![]() |
|
|
Eduskunta Lehdistömateriaali Liity Outin tukijoihin Outi Alanko-Kahiluoto |
Valtuustokysymys 19.4. 2006: Koulunkäyntiavustajien aseman parantaminenHelsingin opetustoimen palveluksessa oli vuoden 2005 lopussa 324 vakinaista koulunkäyntiavustajaa. Koska kouluissa ei ole tarjota työtehtäviä kesäaikana, on vuodesta 2004 lähtien vakinaiseen palvelussuhteeseen otettavien koulunkäyntiavustajien työsopimukseen ohjeistettu merkitsemään 30 vrk:n kesäkeskeytys. Kesäkeskeytyksen ajalta vakituisessa työsuhteessa oleva kk-avustaja ei saa palkkaa, mutta ei myöskään liiton tai Kelan päivärahaa. Jos kyseessä olisi lomautus, kk-avustaja olisi oikeutettu työttömyyspäivärahaan. Kk-avustajalla on mahdollisuus työllistyä kesäkeskeytyksen ajaksi kaupungin muihin töihin. Käytännössä tämä on vaikeaa. Kk-avustajien edellytetään hakevan kesätyötä varsinaisen työnsä ohessa. Toiseksi kk-avustajan on vaikea saada työtä 30 vrk:n ajaksi, kun kesätyöntekijän tarve on useissa työpaikoissa 3 kk. Koulutettu kulunkäyntiavustaja joutuu kilpailemaan kesätöistä opiskelijoiden ja koululaisten kanssa, eikä palkkaus kesätyössä ole koulunkäyntiavustajan ammattipätevyyden mukaista. Kk-käyntiavustajan toimeentulon näkökulmasta lomautus, joka on käytössä muissa kaupungeissa, olisi 30 vrk:n kesäkeskeytystä oikeudenmukaisempi. Millaisiin toimenpiteisiin kaupunginhallitus aikoo ryhtyä koulutettujen kk-avustajien tilanteen parantamiseksi ja kesäkeskeytyksen kumoamiseksi? |
| dcd | |