Kulttuuri

Suomi ansaitsee kulttuuriministerin

Kulttuuriväki on huolissaan siitä, että hallitus on aikeissa lakkauttaa erillisen kulttuuriministerin tehtävän. Vihreiden mielestä Suomen ei pidä eikä kannata luopua kulttuuriministeristä. Haluamme, että hallituksessa on edelleen ministeri jonka erityisenä tehtävänä on huolehtia taiteen ja kulttuurin voimavarojen kehittämisestä, puolustaa taiteen autonomiaa ja parantaa taiteen tekemisen edellytyksiä.

Lakkauttamalla kulttuuriministerin tehtävän hallitus viestittäisi, ettei Suomi koe sivistyksen ja kulttuurin puolesta puhumista tärkeäksi. Erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina on tärkeää ylläpitää taidemyönteistä ilmapiiriä. Taide ja luovuus eivät ole ylellisyyttä, vaan välttämättömyys, jotta näemme ulospääsyn ja reitin hyvinvoivaan ja valoisampaan tulevaisuuteen.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen totesi kuukausi sitten, että erillinen kulttuuriministeri on ”neuvottelukysymys” ja ”imagojuttu”: ”Joudutaan miettimään, miten tärkeää sivistysvaltion imagon kannalta on, että joku on kulttuuriministerin nimikkeellä.

Pienelle maalle oma kulttuuriministeri on todellakin imagojuttu, kuten Laaninen totesi. Asukasmääräänsä nähden Suomi näkyy maailmalla dynaamisena ja korkeatasoisena kulttuurimaana: meillä on nimekkäitä kirjailijoita, kapellimestareita, oopperalaulajia, elokuvantekijöitä ja artisteja, jotka tekevät maatamme tunnetuksi. Olisi häpeällistä ja noloa, jos palkitut taiteilijamme joutuisivat tulevaisuudessa kertomaan, ettei Suomen valtio ole sen vertaa kulttuurimyönteinen, että vaivautuisi panostamaan erilliseen kulttuuriministerin virkaan.

Laissa taiteen edistämisestä todetaan, että oikeus taiteeseen ja kulttuuriin kuuluu kansalaisen perusoikeuksiin. Juuri kulttuuriministeri on se henkilö, joka puolustaa kansalaisten yhdenvertaista oikeutta päästä osalliseksi kulttuurista. Eri kyselyissä on todettu, että suomalaiset pitävät kulttuuripalveluita lähipalveluita ja arvostavat niitä korkealle. Kansalaisille kulttuuri ei ole elitismiä vaan perusoikeus. Siksi on tärkeää, että Suomen hallituksessa on edelleen - Laanisen sanoin - ”joku”, joka puolustaa valtiovallan tukea taiteelle ja kulttuurille.

On myös ymmärrettävä kansallisen kulttuurin riippuvaisuus valtiovallan tuesta. Suomen kokoisessa maassa taiteen ja kulttuurin rahoitusta ei voi jättää kaupallisuuden, mesenaattien tai kuntien vapaaehtoisuuden varaan. Suomalainen taide, kuten tiedekin, tulee myös jatkossa menestyäkseen tarvitsemaan valtiovallan tuen. Ei vain viljely ole tärkeää – myös hengenviljely on kansakunnan menestyksen elinehto.

Kulttuurialat kuuluvat tulevaisuuden kasvualoihin, joilla on merkittävä työllistämispotentiaali. Verrattuna muihin Pohjoismaihin kulttuurialojen osuudessa Suomen bruttokansantuotteesta on kasvun varaa. Jo nyt kulttuurialojen osuus viennistä on ohittanut puunjalostusteollisuuden viennin arvon. Panostamalla kulttuurialan työntekijöiden sosiaaliturvan kehittämiseen voimme merkittävästi lisätä työtä ja toimeentuloa kulttuurin sektorilla. Perustulo, jota Keskusta ennen vaaleja lupaili, edistäisi merkittävästi luovien alojen työntekijöiden työllistymisen ja toimeentulon mahdollisuuksia.

Huomenna tiedämme, onko Suomella enää omaa kulttuuriministeriä ja voimmeko edelleen tituleerata itseämme sivistysvaltioksi, jonka mielestä maa, sen kansalaiset ja kulttuuriperintö ansaitsevat erillisen kulttuuriministerin. Taide on kansakunnan muisti, peili ja itseymmärrys, ja sellaisena taide on kansakunnan hyvinvoinnin perusta ja edellytys. Sen rakentamiseen me tarvitsemme myös kulttuuriministerin omistautumista.

Tagit: Kulttuuri Taide Tasa-arvo sivistys

Mitä olen kansanedustajana tehnyt taiteen ja kulttuurin hyväksi

07.04.2015

Olin vastikää keskustelemassa Ylen ”Kultakuume” -ohjelmassa kulttuurin merkityksestä. Täältä voit kuunnella haastattelun (haastatteluni alkaa kohdasta 36:54:00).

Olen kirjoittanut eduskuntavaaleihin Kulttuurimanifestin, sillä mielestäni kaikkina aikoina on tuettava myös taidetta ja kulttuuria.

Vastasin maaliskuussa 2015 Muusikot-lehden vaalikyselyyn.

Eduskuntakausi 2011-2015

Kuluneella eduskuntakaudella olin sivistysvaliokunnan jäsen vuodet 2011-14. Kansanedustajana olen mm. puolustanut kirjastojen lainauskorvauksia ja kuulunut parlamentaariseen työryhmään, joka neuvotteli tavoitteesta kirjailijoiden lainauskorvauksien nostamiseksi.

Tein itse talousarvioaloitteen lainauskorvausten korottamiseksi ja olin mukana sivistysvaliokunnan jäsenenä tekemässä mietintöä lainauskorvausten lisäämiseksi. Mielestäni kirjailija ansaitsee korvauksen kirjansa lainasta.

