Perustulokokeilu Itä-Helsinkiin

Blogissaan Jaana Pelkonen kirjoittaa suuttuvansa aina, kun kuulee ehdotettavan perustuloa. Nyt perustuloa on puolustanut Pelkosen puoluetoveri Lasse Männistö. Kokoomuksen kansanedustaja Pelkonen tulkitsee perustuloa niin, että se kannustaisi työtöntä toimettomuuteen ja laiskuuteen.

Asiahan on juuri päinvastoin. Perustulo tekisi mahdolliseksi silppu- ja pätkätöiden tekemisen vailla pelkoa sosiaaliturvan menettämisestä. Siksi se rohkaisisi työtöntä ottamaan työtä vastaan ja auttaisi pitkäaikaistyöttömiä ulos köyhyydestä. 

Sinänsä ymmärrän Pelkosen pelon ihan hyvin. On vaarallinen ajatus luoda järjestelmä, joka rohkaisisi nuoria ihmisiä työttömyyteen. Mutta jos asiaa pohtii tarkemmin huomaa helposti, että meillä on paraikaa voimassa sosiaaliturvajärjestelmä, joka jopa syrjäyttää työkykyisiä ihmisiä työelämästä. Etenkin toimeentulotuella elävien nuorten osuus on suuri: jopa joka kolmas alle 25-vuotias elää Helsingissä toimeentulotuella.

Syynä tähän ilmiöön ei suinkaan ole nuorten selkärangattomuus, vaan sosiaaliturvajärjestelmän joustamattomuus. Jos erehdyt tekemään parin viikon työpätkän, menetät seuraavassa kuussa asumistuen, etkä enää pysty maksamaan vuokraasi, koska lyhyen työpätkän palkka on jo syöty. Tämä ei ole ongelma vain työelämän kynnyksellä oleville nuorille, joille on usein tarjolla vain lyhtaikaista työkeikkaa, vaan myös yksinhuoltajavanhemmille. Vastuullinen yksinhuoltaja ei edes ota keikkatyötä vastaan, jos ei tiedä, millä parina lähikuukautena eletään, kun Kela perii asumistuet takaisin. 

Perustulo tekisi elämästä ennustettavampaa ja turvallisempaa ja siksi se auttaisi ihmisiä pääsemään työelämään. Kannattaa tiedostaa sekin, että työelämä on monimuotoistunut huomattavasti niistä päivistä, kun suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää alettiin rakentaa. Sosiaaliturva toimii parhaiten niiden kohdalla, joilla on takanaan pitkä ja yhtäjaksoinen työsuhde. Pätkä-, keikka- ja silpputöiden varassa eläville sekä itseään työllistäville freelancereille ja yksinyrittäjille järjestelmä on armoton ja epäoikeudenmukainen. Perusturva auttaisi nimenomaan silpputyöntekijöitä elättämään itse itsensä - seuraus olisi siis päinvastainen kuin Pelkonen pelkää. 

Mielestäni perustuloa kannattaisikin kokeilla alueella, jolla työttömyys ja nuoren ikäluokan osuus väestöstä on suuri. Etsimättä tulee mieleeni oma asuinalueeni Itä-Helsinki. Tähän kannattaisi Pelkosen tarttua. Mitään hävittäväähän yhteiskunnalla  ei olisi perustulon kokeilemisesta alueella, jolla työttömyys ja toimeentulotuen saajien määrä on jo nyt hälyttävä. 

Kuulun poikkipoliittiseen ja riippumattomaan työryhmään, joka laatii kansalaisaloitetta perustulosta. Alamme kerätä nimiä kansalaisaloitteeseen maaliskuussa, toiveena saada 50 000 nimeä kasaan ja aloite eduskunnan käsittelyyn. Kaikkien, jotka kantavat huolta hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, kannattaa pistää nimensä alle. 

Lue myös
Perustulo tarkoittaisi ruokarahaa tilille joka kuussa - myös jouluna
Perustulo 2011
Perustulo korvaisi porkkanan ja kepin

Päivän kansanedustaja

Outi Alanko-Kahiluodon haastattelun Ylen Politiikkaradion Päivän kansanedustaja -sarjassa voit kuunnella täällä.

Kaunisteleeko Helsinki asunnottomuustilannetta - ja miksi?

Helsingin Sanomissa kerrottiin eilen Helsingin kaupungin järjestäneen asunnottomille lisää yösijoja eduskunnan oikeusasiamiehen puututtua tilanteeseen viime syksynä. 

Jutussa kerrotaan, että kaupunki on avannut 25-paikkaisen lisäsuojan asunnottomille: "Nyt apulaisoikeusasiamiehelle antamassaan selvityksessä kaupunki kertoo lisänneensä tilapäismajoitusta ja ottaneensa käyttöön 25-paikkaisen lisätilan, jonka jälkeen kaikille asunnottomille on pystytty tarjoamaan yösija."
 
Asunnottomuuden parissa työskentelevät tietävät kuitenkin kertoa, että kyseinen lisäsuoja Munkkisaaressa suljettiin juuri ennen pakkasten alkamista ja oli viimeisen yön avoinna 29-30.1.2012.
 
Myös Vailla Vakinaista Asuntoa ry:n (VVA) pyörittämä yökahvila Kalkkers Kalliossa on täynnä joka yö. Yökahvila on tarkoitetti niille, jotka eivät mahdu yöksi asunnottomien Hietaniemenkadun palveluyksikköön. 
 
