Kannanotto 28.8.09

Vapaa julkaistavaksi

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry:
Nyt tulee panostaa etsivän nuorisotyön jatkotoimien kehittämiseen

Valtakunnallinen työpajayhdistys (TPY) pitää hallituksen panostuksia nuorten työllisyyden parantamiseen ja koulutukseen oikean suuntaisina.  Opetusministeriön hallinnonalaan kuuluvaan etsivään nuorisotyöhön lisätään budjetissa rahoitusta 2 miljoonaa euroa ja nuorten työllistämiseen työpajoilla 5,5 miljoonaa euroa.

- Viime vuonna käynnistetystä etsivästä nuorisotyöstä on saatu hyviä tuloksia. Sen avulla tavoitettiin jo ensimmäisen vuoden aikana 2000 tilastoista kadonnutta nuorta, jotka eivät olleet esimerkiksi opiskelemassa tai töissä. Valtaosa projektin ansiosta löydetyistä nuorista on ohjattu nuorten työpajoihin tai suorittamaan peruskoulua tai ammatillisia opintoja, kertoo työpajayhdistyksen puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.

- Nyt olisi tarpeen keskittyä etsivän työn jatkotoimien kehittämiseen yhteistyössä työpajojen kanssa.
Työpajojen ja oppilaitosten välistä yhteistyötä tulee lisätä. Mahdollisuuksia suorittaa työpajoilla peruskoulun ja ammatillisen koulutuksen opintokokonaisuuksia pitää parantaa, sanoo toiminnanjohtaja Markku Hassinen.

- Löydettyjen nuorten joukossa on paljon erilaisista oppimisvaikeuksista kärsiviä, ammatilliset opintonsa keskeyttäneitä sekä maahanmuuttajanuoria.  He kaikki hyötyvät työpajoilla sovellettavasta tekemällä oppimisen mallista. Maahanmuuttajanuorille voidaan työpajoissa tarjota kotoutusvaiheessa työhön valmennusta sekä tukea ammatillisissa teoriaopinnoissa, Alanko-Kahiluoto toteaa.


Lisätietoa:
Valtakunnallinen työpajayhdistys ry
Outi Alanko-Kahiluoto, puheenjohtaja p. 050 512 1727
Tuomas Leinonen, varapuheenjohtaja p. 050 521 0964
Markku Hassinen, toiminnanjohtaja p. 045 133 0400