Tiede

Yliopisto on opiskelijoita varten - tarvitsemme rahoituksen ennustettavuutta huolenpidon lisäämisen sijaan

Terhi Ainiala
Suomen kielen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa, Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja

Opetan ja ohjaan yliopistossa. Minulla on opiskelijoita fukseista väitöskirjantekijöihin. Tykkään opiskelijoistani ja välitän heistä. Huolehdinkin. Ainakin siinä määrin kuin ehdin.

Opiskelijoista välittämistä ja huolenpitoa on kaivattu mediassakin. Anna-Sofia Berner kirjoitti Helsingin Sanomissa 8.3.2015, kuinka Suomessakin yliopiston opettajien pitäisi kysellä opiskelijoiden perään. Yliopiston tulisi olla enemmän koulu.

Bernerin ajatuksille oli antanut kipinän suomalainen ekonomi Bengt Holmström näkemyksineen eurooppalaisista yliopistoista verrattuna yhdysvaltalaisiin. Suomessa yliopisto ei kuitenkaan voi olla aivan Bernerin kirjoituksessaan esittämän yhdysvaltalaisen yliopiston kaltainen.

Meillä on paljon vähemmän opettajia suhteessa opiskelijoiden määrään. Minullakin on useita kymmeniä ohjattavia maisteri- ja tohtoriopiskelijoita. On selvää, etten voi käyttää yhteen opiskelijaan niin paljon aikaa kuin kollegani Amerikassa. Jos voisin, ottaisin enemmän selvää opiskelijani toiveista ja vahvuuksista ja ohjaisin häntä tarkemmin yliopiston ja työelämän poluilla.

Suomalaisia opiskelijoita ohjataan ja heistä huolehditaan kuitenkin paljon enemmän kuin omana opiskeluaikanani. Nyt on henkilökohtaista hops-ohjausta, on opiskelijatuutoreita ja opiskelijaneuvontaa.

Ylipäänsä opetusta ja ohjausta arvostetaan tutkimuksen rinnalla, mistä Helsingin yliopistossa on merkkinä mm. Opettajien akatemia.

Sen tehtävänä on viedä hyviä pedagogisia käytäntöjä laajemmalle omassa yliopistossa ja muulla. Nämä ovat erinomaisia asioita, mutta eivät tietenkään riitä siihen, että suomalainen opiskelija saisi yliopistossa yhtä paljon henkilökohtausta ohjausta kuin Yhdysvalloissa.

Yliopistojen opiskelijat ovat jo vuosia kutsuneet omaa opinahjoaan kouluksi. He käyvät koulua ja heillä on koulutehtäviä. Vanhemmat polvet ovat saattaneet hämmästellä tätä "arvonalennusta" ja itse kieltäytyä kutsumasta yliopistoa kouluksi.

Olisiko kuitenkin niin, että kouluksi kutsuminen kertoo siitä, että yliopisto on opiskelijoille koulu? Tuttu, läheinen ja myös turvallinen. Ja myös paikka, jossa opitaan yhdessä vertaisten kanssa sekä saadaan tukea ja ohjausta opettajilta.

Kyselin omilta opiskelijoiltani - nykyisiltä ja entisiltä -, kaipaavatko he enemmän Amerikan-mallin kaltaista huolenpitoa. Maisteriksi valmistunut opiskelijani sanoi, että sai minulta sellaista tukea ja ohjausta gradua tehdessään, että se edisti kokonaisvaltaisesti hänen valmistumistaan ja että hänellä oli huolehdittu olo. Ihan Amerikan mallia hän ei kaipaisi, koska vapaus ja vastuu ovat myös hyvästä. Samankaltaisia olivat nykyistenkin opiskelijoiden vastaukset.

Eiköhän meillä kuitenkin ole asiat siis melko hyvin. Pidetään hyvä suomalainen mallimme, jossa opiskelijoista pidetään huolta mutta jossa heille myös annetaan vapautta ja vastuuta.

Yhdessä me opettajat ja opiskelijat yliopistoissa toivomme sitä, että valtiovalta antaa meille tähän mahdollisuudet. Haluamme pitkäjänteisiä ja ennustettavia ratkaisuja, joista keskeisimpiä on turvattu rahoitus.

Yliopistoindeksin jatkuva leikkaaminen tulee lopettaa - tulee palata noudattamaan yliopistolakia. Kun voimme luottaa siihen, että rahoitus pysyy suunnitellun kaltaisena ja ennustettavana, voimme suunnitella opetusta ja ohjausta pitkäjänteisesti. Opiskelijat voivat luottaa siihen, että opetusta annetaan monipuolisesti ensi lukuvuonnakin.

Outi Alanko-Kahiluoto kirjoitti blogissaan viisaasti yliopistojen ja valtiovallan suhteessa. "Niin tutkija kuin taiteilija tarvitsevat työskentelylleen valtiovallan tuen. Humanistiset tieteet kuten filosofia, kulttuurintutkimus, filologia, eksegetiikka, samoin kuin yhteiskuntatieteet, tulevat edelleen tarvitsemaan valtiovallan suojelun ja taloudellisen tuen."

Me yliopistoissa toivomme valtiovallalta samaa kuin opiskelijat opettajiltaan: itsenäisyyttä ja vastuuta mutta myös riittävästi pitkäjänteistä huolenpitoa.

 

Yliopisto- ja tiedepolitiikasta keskustellaan paneelissa torstaina 19.3.

Professorien ja tieteentekijöiden tavoitteet seuraavaan hallitusohjelmaan löytyvät täältä.

 

#SiksiOuti

Outin kampanjaa voit seurata täällä

Tagit: yliopisto Tiede tutkimus perustutkimus koulutus opiskelu

Ministereillä korkeakoulujen idea hukassa

Helsingin Sanomat uutisoi (30.1. 2015, s. A7) pääministeri Stubbin johtaman tutkimus- ja innovaationeuvoston esityksistä korkeakoulujen kehittämiseksi. Ministereiden linjaukset kuulostavat vitsiltä: "Tutkijamäärän vähentäminen yliopistojen tuloksellisuuskriteeriksi"; tutkijoiden pitäisi "kokeilla yrittäjyyttä" ja "palata sitten takaisin yliopistoon".