Normaalisti Yökahvila Kalkkers on auki vain joka toinen viikko, sillä järjestön rahat eivät enää riitä pitämään kahvilaa auki joka viikko - Helsingin kaupunki kun on vähitellen laskenut tukeaan järjestölle, eivätkä Raha-automaattiyhdistyksen myöntämät määrärahat enempään riitä. 
 
VVA järjesti joulukuussa hyväntekeväisyyskonsertin toimintansa tukemiseksi. Lahjoitusten turvin VVA ry on pystynyt pitämään yökahvilaa auki tammi-helmikuussa joka yö. Mutta maaliskuussa koittaa paluu arkeen ja vailla nukkumapaikkaa jääneet asunnottomat ovat jälleen taivasalla. 
 
Asunnottomuuden aliresurssoiminen on häpeäksi Helsingille. Kyse on periaatteellisesta asiasta. Kolmannen sektorin järjestönä VVA ry:n tehtävänä olisi vain täydentää kaupungin omia palveluita ja toimia kaupungin kumppanina. Viimesijaisen hätämajoituksen tarjoaminen kuuluu kuitenkin selkeästi Helsingin lakisääteisiin tehtäviin. 
 
Nyt Helsinki kuitenkin sysää lakisääteisen tehtävänsä kumppaninsa harteille, myöntämättä tälle riittävästi tukea tehtävästä selviytymiseen. Ja aivan kuin tämä ei olisi jo riittävän noloa, nyt vaikuttaa siltä että Helsinki kaunistelee eduskunnan oikeusasiamiehelle asioiden todellista tilaa. 
 
Munkkisaaren 25 paikan asumisyksikkö on avattava uudestaan mahdollisimman nopeasti, ja Vailla vakinaista asuntoa ry:lle on myönnettävä riittävät määrärahat yökahvila Kalkkerssin pitämiseen auki joka yö. Yöt ovat kylmiä pitkälle kevääseen.

Liikenneministeri on alkolukon kannalla

Rattijuopumustapausten määrä on aivan liian suuri, sillä yksikin rattijuopon aiheuttama kuolema on liikaa. Rattijuopumustapausten vähentämiseksi tarvitaan lainsäädännöllistä tukea. Nykyisen lainsäädännön mukaan rattijuoppo menettää ajokortin hetkellisesti. Määräaikaiset ajokiellot eivät kuitenkaan estä uusimasta tekoa. 

Mielestäni pakolliset alkolukot vähintään rattijuopumustuomion saaneiden autoihin olisivat järkevin ratkaisu. Alkolukko olisi tehokas tapa estämään humalassa ajaminen. Tehokkaimmin alkolukko toimisi, mikäli se olisi kaikissa ajoneuvoissa. 
 
Alkolukkoajokortteja oli viime lokakuun alussa Suomessa vain 715, kun taas rattijuopumustapauksia on vuosittain jopa yli 20 000. 
 
Kysyin siksi kirjallisella kysymyksellä liikenneministeri Merja Kyllöseltä, miten alkolukkojen saamista ajoneuvoihin aiotaan hallituksessa edistää. Vastauksessaan kysymykseeni Kyllönen toteaa pitävänsä todennäköisenä, että alkolukko on tulevaisuudessa kaikkien autojen vakiovaruste. Kyllönen myös lupaa, että nykyinen hallitus edistää pakollisen alkolukon käyttöön ottoa.
 
Liikenne- ja viestintäministeriö asetti vuosi sitten tammikuussa työryhmän selvittämään alkolukon käytön laajentamista rattijuopumustapauksissa. Tavoitteena oli siis selvittää miten alkolukko voitaisiin määrätä ajo-oikeuden ehdoksi rattijuopumukseen syyllistyneellä. Työryhmä antaa mietintönsä lähiviikkoina. Mietintö tulee sisältämään tarpeelliset lainsäädäntöehdotukset.
 
Lisäksi liikenteen turvallisuusvirasto selvityttää parhaillaan alkolukon käyttöönottoa ja vaikutuksia ammattipätevyysvaatimusten alaisissa kuljetuksissa. Tämä olisi myös tarpeen, sillä viime kesänä alkolukot tulivat pakollisiksi vain niihin ajoneuvoihin, joita käytetään koulu- ja päivähoitotilauskuljetuksissa.
 
Alkolukkojen saaminen kaikkiin ajoneuvoihin edellyttää Kyllösen mukaan aktiivista toimintaa EU:n tieliikenneturvallisuutta hallinnoivissa toimielimissä. Ensisijainen askel olisi kuitenkin saada alkolukot pakollisiksi rattijuopumustuomion saaneille, sillä se jo vähentäisi uusimistapauksia.
 
Ministerin suopea suhtautuminen antaa odottaa vihreää valoa alkolukon pakollisuudelle rattijuopumistapausten vähentämiseksi. Toivon, että asia etenee lakiehdotukseksi, jolloin eduskunta saa asian äänestettäväksi.  

