eriarvoisuus

Asunto on perusoikeus

Tänään vietetään YK:n Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää. Köyhyys on tänään ollut työssäni monella tavalla esillä. Niin on melkein kaikkina työpäivinäni eduskunnassa. Itselleni köyhyyden ja syrjäytymisen vähentäminen on tärkein syy olla mukana politiikassa.
Esimerkiksi tänään aloitin päiväni vetämällä eduskunnan Köyhyysryhmän kokouksen. Eduskunnan Köyhyysryhmä tekee yhteistyötä köyhyyden vähentämistä ajavien järjestöjen kanssa: Kuka kuuntelee köyhää -yhteistyöjärjes…tön, SOSTE ry:n sekä kansainvälisen EAPN-Finin (europpalainen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto). Päätimme kokouksessa kahdesta avoimesta eduskunnassa järjestettävästä seminaarista: työssäkäyvien köyhyyttä käsittelevästä tilaisuudesta 24.10. sekä perusturvan kehitystä käsittelevästä seminaarista 22.11.

Päivän toinen kokoukseni oli sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokous, jossa meillä oli käsittelyssä valiokunnan lausunto valtion ensi vuoden talousarviosta. Kerroin jättäväni lausuntoon vihreiden vaihtoehtobudjettiin nojaavan eriävän mielipiteen. Sipilän hallituksen budjetti kasvattaa köyhyyttä ja tuloeroja ja vihreiden vaihtoehdossa valinnat tehdään siten, ettei köyhimmiltä leikata.
Tänään vietetään myös asunnottomien yötä. Tässä ilmastossa asunnon tulisi olla jokaisen perusoikeus. On häpeällistä, ettei asunnottomuutta ole saatu poistettua. Hallituksen toimeenpanemat asumistuen leikkaukset vain pahentavat tilannetta.

Seuraavaksi tapasin salolaista osatyökykyisten nuorten työpajaa, joiden viestit päättäjille liittyivät vammaisten nuorten työllistymiseen ja toimeentuloon. Kerroin, että teen kansanedustajana töitä sen eteen että eläkkeensaajan olisi mahdollista ansaita työtuloja eläkkeensä päälle. Tällä hetkellä eläkkeensaajan asumistuki ei mahdollista tukea saavan työskentelyä, mikä muodostaa pienituloisen kohdalla köyhyysloukun. Esimerkiksi masennuksen tai kehitysvamman takia eläkkeelle joutuneella tulisi olla mahdollisuus tehdä työtä jaksamisensa mukaan eläkkeen sitä estämättä.

Hyvää köyhyyden ja eriarvoisuuden vastaista päivää ja kiitos kaikille teille, jotka olette olleet järjestämässä tänään Suomessa kymmenillä paikkakunnilla vietettäviä Asunnottomien yön tapahtumia. Tänä yönä lyhdyt syttyvät muistutukseksi siitä, että Suomessakin on yli 7000 asunnotonta.

Asunnottomien yötä vietetään ympäri Suomen. Katso kaikki tapahtumat osoitteesta http://asunnottomienyo.fi/tapahtumat/.

Tagit: asunnottomuus köyhyys eriarvoisuus Helsinki

Muuta yhteiskuntaa - älä ojenna köyhää

Hesarin sivuilla on viime päivät väännetty siitä, pystyykö köyhä syömään terveellisesti. Yläviistosta on kehotettu köyhää painumaan marjametsään ja pilkkomaan pataan kotimaisia juureksia.

Pienituloiset eivät kuitenkaan ole yhtenäinen ryhmä. Toisilla on energiaa ja mahdollisuuksia marjastamiseen ja osaamista valmistaa terveellistä sapuskaa pienellä budjetilla. Toiset, esimerkiksi masennuksen takia työkyvyttömät, eivät selviä ylös sängystä, saati että saisivat selvää reseptistä. On meitä, jotka on kasvatettu oma-aloitteisiksi, ja on niitä, joiden kotona ei koskaan ollut selviä aikuisia laittamassa lapsille ruokaa.

Olin pari vuotta sitten vapaaehtoisena Myllypuron leipäjonossa jakamassa ruokakasseja. Kaikkein surullisinta oli nähdä leipäjonossa omien lasteni ikäisiä teinejä, joiden siihen aikaan aamusta olisi pitänyt olla koulussa, ei hakemassa ruokakassia perheen aikuisen puolesta. Näiden lasten kasvoista paistoi häpeä, kun kasvoja piilotettiin syvälle vedetyn hupun varjoon.

On päivänselvää, että köyhyyden vähentäminen on paljon tärkeämpää kuin yläviistosta käyty keskustelu siitä, miten köyhä saa pienet rahansa riittämään. Köyhyydessä elää jo miljoona suomalaista ja istuvan hallituksen politiikalla määrä vain kasvaa.

Kuinka siis rakennetaan nykyistä yhdenvertaisempi ja sosiaalisesti kestävämpi Suomi, jossa köyhyyden vähentäminen voisi oikeasti toteutua? Listasin pikaisesti muutaman keinon.

1. Perustulo
"Painu, työtön, marjametsään, siellä se raha kasvaa!" on typerä neuvo niin kauan kuin esim. kokopäiväinen marjanpoiminta voi johtaa työttömyysturvan menettämiseen. Perustulo tarvitaan nyt. Työn ja sosiaaliturvan yhteensovituksen parantaminen on välttämätöntä, sillä tulevaisuudessa silpputyön määrä vain kasvaa.

2. Palvelut
Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi pelastaa ihmisten kustannuksella. Hyvinvoinnin edellytysten romuttaminen merkitsee köyhyyden lisääntymistä. Väärä leikkauspolitiikka tuottaa vain työttömyyttä ja näköalattomuutta. Ihmisistä huolehtiminen on myös kaikkein kestävin tapa parantaa valtion taloutta. Soteuudistuksen pitää parantaa huono-osaisten ja työelämän ulkopuolella olevien mahdollisuutta saada tarpeenmukaisia palveluita.

3. Työllisyyspolitiikka
Hallituksen pitää luopua työllisyysmäärärahojen leikkauksista. On typerää leikata työttömien palkkaamiseen tarkoitettuja palkkatukia ja samaan aikaan ottaa käyttöön uusi palkaton työkokeilu. Tämä heikentää työttömien toimeentuloa entisestään. Kaikki työttömät eivät koskaan työllisty avoimille työmarkkinoille. Siksi tarvitaan yhteiskunnan tukea ihmisten työllistymiseksi myös välityömarkkinoille. Rapauttamalla välityömarkkinoita hallitus lisää köyhyyttä ja toimeentulotukiriippuvuutta, mikä on kaikkein typerintä köyhyyspolitiikkaa. Ihmisarvoa kunnioittava työllisyyspolitiikka on myös kestävin tapa torjua köyhyyttä.

4. Koulutus
Suomella ei juuri ole merkittäviä luonnonvaroja - tärkein resurssimme on osaavat ja koulutetut ihmiset. Koulutus vahvistaa ihmisen edellytyksiä huolehtia itsestään ja perheestään. Mitä enemmän koulutuksesta leikataan, sitä lähemmäs peruutetaan kohti luokkayhteiskuntaa. Tästä kärsii myös oikeiston peräänkuuluttama "kilpailukyky", joten yhtään järjellistä perustetta koulutuksen huonontamiselle ei ole.

5. Asuntopolitiikka
Asumisen kalleus on työttömyyden jälkeen merkittävin köyhyyttä aiheuttava tekijä. Tässä ajassa tarvitaan investointeja asuntorakentamiseen ja sitä tukevaan infrastruktuuriin, kuten suurten kaupunkien joukkoliikenteeseen.

Nämä keinot ovat hallituksen vapaasti käytettävissä elokuun budjettiriihessä. Oppositiopuolueet ovat mielellään mukana rakentamassa nykyistä yhdenvertaisempaa ja sosiaalisesti kestävämpää Suomea. Meillä on muitakin keinoja - tässä aluksi vain jokunen.

Tagit: köyhyys ravinto eriarvoisuus Ruoka

Talous on tasa-arvokysymys

Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus ansaitsisi kunnollisen välikysymyksen eriarvoistavasta politiikastaan. Hallituksen pienituloisiin kohdistuvat leikkaukset ajavat ihmisiä toimeentulotuelle, vaikka juuri se on kaikkein typerintä köyhyyspolitiikkaa. Toimeentulotuki on viimesijainen sosiaaliturvan muoto, joka ei kannusta työntekoon, kun joka ikinen ansaittu euro vähentää toimeentulotukea. Tätäkö on hallituksen ”työn linja”?

Eduskunnassa käytiin tänään (18.5. 2016) välikysymyskeskustelu, jonka oppositiopuolueista demarit olivat yksin allekirjoittaneet. Demareiden välikysymys koski ”Suomen suuntaa” ja siinä sanottiin varmuuden vuoksi ”ei ” kaikelle.  Demareiden välikysymys ei ollut erityisen onnistunut ja keskustelusta tuli juuri niin hirveä kuin ennalta saattoi pelätä. Suomen vietiin yhtä moneen suuntaan kuin eduskunnassa on puolueita.

Vihreiden ryhmäpuheessa painopiste oli koulutusleikkausten lisäksi etenkin lapsiperheitä kurittavassa politiikassa: hallituksen leikkaukset kun vievät lapsiperheiltä 530 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä. Vihreän eduskuntaryhmän tilaama laskelma eduskunnan tietopalvelulta osoittaa, että esimerkiksi kahden julkisella sektorilla työskentelevän aikuisen kaksilapsinen perhe menettää kuukaudessa 227 euroa.

Itse puhuin välikysymyskeskustelussa hallituksen naisvihamielisestä talouspolitiikasta. Talous on aina tasa-arvokysymys. Ei ole olemassa tasa-arvon kannalta neutraalia talouspolitiikkaa. Talouspolitiikalla joko vahvistetaan tasa-arvoa tai heikennetään sitä.

Talous on toisin sanoen arvovalintoja. Entä millaisia arvovalintoja Sipilän hallitus tekee? Se leikkaa koulutuksesta, hoivasta ja terveydenhuollosta eli juuri niistä palveluista, joilla tasa-arvoa edistetään, tasataan ja ylläpidetään.

Samaan aikaan määrärahoja riittää kyllä toisaalle - ympäristölle haitallisiin tukiin, kannattamattomien ympäristöä likaavien yritysten tekohengittämiseen.

