toukokuun viimeisenä. En tiedä, miten meille käy.

Isä asui yksin, hänellä oli pitkäaikaissauraus, mutta silti hänet kotiutettiin seuraavana päivänä leikkauksen jälkeen ilman mitään jälkihoitoa. Vielä viikko ennen isän kuolemaa lääkäri totesi, ettei heillä ole varaa menettää niin kallista potilasta kuin isäni.

Edelleen Suomella on varaa olla välittämättä ihmisistä ajoissa. Siksi on tärkeää, että työryhmiä on ja niissä yritetään oikeasti onnistua. Meillä ei ole varaa epäonnistua.

Ensi viikko on sotessa ratkaiseva.

.

Lapsiperheiden kotipalvelusta tehtävä subjektiivinen oikeus

Olin puhumassa mielenosoituksessa, jossa kukaan paikalla olija ei varmasti olisi halunnut olla. Lastensuojelu, koki sen missä roolissa tahansa, on raskas asia.

Muistan aina, kun tuoreena helsinkiläisenä valtuutettuna sain puhelinsoiton henkilöltä, joka kertoi olevansa lastensuojelun työntekijä helsinkiläisessä vastaanottokodissa. Työntekijä ei halunnut kertoa nimeään, koska pelkäsi, ettei työnantaja, siis Helsingin kaupunki, hyväksyisi yhteydenottoa poliitikkoon.

Lastensuojelun työntekijä oli huolestunut huostaan otettujen lasten vastaanottokodin homeongelmasta. Tilat olivat ala-arvoisessa kunnossa, mutta Helsingin sosiaalivirasto ei ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Menin paikalle, ja se mitä näin, oli pysäyttävää.

Aurinkoisena toukokuun päivänä on vaikea kuvitella silmiensä eteen entistä poliisilaitosta, jossa vastaanottokoti toimi, ja sen alakerran putkaa, ikkunatonta tilaa, joka toimitti laitoksessa eristyshuoneen virkaa. Sittemmin tämä vastaanottokoti sai toimintaansa varten asianmukaiset tilat – mutta vasta sen jälkeen, kun olin tuonut asian esiin ja eduskunnan oikeusasiamies oli ottanut tutkittavakseen Helsingin lastensuojelun tilojen terveellisyyden.

En muistele tätä tapahtumaa nostaakseni omaa häntääni, vaan tuodakseni esimerkin kautta esille sen, miten lastensuojelun ongelmiin puututaan usein aivan liian myöhään – vasta silloin, kun homeiset tilat, lastensuojelun tragediat tai lastensuojelun asiakasperheiden kokemat vääryydet nostetaan lehtien otsikoihin. Näin ei saisi olla.

On karmeaa, etteivät lastensuojelun työntekijät uskalla puhua työoloistaan omilla nimillään. Vielä karmeampaa on se, että he eivät koe tulevansa kuulluiksi, kun vihdoin uskaltavat yhteyttä ottaa.

Hallitusohjelmassa luvataan, että kaikki keinot huostaanottojen välttämiseksi otetaan käyttöön. Lupaus edellyttää kaikkien lapsiperheiden ehkäisevien palveluiden vahvistamista. Tärkein näistä on lapsiperheiden kotipalvelu. THL on laskenut, että yksi lastensuojelun laitospaikka maksaa vuodessa saman verran kuin 3000 tuntia kotipalvelua. Ei ole yhtään inhimillistä, taloudellista eikä rationaalista syytä sille, että tinkisimme lapsiperheiden avusta edes laman aikana.

Suomessa otetaan huostaan 4 000 lasta vuosittain. Kuinka monta huostaanottoa voitaisiin välttää, jos varhainen tuki, etenkin lapsiperheiden kotiapu, olisi kunnossa?

Aivan liian usein avun hakemisen estää pelko siitä, että avunpyyntö johtaa lastensuojeluilmoitukseen - pelätään, että lapset viedään pois, jos tunnustaa olevansa poikki, väsynyt, uupunut - ettei jaksa enää. Mutta kukapa väsyisi omiin lapsiinsa? Ei kukaan. Väsymykseen on monia syitä, jotka saattavat olla niin ylivoimaisia, ettei omista lapsista jaksa huolehtia. Silloin tarvitaan ulkopuolista apua.