Metrolla museoon

Ajan päivittäin bussilla lähinuorisotalomme ohi, ja joka kerta muistan ylpeänä paikallisen nuorison äskettäisen uroteon: nuoret valtasivat takaisin oman bänditilansa, jonka kaupunki sulki pari vuotta sitten säästääkseen nuorisotoimen tilakustannuksissa. Tila seisoi pari vuotta tyhjänä, sillä kaupunki ei saanutkaan bänditilaa vuokrattua ulkopuoliselle - kukapa vuokraisi ikkunattoman huoneen nuorisotalon kellarista tuhannella eurolla kuussa? Niinpä bänditila pysyi tyhjänä, veronmaksaja maksoi tyhjän tilan ylläpidosta ja alueen nuoret olivat ilman bänditilaa - kunnes nuoret eräänä perjantai-iltana repivät suljetusta ovesta ”Pääsy kielletty!” -lapun ja teippasivat tilalle omansa: ”Tämä tila on vallattu! Tila on ollut tyhjä kaksi vuotta (!!!) ja meillä ei ole bändikämppää”. 

Ei kannata ihmetellä, miksi satojen miljoonien panostus Guggenheimiin herättää vastusta: samaan aikaan asukastiloista on pula muillakin kuin nuorilla, päiväkodit pullistelevat laittoman suurista ryhmistä eikä kouluissa ole riittävästi terveydenhoitajia tai terveysasemilla lääkäreitä.  
 
Ihan ei tuntuisi riittävän perusteluksi se, että toimiminen kansainvälisessä verkostossa on tärkeää. Varsinkaan, kun myös asiantuntijat varoittavat hankkeen puolustajien ylioptimistisista kävijäodotuksista ja helsinkiläisille veronmaksajille jäävästä taloudellisesta riskistä. 
 
Olin vuosi sitten mukana paneelissa, jossa keskustelijoille annettiin tehtäväksi piirtää Guggenheim. Oma guggikseni komeili Siilitien metroasemalla Itäväylän päälle rakennettuna. 
 
Kansanäänestyksellä Guggenheim saattaisi hyvinkin sijoittua muualle kuin Katajanokalle tai edes Helsinkiin. Jos nyt Guggenheimia kansanäänestyksellä ylipäätään rakennettaisiin.
 
Asioilla on tärkeysjärjestys, ja siinä palveluverkosto menee kansainvälisen taidemuseoverkoston edelle. Kun epäilen hinnan Guggenheimista koituvan meille liian kovaksi, en tarkoita pelkästään hankkeeseen sisältyvää taloudellista riskiä tai mahdollista kulttuuripoliittista virhearviointia. Tarkoitan ennen kaikkea laskua luottamuspulasta ja hankkeen kiireisen aikataulun herättämästä epäoikeudenmukaisuuden tunnusta. Demokratiaan kuuluu keskustelu siitä, miten yhteiset varat käytetään kaikkein oikeudenmukaisimmin.
 
Herttoniemen nuorilta kysyttiin, mitä he sitten tekevät, jos kaupunki häätää heidät jälleen. - Sitten lähdemme polttamaan sähkökitaroita eduskuntatalon eteen, kuului vastaus. Metrolla pääseekin keskustaan kätevästi. Samalla voi piipahtaa Kiasmassa, jonne alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Ainakin vielä. 
 
Julkaistu Vihreässä Langassa 29.1. 2010
 

Päihdepalvelut pakenevat apua tarvitsevaa - kuntoutusta on tarjolla liian vähän

Olen käynyt kampanjakiertueella tapaamassa alkoholistityötä ja huumetyötä tekeviä järjestöjä. Uskomattoman arvokasta työtä. Erityisesti Suojatie ry:n toiminta entisten huumeongelmaisten kanssa teki vaikutuksen”.

- Pekka Haavisto -
 
Olen seurannut Haaviston esimerkkiä ja käynyt tutustumassa päihdepalveluihin Helsingissä, muun muassa Suojatie ry:n vertaistukeen perustuvaan toimintaan Kallion Harjulassa, suonensisäisiä huumeita käyttävien tukipalveluihin Itäkeskuksen Vinkissä, korvaushoitoa antavaan Helsingin Eteläisen A-klinikan toimipisteeseen Sörnäisissä  sekä päihderiippuvaisten perhehoitoon Pitäjänmäellä
 
Näiden vierailukäyntien jälkeen päälimmäisin tunteeni on valtava kiitollisuus kaikkia päihdepalveluiden parissa työskenteleviä kohtaan. 
 
Halusin tutustua päihdepalveluihin selvittääkseni itselleni, mitä päihdepalveluista puhuttaessa toistetuilla fraaseilla tarkoitetaan: mitä tarkoittaa, että päihde- ja mielenterveyspalvelut pitäisi saada samalle luukulle? mitä moniammatillisuuden tarve päihdepalveluissa tarkoittaa? mistä tietosuojaongelmat päihdepalveluissa johtuvat? 
 
Ennen kaikkea halusin päästä eroon myös siitä tunteesta, että päihdepalveluiden kenttä on sirpaleinen, ja ettei sen kokonaisuudesta ota selvää. On vaikuttanut siltä, että päihdepalveluita vaivaa sama kuin mielenterveyspalveluita: pirstaleisuus, katkonaisuus, ja huono saavutettavuus. Valitettavasti tämä on se tunne, joka minulla on edelleen, ja sen monet päihteiden käyttäjät, toipujat ja entiset käyttäjät ovat vahvistaneet. Päihdekuntoutukseen, kuten terapiaan, on Suomessa todella vaikea päästä. 
 
