Ihmisoikeudet

Missä leirissä Suomi seisoo?

Poliittisia tekoja on kahta lajia. On aktiivisia päätöksiä, joilla esimerkiksi tiukennetaan turvapaikan hakijoiden pääsyä Suomeen. Mutta on myös passiivisia päätöksiä: sitä, kun ei tehdä mitään, vaikka ongelmat ja ratkaisut ovat hyvin tiedossa. 

Saksalainen filosofi Hannah Arendt pohti toisen maailmansodan aikana ilmiötä, jolle hän antoi nimen banaali paha. Arendt pohtii syitä siihen, mikä mahdollisti juutalaisten joukkotuhon aikalaisten silmien alla ja viime kädessä heidän avullaan. Arendtin johtopäätös on itsestäänselvyydessään radikaali: paha ja totalitaristinen hallinto saa vallan, kun ihmiset lakkaavat kyseenalaistamasta ja tunnustamasta omaa vastuutaan  ja alkavat pitää epänormaaleja ja poikkeavia asioita tavallisina.

Ajattelin Arendtia tänä aamuna kun luin Facebookista turvapaikanhakijan itsemurhayrityksestä Rautatientorilla. Monet Facebook-kaverini pohtivat, miksei julkinen itsemurhayritys - karkotuksen saaneen turvapaikanhakijan hirttäytyminen - ollut ylittänyt uutiskynnystä. Monet kirjoittivat, että Suomi on muuttumassa tai jo muuttunut maaksi, jota on vaikea tunnistaa. 

Keskellä Helsingin Rautatientoria on luistinrata, jonka toisessa päässä on turvapaikanhakijoiden leiri ja toisessa päässä Suomi ensin -mielenosoittajat rasistisine huuteluineen. Väliin jää luistinrata, jolla lapset, nuoret ja heidän vanhempansa käyvät luistelemassa. He todistavat päivittäin tätä omituista vastakkainasettelua, joka eilen kärjistyi yhden turvapaikanhakijan epätoivoiseksi itsemurhayritykseksi ja vastakkaisen päädyn vahingoniloksi ja pilkaksi, kun yritys epäonnistui. 


Mitä pitää tapahtua, että hallituspuolueet  uskoisivat, että suurin osa turvapaikanhakijoista pakenee ihan oikeaa kuolemanvaaraa, ja että heidän hätänsä on aito? Kyse ei ole siitä, etteikö todistusaineistoa pelon aiheellisuudesta ja aitoudesta olisi olemassa. Välimerestä naaratut ja kumiveneisiin pelastetut henkensä uhalla paenneet perheet antavat inhimilliselle hädälle kyllä kasvot, joka ikinen päivä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. 


Jokaisella elävällä ihmisellä on ihmisarvo ja ihmisoikeus. Hallituksen pitää ottaa vastuu politiikkansa seurauksista. On selvää, että hallitus luo omalla politiikallaan paperittomuutta. Hallitus on poistanut humanitaarisen suojelun, romuttanut turvapaikkaa hakevien oikeusturvan ja tehnyt perheenyhdistämisestä käytännössä mahdotonta. Suomen Maahanmuuttovirasto palauttaa ihmisiä maihin, joissa pakolaisia odottaa varma kuolema. 


Tämä tapahtuu meidän silmiemme edessä ja tästä on kyse. Suljemmeko tältä silmämme, kuten Suomen hallitus tekee? Kenen leirissä Suomi on maana?  Suljemmeko silmämme Unkarilta, jossa hallitus juuri tällä viikolla päätti sulkea turvapaikanhakijat leireihin? Hymähdämmekö sille, että Halla-aho - hallituspuolueen europarlamentaarikko ja Soinin mahdollinen seuraaja - totesi kannattaneensa vastaavaa menettelyä Suomeenkin? Kuinka pitkälle muut hallituspuolueet venyvät pitääkseen itsensä samassa hallitusveneessä perussuomalaisten kanssa? 

Me tiedämme, mitä tässä ajassa pitäisi tehdä. Hallituksen on korjattava politiikkansa suuntaa. Jotta humanitaariseen hätään EU:n rajoilla vastattaisiin, tarvitaan laillisia reittejä päästä turvaan eli on nostettava pakolaiskiintiötä (joita hallitus on päinvastoin leikannut), on helpotettava perheenyhdistämistä ja puututtava pakolaisuuden juurisyihin kehitys- ja ilmastopolitiikalla - sen sijaan että leikattaisiin kehitysyhteistyömäärärahoista, kuten hallitus on tehnyt. Ei tarvitse levitellä käsiä ja teeskennellä, ettemme tiedä mitä pitäisi tehdä. Kyllä me tiedämme. Kyse on siitä, välitämmekö.  Ihmisinä olemme samalla puolella, emme eri leireissä. 
 

Tagit: turvapaikanhakijat turvapaikkapolitiikka Maahanmuutto maahanmuuttopolitiikka Ihmisoikeudet

Outi Alanko-Kahiluodon puhe Vihreän puoluevaltuuskunnan kokouksessa

13.02.2016

”Onko meillä mitään toivoa? Sano, onko.”

Näin kysyi minulta lähikaupan tuttu myyjä pari päivää sitten.
Seisoin lähikaupan kassalla, katson hämilläni ostoksiani kaupan liukuhihnalla ja mietin, mitä ihmettä voin vastata toiselle, jolle kysymys toivosta nostaa kyyneleet silmiin.
Ymmärrän, ettei nyt puhuta taantumasta, taloudesta  ja tuottavuudesta vaan konkreettisemmasta, itähelsinkiläisten arjesta: siitä, säilyykö työpaikka, riittääkö palkka jatkossa vuokraan, ja miten voi lohduttaa niitä, joilla menee vielä huonommin.
Sanon että aina on selvitty, ja että taistelen sen puolesta, ettei pienituloisia kokonaan unohdeta.
Mitä muuta voisin sanoa?

Ajattelen itse, että kansalaisille politiikot edustavat toivoa paremmasta. Olen itse hakenut eduskuntaan sillä lupauksella, että annan äänen niille yhteiskunnan vähäosaisille, joilla ei ole omaa edunvalvojaa.
Ajattelen myös, että kaikkein tehokkaimmin toivon ja luottamuksen vie tunne siitä, että tekipä mitä hyvänsä, tullee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti ja kohtuuttomasti.
Vaikka itse tekisi parhaansa, tuntuu, ettei se riitä.
Tuntuu, että eniten viedään niiltä, joilla valmiiksi on vähiten  - niiltä,jotka syvemmälle tuuppaamisen sijasta tarvitsisivat apua, ja edes vähän myötätuntoa ja vastaantuloa – niin kuin lähikauppani myyjä, joka tekee pitkää päivää pienellä palkalla, jonka työkaverit tekevät vastentahtoista osa-aikatyötä kunhan vain saavat edes joitain työtunteja, ja joille ajatus perustulosta merkitsee toivoa turvallisemmasta toimeentulosta ja siitä, että omalla ponnistelulla voisi nostaa nenän vedenpinnan yläpuolelle.
Ajattelen myös, etteivät turvapaikanhakijat uhkaa meidän arvojamme eikä hyvinvointiyhteiskuntamme.
Kaikkein eniten meitä uhkaa eriarvoisuuden kasvu - hallituksen välinpitämättömyys ihmisten huolia, väsymystä ja toivottomuutta kohtaan.
Siksi meidän on kiivaasti noustava vastarintaan silloin, kun hallitus tekee yksipuolisesti pienituloisia kurittavia päätöksiä, nostaa pientä palkkaa saavien päivähoitomaksuja vaikka vaihtoehtona olisi uuden ylimmän maksuluokan perustaminen hyvätuloisille.
Ajattelen, että kaikkein suurin uhka meille on se, että lakkaamme ajattelemasta, että myös muilla kuin suomalaisilla on oikeus turvalliseen ja hyvään elämään.
Meitä uhkaa se, että toisista ihmisistä aletaan puhua turvallisuusuhkana, ongelmana, tai kysymyksenä, joka on ratkaistava.

