päivähoito

Outi Alanko-Kahiluodon puhe Vihreän puoluevaltuuskunnan kokouksessa

13.02.2016

”Onko meillä mitään toivoa? Sano, onko.”

Näin kysyi minulta lähikaupan tuttu myyjä pari päivää sitten.
Seisoin lähikaupan kassalla, katson hämilläni ostoksiani kaupan liukuhihnalla ja mietin, mitä ihmettä voin vastata toiselle, jolle kysymys toivosta nostaa kyyneleet silmiin.
Ymmärrän, ettei nyt puhuta taantumasta, taloudesta  ja tuottavuudesta vaan konkreettisemmasta, itähelsinkiläisten arjesta: siitä, säilyykö työpaikka, riittääkö palkka jatkossa vuokraan, ja miten voi lohduttaa niitä, joilla menee vielä huonommin.
Sanon että aina on selvitty, ja että taistelen sen puolesta, ettei pienituloisia kokonaan unohdeta.
Mitä muuta voisin sanoa?

Ajattelen itse, että kansalaisille politiikot edustavat toivoa paremmasta. Olen itse hakenut eduskuntaan sillä lupauksella, että annan äänen niille yhteiskunnan vähäosaisille, joilla ei ole omaa edunvalvojaa.
Ajattelen myös, että kaikkein tehokkaimmin toivon ja luottamuksen vie tunne siitä, että tekipä mitä hyvänsä, tullee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti ja kohtuuttomasti.
Vaikka itse tekisi parhaansa, tuntuu, ettei se riitä.
Tuntuu, että eniten viedään niiltä, joilla valmiiksi on vähiten  - niiltä,jotka syvemmälle tuuppaamisen sijasta tarvitsisivat apua, ja edes vähän myötätuntoa ja vastaantuloa – niin kuin lähikauppani myyjä, joka tekee pitkää päivää pienellä palkalla, jonka työkaverit tekevät vastentahtoista osa-aikatyötä kunhan vain saavat edes joitain työtunteja, ja joille ajatus perustulosta merkitsee toivoa turvallisemmasta toimeentulosta ja siitä, että omalla ponnistelulla voisi nostaa nenän vedenpinnan yläpuolelle.
Ajattelen myös, etteivät turvapaikanhakijat uhkaa meidän arvojamme eikä hyvinvointiyhteiskuntamme.
Kaikkein eniten meitä uhkaa eriarvoisuuden kasvu - hallituksen välinpitämättömyys ihmisten huolia, väsymystä ja toivottomuutta kohtaan.
Siksi meidän on kiivaasti noustava vastarintaan silloin, kun hallitus tekee yksipuolisesti pienituloisia kurittavia päätöksiä, nostaa pientä palkkaa saavien päivähoitomaksuja vaikka vaihtoehtona olisi uuden ylimmän maksuluokan perustaminen hyvätuloisille.
Ajattelen, että kaikkein suurin uhka meille on se, että lakkaamme ajattelemasta, että myös muilla kuin suomalaisilla on oikeus turvalliseen ja hyvään elämään.
Meitä uhkaa se, että toisista ihmisistä aletaan puhua turvallisuusuhkana, ongelmana, tai kysymyksenä, joka on ratkaistava.

Hyvät ystävät,
Ei mikään ole helpompaa kuin ratkaista monimutkaiset globaalit ongelmat sälyttämällä vika hädänalaisten ja puolustuskyvyttömien syyksi.
Sipilän hallitusta vaivaa epäluottamus muita ihmisiä kohtaan.
Sipilän hallitus ei usko, että ihmiset keskimäärin tekevät parhaansa yhteiseksi hyväksi.
Lähikaupan myyjä tulee töihin vaikka vähän flunssaisena, sillä hän pelkää työnsä puolesta.
Mutta Sipilän hallitus pitää edelleen takataskussaan pakkolakeja, joilla se leikkaisi juuri näiltä ahkerilta, tavallisilta suomalasisilta pienipalkkaisilta naisilta.
On selvää, ettei meidän aikamme isoihin ongelmiin ole olemassa kevyesti heitettyjä, yksinkertaisia vastauksia.
Katsoin pari iltaa sitten Yle Areenalta dokumentin Hannah Arendtista, saksalaisesta filosofista, joka toisen maailmansodan hirveyksien jälkeen omisti elämänsä ihmisyyden, pahan ja monimutkaisten moraalisten ongelmien ajattelemiselle.
Dokumentissa Arendt pohtii syitä siihen, mikä mahdollisti juutalaisten joukkotuhon aikalaisten silmien alla ja viime kädessä heidän avullaan.
Arendtin johtopäätös on itsestäänselvyydessään radikaali:
paha ja totalitaristinen hallinto saa vallan, kun ihmiset lakkaavat kyseenalaistamasta ja tunnustamasta omaa vastuutaan  ja alkavat pitää epänormaaleja ja poikkeavia asioita tavallisina.
Mikä meidät pelastaa, mikä antaa toivon?
Arendtin mukaan ihmisestä tekee ihmisen kyky ja halu ajatella ja ottaa vastuu itsestä ja toisista, siitä kokonaisuudesta ja yhteisöstä, jonka osa ihminen on.
On ajateltava, kieltäydyttävä mustavalkoisista ratkaisuista – vaikka kysymys siitä, kuka saa jäädä, kenet saa käännyttää on vaikea moraalinen ongelma, johon ei ole yksinkertaista vastausta.

Hyvät ystävät,
Olen liittynyt puolueeseen, jossa puolustetaan jokaisen ihmisen oikeutta olla oma itsensä, oikeutta yksilöllisyyteen, erillisyyteen.
Huomaan myös olevani poliitikko, jolle jokaisen oikeudesta kuulua johonkin yhteisöön tulee yhä tärkeämpi poliittinen tavoite.
Olemme käännekohdassa, jossa tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Emme pysty ratkaisemaan ilmastonmuutosta emmekä miljoonien ihmisten kodittomuutta ilman kansojen yhteistyötä.
Emme pysty rakentamaan rauhaa ilman uskoa siihen, että voimme saavuttaa sen vain yhdessä,
pitämällä kiinni kansainvälisistä sopimuksista ja ihmisoikeuksista.
Mutta me tarvitsemme nykyistä monipuolisempaa arvon käsitteistöä.
Arvoista tärkein ei ole talous,
talous on pelkkä väline arvojen ylläpitämiseksi.
Eivät yliopistot ole olemassa taloutta varten.
Talous on olemassa, että meillä on yliopistoja.
Ajattelu ei ole oikeus, joka kuin antiikin kreikassa kuuluu vain harvoille vapaille miehille, vaan ajattelu, sivistys ja kyseenalaistaminen ovat perusarvoja, jotka kuuluvat kaikille.

Hyvät Vihreät,
Olen ajatellut, että Suomessa perusoikeudet on lailla turvattu, ja että elän maassa, jossa tämä on päättäjille selvää.
Olen ajatellut, että siinä maassa jossa elän ihmisten perusoikeuksien toteutuminen ei ole riippuvainen lainsäätäjien mielivallasta.
Viime aikoina olen alkanut epäillä tätä.
Minusta on alkanut tuntua, että meidän hallituksemme lakiesitykset ja sen ministereiden lausunnot herättävät liian usein epäilyksen, allekirjoittaako maan hallitus ajatuksen kaikkien ihmisten perus- ja ihmisoikeuksien  luovuttamattomuudesta, demokratiasta ja sananvapaudesta demokratian ehtona.
Villen puheessaan ruotima hallituksen ajama esitys perheenyhdistämisen tiukentamisesta on kuvaava esimerkki: oikeudesta perheeseen tulisi varakkaiden etuoikeus, jota köyhällä pakolaislapsella ei olisi.
Kuten UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki on sanonut, toimeentulovaatimus tarkoittaa käytännössä sitä, että pienituloisten vanhempien lapset joutuvat elämään ilman toista tai molempia vanhempiaan, mutta rikkaammille suodaan perhe-elämä. Tämä ei ole lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämää yhdenvertaista kohtelua. 
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaate velvoittaa yhdenvertaiseen kohteluun ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajan kansallisuuteen tai varallisuuteen perustuvaa erottelua.
Ei lapsen oikeuksista kiinni pitäminen uhkaa suomalaista arvomaailmaa, eikä köyhimpien ja vähemmistöjen oikeuksista kiinni pitävä yhteiskunta uhkaa länsimaisia arvoja.
Eniten meitä uhkaa se, jos annamme hallituksen tehdä päätöksiä, joilla ihmisoikeuksia, demokratiaa ja kansalaisten yhdenvertaisia perusoikeuksia pala palalta nakerretaan.

