On omituista, miten helposti julistetaan kriisiä, ”mustaa perjantaita” ja että ”Kaikki meni!”, vaikka mitään ei oikeastaan näytä tapahtuvan. Toisaalta taas esimerkiksi nuorisotyöttömyys saa kaikessa rauhassa kehittyä kriisiksi, ilman että kukaan vaatii kriisitoimenpiteitä.
Nuorisotakuu ei ole kriisitoimenpide. Se on järkevä lupaus, joka meillä pitäisi olla voimassa kaikissa olosuhteissa.
Köyhyystutkija Heikki Hiilamo on vaatinut järeämpiä toimenpiteitä nuorisotyöttömyyden torjumiseksi ja ja ehdottanut, että kunnat velvoitettaisiin työllistämään nuoria. Kuntaministeri Virkkunen, työministeri Ihalainen ja nuorisolaista vastaava ministeri Arhinmäki voisivat yhdessä tarttua ehdotukseen.
Vantaalla, missä nuorten työllisyystilanne on Helsinkiä parempi, on jo kymmenen vuoden ajan toteutettu tuettua oppisopimusta. Siinä Vantaan kaupunki ottaa nuoria ja erityisryhmiin kuuluvia tuettuun oppisopimukseen Vantaan kaupungin työpaikoille. Hankittuaan osaamisen kaupungin työpaikalla nuori siirtyy vantaalaisen yrityksen palvelukseen. Tällä tavalla on onnistuttu työllistämään yli 90 % tuettuun oppisopimukseen osallistuvista.
Nuorten työttömyyden hälyttävään kasvuun on monia syitä. Työmarkkinat ovat heikentyneet, ja siitä kärsivät aina ensimmäisenä nuoret. Se ei kuitenkaan ole ainoa syy. Nuorisotakuu ei selvästikään toimi, sillä myös niiden nuorten määrä, jotka ovat työttöminä yli kolme kuukautta, on kasvanut. Uraohjaajat kertovat, etteivät nuoret ole kuulleet nuorisotakuusta, eivätkä he siksi osaa vaatia siihen kuuluvia palveluita. Erityisesti akateeminen työttömyys on kasvanut vuodessa rajusti. Epäselvää on, mitä nuorisotakuu tarjoaa vastavalmistuneelle akateemiselle nuorelle, joka ei tarvitse kuntoutusta eikä työpajapalveluita.
Herää myös kysymys, mitä järkeä on siinä, että nuoren on jouduttava ensin työttömäksi saadakseen palveluita. Helsingin Duurissa palvellaan kaupungin nettisivujen mukaan helsinkiläisiä pitkäaikaistyöttömiä nuoria. On surullista, että nuoren on keskeytettävä opintonsa parhaassa tapauksessa pari kolme kertaa saadakseen uraohjausta. Mikseivät nämä palvelut ole lähempänä oppilaitoksia? Eikö uraohjausta pitäisi saada ammatillisissa oppilaitoksissa ennen kuin nuori tekee keskeyttämispäätöksen ja ajautuu työttömäksi? Eivätkö oppilaitokset ole juuri niitä paikkoja, joissa nuorisotakuuta pitäisi toteuttaa?
TE-toimistojen linjastouudistus ja räätälöityjen henkilökohtaisten palveluiden lopettaminen on ajanut TE-keskukset kriisiin. Ei ole liioiteltua puhua työhallinnon kriisistä: jokainen tuttavani, joka on puolen vuoden sisään joutunut asioimaan TE-toimistossa, kertoo joutuneensa terapoimaan työhallinnon virkamiehiä, jotka linjastouudistuksen seurauksena eivät enää voi toteuttaa ammatillista osaamistaan työttömien hyväksi. Sen sijaan he ovat valtionhallinnon henkilöstöleikkausten uuvuttamia.
Työhallinnon lakiuudistuksessa siirryttiin myös nk. kolmen segmentin luokitukseen. Kolmeen eri linjastoon jaettiin (1) työtä vailla olevat, ammattitaidon omaavat, (2) ilman ammattitaitoa olevat, jotka tarvitsevat tietoa ammatinvalintaa sekä (3) kolmantena eri toimijoiden samanaikaista apua tarvitsevat eli hankalimmin työllistyvät. En tiedä, toimiiko yhteistyö linjastojen yli enää ollenkaan. Varmaa kuitenkin on, että ihmisten luokittelu on 70-lukua ja syvältä. Linjastot toimivat, kun on kyse massojen hallitsemisesta laadun sijasta. Työllistämistä linjastoajattelua ja erikoispalveluiden alasajo ei ainakaan palvele, sen todistavat synkkenevät työttömyysluvut, epätoivoiset TE-virkailijat ja vaille apua jäävät asiakkaat.
Nuorisotakuun ideana on se, että työttömäksi joutuneelle nuorelle räätälöidään työ-, harjoittelu- tai kuntoutuspaikka tai muu hänen tarvitsemansa mielekäs palvelu. Mutta miten räätölöit, kun TE-toimistojen palveluista on karsittu mahdollisuus henkilökohtaiseen kohtaamiseen? Avokonttoreihin siirtyminen vie ammattiosaamisen toteuttamiselta fyysiset edellytykset. Urapsykologit koettavat kohdata asiakkaitaan puhelimessa aikaisempien henkilökohtaisten tapaamisten sijasta.
Suuri syy siihen, että yhä useampi nuori on työtön vielä kolmen kuukauden jälkeen – vastoin nuorisotakuun lupausta – on siinä, ettei kukaan kerro nuorille palveluista, jotka hänen pitäisi kuitenkin löytää itse. Linjastouudistuksessa henkilökohtaisia palveluita on siirretty nettiin. Linjastolle eksynyttä ei osata auttaa, koska luokittelevassa systeemissä häntä ei pystytä kohtaamaan.
Milloin työ- ja elinkeinoministerissä herätään TE-hallinnon kriisiin? Milloin tajutaan, että voimavaroja ihmisten neuvomiseen ja kohtaamiseen on nyt liian vähän? Työmarkkinat ovat moninaistuneet niin, että useimmat työttömät tarvitsevat neuvontaa työpaikan löytymiseen. Yhä harvempi vastavalmistunut löytää työpaikkaa MOL:lin sivuilta koskaan. Työpaikka on tehtävä itse. Se taas kysyy verkostoitumista, alustojen rakentamista, yhteistyötä, synergiaa – kaikkea sellaista, mitä yliopistossa ei opeteta. Miten ryhdyt itsensä työllistäjäksi turvallisesti, vailla pelkoa sosiaaliturvan menettämisestä? Kuinka perustat osuuskunnan? Kuinka rakennat sosiaaliturvasi, kun et ole osa-aika-, muttet myöskään kokopäivätyössä? Linjastot perustuvat sinne, missä palvelua ja neuvontaa ei tarvita. Työttömien kohtaamiseen ne eivät sovi.
Minulle sopii, että iltalehdet julistavat mahdollisimman pian: ”Kriisijohtaja hukassa!” Sellaista nimittäin tarvittaisiin. TE-hallinnon kriisiin pitää puuttua mahdollisimman pian.