Hyvät ystävät,
Ei mikään ole helpompaa kuin ratkaista monimutkaiset globaalit ongelmat sälyttämällä vika hädänalaisten ja puolustuskyvyttömien syyksi.
Sipilän hallitusta vaivaa epäluottamus muita ihmisiä kohtaan.
Sipilän hallitus ei usko, että ihmiset keskimäärin tekevät parhaansa yhteiseksi hyväksi.
Lähikaupan myyjä tulee töihin vaikka vähän flunssaisena, sillä hän pelkää työnsä puolesta.
Mutta Sipilän hallitus pitää edelleen takataskussaan pakkolakeja, joilla se leikkaisi juuri näiltä ahkerilta, tavallisilta suomalasisilta pienipalkkaisilta naisilta.
On selvää, ettei meidän aikamme isoihin ongelmiin ole olemassa kevyesti heitettyjä, yksinkertaisia vastauksia.
Katsoin pari iltaa sitten Yle Areenalta dokumentin Hannah Arendtista, saksalaisesta filosofista, joka toisen maailmansodan hirveyksien jälkeen omisti elämänsä ihmisyyden, pahan ja monimutkaisten moraalisten ongelmien ajattelemiselle.
Dokumentissa Arendt pohtii syitä siihen, mikä mahdollisti juutalaisten joukkotuhon aikalaisten silmien alla ja viime kädessä heidän avullaan.
Arendtin johtopäätös on itsestäänselvyydessään radikaali:
paha ja totalitaristinen hallinto saa vallan, kun ihmiset lakkaavat kyseenalaistamasta ja tunnustamasta omaa vastuutaan  ja alkavat pitää epänormaaleja ja poikkeavia asioita tavallisina.
Mikä meidät pelastaa, mikä antaa toivon?
Arendtin mukaan ihmisestä tekee ihmisen kyky ja halu ajatella ja ottaa vastuu itsestä ja toisista, siitä kokonaisuudesta ja yhteisöstä, jonka osa ihminen on.
On ajateltava, kieltäydyttävä mustavalkoisista ratkaisuista – vaikka kysymys siitä, kuka saa jäädä, kenet saa käännyttää on vaikea moraalinen ongelma, johon ei ole yksinkertaista vastausta.

Hyvät ystävät,
Olen liittynyt puolueeseen, jossa puolustetaan jokaisen ihmisen oikeutta olla oma itsensä, oikeutta yksilöllisyyteen, erillisyyteen.
Huomaan myös olevani poliitikko, jolle jokaisen oikeudesta kuulua johonkin yhteisöön tulee yhä tärkeämpi poliittinen tavoite.
Olemme käännekohdassa, jossa tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Emme pysty ratkaisemaan ilmastonmuutosta emmekä miljoonien ihmisten kodittomuutta ilman kansojen yhteistyötä.
Emme pysty rakentamaan rauhaa ilman uskoa siihen, että voimme saavuttaa sen vain yhdessä,
pitämällä kiinni kansainvälisistä sopimuksista ja ihmisoikeuksista.
Mutta me tarvitsemme nykyistä monipuolisempaa arvon käsitteistöä.
Arvoista tärkein ei ole talous,
talous on pelkkä väline arvojen ylläpitämiseksi.
Eivät yliopistot ole olemassa taloutta varten.
Talous on olemassa, että meillä on yliopistoja.
Ajattelu ei ole oikeus, joka kuin antiikin kreikassa kuuluu vain harvoille vapaille miehille, vaan ajattelu, sivistys ja kyseenalaistaminen ovat perusarvoja, jotka kuuluvat kaikille.

Hyvät Vihreät,
Olen ajatellut, että Suomessa perusoikeudet on lailla turvattu, ja että elän maassa, jossa tämä on päättäjille selvää.
Olen ajatellut, että siinä maassa jossa elän ihmisten perusoikeuksien toteutuminen ei ole riippuvainen lainsäätäjien mielivallasta.
Viime aikoina olen alkanut epäillä tätä.
Minusta on alkanut tuntua, että meidän hallituksemme lakiesitykset ja sen ministereiden lausunnot herättävät liian usein epäilyksen, allekirjoittaako maan hallitus ajatuksen kaikkien ihmisten perus- ja ihmisoikeuksien  luovuttamattomuudesta, demokratiasta ja sananvapaudesta demokratian ehtona.
Villen puheessaan ruotima hallituksen ajama esitys perheenyhdistämisen tiukentamisesta on kuvaava esimerkki: oikeudesta perheeseen tulisi varakkaiden etuoikeus, jota köyhällä pakolaislapsella ei olisi.
Kuten UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki on sanonut, toimeentulovaatimus tarkoittaa käytännössä sitä, että pienituloisten vanhempien lapset joutuvat elämään ilman toista tai molempia vanhempiaan, mutta rikkaammille suodaan perhe-elämä. Tämä ei ole lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämää yhdenvertaista kohtelua. 
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaate velvoittaa yhdenvertaiseen kohteluun ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajan kansallisuuteen tai varallisuuteen perustuvaa erottelua.
Ei lapsen oikeuksista kiinni pitäminen uhkaa suomalaista arvomaailmaa, eikä köyhimpien ja vähemmistöjen oikeuksista kiinni pitävä yhteiskunta uhkaa länsimaisia arvoja.
Eniten meitä uhkaa se, jos annamme hallituksen tehdä päätöksiä, joilla ihmisoikeuksia, demokratiaa ja kansalaisten yhdenvertaisia perusoikeuksia pala palalta nakerretaan.

Hyvät vihreät,
nyt jos koskaan kannattaa huolestua siitä, mitä hallitus aikoo tehdä Yleisradiolle. Suomen ei pidä lähteä Puolan tielle, vaan meidän pitää pitää kiinni vapaasta ja riippumattomasta tiedonvälityksestä.
Vihreässä eduskuntaryhmässä hallituksen toimet YLEn aseman heikentämiseksi ovat herättäneet suurta huolta.
Vielä viime hallituskaudella ymmärrettiin laajasti, että Yleisradio on eduskunnan alainen, ei hallituksen äänitorvi.
Ylen riippumattomuus on turvattu siinä prosessissa, jossa Ylen rahoituksesta päätetään.
Nykyhallitus on määrätietoisesti murentamassa ajatusta siitä, että Yle on koko eduskunnan ja kansalaisten Yle.
Nyt näyttää siltä, että Sipilän hallitus on päättänyt tehdä Ylestä hallituksen Ylen.
Yleisradion kehittäminen on tapahtunut hyvässä parlamentaarisessa valmistelussa ja yhteistyössä, jolle Sipilän hallitus on nyt viitannut kintaallaan.
Ensinnäkin rahoitukseen on puututtu päättämällä indeksijäädytyksistä. Hallituksen tavoitteena on myös siirtää YLEn rahoitus budjettiin, jolloin hallitus voisi kulloistenkin halujensa mukaan säätää rahahanoja tiukemmalle.