Hyvät vihreät,
nyt jos koskaan kannattaa huolestua siitä, mitä hallitus aikoo tehdä Yleisradiolle. Suomen ei pidä lähteä Puolan tielle, vaan meidän pitää pitää kiinni vapaasta ja riippumattomasta tiedonvälityksestä.
Vihreässä eduskuntaryhmässä hallituksen toimet YLEn aseman heikentämiseksi ovat herättäneet suurta huolta.
Vielä viime hallituskaudella ymmärrettiin laajasti, että Yleisradio on eduskunnan alainen, ei hallituksen äänitorvi.
Ylen riippumattomuus on turvattu siinä prosessissa, jossa Ylen rahoituksesta päätetään.
Nykyhallitus on määrätietoisesti murentamassa ajatusta siitä, että Yle on koko eduskunnan ja kansalaisten Yle.
Nyt näyttää siltä, että Sipilän hallitus on päättänyt tehdä Ylestä hallituksen Ylen.
Yleisradion kehittäminen on tapahtunut hyvässä parlamentaarisessa valmistelussa ja yhteistyössä, jolle Sipilän hallitus on nyt viitannut kintaallaan.
Ensinnäkin rahoitukseen on puututtu päättämällä indeksijäädytyksistä. Hallituksen tavoitteena on myös siirtää YLEn rahoitus budjettiin, jolloin hallitus voisi kulloistenkin halujensa mukaan säätää rahahanoja tiukemmalle.

Näin parlamentaarisesti valvottu koko kansan yleisradioyhtiö alistettaisiin kulloistenkin hallitusten renkipojaksi. Hallituksen mahdollisuus säätää rahoitusta voisi saada YLEn olemaan varovainen ja myötäsukainen suhteessa hallituksen esityksiin.
Median on oltava neljäs valtiomahti, vallan vahtikoira pikemmin kuin sylikoira. 
YLE on paitsi keskeinen, riippumaton toimija suomalaisessa mediakentässä, myös hoitaa tärkeitä julkisen palvelun tehtäviä: kotimaista ohjelmatuotantoa, lasten- ja nuortenkulttuuria, kielivähemmistöjen palveluita, opetusta, alueellista tasa-arvoa jne.
Tällaiset tuotannot jäävät kaupalliselta medialta tekemättä.
Väitteet YLEn roolista mediakentän kilpailuhäirikkönä ovat pääasiassa puppua  - YLE ei ole keskeinen tekijä kaupallisen median ajautumisessa ahdinkoon.
Sinänsä kotimaisen median tulevaisuudesta on syytä olla huolissaan, sillä moniääninen ja –arvoinen tiedonvälitys on keskeinen vapaan yhteiskunnan tekijä ja tunnusmerkki.
Kaupallista mediaa ei kuitenkaan vahvisteta kyykyttämällä YLEä.
Oppositio on esittänyt hallitukselle vaatimuksen, että hallitus peruisi yksipuoliset esityksensä Ylen rahoituksen heikentämisestä ja palauttaisi Ylen rahoituksen parlamentaariseen, kaikkien eduskuntapuolueiden ohjaukseen.
Sipilä, Stubb ja Soini eivät ole tähän suostuneet.
Sen sijaan Kokoomusta parlamentaarisessa Yle-työryhmässä edustava Eero Lehti tuli viime viikolla ulos sanomalla, että Yle pitäisi yksityistää ainakin osittain.
Kirjoitin hakukone Googleen sanat Eero Lehti ja Yleisradio: Google ohjasi minut ensimmäiseksi rasistiselle Hommafoorumin sivulle, jossa riemuittiin Lehden ulostulosta.
Eikö tämän pitäisi herättää Sipilän hallitus? Moniarvoisuuden ja monikulttuurisuuden ja vähemmistöjen puolustaminen on Ylelle laissa annettuja tehtäviä.
Suomen ei pidä lähteä Puolan eikä Unkarin tielle. Me tarvitsemme Yleisradiota, joka uskaltaa kysyä hallituksen ministereiltä vaikeita kysymyksiä, jos siihen on aihetta.
Prosessi, jossa Ylen rahoituksesta päätetään, on osa sen riippumattomuutta. On kohtalokasta suomalaisen demokratian ja vapaan tiedonvälityksen kannalta, ettei hallitus tätä myönnä.

Hyvät Vihreät,

Tällä viikolla uutisointiin, että hallitus aikoo vähentää käräjäoikeuksien määrää radikaalisti.
Käräjäoikeuksien vähentäminen heikentää oikeuspalveluiden saatavuutta ja kansalaisten oikeusturvaa ja lisää näin eriarvoisuutta.
Kun käräjäoikeuksia on yhä harvemmassa, oikeuspalveluita tarvitsevien kansalaisten matkakulut ja oikeuskulut kasvavat.
Varakkailla on jatkossa Suomessa paremmat mahdollisuudet saada oikeuspalveluita kuin pienituloisilla. 
Veikkaan, ettei hallitus ole taaskaan arvioinut esityksensä vaikutusarviointeja – tai jos on, mikä on vielä pelottavampaa – se ei ole niistä välittänyt. 
Samaan aikaan kun hallitus vähentää kansalaisten oikeusturvan kannalta olennaisia oikeuspalveluita, hallituksen istuvat ministerit kyseenalaistavat lainsäätämisen perustuslaillisuutta valvovan perustuslakivaliokunnan tarpeellisuuden.
Hallitus ivaa ja pilkkaa perusoikeuden asiantuntijoita ja professoreja, nauraa kaiken maailman päivystäville dosenteille,
perustuslakioppineille, joiden lausunnot hallitus näkee pelkkänä jarruna omille huonosti valmistelluille lakiesityksilleen.
Kansainvälisiä sopimuksia ja ihmisoikeuksien kunnioittamista kyseenalaistetaan hätäisesti kyhätyillä esityksillä, kuten perheenyhdistämistä rajoittavalla lakiesityksellä, josta Ville puhui.

Hyvät ystävät,

Vaikka vuosi on vasta alussa, hallitus on jo jatkanut tavallisten ihmisten elämää kurjistavaa linjaansa. Viime syksynä me vihreät saimme taistella sekä eduskunnassa että kunnanvaltuustoissa sen puolesta, että varhaiskasvatus säilyisi laadukkaana. Että subjektiivista päivähoito-oikeutta ei rajattaisi eikä ryhmäkokoja kasvatettaisi. Osa taisteluista voitettiin mutta valitettavasti hyvin monen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen riippuu tulevaisuudessa vanhempien työtilanteesta. Moni lapsi viettää päivänsä isoissa päiväkotiryhmissä.
 
Tämä kamppailu päivähoidon puolesta on monissa kunnissa yhä käynnissä. Silti hallitus iskee jo seuraavan kortin pöytään: tulevaisuudessa varhaiskasvatuksesta tulee maksaa roimasta nykyistä enemmän.

Hallitus esittää päivähoitomaksuihin erittäin suurta korotusta. Keskituloisen perheen, jossa on kaksi vanhempaa ja kaksi päivähoitoikäistä lasta, kuukausittaiset päivähoitomaksut voivat nousta jopa 120 euroa. Kun maksut ovat nykyisin maksimissaan 551 euroa, on korotusprosentti valtava.
 
Nämä eivät ole rikkaita perheitä. Ylimpään maksuluokkaan päätyy noin kolmen tonnin kuukausituloilla. Samoihin ihmisiin osuu suuri joukko hallituksen muitakin leikkauksia. Yksin päivähoitomaksun korotukset ja hallituksen suunnittelemat pakkolait veisivät kahden julkisella sektorilla työskentelevän vanhemman perheeltä noin 8 000 euroa vuodessa. Tämä on valtava summa.
 
Jos päivähoidon maksuja halutaan maltillisesti korottaa, tulee se tehdä kestävämmällä tavalla. Parasta olisi laatia uusi, korkeampi maksuluokka. Näin ollen aidosti rikkaat ihmiset maksaisivat päivähoidosta muita enemmän. Nyt samassa maksuluokassa on ihmisiä, joiden kuukausiansiot ovat 3 000 euroa ja ihmisiä, joiden ansiot ovat 12 000 euroa. Rikkailla olisi varaa maksaa enemmän.
Myös hallituksen aikomus leikata vanhempainvapaan lomakertymää heikentää naisten asemaa työelämässä.
Vanhempainvapaan leikkaaminen kohdistuu erityisesti naisiin, sillä isät käyttävät vain alle yhdeksän prosenttia kaikista vanhempainvapaapäivistä
Vanhempainvapaan lomakertymän poisto olisi suurin tulonleikkaus yksinhuoltajille, joista 90% on naisia.

Sukupuolisokea hallitus ei ole nähnyt tässäkään naisia syrjivässä lakiesityksessä mitään ongelmia. Sukupuolivaikutusten arviointi jää jälleen oppositiolle.

Myös hallituksen aikomus sallia alle vuoden perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden solmimisen iskee jälleen naisiin. 
Esitys tarkoittaa, että naisten pätkätyöt tulevat lisääntymään nykyisestä.
Kuitenkin määräaikaiset työsuhteet kasaantuvat jo nyt naisille ja erityisesti nuorille synnytysiässä oleville naisille.
 
Hallitus lisää nuorten naisten pätkätöitä, mutta ei aio edistää vanhempainvapaan tasaisempaa jakamisesta vanhempien kesken.