Esityksestä paistaa läpi, etteivät ministerit tunne yliopistojen tehtävää, saati nykytilaa. Tutkijoiden määrän vähentäminen ei kehittäisi korkeakouluja vaan heikentäisi niiden toimintaedellytyksiä. Ei yliopistoilla pyöri ylimääräisiä tutkijoita: tutkijat palkataan yleensä määräaikaisiin hankkeisiin tai projekteihin, joissa palkka tai apuraha maksetaan kovan kilpailun kautta hankitulla ulkoisella rahoituksella. Näissä hankkeissa opetus ja opiskelijoiden ohjaus lomittuvat usein tutkimustyöhön. Sama pätee lehtoreihin, jotka paitsi opettavat, myös tutkivat, mistä huolehditaan opetuksesta vapailla jaksoilla. Lehtoreiden tulee voida tutkia, jotta he voivat antaa ajantasaista, kiinnostavaa ja korkeatasoista opetusta.

Yliopistoissa tutkitaan ja opetetaan. Yliopiston keskeinen idea on nimenomaan se, että opetus ja tutkimus kulkevat käsi kädessä. Toki yliopistolla on kolmas tehtävänsä, yhteiskunnallinen tehtävä, mutta se ei voi olla täysin irrallinen sivistys- ja tutkimusyliopiston ideasta.

***

Ministerit ehdottavat, että tutkija voisi "välillä kokeilla yrittäjyyttä" ja palata sitten yliopistolle. Kehotus on absurdi. Lähes aina menestyminen akateemisella uralla merkitsee tutkijalle hellittämätöntä ponnistelua uralla etenemisen ja toimeentulon eteen. Yrittäjäksi hakeutuminen merkitsisi useimmille tosiasiassa tutkijanurasta luopumista.

Entä mihin tutkija "palaa" pyörähdettyään yritysmaailmassa? Tutkijalla on harvoin yliopistolla työpöytää, jonka ääreen palata. Ensin on hankittava rahoitus, ja mitä pidempi on tauko tutkimuksessa, mitä hankalampaa palaaminen on. Tutkimus on syventymistä, eikä uutta luovaa tutkimusta tai tutkijan uraa synny ilman pitkäjännitteistä panostusta. Apurahatutkija taas tekee useinmiten töitä kotonaan eikä ole yliopiston palkkalistoilla.

***

Ministeriryhmä sivuuttaa tutkimuksen itseisarvon ja sivistysyliopiston idean. Siksi heille ei luultavasti edes juolahda mieleen, että jos joku tahtoo tutkijaksi, hän ei varmastikaan ryhdy yrittäjäksi. Tieteellinen perustutkimus ei tyypillisesti ole taloudellista voittoa tavoittelevaa tai tuottavaa. Sen arvo ja merkitys on muualla. Perustutkimuksella on itseisarvo, jota ei välttämättä voi mitata rahassa. Perustutkimus lisää ymmärrystämme maailmasta - siitä, miten asiat ovat, ja miten ne voisivat olla. Tämän vuoksi sivistysyliopistolla - samoin kuin tutkimusta muistuttavalla taiteellisella työllä - on itseisarvonsa, joka ei ole riippuvainen siitä, ovatko sen tulokset myytävissä vai eivät. Ne voivat olla, mutta sitä emme etukäteen tiedä. Perustutkimus voi synnyttää innovaatioita, joiden merkitys soveltavalle tutkimukselle voi olla valtava, mittaamaton. Mutta sitä tiedämme harvoin ennalta.

Taide tai tutkimus eivät silti ole sillä tavoin maailmasta ja yhteiskunnasta erillisiä, että niitä voitaisiin tehdä ilman riittävää taloudellista tukea. Niin tutkija kuin taiteilija tarvitsevat työskentelylleen valtiovallan tuen. Humanistiset tieteet kuten filosofia, kulttuurintutkimus, filologia, eksegetiikka, samoin kuin yhteiskuntatieteet, tulevat edelleen tarvitsemaan valtiovallan suojelun ja taloudellisen tuen. Tiede, samoin kuin taide, on kulttuurista pääomaa ja osa sitä, mitä sivistykseksi kutsutaan. Koulutus ja sivistys ovat itseisarvoja, eivätkä ne ole olemassa vain taloutta varten. Talous sen sijaan ei ole itseisarvo. Talous on olemassa, jotta meillä olisi hyvinvointia. Koulutus, kulttuuri ja sivistys ovat keskeisesti niitä alueita, joilla hyvinvointia luodaan ja tasataan.

***

Opetusministeri Krista Kiuru (sdp) ja hallituksen muut ministerit visioivat edelleen, että yliopistot kohentuisivat "pieniä tutkimus- ja opetusyksiköitä" lakkauttamalla. Avainsana on orwellilaiselta kalskahtava "poisvalinta".  Koko, sen enempää pienuus kuin suuruus, ei kuitenkaan ole mielekäs kriteeri tutkimuksen edellytyksiä arvioitaessa. Niin pienten kuin suurten tutkimusyksiköiden arvioinnin tai "poisvalinnan" pitää perustua tieteellisiin ja tutkimuksellisiin kriteereihin. Jos koko hyväksytään tutkimusyksikön tarpeellisuuden mitaksi, ei meillä enää ole sivistysyliopistoa.

***

Jos tutkijoita pitää jatkossa olla töissä yliopistoilla nykyistä vähemmän, mihin suomalaiset tohtorit sijoittuvat? Se ei ministereitä huoleta. Ilmeisesti tohtoroituminen ei ministereiden mielestä ole Suomen pärjäämisen kannalta tarpeellista. Itse olen eri mieltä. Koulutukseen panostaminen varhaiskasvatuksesta perusopetukseen, toiselle asteelle ja korkeakouluihin on Suomen tie ylös lamasta.