Näin parlamentaarisesti valvottu koko kansan yleisradioyhtiö alistettaisiin kulloistenkin hallitusten renkipojaksi. Hallituksen mahdollisuus säätää rahoitusta voisi saada YLEn olemaan varovainen ja myötäsukainen suhteessa hallituksen esityksiin.
Median on oltava neljäs valtiomahti, vallan vahtikoira pikemmin kuin sylikoira. 
YLE on paitsi keskeinen, riippumaton toimija suomalaisessa mediakentässä, myös hoitaa tärkeitä julkisen palvelun tehtäviä: kotimaista ohjelmatuotantoa, lasten- ja nuortenkulttuuria, kielivähemmistöjen palveluita, opetusta, alueellista tasa-arvoa jne.
Tällaiset tuotannot jäävät kaupalliselta medialta tekemättä.
Väitteet YLEn roolista mediakentän kilpailuhäirikkönä ovat pääasiassa puppua  - YLE ei ole keskeinen tekijä kaupallisen median ajautumisessa ahdinkoon.
Sinänsä kotimaisen median tulevaisuudesta on syytä olla huolissaan, sillä moniääninen ja –arvoinen tiedonvälitys on keskeinen vapaan yhteiskunnan tekijä ja tunnusmerkki.
Kaupallista mediaa ei kuitenkaan vahvisteta kyykyttämällä YLEä.
Oppositio on esittänyt hallitukselle vaatimuksen, että hallitus peruisi yksipuoliset esityksensä Ylen rahoituksen heikentämisestä ja palauttaisi Ylen rahoituksen parlamentaariseen, kaikkien eduskuntapuolueiden ohjaukseen.
Sipilä, Stubb ja Soini eivät ole tähän suostuneet.
Sen sijaan Kokoomusta parlamentaarisessa Yle-työryhmässä edustava Eero Lehti tuli viime viikolla ulos sanomalla, että Yle pitäisi yksityistää ainakin osittain.
Kirjoitin hakukone Googleen sanat Eero Lehti ja Yleisradio: Google ohjasi minut ensimmäiseksi rasistiselle Hommafoorumin sivulle, jossa riemuittiin Lehden ulostulosta.
Eikö tämän pitäisi herättää Sipilän hallitus? Moniarvoisuuden ja monikulttuurisuuden ja vähemmistöjen puolustaminen on Ylelle laissa annettuja tehtäviä.
Suomen ei pidä lähteä Puolan eikä Unkarin tielle. Me tarvitsemme Yleisradiota, joka uskaltaa kysyä hallituksen ministereiltä vaikeita kysymyksiä, jos siihen on aihetta.
Prosessi, jossa Ylen rahoituksesta päätetään, on osa sen riippumattomuutta. On kohtalokasta suomalaisen demokratian ja vapaan tiedonvälityksen kannalta, ettei hallitus tätä myönnä.

Hyvät Vihreät,

Tällä viikolla uutisointiin, että hallitus aikoo vähentää käräjäoikeuksien määrää radikaalisti.
Käräjäoikeuksien vähentäminen heikentää oikeuspalveluiden saatavuutta ja kansalaisten oikeusturvaa ja lisää näin eriarvoisuutta.
Kun käräjäoikeuksia on yhä harvemmassa, oikeuspalveluita tarvitsevien kansalaisten matkakulut ja oikeuskulut kasvavat.
Varakkailla on jatkossa Suomessa paremmat mahdollisuudet saada oikeuspalveluita kuin pienituloisilla. 
Veikkaan, ettei hallitus ole taaskaan arvioinut esityksensä vaikutusarviointeja – tai jos on, mikä on vielä pelottavampaa – se ei ole niistä välittänyt. 
Samaan aikaan kun hallitus vähentää kansalaisten oikeusturvan kannalta olennaisia oikeuspalveluita, hallituksen istuvat ministerit kyseenalaistavat lainsäätämisen perustuslaillisuutta valvovan perustuslakivaliokunnan tarpeellisuuden.
Hallitus ivaa ja pilkkaa perusoikeuden asiantuntijoita ja professoreja, nauraa kaiken maailman päivystäville dosenteille,
perustuslakioppineille, joiden lausunnot hallitus näkee pelkkänä jarruna omille huonosti valmistelluille lakiesityksilleen.
Kansainvälisiä sopimuksia ja ihmisoikeuksien kunnioittamista kyseenalaistetaan hätäisesti kyhätyillä esityksillä, kuten perheenyhdistämistä rajoittavalla lakiesityksellä, josta Ville puhui.

Hyvät ystävät,

Vaikka vuosi on vasta alussa, hallitus on jo jatkanut tavallisten ihmisten elämää kurjistavaa linjaansa. Viime syksynä me vihreät saimme taistella sekä eduskunnassa että kunnanvaltuustoissa sen puolesta, että varhaiskasvatus säilyisi laadukkaana. Että subjektiivista päivähoito-oikeutta ei rajattaisi eikä ryhmäkokoja kasvatettaisi. Osa taisteluista voitettiin mutta valitettavasti hyvin monen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen riippuu tulevaisuudessa vanhempien työtilanteesta. Moni lapsi viettää päivänsä isoissa päiväkotiryhmissä.
 
Tämä kamppailu päivähoidon puolesta on monissa kunnissa yhä käynnissä. Silti hallitus iskee jo seuraavan kortin pöytään: tulevaisuudessa varhaiskasvatuksesta tulee maksaa roimasta nykyistä enemmän.

Hallitus esittää päivähoitomaksuihin erittäin suurta korotusta. Keskituloisen perheen, jossa on kaksi vanhempaa ja kaksi päivähoitoikäistä lasta, kuukausittaiset päivähoitomaksut voivat nousta jopa 120 euroa. Kun maksut ovat nykyisin maksimissaan 551 euroa, on korotusprosentti valtava.
 
Nämä eivät ole rikkaita perheitä. Ylimpään maksuluokkaan päätyy noin kolmen tonnin kuukausituloilla. Samoihin ihmisiin osuu suuri joukko hallituksen muitakin leikkauksia. Yksin päivähoitomaksun korotukset ja hallituksen suunnittelemat pakkolait veisivät kahden julkisella sektorilla työskentelevän vanhemman perheeltä noin 8 000 euroa vuodessa. Tämä on valtava summa.
 
Jos päivähoidon maksuja halutaan maltillisesti korottaa, tulee se tehdä kestävämmällä tavalla. Parasta olisi laatia uusi, korkeampi maksuluokka. Näin ollen aidosti rikkaat ihmiset maksaisivat päivähoidosta muita enemmän. Nyt samassa maksuluokassa on ihmisiä, joiden kuukausiansiot ovat 3 000 euroa ja ihmisiä, joiden ansiot ovat 12 000 euroa. Rikkailla olisi varaa maksaa enemmän.
Myös hallituksen aikomus leikata vanhempainvapaan lomakertymää heikentää naisten asemaa työelämässä.
Vanhempainvapaan leikkaaminen kohdistuu erityisesti naisiin, sillä isät käyttävät vain alle yhdeksän prosenttia kaikista vanhempainvapaapäivistä
Vanhempainvapaan lomakertymän poisto olisi suurin tulonleikkaus yksinhuoltajille, joista 90% on naisia.

Sukupuolisokea hallitus ei ole nähnyt tässäkään naisia syrjivässä lakiesityksessä mitään ongelmia. Sukupuolivaikutusten arviointi jää jälleen oppositiolle.

Myös hallituksen aikomus sallia alle vuoden perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden solmimisen iskee jälleen naisiin. 
Esitys tarkoittaa, että naisten pätkätyöt tulevat lisääntymään nykyisestä.
Kuitenkin määräaikaiset työsuhteet kasaantuvat jo nyt naisille ja erityisesti nuorille synnytysiässä oleville naisille.
 
Hallitus lisää nuorten naisten pätkätöitä, mutta ei aio edistää vanhempainvapaan tasaisempaa jakamisesta vanhempien kesken.