Sosiaalihuoltolain mukaan kunnan pitää antaa kotipalvelua uupumuksen, sairauden, synnytyksen tai vamman perusteella, jos esimerkiksi suoriutuminen lastenhoidosta sitä edellyttää. Palveluun ei kuitenkaan ole subjektiivista oikeutta. Lapsiperheen kotipalvelun pitäisi olla subjektiivinen oikeus, jonka tarpeesta ei ”rangaistaisi” lastensuojelun merkinnällä.

Eerikan tragedia nosti esiin havainnon, ettei tieto avun tarpeesta kulkenut viranomaiselta toiselle, ja ettei ilmoituksia otettu vakavasti. On puhuttu myös siitä valtavasta työtaakasta, joka jokaisella lastensuojelun työntekijällä on.

Lastensuojelun työntekijät sanovat usein, että he eivät ehdi auttaa koko perhettä. Asiakkaita on yksinkertaisesti liikaa. Siksi lakiin pitäisi saada selkeä normi sille, kuinka monta asiakasperhettä yhdellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä saa olla. Eivät ainoastaan lapset ja perheet tarvitse suojelua, myös lastensuojelun työntekijät tarvitsevat sitä. Heidän jaksamisestaan on huolehdittava. Se ei voi tapahtua kuin lainsäädännön kautta.

Oikea-aikainen apu on mahdollista vasta silloin, kun kunnilla on riittävä määrä sosiaalityöntekijöitä, kouluterveydenhoitajia, kuraattoreita ja kotipalvelun perhetyöntekijöitä, ja kun näiden toimijoiden yhteistyö sujuu.

Varhaisen tuen puutteesta kertoo kuitenkin karusti teini-ikäisten huostaanottojen räjähdysmäinen kasvu. Oppilashuollossa ja nuorten mielenterveyspalveluissa on vakavia puutteita. Olen siksi hyvilläni siitä, että oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin saatiin viimein tällä hallituskaudella merkittäviä parannuksia. Koulu on se paikka, joka tavoittaa kaikki lapset ja nuoret. Koulun oppilashuollon kuraattorit, psykologit ja kouluterveydenhoitajat ovat keskeisessä asemassa ja voivat puuttua, jos heillä on riittävästi aikaa hoitaa työtään.

Meidän on myös vihdoin opittava, että samalla tavoin kuin ihminen on kokonaisuus, myös perhe on kokonaisuus: niissä perheissä, joissa vanhemmilla on mielenterveyden ongelmia, 25 prosenttia lapsista sairastuu masennukseen ennen kuin ehtii täyttää 25 vuotta. Lohdullista onkin mielestäni se, että ilman opiskelupaikkaa oleville nuorille säädettiin oikeus Kelan kuntoutusterapiaan. Enää nuoren ei tarvitse olla jo kiinni opiskelupaikassa ollakseen oikeutettu Kelan kuntouttavaan terapiaan.

Yleisin yksittäinen syy lastensuojelutarpeeseen ovat vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat. On hullua puhua päihdeäitien pakkohoidosta niin kauan kuin raskaana olevilla äideillä ei ole subjektiivista oikeutta kiireelliseen päihdehoitoon.

Päihde- ja mielenterveystyötä pitää vahvistaa ja varmistaa, että yhteistyö lastensuojelun ja mielenterveyshuollon välillä toimii. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tulisi varmistaa lastensuojelun ja mielenterveyshuollon välisen yhteistyön toimivuus, jotta lapsia ei sijoitettaisi lastensuojelulaitoksiin väärin perustein. Nyt lasten ja nuorten psykiatria saattaa ohjata sijaishuoltoon sellaisia lapsia, jotka ensisijaisesti tarvitsisivat terveydenhuollon palveluita.

Imatralla on panostettu kotipalveluun ja ennaltaehkäiseviin palveluihin, minkä ansiosta huostaanotot ovat vähentyneet ja lastensuojelun luvut ovat kääntyneet laskuun. Imatralla annetaan nimenomaan konkreettista apua kotiin ajoissa, ilman viranomaisarmeijaa ja ylhäältä tulevaa neuvontaa. Imatralla myös kulut ovat kääntyneet laskuun!