Ministereiden mielestä korkeakoulutus vahvistuisi, jos ammattikorkeakoulut ja yliopistot yhdistettäisiin. Ammattikorkeakouluilla on kuitenkin oma tehtävänsä, yliopistoilla omansa. Korkeakoulujen on mielekästä profiloitua omilla osaamisalueillaan, mutta lisäksi tehdä yhteistyötä, mitä korkeakoulut tekevätkin. Yhteistyötä pitäisi kuitenkin myös valtiovallan toimesta edistää ja tukea, eikä vain pakottaa korkeakouluja kilpailemaan keskenään.

Stubbin johtama ministeriryhmä kannattaa myös lukukausimaksuja, joiden mielekkyys on jo moneen kertaan kyseenalaistettu. Ideat tuntuvat ylipäätään olevan vähissä. Ehkä olisi kannattanut teettää selvitys niillä, jotka korkeakouluista puhuessaan tietävät, mistä puhuvat.

 

Tagit: Yliopistot ammattikorkeakoulut koulutuspolitiikka sivistys Tiede tutkimus

Luomisen edellytyksistä

Kuvitelkaamme, että joku antaa taiteilijalle kehotuksen ryhtyä yrittäjäksi. Ymmärtääksemme, miksi joku näin tekee, meidän on huomattava, että puhujan ymmärrys taiteesta on ratkaisevasti toisenlainen kuin meidän, joille taide on jotakin itsessään arvokasta.

 Kehotuksen taustalla on ensinnäkin ajatus siitä, ettei taideteoksella sinänsä ole minkäänlaista itseisarvoa. Tästä puolestaan seuraa johdonmukaisesti ajatus, että taiteesta voidaan puhua yritysmaailman kielellä.
 

Jos joku tahtoo yrittäjäksi, hän ei varmastikaan ryhdy taiteilijaksi. Liike-elämä tekee kauppaa hyödykkeillä, jotka se pyrkii saamaan markkinoille tehdäkseen niillä taloudellista voittoa. Hyödykkeeltä puuttuu itseisarvo. Hyödykkeen arvo tulee esiin vasta vaihdannassa, jossa siitä maksetaan rahallinen korvaus. Hyödyke tulee sitä arvokkaammaksi mitä suuremmaksi siitä saatu korvaus kasvaa. Taiteellisen toiminnan lopputulosta ei sen sijaan mitata rahassa. Silti taiteella on oma arvonsa.

Jos joku tahtoo tutkijaksi, hän ei varmastikaan ryhdy yrittäjäksi. Tieteellinen perustutkimus ei tyypillisesti ole taloudellista voittoa tuottavaa, sen arvo on muualla. Perustutkimuksella on arvo sinänsä, jota ei välttämättä mitata rahassa. Se lisää ymmärrystämme maailmasta - siitä, miten asiat ovat, ja miten ne voisivat olla.

Innovoiminen ja luominen onkin syytä erottaa toisistaan myös silloin, kun puhutaan tutkimisesta ja tieteestä. Innovoimisen tuloksena syntyvä innovaatio on keksintö, joka markkinoille siirrettynä tuottaa keksijälleen taloudellista etua. Innovaatioiden arvo on niiden vaihtoarvossa, ei uudessa tiedossa sinänsä.


Tieteessä uuden ajatuksen syntyminen sen sijaan edellyttää tutkimuksellista vapautta, tietynlaista luovaa tyhjää tilaa, jota valmiiksi annetut sisällöt tai reunaehdot eivät valmiiksi rajoita. Tiedemaailmassa tieteen viimekätinen arvo riippuu sen puolueettomuudesta, riippumattomuudesta ja uskottavuudesta. Siksi tutkimustuloksen arvo ei riipu siitä, kuinka paljon mesenaatit ovat tiedemiestä tai -naista ennakkoon tukeneet.

Sivistysyliopistolla on itseisarvonsa, joka ei ole riippuvainen siitä, ovatko sen tutkimustulokset myytävissä kaupallisilla markkinoilla vai eivät. Vastaavasti taideteoksella on arvonsa siitä huolimatta, että joku sattuisi siitä jotakin maksamaan. Näistä syistä taitelija tai tutkija ei ole yrittäjä, vaikka hänet on sellaiseksi yritetty työhallinnon viranomaisten toimesta leimata.


Taide tai humanistinen tutkimus eivät silti ole sillä tavoin maailmasta erillisiä, että niitä voitaisiin tehdä ilman riittävää taloudellista tukea. Taiteilija tulee vastedeskin tarvitsemaan taiteelleen valtiovallan tuen, sillä Suomen kokoisen maan markkinoilla taiteella harvemmin elää.

Sama markkinoiden pienuus rajoittaa myös tieteiden menestymistä kaupallisessa maailmassa: vaikka kaikille yliopistoille nyt annetaan mahdollisuus markkinarahan keräämiseen, humanistinen taiteentutkimus, filosofia, kulttuurintutkimus, filologia, eksegetiikka ja yhteiskuntatieteet tulevat edelleen tarvitsemaan valtiovallan ja yhteiskunnan taloudellisen tuen. Tiede ja taide ovat kulttuurista pääomaa ja osa sitä, mitä sivistykseksi kutsutaan.
 

Silti huomautan: jos "pääomaa, pääomaa!" on ainoa, mitä puhuja saa sanotuksi, tarvitsee pää lomaa. Taidetta on mahdotonta selittää sille, jolla ei ole siitä omakohtaista kokemusta. Kokeakseen taiteen on oltava valmis ottamaan vastaan jotakin sellaista, jota ei voi määritellä sanomalla "X on y" tai "X:n arvo on nn-euroa". Taiteen kokeminen vaatii tyhjäksi tulemista, ei pulleaa lompakkoa. On absurdia ajatella, että taideteoksen voisi ostaa. Taidehan kuuluu kaikille! Siksi parasta taiteen tukemista on taiteilijan työn tukeminen, ei taideteoksesta maksaminen - vaikka taidehankinnat jonain päivänä vapautettaisiinkin veroista.