Suomalaisen päihdehoidon painopiste tuntuu tällä hetkellä olevan korvaushoidossa. Korvaushoito on kaksiteräinen miekka: yhteiskunnalle se kannattaa, sillä korvaushoito poistaa haittoja ja siivoaaa monia päihteisiin liittyviä ilmiöitä silmistä ja tilastoista. Itse päihdeongelmaa korvaushoito ei silti poista. Kunnille korvaushoidon tarjoaminen kannattavaa, koska tarjoamalla huumeongelmaan apua hakevalle korvaushoitoa on hoitotakuun kirjain täytetty.
 
Monet sanovat, että korvaushoitoon on helppo päästä, mutta jos haluat vierottautua korvaushoidosta ja huumeista kokonaan, ei kuntoutusta välttämättä edes tarjota, saati että kuntoutuspaikkoja olisi riittävästi tarjolla. Ja jos pääset kuntoutukseen, kestää se korkeintaan kuukauden, mikä on aivan liian lyhyt aika päihteistä vierottautumiseksi, puhumattakaan kaikkien niiden ongelmien ratkeamista, joita päihteidenkäyttöön liittyy - joko käyttämisen alkusyynä tai sen seurauksena. Fyysisen riippuvuuden poistaminen ei riitä, pitää olla myös psyko-sosiaalista kuntoutusta: sen opettelemista, miten omat tunteet voi kohdata, miten ihmissuhteissa ollaan ja toimitaan, töissä käydään ja yhteiskunnassa toimitaan. 
 
Alalla toimivat sanovat, että pitkäaikaisia kuntouttavia päihdehoitoja on lyhytnäköisesti ajettu ajas 90-luvulta lähtien - hoitojaksot ovat lyhentyneet eikä hoitopaikkoja yksinkertaisesti ole riittävästi. Minusta on lähes heitteille jättämistä antaa korvaushoitonapit 19-vuotiaalle ohjaamatta häntä sen lisäksi minkäänlaiseen kuntoutukseen. Kuten joku sanoi, pitäisi avoimesti keskustella siitä, onko Suomessa tehty tietoinen linjaus, ettei korvaushoidossa olevia enää yritetäkään vierottaa. 
 
Suomi on päihdeongelmainen yhteiskunta, jolle ongelman hoitamatta jättäminen tulee vielä kalliiksi. Jo nyt on nähtävissä päihdeongelmien ylisukupolvistumista, periytyvää huumeongelmaa. Usein päihdeongelmasta kärsii koko perhe, ja käyttäjän lisäksi hoitoa tarvitsisivat muutkin perheenjäsenet, jotka ovat mahdollisesti myös käyttäjiä. Piikinvaihdossa saattavat käydä yhdessä äiti ja lapsi tai isoäiti ja lapsenlapsi. Suomessa on jo kolmannen sukupolven päihderiippuvuutta. 
 
Tänään ajattelin, että nyt ehkä tiedän, miksi ympäristöstä välinpitämätön piikittäminen on Helsingissä lisääntynyt. Ehkä näiden piikittäjien kotona huumeet ovat tavanomainen asia, jota ei tarvitse kenellekään kommentoida. Ihan sama, vaikka joku ulkopuolinen näkisi. 
 
Siksi oli lohdullista vierailla Pitäjänmäen perhehoitoa antavassa yksikössä, jossa hoidossa ovat huumeiden käyttäjät ja vierottautujat yhdessä pienten lastensa kanssa. Eihän se ratkaise mitään, että lapsi otetaan huostaan ja vanhemmat jätetään jatkamaan huumeiden käyttöään. Perhettä on hoidettava kokonaisuutena. 
 
Kuulin eräältä korvaushoidossa olevalta, että hänen tuntemistaan korvaushoidon asiakkaista yli 90% jatkaa huumeiden käyttöä. Korvaushoito vie pois pahat oireet, säästää henkiä ja varmasti vähentää esimerkiksi rikollisuutta, mutta ei se ole ratkaisu, jos henkilö kaipaa huumetta saadakseen siitä hyvän olon. Sitä korvaushoito ei anna, se vain poistaa vieroitusoireet. Ei siis ihme, ettei korvaushoito riitä, jos ongelmia päihteiden käytön taustalla ei ratkota. Jokin syy useimmilla on siinä, että aistit on turrutettava ja minä saatava kuntoon, jossa kaikki on samantekevää.  
 
Korvaushoito on selvästi tarpeellista, mutta täysin riittämätön ratkaisu räjähdysmäisesti kasvaneeseen päihteiden käyttöön. Neulanvaihtopisteet, kuten Itäkeskuksen Vinkki (jossa tänään vierailin), ovat samalla tavalla tarpeellisia kuin korvaushoito: Vinkissä jopa suonen sisäisiä huumeita käyttävä kohdataan ihmisenä, hänen kuulumisiaan kysytään, ja hän saa sen avun, joka hänelle vain voidaan antaa. 
 
Jos päihdehoitojen alkupäässä on päihteistä riippuvainen käyttäjä, joka käy esimerkiksi Itäkeskuksen Vinkissä, on loppupäässä Suojatie ry:n tarjoama jälkikuntoutus Kallion Harjulassa, matalan kynnyksen kohtauspaikka entisille päihteiden käyttäjille ja heidän läheisilleen. Ainoa pääsyvaatimus Harjulaan on totaalinen päihteettömyys. Vertaistoiminnan ydinajatus on siinä, että parhaiten päihteiden käytöstä toipuvaa ymmärtää toinen entinen päihteiden käyttäjä. 
 
