Lapset

Talous on tasa-arvokysymys

Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus ansaitsisi kunnollisen välikysymyksen eriarvoistavasta politiikastaan. Hallituksen pienituloisiin kohdistuvat leikkaukset ajavat ihmisiä toimeentulotuelle, vaikka juuri se on kaikkein typerintä köyhyyspolitiikkaa. Toimeentulotuki on viimesijainen sosiaaliturvan muoto, joka ei kannusta työntekoon, kun joka ikinen ansaittu euro vähentää toimeentulotukea. Tätäkö on hallituksen ”työn linja”?

Eduskunnassa käytiin tänään (18.5. 2016) välikysymyskeskustelu, jonka oppositiopuolueista demarit olivat yksin allekirjoittaneet. Demareiden välikysymys koski ”Suomen suuntaa” ja siinä sanottiin varmuuden vuoksi ”ei ” kaikelle.  Demareiden välikysymys ei ollut erityisen onnistunut ja keskustelusta tuli juuri niin hirveä kuin ennalta saattoi pelätä. Suomen vietiin yhtä moneen suuntaan kuin eduskunnassa on puolueita.

Vihreiden ryhmäpuheessa painopiste oli koulutusleikkausten lisäksi etenkin lapsiperheitä kurittavassa politiikassa: hallituksen leikkaukset kun vievät lapsiperheiltä 530 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä. Vihreän eduskuntaryhmän tilaama laskelma eduskunnan tietopalvelulta osoittaa, että esimerkiksi kahden julkisella sektorilla työskentelevän aikuisen kaksilapsinen perhe menettää kuukaudessa 227 euroa.

Itse puhuin välikysymyskeskustelussa hallituksen naisvihamielisestä talouspolitiikasta. Talous on aina tasa-arvokysymys. Ei ole olemassa tasa-arvon kannalta neutraalia talouspolitiikkaa. Talouspolitiikalla joko vahvistetaan tasa-arvoa tai heikennetään sitä.

Talous on toisin sanoen arvovalintoja. Entä millaisia arvovalintoja Sipilän hallitus tekee? Se leikkaa koulutuksesta, hoivasta ja terveydenhuollosta eli juuri niistä palveluista, joilla tasa-arvoa edistetään, tasataan ja ylläpidetään.

Samaan aikaan määrärahoja riittää kyllä toisaalle - ympäristölle haitallisiin tukiin, kannattamattomien ympäristöä likaavien yritysten tekohengittämiseen.

Hallitus ei ymmärrä eikä tunnusta, että panostaminen yhteiskunnan julkiseen infrastruktuuriin kuten tasavertaiseen koulutukseen ja hoivapalveluihin, edistää parhaiten talouskasvua, työllisyyttä ja tasa-arvoa. Ymmärtämätön hallitus leikkaa väärästä paikasta eli tulevan kasvun eväistä, lapsilta ja nuorilta.

Hallituksen talouspolitiikka noudattaa kaikessa naisvihamielistä ja tasa-arvovihamielistä linjaa. Sipilän hallituksen talouspoliittiset päätökset ajavat naiset takaisin hellan ääreen - tasa-arvossa otetaan pelkkiä taka-askeleita, kuten olen jo aiemmin moneen kertaan todennut.

Hallituksen valitsema sopeutustie lisää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Hallitus leikkaa kaikkia pienimpiä sosiaalietuuksia ja korottaa palvelumaksuja, mikä heikentää erityisesti naisten taloudellista asemaa - naiset kun ovat keskimäärin miehiä riippuvaisempia sosiaalietuuksista ja julkisista peruspalveluista, kuten päivähoidosta ja muista hoivapalveluista.

Kovimmin Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten leikkaukset kohdistuvat naisvetoisiin kotitalouksiin, erityisesti yksinhuoltajaperheisiin ja yksin asuviin eläkeläisnaisiin.

Julkisen sektorin leikkaukset osuvat naisvaltaisten opetus-, kasvu- ja hoiva-alojen työllisyyteen.  Työttömien ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevien naisten määrä kasvaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan hallituksen päätökset lisäävät pienituloisten naisten määrää. Muun muassa lääkkeiden ja matkakorvausten omavastuun kasvattaminen heikentää etenkin pienituloisten ikääntyneiden yksinasuvien naisten toimeentuloa.

Entä mitä tapahtuu, kun hallitus korottaa päivähoitomaksuja, lopettaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja heikentää päivähoidon laatua ja saatavuutta? Naisten työssäkäynnin edellytykset heikkenevät.

Hallitus kehuu politiikkansa noudattavan työn linjaa, mutta naiset hallitus ajaa kotiin ja hellan ääreen. Miksi? Eikö naisten työllisyysaste kiinnosta hallitusta?

Mikä dramaattisinta, tuloloukkuun joutuvat etenkin osa-aikatyötä tekevät pienituloiset naiset, joiden työssäkäynti ei enää päivähoitomaksujen korottamisen jälkeen välttämättä taloudellisesti kannata.

Osa-aikatyötä tekevän äidin putoamisella työn ulkopuolelle voi olla kipeitä seurauksia hänen lapsensa kannalta. Näin lisätään lapsiperheköyhyyttä, näin lisätään lapsena koetun köyhyyden dramaattisia vaikutuksia: ulkopuolisuuden kokemuksia, masennusta, heikkoa koulumenestystä.

Lapsiperheiltä leikkaaminen tarkoittaa, ettei pienituloisella perheellä ole enää varaa lapsen maksullisiin harrastuksiin. Harrastusten puute heikentää koulumenestystä.  Näin varakkaiden lapset saavat kilpailuetua köyhiin verrattuna. Se kai on porvarihallituksen tarkoituskin.

Se, miten hoiva yhteiskunnassa järjestetään, on aivan keskeinen tasa-arvokysymys. Hoidon ja hoivan yhteiskunnallinen järjestäminen vaikuttaa merkittävästi naisten mahdollisuuksiin osallistua työelämään ja elättää itsensä omalla työllään.

Sipilän hallitus heikentää näitä mahdollisuuksia. Päivähoitopalveluita rapautetaan, päivähoitomaksuja korotetaan, subjektiivinen päivähoito-oikeus lakkautetaan, vanhustenhoidossa laitoshoitoa ja tehostettua palveluasumista vähennetään.

On hyvä, että keskustahallitus kehittää omaishoitoa, mutta yhtä aikaa toteutettujen vanhuspalveluiden leikkausten kanssa näin lisätään sukupuolten välistä eriarvoisuutta, sillä omaishoitajista valtaosa on – jälleen - naisia.

Omaishoidon mittava laajentaminen työikäisten parissa luo kannustimen jäädä pois työelämästä, hoitamaan lapsia ja iäkkäitä tai sairaita omaisia. Tällä on vahingolliset seuraukset sekä työelämän tasa-arvolle että Suomen kokonaistyöllisyydelle.

Hallitus ei muutenkaan ole arvioinut julkisen talouden suunnitelman vaikutuksia eri ihmisryhmiin. Näkyy selvästi, ettei myöskään suunnitelman vaikutuksia tuloeroihin ole arvioitu. Hallituksen valitsema suunta on väärä, sillä hallituksen päätöksillä lisätään eriarvoisuutta ja edistetään luokkayhteiskuntaa.

Hallituksen linja on julma pienituloisia kansalaisia kohtaan. Hallitus leikkaa kaikkein pienimpiä sosiaalietuuksia, vaikka jo aiemmin päätetyt perusturvan indeksileikkaukset ovat epäoikeudenmukaisia. Perusturvan taso on jo nyt riittämätön.

Hallituksen linja lisää köyhyyttä ja eriarvoisuutta, kun pienituloisimmat ja usein kaikkein heikoimmassa asemassa olevat pistetään hallituksen säästötavoitteiden maksajiksi. Tämä on täysin väärä suunta.

Pahinta kuitenkin on, että hallitus leikkaa massiivisesti koulutuksesta ja tutkimuksesta ja lisää opiskelun lainapainotteisuutta ja näin heikentää vähävaraisten perheiden lasten opiskelumahdollisuuksia.

Hallitus tekee Suomesta luokkayhteiskunnan ja vaikeuttaa tulevien sukupolvien edellytyksiä muuttaa valittua suuntaa eikä siksi - todellakaan - ansaitse eduskunnan luottamusta.  Talous on tasa-arvokysymys ja Sipilän, Stubbin ja Soinin hallitus ansaitsisi epätasa-arvoistavasta ja köyhiä kurittavasta talouspolitiikastaan koko opposition yhteisen välikysymyksen.

Tagit: Tasa-arvo köyhyys eriarvoisuus Lapset lapsiperheet koulutus hoiva hoito

Miten kannatella lapset laman yli?