Tämä yksipuolinen pienituloisia ja sukupuolieroja kasvattava politiikka on uskomatonta, kun hallitukselta päinvastoin tarvittaisiin konkreettisia tekoja luottamuksen ja uskon palauttamiseksi.
Oppositio on toistuvasti joutunut teettämään vaikutusarvioinnit, joita hallitus ei ole tehnyt.
Tilasin viime syksynä eduskunnan tietopalvelulta laskelman, miten hallituksen suunnittelema eläkkeensaajien asumistuen lakkauttaminen vaikuttaisi eläkkeensaajien tilanteeseen.
Esitys olisi pudottanut ainakin 30 000 uutta eläkeläistä köyhyysrajan alapuolelle.
Vihreä eduskuntaryhmä teki ehdotuksestani hallitukselle välikysymyksen eläkkeensaajien kohteluista.
Esittelin laskelmia hallitukselle eduskunnan suuressa salissa ja hallitus joutui perääntymään esityksestään, jolla olisi painettu köyhyyteen kymmeniä tuhansia uusia suomalaisia.
Tänä keväänä hallitus on jälleen tekemässä lakiesityksiä, joiden sukupuoli- ja tulonjakovaikutukset on puutteellisesti arvioitu.
Hallitus ei arvioi päätöstensä kokonaisvaikutuksia mihinkään ihmisryhmään.
Säälimätön hallitus säästää erityisesti pienituloisten ja tavallisten työtä tekevien selkänahasta.
Päivähoitomaksujen korotukset lyödään ihmisille, joilta on jo leikattu. Edessä on kuitenkin koko joukko ihmisten arkeen ja toimeentulon liittyviä päätöksiä - lääke- ja matkakorvaukset, varhaiskasvatukset maksut - joiden yhteisvaikutuksista pitäisi ehdottomasti olla selvillä ennen kuin päätökset tehdään.
Vaikutusarvioiden puutteeseen kiinnitti huomiota myös talouden arvioneuvosto. Tuoreessa arviossaan neuvosto peräänkuuluttaa arviota myös siitä, miten hallituksen päätökset vaikuttavat tulonjakoon.
Hallituksen valitsemalla tiellä – mittavat leikkaukset käytännössä pelkästään menoja ja sosiaaliturvaa leikkaamalla – lopputulos on melkein väistämättä tuloeroja kasvattavaa.
Tai kuten neuvosto sanansa asettaa: ”Sitoutuminen vaadittavan sopeutuksen toteuttamisen pelkästään menojen ja sosiaaliturvan leikkauksilla rajoittaa tarpeettomasti finanssipolitiikan vaihtoehtoja.”
Jos veroelementti olisi käytössä, olisi hallituksen mahdollista tehdä selvästi oikeudenmukaisempaa politiikkaa.
Harkituilla veroilla voitaisiin korvata talouden kasvunkin kannalta kaikista älyttömimpiä koulutusleikkauksia. Hyvin rakennetulla verokokonaisuudella voitaisiin puuttua köyhyyteen ja pienentää tuloeroja. Jos haluttaisiin.

Hyvät ystävät,
Ei riitä, että me oppositiossa vaadimme yksittäisten lakien sukupuolivaikutusten arviointia.
Ei riitä, että kaadamme yksittäisiä esityksiä.
Oikeudenmukaisuuden ylläpitäminen edellyttäisi, että katsotan laajempia kokonaisuuksia ja koko yhteiskuntaa – enkä puhu nyt vain abstrakteista rakenteista, vaan arjesta: siitä, mitä ruoka, lääkkeet ja päivähoito maksavat.   
riittääkö sairaseläkeläisen rahat lääkkeiden jälkeen myös vuokraan, onko myös yksinhuoltajan ja pitkäaikaistyöttömän lapsella varaa opiskella.
Luottamuksen säilyttäminen edellyttää, että voimme vastata kyllä, kun meiltä kysytään, onko meillä vielä toivoa.
Toivoa on niin kauan kuin emme pidä hyväksyttävänä sitä, että joihinkin ihmisiin suhtaudutaan taustansa takia eri tavalla kuin muihin ihmisiin, vaan kaikkia kohdellaan yhtä kykenevinä, vastuullisina, ajattelevina kansalaisina - ihmisinä.

 

 

Tagit: eriarvoisuus Yleisradio perheenyhdistäminen päivähoito varhaiskasvatus perusoikeudet perustuslaki Ihmisoikeudet

Varhaiskasvatuksen rajaus lisää syrjäytymistä

Hallituksen esitys subjektiivisen päivähoito-oikeuden lakkauttamisesta meni tänään läpi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hallituspuolueiden äänin. Jatkossa työttömien perheiden lapsilla on oikeus vain osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Tämä on surullista, sillä yksikään valiokuntamme kuulemista yli kahdestakymmenestä asiantuntijasta ei kannattanut varhaiskasvatuksen säätämistä harkinnanvaraiseksi.

Onneksi monet suuret kaupungit ovat päättäneet, etteivät ne suostu ottamaan käyttöön Sipilän hallituksen lakimuutosta. Näin on päätetty Vihreiden aloitteesta mm. Helsingissä, Espoossa ja Tampereella.

Asiantuntijoiden yksimielinen viesti oli, että lakimuutoksen myötä lasten eriarvoisuus, kaltoinkohtelu ja syrjäytyminen lisääntyvät. Lailla tavoitellaan säästöjä, mutta asiantuntijoiden näkemys on, että lakimuutoksen kustannussäästöt ovat kyseenalaisia ja todennäköisempää on, että syrjäytymisen ja lastensuojelun kulut kasvavat.

Lastensuojelulla ja varhaiskasvatuksella on pitkä yhteinen historia. Varhaiskasvatus on nähty kaikkein kustannustehokkaimpana keinona kaventaa lasten taustoista johtuvia eroja.  Tästä syystä on ajateltu, että päiväkodin kynnyksen pitäisi olla mahdollisimman matala. Kun päivähoito on lapsen oikeus, joka ei riipu vanhemman tilanteesta, pystytään perheitä leimaamatta mahdollisimman tehokkaasti ehkäisemään lasten kaltoinkohtelua, ylisukupolvista huono-osaisuutta ja syrjäytymistä.

Nyt tähän tulee muutos. Kun varhaiskasvatuksesta  tulee harkinnanvarainen palvelu, joka riippuu vanhemman asemasta työmarkkinoilla, se lakkaa olemasta lapsen oikeus ja siitä tulee vanhemman etu. Kaikkein parhaimmassa asemassa tulevat olemaan varakkaat aikuiset, ja huonoimmassa asemassa köyhät huono-osaiset lapset.

Lain säätämisen taustalla tuntuu olevan ideologinen halu kurittaa pienituloisia lapsiperheitä ja ajaa äidit pois työelämästä. Mitään järkeä tämän lain säätämisessä ei nimittäin ole.

Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2004 teettämä selvitys osoitti, että sellaisten lasten osuus, joiden vanhemmista toinen on kotona ja lapsi kokopäivähoidossa, oli noin 10 % kaikista kokopäivähoidossa olevista lapsista. Näiden lasten taustalta löytyi vahvoja perusteita lapsen kokopäivähoidon tarpeelle: vanhempien kielitaidottomuutta, mielenterveysongelmia, työkyvyttömyyttä, vakavasti sairaiden sisarusten erityishoidon tarvetta sekä pätkätöitä.

Hallitus on nyt käytännössä rajaamassa juuri näiden perheiden oikeutta varhaiskasvatukseen. Oletettavaa on, että seuraukset näkyvät ja tuntuvat juuri heikoimmassa asemassa olevien perheiden arjessa ja lastensuojelun kuluissa.
 

Varhaiskasvatusoikeuden tekeminen harkinnanvaraiseksi ei tule tuomaan säästöjä. Seurauksena on lisää hallintoa, byrokratiaa, perheiden leimaamista sekä asiantuntijalausunto- ja valitusprosesseja. Lisäksi tulevat varhaisen tuen heikentymisestä koituvat kustannukset.

Juuri näistä syistä jotkut isoimmista kaupungeista, mm. Helsinki ja Espoo, ovat ilmoittaneet, etteivät ne aio ottaa lakia käytäntöön. Näissä kaupungeissa ei haluta panostaa byrokratiaan ja perheiden kyttäämiseen, vaan ennaltaehkäisyyn ja lasten hyvinvointiin.
 
Toisaalta kuntien mahdollisuus päättää itse, takaavatko ne kaikille lapsille kokopäiväisen paikan päiväkodista vai ei asettaa lapset eriarvoiseen asemaan sen mukaan, mitä kunnan päättäjät ovat sattuneet päättämään.

Lasten eriarvoisuus kasvaa sillä maksukykyisen perheen lapsella on mahdollisuus päästä kokoaikaiseen hoitoon yksityiseen päiväkotiin, mutta julkisen puolen lapset joutuvat taistelemaan kokopäiväpaikoista. Heikoimmin taistelussa käy työttömien lapsille.

Hallitus vie lapsilta, mutta ei anna heille tilalle mitään. Tähän saakka 0-6-vuotiaiden ikäisissä lastensuojelun asiakasmäärät ovat olleet pienemmät kuin tätä vanhempien lasten kohdalla. Todennäköisesti tilanne tulee nyt muuttumaan huonommaksi. Lastensuojelun tarpeen kasvu voitaisiin ehkä välttää, jos oikeus subjektiiviseen hoitoon ja varhaiskasvatukseen korvattaisiin esimerkiksi tehokkaammalla neuvolapalvelulla, mutta sitä hallitus ei ole tekemässä.

Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten uskottelee meille, että mielenterveysongelmaiseen perheeseen syntynyt lapsi voi edelleen saada kokopäiväpaikan, koska äidillä ja isällä on oikeus hakea sitä.  Moniin sairauksiin, erityisesti mielenterveys- ja päihdeongelmiin, kuuluu kuitenkin paitsi halu kieltää oma sairaus, myös se ulkopuolisilta niin pitkälle kuin mahdollista. Hinnan maksavat liian usein lapset.