Tiedustelin kirjallisella kysymyksellä kulttuuri- ja urheiluministeri Arhinmäeltä sarjakuva-alan tukemisesta. Olin ministerin vastaukseen tyytyväinen, sillä hänen mukaansa sarjakuva-alaa on syytä vahvistaa. Olen tehnyt talousarvioaloitteita määrärahan osoittamiseksi museoiden valtionosuuksiin ja -avustuksiin, määrärahan osoittamiseksi teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksiin sekä määrärahan osoittamiseksi Museoviraston toimintamenoihin.

Julkiselle vallalle kuuluu taiteen tekemisen edellytysten ja autonomian turvaaminen. Julkisen vallan tehtävänä ei ole taiteen määritteleminen. Juuri siksi meillä on laki, joka turvaa taiteen autonomian. Kirjoitin aiheesta Taiteilija-lehteen, kun lakia Taiteen edistämiskeskuksesta oltiin uudistamassa.

Olen tällä eduskuntakaudella jatkanut työtä itsensä työllistäjien ja luovien alojen työntekijöiden aseman parantamiseksi. Täältä löytyy tarkemmin siitä, mitä olen tehnyt pitääkseni tämän kasvavan joukon puolia.

Kaikki puheenvuoroni ja valtiopäivätoimeni ovat luettavissa eduskunnan sivuilta.

Olen osallistunut lukuisiin kulttuuripoliittisiin tapahtumiin, ja esiintynyt esimerkiksi Suomen taidepoliittisessa tapahtumassa ja ottanut osaa eduskunnan Arkadia-seuran Taiteen iltakouluun.

Kuvataideakatemia kutsui minut hallituksensa varapuheenjohtajaksi vuonna 2008, ja toimin hallituksessa ns. ulkoisena jäsenenä vuoteen 2011 saakka.

Kirjoituksessa "Barrikadeille kulttuurin ja perustulon puolesta!" olen listannut Vihreiden viimeaikaisia painopistealueita kulttuuripolitiikassa.

Kirjoituksessa "Raha ei riitä" kerron miksi me mielestäni tarvitsemme kulttuuria. Täältä löytyy kaikki kullttuuriaiheiset kirjoitukset blogissani. Vierasblogissani on kirjoituksia muun muassa Sirpa Kähköseltä ja Sinikka Vuolalta. Ohjaaja-kirjailija Pirkko Saisio puhuu videosuosituksessaan siitä, miksi taiteilijana kuuluu tukijoukkoihini.


Eduskuntakausi 2007-2011

Olen pitänyt luovan talouden vahvistamista esillä eri tavoin ja eri näkökulmista koko eduskuntakauden ajan. Olin kirjaamassa hallitusohjelmaan lupausta tieteen- ja taiteentekijöiden työttömyysturvan parantamisesta sekä apurahansaajien sosiaaliturvan järjestämisestä. Aikaisemmin sosiaaliturvan suhteen lainsuojattomille apurahansaajille on hallituskaudella 2007-2011 taattu eläketurva, sairasvakuutusturva sekä lakisääteinen tapaturmaturva. Tieteen ja taiteen tekijöiden työttömyysturvaa on parannettu. Työttömyysturvan antamisesta on annettu yhtenäinen ohjeistus ja tieteen ja taiteen tekijöille on saatu TE-toimistoihin omat työvoimaneuvojat.

Taiteesta ja kulttuurista pitämissäni puheenvuoroissa olen käsitellyt muun muassa vapaan taiteen kentän rahoitusta, taiteilijoiden toimeentuloa, tieteen- ja taiteentekijöiden työttömyysturvaa sekä apurahansaajien sosiaaliturvaa. Olen puolustanut myös taito- ja taideaineiden asemaa peruskoulussa.

Olen tehnyt talousarvioaloitteita vapaan taiteen kentän rahoituksen nostamiseksi, valtion ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrän lisäämiseksi, elokuvataiteen edistämiseksi, näyttämötaiteen edistämiseksi sekä valtion taiteilija-apurahan korottamiseksi. Kirjallisen kysymyksen olen tehnyt taideostojen edistämisestä verohelpotuksin sekä vierailevien taiteilijoiden matkakustannusten korvausten verottamisesta.

Olen myös pitänyt yllä itsensä työllistävien asemaan liittyviä epäkohtia ja vaatinut niiden poistamista. 

Olen iloinen siitä että sinnikäs työ taiteen puolesta on tuottanut tulosta. Taiteen ja kulttuurin määrärahat ovat kasvaneet vaalikaudella 2007-2011 merkittävästi. Valtionosuuden piirissä olevien kulttuurilaitosten tuki on kasvanut yli sadalla prosentilla.

Myös ns. vapaiden ryhmien tuet ovat kasvaneet merkittävästi. Näyttämötaiteessa lisäystä on 83,5%, säveltaiteessa 45,5% ja tanssitaiteessa peräti 97,2%. Uutena määrärahojen saajiin on tullut sirkustaide, joka on saanut 400 000 euroa. Olen iloinen siitä, että Vihreät saivat viime syksynä neuvoteltu 16 taiteilijaeläkettä lisää, ja että tällä kaudella toteutettiin myös Vihreiden ajama kulttuurilehtien tuen korotus. 

Suomen kulttuuripolitiikka painottuu voimakkaasti laitosten tukemiseen: 70% taiteen ja kulttuurin tuesta jaetaan laitoksille, kun yksittäisille taiteilijoille menee koko potista vain 4%. Ensi hallituskaudella on tärkeää pitää mielessä se, että valtionosuuslaitosten saama lisäys on tällä kaudella ollut suurempi kuin vapaiden ryhmien tuki yhteensä. Vapaiden ryhmien tukea pitää kasvattaa, ja teatterikenttää pitää kehittää panostamalla vapaiden ryhmien avustuksiin. 

Vapaan kentän toimintamahdollisuuksia on perusteltua edelleen vahvistaa ja VOS-laitoksia kannustettava yhteistyöhön vapaan kentän kanssa. Tätä toin esiin myös valtioneuvoston kulttuuripoliittista selontekoa koskeneessa puheessani

Suomalaisesta kulttuurityöstä merkittävä osa tehdään vapaaehtoispohjalta toimivissa yhdistyksissä. Valitettavasti verottajan käytännöt ovat viime aikoina heikentäneet kansalais- ja vapaaehtoisjärjestöjen toimintaedellytyksiä. Verottaja on alkanut tulkita verovelvolliseksi sellaista yleishyödyllistä tai talkoilla tehtyä toimintaa, joka aikaisemmin luokiteltiin yleishyödylliseksi.