Päihteiden käyttö on yhteiskunnassamme edelleen tabu, jota päihderiippuvaisen on vaikea ottaa esille jopa sen jälkeen, kun riippuvaisuus on jäänyt menneisyyteen. Tästä puhuivat esimerkiksi Harjulassa vertaistukea antavat entiset päihderiippuvaiset. Käyttöä on esimerkiksi työpaikalla tai neuvolassa vaikea tunnustaa. Pelkona on, että tulee tuomio, mutta ei apua. Selvästikin neuvolatarkastusten pitäisi Helsingissä olla aikaisemmin kuin ne nyt ovat, ja neuvoloissa ja työterveyslääkärissä pitäisi kysyä reippaasti, onko päihteidenkäyttö ongelma, ja tarjota apua, jos ongelma on olemassa. Ei vain kuntoutus ole tärkeää, kaikkein tärkeintä on huolehtia palvelujen laadusta ihan alusta saakka neuvolasta kouluterveydenhuoltoon ja terveyskeskuksiin. 
 
Huumeet ja päihteet ovat tabu niin kauan kuin ei ymmärretä, että aivan samalla tavalla kuin kuka tahansa voi sortua käyttäväksi, kuka tahansa voi parantua: toivottomia tapauksia huumeiden käyttäjissäkin on vain pieni prosentti. Auttaminen kannattaa aina, ja avun tarjoaminen on yhteiskunnan velvollisuus oli apua tarvitseva kuka tahansa. 

Juhla! - Pekka Haavisto presidentiksi GAALA

28.01.2012 - 20:00

Lauantaina 28.1. klo 20

Aleksanterin teatteri, Bulevardi 23-27 Helsinki

Ole mukana tekemässä historiaa. Pekka Haaviston presidenttikampanjan tueksi järjestettävässä esittävän taiteen juhlassa lauantaina 28.1. on mukana upea kirjo esiintyjiä. Musiikkia, tanssia ja teatteria paremman Suomen rakentamisen puolesta. Tule mukaan!

Esiintyjiksi ilmoittautuneita tähän mennessä:
Anu Komsi, Tuija Hakkila, Iiro Rantala, Alpo Aaltokoski, Ona Kamu, Anna-Mari Kähärä, Janne Marja-Aho, Verneri Pohjola, Jarmo Saari, Tanssiryhmä Tsuumi, Pekka Strings, Martti Suosalo, Kirsti Kuosmanen, Teijo Eloranta, Joni Kannisto, Tuomo Railo, ryhmä Kansallisteatterin näyttelijöitä...

Inspiroivia puheenvuoroja pitämässä Helena Ranta, Pirkko Saisio, Tobias Zilliacus, Irina Krohn...

Esiintyjälista täydentyy päivittäin!

Liput alk. 25e
Lipunmyynti Tiketistä ja ovelta ennen esitystä.

Avokätiset kannattajat voivat ostaa myös 4 hengen aitiolippuja, alkaen 500e. Tiedustelut: haavistontukena(ät)gmail.com

Tapahtuman tuotto ohjataan kokonaisuudessaan Pekka Haaviston presidenttikampanjan tueksi. Juhlan järjestävät esittävän taiteen eri toimijat yhdessä.

Kun apurahansaajat karkotetaan yliopistoilta, suurin häviäjä on yliopisto

Edellisen eduskunnan aikana hyväksytty uusi yliopistolaki tuli voimaan kaksi vuotta sitten. Hyväksyessään lain eduskunta edellytti samalla, että hallitus seuraa yliopistouudistuksen toteutumista ja vaikutuksia ja antaa uuden yliopistolain vaikutuksista selvityksen eduskunnan sivistysvaliokunnalle vuonna 2012. Opetus- ja kulttuuriministeriö on nyt tilannut selvitystyön ulkopuoliselta konsulttiyhtiöltä.

Yliopistouudistuksen tavoitteena oli yliopistojen toimintaedellytysten parantaminen sekä opetus- ja tutkimustoiminnan laadun ja vaikuttavuuden vahvistaminen. Tähän tähdättiin vahvistamalla yliopistojen taloudellista ja hallinnollista asemaa. Uuden yliopistolain vaikutuksia arvioitaessa pitääkin kysyä, onnistuiko yliopistolaki edellä mainituissa tavoitteissaan.
 
Yliopistolain mukaan yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta, edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan vaikuttavuutta, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää elinikäistä oppimista. Yliopistojen tärkeimpänä tehtävä on perinteisesti pidetty tutkimusta, oli kyse sitten tiede- tai taideyliopistosta.
 
Yliopistolain vaikutuksia arvioitaessa on tärkeää tarkastella, miten laki on vaikuttanut yliopiston henkilöstön mahdollisuuksiin tehdä tutkimusta, samoin kuin sitä, miten houkuttelevaksi opiskelijat kokevat tutkijanuran. 
 
Suuri osa suomalaisista tutkijoista tekee tutkimusta uransa aikana palkkatyösuhteisen tutkimuksen lisäksi myös apurahalla. Toisin kuin usein luullaan, apurahalla tehdään tutkimusta kaikissa tutkijanuran vaiheessa, vaikka valtaosa apurahatutkijoista onkin tutkijanuransa alussa olevia tutkijoita.
 
Apurahansaajien määrä on viime aikoina ollut kasvussa. Joissain yliopistoissa väitöskirjatutkimusta rahoitetaan entistä enemmän apurahoilla, mikä on työsuhteeseen ottamista edullisempi tapa teettää tutkimusta. Yliopistot käyttävät toisin sanoen budjettirahaa eli valtionosuuttaan entistä enemmän apurahalla tehtävään tutkimukseen.  
 