Miten järjestelmä tästedes tunnistaa ajoissa lapsen, joka tarvitsisi kokopäiväpaikan, jos vanhempi ei osaa sitä hakea? Tätä hallitus ei ole pohtinut. Korvaavaa varhaista tukea ei ole ajateltu eikä tarjota.

Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallitus uskottelee meille, että maahanmuuttajataustaisella perheellä on mahdollisuus hakea päivähoitopaikkaa, joka nyt on tehty harkinnanvaraiseksi. Mutta miten, jos vanhempien kielitaito ja tieto byrokratian kiemuroista on puutteellista?

Yksikään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemista asiantuntijoista ei kannattanut maahanmuuttajataustaisten perheiden varhaiskasvatuksen rajaamista ja säätämistä harkinnanvaraiseksi. Päivähoito on todettu kaikkein tehokkaimmaksi tavaksi tukea lapsen kielen oppimista ja myöhempää koulussa pärjäämistä. Tämä pätee myös kantasuomalaisiin lapsiin, mutta maahanmuuttajat ovat koulupudokkaissa ja syrjäytyneissä nuorissa yliedustettuina.

Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten hallitus teeskentelee, ettei se ole kuullut työelämän muutoksesta, tosiasiasta, että yhä useampi nuori äiti joutuu tyytymään väliaikaisiin pätkä- ja silpputöihin, koska muuta ei ole tarjolla. Monilla aloilla vuoden työsopimus voi tulla muutaman päivän varoitusajalla. Entä, jos sitä ei voi ottaa vastaan, kun tarjolla on vain osapäivähoitoa?

Varhaiskasvatuksen laadun heikennys iskee etenkin osapäivähoidossa oleviin lapsiin. Yli 3-vuotiaiden ryhmässä saa jatkossa olla 21 lapsen sijasta 24 lasta, mutta jos ryhmässä on osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa olevia lapsia, ryhmäkoko voi olla jopa 39. Osa-aikaisten lasten ryhmässä myös hoitajia on vähemmän.  Pätkätyöntekijän puolikkaalle lapselle saa riittää puolikas syliä ja hoivaa.

Varhaiskasvatuslain muutos tulee vähentämään naisvaltaisen alan työllisyyttä ja lisäämään alan osa-aikaisia työsuhteita. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tulee vähentämään entisestään pienten lasten äitien työssäkäyntiä, sillä äidit kantavat Suomessa paljon suuremman hoivavastuun kuin isät. Näin alennetaan äitien työllisyysastetta ja menetetään verotuloja. Myös julkisen talouden näkökulmasta päivähoidon rajaaminen on pelkästään huono ajatus. Lakimuutos tulee lisäämään byrokratiaa tavalla joka syö palveluiden heikentämisestä saatavat säästöt. Ei siis ihme, ettei hallitus ole arvioinut lakinsa pitkän aikavälin todellisia kustannussäästöjä eikä lapsi- ja sukupuolivaikutuksia.

Tätä lakiesitystä eivät tulevat sukupolvet kiitä. Se tullaan muistakaan muutoksena, jonka myötä Suomessa hyväksyttiin, että lapset ovat varhaiskasvatuksesta lähtien eriarvoisessa asemassa. Suomi otti taka-askelen luokkayhteiskunnaksi.

 

Tagit: varhaiskasvatus lapsen oikeudet päivähoito eriarvoisuus Lapset Helsinki

Normienpurku vaihtui kyykyttämiseen ja kyttäämiseen

Tähän mennessä on ainakin käynyt selväksi se, että Keskustan hallitus ajaa Suomesta kotiäitiyhteiskuntaa. Enemmistö hallituksen leikkauksista osuu pienituloisiin naisiin ja naisten työssäkäynnille olennaisiin palveluihin. Myös tänään julkistetut pakkolait heikentävät erityisesti pienituloisten naisten asemaa.

En koskaan olisi uskonut, että miten pitkälle Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus on valmis menemään halussaan kyykyttää, kurittaa ja lyödä erityisesti tavallisia, työtätekeviä, pienituloisia ihmisiä, etenkin naisia.

Sipilän hallituksen pakkolakeihin kuuluva sairaspäivän karenssi iskee etenkin naisvaltaisiin aloihin, pienten lasten äiteihin ja hoivatyötä tekeviin, ikänsä raskasta työtä tehneisiin, ikääntyneisiin naisiin, jotka vielä sinnittelevät työelämässä huolimatta monista krempoista ja vaivoista, koska eivät tahdo vielä eläkkeelle, joka ajaa heidät taloudellisesti vieläkin ahtaammalle.

Tämä on väärin, julmaa, lyhytnäköistä ja myös typerää: kun pienituloinen työntekijä joutuu maksamaan ensimmäisen sairaspäivän itse, sairaana työssäkäynti lisääntyy ja yhteiskunta maksaa seuraukset. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kärsivät karenssipäivän palkanmenetyksen kukkarossaan ja raskasta työtä tehneiden ikääntyneiden naisten työurat lyhenevät.

Samaan aikaan Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten hallitus on muuttamassa päivähoito-oikeuden harkinnanvaraiseksi: päivähoito-oikeus rajataan 20 tuntiin viikossa niiltä perheiltä, joissa toinen vanhemmista on perhevapaalla tai työttömänä.

Vuonna 2014 kotihoidontuella lapsia hoiti isistä vain noin 5,7  %, joten päivähoito-oikeuden rajaus hankaloittaa etenkin kotona vauvaa hoitavan äidin työllistymistä. Sama koskee silppu- ja pätkätöiden varassa olevaa äitiä. Päivähoidon muuttaminen harkinnanvaraiseksi työttömien vanhempien lapsille iskee etenkin naisiin, sillä naiset tekevät huomattavasti miehiä enemmän pätkä- ja silpputöitä. Kun päivähoitopaikka on haettava uudestaan aina uuden työpätkän alkaessa, heikkenevät silpputyötä tekevän äidin työssäkäynnin mahdollisuudet huomattavasti nykyisestä. Kuinka otat vastaan keikkatyötä, jos lapsellasi ei ole varmuutta kokopäiväisestä hoitopaikasta?

Päivähoidon rajauksesta on haittaa työllistymiselle erityisesti yksinhuoltajaperheissä, joiden työttömyysaste on jo nyt kaksinkertainen muihin verrattuna.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisista suurin osa on naisia. Päivähoito-oikeuden rajaaminen ja lapsiryhmien kasvattaminen osa-aikaisilla lapsilla osuvat myös heihin. Lakiesityksessä todetaan, että hallitus säästää varhaiskasvatuksen henkilökuluja leikkaamalla.
Suomeksi tämä tarkoittaa naisten työpaikkojen menetystä. Leikkausten toteutuminen johtaa pahimmassa tapauksessa tuhansien työpaikkojen katoamiseen. Samalla lisääntyy pienipalkkainen osa-aikatyö, jolla on mahdotonta tulla toimeen.

Hallitus esittää, että vanhemman jäätyä työttömäksi lapsella olisi oikeus päivähoitopaikkaan kahden kuukauden ajan, jotta vanhemmalla olisi aikaa löytää uusi työ. Miten tuo kaksi kuukautta muka riittää? Ja onko hallitus todella näin pihalla siitä, että useilla aloilla työtä tehdään pätkissä, kun muuta ei ole?  

Myös päiväkotihenkilöstön jaksaminen joutuu koetukselle, kun säästöjä haetaan ryhmäkokoja kasvattamalla. Päiväkotien henkilöstö työskentelee jo nyt usein jaksamisensa rajoilla. Näinkö vähän hallitus arvostaa varhaiskasvatusta?

Ilmeisesti hallitus haluaa myös periyttää huono-osaisuuden sukupolvesta toiseen, sillä päivähoito-oikeuden rajaaminen lisää rajusti lasten välistä eriarvoisuutta. Työttömän ja silpputyöntekijän lapselta viedään oikeus pysyvään hoitopaikkaan, mutta varakkaalla on edelleen mahdollisuus ostaa lapselleen kokopäiväpaikka. Kunnallisessa päivähoidossa osa-aikaisten lasten hoitoryhmät tulevat olemaan suuria, mutta varakas voi edelleen ostaa lapselleen yksityiseltä puolelta hoitopaikan kohtuukokoisessa ryhmässä.

Hallitus ei ymmärrä, että varhaiskasvatus on lapsen oikeus ja hyvinvointiyhteiskunnassa keskeinen keino ehkäistä kaltoinkohtelua, syrjäytymistä ja ylisukupolvista huono-osaisuutta. Kuten sanoin eilen eduskunnassa, päivähoito on lapsen oikeus ja sen rajaaminen kasvattaa syrjäytymistä ja pahoinvointia ja siksi lapsella pitää olla oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen vanhempien elämäntilanteesta riippumatta.

Kun päivähoidosta tehdään harkinnanvaraista, hallitus olettaa että vauvan koliikin takia uupunut vanhempi ymmärtää hakea ajoissa esikoiselle oikeutta kokopäiväpaikkaan. Hallitus olettaa, että masennuksesta tai vielä diagnosoimattomasta mielenterveyden häiriöstä kärsivä vanhempi tajuaa hakea lapselleen suojaa kokopäiväpaikasta. Hallitus olettaa, että suomea taitamaton maahanmuuttajavanhempi osaa hakea lapselleen kotoutumista edistävää kokopäiväpaikkaa kielitaidottomuudestaan huolimatta.