Olen yrittänyt selvittänyt verotuskäytäntöjen muutoksia kahdella kirjallisella kysymyksellä ja käsitellyt asiaa puheenvuoroissani ja kirjoituksissani.

Tekijänoikeudet ovat kauden aikana olleet esillä monissa eri yhteyksissä. Alkukaudesta kaavailtiin tekijänoikeusasioiden siirtoa opetusministeriöstä työ- ja elinkeinoministeriöön, mikä ei onneksi toteutunut. Sen jälkeen tekijänoikeuslakiin haluttiin tehdä niin sanottu työsuhdeolettama, jonka myötä oikeudet työ- ja virkasuhteessa luotuun teokseen olisivat automaattisesti siirtyneet työnantajalle. Kauden lopuksi on taisteltu hyvitysmaksun uudistamisen puolesta.

Olen puhunut ja kirjoittanut tekijöiden oikeuksien ja toimeentulon puolesta kaikissa yhteyksissä. Hyvitysmaksun kehittämisestä järjestin eduskunnan Kansalaisinfossa tilaisuuden, joka veti väkeä salin täyteen. 

Toimin kaudella 2007-2011 myös eduskunnan Arkadia-seuran puheenjohtajana. Seuran tarkoitus on edistää kulttuuria ja kansanedustajien sekä kulttuuriväen välistä vuoropuhelua. Arkadia-seura on järjestänyt lukuisia tilaisuuksia ja tapahtumia muun muassa vapaan taiteen kentän rahoituksesta, tekijänoikeuskysymyksistä sekä taito- ja taideaineiden asemasta koulussa.

Tagit: Kulttuuri Taide sivistys

Taide ja yhteiskunnan tuki

Atro Kahiluoto
Teatteriohjaaja

Mikä on taiteen tehtävä?

  • Taiteella ei ole yhtä tehtävää vaan sillä on monta tehtävää. Taiteen tehtävät ovat samaan aikaan vastakkaisia ja ristiriitaisia. Taide kantaa perintöä ja taide luo uutta. Taide luo myyttejä jotka vahvistavat ja taide purkaa myyttejä jotka vangitsevat. Taide kokoaa yhteen ja taide varustaa matkalle. Taide on ikuista, mutta sen tehtävä on muuttuva ja ajassa vaihtuva.  Taiteen tehtävä on etsiä hellittämättä tehtäväänsä.

Miksi taidetta tuetaan?

  • Taide ei ole tuote eikä yleisö ole kuluttaja. Taide ei kohtaa ihmistä niinkuin kauppias kohtaa asiakkaan. Taiteelle ihminen on mahdollisuuksien avaruus; ”kuilu, joka huimaa, kun siihen katsoo”. Taiteelle me olemme hauraita, kuolevaisia ja traagisia; yleviä , jumalaisia ja koomisia; hulluja, viisaita ja narreja; hyviä, pahoja ja arkisia, mutta kuluttaj on taiteen ihmiskuvaksi liian lattea. Markkinatalouden termein taidetta on vaikea lähestyä ja mahdoton ymmärtää.

Mitä hyötyä on taiteesta?

  • Kulttuuri antaa elämälle sisältöä. Kulttuuri on ilma jota me hengitämme, ympäristö jossa elämme. Se olkoon moniääninen ja elämyksellinen.  Taide ilahduttaa ja elvyttää. Se elähdyttää kaikkia jotka tulevat sen kanssa kosketuksiin. Taide avaa luovan mielen: se auttaa virkamiestä näkemään uusin silmin, perheen löytämään ratkaisun,  yrittäjän tekemään löydön, tiedemiehen oivaltamaan, opettajan järjestämään uudella tavalla. Taide eheyttää, hoitaa, tuo yhteen ja raivaa luovuudelle tien.

Miksi taiteen tukea ei pidä leikata?

  • Kulttuurin osuus valtion budjetista on alle 1 prosentti. Niin paljon riistettyjä luonnonvaroja, työuupuneita, syrjäytyneitä, sukupuuttoon kuolleita lajeja, epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta, nälkää, kurjuutta, kapinoita, saasteita ja peruuttamattomia virheitä, että saamme kokoon tämän varallisuuden. Ja alle yksi prosentti siihen, mikä tekee elämästä henkisesti rikasta, luo merkityksellisyyttä, avaa näköaloja, puhuu rakkaudesta, sivistää sekä synnyttää elämän juhlaa. Ei ole paljon vaadittu, että kulttuurin osuus valtion budjetista nostettaisiin yhteen prosenttiin. Se on vähän vaadittu.

Saako maksaja päättää?

  • Taiteelle ei voi ulkoapäin määrätä tehtävää tai paikkaa. Taide ei tottele käskyjä tai se näivettyy ja kuolee. Yhteiskunta voi  tarjota taiteelle olosuhteet toteutua, mutta ei määritellä sen tehtävää ja suuntaa. Sillä taiteessa uusin ja odottamattomin tapahtuu katseilta piilossa. Vaikka tulevaisuuden taide on jo syntynyt,  emme sitä vielä kuule, vaikka se jo nousee horisontissa, emme sen kajastusta vielä ymmärrä.

 

 

Tagit: Taide Kulttuuri taiteen rahoitus

Oi runous

Sinikka Vuola
Kirjailija

Minä lupaan sinulle runo

että minulla on oma lehmä ojassa

Olen norsu posliinikaupassa, siitähän sinä pidät

Olen jänis vedessä

kalan selässä

Ja sikoja riittää säkissä

vaikka lampaat söisivät

Kun odotan sinua perhoset vatsassani

päästän suustani keskeneräisen sammakon

Sitä tuijottaa joka sorkka

aasinsillalla

Kun sinä vihdoin saavut, runo, olen kananlihalla

kunnian kukko laulaa kimeästi, joudun

suden suuhun

kesken kissanristiäisten

Kas siinä sinulle villakoiran ydin, runo.