Yliopistoilta on viimeisen vuoden aikana kantautunut huolestuttavia uutisia apurahatutkijoiden aseman hankaloitumisesta. Ongelmat juontuvat erityisesti yliopistojen ja tiedekuntien käytännöstä periä apurahatutkijoilta tilavuokraa yliopistolla sijaitsevasta työtilasta. On myös tapauksia, joissa tutkija (esimerkiksi tutkintoaan yliopistolle tekevä väitöskirjantekijä) ei ole saanut yliopistolta työtilaa lainkaan.
 
Apurahatutkijat eivät ole, toisin kuin yliopiston muu henkilöstö, työsuhteessa yliopistoon, vaikka he tekevät yliopistolle tutkintoja ja tutkimusta, jotka osaltaan vaikuttavat yliopistojen saamaan rahoitukseen. 
 
Apurahatutkijoiden asemasta ei ole säädetty yliopistolaissa, vaan kukin yliopisto päättää itse apurahatutkijoita koskevista käytännöistä. Yliopistolain §5 luettelee yliopiston yliopistoyhteisöön kuuluvat ryhmät, mutta ei mainitse erikseen apurahatutkijoita: ”Yliopistoyhteisöön kuuluvat yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstö, muu henkilöstö ja opiskelijat”. Tästä syystä yliopistojen ja tiedekuntien apurahatutkijoita koskevat käytännöt poikkeavat toisistaan.
 
Tällä hetkellä kukin yliopisto määrittelee itse vaikkapa sen, onko apurahatutkija äänioikeutettu yliopiston vaaleissa. Tampereen yliopistossa apurahatutkijoilla on vaalisäännön mukaan oikeus äänestää yliopiston vaaleissa, kun taas Helsingin yliopistossa äänioikeus on sidoksissa työsuhteen pituuteen, eikä apurahatutkijalla ole vaalioikeutta eli mahdollisuutta vaikuttaa asemaansa yliopistovaalien kautta. 
 
Eri yliopistolle tutkimusta tekevät tutkijat ovat toisin sanoen keskenään eriarvoisessa asemassa. Jotkut yliopistot, tiedekunnat ja laitokset perivät tiloissaan työskenteleviltä ei-työsuhteisilta apurahalla työskenteleviltä tutkijoilta tilavuokraa, mutta kaikkialla tätä käytäntöä ei ole. Jotkut laitokset edellyttävät työtilan vastineeksi työpanosta palkattoman opetuksen, pääsykokeiden arvostelun tai seminaarin järjestämisen muodossa. Mutta esimerkiksi Tampereen yliopistossa apurahatutkijoilta ei peritä tilavuokria, vaan apurahalla työskentelevien kanssa solmitaan sopimus työtilan käytöstä. Sopimus on samalla merkki työyhteisöön kuulumisesta ja äänioikeudesta yliopiston vaaleissa.
 
Yliopistouudistus lisäsi yliopistojen taloudellista autonomiaa ja vastuuta. Periessään apurahatutkijoilta tilavuokraa yksittäiset tiedekunnat toimivat taloudellisin perustein: ne kantavat huolta tilakustannuksistaan ja määrärahojensa riittävyydestä, ja yrittävät kattaa osan kiinteistä menoista apurahatutkijoilta perittävillä tilavuokrilla.
 
Tilavuokran periminen apurahatutkijoilta on kuitenkin nostanut tutkijoiden keskuudessa kritiikkiä uutta yliopistotyönantajaa kohtaan. Tilavuokran perimisessä ongelmallista on paitsi käytäntöjen kirjavuus ja tutkijoiden keskinäinen eriarvoisuus, myös tutkijanuran houkuttelevuuden heikkeneminen. Apurahat ovat pieniä ja niihin sisältyy harvoin erillistä määrärahaa työtilavuokraa varten. Käytännössä tilavuokran periminen karkottaa apurahatutkijat yliopistolta.
 
Kun apurahatutkija lähtee työyhteisöstä, molemmat osapuolet menettävät: apurahatutkija menettää ennen muuta työyhteisönsä, mutta suurempi häviäjä on viime kädessä yliopisto. Apurahatutkijat ovat yliopistoille merkittävä voimavara. Etenkin yhteiskunnallisilla ja humanistisilla aloilla, joiden on vaikea saada muuta ulkoista rahoitusta, apurahoilla tehtävän tutkimuksen osuus on merkittävä. Apurahatutkijat tuottavat yliopistoille tulospisteitä, joiden perusteella yliopistot saavat opetusministeriöltä rahoitusta. Esimerkiksi jokaisesta väitöstutkimuksesta yliopisto saa opetusministeriöltä rahoitusta noin 130 000-140 000 euroa. Yliopistojen uudessa rahoitusmallissa tutkimusjulkaisuilla tukee myös olemaan yliopistoille entistä suurempi merkitys, joten apurahatutkijoiden työpanoksen menettäminen on yliopistojen kilpailukyvyn kannalta riskialtista. 
 
Apurahatutkijoiden karkottaminen yliopistoilta merkitsee ennen pitkää tutkimustuloksen ja -laadun ja yliopiston kilpailukyvyn heikentymistä niillä aloilla, joilla uutta tutkimusta on tehty merkittävästi nimenomaan apurahoilla. Apurahatutkijoiden aseman ratkaisematta jättäminen voi olla jopa kohtalokasta näiden tieteenalojen tulevaisuudelle Suomen yliopistoissa. Työtilavuokran perimiskäytäntö ei myöskään kohtele tasa-arvoisesti yliopistolla eri rahoitusmuodoilla työskenteleviä.
 