Tämä yksipuolinen pienituloisia ja sukupuolieroja kasvattava politiikka on uskomatonta, kun hallitukselta päinvastoin tarvittaisiin konkreettisia tekoja luottamuksen ja uskon palauttamiseksi.
Oppositio on toistuvasti joutunut teettämään vaikutusarvioinnit, joita hallitus ei ole tehnyt.
Tilasin viime syksynä eduskunnan tietopalvelulta laskelman, miten hallituksen suunnittelema eläkkeensaajien asumistuen lakkauttaminen vaikuttaisi eläkkeensaajien tilanteeseen.
Esitys olisi pudottanut ainakin 30 000 uutta eläkeläistä köyhyysrajan alapuolelle.
Vihreä eduskuntaryhmä teki ehdotuksestani hallitukselle välikysymyksen eläkkeensaajien kohteluista.
Esittelin laskelmia hallitukselle eduskunnan suuressa salissa ja hallitus joutui perääntymään esityksestään, jolla olisi painettu köyhyyteen kymmeniä tuhansia uusia suomalaisia.
Tänä keväänä hallitus on jälleen tekemässä lakiesityksiä, joiden sukupuoli- ja tulonjakovaikutukset on puutteellisesti arvioitu.
Hallitus ei arvioi päätöstensä kokonaisvaikutuksia mihinkään ihmisryhmään.
Säälimätön hallitus säästää erityisesti pienituloisten ja tavallisten työtä tekevien selkänahasta.
Päivähoitomaksujen korotukset lyödään ihmisille, joilta on jo leikattu. Edessä on kuitenkin koko joukko ihmisten arkeen ja toimeentulon liittyviä päätöksiä - lääke- ja matkakorvaukset, varhaiskasvatukset maksut - joiden yhteisvaikutuksista pitäisi ehdottomasti olla selvillä ennen kuin päätökset tehdään.
Vaikutusarvioiden puutteeseen kiinnitti huomiota myös talouden arvioneuvosto. Tuoreessa arviossaan neuvosto peräänkuuluttaa arviota myös siitä, miten hallituksen päätökset vaikuttavat tulonjakoon.
Hallituksen valitsemalla tiellä – mittavat leikkaukset käytännössä pelkästään menoja ja sosiaaliturvaa leikkaamalla – lopputulos on melkein väistämättä tuloeroja kasvattavaa.
Tai kuten neuvosto sanansa asettaa: ”Sitoutuminen vaadittavan sopeutuksen toteuttamisen pelkästään menojen ja sosiaaliturvan leikkauksilla rajoittaa tarpeettomasti finanssipolitiikan vaihtoehtoja.”
Jos veroelementti olisi käytössä, olisi hallituksen mahdollista tehdä selvästi oikeudenmukaisempaa politiikkaa.
Harkituilla veroilla voitaisiin korvata talouden kasvunkin kannalta kaikista älyttömimpiä koulutusleikkauksia. Hyvin rakennetulla verokokonaisuudella voitaisiin puuttua köyhyyteen ja pienentää tuloeroja. Jos haluttaisiin.

Hyvät ystävät,
Ei riitä, että me oppositiossa vaadimme yksittäisten lakien sukupuolivaikutusten arviointia.
Ei riitä, että kaadamme yksittäisiä esityksiä.
Oikeudenmukaisuuden ylläpitäminen edellyttäisi, että katsotan laajempia kokonaisuuksia ja koko yhteiskuntaa – enkä puhu nyt vain abstrakteista rakenteista, vaan arjesta: siitä, mitä ruoka, lääkkeet ja päivähoito maksavat.   
riittääkö sairaseläkeläisen rahat lääkkeiden jälkeen myös vuokraan, onko myös yksinhuoltajan ja pitkäaikaistyöttömän lapsella varaa opiskella.
Luottamuksen säilyttäminen edellyttää, että voimme vastata kyllä, kun meiltä kysytään, onko meillä vielä toivoa.
Toivoa on niin kauan kuin emme pidä hyväksyttävänä sitä, että joihinkin ihmisiin suhtaudutaan taustansa takia eri tavalla kuin muihin ihmisiin, vaan kaikkia kohdellaan yhtä kykenevinä, vastuullisina, ajattelevina kansalaisina - ihmisinä.

 

 

Tagit: eriarvoisuus Yleisradio perheenyhdistäminen päivähoito varhaiskasvatus perusoikeudet perustuslaki Ihmisoikeudet

Naisen oikeus päättää omasta kehosta on perusoikeus

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä on ollut tänä syksynä kansalaisaloite, jossa ehdotetaan terveydenhuollon henkilökunnalle oikeutta kieltäytyä eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella suorittamasta raskaudenkeskeytystä, ellei naisen henki ole vaarassa.

En kannata aloitetta. Aloite heikentäisi naisen oikeudetta päättää omasta ruumiistaan ja lisääntymisestään. Minusta oikeus päättää raskaudenkeskeytyksestä kuuluu raskaana olevalle naiselle itselleen, ja on hyvä, että raskauden keskeytystä haluava nainen voi luottaa saavansa tarvitsemansa palvelun ja avun riippumatta asuinpaikastaan, sen uskonnollisista virtauksista tai paikkakuntansa terveyskeskuksen (mahdollisesti ainoan) lääkärin vakaumuksesta.

Aloitteessa esitetään jopa, että lääkäri voisi kieltäytyä kirjoittamasta lähetteen raskaudenkeskeytykseen. En halua ajatellakaan, miten ahdistavaan tilanteeseen tämä ajaisi lukemattomat naiset Suomen harvaanasutuilla syrjäkylillä, jollaisia meillä on paljon. Enkä näe mitään syytä lisätä nuorten naisten - sen enempää kuin nuorten miestenkään, tai minkään ikäisten - psyykkistä painolastia.

Terveydenhoidon ammattihenkilön oikeus kieltäytyä avustamasta raskaudenkeskeytyksestä voisi johtaa naisen syyllistämiseen tai painostamiseen ja lisätä ahdistusta tilanteessa, joka muutenkin voi olla vaikea. Pikemminkin laissa pitäisi turvata se, että raskauden keskeyttäneellä naisella olisi oikeus saada riittävästi tukea ja keskusteluapua.

Kannatan myös ehkäisyn säätämistä maksuttomaksi kaikille alle 25-vuotiaille. Se vähentäisi vahinkoraskauksia ja sukupuolitauteja ja parantaisi sukupuoliterveyttä.

Terveydenhuollon ammattihenkilöstön oikeutta kieltäytyä raskaudenkeskeytyksen suorittamisesta selvitettiin Kristillisdemokraattien vaatimuksesta jo viime hallituskaudella, ja sosiaali- ja terveysministeriön tekemän selvityksen lopputulema oli kielteinen. Nyt asiaa selvitetään eduskunnassa siis kansalaisaloitteeteen, ei hallitusohjelmakirjauksen, johdosta. Kansalaisaloite vaatii terveydenhuollon henkilökunnalle "lakisääteistä oikeutta kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä".

Maailman terveysjärjestön (WHO) raportin mukaan maailmassa vammautuu vuosittain viisi miljoonaa naista laittoman abortin aiheuttamiin komplikaatioihin ja kuolee vuosittain 47 000 naista. Maailmassa tehdään vuosittain 22 miljoonaa laitonta aborttia.

Maissa, joissa raskaudenkeskeytystä on vaikea saada, naiset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa. Varakkaat voivat aina matkustaa vaikka ulkomaille saadakseen abortin, mutta vähävaraisten on turvauduttava muihin keinoihin. Sama pätisi Suomessakin. Ennen kaikkea raskauden keskeytyksen hankaloittaminen tai viivästyttäminen vaarantaa naisen terveyden. Varhaisvaiheessa myönnetty abortti on huomattavasti eettisempi vaihtoehto kuin myöhään myönnetty tai laiton abortti.

Suomen nykyinen aborttilaki on 1970-luvulta. Tuohon aikaan laittomia abortteja tehtiin paljon ja abortin saamisessa oli Suomessa havaittu alueellista epätasa-arvoa. Joillain paikkakunnilla terveyskeskuslääkäri - paikkakunnan ainoa lääkäri - oli kieltäytynyt ottamasta raskaudenkeskeytyshakemusta käsiteltäväkseen. Samaan aikaan eurooppalaisella tasolla oli tapahtumassa ideologinen murros, jossa korostettiin ihmisen itsemääräämisoikeutta, ihmisen oikeutta päättää omasta kehostaan ja elämästään.  Hurraa!

Nykyisin Suomi jää selvästi aborttitilaston alapuolelle verrattuna muihin pohjoismaihin ja Euroopan maihin. Aborttien vuosittainen määrä on alentunut jatkuvasti ja sen ennakoidaan jatkuvasti alentuvan - ellei sitten hyvinvointieroja päästetä repeämään, mikä valitettavasti on nykyisen sosiaali- ja terveyspolitiikan suunta.