Hallitus ei ymmärrä eikä tunnusta, että panostaminen yhteiskunnan julkiseen infrastruktuuriin kuten tasavertaiseen koulutukseen ja hoivapalveluihin, edistää parhaiten talouskasvua, työllisyyttä ja tasa-arvoa. Ymmärtämätön hallitus leikkaa väärästä paikasta eli tulevan kasvun eväistä, lapsilta ja nuorilta.

Hallituksen talouspolitiikka noudattaa kaikessa naisvihamielistä ja tasa-arvovihamielistä linjaa. Sipilän hallituksen talouspoliittiset päätökset ajavat naiset takaisin hellan ääreen - tasa-arvossa otetaan pelkkiä taka-askeleita, kuten olen jo aiemmin moneen kertaan todennut.

Hallituksen valitsema sopeutustie lisää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Hallitus leikkaa kaikkia pienimpiä sosiaalietuuksia ja korottaa palvelumaksuja, mikä heikentää erityisesti naisten taloudellista asemaa - naiset kun ovat keskimäärin miehiä riippuvaisempia sosiaalietuuksista ja julkisista peruspalveluista, kuten päivähoidosta ja muista hoivapalveluista.

Kovimmin Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten leikkaukset kohdistuvat naisvetoisiin kotitalouksiin, erityisesti yksinhuoltajaperheisiin ja yksin asuviin eläkeläisnaisiin.

Julkisen sektorin leikkaukset osuvat naisvaltaisten opetus-, kasvu- ja hoiva-alojen työllisyyteen.  Työttömien ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevien naisten määrä kasvaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan hallituksen päätökset lisäävät pienituloisten naisten määrää. Muun muassa lääkkeiden ja matkakorvausten omavastuun kasvattaminen heikentää etenkin pienituloisten ikääntyneiden yksinasuvien naisten toimeentuloa.

Entä mitä tapahtuu, kun hallitus korottaa päivähoitomaksuja, lopettaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja heikentää päivähoidon laatua ja saatavuutta? Naisten työssäkäynnin edellytykset heikkenevät.

Hallitus kehuu politiikkansa noudattavan työn linjaa, mutta naiset hallitus ajaa kotiin ja hellan ääreen. Miksi? Eikö naisten työllisyysaste kiinnosta hallitusta?

Mikä dramaattisinta, tuloloukkuun joutuvat etenkin osa-aikatyötä tekevät pienituloiset naiset, joiden työssäkäynti ei enää päivähoitomaksujen korottamisen jälkeen välttämättä taloudellisesti kannata.

Osa-aikatyötä tekevän äidin putoamisella työn ulkopuolelle voi olla kipeitä seurauksia hänen lapsensa kannalta. Näin lisätään lapsiperheköyhyyttä, näin lisätään lapsena koetun köyhyyden dramaattisia vaikutuksia: ulkopuolisuuden kokemuksia, masennusta, heikkoa koulumenestystä.

Lapsiperheiltä leikkaaminen tarkoittaa, ettei pienituloisella perheellä ole enää varaa lapsen maksullisiin harrastuksiin. Harrastusten puute heikentää koulumenestystä.  Näin varakkaiden lapset saavat kilpailuetua köyhiin verrattuna. Se kai on porvarihallituksen tarkoituskin.

Se, miten hoiva yhteiskunnassa järjestetään, on aivan keskeinen tasa-arvokysymys. Hoidon ja hoivan yhteiskunnallinen järjestäminen vaikuttaa merkittävästi naisten mahdollisuuksiin osallistua työelämään ja elättää itsensä omalla työllään.

Sipilän hallitus heikentää näitä mahdollisuuksia. Päivähoitopalveluita rapautetaan, päivähoitomaksuja korotetaan, subjektiivinen päivähoito-oikeus lakkautetaan, vanhustenhoidossa laitoshoitoa ja tehostettua palveluasumista vähennetään.

On hyvä, että keskustahallitus kehittää omaishoitoa, mutta yhtä aikaa toteutettujen vanhuspalveluiden leikkausten kanssa näin lisätään sukupuolten välistä eriarvoisuutta, sillä omaishoitajista valtaosa on – jälleen - naisia.

Omaishoidon mittava laajentaminen työikäisten parissa luo kannustimen jäädä pois työelämästä, hoitamaan lapsia ja iäkkäitä tai sairaita omaisia. Tällä on vahingolliset seuraukset sekä työelämän tasa-arvolle että Suomen kokonaistyöllisyydelle.

Hallitus ei muutenkaan ole arvioinut julkisen talouden suunnitelman vaikutuksia eri ihmisryhmiin. Näkyy selvästi, ettei myöskään suunnitelman vaikutuksia tuloeroihin ole arvioitu. Hallituksen valitsema suunta on väärä, sillä hallituksen päätöksillä lisätään eriarvoisuutta ja edistetään luokkayhteiskuntaa.

Hallituksen linja on julma pienituloisia kansalaisia kohtaan. Hallitus leikkaa kaikkein pienimpiä sosiaalietuuksia, vaikka jo aiemmin päätetyt perusturvan indeksileikkaukset ovat epäoikeudenmukaisia. Perusturvan taso on jo nyt riittämätön.

Hallituksen linja lisää köyhyyttä ja eriarvoisuutta, kun pienituloisimmat ja usein kaikkein heikoimmassa asemassa olevat pistetään hallituksen säästötavoitteiden maksajiksi. Tämä on täysin väärä suunta.

Pahinta kuitenkin on, että hallitus leikkaa massiivisesti koulutuksesta ja tutkimuksesta ja lisää opiskelun lainapainotteisuutta ja näin heikentää vähävaraisten perheiden lasten opiskelumahdollisuuksia.

Hallitus tekee Suomesta luokkayhteiskunnan ja vaikeuttaa tulevien sukupolvien edellytyksiä muuttaa valittua suuntaa eikä siksi - todellakaan - ansaitse eduskunnan luottamusta.  Talous on tasa-arvokysymys ja Sipilän, Stubbin ja Soinin hallitus ansaitsisi epätasa-arvoistavasta ja köyhiä kurittavasta talouspolitiikastaan koko opposition yhteisen välikysymyksen.

Tagit: Tasa-arvo köyhyys eriarvoisuus Lapset lapsiperheet koulutus hoiva hoito

Miten kannatella lapset laman yli?

Eduskunnassa järjestettiin seminaari lapsiperheköyhyydestä. Aiheenamme oli, miten istuvan hallituksen toimeenpanemat leikkaukset vaikuttavat pienituloisten perheiden arkeen ja mitä viime lamasta olisi pitänyt oppia.

Pelastakaa Lapset ry:n teettämä selvitys osoittaa karusti, että köyhyys aiheuttaa ulkopuolisuutta ja pahimmillaan syrjäyttää. Köyhien perheiden lapset joutuvat usein luopumaan harrastuksista, eivät pääse osallistumaan kavereiden synttäreille tai matkustamaan. Heitä kiusataan muita enemmän, ja he kokevat, ettei heillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin.

Niin lapsissa kuin vanhemmissa köyhyys synnyttää osattomuuden ja häpeän kokemuksia. Se uuvuttaa vanhempia, jolloin lapset ottavat kantaakseen perheen taloushuolia. Suomessa köyhyys myös periytyy, mikä tarkoittaa huono-osaisuuden ylisukupolvistumista. Kotitausta määrittelee yhä voimakkaammin myös sen, miten koulunkäynti ja opiskelu sujuvat.

Julkisen talouden sopeutustoimet vaikuttavat monella tavalla lasten ja nuorten arkeen. Suomessa lapsiperheköyhyys on jälleen kääntynyt nousuun. Tällä hetkellä joka kymmenes lapsi elää köyhässä perheessä.

Perheen pienituloisuuden taustalta löytyy työttömyyttä, pätkätöitä ja heikkoa koulutusta. Perhe voi olla köyhä vanhempien töissä käynnistä huolimatta. Esimerkiksi ilta-ja viikonlopputöitä tekevä kaupan alan työntekijä tienaa vain noin 1600 euroa netto. Kun siitä maksaa kovaa vuokraa, ei elämiseen paljon jää. Usein tingitään lasten harrastuksista.

Lapsiperheköyhyyden syynä on myös perhepoliittisten tulonsiirtojen jälkeenjääneisyys. Viime laman aikana leikattiin lapsiperheiden etuuksista, ja vaikka välillä on eletty hyviäkin vuosia, ei kaikkia leikkauksia ole peruttu. Kuluvan laman varjolla on jälleen leikattu lisää: nyt poistetaan lapsilisän indeksisidonnaisuus ja nostetaan mm. terveydenhoidon ja päivähoidon maksuja. Vanhempainpäivänrahaa ja vanhempainrahakauden vuosilomaoikeutta heikennetään sekä kotihoidon tuki jäädytetään. Samaan aikaan vuokrat ovat edelleen olleet nousussa.
 
Eriarvoisuutta syventää sekin, ettei varhaiskasvatuksen maksuluokkien tulorajojen määrittelyssä ole otettu huomioon köyhyysrajoja: jo ennestään köyhyysrajan alapuolella elävä perhe joutuu maksamaan varhaiskasvatuksesta aikaisempaa enemmän.

Julkisen talouden kestävyysvajeen korjaaminen lapsiperheiden kustannuksella ei ole sosiaalisesti kestävä ratkaisu. Toisin kuin nyt harjoitettavalla politiikalla ollaan tekemässä, kuntien ja valtion olisi varmistettava riittävän toimeentulon edellytykset. Tämä tarkoittaa laadukkaiden ja kohtuuhintaisten palveluiden järjestämistä lapsiperheille, aidosti maksutonta toisen asteen koulutusta, kohtuuhintaisten harrastusmahdollisuuksien turvaamista sekä lasten välittömän ja välillisen hyvinvoinnin huomioimista kaikissa investoinneissa.

Lasten edellytyksiä selvitä laman yli on heikennetty monilla eri päätöksillä ikään kuin viime lamasta ei olisi opittu mitään. THL:n tekemässä tutkimuksessa seurattiin kaikkia vuonna 1987 syntyneitä, yhteensä noin 60 000 lasta sikiökaudelta 21-vuotiaaksi. Tutkimus osoitti selkeästi, että lasten murheet eivät ole yksilön ongelmia vaan vanhempien huono-osaisuuden periytymistä. Esimerkiksi nuorten mielenterveysperustaisten työkyvyttömyyseläkkeiden suurin riskitekijä on vanhempien toimeentulotukiasiakkuus. Se on merkittävin riskitekijä myös lasten huostaanotoissa ja nuoren syrjäytymisessä koulun ja työelämän ulkopuolelle. Järkyttävä fakta on se, että vaarallisinta lapsen tulevaisuudelle on vauvaperheen köyhyys. Vanhempien köyhyys altistaa pahoinvoinnille myös sitä enemmän, mitä pitempään se kestää.