(c) Sinikka Vuola

**************

Kuluneella viikolla 16.-22.3. on vietetty Kirjan vuoden Runous.Nyt. -viikkoa. Teemaviikon aikana on muun muassa nostettu esille runouden uusia ilmiöitä, pohdittu runoilijan toimeentuloa ja herätelty keskustelua runouden tilasta. On tärkeää, että runous tulee keskelle ihmisten arkipäivää - kuten nyt Outin blogikutsuilla. Runous kuuluu kaikille.

 

 

 

Outin kampanjaa voit seurata täällä.

Tagit: Taide Kulttuuri kirjallisuus

Aikamme Minna Canth

Sirpa Kähkönen
Kirjailija

"Finlandissa luin hiljan taas kirjoituksen, joka minua suututti. Meurman siinä ivaili kuinka realistiset kirjailijat nyt muka työväen puolesta intoilevat ja niiden palkkojen vähyyttä säälivät, mutta itse mielihyvällä pistävät suuret honorariot taskuihinsa. Todella! Kannattaapa kadehtia Suomalaisenkin kirjailijan tuloja! Niin suuret ne ovat, ettei ne niistä elä, ellei muuta leipäammattia ole. Minusta päinvastoin Suom. kirjailijan elämä on yhtä raskas ja kova kuin työmiehen, joka kylmään korpeen viljelyksen laittaa. Molemmat saavat vehkaleipää syödä otsansa hiessä ja vasta tulevat sukupolvet saavat heidän työnsä perustukselle suuremmalla siunauksella kylvön laittaa ja runsaampia hedelmiä niittää. Me nykyiset olemme kutsutut työntekijöiksi, maailman palvelijoiksi, emme herroiksi emmekä mestareiksi. Mutta ellei meitä olisi, ei ikinä herroja eikä mestareitakaan tulisi, ja niin saamme kuitenkin olla tyytyväisiä. Hyvän työn tekivät esi-isämmekin, kun maata kaivoivat, vilua kärsivät, pettua söivät. Lieneehän meissä vielä samaa kuntoa.”

Näin kirjoitti Minna Canth J. H. Erkolle elokuussa 1887. Canth oli joutunut vaikeisiin ristiriitoihin niin paikallisten kuin valtakunnallistenkin patriarkkojen kanssa kirjoitettuaan köyhyydestä ja alistamisesta - naisten ja lasten vaikeasta asemasta yhteiskunnassa, jossa yläluokka suositti köyhille alistumista kohtaloonsa, koska se oli Jumalan heille määräämä osa.

Minna Canth oli syvästi uskova ihminen, joka ei kuitenkaan voinut hyväksyä uskonnollista perustelua köyhyydelle ja kurjuudelle. Hän piti kaksinaismoralistisena sitä, että patriarkaalisessa yhteiskunnassa halveksittiin ja sorrettiin prostituoituja mutta ei miehiä jotka "lankesivat heidän kanssaan".

Canth ei voinut käsittää sitä, että köyhäinhoidossa pikkulapset konttasivat haisevien sairaiden keskellä eikä sitä, että isännän viettelemä maalaispiika, aivan nuori tyttö vielä, lähetettiin pakkaseen maantielle imeväinen käsivarrellaan.

Minna Canth ei tyytynyt velttoihin, epä-älyllisiin selityksiin siitä, että Jumala on säätänyt maailmanjärjestyksen rikkaalle miehelle suotuisaksi ja siihen on kaikkien muiden nöyrtyminen. Kun hän lausui ääneen mielipiteensä, jotka hän perusteli itse tekemillään haastatteluilla ja tutkimuksilla sorrettujen parissa, hän joutui erittäin ankaran ja vihamielisen hyökkäyksen kohteeksi piispojen, kuvernöörien ja taidemaailman portinvartijoiden taholta.

Canth ei pelännyt. Hän teki sen minkä hänen moraalinsa vaati. Nykyajan näkökulmasta katsoen hän joutui vihapuheen ja sensuroinnin kohteeksi mutta ei antanut niiden lannistaa itseään. Hän kuoli liian varhain, vain 53-vuotiaana, sydänsairauteen.

Voidaan kysyä, kuinka paljon hänen terveytensä heikkenemiseen vaikutti se viha, jota hän sai kohdata herättäessään keskustelua, joka pohjusti 1900-luvun suuria sosiaalipoliittisia ratkaisuja ja perustui radikaaliin ajatukseen perimmäisestä ihmisarvosta. 

Tähän ihmisarvoon olen 1960-luvulla syntyneenä kasvanut luottamaan. Köyhän perheen tyttönä olen saanut opiskella niin pitkälle kuin olen kyennyt ja toteuttaa itseäni kirjailijana. Tästä kiitän Canthia, ja nyt kun ihmisarvon kiistävät pankkiirit ja muut ylemmyydentuntoiset patriarkat ovat jälleen ilmaantuneet johdattelemaan yhteiskunnallista keskustelua, olen Minnan esikuvan mukaan valmis puolustamaan saavutuksia, joihin Suomen naiset ovat yltäneet yhdessä sivistyneiden miesten kanssa.

****

Oman aikamme Minna Canth to 19.3. klo 18.30-21

Tervetuloa jatkamaan keskustelua illalla Villa Kiveen, jossa kansanedustaja ja kirjallisuuden tutkija Outi Alanko-Kahiluodon vieraina Minna Canthin elämästä ja teoksista keskustelevat kirjailijat Helena Sinervo, Johanna Venho, Marjo Niemi, Laura Honkasalo ja Tittamari Marttinen. 

Keskustelun jälkeen esiintyvät Anja Erämaja & Petra Lampinen. 

Kanttiinista punaviiniä, kahvia ja pehmeää maustekakkua Minna Canthin tapaan.  

Vapaa pääsy!