Eduskunnassa järjestettiin seminaari lapsiperheköyhyydestä. Aiheenamme oli, miten istuvan hallituksen toimeenpanemat leikkaukset vaikuttavat pienituloisten perheiden arkeen ja mitä viime lamasta olisi pitänyt oppia.

Pelastakaa Lapset ry:n teettämä selvitys osoittaa karusti, että köyhyys aiheuttaa ulkopuolisuutta ja pahimmillaan syrjäyttää. Köyhien perheiden lapset joutuvat usein luopumaan harrastuksista, eivät pääse osallistumaan kavereiden synttäreille tai matkustamaan. Heitä kiusataan muita enemmän, ja he kokevat, ettei heillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin.

Niin lapsissa kuin vanhemmissa köyhyys synnyttää osattomuuden ja häpeän kokemuksia. Se uuvuttaa vanhempia, jolloin lapset ottavat kantaakseen perheen taloushuolia. Suomessa köyhyys myös periytyy, mikä tarkoittaa huono-osaisuuden ylisukupolvistumista. Kotitausta määrittelee yhä voimakkaammin myös sen, miten koulunkäynti ja opiskelu sujuvat.

Julkisen talouden sopeutustoimet vaikuttavat monella tavalla lasten ja nuorten arkeen. Suomessa lapsiperheköyhyys on jälleen kääntynyt nousuun. Tällä hetkellä joka kymmenes lapsi elää köyhässä perheessä.

Perheen pienituloisuuden taustalta löytyy työttömyyttä, pätkätöitä ja heikkoa koulutusta. Perhe voi olla köyhä vanhempien töissä käynnistä huolimatta. Esimerkiksi ilta-ja viikonlopputöitä tekevä kaupan alan työntekijä tienaa vain noin 1600 euroa netto. Kun siitä maksaa kovaa vuokraa, ei elämiseen paljon jää. Usein tingitään lasten harrastuksista.

Lapsiperheköyhyyden syynä on myös perhepoliittisten tulonsiirtojen jälkeenjääneisyys. Viime laman aikana leikattiin lapsiperheiden etuuksista, ja vaikka välillä on eletty hyviäkin vuosia, ei kaikkia leikkauksia ole peruttu. Kuluvan laman varjolla on jälleen leikattu lisää: nyt poistetaan lapsilisän indeksisidonnaisuus ja nostetaan mm. terveydenhoidon ja päivähoidon maksuja. Vanhempainpäivänrahaa ja vanhempainrahakauden vuosilomaoikeutta heikennetään sekä kotihoidon tuki jäädytetään. Samaan aikaan vuokrat ovat edelleen olleet nousussa.
 
Eriarvoisuutta syventää sekin, ettei varhaiskasvatuksen maksuluokkien tulorajojen määrittelyssä ole otettu huomioon köyhyysrajoja: jo ennestään köyhyysrajan alapuolella elävä perhe joutuu maksamaan varhaiskasvatuksesta aikaisempaa enemmän.

Julkisen talouden kestävyysvajeen korjaaminen lapsiperheiden kustannuksella ei ole sosiaalisesti kestävä ratkaisu. Toisin kuin nyt harjoitettavalla politiikalla ollaan tekemässä, kuntien ja valtion olisi varmistettava riittävän toimeentulon edellytykset. Tämä tarkoittaa laadukkaiden ja kohtuuhintaisten palveluiden järjestämistä lapsiperheille, aidosti maksutonta toisen asteen koulutusta, kohtuuhintaisten harrastusmahdollisuuksien turvaamista sekä lasten välittömän ja välillisen hyvinvoinnin huomioimista kaikissa investoinneissa.

Lasten edellytyksiä selvitä laman yli on heikennetty monilla eri päätöksillä ikään kuin viime lamasta ei olisi opittu mitään. THL:n tekemässä tutkimuksessa seurattiin kaikkia vuonna 1987 syntyneitä, yhteensä noin 60 000 lasta sikiökaudelta 21-vuotiaaksi. Tutkimus osoitti selkeästi, että lasten murheet eivät ole yksilön ongelmia vaan vanhempien huono-osaisuuden periytymistä. Esimerkiksi nuorten mielenterveysperustaisten työkyvyttömyyseläkkeiden suurin riskitekijä on vanhempien toimeentulotukiasiakkuus. Se on merkittävin riskitekijä myös lasten huostaanotoissa ja nuoren syrjäytymisessä koulun ja työelämän ulkopuolelle. Järkyttävä fakta on se, että vaarallisinta lapsen tulevaisuudelle on vauvaperheen köyhyys. Vanhempien köyhyys altistaa pahoinvoinnille myös sitä enemmän, mitä pitempään se kestää.

1990- ja 2000-luvuilla koululaisten terveystarkastuksia vähennettiin, neuvolan perhevalmennuksia karsittiin, lapsiperheiden kotipalvelut ajettiin alas, päivähoidon henkilöstöä karsittiin, nuorisotyötä ja lasten kerhotoimintaa vähennettiin. Nyt maksetaan kalliisti näistä väärin kohdennettuista säästöistä. On arvioitu, että yhden nuoren syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa.

Kun lapset otetaan huomioon aikuisten palveluissa, estetään parhaiten vanhempien ongelmien periytyminen. Tiedämme, että vanhempien mielenterveyden ongelmat ovat moninkertainen riski lapsen sairastumiselle mielenterveyden ongelmiin ennen 26 ikävuotta. Miksi tätä ei huomioida, kun palveluista päätetään?

Avaimia lapsiperheköyhyyden vähentämiseen ovat myös korkea työllisyysaste, koulutukseen investoiminen sekä työn ja perheen yhteensovittaminen etenkin yksinhuoltajaäitien kohdalla. Etuudet, palkkatulot ja verotus tulee sovittaa joustavasti yhteen tuloloukkujen välttämiseksi.

Poliittisia päätöksiä tehtäessä tulisi aina tehdä vaikutusarvioinnit etukäteen ja ottaa ne myös huomioon. Lapsivaikutukset, tulonjakovaikutukset ja tasa-arvovaikutukset on tehtävä aina, ja arvioitava myös se, miten eri päätökset vaikuttavat kasautuvasti eri ihmisryhmiin.

90-luvun laman opetukset on otettava vakavasti ja ymmärrettävä, että säästöt lasten kustannuksella eivät ole kustannustehokkaita. Viime lama opetti, ettei julkisen talouden korjaaminen lapsiperheiden kustannuksella ole sosiaalisesti kestävä ratkaisu. Kaikkein järkevintä lamanhoitoa on tukea lapsiperheiden toimeentuloa, sillä investointi lapsiin maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Tagit: lapsiköyhyys lapsiperheköyhyys köyhyys eriarvoisuus Lapset Nuoret

Varhaiskasvatuksen rajaus lisää syrjäytymistä

Hallituksen esitys subjektiivisen päivähoito-oikeuden lakkauttamisesta meni tänään läpi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hallituspuolueiden äänin. Jatkossa työttömien perheiden lapsilla on oikeus vain osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Tämä on surullista, sillä yksikään valiokuntamme kuulemista yli kahdestakymmenestä asiantuntijasta ei kannattanut varhaiskasvatuksen säätämistä harkinnanvaraiseksi.

Onneksi monet suuret kaupungit ovat päättäneet, etteivät ne suostu ottamaan käyttöön Sipilän hallituksen lakimuutosta. Näin on päätetty Vihreiden aloitteesta mm. Helsingissä, Espoossa ja Tampereella.

Asiantuntijoiden yksimielinen viesti oli, että lakimuutoksen myötä lasten eriarvoisuus, kaltoinkohtelu ja syrjäytyminen lisääntyvät. Lailla tavoitellaan säästöjä, mutta asiantuntijoiden näkemys on, että lakimuutoksen kustannussäästöt ovat kyseenalaisia ja todennäköisempää on, että syrjäytymisen ja lastensuojelun kulut kasvavat.

Lastensuojelulla ja varhaiskasvatuksella on pitkä yhteinen historia. Varhaiskasvatus on nähty kaikkein kustannustehokkaimpana keinona kaventaa lasten taustoista johtuvia eroja.  Tästä syystä on ajateltu, että päiväkodin kynnyksen pitäisi olla mahdollisimman matala. Kun päivähoito on lapsen oikeus, joka ei riipu vanhemman tilanteesta, pystytään perheitä leimaamatta mahdollisimman tehokkaasti ehkäisemään lasten kaltoinkohtelua, ylisukupolvista huono-osaisuutta ja syrjäytymistä.

Nyt tähän tulee muutos. Kun varhaiskasvatuksesta  tulee harkinnanvarainen palvelu, joka riippuu vanhemman asemasta työmarkkinoilla, se lakkaa olemasta lapsen oikeus ja siitä tulee vanhemman etu. Kaikkein parhaimmassa asemassa tulevat olemaan varakkaat aikuiset, ja huonoimmassa asemassa köyhät huono-osaiset lapset.