1990- ja 2000-luvuilla koululaisten terveystarkastuksia vähennettiin, neuvolan perhevalmennuksia karsittiin, lapsiperheiden kotipalvelut ajettiin alas, päivähoidon henkilöstöä karsittiin, nuorisotyötä ja lasten kerhotoimintaa vähennettiin. Nyt maksetaan kalliisti näistä väärin kohdennettuista säästöistä. On arvioitu, että yhden nuoren syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa.

Kun lapset otetaan huomioon aikuisten palveluissa, estetään parhaiten vanhempien ongelmien periytyminen. Tiedämme, että vanhempien mielenterveyden ongelmat ovat moninkertainen riski lapsen sairastumiselle mielenterveyden ongelmiin ennen 26 ikävuotta. Miksi tätä ei huomioida, kun palveluista päätetään?

Avaimia lapsiperheköyhyyden vähentämiseen ovat myös korkea työllisyysaste, koulutukseen investoiminen sekä työn ja perheen yhteensovittaminen etenkin yksinhuoltajaäitien kohdalla. Etuudet, palkkatulot ja verotus tulee sovittaa joustavasti yhteen tuloloukkujen välttämiseksi.

Poliittisia päätöksiä tehtäessä tulisi aina tehdä vaikutusarvioinnit etukäteen ja ottaa ne myös huomioon. Lapsivaikutukset, tulonjakovaikutukset ja tasa-arvovaikutukset on tehtävä aina, ja arvioitava myös se, miten eri päätökset vaikuttavat kasautuvasti eri ihmisryhmiin.

90-luvun laman opetukset on otettava vakavasti ja ymmärrettävä, että säästöt lasten kustannuksella eivät ole kustannustehokkaita. Viime lama opetti, ettei julkisen talouden korjaaminen lapsiperheiden kustannuksella ole sosiaalisesti kestävä ratkaisu. Kaikkein järkevintä lamanhoitoa on tukea lapsiperheiden toimeentuloa, sillä investointi lapsiin maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Tagit: lapsiköyhyys lapsiperheköyhyys köyhyys eriarvoisuus Lapset Nuoret

Outi Alanko-Kahiluodon puhe Vihreän puoluevaltuuskunnan kokouksessa

13.02.2016

”Onko meillä mitään toivoa? Sano, onko.”

Näin kysyi minulta lähikaupan tuttu myyjä pari päivää sitten.
Seisoin lähikaupan kassalla, katson hämilläni ostoksiani kaupan liukuhihnalla ja mietin, mitä ihmettä voin vastata toiselle, jolle kysymys toivosta nostaa kyyneleet silmiin.
Ymmärrän, ettei nyt puhuta taantumasta, taloudesta  ja tuottavuudesta vaan konkreettisemmasta, itähelsinkiläisten arjesta: siitä, säilyykö työpaikka, riittääkö palkka jatkossa vuokraan, ja miten voi lohduttaa niitä, joilla menee vielä huonommin.
Sanon että aina on selvitty, ja että taistelen sen puolesta, ettei pienituloisia kokonaan unohdeta.
Mitä muuta voisin sanoa?

Ajattelen itse, että kansalaisille politiikot edustavat toivoa paremmasta. Olen itse hakenut eduskuntaan sillä lupauksella, että annan äänen niille yhteiskunnan vähäosaisille, joilla ei ole omaa edunvalvojaa.
Ajattelen myös, että kaikkein tehokkaimmin toivon ja luottamuksen vie tunne siitä, että tekipä mitä hyvänsä, tullee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti ja kohtuuttomasti.
Vaikka itse tekisi parhaansa, tuntuu, ettei se riitä.
Tuntuu, että eniten viedään niiltä, joilla valmiiksi on vähiten  - niiltä,jotka syvemmälle tuuppaamisen sijasta tarvitsisivat apua, ja edes vähän myötätuntoa ja vastaantuloa – niin kuin lähikauppani myyjä, joka tekee pitkää päivää pienellä palkalla, jonka työkaverit tekevät vastentahtoista osa-aikatyötä kunhan vain saavat edes joitain työtunteja, ja joille ajatus perustulosta merkitsee toivoa turvallisemmasta toimeentulosta ja siitä, että omalla ponnistelulla voisi nostaa nenän vedenpinnan yläpuolelle.
Ajattelen myös, etteivät turvapaikanhakijat uhkaa meidän arvojamme eikä hyvinvointiyhteiskuntamme.
Kaikkein eniten meitä uhkaa eriarvoisuuden kasvu - hallituksen välinpitämättömyys ihmisten huolia, väsymystä ja toivottomuutta kohtaan.
Siksi meidän on kiivaasti noustava vastarintaan silloin, kun hallitus tekee yksipuolisesti pienituloisia kurittavia päätöksiä, nostaa pientä palkkaa saavien päivähoitomaksuja vaikka vaihtoehtona olisi uuden ylimmän maksuluokan perustaminen hyvätuloisille.
Ajattelen, että kaikkein suurin uhka meille on se, että lakkaamme ajattelemasta, että myös muilla kuin suomalaisilla on oikeus turvalliseen ja hyvään elämään.
Meitä uhkaa se, että toisista ihmisistä aletaan puhua turvallisuusuhkana, ongelmana, tai kysymyksenä, joka on ratkaistava.

Hyvät ystävät,
Ei mikään ole helpompaa kuin ratkaista monimutkaiset globaalit ongelmat sälyttämällä vika hädänalaisten ja puolustuskyvyttömien syyksi.
Sipilän hallitusta vaivaa epäluottamus muita ihmisiä kohtaan.
Sipilän hallitus ei usko, että ihmiset keskimäärin tekevät parhaansa yhteiseksi hyväksi.
Lähikaupan myyjä tulee töihin vaikka vähän flunssaisena, sillä hän pelkää työnsä puolesta.
Mutta Sipilän hallitus pitää edelleen takataskussaan pakkolakeja, joilla se leikkaisi juuri näiltä ahkerilta, tavallisilta suomalasisilta pienipalkkaisilta naisilta.
On selvää, ettei meidän aikamme isoihin ongelmiin ole olemassa kevyesti heitettyjä, yksinkertaisia vastauksia.
Katsoin pari iltaa sitten Yle Areenalta dokumentin Hannah Arendtista, saksalaisesta filosofista, joka toisen maailmansodan hirveyksien jälkeen omisti elämänsä ihmisyyden, pahan ja monimutkaisten moraalisten ongelmien ajattelemiselle.
Dokumentissa Arendt pohtii syitä siihen, mikä mahdollisti juutalaisten joukkotuhon aikalaisten silmien alla ja viime kädessä heidän avullaan.
Arendtin johtopäätös on itsestäänselvyydessään radikaali:
paha ja totalitaristinen hallinto saa vallan, kun ihmiset lakkaavat kyseenalaistamasta ja tunnustamasta omaa vastuutaan  ja alkavat pitää epänormaaleja ja poikkeavia asioita tavallisina.
Mikä meidät pelastaa, mikä antaa toivon?
Arendtin mukaan ihmisestä tekee ihmisen kyky ja halu ajatella ja ottaa vastuu itsestä ja toisista, siitä kokonaisuudesta ja yhteisöstä, jonka osa ihminen on.
On ajateltava, kieltäydyttävä mustavalkoisista ratkaisuista – vaikka kysymys siitä, kuka saa jäädä, kenet saa käännyttää on vaikea moraalinen ongelma, johon ei ole yksinkertaista vastausta.

Hyvät ystävät,
Olen liittynyt puolueeseen, jossa puolustetaan jokaisen ihmisen oikeutta olla oma itsensä, oikeutta yksilöllisyyteen, erillisyyteen.
Huomaan myös olevani poliitikko, jolle jokaisen oikeudesta kuulua johonkin yhteisöön tulee yhä tärkeämpi poliittinen tavoite.
Olemme käännekohdassa, jossa tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Emme pysty ratkaisemaan ilmastonmuutosta emmekä miljoonien ihmisten kodittomuutta ilman kansojen yhteistyötä.
Emme pysty rakentamaan rauhaa ilman uskoa siihen, että voimme saavuttaa sen vain yhdessä,
pitämällä kiinni kansainvälisistä sopimuksista ja ihmisoikeuksista.
Mutta me tarvitsemme nykyistä monipuolisempaa arvon käsitteistöä.
Arvoista tärkein ei ole talous,
talous on pelkkä väline arvojen ylläpitämiseksi.
Eivät yliopistot ole olemassa taloutta varten.
Talous on olemassa, että meillä on yliopistoja.
Ajattelu ei ole oikeus, joka kuin antiikin kreikassa kuuluu vain harvoille vapaille miehille, vaan ajattelu, sivistys ja kyseenalaistaminen ovat perusarvoja, jotka kuuluvat kaikille.

Hyvät Vihreät,
Olen ajatellut, että Suomessa perusoikeudet on lailla turvattu, ja että elän maassa, jossa tämä on päättäjille selvää.
Olen ajatellut, että siinä maassa jossa elän ihmisten perusoikeuksien toteutuminen ei ole riippuvainen lainsäätäjien mielivallasta.
Viime aikoina olen alkanut epäillä tätä.
Minusta on alkanut tuntua, että meidän hallituksemme lakiesitykset ja sen ministereiden lausunnot herättävät liian usein epäilyksen, allekirjoittaako maan hallitus ajatuksen kaikkien ihmisten perus- ja ihmisoikeuksien  luovuttamattomuudesta, demokratiasta ja sananvapaudesta demokratian ehtona.
Villen puheessaan ruotima hallituksen ajama esitys perheenyhdistämisen tiukentamisesta on kuvaava esimerkki: oikeudesta perheeseen tulisi varakkaiden etuoikeus, jota köyhällä pakolaislapsella ei olisi.
Kuten UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki on sanonut, toimeentulovaatimus tarkoittaa käytännössä sitä, että pienituloisten vanhempien lapset joutuvat elämään ilman toista tai molempia vanhempiaan, mutta rikkaammille suodaan perhe-elämä. Tämä ei ole lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämää yhdenvertaista kohtelua. 
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaate velvoittaa yhdenvertaiseen kohteluun ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajan kansallisuuteen tai varallisuuteen perustuvaa erottelua.
Ei lapsen oikeuksista kiinni pitäminen uhkaa suomalaista arvomaailmaa, eikä köyhimpien ja vähemmistöjen oikeuksista kiinni pitävä yhteiskunta uhkaa länsimaisia arvoja.
Eniten meitä uhkaa se, jos annamme hallituksen tehdä päätöksiä, joilla ihmisoikeuksia, demokratiaa ja kansalaisten yhdenvertaisia perusoikeuksia pala palalta nakerretaan.