Kansalaisaloitteessa puhutaan ihmisen "vakaumuksellisista" tai "eettisistä" syistä kieltäytyä abortissa avustamisesta. Vastakkain on siis yhtäältä yhden ammattiryhmän oikeus omantunnonvapauteen, toisaalta naisen oikeus päättää kehoaan koskevasta asiasta. Itse ajattelen, että julkisen vallan ja terveydenhoitoa koskevan lainsäädännön on turvattava kaikille kansalaisille turvalliset ja alueellisesti yhdenvertaiset terveyspalvelut. Tämä asettaa vaatimuksen minulle itselleen: lainsäätäjänä minun on ajateltava kansalaisten yhdenvertaisuutta.

Siksi ajattelen jopa niin, että jos henkilö kouluttautuu lääkäriksi, hänen on myös varauduttava avustamaan abortissa. Tämä kannattaa huomioida jo ammatinvalinnassa.

Vaikka vastustankin abortin hankaloittamista lainsäädännöllä, kannatan kyllä Suomen 1970-luvulta olevan aborttilainsäädännön päivittämistä.  Monikaan ei tule ajatelleeksi, ettei naisella Suomessa ole nytkään vapaata aborttioikeutta; lain mukaan abortille pitää olla erityinen, esimerkiksi sosiaalinen, peruste. Tämä ei vastaa oikeutta päättää omasta kehostaan, minkä mielestäni pitäisi olla naisen perusoikeus.

 

 

Tagit: raskaudenkeskeytys abortti naisen oikeudet Yhdenvertaisuus itsemääräämisoikeus Ihmisoikeudet

Pridelle, mars – yhdenvertaisen Suomen puolesta!

Viime vaalikauden mieliinpainuvin hetki eduskunnassa oli tasavertaisen avioliittolain läpimeno suuren salin äänestyksessä selkein numeroin. Suomi astui askelen lähemmäs onnellista yhteiskuntaa, jossa jokaisella ihmisellä on oikeus näkyä ja kuulua ja tulla kohdatuksi asiallisesti ja kokonaisena omana itsenään. Oli uskomatonta kuulla “Rakkaus voitti!” -huutojen kaikuvan eduskunnan saleissa ja käytävillä.

Äänestyksen jälkeen sain päiväkausia halauksia muiden puolueiden kansanedustajilta, eduskunnan työntekijöiltä, vastaantulijoilta, tutuilta ja tuntemattomilta. Jokin muuttui, Suomi oli toinen, vaikka näennäisesti kaikki jatkui kuten ennenkin. Suomen eduskunnan enemmistö sanoi kyllä rakkaudelle ja ihmisoikeuksille ja ihmisten yhdenvertaiselle oikeudelle olla onnellinen. Harvoin tulee eduskunnassa itkettyä ilosta!

Tuon päivän muisto ei haalene eikä äänestystuloksen arvo vähene, vaikka taantumus hetkeksi voittaisi ja istuva hallitus unohtaisi hallitusohjelmastaan tasa-arvon eikä erittelisi keinoja sen lisäämiseksi.

Jättäessään tasa-arvon pois hallitusohjelmasta poliittisena tavoitteena Sipilän hallitus on ensimmäinen sitten 90-luvun lopun Lipposen ykköshallituksen, joka niin tekee. Kannattaakin kiinnittää huomiota juuri hallitusohjelman poikkeuksellisuuteen: kaikki Lipposen ykköshallituksen jälkeiset ovat ymmärtäneet hallitusohjelmaan kirjatun tasa-arvotavoitteen merkityksellisyyden kansalaisten yhdenvertaisuuden edistymisen kannalta. Näkökulmasta riippuu, näemmekö poikkeuksellisuuden toivoa vai epätoivoa herättävänä. Itse valitsen toivon näkökulman.

Suomi on menestynyt juuri pohjoismaisena yhteiskuntana, jossa tasa-arvo ja syrjimättömyys ovat tärkeitä arvoja. Nytkö haluaisimme Suomesta eriarvoisen takapajulan, jonne ei enää halua tulla opiskelemaan tai muuttaa, ja jonne yritykset eivät enää halua investoida, sillä ne eivät luota maahan, joka ei tunnusta kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia ja -arvoa? Minä uskon, että suomalaisilla on edelleen halu kuulua maailman edistyksellisten kansakuntien joukkoon.

Mutta ovatko päättäjät yhtä fiksuja? Kuinka käy Sipilän hallituksessa tasavertaiselle avioliittolaille? Pitää muistaa, että tasa-arvoinen avioliittolaki on jo eduskunnassa hyväksytty, tasavallan presidentti on sen vahvistanut ja lain on määrä tulla voimaan maaliskuussa 2017. Lain voimaantulon estäisi ainoastaan se, että hallitus esitettäisi lakia kumottavaksi ja esitys menisi läpi eduskunnan ison salin äänestyksessä. Näin tuskin tapahtuu.

Meillä on kuitenkin perustellusti syytä huoleen: tasa-arvokirjauksen puuttuminen hallitusohjelmasta nostaa väistämättä kysymyksen, aikooko Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus jättää kaikki tasa-arvotavoitteet jäähylle nelivuotisvaalikaudekseen. Jo se tarkoittaisi taantumista.

Sipilän hallitusohjelman hätkähdyttävän kirjauksen mukaan ”miehet ja naiset ovat Suomessa tasa-arvoisia”. Sukupuolten tasa-arvo miesten ja naisten välillä on Sipilän hallituksen Suomessa saavutettu asiantila ja siksi keinoja tasa-arvon saavuttamiseksi ei eritellä. Sukupuolten moninaisuus ei kuulu hallitusohjelman laatijoiden maailmaan, ja HLBTI-oikeudet on hallitusohjelmassa sivuutettu – niitä ei mainita sanallakaan!

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltiin viime kaudella niin translain uudistaminen kuin äitiyslakikin, mutta kauden loppupuolella – Vihreiden ja Vasemmistoliiton lähdettyä hallituksesta – Kristillisdemokraatit saivat hallituksessa estettyä niiden viemisen eduskunnan käsittelyyn. Sipilän hallitusohjelman valossa ei valitettavasti näytä todennäköiseltä, että ne etenisivät tälläkään vaalikaudella. Lait odottavat kuitenkin valmiina keskustalaisen perheministerin pöydän reunalla, että hallituksesta löytyisi riittävästi halua ja tukea ihmisoikeuksien edistämiselle.

Perheministeri Rehula tietää – viime kauden sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana – hyvät syyt translain ja äitiyslain kiireellisyydelle. Voimassaoleva translaki sisältää perusoikeuksia loukkaavia vaatimuksia, minkä vuoksi transsukupuolisten henkilöiden oikeus tasa-arvoon, ruumiilliseen koskemattomuuteen sekä yksityis- ja perhe-elämään eivät meillä toteudu. Hallituksen tulisi myös edistää oikeutta perhevapaisiin vanhempien sukupuolesta ja perhemuodosta riippumatta.

Euroopan neuvoston Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen Istanbulin sopimus astui voimaan elokuussa 2014. Se on ensimmäinen sopimus, jossa seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti mainitaan kiellettyinä syrjintäperusteina. Istanbulin sopimusta toimeenpantaessa tulisi ottaa huomioon sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, joilla on muuta väestöä suurempi riski joutua väkivallan ja syrjinnän kohteeksi.

Amnesty vaatiikin, että Istanbulin sopimuksen toimeenpanemiseksi laaditaan selkeä toimeenpano- ja rahoitussuunnitelma. Suomen ihmisoikeustilannetta olisi mahdollista parantaa, jos hallitus ottaisi suunnitelmaan mukaan vahvasti HLBTI-näkökulman. Translain uudistamisella ja HLBTI-näkökulman mukaan ottamisella Istanbulin sopimusta toimeenpannessa olisi positiivisia vaikutuksia Suomen ihmisoikeustilanteeseen ja siten myös ihmisten hyvinvointiin. Tämän Sipilän hallitus voisi kirjata suoraan toimenpideohjelmaansa.