Lain säätämisen taustalla tuntuu olevan ideologinen halu kurittaa pienituloisia lapsiperheitä ja ajaa äidit pois työelämästä. Mitään järkeä tämän lain säätämisessä ei nimittäin ole.

Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2004 teettämä selvitys osoitti, että sellaisten lasten osuus, joiden vanhemmista toinen on kotona ja lapsi kokopäivähoidossa, oli noin 10 % kaikista kokopäivähoidossa olevista lapsista. Näiden lasten taustalta löytyi vahvoja perusteita lapsen kokopäivähoidon tarpeelle: vanhempien kielitaidottomuutta, mielenterveysongelmia, työkyvyttömyyttä, vakavasti sairaiden sisarusten erityishoidon tarvetta sekä pätkätöitä.

Hallitus on nyt käytännössä rajaamassa juuri näiden perheiden oikeutta varhaiskasvatukseen. Oletettavaa on, että seuraukset näkyvät ja tuntuvat juuri heikoimmassa asemassa olevien perheiden arjessa ja lastensuojelun kuluissa.
 

Varhaiskasvatusoikeuden tekeminen harkinnanvaraiseksi ei tule tuomaan säästöjä. Seurauksena on lisää hallintoa, byrokratiaa, perheiden leimaamista sekä asiantuntijalausunto- ja valitusprosesseja. Lisäksi tulevat varhaisen tuen heikentymisestä koituvat kustannukset.

Juuri näistä syistä jotkut isoimmista kaupungeista, mm. Helsinki ja Espoo, ovat ilmoittaneet, etteivät ne aio ottaa lakia käytäntöön. Näissä kaupungeissa ei haluta panostaa byrokratiaan ja perheiden kyttäämiseen, vaan ennaltaehkäisyyn ja lasten hyvinvointiin.
 
Toisaalta kuntien mahdollisuus päättää itse, takaavatko ne kaikille lapsille kokopäiväisen paikan päiväkodista vai ei asettaa lapset eriarvoiseen asemaan sen mukaan, mitä kunnan päättäjät ovat sattuneet päättämään.

Lasten eriarvoisuus kasvaa sillä maksukykyisen perheen lapsella on mahdollisuus päästä kokoaikaiseen hoitoon yksityiseen päiväkotiin, mutta julkisen puolen lapset joutuvat taistelemaan kokopäiväpaikoista. Heikoimmin taistelussa käy työttömien lapsille.

Hallitus vie lapsilta, mutta ei anna heille tilalle mitään. Tähän saakka 0-6-vuotiaiden ikäisissä lastensuojelun asiakasmäärät ovat olleet pienemmät kuin tätä vanhempien lasten kohdalla. Todennäköisesti tilanne tulee nyt muuttumaan huonommaksi. Lastensuojelun tarpeen kasvu voitaisiin ehkä välttää, jos oikeus subjektiiviseen hoitoon ja varhaiskasvatukseen korvattaisiin esimerkiksi tehokkaammalla neuvolapalvelulla, mutta sitä hallitus ei ole tekemässä.

Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten uskottelee meille, että mielenterveysongelmaiseen perheeseen syntynyt lapsi voi edelleen saada kokopäiväpaikan, koska äidillä ja isällä on oikeus hakea sitä.  Moniin sairauksiin, erityisesti mielenterveys- ja päihdeongelmiin, kuuluu kuitenkin paitsi halu kieltää oma sairaus, myös se ulkopuolisilta niin pitkälle kuin mahdollista. Hinnan maksavat liian usein lapset.

Miten järjestelmä tästedes tunnistaa ajoissa lapsen, joka tarvitsisi kokopäiväpaikan, jos vanhempi ei osaa sitä hakea? Tätä hallitus ei ole pohtinut. Korvaavaa varhaista tukea ei ole ajateltu eikä tarjota.

Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallitus uskottelee meille, että maahanmuuttajataustaisella perheellä on mahdollisuus hakea päivähoitopaikkaa, joka nyt on tehty harkinnanvaraiseksi. Mutta miten, jos vanhempien kielitaito ja tieto byrokratian kiemuroista on puutteellista?

Yksikään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemista asiantuntijoista ei kannattanut maahanmuuttajataustaisten perheiden varhaiskasvatuksen rajaamista ja säätämistä harkinnanvaraiseksi. Päivähoito on todettu kaikkein tehokkaimmaksi tavaksi tukea lapsen kielen oppimista ja myöhempää koulussa pärjäämistä. Tämä pätee myös kantasuomalaisiin lapsiin, mutta maahanmuuttajat ovat koulupudokkaissa ja syrjäytyneissä nuorissa yliedustettuina.

Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten hallitus teeskentelee, ettei se ole kuullut työelämän muutoksesta, tosiasiasta, että yhä useampi nuori äiti joutuu tyytymään väliaikaisiin pätkä- ja silpputöihin, koska muuta ei ole tarjolla. Monilla aloilla vuoden työsopimus voi tulla muutaman päivän varoitusajalla. Entä, jos sitä ei voi ottaa vastaan, kun tarjolla on vain osapäivähoitoa?

Varhaiskasvatuksen laadun heikennys iskee etenkin osapäivähoidossa oleviin lapsiin. Yli 3-vuotiaiden ryhmässä saa jatkossa olla 21 lapsen sijasta 24 lasta, mutta jos ryhmässä on osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa olevia lapsia, ryhmäkoko voi olla jopa 39. Osa-aikaisten lasten ryhmässä myös hoitajia on vähemmän.  Pätkätyöntekijän puolikkaalle lapselle saa riittää puolikas syliä ja hoivaa.

Varhaiskasvatuslain muutos tulee vähentämään naisvaltaisen alan työllisyyttä ja lisäämään alan osa-aikaisia työsuhteita. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tulee vähentämään entisestään pienten lasten äitien työssäkäyntiä, sillä äidit kantavat Suomessa paljon suuremman hoivavastuun kuin isät. Näin alennetaan äitien työllisyysastetta ja menetetään verotuloja. Myös julkisen talouden näkökulmasta päivähoidon rajaaminen on pelkästään huono ajatus. Lakimuutos tulee lisäämään byrokratiaa tavalla joka syö palveluiden heikentämisestä saatavat säästöt. Ei siis ihme, ettei hallitus ole arvioinut lakinsa pitkän aikavälin todellisia kustannussäästöjä eikä lapsi- ja sukupuolivaikutuksia.

Tätä lakiesitystä eivät tulevat sukupolvet kiitä. Se tullaan muistakaan muutoksena, jonka myötä Suomessa hyväksyttiin, että lapset ovat varhaiskasvatuksesta lähtien eriarvoisessa asemassa. Suomi otti taka-askelen luokkayhteiskunnaksi.

 

Tagit: varhaiskasvatus lapsen oikeudet päivähoito eriarvoisuus Lapset Helsinki

Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus päiväkotilasten kimpussa

Vaikuttaa vahvasti siltä, että Sipilän, Stubbin ja Soinin hallitus vihaa paitsi pienipalkkaisia naisia, myös heidän lapsiaan. Hallitus on rajoittamassa lasten oikeutta päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen sillä perusteella, mikä on vanhemman asema työmarkkinoilla. Jos äiti on vastentahtoisen pätkätyön varassa, lapsella ei vastedes ole kokopäiväpaikkaa päivähoidossa.

Mitä tästä seuraa? Byrokratiaa, kun kunnissa yritetään vahtia perheiden työsuhteita. Lapsen pompottelua, kun lasta rangaistaan vanhemman rikkonaisesta työurasta. Koulutuksen luokkayhteiskunta, sillä heikommin koulutettujen työttömien lapset joutuvat jo varhaiskasvatuksessa muita heikompaan asemaan.

Ikävä kyllä hallitus ei aio ainoastaan rajoittaa päivähoidon saatavuutta, vaan myös romuttaa sen laadun.

Varhaiskasvatuslain mukaan päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea hoito- ja kasvatushenkilöä vastaava määrä lapsia. Lasten päivähoitoasetuksessa seitsemää kokopäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden tulee olla yksi hoito- ja kasvatushenkilö ja neljää alle kolmevuotiasta kohden yksi hoito- ja kasvatushenkilö. Päiväkodin osapäivähoidossa yhtä hoito- ja kasvatushenkilöä kohden voi olla kolmetoista lasta. Tämän lisäksi kunnilla on lain mukaan oikeus poiketa tai joustaa erityisistä syistä näistä säädöksistä.