Hyvät vihreät,
nyt jos koskaan kannattaa huolestua siitä, mitä hallitus aikoo tehdä Yleisradiolle. Suomen ei pidä lähteä Puolan tielle, vaan meidän pitää pitää kiinni vapaasta ja riippumattomasta tiedonvälityksestä.
Vihreässä eduskuntaryhmässä hallituksen toimet YLEn aseman heikentämiseksi ovat herättäneet suurta huolta.
Vielä viime hallituskaudella ymmärrettiin laajasti, että Yleisradio on eduskunnan alainen, ei hallituksen äänitorvi.
Ylen riippumattomuus on turvattu siinä prosessissa, jossa Ylen rahoituksesta päätetään.
Nykyhallitus on määrätietoisesti murentamassa ajatusta siitä, että Yle on koko eduskunnan ja kansalaisten Yle.
Nyt näyttää siltä, että Sipilän hallitus on päättänyt tehdä Ylestä hallituksen Ylen.
Yleisradion kehittäminen on tapahtunut hyvässä parlamentaarisessa valmistelussa ja yhteistyössä, jolle Sipilän hallitus on nyt viitannut kintaallaan.
Ensinnäkin rahoitukseen on puututtu päättämällä indeksijäädytyksistä. Hallituksen tavoitteena on myös siirtää YLEn rahoitus budjettiin, jolloin hallitus voisi kulloistenkin halujensa mukaan säätää rahahanoja tiukemmalle.

Näin parlamentaarisesti valvottu koko kansan yleisradioyhtiö alistettaisiin kulloistenkin hallitusten renkipojaksi. Hallituksen mahdollisuus säätää rahoitusta voisi saada YLEn olemaan varovainen ja myötäsukainen suhteessa hallituksen esityksiin.
Median on oltava neljäs valtiomahti, vallan vahtikoira pikemmin kuin sylikoira. 
YLE on paitsi keskeinen, riippumaton toimija suomalaisessa mediakentässä, myös hoitaa tärkeitä julkisen palvelun tehtäviä: kotimaista ohjelmatuotantoa, lasten- ja nuortenkulttuuria, kielivähemmistöjen palveluita, opetusta, alueellista tasa-arvoa jne.
Tällaiset tuotannot jäävät kaupalliselta medialta tekemättä.
Väitteet YLEn roolista mediakentän kilpailuhäirikkönä ovat pääasiassa puppua  - YLE ei ole keskeinen tekijä kaupallisen median ajautumisessa ahdinkoon.
Sinänsä kotimaisen median tulevaisuudesta on syytä olla huolissaan, sillä moniääninen ja –arvoinen tiedonvälitys on keskeinen vapaan yhteiskunnan tekijä ja tunnusmerkki.
Kaupallista mediaa ei kuitenkaan vahvisteta kyykyttämällä YLEä.
Oppositio on esittänyt hallitukselle vaatimuksen, että hallitus peruisi yksipuoliset esityksensä Ylen rahoituksen heikentämisestä ja palauttaisi Ylen rahoituksen parlamentaariseen, kaikkien eduskuntapuolueiden ohjaukseen.
Sipilä, Stubb ja Soini eivät ole tähän suostuneet.
Sen sijaan Kokoomusta parlamentaarisessa Yle-työryhmässä edustava Eero Lehti tuli viime viikolla ulos sanomalla, että Yle pitäisi yksityistää ainakin osittain.
Kirjoitin hakukone Googleen sanat Eero Lehti ja Yleisradio: Google ohjasi minut ensimmäiseksi rasistiselle Hommafoorumin sivulle, jossa riemuittiin Lehden ulostulosta.
Eikö tämän pitäisi herättää Sipilän hallitus? Moniarvoisuuden ja monikulttuurisuuden ja vähemmistöjen puolustaminen on Ylelle laissa annettuja tehtäviä.
Suomen ei pidä lähteä Puolan eikä Unkarin tielle. Me tarvitsemme Yleisradiota, joka uskaltaa kysyä hallituksen ministereiltä vaikeita kysymyksiä, jos siihen on aihetta.
Prosessi, jossa Ylen rahoituksesta päätetään, on osa sen riippumattomuutta. On kohtalokasta suomalaisen demokratian ja vapaan tiedonvälityksen kannalta, ettei hallitus tätä myönnä.

Hyvät Vihreät,

Tällä viikolla uutisointiin, että hallitus aikoo vähentää käräjäoikeuksien määrää radikaalisti.
Käräjäoikeuksien vähentäminen heikentää oikeuspalveluiden saatavuutta ja kansalaisten oikeusturvaa ja lisää näin eriarvoisuutta.
Kun käräjäoikeuksia on yhä harvemmassa, oikeuspalveluita tarvitsevien kansalaisten matkakulut ja oikeuskulut kasvavat.
Varakkailla on jatkossa Suomessa paremmat mahdollisuudet saada oikeuspalveluita kuin pienituloisilla. 
Veikkaan, ettei hallitus ole taaskaan arvioinut esityksensä vaikutusarviointeja – tai jos on, mikä on vielä pelottavampaa – se ei ole niistä välittänyt. 
Samaan aikaan kun hallitus vähentää kansalaisten oikeusturvan kannalta olennaisia oikeuspalveluita, hallituksen istuvat ministerit kyseenalaistavat lainsäätämisen perustuslaillisuutta valvovan perustuslakivaliokunnan tarpeellisuuden.
Hallitus ivaa ja pilkkaa perusoikeuden asiantuntijoita ja professoreja, nauraa kaiken maailman päivystäville dosenteille,
perustuslakioppineille, joiden lausunnot hallitus näkee pelkkänä jarruna omille huonosti valmistelluille lakiesityksilleen.
Kansainvälisiä sopimuksia ja ihmisoikeuksien kunnioittamista kyseenalaistetaan hätäisesti kyhätyillä esityksillä, kuten perheenyhdistämistä rajoittavalla lakiesityksellä, josta Ville puhui.

Hyvät ystävät,

Vaikka vuosi on vasta alussa, hallitus on jo jatkanut tavallisten ihmisten elämää kurjistavaa linjaansa. Viime syksynä me vihreät saimme taistella sekä eduskunnassa että kunnanvaltuustoissa sen puolesta, että varhaiskasvatus säilyisi laadukkaana. Että subjektiivista päivähoito-oikeutta ei rajattaisi eikä ryhmäkokoja kasvatettaisi. Osa taisteluista voitettiin mutta valitettavasti hyvin monen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen riippuu tulevaisuudessa vanhempien työtilanteesta. Moni lapsi viettää päivänsä isoissa päiväkotiryhmissä.
 
Tämä kamppailu päivähoidon puolesta on monissa kunnissa yhä käynnissä. Silti hallitus iskee jo seuraavan kortin pöytään: tulevaisuudessa varhaiskasvatuksesta tulee maksaa roimasta nykyistä enemmän.

Hallitus esittää päivähoitomaksuihin erittäin suurta korotusta. Keskituloisen perheen, jossa on kaksi vanhempaa ja kaksi päivähoitoikäistä lasta, kuukausittaiset päivähoitomaksut voivat nousta jopa 120 euroa. Kun maksut ovat nykyisin maksimissaan 551 euroa, on korotusprosentti valtava.
 
Nämä eivät ole rikkaita perheitä. Ylimpään maksuluokkaan päätyy noin kolmen tonnin kuukausituloilla. Samoihin ihmisiin osuu suuri joukko hallituksen muitakin leikkauksia. Yksin päivähoitomaksun korotukset ja hallituksen suunnittelemat pakkolait veisivät kahden julkisella sektorilla työskentelevän vanhemman perheeltä noin 8 000 euroa vuodessa. Tämä on valtava summa.
 
Jos päivähoidon maksuja halutaan maltillisesti korottaa, tulee se tehdä kestävämmällä tavalla. Parasta olisi laatia uusi, korkeampi maksuluokka. Näin ollen aidosti rikkaat ihmiset maksaisivat päivähoidosta muita enemmän. Nyt samassa maksuluokassa on ihmisiä, joiden kuukausiansiot ovat 3 000 euroa ja ihmisiä, joiden ansiot ovat 12 000 euroa. Rikkailla olisi varaa maksaa enemmän.
Myös hallituksen aikomus leikata vanhempainvapaan lomakertymää heikentää naisten asemaa työelämässä.
Vanhempainvapaan leikkaaminen kohdistuu erityisesti naisiin, sillä isät käyttävät vain alle yhdeksän prosenttia kaikista vanhempainvapaapäivistä
Vanhempainvapaan lomakertymän poisto olisi suurin tulonleikkaus yksinhuoltajille, joista 90% on naisia.

Sukupuolisokea hallitus ei ole nähnyt tässäkään naisia syrjivässä lakiesityksessä mitään ongelmia. Sukupuolivaikutusten arviointi jää jälleen oppositiolle.

Myös hallituksen aikomus sallia alle vuoden perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden solmimisen iskee jälleen naisiin. 
Esitys tarkoittaa, että naisten pätkätyöt tulevat lisääntymään nykyisestä.
Kuitenkin määräaikaiset työsuhteet kasaantuvat jo nyt naisille ja erityisesti nuorille synnytysiässä oleville naisille.
 
Hallitus lisää nuorten naisten pätkätöitä, mutta ei aio edistää vanhempainvapaan tasaisempaa jakamisesta vanhempien kesken.