***

Kirjoitin tämän tahallisen provokatiivisen kolumnin Taiteilija-lehteen pari vuotta sitten. Maailma on muuttunut sen jälkeen. Taiteesta ja tieteestä puhutaan yhä luontevammin samassa lausessa "luovan talouden" ja "yritteliäisyyden" kanssa. On myös hälyttäviä uutisia. Humanistiset aineet ovat perikadossa. Tutkijoiden tilanne katastrofaalinen. Sisältöä halutaan, mutta siitä ei tahdota maksaa. Se on ajan henki. Tehkööt ilmaiseksi ne, joilla on siihen kutsumus. 

Aalto-yliopiston konsepti on vajaa, koska Aalto-yliopistosta puuttuvat humanistit ja yhteiskuntatieteilijät. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät osaavat kuvata asioiden merkityksen syvemmältä ja laajemmasta näkökulmasta. Juuri tästä syystä Aalto-yliopiston on vaikea ellei mahdotonta koskaan nousta todelliseksi huippuyliopistoksi. Pelkkä raha ei takaa onnistumista, kun puhutaan tutkimuksesta. Tarvitaan ennen kaikkea näkemystä. Siksi merkittäviä oivalluksia syntyy tutkimuksen marginaaleissa, siellä, minne teknokraatin ja ahneen virkamiehen katse ei yllä.

Suomessa on tehty vääriä päätöksiä, kun on lähdetty uudistamaan yliopistoja hallinnon näkökulmasta. On siirretty määrärahoja perusopetuksesta ja -tutkimuksesta hallintoon, perustettu uusia hallintotason virkoja ja paisutettu hallinnon kulut ennen näkemättömiksi. Tämä on yksi merkittävä syy siihen, että Helsingin yliopistossa humanistisen tiedekunnan talous on romahtanut ja kursseja on ensi vuodelta jouduttu perumaan. Näin käy, kun asiantuntijaorganisaatiota lähdetään purkamaan, ja virkamiehet ottavat vallan. Ei heillä ole riittävästi sydäntä tutkimukselle.

Voi vain toivoa, että ne, joilla on kutsumus tehdä tiedettä ja taidetta, jaksavat tämän vaikean ajan yli. Voi myös toivoa, ettei kokoomus enää koskaan saa opetusministerin salkkua. Kokoomuslainen yliopisto on pahinta - ei fantastisinta - mitä tässä maassa on koskaan yliopiston perustamisen jälkeen nähty. Tästä suunta voi olla vain valoa kohti.

Tagit: Taide Tiede Talous yrittäjyys humanismi

Yliopistojen pääsykokeet säilytettävä

30.03.2010

Kannanotto 30.3.10
Vapaa julkaistavaksi

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto:
YLIOPISTOJEN PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ

Vihreiden kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Outi Alanko-Kahiluoto pitää opetusministeriön suunnitelmia yliopistojen pääsykokeiden lakkauttamisen lyhytnäköisinä ja vastuuttomina.

Opetusministeri Henna Virkkunen on esittänyt, että yliopistojen pääsykokeista luovuttaisiin asteittain vuoteen 2013 mennessä. Ministeriön ajatuksena on nopeuttaa uusien ylioppilaiden pääsyä koulutukseen ja sitä kautta lyhentää opiskeluaikoja.

- Toisin kuin Kokoomus kuvittelee, pääsykokeiden poistaminen pidentäisi opintoaikoja ja lisäisi kustannuksia. Lisäksi se pitkällä aikavälillä heikentäisi tieteen tasoa, kun hakijoiden motivaatiota ja soveltuvuutta alalle ei enää mitattaisi pääsykokeilla, Alanko-Kahiluoto toteaa.

- Pääsykokeiden poistaminen tekisi lukiosta kolmevuotisen ahdistavan preppauskurssin. Ylioppilastodistuksen ottaminen pääsylipuksi yliopistoon vaikeuttaisi poikien pääsyä yliopistoon ja lisäisi tyttöjen masentuneisuutta. Lukiolaistytöt kärsivät jo nyt suorituspaineiden aiheuttamista masennusoireista, jotka ovat suurin syy tyttöjen opintojen keskeytymiseen. Ylioppilaskirjoitusten painottaminen on katastrofaalien ajatus etenkin poikien kohdalla, joilla murrosikä tulee usein vasta lukiossa, Alanko-Kahiluoto varoittaa.

- Toisin kuin opetusministeriössä ja Kokoomuksessa luullaan, yliopistoilla osataan laatia aidosti soveltuvuutta mittaavia pääsykokeita. Pääsykokeita ja pääsykoejärjestelmää voidaan toki edelleen kehittää paremmaksi. Esimerkiksi valtakunnallisten alakohtaisten pääsykokeiden järjestäminen sen sijaan, että jokainen laitos ja yliopisto järjestävät omansa, toisi säästöä, Alanko-Kahiluoto ehdottaa.

Lisätiedot:

Outi Alanko-Kahiluoto, puh. 050-5121727

Tagit: Nuoret Tiede Yliopistot

Vihreä eduskuntaryhmä: yliopistolaisten työehtoja ei saa heikentää

03.03.2010

Vihreä eduskuntaryhmä yliopistoja uhkaavasta lakosta:
Tiedote • 3.3.2010 klo 16.29

Yliopistolaisten työehtoja ei saa heikentää
- Ehtojen heikentäminen yliopistolain sitoumusten vastaista



Yliopistot ovat antaneet tänään lakkovaroituksen. Uhkaavassa lakossa ei ole kyse rahasta, vaan työsopimuksista. Yliopistojen virkasuhteet muuttuivat yliopistolakiuudistuksessa työsuhteiksi. Työnantajaksi tuli valtion sijaan yliopisto. Nyt yliopistotyönantaja vaatii työsopimuksia, jotka heikentäisivät työntekijöiden asemaa. Esimerkiksi nuorille tutkijoille voitaisiin antaa rajoituksetta lisää opetustehtäviä. Palkallinen sairausloma lyhenisi ja opetustehtäviä voitaisiin määrätä aiempaa enemmän.