Imatran ennaltaehkäisevän työotteen menestys osoittaa, että sosiaalipalvelut on ihan oikeasti nähtävä investointina, jolla on mahdollista tehdä tuottoa. Tuotto voidaan mitata paitsi aineettomana hyvinvointina, myös yhteiskunnan pahoinvoinnin, syrjäytymisen ja rikosten vähentymisenä.

Olen itse niin sanotun parlamentaarisen sote-työryhmän jäsen, jonka tehtävänä on uusia Suomen sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmä toimivaksi kesään mennessä. Eräs muistilappuni sote-ryhmässä on tämä: varmista, että Imatran malli voidaan ottaa käyttöön koko maassa.

Veronkierto kuriin EU-yhteistyöllä

Kansalaisjärjestö Finnwatch julkaisi viime viikolla selvityksen työeläkesijoittamisesta. Selvityksen mukaan huomattava osa työeläkevaroistamme - vähintään 37 miljardia euroa - on sijoitettuna veroparatiiseihin rekisteröityihin rahastoihin. Joillakin työeläkelaitoksilla veroparatiisirahastot muodostavat jopa 60–70 prosenttia sijoitussalkusta. Työeläkeyhtiöt ovat veroparatiisisijoituksissaan suosineet erityisesti Luxemburgia, Ceymansaaria sekä Irlantia.
 
Työeläkelaitosten yhteenlaskettu sijoitusvarallisuus on yli 160 miljardin euron arvoinen. Ne ovat siten merkittäviä sijoittajia rahamarkkinoilla. Työeläkelaitosten lakisääteinen tehtävä on huolehtia siitä, että varat riittävät tulevaisuudessakin eläkekulujen hoitamiseen. Järjestelmä on yhä enemmän sijoitustuottojen varassa, sillä väestön ikääntyessä nopeasti eläkkeisiin kuluu enemmän rahaa kuin eläkemaksut tuottavat. Sijoitustuottojen synnyttäminen keinotekoisia verojärjestelyjä käyttämällä on kuitenkin kestämätöntä. Myös julkisten eläkelaitosten pitää noudattaa sijoittamisessaan avoimuutta ja vastuullisen veronmaksun periaatteita.

Tarvitsemme konkreettisia toimia veronkierron kitkemiseksi. Vihreät on hallituksessa ajanut vahvasti sitä, että hallitus julkistaisi veronkierron vastaisen toimenpideohjelman, jonka avulla veroparatiisit ja veronkierto on mahdollista laittaa kuriin. Tämä toimintasuunnitelma julkistettiin vihdoin viime viikolla. Mukana on Vihreiden ajama kirjaus siitä, että valtion enemmistöomistamat yhtiöt velvoitetaan raportoimaan veroistaan maakohtaisesti. Uudistus tarkoittaa, etteivät valtion omistamat yhtiöt voisi tahkoa voittoa maksamalla veronsa alhaisemman verotuksen maihin. Yhteiskuntavastuullinen yritys hoitaa myös veronsa vastuullisesti.
 
Vihreät haluavat puuttua myös siirtohinnoitteluun, jolla tarkoitetaan hinnoittelua samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisissä liiketoimissa. Lisäksi olemme ajaneet EU-maiden omaa mustaa listaa veroparatiiseista.

Kannatamme myös maakohtaista talousraportointia, joka velvoittaisi yritykset raportoimaan tuloksestaan ja maksamistaan veroista maakohtaisesti. Silloin olisi helppo selvittää, millä yrityksellä on veroparatiisimaissa todellista liiketoimintaa, ja mikä yritys hyödyntää veroparatiiseja vain välttääkseen veroja.

Europarlamentissa on tärkeää edistää monenkeskistä verotietojen vaihtoa, jonka ansiosta maan ei veronkiertoa epäillessään tarvitsisi esittää erillisiä tietopyyntöjä muihin maihin, vaan verotiedot olisivat käytössä automaattisesti.
 
EU:ssa menetetään vuosittain verotuloja noin 1000 miljardia euroa harmaan talouden ja verovälttelyn vuoksi. Erityisen suuri ongelma veropako on kuitenkin kehitysmaille, jotka tarvitsisivat verotulot köyhyyden ja nälänhädän vähentämiseen.

