Yliopistot

Hallitus heikentää rajusti koulutuksen tasa-arvoa

Hallituksen tilaama selvitysmies professori Roope Uusitalo julkaisi tänään selvityksensä opintotuen heikentämisestä. Hallituksen aikomuksena on vähentää opintotukikuukausia, leikata opintorahaa ja lisää opintotuen lainapainotteisuutta.

Lisäämällä opintojen lainapainotteisuutta hallitus tekee Suomesta luokkayhteiskunnan, lisää kouluttamattomuuden periytymistä ja tekee koulutuksesta riskin, jonka yksilö joutuu maksamaan.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan Suomen velkaantumista torjutaan opintotukea heikentämällä. Kuka tätä uskoo? Milloin eriarvoisuuden lisäämisestä on tullut kansankunnan nousun ehto? Orwellkin kääntyy haudassaan Suomen hallituksen pitäessä tiedotustilaisuuttaan!

Ja mitä tapahtuu samaan aikaan toisaalla: hallituksen tilaamalla ns. yhteiskuntasopimuksella ollaan pienentämässä yliopistossa opiskelleiden pienituloisten lastentarhanopettajien, sosiaalityöntekijöiden ja kirjastonhoitajien palkkaa. Heidän pitäisi jatkossa kouluttautua lainarahalla.

Niin yhteiskuntasopimuksella kuin opintolainan heikentämisellä isketään kipeimmin pienituloisiin naisiin. TAAS! Ei ollut muita vaihtoehtoja?

Selvitysmies Uusitalo sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa suoraviivaisesti, ettei lainanmaksamiselta pysty välttymään vaikka palkat laskisivat eikä töitä olisikaan.

Koulutuksen tasa-arvo on Suomessa vuonna 2016 hätää kärsimässä. Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus hylkää ajatuksen koulutuksesta kansalaisten tasa-arvon takeena ja näkee sen investointina, josta jokaisen pitäisi itse vastata. Tämä on suuri muutos politiikkaan, jossa jokaiselle on haluttu antaa koulutus vanhempien varallisuudesta riippumatta.

Hallituksen koulutuspolitiikalla lauletaan Suomea suohon. Aiemmin koulutus on meillä nähty vahvuutena, joka auttaa pienen maan menestykseen maailmalla. Talouden arviointineuvosto ja OECD ovat varoittaneet hallitusta koulutusleikkauksista, sillä ne vievät tulevan kasvun eväät. Silti hallitus leikkaa yksin yliopistoilta jo enemmän kuin yksikään hallitus itsenäisen Suomen aikana.  

Koulutuksesta leikkaaminen on uhkapeliä kansakunnan hyvinvoinnin kustannuksella, sillä tulevaisuuden työmarkkinoilla vain promille työpaikoista on sellaisia, joissa pärjää ilman mitään koulutusta. Koulutuksen tasa-arvon tietoinen heikentäminen syrjäyttää tietoisesti osan kansalaisista työmarkkinoilta ja yhteiskunnasta.

Kaikkein surullisin olen Suomen taantumisesta luokkayhteiskunnaksi. Jo nyt koulutuksella ja kouluttamattomuudella on hälyttävä taipumus periytyä. Hallituksen uhkaus pienentää opintorahaa, vähentää opintotukikuukausia ja lisätä opintotuen lainapainotteisuutta tulee vaikeuttamaan vähävaraisten opiskelua entisestään.

Hallituksen ministerit Sipilä, Stubb ja Grahn-Laasonen lupasivat ennen vaaleja, ettei opintotuesta leikata. Sittemmin Sipilän hallitus on poistanut opintotuen indeksisidonnaisuuden ja aikoo leikata opintotuesta pois neljänneksen. Kokoomus julisti ennen vaaleja nettisivuillaan, että suomalaisen yhteiskunnan vahvuus perustuu jokaisen mahdollisuuteen kouluttautua varallisuudesta riippumatta. Nyt hallitus on linjaamassa, ettei koulutus kuulukaan kaikille.

Pakottamalla opiskelijat lainanottoon hallitus ajaa Suomesta luokkayhteiskuntaa, jossa opiskelu on köyhälle riski. Eniten opintolainaa nostavat jo nyt hyvätuloisten lapset sekä ne, joiden opiskelu johtaa kovaan palkkaan. Korkeakouluista valmistutaan kuitenkin myös matalapalkkaisiin ammatteihin. Häviäjiä ovat jälleen pienipalkkaiset naiset – mm. lastentarhanopettajat, sosiaalityöntekijät, kirjastonhoitajat -  joiden palkasta jää käteen entistä vähemmän, jos heidät pakotetaan ottamaan lainaa opintojaan varten.