Vihreä eduskuntaryhmä on huolissaan työntekijöiden tilanteesta. Lain valmistelun yhteydessä henkilöstölle luvattiin, että työsuhteistaminen ei heikennä palvelussuhteen ehtoja. Näin lukee myös lain perusteluissa. Nyt niin uhkaa tapahtua.

- Yliopistouudistuksen yhteydessä annetuista lupauksista on pidettävä kiinni. Yliopistolain perusteluissa luvataan turvata henkilöstön asema. Yliopistotyönantajan on syytä noudattaa tätä yliopistolaissa sovittua sitoumusta ja olla huonontamatta palvelussuhteen ehtoja, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo.

- Toivomme yliopistotyönantajalta ymmärrystä sille, että yliopistolain myötä tapahtunut muutos on jo itsessään niin suuri, ettei tarpeetonta työsuhdedramatiikkaa kannata luoda, Niinistö toteaa.

- Sivistysvaliokunnan mietinnössä todetaan, ettei työnantaja saa menetellä työsuhteessa tavalla, joka voi vaarantaa tutkimuksen, taiteen tai opetuksen vapautta. Vihreiden esityksestä mietinnössä myös todetaan, että eduskunnan on seurattava kaikkia uuden yliopistolain aiheuttamia muutoksia, myös epäkohtia, jotta ne voidaan ottaa huomioon tulevissa lakimuutoksissa, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto muistuttaa. Hän on Vihreiden jäsen sivistyslakivaliokunnassa.

Yliopistolakiuudistuksen tavoitteena on ollut yliopistojen taloudellisen autonomian lisääminen. Vihreille yliopistouudistuksen keskeinen sisältö on se, että uudistus vapautti yliopistot valtion tilivirastoasemasta ja julkisen vallan kuormittavasta mikro-ohjauksesta. Samalla taattiin julkisen perusrahoituksen sitominen indeksiin ja helpotettiin ulkopuolisen rahoituksen hankkimista.

Tagit: Tiede Yliopistolaki Työ

Suorat sanat yliopistolaista

15.05.2009

Suorat sanat yliopistolaista

Ydin 15/05/2009

Tätä kirjoittaessani on epäselvää, missä muodossa uusi yliopistolaki tullaan hyväksymään. Perustuslakivaliokunnan lausuntoa odotetaan vielä. Sivistysvaliokunta, jonka jäsen olen, antaa lausuntonsa laista ennen kesää.

Olen siviiliammatiltani tutkija. Olen opiskellut, ollut virassa ja väitellyt Helsingin yliopistossa. En silti pidä itseäni jäävinä, mitä tulee yliopistolakiin. Päinvastoin, katson tietäväni jotakin siitä, mikä on yliopiston tehtävä ja miten yliopistojen toimintaedellytyksiä pitäisi parantaa.

Yliopistolakia on moitittu huonosti valmistelluksi. Lausuntokierrosta on moitittu näennäiseksi ja valmisteluprosessia ala-arvoiseksi. Olen itse Tieteentekijöiden liiton aktiivi ja joutunut toteamaan sen, ettei liittomme lausunnolla ole ollut lakiin juuri mitään vaikutusta. Tehdyt parannukset ovat olleet lähinnä kosmeettisia ja lopputuloksen kannalta miltei samantekeviä.

**

Erityisen raskauttavaa on, että yliopistolakiehdotus rikkoo perustuslakia nimenomaan itsehallintoperiaatteen suhteen. Perustuslain mukaan yliopistoilla on itsehallinto. Perustuslaki määrää yliopistoille itsehallinnon, jotta niillä olisi edellytykset tehtäväänsä, tutkimuksen ja opetuksen vapauteen.

Ilmiselvä syy perustuslain sivuuttamiseen on se, etteivät lain valmistelijat usko yliopistojen arvostelukykyyn päätettäessä siitä, mitä yliopistoilla tutkitaan ja opetetaan. Kaikesta päätellen valmistelijat ovat ajatelleet, että yliopistojen tärkein tehtävä on palvella elinkeinoelämän tarpeita. Elinkeinoelämälle kumartaminen tulee erityisen selvästi esiin hanakkuudessa, jolla ulkopuolisia jäseniä ajetaan yliopistojen hallitukseen.

**

Yliopistolaki on vain yksi esimerkki demokratian kriisistä. Merkittävä osa poliittisesta vallasta on siirretty rivikansanedustajien ulottumattomiin – virkamiehille, poliittisesti valituille valtiosihteereille ja talouselämän edustajille. Vaaleilla valittujen edustajien mahdollisuutta valvoa lakiuudistusten seurauksia syö sekin, että uudistuksia tuodaan päätettäväksi yksi kerrallaan ja kokonaisuudesta irrotettuina.

Koko suomalainen tiedekenttä on rajujen muutosten kourissa, mitä vain harva näyttää tietävän ja käsittävän. Esimerkiksi sektoritutkimusverkkoa uudistetaan virkamiestason työryhmässä, enkä ole tavannut vielä ketään sektoritutkimuslaitoksessa työskentelevää, joka hahmottaisi millaisten periaatteiden mukaan uudistusta tehdään. Suomen Akatemian tutkimusvirkoja ollaan siirtämässä työsuhteina yliopistoille. Yksikään yliopistotutkija ei pidä uudistusta perusteltuna eikä hyvänä. Silti minulle vakuutellaan, että uudistus tulee menemään läpi, koska uudistus on ministeriössä kiveen hakattu.

**

Toisaalta osauudistuksia perustellaan toisilla samanaikaisilla uudistuksia ilman, että uudistukset olisivat missään välttämättömässä suhteessa toisiinsa. Akatemian virkojen lakkauttaminen on kuulemma välttämätöntä, koska virkasuhteet ollaan yliopistoreformin myötä poistamassa myös yliopistoista.