Nyt Sipilän, Soinin ja Stubbin perusoikeistohallitus on rajoittamassa lasten varhaiskasvatusoikeutta 20 viikkotuntiin siinä tapauksessa, että lasten vanhempi on työtön tai muusta syystä kotona esimerkiksi hoitovapaalla tai vanhempainvapaalla. Kunnille ollaan antamassa vapaus toteuttaa tämä 20 tuntia joko viikkotunteina niin, että perhe käyttää palveluja esimerkiksi kahtena päivänä viikossa tai että lapsi osallistuu päivittäin toimintaan neljä tuntia. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus tulee lisäämään osapäivätoiminnassa olevien lasten määrää päiväkodeissa.

Hallitus on suunnitellut myös säädösten muuttamista niin, että kolme vuotta täyttäneiden lasten päiväkotiryhmässä henkilöstön ja lasten välinen suhdeluku muutetaan nykyisestä 1:7:stä 1:8:aan.

Suomessa on jatkossa jättisuuria päivähoitoryhmiä, joissa on sekä osapäivä- ja osaviikkotoiminnassa että kokopäivätoiminnassa olevia lapsia. Sipilän hallituksen esityksestä seuraa, että lain mukaiset kolmen hoito- ja kasvatushenkilön ympärille muodostetut kolme vuotta täyttäneiden lasten ryhmät voisivat olla vaikkapa seuraavanlaisia:

8+8+8 = 24 ja joustot
8+8+13 = 29 ja joustot
8+13+13 = 34 ja joustot
13+13+13 = 39 ja joustot

Päiväkodin lapsiryhmässä voi olla lapsia, joiden vanhemmat käyttävät lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen esimerkiksi vain kahtena kokonaisena päivänä viikossa (2 x 10 h = 20 h). Tämä aiheuttaa sen, että samaa paikkaa voi käyttää vähintään kaksi lasta, jolloin ryhmäkoko ei varsinaisesti muutu, mutta eri päivinä ryhmässä on eri lapsia. Päiväkodista tulee eräänlainen hollitupa, jossa porukkaa tulee ja menee ja ovi käy. Ammattilaiset sanoisivat, että lasten vuorovaikutussuhteiden määrä kasvaa dramaattisesti. Se taas altistaa pahoinvoinnille, masennukselle, erilaisille oppimisen ja kasvun häiriöille.

Elokuun alusta 2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatus on suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, jossa korostuu pedagogiikka. Lain 2 a §:ssä varhaiskasvatukselle on asetettu 10 vaativaa tavoitetta. Tavoitteet ja niiden toteutuminen voivat vahvistaa elin-ikäistä oppimista ja tasoittaa lapsen tietä kohti perusopetusta.

Varhaiskasvatuslaissa korostetaan koulutuksellista tasa-arvoa ja pedagogiikkaa sekä myönteisiä oppimiskokemuksia. Lain tavoitteena on edistää myös lasten vuorovaikutustaitoja sekä turvata lapselle mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet.

On selvää, ettei lapsen laadukas ja tavoitteellinen varhaiskasvatus voi toteutua lain sallimissa jättisuurissa lapsiryhmissä.

Sipilän hallitus muuttaa päiväkodin läpikulkupaikaksi, jossa henkilöstön on mahdotonta toteuttaa varhaiskasvatuslain tavoitteita. Lain mukaan varhaiskasvatus on suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, jossa korostuu pedagogiikka ja joka tasoittaa lapsen tietä peruskouluun.

Saman aikaan kun hallitus suunnittelee Suomeen jättisuuria päiväkoteja, hallitus on vapauttamassa kauppojen aukioloajat. Tämän vaikutuksia päivähoito- ja varhaiskasvatuspalveluihin ja lasten oikeuksiin ei ole mitenkään arvioitu. Tai jos on arvioitu, ei ole välitetty arvioinnin tuloksesta. Epäilemättä työajan joustot toteutetaan lasten kustannuksella – ja myös naisten, jos hallitus saa läpi tavoitteensa leikata ylityö- ja sunnuntailisistä.

Edellisellä hallituskaudella hyväksyttiin varhaiskasvatuslain osauudistus. Laki on pahasti kesken, ja päivähoidon ammattilaisten odotukset Sipilän hallitusta kohtaan ovat olleet aiheesta korkealla - Keskusta ja Kokoomus kun lupasivat ennen vaaleja, ettei koulutuksesta ja kasvatuksesta leikata.

Sipilän hallitusohjelmassa varhaiskasvatus mainitaan kuitenkin vain kerran  – leikkauslistalla.

Tutkimukset osoittavat, että euron panostus varhaiskasvatuksee maksaa yhdeksän euroa takaisin, sillä laadukas päivähoito ehkäisee sosiaalisesta taustasta johtuvia oppimiseroja ja auttaa huomaamaan lapsen oppimisvaikeudet hyvissä ajoin. Sipilän hallituksen tavoitteena tuntuisi olevan päinvastainen: paluu lasten luokkayhteiskuntaan

 

Tagit: päivähoito varhaiskasvatus Lapset koulutus Tasa-arvo

Lapset ja sairaat ensin

Jo Minna Canth tiesi, ettei lasten ja nuorten palveluista kannata säästää. ”Erityisesti huonoina aikoina on erityisen tärkeää pitää huolta heikoimmista”, Canth sanoi. Tämä olisi syytä niidenkin muistaa, jotka nyt uhoavat, ettei leikkauksilta säästy tulevan eduskunnan aikana kukaan eikä mikään.

Sosiaalipolitiikka on kovaa talouspolitiikkaa. Mitä enemmän sosiaalipolitiikassa tehdään virheitä, sen kalliimmaksi se tulee yhteiskunnalle. Mitä enemmän onnistutaan, sen lujemmalla pohjalla on yhteiskunnan perusta. Tosiasiassa meillä ei ole varaa säästää lasten ja nuorten tulevaisuuden kustannuksella. Siksi onkin kummallista, ettei päätöksentekoon kuulu lakisääteistä sosiaalisten vaikutusten arviointia. Me mittaamme ympäristövaikutuksia ja sukupuolivaikutuksia, mutta emme päätösten vaikutusta yhteiskunnan hyvinvointiin kokonaisuutena. Sosiaalinen tilinpäätös puuttuu, kun tuijotetaan laskelma viivan alla, eikä se kerro koko totuutta.

Lähdin mukaan politiikkaan, koska en voinut hyväksyä lasten ja muiden yhteiskunnan heikompiosaisten kustannuksella säästämistä. Konkreettinen päätös, joka sai minut ensimmäisen kerran kirjoittamaan kansanedustajille, oli hallituksen päätös viedä alle 16-vuotiailta nuorilta oikeus Kelan korvaamaan psykoterapiaan. Mieleltään ilman omaa syytään sairastuneet lapset ja nuoret kuuluvat varmasti tämän yhteiskunnan heikoimpiin.

Kuluneella eduskuntakaudella olen ollut mukana tekemässä päätöstä siitä, että myös opiskelun ja työelämän ulkopuolella olevalla nuorella on oikeus päästä tarvittaessa terapiaan. Teimme myös päätöksen, että masennuksen takia sairaspäivärahalla olevalla nuorella on oikeus opiskella voimiensa mukaan. Se auttaa palaamaan takaisin arkeen ja pitämään kiinni omasta opiskeluyhteisöstä, vaikka voimat olisivatkin vähissä.

Nuoret ovat yhteiskunnan ilmapuntari, sanotaan. Nuorista näkee, miten yhteiskunta kokonaisuutena voi. Meidän aikanamme nuorten enemmistö voi hyvin, mutta osalla nuorista ongelmat kasautuvat ja syvenevät. Lasten ja nuorten syrjäytymisen vähentäminen on siksi seuraavan hallituksen tärkeimpiä tehtäviä. Lapsi tarvitsee turvallisia, läsnäolevia aikuisia - tuttuja kasvoja, joilla on nimet. Siksi on lyhytnäköistä säästää lastentarhanopettajissa, koulunkäyntiavustajissa, kouluvahtimestareissa, koulukuraattoreissa ja –terveydenhoitajissa.

Parasta syrjäytymisen ehkäisyä ovat vahvat peruspalvelut, etenkin universaalit, kaikille perheille maksutta kuuluvat julkiset palvelut. Järkevintä olisi siirtää yhteiskunnan voimavarat korjaavista palveluista ennaltaehkäiseviin palveluihin. Uupuneelle lapsiperheelle kannattaa antaa konkreettista apua kotiin ajoissa. Joka euro tulee moninkertaisena takaisin, kun lastensuojelun ja korjaavien erityispalvelujen tarve vähenee. Lasten ja nuorten ongelmien ehkäisyssä on otettava koko perhe huomioon.

Me tiedämme, että lapsena koettu pitkään jatkunut köyhyys  ja vanhempien mielenterveysongelmat ovat mielenterveysongelmien riskitekijöitä aikuisena. Siksi on ihmeellistä, ettei tätä tietoa käytetä hyväksi päätöksiä tehtäessä. Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen tuottaa melkein aina hyvän tuloksen. Siksi voi sanoa, että yhteiskunnan pahin kestävyysvaje on välinpitämättömyys heikoimmistaan.