Opintotuen leikkaukset tulevat pahentamaan työttömyyttä, sillä ne ajavat opiskelijat kilpailemaan samoista työpaikoista työttömien kanssa. Opintotuen asumislisä kattaa nykyiselläänkään enää vain 57 prosenttia asumismenoista ja osalla opiskelijoista opintoraha ja asumislisä menevät kokonaan vuokraan. Mutta missä ovat hallituksen toimet kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseksi?

Viisas tapa nopeuttaa opiskelua olisi edesauttaa opiskelun sujumista elämiseen riittävällä opintorahalla. Yliopistoissa tulisi olla riittävästi opetusta ja opinto-ohjausta ja tenttikirjojen pitäisi riittää kaikille. Leikkaukset toimivat päinvastoin. Miksi hallitus ehdoin tahdoin sahaa oksaa yhteiskunnan hyvinvoinnin alta?

Tagit: Opintotuki opintoraha asumistuki opiskelu Yliopistot koulutus Tasa-arvo

Vihreä eduskuntaryhmä vetoaa Savonlinnan OKL:n säilyttämisen puolesta

27.02.2016

Tiedote 27.2. 2016
 

Hallitus on leikkaamassa koulutuksesta lähes 1,2 miljardia euroa vaalikauden aikana. Vuosittain leikataan yliopistoilta 80 miljoonaa euroa, ammattikorkeakouluilta leikataan 25 miljoonaa euroa ja lisäksi erikseen tutkimukselta.

-Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus leikkaa koulutuksesta enemmän kuin yksikään hallitus itsenäisen Suomen aikana. Näillä leikkauksilla yliopistot ajetaan pakkorakoon, jossa ne joutuvat tekemään päätöksiä, jotka eivät ole koulutuspoliittisesti eivätkä yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta perusteltuja, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto sanoo.

Laajaa osaajajoukkoa vaativat alat, kuten opettajankoulutus, tarvitsevat koulutusta eri puolilla Suomea. Siksi vihreä eduskuntaryhmä vetoaa Savonlinnan opettajankoulutuksen puolesta.

Yliopistojen autonomiaa ja päätösvaltaa omista asioistaan pitää kunnioittaa, mutta hallituksen vastuulla on silti huolehtia pätevien ammattilaisten riittävyydestä ympäri maata. Tutkimukset osoittavat, että opettajat haluavat työllistyä alueelle, jossa ovat saaneet koulutuksensa. Kajaani on varoittava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun opettajankoulutus lakkautetaan: Kajaanin alueelle on nyt haastavaa saada päteviä opettajia töihin muualta Suomesta.

-Keinoja pätevien opettajien määrän takaamiseen ovat nimenomaan aloituspaikkojen ohjaus sekä erillisrahoitus, jonka turvin Savonlinnan OKL:n toiminta on tähän asti turvattu. Nämä keinot ovat hallituksen käytettävissä, jos tahtoa on, muistuttaa kansanedustaja Heli Järvinen.

-Kun Kajaanin yksikkö lopetettiin muutama vuosi sitten, sen kaikki aloituspaikat eivät suinkaan siirtyneet toivotusti emopaikalle Ouluun, vaan lähes 1/3 aloituspaikasta siirrettiin muualle. Sama uhkaa tapahtua Itä-Suomessakin, harmittelee Järvinen, joka muistuttaa siirron yhteiskunnallisista vaikutuksista.

-Se tarkoittaa Savonlinnalle noin 800 opiskelijan ja noin 50-100 työpaikan välitöntä menetystä. Vaikutukset alueen yrityksiin, työpaikkoihin ja kaupungin verotuloihin sekä ikärakenteeseen ovat kohtalokkaat. Samalla kymmenien miljoonien eurojen kiinteistöt jäisivät tyhjinä yhteiskunnan maksettaviksi.

Vihreä eduskuntaryhmä vetoaa yliopiston johtoon sekä hallituspuolueisiin, etenkin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoseen, että Savonlinnan opettajankoulutuslaitos voisi jatkaa toimintaansa. Itä-Suomen yliopisto on joutunut kohtuuttomien säästöjen eteen hallituksen leikkausten takia ja hallituksen on autettava yliopistoa tekemään yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmaa tukevia ratkaisuja.