Kirjailijatalo Villa Kivi, Linnunlauluntie 7, 00530 Helsinki

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/1576923115888279/


 

Tagit: Minna Canth kirjallisuus Kulttuuri

Raha ei riitä

Näinä aikoina joutuu yhä useammin puolustamaan itselleen merkityksellisten asioiden itseisarvoa, oli kyse sitten luonnosta, tieteestä tai taiteesta.

Syynä on yhtäältä ajan markkinahenkisyys, toisaalta lama. Kun vähenevistä resursseista joudutaan kilpailemaan, arvot kovenevat. Tästä syystä kuulee yhä useammin sanottavan, että kyllä taiteenkin pitää ”legitimoida itsensä”, oikeuttaa olemassaolonsa - toisin sanoen todistaa olevansa hyödyksi ihmisille ja yhteiskunnalle. Etenkin vasemmisto käyttää aikaisempaa useammin kulttuurin hyvinvointivaikutuksia argumenttina, jolla taiteen olemassaolo voidaan - tai pitää - oikeuttaa.  

Sosiaalisessa mediassa taas leviää artikkeleita, joissa todistellaan luonnossa kulkemisen hyvinvointivaikutuksilla. Jaan itsekin mielelläni näitä juttuja eteenpäin - lähimetsä on tärkeä myös omalle hyvinvoinnilleni. Samoin jaan mielelläni eteenpäin artikkeleita, joissa todistellaan kirjallisuuden terapeuttista vaikutusta ihmiselle. Kuten metsässä kulkeminen, myös kirjallisuuden lukeminen auttaa ihmistä sinuiksi ajatustensa kanssa. Ymmärrys toista kohtaan lisääntyy, aggressiot vähenevät, hyvinvointi lisääntyy.

Luonnon tai taiteen itseisarvolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä minun olemassaoloni tai arvostusteni kanssa. Eivät ne tarvitse minun hyväksyntääni oikeuttaakseen olemassaolonsa. Monimuotoinen metsä on arvokas sinänsä, vaikken koskaan kulkisi siellä. Luonnon monimuotoisuudella on arvonsa, vaikken voi todistaa jok’ikisen lajin olemassaoloa. Taide taas tuottaa ilmiselvästi hyvinvointia, mutta olisi virhe ajatella, että hyvinvoinnin tuottaminen olisi sen tehtävä. Monimuotoisen suon tai taide-esineen itseisarvo ei määräydy sen hyödyn mukaan.

Mutta minkä sitten? Mitä ihmettä itseisarvo tarkoittaa? Juuri itseisarvo tuntuu täysin vastakkaiselta meidän aikamme vaatimukselle tehokkuudesta, tuottavuudesta ja hyödyllisyydestä.

Itseiasarvo on jotakin, mikä ei tyhjene asian rahalliseen arvoon, vaihto-arvoon, arvoon markkinoilla. Taide voi olla arvokasta ja taiteeseen sijoittamalla ja myymällä voi hyvin tehdä omaisuuksia. Taide-esine voi tulevaisuudessa olla suunnattoman arvokas, vaikkei kukaan maksaisi siitä nyt mitään. Ja päinvastoin: jos joku maksaa taideteoksesta miljoonan, taideteoksella on edelleen itseisarvonsa, joka ei tyhjene sen vaihtoarvoon. Hyödykkeen arvo sen sijaan kasvaa sitä suuremmaksi, mitä suuremman korvauksen – taloudellisen voiton - siitä saamme.

Taideteoksen arvo on muualla: taiteilijan ja taideteoksen kokijan kokemuksissa, taideteoksen moninaisuuden luomassa rikkaudessa, siinä miten teokset vaikuttavat toisiinsa, ja miten ne auttavat meitä ymmärtämään olemassaoloamme. Itselleni taide tai mielikuvitus on aina merkinnyt ulospääsyä - oli kyse sitten olosuhteista tai minästä. Laman aikana taiteen merkitys vain korostuu. Raha ei riitä, tarvitsemme kulttuuria, taidetta, henkisyyttä.

Etenkin oikeistopuolueita edustavien poliitikkojen kuulee usein sanovan, ettei yhteiskunnan tule maksaa taiteilijoille apurahoja, vaan taiteilijoiden pitää mieluummin ryhtyä yrittäjiksi. Mutta jos joku haluaa yrittäjäksi, hän ei todennäköisesti ryhdy taiteilijaksi. Sama pätee tutkimukseen: jos joku haluaa tutkijaksi, hän ei todennäköisesti ryhdy yrittäjäksi. Silti mininsterit ehdottivat vastikää, että tutkijoiden pitäisi kokeilla yrittäjyyttä, ja palata sitten taas tutkijoiksi.

Voi hyvin olla, ettei taiteilijan teoksilla tai tutkijan tutkimustuloksilla ole yritysmaailmassa menekkiä. Silti ne voivat ajan myötä osoittautua arvokkaiksi.

Niiltä, jotka patistavat taiteilijoita yrittäjiksi, tuppaa unohtumaan sekin, että Suomen kokoisen maan markkinoilla ei ole mahdollista tehdä taidetta ilman riittävää taloudellista tukea. Kirjailija tai kuvataiteilija tarvitsee valtiovallan tuen, aivan samoin kuin valtaosa tutkijoistakin.

Me kansalaiset puolestamme tarvitsemme kulttuuria ja taidetta. Taide on kansakunnan muisti, peili ja itseymmärrys, ja sellaisena taide on kansakunnan hyvinvoinnin perusta ja edellytys.
 

Tagit: Taide Kulttuuri sivistys tutkimus

Kulttuurimanifesti 2015

Taiteen vapaus on kaiken lähtökohta.
Poliitikkojen ei pidä sanoa, millaista taiteen tulee olla
vaan huolehtia taiteen tekemisen edellytyksistä.

Vain ollessaan vapaata
taiteella on mahdollisuus kyseenalaistaa,
olla kriittinen katse yhteiskuntaan.

Taiteella on itseisarvo.
Taide tuottaa hyvinvointia,
mutta sen tehtävänä ei ole
hyvinvoinnin tuottaminen.

***

Taiteen ja kulttuurin rahoitusta
ei voi jättää kaupallisuuden, mesenaattien
tai kuntien vapaaehtoisuuden varaan.