Opetusministeriö ei ota lukuun, että eduskunta kieltäytyisi hyväksymästä yliopistovirkojen muuttamista työsuhteiksi. Pöyristyttävää on sekin, kuten oikeustieteen professori Kaarlo Tuori on tuonut esiin, että Aalto-yliopistolle on jo valittu hallitus ja rehtori, vaikka ne mahdollistavaa yliopistolakia ei ole vielä edes eduskunnassa hyväksytty. Härskimpää parlamentaarisen demokratian ylikävelemistä on sivistysvaliokunnan jäsenen todellakin vaikea kuvitella.

En ole koskaan ajatellut, että politiikassa päätöksenteko toteuttaisi habermaslaista ”parhaan argumentin” ideaalia, jossa parhaaseen lopputulokseen päädytään vapaan keskustelun kautta. Toivon kuitenkin, että edes yliopistolaista päätettäessä paras argumentti voisi voittaa. Tällä kertaa paras argumentti on perustuslailla ja oikeusoppineilla.


Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen.

Tagit: Demokratia Tiede Yliopistolaki

Mikä on yliopiston tehtävä?

01.05.2009

Hiekanjyvät 2/2009

Mikä on yliopiston tehtävä?

Ehdotus uudeksi yliopistolaiksi on ollut räikeässä ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä sivistysyliopistolla voi ymmärtää. Kuten oikeusoppineet ovat osoittaneet, lakiehdotus on ristiriidassa perustuslaissa määritellyn yliopistojen itsehallinnon kanssa.

Miksi itsehallinto on sivistysyliopistoille tärkeä? Ellei osaa vastata tähän kysymykseen, ei voi myöskään ymmärtää sitä kovaa kritiikkiä, jota tutkijat, yliopisto-opettajat ja opiskelijat ovat lakia vastaan esittäneet. Perustuslaissa määritelty tieteen ja opetuksen vapaus liittyy itsehallintoon olennaisella tavalla. Toista ei ole ilman toista.

Suomessa ei ole käyty keskustelua siitä, mikä on yliopiston idea - mitä yliopistolla ymmärrämme, mikä on yliopiston tehtävä. Kuitenkin tämä on kaikkein tärkein kysymys, jos meillä on halua tietää, miten yliopistoja pitäisi kehittää. Yliopistouudistuksen perustelemattomana lähtökohtana sen sijaan on ollut ajatus yliopistojen ja elinkeinoelämän liittymisestä toisiinsa jollakin perustavalla tavalla.

Yliopistolaissa sanotaan, että yliopistoilla on yhteiskunnallinen tehtävä. Olisi paikallaan pohtia avoimesti, mitä tällä tarkoitetaan. Onko kyse luvasta kriittisyyteen - vai käskystä olla kulloinkin hallitsevien poliittisten tahojen ja heidän taustajoukkojensa palveluksessa?

Myös yliopistoissa vallitseva demokratiavaje on tullut prosessin aikana ilmeiseksi. Puolensa valinneet rehtorit ovat miltei yksimielisesti vaienneet lain epäkohdista, ja vakuutelleet yliopistojen tulleen prosessin aikana riittävästi kuulluiksi. Kuitenkin juuri sivistysyliopistoissa on perinteisesti arvostettu halukkuutta nostaa esiin ajattelun virheitä, ja keskustella niistä, jotta ajattelu tätä kautta voisi edistyä.

Suomessa valmistellaan samaan aikaan paitsi yliopistolakia, myös lakia Suomen Akatemiasta, lakia ammattikorkeakoulusta sekä sektoritutkimuslaitoksen uudistamista. Toki koulutus- ja tutkimuskenttää on katsottava kokonaisuutena. Riskinä on kuitenkin, ettei kokonaisuus ole enää kenenkään hallittavissa, että huonosti perusteltuja osittaisia ratkaisuja viedään läpi kokonaisuuden nimissä ilman, että kukaan on vakuuttunut perustelujen pätevyydestä. Totalitäärinen pyrkimys yksityiskohtien hallitsemiseen imaginaarisen totaliteetin nimissä on aina sopinut huonosti yhteen kriittisen ajattelun kanssa.

Eduskunnassa paraikaa käsittelyssä olevaa esitystä Suomen Akatemian virkojen siirtämisestä yliopistoille perustellaan yliopistolakiuudistukseen vedoten. Molemmilla esityksillä on ollut valtava kiire. Kummankaan esityksen tiedepoliittisten ulottuvuuksien arvioimiselle ei ole jätetty lainkaan aikaa, mistä seuraa se, että nyt vastuu näiden vaikutusten arvioimisesta on yksittäisten päättäjien arvostelukyvyn varassa.

Esitys Akatemian virkojen siirrosta yliopistoille lepää hyvin heppoisten perustelujen varassa. Kukaan ei tunnu olevan esityksen takana, esitteleviä virkamiehiä lukuun ottamatta. Kuten yliopistouudistus, myös Suomen Akatemian uudistaminen uhkaa nimenomaan tutkimuksen itsenäisyyttä.

Yksikään tapaamani tutkija tai poliitikko ei ole pitänyt virkamiestyöryhmässä syntynyttä esitystä uudesta akatemialaista perusteltuna. Poliitikoilta kysytään nyt älyllistä rohkeutta - ja valmiutta - pohtia, miksi Suomen merkittävimmän tutkimuslaitoksen itsenäisyys olisi valtiovallalle ongelma. Kuka lopultakaan hyötyy siitä, että yliopistoissa määrä korvaa laadun, muoto sisällön, kellokortti työrauhan? Emme elä valmiissa maailmassa, ja siksi inhimillisten virheiden, poliittisten konfliktien, ristiriitaisten intressien ja ajattelun puutteellisuuksien tunnustaminen on selviytymisemme elinehto nyt ja tulevaisuudessa.