Päättyneen eduskuntakauden parhaita päätöksiä oli se, että lapsiperheiden oikeutta saada kotipalvelua parannettiin. Kotipalvelua, kuten myös perhetyötä, tukihenkilöitä ja -perheitä sekä vertaisryhmätoimintaa, on jatkossa saatavilla ilman lastensuojelun asiakkuutta. Tavoitteena on madaltaa tuen hakemisen kynnystä ja turvata perheille oikea tuki ajoissa. Se on hieno, hyvä tavoite.

Tärkeintä on, ettei apua tarvitsevaa lasta tai hänen perhettään jätetä oman onnensa nojaan, kuten tapahtuu Minna Canthin romaanissa Köyhää kansaa. Canthin ajoista on onneksi jo kauan, ja tänä päivänä meillä on kattavien hyvinvointipalveluiden ja maksuttoman peruskoulun ansiosta mahdollisuus ja vaurautta huolehtia ihmisistä, tasata hyvinvointia ja estää köyhyyden syveneminen, jos vain ymmärrämme sen tehdä.

 

 

 

 

Tagit: Lapset Nuoret köyhyys syrjäytyminen kotiapu lastensuojelu

Miten olen eduskunnassa edistänyt lasten ja nuorten hyvinvointia?

27.03.2015

Olen paiskinut eduskunnassa töitä erityisesti sen eteen, että lasten ja nuorten hyvinvointi paranisi. Lasten hyvinvoinnin varmistaminen on yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta kaikkein tärkein asia. Yhteiskuntaa on kehitettävä heikoimpien ehdoilla, mikä tarkoittaa että lapset ja sairaat on asetettava etusijalle kaikessa päätöksenteossa. Talouden näkökulmasta asian voi kiteyttää niin, että jos lapset voivat hyvin eivätkä syrjäydy nuorina koulutuksesta ja työmarkkinoilta, meillä riittää aikanaan verorahoja myös vanhustenhoitoon. 

Olen saanut tunnustusta aktiivisesta työstäni lasten ja nuorten hyväksi. Vaalikauden lopussa 2011 nuorisojärjestöjen yhteistyöjärjestö Allianssi palkitsi minut "nuorisomyönteisestä toiminnasta kansanedustajana". Olin Allianssin Kultainen kypärä -pistepörssissä hallituksen kansanedustajista nuorisomyönteisin, kun kansanedustajien työtä oli tarkasteltu aktiivisuudella eduskunnassa ja sen ulkopuolella. Huhtikuussa 2013 Allianssi palkitsi minut nuorisotyön Kultainen Kypärä -kilpailun välipalkinnolla: aktiivisuuden perusteella olin 2011-13 eduskunnan nuorisomyönteisin kansanedustaja. Sain myös nuorisomyönteisimmän kansanedustajan "Kultainen kypärä" -palkinnon kauden lopussa.

Ensimmäinen tekoni lasten hyväksi kansanedustajana oli se, kun hallitusneuvotteluissa 2007 vaadin, että hallitusohjelmaan tulee kirjata lupaus lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden parantamisesta. Nuorten mielenterveyden palveluihin onkin saatu parannuksia. Merkittävin oli psykoterapian siirtäminen Kelan järjestämisvastuun piiriin. Myös nuorten mielenterveyspalveluiden ikärajoja on yhtenäistetty. Olen tehnyt töitä molempien toteutumiseksi myös eduskunnan Nuorten mielenterveyden tukiryhmän varapuheenjohtajana.

Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä on mm. järjestänyt info- ja asiantuntijoiden kuulemistilaisuuksia sekä yleisötilaisuuksia mm. koulukiusaamisesta, nuorisolaista sekä moniammatillisesta yhteistyöstä ja mielenterveyspalveluista. Tukiryhmämme on ollut viemässä eteenpäin nuorten ikärajojen yhtenäistämistä terveydenhuollossa ja esittämässä koulukiusaamisen vastaisen ohjelman käyttöönottoa joka koulussa.

Vuonna 2014 minut kutsuttiin valtakunnallisen koulukiusaamisen vastaisen kampanjan "Break the Fight" kummikansanedustajaksi.

Sekä ensimmäisellä että toisella eduskuntakaudellani olen toiminut sivistysvaliokunnan jäsenenä. Ensimmäisen kauden aikana sivistysvaliokunta otti nuorten syrjäytymisen käsittelyynsä ja julkaisi listan toimenpide-ehdotuksia syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Myöhemmin eri ministeriöiltä saadun selvityksen mukaan ehdotukset olivat johtaneet moniin toimenpiteisiin. Kaudella 2011-2015 nuorten syrjäytymisen ehkäisystä tuli yksi hallituksen kärkihanke. Merkittävin toimenpide nuorten syrjäytymisen ehkäisyksi on ollut vuoden 2013 alussa voimaan astunut nuorisotakuu.

Eduskuntakausi 2011-2015

Kuluneella kaudella olen tehnyt useita valtiopäivätoimia koskien lasten, nuorten ja opiskelijoiden asioita. Olen jatkanut työtä lasten ja nuorten mielenterveysasioiden eteen. Tein mm. kirjallisen kysymyksen alle 16-vuotiaiden lasten psykoterapia- ja perheneuvolapalvelujen turvaamisesta sekä kysymyksen nuorten mielenterveyspalveluiden toteutumisesta. Olen myös pyrkinyt edistämään päivähoitoryhmien enimmäiskoon säätämistä lailla.

Uusi opiskelija- ja oppilashuoltolaki tuli voimaan elokuussa 2013, minkä tarkoituksena on ollut mm. parantaa toisen asteen opiskelijoiden mahdollisuutta saada psykologipalveluita.  Lain soveltamisessa käytäntöön ilmeni ongelmia, minkä vuoksi jätin kirjallisen kysymyksen oppilas- ja opiskelijahuoltolain toteutumisesta.

Olen pitänyt tärkeänä opiskelijoiden tasavertaisuutta terveydenhuoltopalveluissa ja siksi esittänyt YTHS:n palveluiden laajentamista koskemaan kaikkia korkeakouluopiskelijoita.

Hyvä uudistus tällä kaudella on ollut se, että opiskelija saa nykyään opiskella osapäiväisesti sairauspäivärahalla, kun aikaisemmin opinnot oli keskeytettävä sairasloman ajaksi. Osapäiväinen opiskelu edistää opiskelijan kuntoutumista ja arkeen paluuta. Olin osaltani edistämässä lakia sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Olen kirjoittanut siitä, kuinka tärkeää myös masentuneena on saada mahdollisuus työhön ja opiskeluun.

Nuorten työpajatoimintaa olen seurannut edelleen tiiviisti ja vieraillut tälläkin kaudella useammalla työpajalla Helsingissä. TE-toimistojen ohjeistuksissa ja nuorten ohjaamisessa työpajoille ilmeni ongelmia ja teinkin kirjallisen kysymyksen työministerille vailla toisen asteen tutkintoa  olevien nuorten pääsyn helppottamiseksi työpajoille.

Eduskunnassa käsiteltiin tällä kaudella kokoomuslaisen Arto Satosen lakialoitetta yliopistokoulutuksen muuttamisesta maksulliseksi EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Vastustin aloitetta jyrkästi ja puolustin maksutonta koulutusta puheenvuoroissa ja kirjoituksissa. Tein myös kirjallisen kysymyksen opetusministerille lukukausimaksujen vaikutusten selvittämiseksi. Onneksi lakialoite ei saanut kannatusta ja koulutus on säilynyt kaikille maksuttomana.

Olen pitänyt esillä opiskelijoiden toimeentuloa kuten ensimmäisellä kaudella puolustaessani opintotuen sitomista indeksiin. Sitkeä työ tuotti tulosta ja opintuesta tehtiin viimein indeksisidonnainen etuus syyskuussa 2014. Olen myös vastustanut opintotuen muuttamista lainapainotteiseksi. Tein kirjallisen kysymyksen opiskelijoiden oikeudesta toimeentulotukeen, koska kunnissa on ollut eri käytäntöjä sosiaalisen luototuksen vaikutuksesta toimeentulotukea haettaessa.

Kauden viimeisenä valtiopäivätoimena esitin kirjallisen kysymyksen opintotukilainsäädännön uudistamisesta. Opintotukilaki on nykyisellään monimutkainen, sillä opintotukea sovelletaan kuudella eri tavalla ja laki kaipaisi kokonaisuudistusta.

Olen pitänyt useita puheenvuoroja eduskunnassa koskien koulutuksen tasa-arvoa. Helsingissä koulujen eriytyminen on erityisen huolestuttavaa kasvaneiden oppimiserojen vuoksi. Tein keskustelualoitteen koulutuksen tasa-arvosta ja koulujen välisten oppimiserojen kasvamisesta.