Valoa taantumuksen taivaalle tuo eduskuntaan vaalien jälkeen perustettu poikkipoliittinen verkosto seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien edistämiseksi. Uskon, että “Rakkaus voitti!” -huudot kajahtavat vielä uudestaan Kansalaistorilla ja eduskunnankin saleissa ja käytävillä.

Tagit: Yhdenvertaisuus Tasa-arvo tasavertainen avioliittolaki HLBTI Ihmisoikeudet sukupuolivähemmistöt Seksuaalivähemmistöt translaki

Vammaisten oikeuksia yhdenvertaiseen kansalaisuuteen vahvistettava

Jukka Väisänen
Vihreän liiton Varsinais-Suomen piirin vpj, puoluevaltuuskunnan jäsen, Turku

Jokainen syntyy tähän maailmaan omanlaisenaan persoonana. Emme kuitenkaan synny ominaisuuksiltamme yhdenvertaisina. Joillakin on kromosomistossa poikkeamia, kun taas toisilla saattaa aivojen mekaniikka olla sen verran erilainen, ettei fyysinen motoriikka toimi odotetulla tavalla.

Vammaisiksi luokiteltavia ihmisiä on siis erilaisia. Osa vammoista vaikuttaa vain vähän kantajansa elämään, toiset niistä rajoittavat huomattavasti enemmän. Onkin hyvä ymmärtää se, että vammaisuutta voi käsitellä monin tavoin. Vammaisuuden yksilöllisessä mallissa vammaisuutta tarkastellaan yksilön ominaisuuksien kautta, kun taas vammaisuuden sosiaalisessa mallissa ympäröivä yhteiskunta luo ongelmat ja vammaisuuden.

Eduskunta hyväksyi YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen maaliskuussa. Itsemääräämislaki on toistaiseksi esteenä sopimuksen ratifioinnille. Erityisenä haasteena tässä on kehitysvammaisten tilanne. Heidän elämäänsä rajoitetaan nykyisin liikaa, joten tähän kuuluu uuden hallituksen puuttua. Ratifiointi olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo ajat sitten.

Vahvistetaan vammaisten oikeuksia itsenäiseen elämään ja yhdenvertaiseen kansalaisuuteen. Tällä voidaan tarkoittaa monia asioita. Itsenäinen elämä tarkoittaa esimerkiksi vammaisen oikeutta valita asuinpaikkansa ja -tapansa. Toki moni vammainen tarvitsee tuettua asumista, mutta eivät läheskään kaikki.

Yhdenvertaisena kansalaisena vammaisen kuuluisi saada koulutus, joka johtaa työpaikkaan. Vaikka yleissivistys on hyväksi, on väärin kouluttaa ketään alalle, jolle hän ei halua. Vammaisten työllisyys on vähäistä, vaikka työkykyisiä vammaisia onkin paljon.

Vammaisella täytyy olla myös oikeus perustaa perhe, kuten kaikilla muillakin ihmisillä. Vammaisten ihmisten yhdenvertaisuus yhteiskunnassa tulisi myös näkyä läsnäololla niin katukuvassa kuin eri organisaatioissakin.

 Moni vammainen tarvitsee kyllä palveluita. Viime aikoina on alettu kilpailuttaa varsinkin niitä palveluita, jotka liittyvät kehitysvammaisten elämään. Sen vuoksi perustettiin Ei kilpailutukselle -kansalaisaloite ( www.eikilpailutukselle.com), jolla pyrittiin estämään epäreilu kilpailutus. Jokainen voi miettiä, millaista olisi olla palvelujen käyttäjänä, kun lyhyellä aikavälillä saattaisivat vaihtua elämänrytmi ja elämässä avustavat henkilöt. Miten omaan elämänsä voi vaikuttaa, jos elinympäristöönsä ei voi täysin luottaa

Mitä asioiden edistämiseksi voitaisiin tehdä? Ensiksikin yleinen asenneilmapiiri saisi olla se, että vammainen ihminen on ensisijaisesti ihminen ja toimija, joka haluaa elää onnellista elämää  – aivan kuten kaikki muutkin.

Rakenteellisesti olisi järkevää luoda nuorisotakuun mukainen vammaistakuu, joka takaisi vammaisille ihmisille omien taitojen ja koulutuksen mukaisen koulutuksen ja työpaikan. Olisi myös tarpeellista selvittää, miten vähäiselläkin työhistorialla olisi mahdollista saada oikea työpaikka. Monella työkykyisellä osaavalla vammaisella juuri työkokemuksen puute vaikeuttaa työnsaantia.

*

#siksiouti

Seuraa Outin kampanjaa täällä.

Tagit: vammaisten oikeudet Vammaiset Ihmisoikeudet vammaispolitiikka

Paperittomien oikeus terveyteen on ihmisoikeuskysymys

Oikeus terveyteen on ihmisoikeus eikä ketään voi rajata sen ulkopuolelle. Oikeus terveyteen tulee taata myös paperittomille, joiden maassa oleskelu ei ole viranomaisten tiedossa tai sallimaa. Suomi on sitoutunut tähän periaatteeseen kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.

Vaikka oikeuden kiireelliseen hoitoon pitäisi olla taattu, käytännössä paperittomilta estetään julkisessa terveydenhuollossa välttämättömätkin palvelut. Räikeintä on niiden epääminen jopa lapsilta ja odottavilta äideiltä. Kiireellinen hoito voi tulla sitä tarvitsevalle kohtuuttoman hintaiseksi.

Terveydenhuollon ammattilaiset pitävät tilannetta oman ammattietiikkansa vastaisena, sillä heidän eettinen velvollisuutensa on auttaa kaikkia potilaita oleskelulupaan katsomatta.

Lääkärit ovatkin perustaneet vapaaehtoisklinikoita, joissa paperittomia hoidetaan. Työvälineet ovat usein puutteelliset. Erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien potilaiden hoito - lasten ja raskaana olevien naisten - on tästä syystä vaikeaa.

Hoidon epääminen ei ole väestön kokonaisedun kannalta järkevää. Olisi kaikkien suomalaisten lasten etu saada kaikki lapset neuvolan asiakkaiksi ja rokotusohjelman piiriin. Näin estettäisiin esimerkiksi tartuntatautien leviäminen.

Paperittomien oikeutta terveyspalveluihin vastustavat perussuomalaiset ja kokoomuslaiset poliitikot ovat väittäneet sen aiheuttavan suuria kustannuksia ”terveysshoppailijoiden” virratessa maahan. Se on turhaa ja vastuutonta pelottelua heikoimmassa asemassa olevien kustannuksella.

Suurin osa paperittomista elää pääkaupunkiseudulla. Helsingissä päätettiin siksi joulukuussa 2013 tarjota kiireellistä terveydenhoitoa kaikille paperittomille samaan hintaan kuin helsinkiläisille sekä järjestää laajat terveydenhuollon palvelut paperittomille lapsille ja raskaana oleville paperittomille. Kustannukset ovat jääneet hyvin pieniksi, vaikka Helsingissä tarjotut palvelut ovat nyt käsittelyssä olevaa hallituksen esitystä laajemmat.

Vihreät tukee hallituksen esitystä, sillä se on tärkeä askel oikeaan suuntaan. Uudistuksella on pienet kustannukset, mutta suuri periaatteellinen painoarvo. Kyse on ihmisoikeuksista, joiden varjelu on kaikkien etu.

Mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on puoltanut paperittomille samoja terveyspalveluita kuin kantasuomalaisille.

Tagit: terveyspolitiikka terveydenhuolto mahaanmuutto paperittomat Ihmisoikeudet

Rauha, turvallisuus ja ne naiset

Sini Castrén
Kirjoittaja palvelee ulkosuomalaisparlamentissa ja muistelee kriisinhallintaa

”Tein tietoisen päätöksen ”lopettaa toistamasta ’tämä on niin monimutkaista, niin vaikeaa’ – jos me kerran voimme sentään kieltää rypälepommit, voimme kieltää seksuaalisen väkivallan konflikteissa”.

Kirjasin toukokuussa 2010 Brysselissä nämä Margot Wallströmin sanat. Entinen EU-komissaari oli juuri aloittanut virassaan YK:n pääsihteerin erityisedustajana työsarkanaan seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva väkivalta konfliktissa.

