Jokainen on hoidettava  

Terveydenhuollon resursseja on lisättävä jotta jokainen pääsee hoitoon lakisääteisessä ajassa. Hoitotakuu koskee myös mielenterveyspotilasta. Masentunutta ei saa jättää yksin eikä apua tarvitsevaa saa jättää jonoon.

Korkealaatuiset kaikille kuuluvat hyvinvointipalvelut edistävät oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutumista. On väärää tehokkuutta säästää potilaan tai henkilökunnan kustannuksella. Sairaan asianmukainen hoito vie sen ajan minkä se vie, siinä se on verrannollinen vaikkapa vaipanvaihtoon. Kaikesta ei voi eikä pidä säästää.

Hyvinvointipalvelut pitää suojata pakkokilpailutukselta. Pitää mieluummin tukea julkisia palveluita kuin yksityistää niitä. Pääsääntöisesti kilpailutus ei sovi sosiaali- ja terveyspalveluihin. EU:ssa Suomen on siksi ajettava kantaa, jonka mukaan sosiaali- ja terveyspalvelut on voitava jättää pakkokilpailutuksen ulkopuolelle. Kunnilla pitää olla mahdollisuus ostaa esimerkiksi vammaisten asumispalvelut suoraan niitä tuottavilta yleishyödyllisiltä järjestöiltä. Kilpailuttamisella ei pidä vaarantaa asiakkaan kannalta toimivan ja turvallisen palvelun jatkuvuutta.

Kaikeinikäisillä suomalaisilla on yhtäläinen oikeus tarvitsemiinsa hyvinvointipalveluihin. Lapsella on subjektiivinen oikeus hoitopaikkaan, mutta niin on oltava vanhuksellakin – myös vanhuksille pitää saada subjektiivinen oikeus hyvään hoitoon. Ketään hoivaa tarvitsevaa ei saa jättää heitteille.

Lapsen oikeus turvalliseen päivähoitoon ei toteudu ennen kuin päivähoidon enimmäisryhmäkoko on säädetty laissa. Kuntiin pitää saada vanhusasiavaltuutettuja valvomaan kotihoidossa olevien vanhusten ja heidän omaishoitajiensa edun toteutumista. Omaishoitajien asemaa tulee parantaa parantamalla omaishoidosta saatua korvausta ja lisäämällä omaishoitajien vapaapäiviä.

Oikeudenmukaista veropolitiikkaa

Hyvinvointivaltion puolustaminen vaatii riittävää verotusta. Verotusta ei pidä alentaa ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella. Täältä voit lukea, millaista verotusta kannatan.

Takaisin teemoihin