Hiekanjyvät 2/2009

Mistä pitäisi puhua, kun puhutaan yliopistoista?

Ehdotus uudeksi yliopistolaiksi on ollut räikeässä ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä sivistysyliopistolla voi ymmärtää. Kuten oikeusoppineet ovat osoittaneet, lakiehdotus on ristiriidassa perustuslaissa määritellyn yliopistojen itsehallinnon kanssa.

Miksi itsehallinto on sivistysyliopistoille tärkeä? Ellei osaa vastata tähän kysymykseen, ei voi myöskään ymmärtää sitä kovaa kritiikkiä, jota tutkijat, yliopisto-opettajat ja opiskelijat ovat lakia vastaan esittäneet. Perustuslaissa määritelty tieteen ja opetuksen vapaus liittyy itsehallintoon olennaisella tavalla. Toista ei ole ilman toista.

Suomessa ei ole käyty keskustelua siitä, mikä on yliopiston idea - mitä yliopistolla ymmärrämme, mikä on yliopiston tehtävä. Kuitenkin tämä on kaikkein tärkein kysymys, jos meillä on halua tietää, miten yliopistoja pitäisi kehittää. Yliopistouudistuksen perustelemattomana lähtökohtana sen sijaan on ollut ajatus yliopistojen ja elinkeinoelämän liittymisestä toisiinsa jollakin perustavalla tavalla.

Yliopistolaissa sanotaan, että yliopistoilla on yhteiskunnallinen tehtävä. Olisi paikallaan pohtia avoimesti, mitä tällä tarkoitetaan. Onko kyse luvasta kriittisyyteen - vai käskystä olla kulloinkin hallitsevien poliittisten tahojen ja heidän taustajoukkojensa palveluksessa?

Myös yliopistoissa vallitseva demokratiavaje on tullut prosessin aikana ilmeiseksi. Puolensa valinneet rehtorit ovat miltei yksimielisesti vaienneet lain epäkohdista, ja vakuutelleet yliopistojen tulleen prosessin aikana riittävästi kuulluiksi. Kuitenkin juuri sivistysyliopistoissa on perinteisesti arvostettu halukkuutta nostaa esiin ajattelun virheitä, ja keskustella niistä, jotta ajattelu tätä kautta voisi edistyä.

Suomessa valmistellaan samaan aikaan paitsi yliopistolakia, myös lakia Suomen Akatemiasta, lakia ammattikorkeakoulusta sekä sektoritutkimuslaitoksen uudistamista. Toki koulutus- ja tutkimuskenttää on katsottava kokonaisuutena. Riskinä on kuitenkin, ettei kokonaisuus ole enää kenenkään hallittavissa, että huonosti perusteltuja osittaisia ratkaisuja viedään läpi kokonaisuuden nimissä ilman, että kukaan on vakuuttunut perustelujen pätevyydestä. Totalitäärinen pyrkimys yksityiskohtien hallitsemiseen imaginaarisen totaliteetin nimissä on aina sopinut huonosti yhteen kriittisen ajattelun kanssa.

Eduskunnassa paraikaa käsittelyssä olevaa esitystä Suomen Akatemian virkojen siirtämisestä yliopistoille perustellaan yliopistolakiuudistukseen vedoten. Molemmilla esityksillä on ollut valtava kiire. Kummankaan esityksen tiedepoliittisten ulottuvuuksien arvioimiselle ei ole jätetty lainkaan aikaa, mistä seuraa se, että nyt vastuu näiden vaikutusten arvioimisesta on yksittäisten päättäjien arvostelukyvyn varassa.

Esitys Akatemian virkojen siirrosta yliopistoille lepää hyvin heppoisten perustelujen varassa. Kukaan ei tunnu olevan esityksen takana, esitteleviä virkamiehiä lukuun ottamatta. Kuten yliopistouudistus, myös Suomen Akatemian uudistaminen uhkaa nimenomaan tutkimuksen itsenäisyyttä.

Yksikään tapaamani tutkija tai poliitikko ei ole pitänyt virkamiestyöryhmässä syntynyttä esitystä uudesta akatemialaista perusteltuna. Poliitikoilta kysytään nyt älyllistä rohkeutta - ja valmiutta - pohtia, miksi Suomen merkittävimmän tutkimuslaitoksen itsenäisyys olisi valtiovallalle ongelma. Kuka lopultakaan hyötyy siitä, että yliopistoissa määrä korvaa laadun, muoto sisällön, kellokortti työrauhan? Emme elä valmiissa maailmassa, ja siksi inhimillisten virheiden, poliittisten konfliktien, ristiriitaisten intressien ja ajattelun puutteellisuuksien tunnustaminen on selviytymisemme elinehto nyt ja tulevaisuudessa.

Outi Alanko-Kahiluoto