On häpeällistä, että kulttuurin osuus
valtion budjetista on alle prosentin.

Tarvitsemme uusia keinoja taiteen rahoituksen turvaamiseksi .

Kulttuuriprosenttiperiaatteesta on pidettävä kiinni.
Se tulee ulottaa kaikkien hallinnonalojen budjetteihin.
Jos opetus- ja nuorisotoimen budjetista
varattaisiin prosentti kulttuuripanostuksiin,
voisivat taiteilijat työskennellä
kouluissa, päiväkodeissa, nuoriso- ja vanhustentaloilla
ja tuoda taiteen lähemmäs ihmisiä.

On tärkeää, että meillä on laitosteattereita, orkestereita ja oopperaa.
Vapaan taiteen kenttä tarvitsee kuitenkin erityistä tukea
- sen osuus taiteen rahoituksesta on edelleen minimaalinen.


 ***

Taidetta ei ole ilman ihmisiä, jotka sitä tekevät.
Siksi parasta taiteen tukemista on taiteilijan työn tukeminen.

Apurahojen ja taiteilijaeläkkeiden määrää on lisättävä
ja niiden tasoa nostettava.
On säädettävä taiteilijaeläke.


Taiteilijan on saatava korvaus työstään.
Tekijänoikeudet ja hyvitysmaksut on turvattava.
Kirjailijoiden lainauskorvaukset on nostettava pohjoismaiselle tasolle.

Itsensä työllistävien, apurahansaajien ja freelancereiden
sosiaaliturvan aukot pitää korjata.

Taiteilijoiden asemaa parannetaan säätämällä perustulo.

***

Kulttuurin tulee olla kaikkien saatavilla.
Lähiö ilman kirjastoa on kuin metsä ilman linnunlaulua.

Sivistysvaltiossa kuka tahansa lahjakas nuori voi kouluttautua
säveltäjäksi, näyttelijäksi tai kuvataiteilijaksi
perheensä varallisuudesta riippumatta.

Taide on kansakunnan muisti, peili ja itseymmärrys,
ja sellaisena taide on kansakunnan hyvinvoinnin perusta
ja edellytys.

Tagit: Kulttuuri Taide sivistys Hyvinvointi

Saamenmaan kuulumisia kansallispäivänä 6. helmikuuta 2015

Outi Länsman
Saamenkielen lehtori

Aluksi on ilo ilmoittaa, että saamelainen kulttuuri on esillä kahdessa suuressa kulttuuritapahtumassa vuonna 2015.

Turun kansainvälisten Kirjamessujen kotimaisina teemoina ovat Saamenmaa ja Kustavi ja Toronton alkuperäiskansojen ImagineNATIVEs filmifestivaalin pääteemana ovat puolestaan Saamenmaan elokuvat. Tapahtumien tavoitteena on esitellä saamelaista kulttuuria kirjallisuuden, musiikin ja elokuvien kautta. ImagineNATIVE on maailman suurin alkuperäiskansojen elokuva- ja mediataidefestivaali ja Turun Kirjamessuillakin kävijöitä oli viime vuonna yli 24 000 eli Saamenmaalla on todella hyvä tilaisuus näkyä ja kuulua.

Näkymistä ja kuulumista Saamenmaa tarvitseekin.

Viime viikolla saamenopettajat kokoontuivat koulutuspäiville Leville ja siellä puheenaiheeksi nousi uusi opetussuunnitelmauudistus. Pelkona on, että saamelaisalueen kunnat vain käännättävät valtakunnallisen opetussuunnitelman saameksi ja jättävät huomioimatta kulttuurin erityispiirteet. Opetustoimen ylitarkastaja Kari Torikan mukaan näin olisi toimimassa ainakin Inarin kunta, jossa puhutaan ja opetetaan kaikkia Suomessa puhuttavia saamen kieliä. Opettajien mukaan käännättäminen ei riitä, vaan sisällössä täytyy huomioida saamenkielinen opetus ja sen toimintamallit ja saamelaiset tavat ja arvopohja. Opetuksella on suuri merkitys saamen kielien, kulttuurin ja elintapojen säilymiselle.

Valtakunnallisessa opetussuunnitelman pitäisi mielestäni myös taata se, että koululaiset saisivat tietoa Suomessa olevasta alkuperäiskansastaan. Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio on suosittanut painokkaasti, että viranomaiset ryhtyvät parantamaan koululaisten tietoa ja ymmärrystä Suomessa asuvista vähemmistöryhmistä.  Komissio on myös suosittanut, että kaikissa opetussuunnitelmaan kuuluvissa opetusmateriaaleissa otetaan huomioon suomalaisen yhteiskunnan eri ainekset, myös siis saamelaiset.

Suomalaisen perusopetuksen ja lukiokouluksen opetusuunnitelman perusteissa ei kuitenkaan juurikaan ole mainintoja saamelaisista, meidän historiastamme, kielistä, yhteiskunnallisesta asemasta ja kulttuurista. Kun opetusuunnitelman perusteet sivuuttavat nämä meille tärkeät asiat, myöskään oppikirjojen kustantajat ja valmistajat eivät huomioi saamelaisia sisältöjä materiaaleissaan. Seurauksena tästä on, että opetuksessa ja oppimateriaaleissa on edelleen vanhentuneita ja stereotyyppisiä käsityksiä - ”vaeltavat seidanpalvojat”, ”saamelaiset ovat salaperäinen kansa” -saamelaisista.

Valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa pitäisi mielestäni olla lause ”Kaikissa Suomen kouluissa opetetaan perustietoa saamelaisista”. Tätä yritimme edellisellä uudistamiskierroksella 2003, mutta opetushallitus torppasi ajatuksen ja tuloksena on se, että edelleenkään Suomessa lapset, nuoret ja aikuiset eivät tiedä juurikaan mitään saamelaisista. Saamelaiset ovat oppikirjojen salaperäinen kansa ja sellaiseksi jäävät jos kouluissa ei perustietoa anneta. Tai edes kerrota, että saamelainen haluaa itseään kutsuttavaksi saamelaiseksi, ei lappalaiseksi.