Tagit: Yliopistot koulutus opettajankoulutus peruskoulut

Meillä ei ole varaa uhrata yliopistoja

Tuoreen uutisen mukaan professori Jaakko Hämeen-Anttila jättää Suomen Sipilän hallituksen koulutusleikkausten takia. Tämä on suuri ja oireellinen menetys Suomen tiede-elämälle. Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset iskevät rajusti Suomen koulutuksen suonta. Aivovuoto jää tuskin tähän, pian on perusopetuskin henkitoreissaan, ja se on kaikkein vakavinta.

Kaikkein pahimmin koulutuksen leikkaukset iskevät lapsiin ja nuoriin. Koulutuksen tasa-arvon romuttaminen syö lasten ja nuorten tulevaisuuden eväät ja ajaa maamme takaisin luokkayhteiskunnaksi. Tämä on lyhytnäköistä, sokeaa ja typerintä, mitä politiikassa voidaan tehdä.

Sipilän hallituksen kaipaamaa parempaa kilpailukykyä ja tuottavuutta ei tehdä palkkoja alentamalla ja työpäiviä pidentämällä ja jakamalla työtä siten vielä nykyistäkin epätasaisemmin. Niin sanottu tuottavuus paranee parhaiten osaamiseen ja koulutukseen panostamalla. Tulevaisuuden kasvualat ovat niitä, joiden avulla pysäytetään ilmastonmuutos ja pelastetaan maapallo tuleville sukupolville. Energiatehokkaat ratkaisut parantavat myös teollisuuden kilpailukykyä maailman markkinoilla.

Typerintä ŧalouspolitiikkaa on pelkälle talouspolitiikalle rakentuva talouspolitiikka. Maailman pelastaminen tarvitsee humanismia, yhteiskuntien tutkimusta, sekä luovaa ja kriittistä ajattelua, sillä ne ovat demokratian ehto. Kuten filosofi Martha C. Nussbaum sanoo, humanistinen sivistys on talouskasvua tärkeämpää. Pelkkä talouspuhe on tuhoisaa puhetta, sillä se jää sokeaksi niin tuloerojen kasvulle, ympäristön tuhoutumiselle kuin henkisen ilmapiirin latistumiselle ja kovenemiselle. Kuka sellaista maata ja maailmaa voisi haluta?

Hämeen-Anttila siirtyy professoriksi Edinburghin yliopistoon. Tiede ja tutkimus ovat luonteeltaan aina kansainvälisiä, ja siksi tutkijalle siirtymä toisen maan korkeatasoisempaan yliopistoon on luontevaa. Hämeen-Anttilan oppilaat ja suomalaiset tutkijat voivat edelleen seurata hänen tutkimustaan ja halutessaan toteuttaa hänen kanssaan yhteisiä tutkimushankkeita. Silti niin suomalainen tiedeyhteisö kuin Suomi ovat häviäjiä, kun suomalainen johtava islamin tutkija valitsee työnantajakseen toisen maan ja yliopiston. 

Hämeen-Anttila on ollut näkyvimpiä asiantuntijoita monikulttuurisuudesta käydyssä julkisessa keskustelussa. Suomi on lähtemättömästi monikulttuurinen, ja nykyinen maahanmuuttokeskustelu on osoitus siitä, että tarvitsemme monikulttuurisuutta ja moniarvoista yhteiskuntaa ymmärtäviä tutkijoita ja kriittisiä keskustelijoita. Mitä me saamme tilalle, kun Hämeen-Anttilan kaltaiset tutkijat lähtevät? Enemmän perustelemattomia kuulopuheisiin perustuvia heittoja niin kansalaisilta kuin poliitikoilta, enemmän anonyymiä raivoa, päättäjiltä vähemmän kykyä asettua toisen asemaan ja vähemmän osaamista tehdä tasapainoisia perusteltavissa olevia päätöksiä?

Hämeen-Anttilan lähtö on vain yhden professorin ratkaisu, mutta vakava osoitus siitä, ettei pienellä maallamme ole varaa niin suuriin koulutusleikkauksiin kuin Sipilän hallitus nyt toteuttaa: hallitus leikkaa Helsingin yliopistolta, siis Hämeen-Anttilan kotiyliopistolta, rahaa yhden tiedekunnan verran. Se on aika monta menetettyä professoria, toteuttamatonta tutkimusohjelmaa ja tyhjää luentosalia. Suomi on ulkomaisille opiskelijoille ja tutkijoille entistä vähemmän vetovoimainen maa. Koulutussäästöjen uhri on suuri ja jäljet pelottavat.