Yliopistolain toimivuutta tarkasteltaessa onkin syytä pohtia, miten apurahatutkijoiden asemaa yliopistossa voidaan yliopistolakia korjaamalla parantaa. Tämän vuoksi kysyinkin opetusministeriltä kirjallisella kysymyksellä, onko opetusministeri tietoinen apurahansaajien asemaan liittyvistä epäkohdista ja apurahalla työskentelevien eriarvoisesta asemasta muihin yliopistolla tutkimustyötä tekeviin verrattuna, ja tarkastellaanko eduskunnalle vielä tänä keväänä tuotavassa yliopistolakiselvityksessä kaksi vuotta vanhan yliopistolain vaikutuksia apurahatutkijoiden asemaan.
 
Toivon tietysti, että opetusministeri olisi valmis korjaamaan lakia tavalla, joka vahvistaisi apurahatutkijoiden asemaa yliopistoissa. Apurahatutkijoiden tutkimuspanoksen menettämiseen suomalaisella yliopistolaitoksella ei nimittäin todellakaan ole varaa.  

Valtuustoaloite Viikintien turvallisuuden parantamiseksi

18.01.2012

Viikintiellä on sattunut viime vuosina lukuisia liikenneonnettomuuksia. Riskialttiita paikkoja ovat etenkin

1) Viikintien Latokartanon suoran suojatie lähellä Viikintien ja Viilarintien risteystä
2) Viikintien ja Viilarintien risteys, jossa tapahtuu kymmenkunta enemmän tai vähemmän vakavaa onnettomuutta vuodessa
3) Sopulirinteen asuinalueen kohdalla oleva suojatie, jolla 11-vuotias tyttö kuoli rattijuopon alle tammikuussa 2012
4) Viikintien ja Siilitien risteys

Asukkaat kokevat Viikintien turvattomaksi, koska tie on ruuhkainen ja kapea, ja autojen tilannenopeudet ovat olosuhteisiin nähden usein liian kovat.

Viikintie on raskaan liikenteen käyttämä niin sanottu päätie, joten jalankulkijoiden liikenneturvallisuutta parantavien töyssyjen rakentaminen suojateiden kohdalle on kaupungin liikennesuunnittelijoiden mukaan ongelmallista. Siksi on tutkittava muita keinoja.

Jalankulkijan painettava liikennevalo on jo asennettu Viikintien Latokartanon suoralle, samoin kuin Viikintien ja Siilitien risteyksen suojatielle. Olisi syytä tutkia, olisiko jalankulkijan painettava liikennevalo mahdollista asentaa myös Sopulirinteen kohdalla sijaitsevalle suojatielle, jolla 11-vuotias tyttö kuoli rattijuopon yliajamana tammikuussa 2012. Saman suojatien kohdalle voitaisiin myös asentaa suojatiestä varoittava vilkkuva liikennevalo.

Sallitut ajonopeudet vaihtelevat Viikintiellä 30- 60 km/h välillä. Autoilijat eivät kuitenkaan näitä liikennenopeuksia aina noudata. Vaarallisia paikkoja jalankulkijoiden kannalta ovat etenkin ns. Viikin suora Latokartanon kohdalla, jonka varrella sijaitsevalla suojatiellä on sattunut lukuisia onnettomuuksia, samoin kuin Viilarintien ja Viikintien risteyksen sekä Viikintien ja Siilitien risteyksen välinen suora, jonka varrella sijaitsevan suojatien kohdalla 11-vuotias tyttö sai surmansa tammikuussa 2012. Näiden suorien liikenneturvallisuutta voitaisiin parantaa asentamalla Viikintien varteen nopeusnäyttötaulut, samoin kuin autojen nopeutta mittaavat ja ylinopeudesta sakottavat ns. peltipoliisit. Myös ajonopeuksien alentamista Viikintiellä on syytä harkita.Ajonopeuksien pudottamiselle Viikintiellä on monia perusteita: asutuksen ja lapsivaltaisten asuinalueiden läheisyys, Viikintien luonne läpiajoliikennetienä Itäväylälle/-väylältä ja tarve vähentää raskaasti liikennöidyn väylän meluisuutta etenkin Sopulirinteen asuinalueen kohdalla.

Myös autoilijoiden liikenneturvallisuutta Viikintiellä on parannettava. Erityisen vaarallisia autoilijoille ovat Viikintien ja Viilarintien risteys, jossa sattuu vuosittain kymmenkunta enemmän tai vähemmän vakavaa onnettomuutta, sekä Viikintien ja Siilitien risteys, jossa samoin sattuu jatkuvasti peltikolareja. Molempiin risteyksiin on suunniteltu liikenneympyrää, joiden rakentamista on onnettomuustilastot huomioon ottaen syytä vauhdittaa.

