Punkkari ja poliitikko

Olen aina ollut innokas uuden oppija, mitä koulumenestyksestäni ei aina ole saattanut heti päätellä. Yläasteen puolivälissä olin vähällä jäädä luokalle. Vielä päästötodistuksessa kukkoili muutama armovitonen, vaikka yhdeksännen luokan jouluna olinkin tajunnut aivan itse, etten ilman äkillistä ryhtiliikettä tulisi saamaan minkäänlaista opiskelupaikkaa.

Alaluokilla olin kohtuullisen hyvä oppilas, vaikka enimmäkseen istuin pulpetissa omiin ajatuksiini vajonneena. Koulumenestykseni romahtamista yläasteella selitti vanhempien avioero ja muutto vieraalle paikkakunnalle.

Jokaisella koulupudokkaalla on oma tarinansa. En siksi usko, että oppivelvollisuusiän nosto yksin vähentäisi pudokkuutta. Lintsaavan lapsen hakeminen kouluun ei poista lintsaamisen syytä. Pakkoa ei voi lisätä, ellei samalla kysytä, mitkä ovat syyt koulupudokkuuden taustalla, mitä oppivelvollisuusiän nostamisesta seuraisi nuoren näkökulmasta ja miten nuorta voitaisiin parhaiten tukea.

Jos oppivelvollisuusikää vain mekaanisesti nostettaisiin, olisivat ne, jotka koulujärjestelmästä nyt syystä tai toisesta putoavat, entistä pitempään yhteiskunnan palvelujärjestelmän ulkopuolella. Tämä taas edesauttaisi ulkopuolisuuden syvenemistä syrjäytyneisyydeksi. 

Ikärajan nostamisen sijasta kannattaisi kunnissa kiireesti vakinaistaa sellaiset hyvät käytännöt kuin omauraluokka ja työpajatoiminta. PISA-tilastoissa pärjääminen ei saisi estää meitä kysymästä, mitä voimme tehdä paremmin.
 
Tanskassa viranomaisilla on velvoite tarjota oppivelvollisuusiän ohittaneille 16-25-vuotiaille nuorille vaihtoehtoja koulutuksen tai työelämän ulkopuolisuuteen. Nuorella ei ole pakkoa osallistua, mutta tarjous osallistua esimerkiksi työpajatoimintaan uusitaan määräajoin.  Tanskassa on siis lisätty vaihtoehtoja, ja niitä myös aktiivisesti tarjotaan. Nuorten seurannasta vastaa 45 valtionhallintoon kuuluvaa riippumatonta nuorten ohjaus- ja neuvontakeskusta. Näihin keskuksiin on koottu niin koulu- ja nuorisotoimea, kuin myös sosiaali- ja terveystoimea ja työhallintoa edustavia viranomaisia ja asiantuntijoita. Tulokset ovat olleet rohkaisevia.

Keskustelimme sivistysvaliokunnassa reilu vuosi sitten keinoista nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Ehdotin, että oppivelvollisuusiän korottamisen sijasta kehittäisimme Suomeen Tanskan mallin mukaisen nuorten ohjaus- ja palveluverkoston sekä seurantajärjestelmän. Myös opetusministeriössä vastikään työnsä valmiiksi saanut työryhmä ehdottaa, että kuntiin koottaisiin nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, johon kuuluisivat eri hallintokuntien ja viranomaistahojen edustajat. Verkosto ei kuitenkaan käsittelisi yksittäisen nuoren asioita vaan edistäisi paikallistasolla yleisemmin nuorten tarvitsemien palvelujen toimivuutta.

Henkilökohtaista räätälöintiä koulujärjestelmästä putoavalle nuorelle tarjotaan Suomessa työpajoilla. Työpajojen ja oppilaitosten yhteistyötä samoin kuin etsivää nuorisotyötä yhteistyössä työpajojen kanssa olisi syytä kehittää ja samalla lunastaa hallitusohjelmaan sisällytetty lupaus työpajatoiminnan ulottamisesta koko maan kattavaksi. Lisäksi kannattaisi tarkentaa salassapitosäädöksiä niin, ettei tiedon puute estäisi meitä tarjoamasta nuorelle oikeaa apua oikeaan aikaan.

Kuten punk-bändi Problems nuoruudessani julisti, "elämän voi tuhlata muttei säästää". Siinäpä meille aikuisille pohtimisen aihetta. Pitäisi osata elää (niin), ettei jälkikäteen tarvitsisi katua. Tai kuten sisäinen poliitikkoni sisäiselle punkkarilleni lisää: paras tapa säästää on tuhlata rahat nuoriin.