Taistelu veroparatiiseja vastaan on koko maailman etu, mutta siinä onnistuminen edellyttää yhteisiä pelisääntöjä ja yhteistyötä. Onkin yllättävää, etteivät kaikki puolueet kannata konkreettisia keinoja verovälttelyn lopettamiseksi, vaikka ne sinänsä kritisoisivat harmaata taloutta.

Kansalaisjärjestö Finnwatch selvitti vastikään, miten puolueet ja EU-ehdokkaat suhtautuvat veronkiertoon ja siihen puuttumiseen. Vihreät vaativat nykyistä tiukempaa rahamarkkinoiden säätelyä kriisien ehkäisemiseksi ja veroparatiiseihin puuttumiseksi.
 
Verokikkailun lopettamiseksi tärkeintä on ymmärtää, että rahaliikenne ylittää maiden väliset rajat, minkä vuoksi myös rahamarkkinoiden ongelmien ratkaiseminen edellyttää maiden rajat ylittävää yhteistyötä.

Haastan Rinteen lunastamaan äijäfeministi-tittelinsä

Odotan innolla yhteistyötä SDP:n tuoreen puheenjohtajan Antti Rinteen kanssa. Pian on minihallitusneuvottelut, ja silloin varmasti näemme, miten Rinne aikoo lunastaa ”äijäfeministi”-tittelinsä.

Olen pitkään odottanut, että saisin demareista tukea Vihreiden vaatimuksille pätkätyöntekijöiden ja itsensä työllistävien aseman parantamiseksi. Ehkä nyt pääsemme rakentamaan tasa-arvoista, työelämän heikomman osapuolen huomioivaa työllisyys- ja talouspolitiikkaa.

Kuulisin mielelläni, mitä Antti Rinne ajattelee alla olevista teeseistä.

- Ihmisiä on kohdeltava yhdenvertaisesti riippumatta sukupuolestaan ja työn tekemisen muodosta. Työllä on nykyään monet kasvot. Työt eivät enää jäsenny yrittäjyys-palkkatyö –jaottelun kautta, jonka varaan suomalainen sosiaaliturva on pitkälle rakennettu. Työn käsite kaipaa päivittämistä. Uudet työn muodot on tunnustettava ja saatava sosiaaliturvan piiriin. Itsensä työllistäjät, freelancerit, osa-aikatyöntekijät, toiminimellä työskentelevät ja pienyrittäjät eivät saa unohtua, kun työelämäkysymyksiä ratkotaan miesvaltaisissa neuvottelupöydissä.

- Naisyrittäjille tarvitaan räätälöityjä tukimuotoja. Myös miesvaltaisten alojen on osallistuttava vanhemmuuden kustannusten maksamiseen. Itsensä työllistäjää ei saa jättää vaille työttömyys- ja eläketurvaa.

- Yksinasuva osa-aikatyöntekijä pääkaupunkiseudulla joutuu tukeutumaan toimeentulotukeen, sillä palkka ei riitä vuokraan, työmatkoihin, ruokaan saati kaikkeen muuhun elämässä tarvittavaan.

Entä mitä Rinne ajattelee perustulosta? Perustulo parantaisi esimerkiksi vastentahtoista osa-aikatyötä tekevien pienipalkkaisten myyjien asemaa ja vapauttaisi heidät toimeentulotukiriippuvuudesta.

- Hyvinvoinnin kasvua ei voi mitata pelkällä kasvottomalla bruttokansantuotteella. Tarvitaan uudenlaisia hyvinvoinnin mittareita, jotka huomioivat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön tilan. Näin saadaan näkyväksi esimerkiksi kotityön ja muun markkinoiden ulkopuolella tehdyn työn merkitys yhteiselle hyvinvoinnille.

- Kuntien palveluleikkaukset jarruttavat naisten edellytyksiä käydä kodin ulkopuolella palkkatöissä. Taloudellisesti tiukkoina aikoina on huolehdittava siitä, että leikkaukset ja elvytyspaketit eivät kohdistu niihin, joiden edustus neuvottelupöydissä on heikompi kuin vientivetoisten teollisuusalojen.

Äijäfeministinä Antti Rinteellä on varmasti rohkeutta vastata toisen feministin haasteeseen.