Edellä esitettyihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä budjetin niin salliessa viipymättä. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että viimeistään valmisteltaessa vuoden 2013 ja taloussuunnitelmakauden budjettia varaudutaan Viikintien turvallisuuden parantamiseen

-         toteuttamalla liikenneympyrä Viikintien ja Viilarintien risteykseen

-         toteuttamalla liikenneympyrä Viikintien ja Siilitien risteykseen

-         asentamalla keltainen suojatiestä varoittava vilkkuva liikennevalo Sopulirinteen asuinalueen kohdalla olevalle suojatielle

-         asentamalla Viikintien Latokartanon suoran varteen nopeusnäyttötaulut

-         asentamalla nopeusnäyttötaulut Sopulirinteen asuinalueen kohdalla olevan suojatien kohdalle

-         asentamalla Viikintien suoralle ns. peltipoliisi

 

Helsingissä 18.1. 2012

Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto (Vihr.)

Valtuustoaloite Viikintien turvallisuuden parantamiseksi

Helsingin kaupungimvaltuusto kokoontui tänään vuoden ensimmäiseen kokoukseensa. Jätin kokouksessa alla olevan aloitteen Viikintien turvallisuuden parantamiseksi.
 

Valtuustoaloite Viikintien turvallisuuden

parantamiseksiViikintiellä on sattunut viime vuosina lukuisia liikenneonnettomuuksia. Riskialttiita paikkoja ovat etenkin

1) Viikintien Latokartanon suoran suojatie lähellä Viikintien ja Viilarintien risteystä

2) Viikintien ja Viilarintien risteys, jossa tapahtuu kymmenkunta enemmän tai vähemmän vakavaa onnettomuutta vuodessa
3) Sopulirinteen asuinalueen kohdalla oleva suojatie, jolla 11-vuotias tyttö kuoli rattijuopon alle tammikuussa 2012
4) Viikintien ja Siilitien risteys

Asukkaat kokevat Viikintien turvattomaksi, koska tie on ruuhkainen ja kapea, ja autojen tilannenopeudet ovat olosuhteisiin nähden usein liian kovat.

Viikintie on raskaan liikenteen käyttämä niin sanottu päätie, joten jalankulkijoiden liikenneturvallisuutta parantavien töyssyjen rakentaminen suojateiden kohdalle on kaupungin liikennesuunnittelijoiden mukaan ongelmallista. Siksi on tutkittava muita keinoja.

Jalankulkijan painettava liikennevalo on jo asennettu Viikintien Latokartanon suoralle, samoin kuin Viikintien ja Siilitien risteyksen suojatielle. Olisi syytä tutkia, olisiko jalankulkijan painettava liikennevalo mahdollista asentaa myös Sopulirinteen kohdalla sijaitsevalle suojatielle, jolla 11-vuotias tyttö kuoli rattijuopon yliajamana tammikuussa 2012. Saman suojatien kohdalle voitaisiin myös asentaa suojatiestä varoittava vilkkuva liikennevalo.

Sallitut ajonopeudet vaihtelevat Viikintiellä 30- 60 km/h välillä. Autoilijat eivät kuitenkaan näitä liikennenopeuksia aina noudata. Vaarallisia paikkoja jalankulkijoiden kannalta ovat etenkin ns. Viikin suora Latokartanon kohdalla, jonka varrella sijaitsevalla suojatiellä on sattunut lukuisia onnettomuuksia, samoin kuin Viilarintien ja Viikintien risteyksen sekä Viikintien ja Siilitien risteyksen välinen suora, jonka varrella sijaitsevan suojatien kohdalla 11-vuotias tyttö sai surmansa tammikuussa 2012. Näiden suorien liikenneturvallisuutta voitaisiin parantaa asentamalla Viikintien varteen nopeusnäyttötaulut, samoin kuin autojen nopeutta mittaavat ja ylinopeudesta sakottavat ns. peltipoliisit. Myös ajonopeuksien alentamista Viikintiellä on syytä harkita.Ajonopeuksien pudottamiselle Viikintiellä on monia perusteita: asutuksen ja lapsivaltaisten asuinalueiden läheisyys, Viikintien luonne läpiajoliikennetienä Itäväylälle/-väylältä ja tarve vähentää raskaasti liikennöidyn väylän meluisuutta etenkin Sopulirinteen asuinalueen kohdalla.

Myös autoilijoiden liikenneturvallisuutta Viikintiellä on parannettava. Erityisen vaarallisia autoilijoille ovat Viikintien ja Viilarintien risteys, jossa sattuu vuosittain kymmenkunta enemmän tai vähemmän vakavaa onnettomuutta, sekä Viikintien ja Siilitien risteys, jossa samoin sattuu jatkuvasti peltikolareja. Molempiin risteyksiin on suunniteltu liikenneympyrää, joiden rakentamista on onnettomuustilastot huomioon ottaen syytä vauhdittaa.

Edellä esitettyihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä budjetin niin salliessa viipymättä. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että viimeistään valmisteltaessa vuoden 2013 ja taloussuunnitelmakauden budjettia varaudutaan Viikintien turvallisuuden parantamiseen

-         toteuttamalla liikenneympyrä Viikintien ja Viilarintien risteykseen

-         toteuttamalla liikenneympyrä Viikintien ja Siilitien risteykseen

-         asentamalla keltainen suojatiestä varoittava vilkkuva liikennevalo Sopulirinteen asuinalueen kohdalla olevalle suojatielle

-         asentamalla Viikintien Latokartanon suoran varteen nopeusnäyttötaulut

-         asentamalla nopeusnäyttötaulut Sopulirinteen asuinalueen kohdalla olevan suojatien kohdalle

-         asentamalla Viikintien suoralle ns. peltipoliisi

 

Helsingissä 18.1. 2012

Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto (Vihr.)