Alkukaudesta nuorten energiajuomien käyttö nousi puheenaiheeksi, josta tuli valtavasti yhteydenottoja ja tein siksi asiasta vastaavalle ministerille toimenpidealoitteen ja kirjallisen kysymyksen energiajuomien haitallisuudesta lasten ja nuorten terveydelle.

Eduskuntakausi 2007-2011

Tein lakialoitteen päivähoitolain uudistamiseksi niin, että siinä määriteltäisiin päiväkotiryhmille enimmäiskoot. Päivähoitolakia ei kuitenkaan uudistettu kaudella 2007-2011 ja teinkin loppukaudesta toimenpidealoitteen, jossa ehdotin, että hallitus selvittäisi varhaiskasvatus- ja päivähoitopalvelujen nykytilan ja kehittämistarpeet, jotta päivähoitolaista tulisi kerralla hyvä. 

Ehdotuksestani sivistysvaliokunnan toimenpide-ehdotuksiin otettiin ajatus moniammatillisen, hallintokunnat ylittävän verkoston perustamisesta ennaltaehkäisemään nuorten putoamista palveluiden ulkopuolelle. Ajatus on, että nuori toimivan verkoston ansiosta saa kaikki tarvitsemansa palvelut ikään kuin yhdeltä luukulta. Aloitteeni sai lain muodon vuoden 2011 alussa, kun voimaan astui uusi nuorisolaki, jossa säädetään monialaisesta viranomaisyhteistyöstä.

Olen tehnyt kaksi talousarvioaloitetta psykoterapeuttikoulutuksen määrärahoista. Olen myös kysynyt eduskunnan kyselytunnilla nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuuden yhdenvertaisuudesta ja tehnyt kirjallisen kysymyksen psykoterapeuttikoulutuksen uudistamisesta.

Olen toiminut Valtakunnallisen Työpajayhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2007-2011. Nuorten työpajoilla tehdään töitä esimerkiksi niiden nuorten hyväksi, jotka syystä tai toisesta eivät pärjää luokkamuotoisessa opetuksessa tai joilla on erilaisia sosiaalisia ongelmia tai oppimisvaikeuksia.

Työpajat sekä etsivä nuorisotyö ovat saaneet rutkasti lisärahoitusta, mihin olen osaltani ollut vaikuttamassa. Olen pitänyt työpajojen ja etsivän nuorisotyön puolta lukuisissa täysistuntopuheenvuoroissa ja muissa, eri tilaisuuksissa pitämissäni puheissa. Olen tehnyt aiheesta myös useita tiedotteita ja kannanottoja, olen mm. kiittänyt hallitusta sen myöntämästä lisärahasta työpajatoiminnalle. Kirjallisen kysymyksen olen tehnyt työpajatoiminnan järjestämisestä lailla säädettynä työpajatoimenpiteenä.

Olen työssäni keskittynyt myös oppilas- ja opiskelijaterveydenhuollon puutteiden esille tuomiseen. Olen tehnyt kirjalliset kysymykset peruskoulun oppilashuollon parantamisesta, toisen asteen ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskelijaterveydenhuollosta, opiskelija- ja oppilashuollon kehittämisestä sekä YTHS:n päätöksestä rajata jatko-opiskelijat palvelujensa ulkopuolelle. Suullisella kyselytunnilla olen kysynyt lukiolaisten terveydenhuollosta sekä ammattikorkeakoulujen opiskelijaterveydenhuollon järjestämisestä.

Olen vieraillut kansanedustajakautenani lukuisilla kouluilla ja vieraanani eduskunnassa on käynyt erittäin monia koululaisryhmiä. Olen tavannut säännöllisesti eri opiskelijajärjestöjen edustajia.

Olen puolustanut puheenvuoroissani opintotuen tasoa ja ottanut tiedotteella kantaa opintotuen lainapainotteisuutta vastaan. Olen tehnyt kirjallisen kysymyksen perheellisten opiskelijoiden toimeentulosta ja opintotuen huoltajakorotuksesta.

Olen myös kirjoittanut lasten, nuorten ja opiskelijoiden asioista lukuisia kolumneja Opettaja-lehteen, jonka kolumnistina toimin parin vuoden ajan.

Lisäksi vieraanani eduskunnassa on käynyt kymmeniä helsinkiläisiä peruskoululuokkia, lukiolaisia, ammatillisen opetuksen luokkia sekä vasta Suomeen muuttaneita maahanmuuttajaoppilaita. Olen kertonut kansaedustajan työstä, lasten oikeuksista, ja pyytänyt lapsilta ja nuorilta ohjeita kansanedustajan työn tekemiseen. Ohjeet ovat olleet osuvia ja olen parhaani mukaan niitä noudattanut. Toivottavasti yhteistyömme jatkuu myös kolmannella kaudella! 

 

Tagit: Lapset Nuoret hyvinvointipalvelut

Hallitus heikentää lastensuojelua omilla päätöksillään

Oli pakko haukkua eilisessä eduskunnan salikeskustelussa hallituksen perhehoitolaki. Lailla perhehoitoon sijoitettujen lasten maksimilukumäärä pienennetään seitsemässä lapsesta neljään. Demarit perustelivat salikeskustelussa lakia lapsen edulla, mutta sitä siinä ei ole loppuun saakka ajateltu. Jätin siksi esitykseen vastalauseen.

Äänestin lakiesitystä vastaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, koska se heikentää lastensuojelun tilannetta. Etenkin demareiden ajama perhehoitolaki sivuuttaa paitsi lapsen edun, myös päällä olevan lastensuojelun kriisin. Sehän meillä on - minkä tietää jokainen suomalainen tähän päivään mennessä.

Lastensuojelun sijaisperheistä on kova pula. Liian moni lapsi tai nuori elää olosuhteissa, josta olisi hyvä päästä pois.  Tässä tilanteessa hallitus säätää lain, joka vähentää sijaisperheiden ja sijoituspaikkojen määrä lastensuojelussa.  Jos lapsen etu olisi ollut etusijalla, tätä esitystä ei olisi annettu.

Perhehoitolaki on malliesimerkki nykyisen  hallituksen huonosta lainvalmistelusta. Se on ristiriidassa hallituksen omien aikaisempien päätösten kanssa. Hallitushan on linjannut, että Suomi pyrkii vähentämään laitoshoitoa, sillä olemme lastensuojelussa huomattavan laitosvaltainen maa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Laitoshoito ei ole yhtä yksilöllistä kuin perhehoito, jonka tulokset myös lapsen myöhemmän elämänkaaren kannalta ovat valoisammat kuin laitoshoidossa.

Hallituksen päätöksellä vähennetään perhehoitoa ja korvataan se myöhemmin lapsen tulevaisuuden kannalta tuloksiltaan ei niin hyvällä ja lisäksi kalliimmalla laitoshoidolla. En ymmärrä.

Samoin hallitus on linjannut, ettei hallitus työttömyyden, taantuman ja kuntatalouden kriisin oloissa enää tee uutta lainsäädäntöä, jolla se lisäisi kuntien kustannuksia ja tehtäviä. No, perhehoitolailla hallitus lisää sekä kuntien tehtäviä että kustannuksia.

Olen hyvilläni sentään siitä, että eduskunnassa saimme lakiin siirtymäajan. Nykyisin perhekodeissa asuvien lasten ei tarvitse siirtyä näistä laitoksiin, vaan he saavat olla perheissä loppuun saakka. Lain seurauksena on kuitenkin se, että jos perheessä on jo neljä lasta, niin enempää ei jatkossa voi ottaa. Tämä vähentää perhehoidon paikkoja.

Päätös rajata perhehoitoa saavien lasten määrä seitsemästä neljään aiheuttaa sen,  ettei perhehoitoa antavissa perheissä ole enää varaa siihen, että molemmat vanhemmat olisivat kotona lapsia varten. Toisen on pakko mennä töihin, mikä heikentää sitä tukea ja turvaa, jonka sijoitetut lapset saavat. Se heikentää myös perhehoitajien jaksamista ja perhehoidon houkuttelevuutta. Kahden kotona olevan vanhemman on helpompi ottaa vastuuta ja jakaa vaikeitakin tilanteita kuin yhden.

Seuraavan hallituksen pitääkin ratkaista, mitä se tekee perhehoidon palkkioille. Jos perhehoitoa halutaan kasvattaa, palkkioita on nostettava. Kaikki laskelmat osoittavat, että perhehoito on  joka tapauksessa aina hyvin paljon edullisempaa kuin laitoshoito.