Nämä esimerkit havainnollistavat ja alleviivaavat sitä, että päivähoidolla on merkittävä hyvinvointia vahvistava ja pahoinvointia ennaltaehkäisevä tehtävä. Kuinka jatkossa osataan antaa riittävästi apua oikeaan osoitteeseen leimaamatta perheitä, kun oikeudesta kokopäivähoitoon tehdään harkinnanvaraista?

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan on otettava kantaa siihen, onko lakiesitys, joka asettaa lapset eriarvoiseen asemaan vanhempiensa työmarkkina-aseman ja asuinpaikan mukaan, enää edes perustuslain mukainen. Kaikesta näkee, ettei Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallituksessa arvioida lakien lapsivaikutuksia, sukupuolivaikutuksista puhumattakaan.

Hallituksen hyökkäys naisten ja lasten hyvinvointipalveluita kohtaan on täysin ideologista, sillä mitään taloudellisia perusteita sille ei ole. Tilastojen mukaan suuri osa työttömistä tai vanhempainvapailla olevien vanhempien lapsista ei edes ole kokopäiväisesti päiväkodissa, ja silloin kun on, siihen on yleensä hyvä syy.

Hallitus vastaa, että perheellä on edelleen oikeus hakea kokopäiväpaikkaa, jos siihen on pätevä syy – mutta hetkinen, eikö hallituksen pitänyt purkaa byrokratiaa ja normeja, eikä kyykyttää ja kytätä perheitä?
 
Osoittaakseen, ettei hallitus halua erityisesti kiusata naisia ja naisvaltaisia aloja ja ajaa alas tasa-arvoa turvaavaa hyvinvointiyhteiskuntaa, hallitus voisi  arvioida lakiesitystensä ja pakkolakiensa sukupuolivaikutukset edes jälkikäteen. Jos nyt sitten todettaisiin - kuten varmuudella tapahtuisi - että leikkaukset kohdistuvat kohtuuttomasti naisiin, olisi kohtuullista peruuttaa ja muuttaa lakiesityksiä. Ihan vaan vinkiksi, että yksityisten yritysten työnantajamaksun satojen miljoonien kevennyksestä hyötyvät pääsääntöisesti muut kuin naisia työllistävät alat.

Ja lopuksi: on säälittävää, että hallituspuolueiden puheenjohtajat pysyvät pois ministeriaitiosta aina, kun eduskunnassa keskustellaan hallituksen lakiesistyksistä, jotka iskevät kovimmin yhteiskunnan heikompiin. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (Kok.) sai eilisessä salikeskustelussa puolustaa päivähoito-oikeuden rajausta yksin, muita hallituksen ministereitä ei näkynyt.

PS. On ihan pakko siteerata omaa puhettani eduskunnassa viime keväältä, kun salissa käsiteltiin Sipilän hallituksen hallitusohjelmaa:

"Valitettavasti nyt puheaika päättyy, mutta onko sillä niin väliä, kun kaikki miesministerit ja melkein koko hallitus ovat häipyneet paikalta? Kiinnostavaa muuten on, että kolme ministeriä teki päätöksiä kuunneltuaan kolmeatoista miespuolista talousasiantuntijaa, ja nyt täällä naisten puheenvuoroja kuuntelee hallituksen ministereistä ainoastaan yksi jäljellä oleva nainen. Kiitos, Anne Berner."

Tagit: varhaiskasvatus päivähoito Tasa-arvo

Vihreät Naiset vaativat: Puolustetaan tasa-arvoa ja heikommassa asemassa olevia!

12.10.2015

Vihreät Naiset (ViNa) vaatii syyskokouksessaan Juha Sipilän (kesk.) hallitusta perumaan päätöksensä, joilla lapset ja nuoret asetetaan eriarvoiseen asemaan. ViNa vietti perinteisiä syyspäiviään 10.-11.10. Vantaalla.

Hallitus esittää, että oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen olisi vain niiden lapsilla, joiden vanhemmat työskentelevät tai opiskelevat kokoaikaisesti.

”Miten pätkätyöläinen voi lyhyellä varoitusajalla mennä töihin, jos lapsi on päiväkodissa vain osan päivää tai viikkoa?” ihmettelee kokouksen avannut ViNan puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.
 ”On vaikea uskoa, että päivähoitojärjestelmä taipuu päivän varoitusajalla muuttuneeseen tilanteeseen, jos silpputyöläinen pääseekin yllättäen lyhyeksi jaksoksi töihin”.

ViNa vaatii, että hallitus peruu aikeensa rajata työttömien ja osa-aikaisesti työskentelevien vanhempien lapset kokopäiväisen päivähoidon piiristä. Kotona lapsia hoitavista vanhemmista yli 90 prosenttia on naisia, joten muutos haittaa erityisesti naisten urakehitystä. Naisilla ja perheillä on jatkossakin oltava mahdollisuus valita itselleen sopiva tapa järjestää lasten hoito. Perusoikeuksien kannalta ei ole hyväksyttävää asettaa lapsia ja perheitä eriarvoiseen asemaan maan taloustilanteeseen vedoten.

Kun vielä hallitus pyrkii muuttamaan korkeakouluopintojen rahoitusta lainapainotteisemmaksi, eriarvoisuus jatkuu myös korkeakouluopintojen aikana. Hallituksen tavoitteena on, että opintorahan ja asumislisän määräraha alenisi 70 miljoonalla eurolla vuoteen 2019 mennessä.

”Jos vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tukea lapsiaan taloudellisesti, vaatii aikamoista rohkeutta lähteä lainarahalla opiskelemaan, varsinkaan, kun tulevaisuudessa ei häämötä varma työpaikka” toteaa ViNan tuleva puheenjohtaja Katja Mannerström ja lisää: ”Nykyhallitus ei tunnu arvostavan koulutusta, vaikka juuri koulutus mahdollistaisi uusien innovaatioiden synnyn ja talouden kohentumisen. Suomi saadaan nousuun koulutuksella ja työllä, ei leikkauspolitiikalla”.

Hallituksen suunnitelmat heikentävät niin pienipalkkaisten, pätkätyöläisten sekä työttömien ja heidän perheidensä asemaa. Vihreät Naiset vaatii lapsille tasa-arvoista oikeutta kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen,
tasa-arvoista oikeutta opiskeluun ja työelämän ratkaisuja, joissa taakkaa kantavat ne, joilla siihen on suurimmat mahdollisuudet.

Tagit: varhaiskasvatus päivähoito Tasa-arvo silpputyö

Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus päiväkotilasten kimpussa

Vaikuttaa vahvasti siltä, että Sipilän, Stubbin ja Soinin hallitus vihaa paitsi pienipalkkaisia naisia, myös heidän lapsiaan. Hallitus on rajoittamassa lasten oikeutta päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen sillä perusteella, mikä on vanhemman asema työmarkkinoilla. Jos äiti on vastentahtoisen pätkätyön varassa, lapsella ei vastedes ole kokopäiväpaikkaa päivähoidossa.

Mitä tästä seuraa? Byrokratiaa, kun kunnissa yritetään vahtia perheiden työsuhteita. Lapsen pompottelua, kun lasta rangaistaan vanhemman rikkonaisesta työurasta. Koulutuksen luokkayhteiskunta, sillä heikommin koulutettujen työttömien lapset joutuvat jo varhaiskasvatuksessa muita heikompaan asemaan.

Ikävä kyllä hallitus ei aio ainoastaan rajoittaa päivähoidon saatavuutta, vaan myös romuttaa sen laadun.

Varhaiskasvatuslain mukaan päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea hoito- ja kasvatushenkilöä vastaava määrä lapsia. Lasten päivähoitoasetuksessa seitsemää kokopäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden tulee olla yksi hoito- ja kasvatushenkilö ja neljää alle kolmevuotiasta kohden yksi hoito- ja kasvatushenkilö. Päiväkodin osapäivähoidossa yhtä hoito- ja kasvatushenkilöä kohden voi olla kolmetoista lasta. Tämän lisäksi kunnilla on lain mukaan oikeus poiketa tai joustaa erityisistä syistä näistä säädöksistä.

Nyt Sipilän, Soinin ja Stubbin perusoikeistohallitus on rajoittamassa lasten varhaiskasvatusoikeutta 20 viikkotuntiin siinä tapauksessa, että lasten vanhempi on työtön tai muusta syystä kotona esimerkiksi hoitovapaalla tai vanhempainvapaalla. Kunnille ollaan antamassa vapaus toteuttaa tämä 20 tuntia joko viikkotunteina niin, että perhe käyttää palveluja esimerkiksi kahtena päivänä viikossa tai että lapsi osallistuu päivittäin toimintaan neljä tuntia. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus tulee lisäämään osapäivätoiminnassa olevien lasten määrää päiväkodeissa.

Hallitus on suunnitellut myös säädösten muuttamista niin, että kolme vuotta täyttäneiden lasten päiväkotiryhmässä henkilöstön ja lasten välinen suhdeluku muutetaan nykyisestä 1:7:stä 1:8:aan.