Myös opettajakoulutuksessa opiskeleville pitäisi antaa vahva tietopaketti saamelaisista. Koulutuksessa käsiteltävät monikulttuurisuus ja kansainvälisyys eivät saa jäädä ainoastaan sanoiksi ja vieraisiin kulttuureihin tutustumiseksi. Opettajakoulutuksessa mennään mielestäni merta edemmäs kalaan, vaikka opittavaa olisi omallakin maaperällä. Itse opiskellessani opettajaksi Oulun yliopistossa kohtasin konkreettisesti sen tosiseikan, että kun käsittelimme monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä, niin tulevat kollegani eivät tienneet tuon taivaallista minun kansastani ja kulttuuristani. Ja minä sentään olen opiskellut opettajaksi 2000-luvulla.

Sitten vähän kevyempiin aiheisiin.

Tänään, saamelaisten kansallispäivänä, Utsjoen Kaamasmukasta kotoisin oleva – tuleva saamen kielen opettaja – saamelainen rap-artisti Ailu Valle julkaisee toisen levynsä. Levyn nimi on ”7” ja käsittelee ihmisen sisintä. Ailu Valle kertoo tyhjentäneen ensimmäiselle levylleen koko pankin ja nyt toisella levyllä on pakko kuulemma mennä itseensä. Ailun esikoisalbumi "Dušši dušše duššat" (2012) (su. "Turha vain tuhoutua") oli muuten ensimmäinen Suomessa julkaistu pohjoissaamenkielinen rap-albumi.

Ja loppukevennykseksi kerrottakoon vielä, että BB-Andte toimii tänään kansallispäivänä Yle Ođđasat -lähetyksen uutistenlukijana! Yle Ođđasat -lähetyksiä kannattaa katsella muutoinkin, sillä sieltä saa ajankohtaista tietoa siitä mitä Saamenmaassa tapahtuu.

Hyvää saamelaisten kansallispäivää kaikille! Pyeri Säämi aalmugpeivi puohháid! (inarinsaame) Šiõǥǥ saa´mi meersažpeei´v pukid! (koltansaame) Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide! (pohjoissaame)

Tagit: saame saamelaiset Kulttuuri koulutus

Barrikadeille kulttuurin ja perustulon puolesta!

Taidetta ei ole ilman ihmisiä, jotka sitä tekevät. Siksi parasta taiteen tukemista on taiteilijan työn tukeminen.

Olen itse aikoinaan ollut perustamassa ystävieni kanssa taiteilijoiden ja tutkijoiden parempaa sosiaaliturvaa ajanutta liikettä, jonka lyhensimme muotoon "TATUSOTU": lyhenne tulee sanoista taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturva. Liike järjesti eduskuntavaalien 2007 alla Helsinkiin suurmielenosoituksen. Meitä oli eduskuntatalon edessä tuhansia: vaadimme apurahansaajille sosiaaliturvaa ja luovan työn tekijöille työttömyysturvaa. TATUSOTU-liike nosti apurahansaajien sosiaaliturvan epäkohdat esiin. Liikkeen luoman paineen ansiosta pääsinkin - tuoreena kansanedustajana - kirjoittamaan ja säätämään apurahansaajien sosiaaliturvalakia.

Suurin osa taiteilijoista tekee työtään jossain vaiheessa uraansa apurahalla. Siksi apurahansaajien sosiaaliturvalaki oli välttämättömyys.

Helsingissä järjestettiin eilen suuri Taidepoliittinen tapahtuma, jolla heräteltiin puolueita esittelemään puolueiden taide -ja kulttuuripoliittisia linjauksia ja tavoitteita.  Tapahtuman järjesti Baltic Circle -festivaali yhteistyössä Checkpoint Helsingin ja Public Movement -ryhmän kanssa. Taidepolitiikka on pitkään loistanut poissaolollaan julkisesta keskustelusta ja kyseessä oli suurin Suomessa järjestetty taidepoliittinen tapahtuma pitkään, pitkään aikaan. Esittelin tapahtumassa Vihreän puolueen kulttuuripoliittisia painopisteitä ja tavoitteita ensi kevään vaaleissa.

Vihreiden painopisteitä kulttuuripolitiikassa ovat viime vuosina olleet:

- luovan työn tekijöiden sosiaaliturvan ja työttömyysturvan parantaminen

- taiteilijaeläkkeiden määrän kasvattaminen

- vapaan taiteen kentän rahoituksen vahvistaminen.

Vihreän kulttuuripolitiikan perusarvoja ovat seuraavat:

- ensiksi vapaus
Taiteen vapaus ja itseisarvo on kaiken lähtökohta. Poliitikot tai virkamiehet eivät saa sanoa, millaista taidetta Suomessa pitää tehdä. Vain ollessaan vapaata taiteella on mahdollisuus kyseenalaistaa ja olla kriittinen katse yhteiskuntaan.

- toiseksi Vihreän kulttuuripolitiikan perusarvoihin kuuluu vastuullisuus
Poliitikoilla on vastuu siitä, että taiteen tekemisen edellytykset ovat kunnossa. Valtion on kannettava vastuunsa siitä, että taiteen rahoitus on monipuolista. Riittävä ja monipuolinen taiteen rahoitus on edellytys myös taiteen vapaudelle. Kulttuurin rahoitusta ei voi jättää kaupallisuuden, mesenaattien tai kuntien vapaaehtoisuuden varaan.

- kolmanneksi taiteeseen kuuluu tasa-arvo
Kulttuurin tulee olla kaikkien saatavilla. Esimerkiksi museoiden perusnäyttelyt voisivat olla maksuttomia samalla tavalla kuin lähikirjastotkin ovat. Tasa-arvoa on myös se, että kuka tahansa lahjakas nuori voi kouluttautua vaikkapa säveltäjäksi, näyttelijäksi tai kuvataiteilijaksi perheensä varallisuudesta riippumatta.