Outi Alanko-Kahiluoto

Tagit: Demokratia Tiede Yliopistolaki Yliopistot

Luomisen edellytyksistä

01.09.2008

Kolumni Taiteilija-lehdessä syyskuussa 2008

Luomisen edellytyksistä

Kuvitelkaamme, että joku antaa taiteilijalle kehotuksen ryhtyä yrittäjäksi. Ymmärtääksemme, miksi joku näin tekee, meidän on huomattava, että puhujan ymmärrys taiteesta on ratkaisevasti toisenlainen kuin meidän, joille taide on jotakin itsessään arvokasta. Kehotuksen taustalla on ensinnäkin ajatus siitä, ettei taideteoksella sinänsä ole minkäänlaista itseisarvoa. Tästä puolestaan seuraa johdonmukaisesti ajatus, että taiteesta voidaan puhua yritysmaailman kielellä.

Jos joku tahtoo yrittäjäksi, hän ei varmastikaan ryhdy taiteilijaksi. Liike-elämä tekee kauppaa hyödykkeillä, jotka se pyrkii saamaan markkinoille tehdäkseen niillä taloudellista voittoa. Hyödykkeeltä puuttuu itseisarvo. Hyödykkeen arvo tulee esiin vasta vaihdannassa, jossa siitä maksetaan rahallinen korvaus. Hyödyke tulee sitä arvokkaammaksi mitä suuremmaksi siitä saatu korvaus kasvaa. Taiteellisen toiminnan lopputulosta ei sen sijaan mitata rahassa. Silti taiteella on oma arvonsa.

Jos joku tahtoo tutkijaksi, hän ei varmastikaan ryhdy yrittäjäksi. Tieteellinen perustutkimus ei tyypillisesti ole taloudellista voittoa tuottavaa, sen arvo on muualla. Perustutkimuksella on arvo sinänsä, jota ei välttämättä mitata rahassa. Se lisää ymmärrystämme maailmasta - siitä, miten asiat ovat, ja miten ne voisivat olla. Innovoiminen ja luominen onkin syytä erottaa toisistaan myös silloin, kun puhutaan tutkimisesta ja tieteestä. Innovoimisen tuloksena syntyvä innovaatio on keksintö, joka markkinoille siirrettynä tuottaa keksijälleen taloudellista etua. Innovaatioiden arvo on niiden vaihtoarvossa, ei uudessa tiedossa sinänsä.

Tieteessä uuden ajatuksen syntyminen sen sijaan edellyttää tutkimuksellista vapautta, tietynlaista luovaa tyhjää tilaa, jota valmiiksi annetut sisällöt tai reunaehdot eivät valmiiksi rajoita. Tiedemaailmassa tieteen viimekätinen arvo riippuu sen puolueettomuudesta, riippumattomuudesta ja uskottavuudesta. Siksi tutkimustuloksen arvo ei riipu siitä, kuinka paljon mesenaatit ovat tiedemiestä tai -naista ennakkoon tukeneet.

Sivistysyliopistolla on itseisarvonsa, joka ei ole riippuvainen siitä, ovatko sen tutkimustulokset myytävissä kaupallisilla markkinoilla vai eivät. Vastaavasti taideteoksella on arvonsa siitä huolimatta, että joku sattuisi siitä jotakin maksamaan. Näistä syistä taitelija tai tutkija ei ole yrittäjä, vaikka hänet on sellaiseksi yritetty työhallinnon viranomaisten toimesta leimata.

Taide tai humanistinen tutkimus eivät silti ole sillä tavoin maailmasta erillistä, että niitä voitaisiin tehdä ilman riittävää taloudellista tukea. Taiteilija tulee vastedeskin tarvitsemaan taiteelleen valtiovallan tuen, sillä Suomen kokoisen maan markkinoilla taiteella harvemmin elää. Sama markkinoiden pienuus rajoittaa myös tieteiden menestymistä kaupallisessa maailmassa: vaikka kaikille yliopistoille nyt annetaan mahdollisuus markkinarahan keräämiseen, humanistinen taiteentutkimus, filosofia, kulttuurintutkimus, filologia, eksegetiikka ja yhteiskuntatieteet tulevat edelleen tarvitsemaan valtiovallan ja yhteiskunnan taloudellisen tuen. Tiede ja taide ovat kulttuurista pääomaa ja osa sitä, mitä sivistykseksi kutsutaan.

Silti huomautan: jos "pääomaa, pääomaa!" on ainoa, mitä puhuja saa sanotuksi, tarvitsee pää lomaa. Taidetta on mahdotonta selittää sille, jolla ei ole siitä omakohtaista kokemusta. Kokeakseen taiteen on oltava valmis ottamaan vastaan jotakin sellaista, jota ei voi määritellä sanomalla "X on y" tai "X:n arvo on nn-euroa". Taiteen kokeminen vaatii tyhjäksi tulemista, ei pulleaa lompakkoa. On absurdia ajatella, että taideteoksen voisi ostaa. Taidehan kuuluu kaikille! Siksi parasta taiteen tukemista on taiteilijan työn tukeminen, ei taideteoksesta maksaminen - vaikka taidehankinnat jonain päivänä vapautettaisiinkin veroista.

Tagit: Taide Tiede Kulttuuri Työ Talous

Tatusotun voitto on voitto kansalaisaktivismille ja demokratialle

24.04.2008

Tiedote 24.4.2008

TATUSOTU-ryhmä:

TATUSOTUN VOITTO ON VOITTO KANSALAISAKTIVISMILLE JA DEMOKRATIALLE

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkistanut tänään työvoimahallinnolle
suunnatun ohjeistuksen tieteen- ja taiteentekijöiden työttömyysturvan
parantamiseksi. Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan puolesta
työskentelevä TATUSOTU-työryhmä pitää ohjeistusta ensimmäisenä merkittävänä
voittonaan.

- Taiteilijoiden ja tutkijoiden tilanteen parantamista on vaadittu pitkään.
Puolitoista vuotta sitten perustettu TATUSOTU onnistui nostamaan asian
otsikoihin. Tatusotu-blogilla oli tässä väännössä tärkeä
rooli. "Tatusotusta" tuli uudissana, ja uusi hallitus otti lupauksen
tieteen- ja taiteentekijöiden työttömyysturvan parantamisesta
hallitusohjelmaansa, summaa tutkija Martti-Tapio Kuuskoski.