Tämä väkivalta on sodan taktiikka. Sen nujertaminen on täysin keskeistä rauhan ja turvallisuuden saavuttamiselle. Sodan suurin uhriryhmä ovat siviilit. Kun seksuaalinen väkivalta läpäisee komentoketjun, vaatii se juridisen vastuunkannon. Sitä löytyy niin sotatoimialueilta, YK:n ja humanitaaristen avustusjärjestöjen pakolaisleireiltä – ja YK:n ja EU:n omien sotilas- siviilioperaatioiden sisältä! Wallströmin ja YK:n, kuin myös EU:n tavoitteina ovat rankaisemattomuuden normin rikkominen konflikteissa, riskiryhmien huomioonotto, naisten oikeudet ja valtioiden suojeluvastuu suhteessa kansalaisiinsa.

Tuona vuonna 2010 oli kulunut kymmenen vuotta siitä, kun YK:n turvallisuusneuvosto oli hyväksynyt päätöslauselman naisten rauhan ja turvallisuuden rakentamiseen osallistumisen puolesta – sitoen siihen jäsenmaat, tosin ilman seuraamuksia. Tämä numeronsa mukaan tunnettu ns. 1325-päätöslauselma ei näe naisia väkivallan uhreina ja objekteina, vaan nimenomaan subjekteina eli rauhan tekijöinä ja kestävän rauhan ehdottomina osallistujina. Naisten tuli saada osallistua päätöksentekoon kaikilla päätöksenteon tasoilla. Ensimmäistä kertaa 50 vuoteen YK:n turvallisuusneuvosto käsitteli naisia koskevia asioita suoraan, ja sodan vaikutuksia heihin.

Wallström sanoikin nasevasti, että 1325 oli keskeinen rakenne, ja hänen oma työsarkansa yksi 1325:ttä tukeva peruspilari. Hänen työnsa perustana oli YK:n turvallisuusneuvoston toinen päätöslauselma, numero 1820 vuodelta 2008. Vahva pilari se olikin. Rankaisemattomuus ja armahdus olivat ulkona, raiskaus ja seksuaalinen väkivalta konflikteissa kohotettu kansainvälisen turvallisuuden ongelmaksi – ja ensi kertaa, ihmisoikeus-ongelmaksi.

Tuona vuonna 2008 EU toi ryminällä kummankin päätöslauselman kolmella omalla vastaavalla dokumentillaan EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa vaadituiksi osiksi.

Miten ihmeessä maailma oli vuonna 2000 tuonut päätöslauselmalla 1325 sukupuoli-näkökulman ensi kertaa konfliktin jälkeisiin prosesseihin? (Sukupuoli-näkökulmaa toteuttava miettii muun muassa, mitä vaikutuksia hänen toimillaan ja päätöksillään on eri ryhmiin.) Sukupuoli (engl. gender) tuotiin YK:n ohjelmointiin, raportointiin, turvallisuusneuvoston missiohin ja rauhantukioperaatioihin. Tunnustettiin, että naisten turvallisuusanalyysit ja –kokemukset sekä heidän tarpeensa tekevät heistä rauhan asiantuntijoita. Tässä ei puhuttu maskuliinisesti asetta kantavista naistaistelijoista (jotka heidätkin on usein sivuutettu), vaan äideistä, vaimoista, tyttäristä sodan keskellä. Kunhan vain muistamme kysyä: ketkä naiset? Rikkaat? Köyhät? Entä tyttöjen ja poikien kokemukset?

...Samoihin aikoihin Wallsrömin rypälepommivertauksen kanssa puuskahti 1325-päätöslauselman 10-vuotistaivalta suunnittelevan kansainvälisen asiantuntijaryhmän jäsen Elisabeth Rehn, ettei asiassa ollut mitään juhlimisen aihetta. Maailmassa on viimeisten 30 vuoden aikana nähty naisia neuvottelupöydässä vain noin 8 prosentissa rauhanneuvotteluja. Rehnin viisaus perustui kenttätodellisuuteen ja vallanpitäjien tuntemukseen, kun hän taannoin totesi UM-kuulemistilaisuudessa, ettei sitten rahoiteta niitä rauhanneuvotteluita joissa naiset eivät ole mukana!

Nyt ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Viime keväänä EU:n väistyvä korkea ulkopoliittinen edustaja Catherine Ashton summasi Euroopan parlamentin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa väittelyssä: ”EU:n ulkoasiainhallinnolla on 140 delegaatiota eli edustustoa ja 1800 työntekijää ympäri maailmaa. Niiden johtajista on 20% naisia." Tavoite ei suinkaan ole numeerinen tasa-arvo. Mieluummin mahdollisuuksien tasa-arvo. Toisinaan on matalasta lähtötilanteesta johtuen turvauduttava väliaikaiseen positiiviisen diskriminaatioon eli kvootteihin, kuten on nähty maailmalla esimerkiksi naiskansanedustajien suhteen. Perusidea on saada mukaan perspektiivien ja kokemuspohjaisen tieto-taidon koko kirjo. Jotta rauha ankkuroidaan sinne missä sen puute ensimmäiseksi tunnetaan.

Miksei hyvä konsepti myy itse itseään? Varmastihan rauhaan asein pakottavat YK-sotilaat ja siviileinä rauhaa monitoroivat EU-missioiden jäsenet näkevät, miten heidän oma sekä heidän palvelemiensa alueiden asukkaiden turvallisuus tai vaikka tiedustelutiedon laatu paranevat tämän mystisen ’sukupuolinäkökulman’ kautta? Yksilötasolla yksittäinen EU:n ulkosuhdeosaston virkamies tai rauhantarkkailija toimii varmaankin hänelle näitä pakollisia päätöslauselmia toteuttaessaan  tuloksellisemmin, kun näkee niiden välittömän hyödyn.

Kuitenkin tiedetään jo, etteivät vapaaehtoisuus, sotilasoperaatioiden ja siviilimissioiden käytössäännökset (Code of Conduct) ja pintapuoliset kertaluonteiset  koulutuskurssit riitä. Sukupuolinäkökulman, tasa-arvon ja ihmisoikeuksia edistämistä ei voi karsinoida niille nimetyille vastuuhenkilöille. Yksinäiset sudet ovat laumansa heittiöitä jotka kaivetaan poliittisesti korrektisti esiin koristamaan PR-julkaisuja siitä kuinka hyvin kaikki menee. Myöskään ei pelaa tämä ’valtavirtaistaminen’ kaikille ja ei kenellekään. Se höttöistää tavoitteet taivaan tuuliin.

Paperinmakuiset kuvailevat julkilausumat toteutuvat johtajuudella, monitoroinnilla, raportoinnilla, rankaisemattomuudella, jäsenvaltioiden vastuunkannolla sekä eri YK- tai EU-mekanismien (kuten ohjelmat, rahoitusinstrumentit) ja niiden organisaatioiden osien koordinaatiolla.  Sitoutumista ei varmastikaan tapahdu ilman: rahaa, rahaa, rahaa. Päälle koulutus ja treenaus.


Lukemista: julkaisuvuottaan 2010 yhäkin ajankohtaisempi Euroopan parlamentin tilaustutkimukseni G.Gya & S.Cedercreutz et al. (2010) ”Implementation of EU policies following the Security Council Resolution 1325 and the EU human rights guidelines relevant to women and armed conflict” (ilmaistilaus EP:stä viitteellä EXPO/B/DROI/2009/26).

Lisäksi: Suomalainen rauhan ja turvallisuuden tutkimusverkosto SaferGlobe (www.saferglobe.fi) julkaisee tänään tasa-arvoa kriisinhallinnassa käsittelevän Eurooppatiedotusprojektin.

 

Tagit: Ihmisoikeudet naisten oikeudet kriisinhallinta rauha

Onnea, suomalaiset!

Ja onnea kaikki varjelemisen arvoinen.