Tämä yksipuolinen pienituloisia ja sukupuolieroja kasvattava politiikka on uskomatonta, kun hallitukselta päinvastoin tarvittaisiin konkreettisia tekoja luottamuksen ja uskon palauttamiseksi.
Oppositio on toistuvasti joutunut teettämään vaikutusarvioinnit, joita hallitus ei ole tehnyt.
Tilasin viime syksynä eduskunnan tietopalvelulta laskelman, miten hallituksen suunnittelema eläkkeensaajien asumistuen lakkauttaminen vaikuttaisi eläkkeensaajien tilanteeseen.
Esitys olisi pudottanut ainakin 30 000 uutta eläkeläistä köyhyysrajan alapuolelle.
Vihreä eduskuntaryhmä teki ehdotuksestani hallitukselle välikysymyksen eläkkeensaajien kohteluista.
Esittelin laskelmia hallitukselle eduskunnan suuressa salissa ja hallitus joutui perääntymään esityksestään, jolla olisi painettu köyhyyteen kymmeniä tuhansia uusia suomalaisia.
Tänä keväänä hallitus on jälleen tekemässä lakiesityksiä, joiden sukupuoli- ja tulonjakovaikutukset on puutteellisesti arvioitu.
Hallitus ei arvioi päätöstensä kokonaisvaikutuksia mihinkään ihmisryhmään.
Säälimätön hallitus säästää erityisesti pienituloisten ja tavallisten työtä tekevien selkänahasta.
Päivähoitomaksujen korotukset lyödään ihmisille, joilta on jo leikattu. Edessä on kuitenkin koko joukko ihmisten arkeen ja toimeentulon liittyviä päätöksiä - lääke- ja matkakorvaukset, varhaiskasvatukset maksut - joiden yhteisvaikutuksista pitäisi ehdottomasti olla selvillä ennen kuin päätökset tehdään.
Vaikutusarvioiden puutteeseen kiinnitti huomiota myös talouden arvioneuvosto. Tuoreessa arviossaan neuvosto peräänkuuluttaa arviota myös siitä, miten hallituksen päätökset vaikuttavat tulonjakoon.
Hallituksen valitsemalla tiellä – mittavat leikkaukset käytännössä pelkästään menoja ja sosiaaliturvaa leikkaamalla – lopputulos on melkein väistämättä tuloeroja kasvattavaa.
Tai kuten neuvosto sanansa asettaa: ”Sitoutuminen vaadittavan sopeutuksen toteuttamisen pelkästään menojen ja sosiaaliturvan leikkauksilla rajoittaa tarpeettomasti finanssipolitiikan vaihtoehtoja.”
Jos veroelementti olisi käytössä, olisi hallituksen mahdollista tehdä selvästi oikeudenmukaisempaa politiikkaa.
Harkituilla veroilla voitaisiin korvata talouden kasvunkin kannalta kaikista älyttömimpiä koulutusleikkauksia. Hyvin rakennetulla verokokonaisuudella voitaisiin puuttua köyhyyteen ja pienentää tuloeroja. Jos haluttaisiin.

Hyvät ystävät,
Ei riitä, että me oppositiossa vaadimme yksittäisten lakien sukupuolivaikutusten arviointia.
Ei riitä, että kaadamme yksittäisiä esityksiä.
Oikeudenmukaisuuden ylläpitäminen edellyttäisi, että katsotan laajempia kokonaisuuksia ja koko yhteiskuntaa – enkä puhu nyt vain abstrakteista rakenteista, vaan arjesta: siitä, mitä ruoka, lääkkeet ja päivähoito maksavat.   
riittääkö sairaseläkeläisen rahat lääkkeiden jälkeen myös vuokraan, onko myös yksinhuoltajan ja pitkäaikaistyöttömän lapsella varaa opiskella.
Luottamuksen säilyttäminen edellyttää, että voimme vastata kyllä, kun meiltä kysytään, onko meillä vielä toivoa.
Toivoa on niin kauan kuin emme pidä hyväksyttävänä sitä, että joihinkin ihmisiin suhtaudutaan taustansa takia eri tavalla kuin muihin ihmisiin, vaan kaikkia kohdellaan yhtä kykenevinä, vastuullisina, ajattelevina kansalaisina - ihmisinä.

 

 

Tagit: eriarvoisuus Yleisradio perheenyhdistäminen päivähoito varhaiskasvatus perusoikeudet perustuslaki Ihmisoikeudet

Varhaiskasvatuksen rajaus lisää syrjäytymistä

Hallituksen esitys subjektiivisen päivähoito-oikeuden lakkauttamisesta meni tänään läpi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hallituspuolueiden äänin. Jatkossa työttömien perheiden lapsilla on oikeus vain osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Tämä on surullista, sillä yksikään valiokuntamme kuulemista yli kahdestakymmenestä asiantuntijasta ei kannattanut varhaiskasvatuksen säätämistä harkinnanvaraiseksi.

Onneksi monet suuret kaupungit ovat päättäneet, etteivät ne suostu ottamaan käyttöön Sipilän hallituksen lakimuutosta. Näin on päätetty Vihreiden aloitteesta mm. Helsingissä, Espoossa ja Tampereella.

Asiantuntijoiden yksimielinen viesti oli, että lakimuutoksen myötä lasten eriarvoisuus, kaltoinkohtelu ja syrjäytyminen lisääntyvät. Lailla tavoitellaan säästöjä, mutta asiantuntijoiden näkemys on, että lakimuutoksen kustannussäästöt ovat kyseenalaisia ja todennäköisempää on, että syrjäytymisen ja lastensuojelun kulut kasvavat.

Lastensuojelulla ja varhaiskasvatuksella on pitkä yhteinen historia. Varhaiskasvatus on nähty kaikkein kustannustehokkaimpana keinona kaventaa lasten taustoista johtuvia eroja.  Tästä syystä on ajateltu, että päiväkodin kynnyksen pitäisi olla mahdollisimman matala. Kun päivähoito on lapsen oikeus, joka ei riipu vanhemman tilanteesta, pystytään perheitä leimaamatta mahdollisimman tehokkaasti ehkäisemään lasten kaltoinkohtelua, ylisukupolvista huono-osaisuutta ja syrjäytymistä.

Nyt tähän tulee muutos. Kun varhaiskasvatuksesta  tulee harkinnanvarainen palvelu, joka riippuu vanhemman asemasta työmarkkinoilla, se lakkaa olemasta lapsen oikeus ja siitä tulee vanhemman etu. Kaikkein parhaimmassa asemassa tulevat olemaan varakkaat aikuiset, ja huonoimmassa asemassa köyhät huono-osaiset lapset.

Lain säätämisen taustalla tuntuu olevan ideologinen halu kurittaa pienituloisia lapsiperheitä ja ajaa äidit pois työelämästä. Mitään järkeä tämän lain säätämisessä ei nimittäin ole.

Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2004 teettämä selvitys osoitti, että sellaisten lasten osuus, joiden vanhemmista toinen on kotona ja lapsi kokopäivähoidossa, oli noin 10 % kaikista kokopäivähoidossa olevista lapsista. Näiden lasten taustalta löytyi vahvoja perusteita lapsen kokopäivähoidon tarpeelle: vanhempien kielitaidottomuutta, mielenterveysongelmia, työkyvyttömyyttä, vakavasti sairaiden sisarusten erityishoidon tarvetta sekä pätkätöitä.

Hallitus on nyt käytännössä rajaamassa juuri näiden perheiden oikeutta varhaiskasvatukseen. Oletettavaa on, että seuraukset näkyvät ja tuntuvat juuri heikoimmassa asemassa olevien perheiden arjessa ja lastensuojelun kuluissa.
 

Varhaiskasvatusoikeuden tekeminen harkinnanvaraiseksi ei tule tuomaan säästöjä. Seurauksena on lisää hallintoa, byrokratiaa, perheiden leimaamista sekä asiantuntijalausunto- ja valitusprosesseja. Lisäksi tulevat varhaisen tuen heikentymisestä koituvat kustannukset.

Juuri näistä syistä jotkut isoimmista kaupungeista, mm. Helsinki ja Espoo, ovat ilmoittaneet, etteivät ne aio ottaa lakia käytäntöön. Näissä kaupungeissa ei haluta panostaa byrokratiaan ja perheiden kyttäämiseen, vaan ennaltaehkäisyyn ja lasten hyvinvointiin.
 
Toisaalta kuntien mahdollisuus päättää itse, takaavatko ne kaikille lapsille kokopäiväisen paikan päiväkodista vai ei asettaa lapset eriarvoiseen asemaan sen mukaan, mitä kunnan päättäjät ovat sattuneet päättämään.

Lasten eriarvoisuus kasvaa sillä maksukykyisen perheen lapsella on mahdollisuus päästä kokoaikaiseen hoitoon yksityiseen päiväkotiin, mutta julkisen puolen lapset joutuvat taistelemaan kokopäiväpaikoista. Heikoimmin taistelussa käy työttömien lapsille.

Hallitus vie lapsilta, mutta ei anna heille tilalle mitään. Tähän saakka 0-6-vuotiaiden ikäisissä lastensuojelun asiakasmäärät ovat olleet pienemmät kuin tätä vanhempien lasten kohdalla. Todennäköisesti tilanne tulee nyt muuttumaan huonommaksi. Lastensuojelun tarpeen kasvu voitaisiin ehkä välttää, jos oikeus subjektiiviseen hoitoon ja varhaiskasvatukseen korvattaisiin esimerkiksi tehokkaammalla neuvolapalvelulla, mutta sitä hallitus ei ole tekemässä.

Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten uskottelee meille, että mielenterveysongelmaiseen perheeseen syntynyt lapsi voi edelleen saada kokopäiväpaikan, koska äidillä ja isällä on oikeus hakea sitä.  Moniin sairauksiin, erityisesti mielenterveys- ja päihdeongelmiin, kuuluu kuitenkin paitsi halu kieltää oma sairaus, myös se ulkopuolisilta niin pitkälle kuin mahdollista. Hinnan maksavat liian usein lapset.

Miten järjestelmä tästedes tunnistaa ajoissa lapsen, joka tarvitsisi kokopäiväpaikan, jos vanhempi ei osaa sitä hakea? Tätä hallitus ei ole pohtinut. Korvaavaa varhaista tukea ei ole ajateltu eikä tarjota.

Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallitus uskottelee meille, että maahanmuuttajataustaisella perheellä on mahdollisuus hakea päivähoitopaikkaa, joka nyt on tehty harkinnanvaraiseksi. Mutta miten, jos vanhempien kielitaito ja tieto byrokratian kiemuroista on puutteellista?

Yksikään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemista asiantuntijoista ei kannattanut maahanmuuttajataustaisten perheiden varhaiskasvatuksen rajaamista ja säätämistä harkinnanvaraiseksi. Päivähoito on todettu kaikkein tehokkaimmaksi tavaksi tukea lapsen kielen oppimista ja myöhempää koulussa pärjäämistä. Tämä pätee myös kantasuomalaisiin lapsiin, mutta maahanmuuttajat ovat koulupudokkaissa ja syrjäytyneissä nuorissa yliedustettuina.

Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten hallitus teeskentelee, ettei se ole kuullut työelämän muutoksesta, tosiasiasta, että yhä useampi nuori äiti joutuu tyytymään väliaikaisiin pätkä- ja silpputöihin, koska muuta ei ole tarjolla. Monilla aloilla vuoden työsopimus voi tulla muutaman päivän varoitusajalla. Entä, jos sitä ei voi ottaa vastaan, kun tarjolla on vain osapäivähoitoa?

Varhaiskasvatuksen laadun heikennys iskee etenkin osapäivähoidossa oleviin lapsiin. Yli 3-vuotiaiden ryhmässä saa jatkossa olla 21 lapsen sijasta 24 lasta, mutta jos ryhmässä on osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa olevia lapsia, ryhmäkoko voi olla jopa 39. Osa-aikaisten lasten ryhmässä myös hoitajia on vähemmän.  Pätkätyöntekijän puolikkaalle lapselle saa riittää puolikas syliä ja hoivaa.

Varhaiskasvatuslain muutos tulee vähentämään naisvaltaisen alan työllisyyttä ja lisäämään alan osa-aikaisia työsuhteita. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tulee vähentämään entisestään pienten lasten äitien työssäkäyntiä, sillä äidit kantavat Suomessa paljon suuremman hoivavastuun kuin isät. Näin alennetaan äitien työllisyysastetta ja menetetään verotuloja. Myös julkisen talouden näkökulmasta päivähoidon rajaaminen on pelkästään huono ajatus. Lakimuutos tulee lisäämään byrokratiaa tavalla joka syö palveluiden heikentämisestä saatavat säästöt. Ei siis ihme, ettei hallitus ole arvioinut lakinsa pitkän aikavälin todellisia kustannussäästöjä eikä lapsi- ja sukupuolivaikutuksia.

Tätä lakiesitystä eivät tulevat sukupolvet kiitä. Se tullaan muistakaan muutoksena, jonka myötä Suomessa hyväksyttiin, että lapset ovat varhaiskasvatuksesta lähtien eriarvoisessa asemassa. Suomi otti taka-askelen luokkayhteiskunnaksi.

 

Tagit: varhaiskasvatus lapsen oikeudet päivähoito eriarvoisuus Lapset Helsinki

Terveyserojen kaventaminen - soteuudistuksen tärkein tavoite

Kolme päivää sitten hallitus oli vähällä kaatua, kun sotealueiden määrästä ei oltu saada sopua. Kaksi päivää sitten ilmoitettiin, ettei hallitus tähän kaadu, vaan sopu on syntynyt ja että rahoitusmallista ja valinnanvapauden toteuttamisen tavoista tiedotetaan maanantaina, siis tänään. Valitettavasti kansalainen ei tullut tämänpäiväisestä tiedotustilaisuudesta hullua hurskaammaksi. Tiedotustilaisuudessa ei kerrottu juuri mitään, mitä emme olisi kuulleet jo aikaisemmin, ja isoimmat kysymysmerkit jäivät edelleen ilmaan.

Hallitus ei kertonut, mitkä keskussairaalat tullaan lakkauttamaan, jotta säästöä syntyisi ja sotealueiden yhteistyö vahvistuisi. Hallintohimmeliin ei juuri tullut lisävalaistusta. Hallitus ei kertonut, mitkä ovat ne kolme kahdeksastatoista itsehallintoalueesta, joilla ei jatkossa tule olemaan omia sotepalveluita. Harjoituksen perustuslailliset riskit jäivät edelleen mietityttämään, samoin se, miksi tehdä välivaiheen malli kun voisi kerralla tehdä sellaisen, jota asiantuntijatkin pitävät hyvänä. (Vastaus on toki itsestäänselvä: koska aluepolitiikka jyräsi kansalaisten hyvinvoinnin.)

Vastoin suuria odotuksia hallitus ei myöskään avannut, mitä se tosiasiassa tarkoittaa potilaan valinnan vapauden lisäämisellä. Itseäni askarrutti eniten se, miten hallitus aikoo ratkaista suomalaisen terveydenhoidon suurimman ongelman, eriarvoisuuden ja terveyserojen jatkuvan kasvun. Tai kuinka hallitus aikoo toteuttaa valinnan vapauden lisäämisen tavalla, joka ei kasvata kuilua hyvinvoivien ja heikompiosaisten suomalaisten välillä: niiden, joilla on osaamista ja voimavaroja valita palvelunsa, ja niiden, jotka ovat liian heikkoja hakeutuakseen ylipäätään luukulle, jolta on apua on ehkä saatavissa?

Olemme saaneet lukea, että niin hallituksen poliitikot kuin jotkut terveydenhoidon asiantuntijat kehuvat hallituksen ratkaisua siitä, että tulevaosuudessa myös köyhillä on pääsy yksityislääkärin vastaanotolle. Valitettavasti tämä on melko kaunisteltu kuva siitä mitä hallitus aikoo tehdä ja mihin sillä on mahdollisuuksia.
Palveluiden valinnan vapauden lisääminen ei tule tarkoittamaan sitä, että palvelut harmonisoidaan ylhäältä alas niin, että itähelsinkiläisellä tai pohjoiskarjalaisella työttömällä on jatkossa yhtä hyvät ja monipuoliset palvelut kuin ministerillä tai hyvätuloisella Helsingin keskustan asukkaalla. Jos näin toimittaisiin, hallitus ei saavuttaisi soteuudistuksella tavoittelemiaan kolmen miljardin euron säästöjä. Olisi rehellistä myöstää, että tämä on tilanne.

Vaikka monet kysymykset jäivät tänään auki, pidän yksinomaan hyvänä sitä, että valinnan vapautta lisäävä lainsäädäntö valmistellaan rinnan monikanavaisen rahoitusjärjestelmän purkamisen kanssa. Nykyisen mallin ongelmana on se, että varakkaat ja hyvinvoivat käyttävät hyötyvät huomattavasti enemmän yksityislääkäreiden Kela-korvauksista kuin heikompiosaiset ja paljon sairastavat, jotka eivät saa työterveyshuollon tai yksityislääkäreiden kautta lähetteitä yksityisen puolen kustannuksiin. Nämä epäreilusti kanavoituvat verovarat on saatava kanavoitua julkisen perusterveydenhoidon ja sosiaalipalveluiden vahvistamiseen. Tämä on ehdoton edellytys valinnanvapauden lisäämiselle, muuten vain kasvatamme terveyseroja edelleen.

Terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisen kannalta on välttämätöntä vahvistaa terveyspalveluiden ja sosiaalipalveluiden saumatonta yhteistyötä. Mutta miten käy sosiaali- ja terveyspalveluiden saumattoman yhteistyön vahvistamiselle, jos potilas jatkossa valitsee yhä useammin yksityisen palvelun tuottajan?

Jos potilaalla on yksinkertainen terveysongelma, joka on helppo diagnosoida ja hoitaa, kysymys sosiaali- ja terveyspalveluiden saumattoman yhteistyön tärkeydestä ei nouse. Mutta kun kyse on vanhemmasta tai perheestä, jossa on päihde- ja mielenterveysongelmia, mahdollisesti lastensuojelun tai muun sosiaalisen tuen tarvetta, on hyvin tärkeää hoitaa paitsi ihmistä kokonaisuutena, koko perhettä.

Oireellista oli se, että valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa puhuneet ministerit Rehula, Vehviläinen ja Toivakka unohtivat kokonaan mainita sosiaalipalvelut. Puhe oli pelkästään terveyspalveluista, vaikka kyseessä on sosiaali- ja terveysuudistus, jonka keskeiseksi tavoitteeksi on mainittu sosiaali- ja terveyspalveluiden välisen integraation parantaminen.

Kuvaavaa on sekin, että sosiaalipalveluiden mainitseminen jäi virkamiehen varaan. Tiedotustilaisuuden viimeisten minuuttien aikana sotevalmistelua johtava Tuomas Pöysti kertoi, että valinnan vapauden on tarkoitus koskea Suomessa paitsi terveydenhoitoa, myös sosiaalipalveluita. Tästä olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmän.

Millä tavalla sosiaalipalveluiden valinnanvapaus aiotaan toteuttaa? Miten hallitus esimerkiksi aikoo ratkaista tietosuojaongelman -  eihän yksityisen terveystalon lääkäri voi esimerkiksi todeta potilaskansiosta potilaan tai tämän perheen mahdollisia lastensuojeluasiakkuuksia tai päihdeongelmia.

Entä miten yksityinen taho laskuttaa siitä, että lääkäri huomioi paitsi potilaan terveysongelmat, myös muun sosiaalisen tuen? Kuinka ihmisen – perheestä puhumattakaan - kokonaisvaltainen hoito hinnoitellaan?

Ministeri Rehula mainitsi tiedotustilaisuudessa, että hallituksen tarkoituksena on vahvistaa kilpailua eri tuotantotapojen kesken. Toivottavasti valinnanvapauden lisääminen ei tarkoita, että kaikki palvelut perustasolta erikoissairaanhoitoon kilpailutettaisiin. Pysyvyys, yhteistyö ja saumaton tiedonkulku vaarantuvat, mitä enemmän sosiaali- ja terveyspalveluissa on vaihtuvia toimijoita. Tällöin etäännyttäisiin kauas soten molemmista tavoitteista: integraation vahvistumisesta terveyspalveluiden ja sosiaalipalveluiden välillä, samoin kuin perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon välillä.

Kannattaa myös muistaa, että hallitus tavoittelee soteuudistukselle kolmen miljardin euron säästöä. Suurinta säästöä hallitus tavoittelee epäilemättä vähentämällä päivystyssairaaloiden määrää huomattavasti nykyisestä. Tämä tarkoittaa nykyistä vähemmän täyden palvelun 24/7 –päivystyssairaaloita, samoin kuin nykyistä kauempana sijaitsevia synnytyssairaaloita ja enemmän eri sotealueiden väälistä yhteistyötä, erikoistumista ja työnjakoa.