Omituista niin perhehoitolain valiokuntakäsittelyssä kuin eilisessä salikeskustelussa olivat ne argumentit, joilla sitä puolusteltiin. Sosiaalidemokraatit perustelivat lain tarkoitusta sillä, että muistisairaiden, vanhusten ja vammaisten perhehoitoa pitää kehittää.  En millään lailla kiistä sitä, mutta ihmettelen: jos olisi haluttu parantaa nimenomaan näiden ihmisryhmien perhehoitoa, eikö olisi pitänyt keskittyä siihen eikä tehdä lakiesitystä, jolla heikennetään lasten ja nuorten perhehoidon mahdollisuuksia?

Luulisi, että näinä aikoina haluttaisiin parantaa lastensuojelua ja erityisesti perhehoitoa eikä tehdä juuri päinvastoin. Perhehoitolaki on eduskunnan loppukauden surullisimpia lakiesityksiä.

 

Tagit: lastensuojelu Lapset Nuoret

Subjektiivinen päivähoito-oikeus vähentää tehokkaasti eriarvoisuutta

Inka Venetvaara
Yhteiskuntapolitiikan opiskelija, Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan (NUORA) varapuheenjohtaja.

Kun sain toisen lapseni lokakuussa 2012, tilanne perheessämme oli hankala. Esikoiseni oli viisivuotias, parisuhde oli päättynyt jo raskauden alkaessa ja olin ollut työttömänä vuodenvaihteessa päättyneen määräaikaisen työni päätyttyä. Olin väsynyt ja uupunut jo raskauden aikana, sikiön ylimääräiset sydämenlyönnit pakottivat minut vuodelepoon jo kolme kuukautta ennen laskettua päivää.

Kun lapsi sitten vihdoin syntyi, paljastui hän suuritarpeiseksi koliikkilapseksi. Hän itki 10-12 tuntia vuorokaudessa, riippumatta siitä, oliko hän sylissä, kantoliinassa vai rattaissa. Öisin hän heräsi tunnin välein syömään ja päivät muodostuivat yhdeksi väsymyksen sumentamaksi harmaaksi massaksi. Ainoa hengähdystauko arjesta oli se kolmen tunnin vaunulenkki, jonka opin joka päivä tekemään, jotta en joutuisi koko ajan kuuntelemaan lapsen valittavaa itkua. Joka aamu aamutoimien jälkeen pakkasin vauvan rattaisiin, vein esikoiseni päiväkotiin ja sen jälkeen kävelin. Työnsin rattaita loskassa, pakkasessa, umpihangessa ja vesisateessa. Olin niin väsynyt, etten jaksanut itkeä, mutta niin velvollisuudentuntoinen, että heräsin keskellä yötä kuorimaan perunoita, levittämään pyykkiä ja pakkaamaan isomman lapsen tavaroita päiväkotia varten.

Olin toiveikkaasti ajatellut ennen vauvan syntymää pitäväni vanhempaa lasta kotona mahdollisimman paljon ja yrittäväni järjestää hänen päiväkotipäivänsä mahdollisimman lyhyiksi. Lopulta jouduin kuitenkin nöyrtymään ja ymmärtämään, ettei minulla olisi ollut lapselleni juurikaan annettavaa. En päivisin ehtinyt syödä, iltaisin ruoanlaitto oli huudon säestämää kidutusta koko kerrostalolle. Raskausaikana kertyneet 20 kiloa tippuivat 12 viikossa, koska en ehtinyt syömään. Esikoiseni oli päiväkodissa pitkiä päiviä, aamusta iltapäivään saakka.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin, kun kysyin esikoiseltani, miten hän koki pikkusisaruksen syntymän, hän sanoo olleensa onnellinen. Päiväkodissa olivat tutut kaverit jo useamman vuoden takaa, mielekästä tekemistä, askartelua, uuden oppimista, hyvää ruokaa ja paljon leikkejä. Asioita, joista suomalainen korkealaatuinen päivähoito tunnetaan. Kotona sai touhuta oman sisaruksen kanssa, jota oli odotettu jo pitkään. Äitikin jaksoi iltaisin lukea iltasadun ja keksiä iltojen muutamille yhteisille tunneille leikkejä, joissa tarvittiin vain yhtä kättä, kun oli päivällä saanut tuijottaa seinää vauvaa hoitaessaan.

Olisinko sitten jaksanut hoitaa ja huolehtia kaksi lasta, jos esikoisellani ei olisi ollut oikeutta päivähoitoon? Varmasti tosipaikan tullen olisin saanut perheen pidettyä hengissä. Vanhemmuuteen ei kuitenkaan kuulu vain hengissä pitämisen taito. En olisi jaksanut kotitöiden ja vaativan vauvan ohella keksiä älykkäälle ja sosiaaliselle esikoiselleni tekemistä. Hän ei olisi jaksanut kävellä kolmen tunnin lenkkejä rattaiden vierellä enkä minä olisi jaksanut tehdä ruokaa viittä kertaa päivässä, joka päivä. En olisi jaksanut juosta kerhoissa tai kyläillä lapsen kanssa sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi. Osana päivistä tuntui jo nytkin, etten jaksaisi ensin viedä lasta päiväkotiin ja kohta taas hakea pois, sekin kun omassa tilanteessani oli vaativa toimenpide.

Yksinhuoltajana olen tuntenut jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja pyrkinyt tekemään kaikkeni, että yksinhuoltajaperheiden lapsiin tutkitusti liittyvät riskit eivät toteutuisi omien lasteni kohdalla. Pyrin olemaan lapsilleni läsnä, tarjoamaan virikkeitä, mielekästä tekemistä ja huolehtimaan oppimisesta. En halua lapsuusaikaisen köyhyyden sulkevan ovia heidän elämässään, vaan taistelen oman jaksamisena äärirajoilla, jotta heillä olisi mahdollisuus valita omien kykyjensä ja kiinnostuksenkohteidensa mukaan oma polkunsa elämässä.

Rajattaessa subjektiivista päivähoito-oikeutta ei rajata vain vanhempien oikeuksia, siinä rajataan lasten oikeuksia. Lasten oikeus hyvään hoitoon, sosiaalisiin suhteisiin, jopa kahteen lämpimään ateriaan päivittäin eivät ole kaikissa tilanteissa itsestään selvyyksiä. Meidän perheemme tilanne ei ole edes tarinoiden pahimmasta päästä. Kotipalveluiden puolelta minulle kerrottiin jatkuvasti, kuinka meillä meni vähän liiankin hyvin. Jonossa oli perheitä, joiden ongelmat olivat kautta linjan suurempia.

Olisinko sitten jaksanut kuukausittaisen toimeentulotuen ja muiden tukihakemusten lisäksi taistella vielä lapseni oikeudesta päivähoitopaikkaan? Tuskinpa. Muistan viikkoja, kun en lasten mentyä nukkumaan jaksanut pestä enää omia hampaitani. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tarkoittaisi, että jokaisen perheen olisi omien voimavarojen kartoittamisen lisäksi pystyttävä perustelemaan ulkopuolisille oman tilanteensa ahtaus. Se tarkoittaisi varmasti myös sitä, että kaltaisteni vanhempien olisi pahimmassa tapauksessa tehtävä itsestään lastensuojeluilmoitus, jotta lapsi säilyttäisi päivähoitopaikkansa.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistolla ei saavuteta suuria säästöjä, se ei poista taantumaa eikä pelasta kuntatalouksia. Sen sijaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto saattaa hyvinkin näkyä jo nyt ahtaalla olevien perheiden tilanteessa, kotipalveluiden kuormittumisessa ja lastensuojelun asiakasmäärissä. 1990-luvun alun laman aikana tehdyt leikkaukset näkyvät nyt tuon ajan lasten ja nuorten mielenterveysongelmina sekä mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien alle 30-vuotiaiden määrän hurjana kasvuna. Voiko perheiden hyvinvointia edes mitata rahassa?

***

Lue myös: Outi Alanko-Kahiluoto, Lapselta ei pidä viedä oikeutta päivähoitoon

Tagit: päivähoito subjektiivinen päivähoito-oikeus Lapset lapsiperheet

Eduskunnan korjattava hallituksen esitystä päivähoitolaiksi

Tein vuonna 2006, kahden pienen lapsen äitinä, adressin päivähoidon ryhmäkoon säätämiseksi lailla. Olin omien lasteni päiväkodissa nähnyt, miten päivähoitolaissa oleva porsaanreikä salli päivähoitoryhmän paisuttamisen kunnes seinät tulivat vastaan.

Adressi ei auttanut. Samana vuonna STM toi eduskunnalle esityksen päivähoitolaiksi eikä siinä edelleenkään puututtu ylisuuriin päivähoitoryhmiin.

Kevään 2007 eduskuntavaaleissa pääsin eduskuntaan - eräänä vaaliteemanani oli ollut päivähoitoryhmien pienentäminen - ja tein saman vuoden syksyllä lakialoitteen päivähoidon ryhmäkoon ja hootaja-lapsi -suhdeluvun säätämiseksi lailla.