- lopuksi tärkeää Vihreälle kulttuuripolitiikalle on ajatus taiteen monimuotoisuudesta
Vihreille on tärkeää, että on laitosteattereita, orkestereita ja oopperaa, mutta ajattelemme, että vapaan taiteen kenttä tarvitsisi erityistä tukea. Sen osuus taiteen rahoituksesta on edelleen minimaalinen.

Tarvitaan myös uusia keinoja taiteen rahoituksen turvaamiseksi. Olen itse ollut neuvottelemassa kulttuuriprosenttia Helsingin kaupungin strategiaohjelmaan. Sen ansiosta suurissa rakennusprojekteissa käytetään aina yksi prosentti taidehankintoihin. Olen ehdottanut kulttuuriprosentin sisällyttämistä myös palveluihin. Tällöin opetus-, sosiaali- ja terveystoimen budjetista varattaisiin prosentti kulttuuripanostuksiin, esimerkiksi yhteisötaiteilijoiden palkkaamiseen. Silloin taiteilijat voisivat työskennellä myös kouluissa, päiväkodeissa, nuoriso- ja vanhustentaloilla.

Mitä muuta konkreettista Vihreät haluavat tehdä teidän taiteilijoiden ja luovien alojen hyväksi? Ensinnäkin, seuraavaan hallitusohjelmaan pitää kirjata konkreettisesti se, millä tavalla itsensä työllistäjien asemaa parannetaan. Kulttuurialojen pienituloiset työntekijät ovat suurin ryhmä itsensä työllistäjien joukossa. Itsensä työllistäjällä ei ole palkansaajan sosiaaliturvaa, mutta hänellä ei myöskään ole varaa maksaa itselleen yrittäjän eläketurvaa.

Kulttuurialan itsensä työllistäjä joutuu keräilemään toimeentulonsa sieltä sun täältä. Esimerkiksi mieheni, joka on teatteriohjaaja, voi saman päivän aikana saada tuloja apurahasta, palkkatyöstä ja tekijänoikeuskorvauksista. Puolestaan näyttelijä, joka tekee töitä apurahalla vapaassa teatteriryhmässä, voi saman päivän aikana olla myös palkkasuhteessa Kaupunginteatteriin ja tehdä yrittäjän verokortilla töitä tv-yhtiölle.

Sosiaaliturvalainsäädäntö ei tällaista levottomuutta ymmärrä, ja siksi itsensä työllistäjä voi esimerkiksi jäädä kokonaan ilman työttömyysturvaa. Vihreiden ehdotus on seuraava: työlainsäädäntöön kirjataan, että itsensä työllistäjä on mahdollista rinnastaa palkansaajaan. Näin freelance-näyttelijä saisi saman sosiaaliturvan kuin Kaupunginteatterissa kiinnityksellä oleva näyttelijä.

Toiseksi, itsensä työllistäjien asemaa parannettaisiin säätämällä perustulo. Teissä luovien alojen työntekijöissä on paljon mikroyrittäjiä, joita perustulo auttaisi. Vihreiden ehdotus on, että hallitusohjelmaan kirjataan lupaus perustulokokeilusta. Mutta perustulon toteutumiseen tarvittaisiin ehkä taas joukkovoimaa - olisiko aika luovien alojen ihmisten liittyä yhteen ja lähteä barrikadeille perustulon puolesta?

Vihreiden kulttuuripoliittinen ohjelma löytyy täältä.

 

Tagit: Taide Kulttuuri Tatusotu kulttuuriprosentti Perustulo Sosiaaliturva Itsensä työllistäjät

Talousarvioaloite työttömien aktiivipassista

27.02.2013

Helsinkiläiselle työttömälle toimeentulotuen varassa sinnittelevälle joukkoliikenteen lipunhinnat ovat korkeita ja rajoittavat mahdollisuuksia liikkua, harrastaa ja tavata ystäviä. Samoin liikunta- ja vapaa-ajan palvelut ovat pitkään työttöminä olleille toimeentulotuelle pudonneille liian kalliita.

Tutkimusten mukaan liikkumisen ja harrastamisen rajoittuminen lisää syrjäytymisriskiä, joka muutenkin on toimeentulotuen varaan joutuneilla suurempi kuin väestöllä keskimäärin. Viime vuosina terveyserot etenkin työelämässä olevien ja työttömien välillä ovat kasvaneet hälyttävästi. Terveyseroja voitaisiin kaventaa mm. helpottamalla työttömien liikuntamahdollisuuksia.

Syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä ns. työttömän alennuspassilla. Työttömän aktiivipassilla työtön saisi esimerkiksi 75 prosentin alennuksen kaupungin joukkoliikenteessä sekä maksuttoman sisäänpääsyn uimahalleihin ja kuntosaleille. Vastaava passi on käytössä monissa Keski-Euroopan maissa. Esimerkiksi Itävallan Linzissä aktiivipassi on ollut käytössä jo vuodesta 1989 ja siellä aktiivipassin käyttäjiä oli viime vuonna 39 000. Myös Saksassa, Hollannissa ja Italiassa on ollut käytössä erilaisia versioita aktiivipassista.

Aktiivipassin tavoitteena olisi syrjäytymisen ehkäiseminen aktivoimalla niitä työttömiä, jotka ovat pudonneet toimeentulotuelle, ja joilla siksi ei ole varaa normaaleihin aktiivisen elämän edellytyksiin, kuten kaupungissa kulkemiseen tai liikuntaharrastuksiin. Aktiivipassiin voisivat olla oikeutettuja 6 tai 12 kuukautta yhtäjaksoisesti toimeentuloa saaneet täysi-ikäiset helsinkiläiset. Aktiivipassin voisi saada toimeentulotukipäätöksen mukana ja sen voisi yhdistää esimerkiksi joukkoliikennekorttiin, kuten Tampereella on suunniteltu.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että valmistettaessa vuoden 2014 ja taloussuunnitelmakauden budjettia varaudutaan työttömien aktiivipassin käyttöön ottamiseen.

27.2. 2013

Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto (Vihr.)

Tagit: Kulttuuri köyhyys toimeentulotuki työmarkkinatuki työttömyys

Sivut

Tilaa syöte RSS - Kulttuuri