- Ilman taiteilijoiden ja tutkijoiden laajaa yhteistyötä parannusta ei
olisi saatu aikaan. TATUSOTU-liike on esimerkki siitä, miten
kansalaisaktivismilla voidaan luoda  poliittista painetta ja parantaa
kansalaisten yhdenvertaisuutta lain edessä, tutkija-kirjailija Laura
Lindstedt iloitsee.

- TATUSOTU on tehnyt runsaasti yhteistyötä eri tieteen- ja taiteenalojen
ammattijärjestöjen kanssa. Linkkinä eduskuntaan meillä on ollut TATUSOTU:n
mainingeissa Arkadianmäelle noussut, TATUSOTU:n perustajiin kuulunut
tutkija Outi Alanko-Kahiluoto. TATUSOTU:n saavutukset kokonaisuudessaan
ovat selvä demokratian voitto, tutkija Pajari Räsänen tiivistää.

Outi Alanko-Kahiluoto
Martti-Tapio Kuuskoski
Laura Lindstedt
Pajari Räsänen

www.tatusotu.blogspot.com

Tagit: Demokratia Taide Tiede Apurahansaajat Työ

Tutkijoiden työttömyysturva paranee

07.03.2008

Tutkijoiden työttömyysturva paranee

Hallitusohjelmaan sisältyvä lupaus parantaa tieteen- ja taiteen tekijöiden työttömyysturvaa on viimein toteutumassa. Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmistunut TE-keskuksille ja työvoimatoimistoille suunnattu ohjeistus, jonka tarkoituksena on tehdä työvoimahallinnon käytännöt kautta maan yhtenäisemmiksi ja ennakoitavimmiksi sen suhteen, miten työttömyysturvalain säännöksiä tutkijoihin ja taiteilijoihin sovelletaan.

Ongelmana on ollut, että työvoimatoimistoissa on sovellettu varsin kirjavia kriteerejä sen suhteen, milloin tutkija tai apurahansaaja on hyväksytty työttömiksi työnhakijaksi apurahakauden päättymisen jälkeen. Hakijan omaa ilmoitusta siitä, ettei hän työllisty tutkijana tai taiteilijana apurahakauden päättymisen jälkeen ei ole välttämättä uskottu, vaan häneltä on evätty oikeus työttömyysturvaan sillä perusteella, että hän edelleen ”työllistyy omassa työssään”. Tutkijantyössä päätoimisesti työllistyneen työnhakijan on ollut vaikea päästä työttömyysturvajärjestelmän piiriin, sillä päätoimisen työllistymisen on katsottu jatkuneen siihen asti, kunnes tutkimus on ollut yhdenjaksoisesti keskeytyneenä neljän kuukauden ajan. Työvoimahallinnon tulkinnat ovat näin rinnastaneet tutkijan tai taiteilijan yrittäjään, joka työllistää itse itsensä ja voi jatkaa työtään omalla riskillään työsuhteen puuttumisesta huolimatta. Myös uuden apurahan hakeminen on saatettu tulkita työllistymiseksi omassa työssä ja siten esteeksi olla ”työmarkkinoiden käytettävissä”. Tällä perusteella puolestaan on voitu evätä työttömyysturva. Uuden ohjeistuksen myötä näistä mielettömyyksistä päästään eroon.

Työttömyysturvalaissa ei ole erityisiä tutkijan, taiteilijan tai muun luovan ammatin tekijöitä koskevia säännöksiä. Kun luovan työn ominaispiirteiden tuntemus on yksittäisestä virkailijasta kiinni, työttömyysturvalain soveltamisessa on eri puolilla maata päädytty varsin kirjaviin käytäntöihin. Uusi TE-keskuksille ja työvoimatoimistoille suunnattu ohjeistus tähtää tulkintojen yhtenäistämiseen ja työttömyysturvan parantamiseen hallitusohjelman lupauksen mukaisesti. Ohjeita ovat työ- ja elinkeinoministeriössä valmistelleet tieteen- ja taiteentekijöiden järjestöjen edustajat yhdessä virkamiesten kanssa. Meiltä mukana on ollut TTL:n toiminnanjohtaja Eeva Rantala. Nyt valmistunut ohjeistus vastaa sitä, mitä olemme neuvotteluissa tavoitelleetkin - tutkijoiden työttömyysturvaan on tulossa selkeä parannus.

Ohjeistukseen sisältyvät mm. seuraavat tutkijoiden työttömyysturvaa parantavat periaatteet:
- Neljän kuukauden todisteellista tutkimuksen keskeytysaikaa ei enää edellytetä vaan oikeus työttömyystukeen alkaa välittömästi.
- Työvoimapoliittista lausuntoa annettaessa siirrytään etukäteisvalvonnasta jälkikäteen tapahtuvaan valvontaan. Samalla lähtökohtaisesti uskotaan tutkijan omaa ilmoitusta siitä, ettei hän rahoituksen päätyttyä työllisty tutkimusta tekemällä.
- Väitöskirjan jättäminen esitarkastukseen tulkitaan osoitukseksi päätoimisen työskentelyn päättymisestä.
- Apurahan hakemista ei pidetä näyttönä siitä, että työtön tutkija työllistyy omassa työssään: apurahan hakeminen tulkitaan hakijan pyrkimykseksi työllistää itsensä uudelleen.

Hallitusohjelman mukaisesti apurahansaajien sosiaaliturvaa parannetaan vuoden 2009 alusta niin, että apurahansaajille turvataan työskentelyyn myönnettyjen apurahojen perusteella eläke-, sairausvakuutus-, työtapaturma- ja työttömyysturva. Tätä koskeva lakiesitys tullaan antamaan eduskunnalle vielä ennen juhannusta.

Outi Alanko-Kahiluoto
TTL:n sosiaaliturvatyöryhmän pj.

***

Kirjoitus on ilmestynyt Helsingin yliopiston Tieteentekijät ry:n jäsenlehdessä 2/2008

Tagit: Sosiaaliturva Tiede Apurahansaajat Työ

Sivut

Tilaa syöte RSS - Tiede