Eläköön itsenäinen ajattelu - vaikka Suomen eduskunta juuri hyväksyikin Suomen Pyhäjoelle suoraan Putinin alaisuudessa toimivan liikelaitos Rosatomin ydinvoimalan.

Onnea jokamiehenoikeus ja suomalainen puhdas luonto, vaikka isot puolueet haluavatkin asettaa kaivos- ja turveyhtiöiden intressit kaiken muun edelle.

Onnea maksuton koulutus - vaikka hallituksen tuoreet esitykset herättivät epäilyksen suomalaisten nuorten mahdollisuudesta maksuttomaan koulutukseen myös tulevaisuudessa - mahdollisuuteen suorittaa kaksoistutkinto, käydä erikoislukio tai pyrkiä lukion jälkeen ammattikouluun.

Onnea sananvapaus, onnea lähikirjastot ja onnea tulevaisuuden toisinajattelijat.
Teitä Suomi tarvitsee enemmän kuin koskaan aikana, jona Suomessa tehdään päätös - ohi Kirjailijaliiton ja Suomen Penin - että Helsingin Kirjamessujen seuravana teemana ja virallisena yhteistyökumppanina on Venäjä - maa, joka polkee surutta omien kansalaistensa, vähemmistöjensä ja muiden maiden kansalaisten sananvapautta ja ihmisoikeuksia.

Eläköön suomalainen sisu.

Tagit: ydinvoima Fennovoima Rosatom turve kaivostoiminta koulutus Sananvapaus Ihmisoikeudet Venäjä

Ihmisoikeuksien toteutuminen edellyttää tekoja

Tänään eduskunnassa käytiin lähetekeskustelu Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta. Vaikka Suomen perus- ja ihmisoikeustilanne on kansainvälisesti vertaillen hyvä, se ei tarkoita, että voisimme ryhtyä lepäämään laakereillamme. Paljon on vielä tekemistä - sekä kotimaassa että maailmalla.

Valtiontalouden säästöpaine koettelee monia kuntia, millä voi olla vaikutusta myös perusoikeuksien toteutumiseen. Säästöjen vuoksi mielenterveysongelmista kärsivät uhkaavat jäädä vaille terapiaa ja oppimisvaikeuksista kärsivät lapset vaille riittävää tukea. Ikääntyvässä Suomessa yhä useammat ovat vailla mahdollisuutta esimerkiksi liikkumiseen, ulkoiluun ja mielekkäisiin ihmissuhteisiin.

Eduskunnan käsittelyssä oleva sosiaalihuoltolakiesitys on osoitus arvojen koventumisesta. Esityksessä lapsiperheiden kotipalveluiden saatavuus on kytketty siihen, ovatko perheen ongelmat kenties itse aiheutettuja. Tällaiset kytkennät ovat vaarallisia: jos on lapsen edun mukaista tarjota apua, eivät perheen ongelmien syyt saa olla avun kriteeri. Kun avun tarve on todellinen, pitää apua olla myös tarjolla, ongelmien syntyhistoriasta riippumatta.

Vähemmistöjen ja yksilöiden yhdenvertaisuuden edistäminen hyödyttää koko yhteiskuntaa. Esimerkiksi esteettömäksi rakennettu yhteiskunta on hyvä kaikille - siitä hyötyvät niin rollaattorilla kulkevat vanhukset, pyörätuolia käyttävät vammaiset kuin lastenvaunuja työntävät vanhemmat. Esteettömyyden vaatimus koskee myös voimakkaasti lisääntyviä sähköisiä palveluja. Ne pitää toteuttaa siten, että myös muut kuin "nettinatiivit" pystyvät palveluita käyttämään.

Ihmisoikeusselonteossa kiinnitetään tärkeää huomiota seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien LHBTI-ihmisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tasa-arvoisen avioliittolain puuttumisen lisäksi meillä on muitakin konkreettisia puutteita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksissa. Hallituksen pitää tuoda uudistettu, ihmisoikeuksia kunnioittava translaki viipymättä eduskunnan käsiteltäväksi.

Naapurimaassamme Venäjällä perus- ja ihmisoikeuskehitys on huolestuttavaa. Suomen ja EU:n on pidettävä kriittistä keskustelua yllä niin kansainvälisissä kuin kahdenvälisissä yhteyksissä ja pyrittävä vaikuttamaan Venäjän johtoon. Ihmisoikeuksien puuttumiseen liittyviä ongelmia on runsaasti myös kehitysmaissa. Suomen ihmisoikeusperustaisen kehityspolitiikan läpileikkaavana tavoitteena on sukupuolten tasa-arvo sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Kansainvälisillä foorumeilla tyttöjen ja naisten seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksien korostamisesta on tullut yksi Suomen linjausten tunnusmerkki.

Suomen tulee ryhdistäytyä myös kansainvälisten sopimusten täyttämisessä. Alkuperäiskansoja koskeva ILO-yleissopimus 169, YK:n vammaisten oikeuksia koskeva yleissopimus ja Euroopan neuvoston ns. Istanbulin sopimus naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan torjunnasta ovat edelleen ratifioimatta. Näiden suhteen Vihreä eduskuntaryhmä edellyttää hallitukselta ripeyttä, jottei maan maine ihmisoikeuksien edistäjänä maailmalla vaarannu.

 

Lue koko ryhmäpuhe täältä.

Tagit: Ihmisoikeudet Tasa-arvo Yhdenvertaisuus Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt

Oikeus avioliittoon on jokaisen oikeus

Tänään eduskunnan käsiteltäväksi saapuu kauan odotettu kansalaisaloite: aloite tasa-arvoista avioliittolaista. Edellisen kerran tasa-arvoista avioliittolakia käsiteltiin eduskunnassa pari vuotta sitten, kun 76 kansanedustajaa allekirjoitti lakialoitteen asiasta. Silloin lakivaliokunnan konservatiivinen enemmistö päätti jättää aloitteen käsittelemättä.

Tällä kertaa on kuitenkin kysymys lähes 170 000 kansalaisen jättämästä aloitteesta, joten lakiovaliokunta ei voi enää haudata lakialoitetta. Tällä kertaa jokaisella kansanedustajalla on mahdollisuus äänestää sen puolesta, että kaikilla suomalaisilla on yhdenvertainen oikeus avioliittoon seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Oras Tynkkynen osoitti eilisessä kirjoituksessaan hyvin, että avioliitto on historiansa aikana muuttunut koko ajan. Perinteisen avioliiton kannattajat ovat siis heikoilla jäillä vedotessaan avioliiton muuttumattomaan traditioon. Avioliittolaki säädettiin vuonna 1929, jolloin epileptikot tai sukupuolitautia sairastivat saivat mennä naimisiin vain tasavallan presidentin luvalla. Samalla kiellettiin mielenterveysongelmaisten ja kehitysvammaisten oikeus avioliittoon ja siis rajoitettiin heidän ihmisoikeuksiaan. Tulevaisuudessa samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltäminen nähdään varmasti vastaavanlaisena ihmisoikeusrikkomuksena.

Suomalaisten enemmistö kannattaa kyselytutkimusten mukaan tasa-arvoista avioliittolakia. Viime vuosina samaa sukupuolta olevien avioliitto on laillistettu monissa eri maissa. Lähes 700 miljoonaa ihmistä asuu alueella, jossa kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä voi mennä naimisiin. Se on mahdollista esimerkiksi kaikissa muissa Pohjoismaissa, Ranskassa ja Uudessa-Seelannissa. Toivon sydämestäni, että Suomi liittyy kevään aikana näiden maiden joukkoon.

Seksuaalivähemmistöjen eteen tehty työ ei ole valmis sen jälkeen, kun  tasa-arvoinen avioliittolaki saadaan säädettyä. Se on kuitenkin tärkeä askel kohti yhdenvertaista Suomea, jossa seksuaalinen suuntautuminen ei määrittäisi ihmisiä.

Tagit: Ihmisoikeudet Yhdenvertaisuus tasavertainen avioliittolaki

Sivut

Tilaa syöte RSS - Ihmisoikeudet