TOIMENPIDEALOITE

Vuosiloman ansaintasääntöjen yhdenmukaistaminen eri työsuhdetyyppien välillä ja lomapankkijärjestelmän kehittäminen

Eduskunnalle

Oikeus palkalliseen vuosilomaan on jokaisen työntekijän sosiaalinen oikeus, jota lainsäädännön tulisi tukea. Euroopan Yhteisöjen tuomioistuin esitti vuonna 2006, että Unionin jäsenmaat säätäisivät työntekijän palkallisen vuosiloman minimipituudeksi vähintään neljä viikkoa. Erityisesti minimipituus koskisi osa-aikaisissa työsuhteissa työskenteleviä. Kuitenkin lyhytaikaisissa epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien vuosiloma jää usein muita lyhyemmäksi tai jopa kokonaan pitämättä.

Suomessa tuli 1.4.2005 voimaan uusi vuosilomalaki. Lain uudistamisen tarkoituksena oli, muun muassa, parantaa epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien asemaa.

Lain toimivuudesta ja vaikuttavuudesta tehtyjen tutkimusten mukaan se on onnistunut tehtävässään toistaiseksi vain osittain. Lain vaikutukset ovat periaatteessa olleet myönteisiä, mutta koska lakia tunnetaan työelämän kentällä huonosti ja sovelletaan sen takia vain vähän, ovat vaikutuksetkin olleet vähäisiä.

Tutkimukset osoittavat, että epätyypillisestä työstä seuraa usein epätyypillinen loma. Tämä tarkoittaa sitä, että palkallista vuosilomaa ei joko kerry yhtä paljon kuin kokoaikaisesta vakituisesta työstä tai että sitä ei esimerkiksi työpaikan jatkuvan vaihtamisen vuoksi ehditä pitää.

Epätyypillinen eli osa- ja/tai määräaikainen työ on lisääntynyt Suomessa 2000-luvulla. Erityisesti epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevät naiset ja nuoret. Uusista työsuhteista jopa 80 prosenttia solmitaan määräaikaisiksi. Voi siis olettaa, että tulevaisuudessa yhä suurempi osa palkansaajista työskentelee muussa kuin nk. tyypillisessä työsuhteessa.

Voimassa olevan vuosilomalainsäädännön mukaan lomaa ansaitaan työsuhteen ensimmäiseltä vuodelta 2 päivää kuukaudessa ja sen jälkeen 2,5 päivää kuukaudessa. Sama 2 päivän vuosiloman tai sitä vastaavan vapaan kertymä koskee niitä työntekijöitä, joiden työpätkän kesto jää työkuukauden aikana joko alle 14 päivän tai 35 tunnin. Tällöin työntekijän työsuhdetyyppi (tyypillinen tai epätyypillinen työsuhde) käytännössä määrittää lomakertymän suuruuden. Työntekijät asetetaan näin eriarvoiseen asemaan palkallisen vapaan ansainnan kohdalla.

Nykyiseen pätkätyötodellisuuteen laki vastaa vain osittain. Yhä suurempi osa työntekijöistä tekee yhä suuremman osan työurastaan työsuhteissa, jotka kestävät alle vuoden, eivätkä näin ollen kenties koskaan pääse nauttimaan tyypillisestä vuosilomasta. Toisaalta pätkätöitä tekevällä on vain harvoin pätkien välissä mahdollisuus pitää ansaitsemansa loma tai sitä vastaava vapaa. Seuraava työ on otettava todennäköisesti vastaan heti, kun sen vain saa. Toisaalta, jos työntekijä jää pätkätyöstä työttömäksi niin, ettei hän työsuhteen vielä voimassa ollessa ehdi pitää lomaansa, siitä korvauksena saatava lomakorvaus syö pois työttömyyskorvausta. Tällöin työntekijä käytännössä menettää täysin ansaitsemansa loman. Näin on myös kaikkein lyhyimpien kausi-, keikka- ja tuntityösuhteiden kohdalla.

Edellä kuvatun perusteella käy ilmi, että nykyinen vuosilomalaki onnistuu takaamaan oikeuden palkalliseen vuosilomaan vain osalle työntekijöistä. Erityisesti naiset ja nuoret eivät usein voi käyttää oikeuttaan vuosilomaan.

Työ- ja elinkeinoministeriössä on vuoden 2010 loppuun saakka meneillään joustoturvahanke, jossa on tarkoitus kehittää työmarkkinoiden toimivuutta. Työ perustuu EU:n komission vuonna 2007 antamaan tiedonantoon työmarkkinoiden kehittämisestä ja Unionin yhteisiin joustoturvaperiaatteisiin. Niiden mukaan työmarkkinoita ja työelämää tulee kehittää siten, että kaikkien työmarkkinoilla toimivien oikeudet ja velvollisuudet ovat tasapainossa. Edelleen niillä pyritään ehkäisemään työmarkkinoiden lohkoutuminen.

Joustoturvaperiaatteissa todetaan, että “toistaiseksi voimassa oleva työsuhde on keskeinen työntekijän turvallisuuden ja tuottavuuden tae”. Työelämän sääntelyssä ja työntekijän sosiaaliturvan kehittämisessä on kuitenkin lähdettävä siitä, että yhä useamman kohdalla toistaiseksi voimassa oleva kokoaikainen työsuhde ei ole todellisuutta kenties koko työuran aikana. On kehitettävä ratkaisuja, jotka toteuttavat työntekijän oikeudet silloinkin, kun työsuhde on epätyypillinen.


Edellä olevan perusteella ehdotan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin

1. Vuosilomalain muuttamiseksi siten, että lomaa tai sitä vastaavaa vapaata kertyy kaikille työntekijöille työsuhdetyypistä riippumatta yhtäläisesti työsuhteen ajan heti alusta alkaen. Kertymän tulisi olla kaikille työntekijöille 2,5 päivää/työkuukausi.
2. Sellaisen lomapankkijärjestelmän kehittämiseksi, joka takaisi epätyypillisessä työsuhteessa olevalle mahdollisuuden säästää ja käytännössä myös pitää ansaitut lomapäivät joko työsuhteiden päättyessä tai niiden välissä.


Helsingissä 8. päivänä syyskuuta 2009

Outi Alanko-Kahiluoto /Vihr.