Suomessa on jatkossa jättisuuria päivähoitoryhmiä, joissa on sekä osapäivä- ja osaviikkotoiminnassa että kokopäivätoiminnassa olevia lapsia. Sipilän hallituksen esityksestä seuraa, että lain mukaiset kolmen hoito- ja kasvatushenkilön ympärille muodostetut kolme vuotta täyttäneiden lasten ryhmät voisivat olla vaikkapa seuraavanlaisia:

8+8+8 = 24 ja joustot
8+8+13 = 29 ja joustot
8+13+13 = 34 ja joustot
13+13+13 = 39 ja joustot

Päiväkodin lapsiryhmässä voi olla lapsia, joiden vanhemmat käyttävät lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen esimerkiksi vain kahtena kokonaisena päivänä viikossa (2 x 10 h = 20 h). Tämä aiheuttaa sen, että samaa paikkaa voi käyttää vähintään kaksi lasta, jolloin ryhmäkoko ei varsinaisesti muutu, mutta eri päivinä ryhmässä on eri lapsia. Päiväkodista tulee eräänlainen hollitupa, jossa porukkaa tulee ja menee ja ovi käy. Ammattilaiset sanoisivat, että lasten vuorovaikutussuhteiden määrä kasvaa dramaattisesti. Se taas altistaa pahoinvoinnille, masennukselle, erilaisille oppimisen ja kasvun häiriöille.

Elokuun alusta 2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatus on suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, jossa korostuu pedagogiikka. Lain 2 a §:ssä varhaiskasvatukselle on asetettu 10 vaativaa tavoitetta. Tavoitteet ja niiden toteutuminen voivat vahvistaa elin-ikäistä oppimista ja tasoittaa lapsen tietä kohti perusopetusta.

Varhaiskasvatuslaissa korostetaan koulutuksellista tasa-arvoa ja pedagogiikkaa sekä myönteisiä oppimiskokemuksia. Lain tavoitteena on edistää myös lasten vuorovaikutustaitoja sekä turvata lapselle mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet.

On selvää, ettei lapsen laadukas ja tavoitteellinen varhaiskasvatus voi toteutua lain sallimissa jättisuurissa lapsiryhmissä.

Sipilän hallitus muuttaa päiväkodin läpikulkupaikaksi, jossa henkilöstön on mahdotonta toteuttaa varhaiskasvatuslain tavoitteita. Lain mukaan varhaiskasvatus on suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, jossa korostuu pedagogiikka ja joka tasoittaa lapsen tietä peruskouluun.

Saman aikaan kun hallitus suunnittelee Suomeen jättisuuria päiväkoteja, hallitus on vapauttamassa kauppojen aukioloajat. Tämän vaikutuksia päivähoito- ja varhaiskasvatuspalveluihin ja lasten oikeuksiin ei ole mitenkään arvioitu. Tai jos on arvioitu, ei ole välitetty arvioinnin tuloksesta. Epäilemättä työajan joustot toteutetaan lasten kustannuksella – ja myös naisten, jos hallitus saa läpi tavoitteensa leikata ylityö- ja sunnuntailisistä.

Edellisellä hallituskaudella hyväksyttiin varhaiskasvatuslain osauudistus. Laki on pahasti kesken, ja päivähoidon ammattilaisten odotukset Sipilän hallitusta kohtaan ovat olleet aiheesta korkealla - Keskusta ja Kokoomus kun lupasivat ennen vaaleja, ettei koulutuksesta ja kasvatuksesta leikata.

Sipilän hallitusohjelmassa varhaiskasvatus mainitaan kuitenkin vain kerran  – leikkauslistalla.

Tutkimukset osoittavat, että euron panostus varhaiskasvatuksee maksaa yhdeksän euroa takaisin, sillä laadukas päivähoito ehkäisee sosiaalisesta taustasta johtuvia oppimiseroja ja auttaa huomaamaan lapsen oppimisvaikeudet hyvissä ajoin. Sipilän hallituksen tavoitteena tuntuisi olevan päinvastainen: paluu lasten luokkayhteiskuntaan

 

Tagit: päivähoito varhaiskasvatus Lapset koulutus Tasa-arvo

Ajaako hallitus Suomesta kotiäitiyhteiskuntaa?

”Aina iloinen ja reipas kolmevuotias Anni etsii kilttiä hoitajaa.” Tähän tapaan kaupiteltiin lapsia silloin, kun Suomessa ei vielä ollut nykyisen kaltaista päivähoitolakia. Näitä ilmoituksia nähdään taas kauppojen ilmoitustauluilla, jos Sipilän hallitus toteuttaa uhkaamansa päivähoidon heikennykset.

Hallitus aikoo rajata työttömien ja vauvaperheiden oikeutta kokopäivähoitoon sekä kasvattaa päivähoidon ryhmäkokoja. Heikennykset iskevät pahiten niihin lapsiin ja perheisiin, joiden tuen tarve on suurin.

Pätkätyösukupolvelle päivähoitopaikan pysyvyys on ollut arjen perusta, johon sentään on voinut luottaa, kun elämä muuten on ollut työn pätkien sirpaloimaa. Jatkossa yhä useampi pätkätyötä tekevä on ilmoitustaulujen varassa, mikäli Sipilän hallitus toteuttaa uhkauksensa ja kaventaa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Erityisesti heikkenee pätkätyötä tekevien ja yksinhuoltajien mahdollisuus työssäkäyntiin.

Laadukas päivähoito ja varhaiskasvatus on tärkeä juuri heikompiosaisille perheille. Riippumatta vanhemman tilanteesta työmarkkinoilla lapsella pitää olla oikeus kahteen ateriaan päivässä sekä ohjattuun leikkiin. Ei ole lainkaan itsestään selvää, että näitä on tarjolla lapsen kotona, vaikka jopa molemmat vanhemmat olisivat kotona.

Nykymuotoinen päivähoitojärjestelmä on mahdollistanut naisten kokopäiväisen työssäkäynnin ja tasa-arvoisen osallistumisen yhteiskuntaan. Sittemmin varhaiskasvatusta on opittu ajattelemaan yhä enemmän lapsen, ei niinkään vanhemman oikeutena. Lapsen oikeutena päivähoito-oikeuden ei pitäisikään riippua vanhemman asemasta työmarkkinoilla.

Varhaiskasvatus on kaikkein edullisinta ennaltaehkäisevää lastensuojelua: yhden euron panostus varhaiskasvatukseen tuottaa yhteiskunnalle seitsemän euron hyödyn. Teoriassa uupunut vauvaperhe voi saada kotiin apua lapsiperheiden kotipalvelusta. Kotipalvelun jonot ovat kuitenkin pitkät. Onko koliikin uuvuttaman äidin tehtävä itsestään lastensuojeluilmoitus saadakseen esikoiselle päivähoitopaikan?

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto ei poista taantumaa, mutta se tulee kuormittamaan kotipalvelua ja lastensuojelua. 90-luvun laman leikkauksia maksetaan edelleen kovaa hintaa nuorten mielenterveysongelmina ja menetettyinä työvuosina. Inhimillistä hintaa ei voi edes laskea. Kaikkein taloudellisinta yhteiskunnalle olisi kehittää päivähoitoa nykyistä työelämää vastaavaksi ja niin, että lasten ongelmat pystyttäisiin havaitsemaan riittävän ajoissa.

Sen sijaan hallitus aikoo myös kasvattaa päivähoidon ryhmäkokoja, mikä tarkoittaa suurempaa määrä lapsia hoitajaa kohden, sekä kiireen, stressin ja pahoinvoinnin lisääntymistä. Suuremmat ryhmäkoot tarkoittavat suomeksi irtisanomisia naisvaltaisen alan työntekijöille.

Sipilän hallitus haluaa pidentää työpäivää. Käytännössä tämä merkitsee työn kasaamista niille, joilla sitä on ennestään ja pätkätyöntekijän aseman heikentämistä. Pätkätyöntekijä, usein äiti, jää hiekkalaatikon reunalle, ja Suomi palaa yhteiskunnaksi, jossa isät tekevät pitkää päivää ja äidit osa-aikatyötä, jos saavat lapselle hoitajan. Tämäkö on päivähoidon kurjistamisen perimmäinen tarkoitus?

 

-Kirjoitus on julkaistu Ilkassa 18.8. 2015

Tagit: päivähoito varhaiskasvatus Tasa-arvo

Subjektiivinen päivähoito-oikeus vähentää tehokkaasti eriarvoisuutta

Inka Venetvaara
Yhteiskuntapolitiikan opiskelija, Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan (NUORA) varapuheenjohtaja.

Kun sain toisen lapseni lokakuussa 2012, tilanne perheessämme oli hankala. Esikoiseni oli viisivuotias, parisuhde oli päättynyt jo raskauden alkaessa ja olin ollut työttömänä vuodenvaihteessa päättyneen määräaikaisen työni päätyttyä. Olin väsynyt ja uupunut jo raskauden aikana, sikiön ylimääräiset sydämenlyönnit pakottivat minut vuodelepoon jo kolme kuukautta ennen laskettua päivää.