Aloitteellani esitin muutoksia päiväkotien ryhmäkokoihin sekä hoidosta ja kasvatuksesta vastuussa olevien aikuisten ja lasten suhdelukuun. Lakialoitteeni allekirjoitti noin 40 kansanedustajaa eikä aloite mennyt läpi. Lain käsittely olisi vaatinut yli 100 eduskutajan allekirjoituksen. Etenkään Kokoomuksesta ei tullut tukea.

Vuodelta 1973 olevat päivähoitolaki ja päivähoitoasetus ovat auttamattoman vanhentuneita. Lain kokonaisuudistuksen tarpeesta on puhuttu jo vuosikymmeniä, ja päivähoitolain ajantasaistamista ja sen porsaanreikien paikkaamista on luvattu monessa peräkkäisessä hallitusohjelmassa.

Uutinen onkin, että hallitus antoi ennen joulua lakiesityksen, jolla säädetään ryhmien enimmäiskoosta päiväkodeissa. Kolme vuotta täyttäneiden kokopäivähoidossa olevien lasten ryhmässä saisi olla yhtä aikaa läsnä enintään 21 lasta ja alle kolmevuotiaiden ryhmässä enintään 12. Hallituksen esityksestä käytiin tänään eduskunnassa lähtekeskustelu.

Erityisesti Kokoomuksen puheenvuoroissa esitettiin kuitenkin epäilyjä koskien sitä, onko ryhmäkoon maksimikoon määrittäminen tärkeää ja millaisia ongelmia siitä voi seurata erilaisille, etenkin yksityisille päiväkodeille. Pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että liian suurten hoitoryhmien ongelmaan pyritään puuttumaan. Nykyinen lainsäädäntö tuottaa liian suuria lapsiryhmiä, mikä aiheuttaa lapsissa levottomuutta sekä oppimisvaikeuksia. Myös hoitohenkilökunnan työssä jaksaminen kärsii.

Hallituksen esitykseen sisältyy kuitenkin se ongelma, että yhteen hoitoryhmään voidaan jatkossakin sisällyttää lapsia yli enimmäismäärän sillä ehdolla, etteivät nämä ole paikalla yhtä aikaa. Herää epäilys, millaisia ongelmia loivennuksesta seuraa käytännössä. Sallittua ryhmäkokoa ei saisi ylittää missään tilanteessa.

Lasten kustannuksella ei pidä hakea säästöjä. Vaikka päivähoito on parantanut yhteiskunnan tasa-arvoa ja äitien mahdolisuutta osallistua työelämään, ei pidä ajatella, että päivähoito ja varhaiskasvatus olisivat olemassa vain työelämän tarpeita varten. Eikä työelämän joustoja pidä toteuttaa lapsen kustannuksella.

Siksi on olennaista päivittää päivähoitolakia, ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että ymmärrämme niin päivähoidon kuin varhaiskasvatuksen olevan lapsen oikeus. Uudistetun päivähoitolain pitäisi tukea sitä, että varhaiskasvatuksen ja pedagogiikan laatu ja arvostus nousevat. Haluan luottaa siihen, että sivistysvaliokunnan käsittelyssä lakiesitykseen tehdään vielä myös parannuksia.

Eräs tärkeimmistä on käsitteiden tarkennus: valiokunnan on syytä pohtia, mitä me varhaiskasvatuksella tarkoitamme, ja toiseksi: mitä puolestaan tarkoitamme päivähoidolla. Mikä on päivähoidon, ja mikä varhaiskasvatuksen sisältö ja suhde toisiinsa?

Useissa lähetekeskustelun puheenvuoroissa kiinnitettiin huomiota siihen, että yliopistokoulutuksen saaneista lastentarhanopettajista on päiväkodeissa kova pula. On hyvä, että eduskunta on lisännyt määrärahoja lastentarhanopettajien koulutukseen, mutta tilanne ei edelleenkään ole hyvä. Aloituspaikkojen lisäämistä tarvitaan edelleen.

Laadukas varhaiskasvatus on tärkeä, ellei merkittävin keino ehkäistä koulupudokkuutta. Panostamalla varhaiskasvatukseen kavennamme oppimiseroja, jotka viime vuosina ovat meillä Suomessakin alkaneet kasvaa. On tärkeää, että nimenomaan lainsäädännöllä turvataan erilaisista lähtökohdista ponnistavien lasten yhtäläiset mahdollisuudet oppimiseen. Samalla tavoin kuin päivähoito, myös varhaiskasvatus on lapsen oikeus, ja nimenomaan tästä näkökulmasta niitä on syytä kehittää.

Päiväkodeissa työskentelee monia eri ammattiryhmiä. Jokaisella henkilöstöön kuuluvalla on oma koulutuksensa. Kaikki nämä ammattiryhmät ansaitsevat arvostuksemme, jonka sivumennen sanoen pitäisi näkyä myös palkassa. Päiväkodissa, kuten kaikissa muissakin paikoissa, joissa työskennellään lasten tai nuorten hyvinvoinnin eteen, moniammatillinen yhteistyö eri toimijoiden välillä on olennaista. Laatu ja toiminnan turvallisuus syntyvät nimenomaan eri toimijoiden välisestä yhteistyöstä.

Tagit: päivähoito varhaiskasvatus Lapset oppimiserot

Kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä muistuttaa lasten ihmisoikeuksista

Henna Juusola

Torstaina 20.11. vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Silloin on myös kulunut 25 vuotta siitä, kun YK:n lasten ihmisoikeussopimus on julistettu. Sopimus koostuu 54 asiakohdasta, joissa korostetaan mm. kaikkien lasten yhdenvertaista kohtelua, lasten oikeutta hyvään ja turvalliseen elämään sekä omaan mielipiteeseen. Sopimus on saanut suurta suosiota ja sen on allekirjoittanut Suomen lisäksi lähes kaikki maat.

Suuresta kannatuksesta huolimatta lasten oikeuksien toteutuminen ei ole itsestään selvyys. Silloin kun yksikin lapsi joutuu sotimaan, tekemään orjatyötä tai olemaan osa ihmiskauppaa, on maailmassa jotain perustavanlaatuisesti vikana. UNICEFin ylläpitämä tilasto maailman lapsista on karua luettavaa ja kertoo siitä, että yhä edelleen lukuisissa maissa huomattava osa lapsiväestöstä joutuu menemään naimisiin ja käymään töissä. Tämän lisäksi oikeus muun muassa koulutukseen ja puhtaaseen veteen puuttuu aivan liian monilta.

Esimerkkejä eriarvoistumisen lisääntymisestä löytyy toki lähempääkin. Lisääntyvä työttömyys ja yleinen säästökuuri ovat ikäviä kaikille, mutta erityisen epäreiluja ne ovat lapsille, joilla ei ole aikuisen kaltaista mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihin. Toistuvat tarinat lapsiperheköyhyydestä ja perheille suunnattujen palvelujen karsimisesta viestivät siitä, että lapsien yhdenvertainen kohtelu, oikeus harrastuksiin, huolehtivaan perheeseen ja lepoon ei ole niin sanottua täälläkään. Silloin kun rahaa ei ole, on huoli huomisesta todellinen, kuten lapsiperheiden tukiviidakosta kirjoittanut Outin blogivieras kertoo.   Kun kyse on lapsista, on vastuu aikuisilla. Sillä poljetaanko lasten ihmisoikeuksia maailman toisella puolen vai seinän takana ei ole merkitystä. Näiden vääryyksien korjaaminen kuuluu meille jokaiselle.

Epäkohtia ei kuitenkaan korjata ilman riittävää taloudellista resurssia ja poliittista tahtoa. Esimerkiksi Helsingin kaupungin ylläpitämät leikkipuistot ja varhaisen tuen perhetyö ovat ensiarvoisen tärkeää toimintaa, joilla voidaan edesauttaa niin lasten kuin vanhempien hyvinvointia.  Rahan lisäksi tarvitaan asennemuutosta, erityisesti poliittisessa päätöksenteossa. Kysyin vastikään esikoiseltani (pian 3-vuotta), että miltä se lapsena oleminen oikein tuntuu? Jostain junaradan kappaleiden ja lattialle kasatun peiton keskeltä minulle vastattiin, että tuntuu siltä että kaikki on korkealla.

Sieltä korkealta on välillä hankala nähdä mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu. Kenties lasten ihmisoikeudet toteutuisivat edes himpun verran paremmin, jos me aikuiset muistaisimme välillä istahtaa alas lattialle, samalle tasolle lasten kanssa. Sen lisäksi tarvitaan halua muuttaa maailmaa. Ja aitoa tahtoa kuunnella lasta.

Tagit: Lapset lasten oikeudet eriarvoisuus varhainen tuki

Sivut

Tilaa syöte RSS - Lapset