Pidän hallituksen esittelemää 18 itsehallintoalueen ja 15 sotealueen mallia perustuslain kannalta riskaabelina. Perustuslaillisuus saattaa edellyttää, että Keskusta luopuu 18 itsehallintoalueesta ja poliittisesta vallastaan niillä. Poliittista valtaa tärkeämpää on se, mitä tapahtuu kansalaisten eriarvoisuudelle ja terveyseroille. Sen pitäisi olla soteuudistuksen tärkein kriteeri ja huoneentaulu, kunnes sote on saatu pakettiin.

Tagit: sote Sosiaali- ja terveydenhuolto terveyserot eriarvoisuus

Ojennetaan käsi hukkuvalle, pelastetaan kehitysyhteistyö

Videolla näkyy hätääntyneitä, hämmentyneitä lapsia ja koulutettuja aikuisia jotka ovat pakenemassa Syyriasta sodan jaloista Kosin lomasaarelle, jonne yleensä paetaan länsimaista aurinkolomalle lataamaan akkuja. Turkissa on jo 2 miljoonaa Syyriasta paennutta ihmistä, jotka haluavat vain pysyä hengissä. Samaan aikaan Suomessa jotkut ovat katsoneet tarpeelliseksi lietsoa paniikkia siitä, että pakolaiskiintiö on Syyrian tilanteen takia nostettu kahdeksasta sadasta tuhanteen.

Suomen hallitus tekee kovaa ja armotonta politiikkaa. Tänään julkaistu VM:n budjettiesitys antaa kylmää kyytiä maailman köyhille. Kehitysyhteistyöstä leikataan 330 miljoonaa euroa sekä noin 70 miljoonan euron vuotuiset päästökauppatulot. Tämä tarkoittaa, että kehitysyhteistyön määrärahat leikataan liki puoleen nykyisestä. Suomi lyö Välimereen hukkuvaa näpeille. 

Leikkaukset voi konkretisoida esimerkiksi siten, että Suomen päätöksen seurauksena 80 000 lasta ei pääse kouluun, 30 000 lasta ei saa riittävää ravintoa ja arviolta ainakin sata suomalaista järjestösektorin työntekijää jää työttömäksi. Juuri järjestöt ovat vieneet ruohonjuuritason konkreettista apua maailman köyhimpiin maihin ja tällä työllä on ollut suomalaisten laaja tuki. 
 
Samalla kun kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä leikataan 49 miljoonaa, muutetaan apuluontoisesta kehitysyhteistyöstä 130 miljoonaa lainaksi ja Finnfundin pääomittamiseen. Kokoomuksen ministeri Toivakan johdolla Suomen kehitysyhteistyön painopiste siirtyy köyhyyden vähentämisestä suomalaisten yritysten vienninedistämiseen. 
 
Lisäksi Sipilän, Stubbin ja Soinin hallitus purkaa edellisen eduskunnan ja myös omassa ohjelmassaan hyväksymänsä päätöksen ohjata päästökauppatulot kehitysyhteistyöhön vuoden 2016 loppuun saakka. Tämä on noloa ja eikä yhtään paranna Suomen mainetta kainsainvälisillä areenoilla. 

Pakolaisia on maailmassa enemmän kuin koskaan, ihmisiä hukkuu päivittäin Välimereen, miljoonia ihmisiä on sotien ja nälänhädän vuoksi ilman kotia. Perussuomalaisten mukaan maailman köyhiä pitää auttaa paikan päällä eikä Suomeen vastaanotettavien pakolaisten määrää tule kasvattaa. Kuitenkin leikkaamalla Suomen kehitysyhteistyön määrärahat alle kansainvälisten sopimusten perussuomalaiset ja Suomen hallitus estää myös maailman köyhimpien auttamisen siellä, missä he asuvat. Tämä ei ole vain noloa ja häpeällistä, tämä on historiallinen virhe, josta jälkipolvet tulevat meitä syyttämään. 

Estetään yhdessä kehitysyhteistyön lakkauttaminen. Allekirjoita vetoomus  täällä: http://pelastetaankehitysyhteistyo.fi

Tagit: Kehitysyhteistyö köyhyys eriarvoisuus

Hallitus romuttaa tasa-arvon ja lisää perheiden eriarvoisuutta

Sipilän hallitus vie kansalaisilta uskon politiikkaan. Eniten leikataan niiltä, joilla on valmiiksi vähiten.

Pääministeri Sipilä on sanonut, että kaikilta suomalaisilta leikataan. Se ei pidä paikkaansa. Meiltä hyväosaisilta ei viedä mitään - hyvätuloisen venevero on kuin veisi tikkarin ministerin suusta. 
 
Hyväosaisten säästäminen verojenkiristyksiltä yhdessä pieniosaisiin suunnattujen sosiaaliturvaleikkausten kanssa antaa viestin, että hallitus on luopunut tavoittelemasta hyvinvointivaltiota, jossa verotuksella tasataan tuloeroja ja vähennetään köyhyyttä. Tämä vie toivon kansalaisilta.
 
Hallituksen leikkauksista suurin osa kohdistuu pienituloisiin ja heihin, joille julkiset palvelut ovat elintärkeitä. Sosiaalietuuksiin kohdistetut indeksien leikkaukset kasvattavat tuloeroja, pienituloisuutta, lapsiköyhyyttä ja köyhyydessä elävien vanhusten määrää. Julkisia palveluita heikennetään ja palvelumaksuja korotetaan.
 
Hallitus on sokea köyhyydelle, eriarvoisuudelle, romuttaa hyvinvointivaltion turvarakenteet ja unohtaa tasa-arvon. Sukupuolten tasa-arvon edistämisessä hallitus ottaa ainoastaan taka-askeleita.
 
Jos hallitusohjelmasta pitäisi päätellä, millaisen Suomen kolmen ässän hallitus haluaa, vastaus kuuluisi: hallitus haluaa Suomesta eriarvoisen takapajulan, jossa köyhien perheiden lapsilta on viety tasavertainen mahdollisuus opiskeluun ja jossa nuoret naiset eivät enää uskalla hankkia lapsia. 
 
Sipilän hallituksen ohjelma on ensimmäinen hallitusohjelma sitten Paavo Lipposen ensimmäisen hallitusohjelman, joka ei mainitse tasa-arvon edistämistä hallituksen tavoitteena eikä erittele keinoja tasa-arvon saavuttamiseksi. 
 
Hallitus jättää ruman jäljen suomalaisen tasa-arvon historiaan. Vaikka tasa-arvo meillä toteutuu edelleen puutteellisesti, hallitusohjelmakirjauksilla on ollut tärkeä rooli tasa-arvon edistämisessä. 
 
Hallitusohjelman ainoa viittaus sukupuolten tasa-arvoon on toteamus siitä, että miehet ja naiset ovat Suomessa tasa-arvoisia. Hallituksen käsitys, että tasa-arvo on Suomessa jo riittävästi toteutunut eikä sitä kohti tarvitse erikseen pyrkiä, osoittaa pöyristyttävää tietämättömyyttä tai piittaamattomuutta.  
 
Hallitus ei esitä tekemiensä leikkausten ja elvytystoimien vaikutuksia tulonjakoon, mutta ei myöskään sukupuolivaikutuksia. Johtuuko tämä hallituksen häpeästä omaa politiikkaansa kohtaan? 
 
Vaikka hallitus ei tee sukupuolivaikutusten arviointia, hallituksen toimilla on merkittäviä sukupuolivaikutuksia. Indeksileikkauksista selvästi suurempi osa – 58 % – kohdistuu naisiin kuin miehiin. 
 
Myös julkisen talouden leikkauksista valtaosa kohdentuu naisvaltaisille aloille. Julkisella sektorilla työskentelevistä 72% on naisia. Julkisen sektorin leikkaukset johtavat siis työpaikkojen vähenemiseen erityisesti naisilta. Kuntiin ja niiden tehtäviin kohdistuvat leikkaukset, samoin kuin hallituksen uhkaus antaa kunnille vapaat kädet olla noudattamatta osaa nykyisestä peruspalveluita koskevaa lainsäädännöstä johtaa myös erityisesti naisiin kohdistuviin irtisanomisiin. 
 
Hallituksen julkiseen sektoriin kohdistetut leikkaukset iskevät kaikkein kipeimmin naisvaltaisiin aloihin ja lisäävät naisten työttömyyttä. Hallitus tekee oikeistolaista sosiaalipolitiikkaa, jossa hoivavastuu vyörytetään julkiselta yksityiselle. Kun näin tehdään, vastuun kantavat ennen muuta naiset. 
 
Hallituksen kaavailema vanhempainvapaan lomakertymän leikkaus koskee nimenomaan naisia, sillä he käyttävät vanhempainvapaasta yli 90 %. Vanhuspalvelujen henkilöstön vähentäminen, päivähoidon ryhmäkoon kasvattaminen ja koulujen luokkakokojen suurentaminen koskevat naisvaltaisia aloja. 
 
Erityisen selkeä sukupuolittunut ja eriarvoisuutta kasvattava arvovalinta on päivähoitoon tehdyt leikkaukset ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto työttömien vanhempien lapsilta. Hallitus rajoittaa päivähoito-oikeutta, nostaa päivähoitomaksuja ja kasvattaa päiväkotien ryhmäkokoja.

Päivähoidon ryhmäkokojen kasvattaminen heikentää varhaiskasvatuksen laatua ja kasvattaa lasten eriarvoisuutta. Ryhmäkokojen kasvattaminen tarkoittaa myös päivähoidon työntekijöiden vähentämistä ja lisää naisvaltaisen alan työttömyyttä.  
 
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkaminen kohdistuu enemmän naisiin kuin miehiin, sillä naiset kantavat suurimman hoivavastuun lapsista. Siksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkaminen heikentää ennen muuta naisten työssäkäynnin edellytyksiä. Miksi hallitus heikentää naisten työssäkäynnin edellytyksiä, jos sen on tarkoitus kasvattaa työllisyysastetta? 
 
Hallitus on sokea epätasa-arvolle ja yksinhuoltajaperheiden köyhyydelle. Siksi hallitus näkee päivähoitomaksujen 0-maksuluokan pelkästään kannustinloukkuna. Suurin osa yksinhuoltajista on naisia, ja he kuuluvat yhteiskunnan pienituloisimpiin. Miksi hallitus haluaa kurittaa köyhimpiä yksinhuoltajia? Miksi hallitus harkitsee maksullista päivähoitoa juuri pienituloisimmille perheille eikä säädä sitä suoralta kädeltä varakkaimmille perheille luomalla uuden, ylimmän maksuluokan? 
 