Kun lapsi sitten vihdoin syntyi, paljastui hän suuritarpeiseksi koliikkilapseksi. Hän itki 10-12 tuntia vuorokaudessa, riippumatta siitä, oliko hän sylissä, kantoliinassa vai rattaissa. Öisin hän heräsi tunnin välein syömään ja päivät muodostuivat yhdeksi väsymyksen sumentamaksi harmaaksi massaksi. Ainoa hengähdystauko arjesta oli se kolmen tunnin vaunulenkki, jonka opin joka päivä tekemään, jotta en joutuisi koko ajan kuuntelemaan lapsen valittavaa itkua. Joka aamu aamutoimien jälkeen pakkasin vauvan rattaisiin, vein esikoiseni päiväkotiin ja sen jälkeen kävelin. Työnsin rattaita loskassa, pakkasessa, umpihangessa ja vesisateessa. Olin niin väsynyt, etten jaksanut itkeä, mutta niin velvollisuudentuntoinen, että heräsin keskellä yötä kuorimaan perunoita, levittämään pyykkiä ja pakkaamaan isomman lapsen tavaroita päiväkotia varten.

Olin toiveikkaasti ajatellut ennen vauvan syntymää pitäväni vanhempaa lasta kotona mahdollisimman paljon ja yrittäväni järjestää hänen päiväkotipäivänsä mahdollisimman lyhyiksi. Lopulta jouduin kuitenkin nöyrtymään ja ymmärtämään, ettei minulla olisi ollut lapselleni juurikaan annettavaa. En päivisin ehtinyt syödä, iltaisin ruoanlaitto oli huudon säestämää kidutusta koko kerrostalolle. Raskausaikana kertyneet 20 kiloa tippuivat 12 viikossa, koska en ehtinyt syömään. Esikoiseni oli päiväkodissa pitkiä päiviä, aamusta iltapäivään saakka.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin, kun kysyin esikoiseltani, miten hän koki pikkusisaruksen syntymän, hän sanoo olleensa onnellinen. Päiväkodissa olivat tutut kaverit jo useamman vuoden takaa, mielekästä tekemistä, askartelua, uuden oppimista, hyvää ruokaa ja paljon leikkejä. Asioita, joista suomalainen korkealaatuinen päivähoito tunnetaan. Kotona sai touhuta oman sisaruksen kanssa, jota oli odotettu jo pitkään. Äitikin jaksoi iltaisin lukea iltasadun ja keksiä iltojen muutamille yhteisille tunneille leikkejä, joissa tarvittiin vain yhtä kättä, kun oli päivällä saanut tuijottaa seinää vauvaa hoitaessaan.

Olisinko sitten jaksanut hoitaa ja huolehtia kaksi lasta, jos esikoisellani ei olisi ollut oikeutta päivähoitoon? Varmasti tosipaikan tullen olisin saanut perheen pidettyä hengissä. Vanhemmuuteen ei kuitenkaan kuulu vain hengissä pitämisen taito. En olisi jaksanut kotitöiden ja vaativan vauvan ohella keksiä älykkäälle ja sosiaaliselle esikoiselleni tekemistä. Hän ei olisi jaksanut kävellä kolmen tunnin lenkkejä rattaiden vierellä enkä minä olisi jaksanut tehdä ruokaa viittä kertaa päivässä, joka päivä. En olisi jaksanut juosta kerhoissa tai kyläillä lapsen kanssa sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi. Osana päivistä tuntui jo nytkin, etten jaksaisi ensin viedä lasta päiväkotiin ja kohta taas hakea pois, sekin kun omassa tilanteessani oli vaativa toimenpide.

Yksinhuoltajana olen tuntenut jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja pyrkinyt tekemään kaikkeni, että yksinhuoltajaperheiden lapsiin tutkitusti liittyvät riskit eivät toteutuisi omien lasteni kohdalla. Pyrin olemaan lapsilleni läsnä, tarjoamaan virikkeitä, mielekästä tekemistä ja huolehtimaan oppimisesta. En halua lapsuusaikaisen köyhyyden sulkevan ovia heidän elämässään, vaan taistelen oman jaksamisena äärirajoilla, jotta heillä olisi mahdollisuus valita omien kykyjensä ja kiinnostuksenkohteidensa mukaan oma polkunsa elämässä.

Rajattaessa subjektiivista päivähoito-oikeutta ei rajata vain vanhempien oikeuksia, siinä rajataan lasten oikeuksia. Lasten oikeus hyvään hoitoon, sosiaalisiin suhteisiin, jopa kahteen lämpimään ateriaan päivittäin eivät ole kaikissa tilanteissa itsestään selvyyksiä. Meidän perheemme tilanne ei ole edes tarinoiden pahimmasta päästä. Kotipalveluiden puolelta minulle kerrottiin jatkuvasti, kuinka meillä meni vähän liiankin hyvin. Jonossa oli perheitä, joiden ongelmat olivat kautta linjan suurempia.

Olisinko sitten jaksanut kuukausittaisen toimeentulotuen ja muiden tukihakemusten lisäksi taistella vielä lapseni oikeudesta päivähoitopaikkaan? Tuskinpa. Muistan viikkoja, kun en lasten mentyä nukkumaan jaksanut pestä enää omia hampaitani. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tarkoittaisi, että jokaisen perheen olisi omien voimavarojen kartoittamisen lisäksi pystyttävä perustelemaan ulkopuolisille oman tilanteensa ahtaus. Se tarkoittaisi varmasti myös sitä, että kaltaisteni vanhempien olisi pahimmassa tapauksessa tehtävä itsestään lastensuojeluilmoitus, jotta lapsi säilyttäisi päivähoitopaikkansa.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistolla ei saavuteta suuria säästöjä, se ei poista taantumaa eikä pelasta kuntatalouksia. Sen sijaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto saattaa hyvinkin näkyä jo nyt ahtaalla olevien perheiden tilanteessa, kotipalveluiden kuormittumisessa ja lastensuojelun asiakasmäärissä. 1990-luvun alun laman aikana tehdyt leikkaukset näkyvät nyt tuon ajan lasten ja nuorten mielenterveysongelmina sekä mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien alle 30-vuotiaiden määrän hurjana kasvuna. Voiko perheiden hyvinvointia edes mitata rahassa?

***

Lue myös: Outi Alanko-Kahiluoto, Lapselta ei pidä viedä oikeutta päivähoitoon

Tagit: päivähoito subjektiivinen päivähoito-oikeus Lapset lapsiperheet

Eduskunnan korjattava hallituksen esitystä päivähoitolaiksi

Tein vuonna 2006, kahden pienen lapsen äitinä, adressin päivähoidon ryhmäkoon säätämiseksi lailla. Olin omien lasteni päiväkodissa nähnyt, miten päivähoitolaissa oleva porsaanreikä salli päivähoitoryhmän paisuttamisen kunnes seinät tulivat vastaan.

Adressi ei auttanut. Samana vuonna STM toi eduskunnalle esityksen päivähoitolaiksi eikä siinä edelleenkään puututtu ylisuuriin päivähoitoryhmiin.

Kevään 2007 eduskuntavaaleissa pääsin eduskuntaan - eräänä vaaliteemanani oli ollut päivähoitoryhmien pienentäminen - ja tein saman vuoden syksyllä lakialoitteen päivähoidon ryhmäkoon ja hootaja-lapsi -suhdeluvun säätämiseksi lailla.

Aloitteellani esitin muutoksia päiväkotien ryhmäkokoihin sekä hoidosta ja kasvatuksesta vastuussa olevien aikuisten ja lasten suhdelukuun. Lakialoitteeni allekirjoitti noin 40 kansanedustajaa eikä aloite mennyt läpi. Lain käsittely olisi vaatinut yli 100 eduskutajan allekirjoituksen. Etenkään Kokoomuksesta ei tullut tukea.

Vuodelta 1973 olevat päivähoitolaki ja päivähoitoasetus ovat auttamattoman vanhentuneita. Lain kokonaisuudistuksen tarpeesta on puhuttu jo vuosikymmeniä, ja päivähoitolain ajantasaistamista ja sen porsaanreikien paikkaamista on luvattu monessa peräkkäisessä hallitusohjelmassa.

Uutinen onkin, että hallitus antoi ennen joulua lakiesityksen, jolla säädetään ryhmien enimmäiskoosta päiväkodeissa. Kolme vuotta täyttäneiden kokopäivähoidossa olevien lasten ryhmässä saisi olla yhtä aikaa läsnä enintään 21 lasta ja alle kolmevuotiaiden ryhmässä enintään 12. Hallituksen esityksestä käytiin tänään eduskunnassa lähtekeskustelu.

Erityisesti Kokoomuksen puheenvuoroissa esitettiin kuitenkin epäilyjä koskien sitä, onko ryhmäkoon maksimikoon määrittäminen tärkeää ja millaisia ongelmia siitä voi seurata erilaisille, etenkin yksityisille päiväkodeille. Pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että liian suurten hoitoryhmien ongelmaan pyritään puuttumaan. Nykyinen lainsäädäntö tuottaa liian suuria lapsiryhmiä, mikä aiheuttaa lapsissa levottomuutta sekä oppimisvaikeuksia. Myös hoitohenkilökunnan työssä jaksaminen kärsii.

Hallituksen esitykseen sisältyy kuitenkin se ongelma, että yhteen hoitoryhmään voidaan jatkossakin sisällyttää lapsia yli enimmäismäärän sillä ehdolla, etteivät nämä ole paikalla yhtä aikaa. Herää epäilys, millaisia ongelmia loivennuksesta seuraa käytännössä. Sallittua ryhmäkokoa ei saisi ylittää missään tilanteessa.