Jos halutaan lisätä yksinhuoltajien työssäkäyntiä, ei pidä heikentää päivähoitopalveluita vaan päinvastoin monipuolistaa niitä ja parantaa osa-aikatyön kannattavuutta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen on ristiriidassa hallituksen työllisyystavoitteiden kanssa.
 
Nykyisillä pätkätyömarkkinoilla on yhä tärkeämpää, että päivähoito tukee työn vastaanottamista. Päivähoidon rajoittaminen heikentää naisten mahdollisuutta osallistua työelämään. Ilmeisesti naiset halutaankin pois työmarkkinoilta. 
 
Toimiva päivähoito ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon mahdollistavat vanhempien työssäkäynnin. Mutta kyse on myös lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen.  Työttömien ja pienituloisten perheiden lasten oikeutta varhaiskasvatukseen tulee puolustaa. Siitä tinkiminen on lasten luokkayhteiskunnan rakentamista, sillä tutkimusten mukaan varhaiskasvatus hyödyttää lasta enemmän kuin mikään muu koulutus. Varhaiskasvatuksesta hyötyvät nimenomaan huono-osaiset.
 
Naisten ja miesten palkkaeroja ylläpitävään kotihoidontukeen hallitus sen sijaan ei koske, vaikka – toisin kuin päivähoitomaksun nollaluokka – kotihoidontuki muodostaa oikean köyhyysansan ja kannustinloukun naisille. Siltä hallitus sulkee silmänsä ilmeisesti arvomaailmaan sopimattomana näkökohtana. Ilmeisesti oikeistokonservatiivinen perusporvarihallitus haluaa äidit kotiin. 
 
Ilmeisesti hallitus haluaa lisätä myös köyhyyden ja kouluttamattomuuden periytymistä, sillä pienituloisten perheiden lasten mahdollisuutta opiskella vaikeutetaan lisäämällä opiskelun lainapainotteisuutta ja poistamalla opintotuesta indeksi.
 
Hallitus aikoo sallia alle vuoden perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden solmimisen.  Tämä tarkoittaa, että naisten pätkätyöt tulevat lisääntymään nykyisestä. Määräaikaiset työsuhteet kasaantuvat naisille ja erityisesti nuorille synnytysiässä oleville naisille.
 
Hallitusohjelma siis lisää nuorten naisten pätkätöitä, mutta se ei sisällä kirjausta vanhempainvapaan tasaisemmasta jakamisesta vanhempien kesken. Miksi ei? Kun määräaikaisuudet kasaantuvat valmiiksi naisille, myös hallituksen kaavailema koeajan pidentäminen kohdistuu erityisesti naisiin.
 
Kuntatyöntekijöiden kelpoisuusehtojen alentaminen ja siitä seuraava palkkojen alentaminen tulee koskettamaan erityisesti naisia, sillä naiset muodostavat kuntatyöntekijöistä enemmistön. Sen sijaan pyrkimyksestä palkkatasa-arvoon hallitusohjelmassa ei ole halaistua sanaa. Onko hallituksen tarkoitus luopua kolmikantayhteistyöstä? Miten samaplkkaisuutta jatkossa edistetään, jos se ei ole hallituksen intresseissä ja yhteistyö palkansaajajärjestöjen kanssa perustuu yksinomaan uhkailulle? 
 
Perhehoitoa hallitus haluaa lisätä mutta siten, ettei valituilla toimenpiteillä kannusteta työikäistä aktiiviväestöä siirtymään perhehoitajiksi. Tarkoittaako tämä, että hallituksen tavoitteena on kasvattaa palkatonta hoivatyötä?  
 
Pitkäaikaisen laitoshoidon, palveluasumisen, kotiin annettavien palvelujen ja muiden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden asiakasmaksuja korottaminen koskettaa erityisesti naisia, sillä naiset muodostavat enemmistön eläkeköyhistä. 
 
Eläkeläisten asumistuen laskeminen osuu erityisesti pienituloisiin eläkkeellä oleviin naisiin, sillä köyhimmät vanhukset eli ne, joilla ei ole omaa asuntoa ja jotka asuvat vuokralla, menettävät eläkkeensaajien asumistuen leikkauksessa.
 
Hallituksen pitää lopettaa köyhiä ja lapsiperheitä kurjistava politiikka. Hallituksen pitää perua häpeällinen aikomuksensa leikata edelleen lapsilisistä ja työttömyysturvasta 120 miljoonaa euroa, ellei yhteiskuntasopimusta saada aikaan. 
 
Miksi hallitus itse ei vaali yhteiskuntarauhaa? Miksi hallitus lietsoo tyytymättömyyttä ja epäluottamusta tekemällä yksipuolisesti epäsolidaarista ja epäoikeudenmukaista politiikkaa? 
 
Hallitus on kolmikannan yksi osapuoli ja on ensiarvoisen tärkeää, että hallitus omilla toimillaan edistää esimerkiksi työelämän tasa-arvoa.  Hallituksen on pidettävä kiinni tavoitteesta kaventaa naisten ja miesten palkkaeroja. Myös itsensä työllistävien ja freelancereiden ja muiden työelämän heikompiosaisten aseman parantaminen edellyttää nimenomaan hallituksen aktiivisuutta kolmikantaneuvotteluissa. 
 
Hallitus voi vielä korjata politiikkansa suunnan. Varmistaakseen tasa-arvon edistymisen hallituksen tulisi laatia tasa-arvo-ohjelma, jonka toteuttamiseen koko hallitus sitoutuu. Hallituksen tasa-arvo-ohjelma ja sen väliseuranta ovat osoittautuneet hyviksi työkaluiksi, ja siksi niitä tulee jatkaa. Sukupuolinäkökulma pitää sisällyttää kärkihankkeisiin ja toimintasuunnitelmaan, muuten tehdään aivan sukupuolisokeaa politiikkaa. 
 
Talousuudistukset ovat kestävällä pohjalla vain, jos leikkaus- ja elvytystoimien vaikutukset naisiin ja miehiin ja eri tuloryhmiin arvioidaan avoimesti ja rehellisesti.

Tagit: Tasa-arvo hallitus2015 eriarvoisuus köyhyys Tuloerot Verotus

Köyhimpien perusturvaa pitää nostaa

THL julkisti tänään tuoreen raportin perusturvan riittävyydestä (2011-2015). Raportin mukaan perusturvan riittävyys on tällä vaalikaudella parantunut mutta on edelleen riittämätön. Vaalikauden alussa korotettiin köyhimpien perusturvaa. Tämän ansiosta tuloerot ja köyhyysriski ovat pienentyneet. Korotuksesta huolimatta perusturva on edelleen jäänyt jälkeen ansiotason noususta. 

Perusturvaetuudet eivät edelleenkään riitä kattamaan kohtuullista minimikulutusta. Heikoin tilanne on yksin vuokralla asuvalla työttömällä, opiskelijalla tai sairauspäivärahaa saavalla. Heillä perusturva kattoi selvityksen mukaan vain 71 prosenttia kohtuullisesta vähimmäiskulutuksesta. Kuilu perusturvan varassa elävän väestön ja muun väestön välillä on edelleen liian suuri.

Enemmistö suomalaisista voi hyvin, mutta yhä useampi on tilastojen mukaan köyhä. Köyhyys koskettaa tavalla tai toisella Helsingin väestöä vastaavaa määrä suomalaisia. Monen lähipiiristä löytyy joku, jolle köyhyys on väliaikaista tai pysyvämpää. Köyhyys ei aina näy päälle päin. Moni meistä on ollut jossakin kohtaa elämässään köyhä. Pitkittynyt työttömyys, yksin asuminen ja yksinhuoltajuus ovat edelleen merkittäviä riskitekijöitä köyhyydelle.

Noin neljännesmiljoona suomalaista elää kokonaan perusturvan varassa. Se tarkoittaa, että kotitalouden tuloista yli 90 prosenttia muodostuu perusturvaetuuksista. Vuosina 2011-2013 perusturvan varassa elävien määrä on kasvanut 26 000 henkilöllä.

Vihreät puolustavat hyvinvointivaltiota, jossa jokaisesta pidetään huolta. Haluamme pysäyttää eriarvoistumiskehityksen, jossa leipäjonojen Suomi ja menestyjien Suomi erkaantuvat toisistaan. Jokainen meistä voi pudota eikä kukaan ole täysin immuuni sairastumiselle, työttömyydelle tai syrjäytymiselle. Universaalit, yhteisesti verovaroin maksetut etuudet ja palvelut sekä maksuton koulutus ja terveydenhuolto hyödyttävät jokaista.

Perusturvan varassa elävien pienituloisten tilannetta on parannettava ensin. Se tarkoittaa, että perusturvaa on voitava nostaa ilman, että ansiosidonnaisia etuuksia samalla nostetaan. Työttömistä köyhimpiä ovat ne, joilla ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysrahaan.  

Siksi työmarkkinatukea on oltava mahdollista korottaa korottamatta samalla ansiosidonnaista. Kaikkein heikoimpia on aina autettava ensin.

THL julkisti ensimmäisen lakisääteisen arviointiraportin perusturvan riittävyydestä vuonna 2011. Tuolloinkin perusturva todettiin riittämättömäksi. Suurin osa perusturvaetuuksia saavista ei pystynyt kattamaan tuloillaan kohtuullisen minimin mukaista kulutusta. Vihreille yksi hallitukseen osallistumisen ehdoista kevään 2011 vaalien jälkeen oli perusturvan korottaminen vähintään sadalla eurolla. Eduskunta päättikin korottaa perusturvaa vuoden 2012 alussa: työttömyysturvan tasoa korotettiin 120 eurolla ja toimeentulotuen perusosaan tehtiin kuuden prosentin tasokorotus.

Vuoden 2012 perusturvakorotuksen ulkopuolelle jäivät vähimmäismääräinen sairauspäiväraha sekä äitiys- ja isyyspäiväraha. Nämä etuudet on korotettava työmarkkinatuen tasolle.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että THL:n raportin tulokset otetaan huomioon kevään hallitusohjelmaneuvotteluissa ja köyhimpien perusturva korotetaan riittävälle tasolle.

Eduskunnan köyhyysryhmä järjestää huomenna eduskunnassa seminaarin, jonka tarkoituksena on tuoda perusturvan ongelmia ja sen riittämättömyyttä päättäjien tietoisuuteen.

 

Tagit: perusturva köyhyys eriarvoisuus vähimmäiskulutus työttömyys toimeentulo

Sivut

Tilaa syöte RSS - eriarvoisuus