Lasten kustannuksella ei pidä hakea säästöjä. Vaikka päivähoito on parantanut yhteiskunnan tasa-arvoa ja äitien mahdolisuutta osallistua työelämään, ei pidä ajatella, että päivähoito ja varhaiskasvatus olisivat olemassa vain työelämän tarpeita varten. Eikä työelämän joustoja pidä toteuttaa lapsen kustannuksella.

Siksi on olennaista päivittää päivähoitolakia, ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että ymmärrämme niin päivähoidon kuin varhaiskasvatuksen olevan lapsen oikeus. Uudistetun päivähoitolain pitäisi tukea sitä, että varhaiskasvatuksen ja pedagogiikan laatu ja arvostus nousevat. Haluan luottaa siihen, että sivistysvaliokunnan käsittelyssä lakiesitykseen tehdään vielä myös parannuksia.

Eräs tärkeimmistä on käsitteiden tarkennus: valiokunnan on syytä pohtia, mitä me varhaiskasvatuksella tarkoitamme, ja toiseksi: mitä puolestaan tarkoitamme päivähoidolla. Mikä on päivähoidon, ja mikä varhaiskasvatuksen sisältö ja suhde toisiinsa?

Useissa lähetekeskustelun puheenvuoroissa kiinnitettiin huomiota siihen, että yliopistokoulutuksen saaneista lastentarhanopettajista on päiväkodeissa kova pula. On hyvä, että eduskunta on lisännyt määrärahoja lastentarhanopettajien koulutukseen, mutta tilanne ei edelleenkään ole hyvä. Aloituspaikkojen lisäämistä tarvitaan edelleen.

Laadukas varhaiskasvatus on tärkeä, ellei merkittävin keino ehkäistä koulupudokkuutta. Panostamalla varhaiskasvatukseen kavennamme oppimiseroja, jotka viime vuosina ovat meillä Suomessakin alkaneet kasvaa. On tärkeää, että nimenomaan lainsäädännöllä turvataan erilaisista lähtökohdista ponnistavien lasten yhtäläiset mahdollisuudet oppimiseen. Samalla tavoin kuin päivähoito, myös varhaiskasvatus on lapsen oikeus, ja nimenomaan tästä näkökulmasta niitä on syytä kehittää.

Päiväkodeissa työskentelee monia eri ammattiryhmiä. Jokaisella henkilöstöön kuuluvalla on oma koulutuksensa. Kaikki nämä ammattiryhmät ansaitsevat arvostuksemme, jonka sivumennen sanoen pitäisi näkyä myös palkassa. Päiväkodissa, kuten kaikissa muissakin paikoissa, joissa työskennellään lasten tai nuorten hyvinvoinnin eteen, moniammatillinen yhteistyö eri toimijoiden välillä on olennaista. Laatu ja toiminnan turvallisuus syntyvät nimenomaan eri toimijoiden välisestä yhteistyöstä.

Tagit: päivähoito varhaiskasvatus Lapset oppimiserot

Perhepäivähoitajan asema kaipaa kehittämistä

Perhepäivähoito on kasvattanut suosiotaan. Etenkin pääkaupunkiseudulla perhepäivähoitajista on pula. Tilannetta kohentaisi se, jos perhepäivähoitajien palkkatasoa kohennettaisiin. Eräs keino parantaa perhepäivähoitajan palkkausta olisi maksaa hoitajalle yksityisen hoidon tukea omasta lapsesta vielä sen jälkeen kun lapsi on täyttänyt kolme vuotta.

Perhepäivähoitajaksi ryhtyvällä on usein itselläänkin pieni lapsi, josta hoitaja saa kotihoidon tukea. Yksityisen hoidon tuen edellytyksenä on, että lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa eikä hänelle ole varattu sieltä hoitopaikkaa.

Epäkohta on kuitenkin siinä, ettei yksityinen perhepäivähoitaja saa omista lapsistaan minkäänlaista tukea sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt kolme vuotta. Muun muassa tämä taloudellinen epäkannustavuus on syynä siihen, että moni perhepäivähoitaja jättää perhepäivähoitajan työn oman lapsen täytettyä kolme vuotta.

Tein joku aika sitten sosiaali- ja terveysministeriölle ja peruspalveluministerille kirjallisen kysymyksen, jossa kysyin, millä tavoin perhepäivähoitajien asemaa ollaan sosiaali- ja terveysministeriössä valmiita parantamaan - olisiko esimerkiksi mahdollista maksaa hoitajan omasta kolme vuotta täyttäneestä lapsesta yksityisen hoidon tukea. Vastauksessaan kysymykseeni ministeri lupaa, että kun varhaiskasvatuslaki tulee STM:n tarkasteluun tällä vaalikaudella, tullaan samassa yhteydessä "tarkastelemaan myös perhepäivähoidon ja perhepäivähoitajien aseman kehittämistarpeita". Ministeri ei lupaa mitään, mutta myöntää ongelman olemassaoleon ja lupaa palata siihen myöhemmin. Palataan siis asiaan, kun varhaiskasvatuslaki tulee käsittelyyn!

Tagit: Lapset päivähoito varhaiskasvatus

Kyllä ostopalvelupäiväkodeille, ei yksityistämiselle

Ostopalvelupäiväkotien tulevaisuudesta päätetään Helsingin sosiaalilautakunnassa pian, ilmeisesti jo joulukuussa. Mielestäni ostopalvelupäiväkodit kannattaa jatkossakin pitää kaupungin yhteistyökumppaneina. En kannata kokoomuksen ajamaa yksityistämisen mallia. 

Helsingin kaupunginvaltuuston päättämässä budjetissa on sitovaksi tavoitteeksi asetettu yksityisen hoidon lisääminen 200 paikalla vuonna 2012. 
 
Kokoomuksessa tätä päätöstä tulkitaan kuulemma niin, että yksityisen päivähoidon lisääminen tehtäisiin ostopalvelupaikkoja vähentämällä. Tämä pakottaisi olemassa olevat ostopalvelupäiväkodit yksityistämään päivähoitopaikkojaan. Kun päivähoitopaikoista on jo nyt pulaa, tarkoittaa kokoomuksen tulkinta lapsiperheiden eriarvoistamista, sillä yksityinen hoitopaikka on perheelle huomattavasti kalliimpi kuin ostopalvelupaikka. Kaikilla ei ole varaa valita yksityistä päiväkotia.
 
Kokoomuksessa ilmeisesti lasketaan, että jos kaupunki lopettaa ostopalvelupäiväkotien tukemisen, ja ne yksityisiksi muututtuaan nostavat hintojaan, kalliimmille yksityisille palveluille riittää kuitenkin kysyntää. 
 
Minusta on hyvä, että kaupungin päiväkotien rinnalla on olemassa ostopalvelupäiväkotien tarjoamia vaihtoehtoja: esimerkiksi luonto-, kielikylpy-, Steiner-, Montessori- ja musiikkipäiväkoteja. Ostopalvelupäiväkotien erilaiset pedagogiset painotukset ovat monien mielestä tervetulleita, vaikka itse valitsisikin tavallisen lähipäiväkodin ilman minkään valtakunnan painotusta.
 
Ostopalvelulle on ollut kysyntää, kun kaupunki on säästänyt sulkemalla lähipäiväkoteja ja mokaillut rakentamalla uudet asuinalueet ensin ja palvelut vasta jälkeen - jos silloinkaan. Siksi moni ostopalvelupäiväkoti on itse asiassa lähipäiväkoti, johon haetaan koska se on lähinnä. Ei tunnu reilulta, että tällainen päiväkoti yks kaks suljetaan. Ei reilua lapsille, joiden hoitajat ja päiväkotikaverit vaihtuvat, ei reilua kaupungin luotettaville kumppaneille. 
 
Ennen kaikkea ostopalvelupäiväkotien yksityistäminen lisää jälleen kerran eriarvoisuutta. Ostopalvelupaikan hinta on perheelle suunnilleen sama kuin kaupungin päiväkodissa, kun taas yksityinen paikka on kaupungin ja Kelan maksaman yksityisen hoidon tuen jälkeenkin aina kalliimpi kuin ostopalvelupaikka (noin 300-400 e/kk). Kunnallisessa ja ostopalvelupäiväkodissa päivähoitopaikan hintahaitari on nollasta eurosta 254 euroon kuukaudessa, kun taas yksityisessä päiväkodeissa ei nollamaksupaikkaa luonnollisestikaan tunneta. Nollamaksuluokan ansiosta ostopalvelupaikka on myös köyhän yksinhuoltajan tai opiskelijaperheen ulottuvilla. 
 
Kun päiväkotipaikoista on pulaa, on yksityisille päiväkodeille varmasti markkinoilla kysyntää. Myös kaupungille yksityinen päiväkotipaikka tulee edullisemmaksi kuin kokonaan kunnallinen paikka tai ostopalvelupaikka. Mutta silloin ei lasketa hintaa palveluiden eriarvoistumiselle, eikä se kai kaikkia poliitikkoja niin kiinnostakaan. Kannattaisi kyllä, sillä myös eriarvoistumiselle on laskettavissa hinta, joka ennen pitkää tulee maksettavaksi sekin.
Tagit: Helsinki Lapset päivähoito

Sivut

Tilaa syöte RSS - päivähoito