Tagit: Yliopistot koulutus tutkimus Tasa-arvo peruskoulut

Hallitus romuttaa koulutuksen tasa-arvon

Suomen vastavalitun hallituksen koulutuspoliittista ideologiaa on vaikea käsittää. Valitulla linjalla tullaan kasvattamaan kuilua pärjäävien ja heikompiosaisten, koulutettujen ja kouluttamattomien välillä. Tutkimusten mukaan eriarvoisuuden lisääminen lisää yhteiskunnan kustannuksia ja vaarantaa talouskasvun. Näin kovaa ja oikeistolaista politiikkaa tulee olemaan vaikea selittää kansalaisille ja jälkipolville.

Hallituksen toimilla vähennetään suomalaisten osaamisen tasoa. Vai miten on ymmärrettävä halu vähentää maistereiden määrää kahdellakymmenellä prosentilla aikana, jolloin tuottavuuden parantaminen edellyttäisi nimenomaan koulutukseen panostamista?

Hallitus luopuu myös koulutuksen tasa-arvon tavoitteesta. Opiskelun lainapainotteisuutta lisätään, mikä tulee vahvistamaan kouluttamattomuuden periytymistä. Halussa viedä Suomi takaisin koulutuksen luokkayhteiskuntaan ei ole mitään järkeä. Koulutuksen ja sivistyksen romuttamista on vaikea perustella millään ideologialla. Kyse on silkasta typeryydestä.

Lisäksi hallituksen koulutusleikkaukset iskevät pahiten 90-luvun laman lapsiin, jotka jo nyt ovat saaneet kärsiä eniten laman varjolla tehdyistä heikennyksistä hyvinvointivaltion perustaan.

Symboliksi hallituksen koville arvoille hallitusohjelmasta nousee hallituksen halu kyseenalaistaa perusopetuksen tasa-arvoraha. Hallitus uhkaa luopua ainakin osittain opetuksen laadun parantamiseen tarkoitetuista määrärahoista.

Juuri tällä määrärahalla on pystytty auttamaan vaikeimmista oloista tulevia koululaisia: perusopetuksen tasa-arvorahaa on myönnetty kaikkein heikoimpien alueiden peruskouluille, joiden oppilaiden vanhemmissa on eniten työttömiä ja toimeentulotuen saajia.

Suosittelen uudelle opetusministerille karttaharjoitusta. Kannattaa asettaa vierekkäin kaksi karttaa: ensiksi kannattaa katsoa karttaa, jolle on merkitty koulutuksen tasa-arvorahaa saavat alueet. Viereen kannattaa asettaa kartta, joilla lastensuojelun tarve on suurin. Havaintonne kertoo karusti, mitä olette tekemässä.

Myös ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitetusta määrärahasta luovutaan kokonaan. Tämäkin on huono arvovalinta.

On surullista, että hallitus viittaa kintaalla myös tutkimuksiin varhaiskasvatuksen positiivisesta merkityksestä myöhemmille oppimistuloksille. Varhaiskasvatuksen osalta hallitus rajaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolipäiväiseksi työttömien ja kotona nuorempaa sisarusta hoitavien vanhempien lapsilta. Miksi lasta rangaistaan siitä, mitä vanhempi tekee?

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on parantanut niiden lasten mahdollisuuksia, joiden kotona tasapainoinen kasvuympäristö ei toteudu. Miksi hallitus haluaa jälleen iskeä kaikkein heikoimpiin? Tutkimus osoittaa, että kaikkein heikoimmista huolta pitäminen hyödyttää koko yhteiskuntaa. Auttaminen ei ole vain sääliä heikompaa kohtaan, kykyä myötätuntoon. Se on myös taloudellisesti kannattavaa.

Hallitus lisää lasten pahoinvointia kasvattamalla päivähoidon ryhmäkokoja, mikä myös heikentää varhaiskasvatuksen laatua. Samalla hallitus pyrkii myös mahdollistamaan esiopetuksen toteutuksen kerhotoimintana. Onko kukaan pohtinut, miten esiopetuksen laatu varmistetaan? Kerhotoiminnan kenttä on vaihteleva, kun taas esiopetuksen tulisi olla kaikkien lasten saatavilla yhtä laadukkaana. Laadun heikentäminen myös kyseenalaistaa varhaiskasvatuksen merkityksen ja onnistumisen mahdollisuudet, mikä heikentää perusopetuksen mahdollisuuksia pitää kaikki opetuksessa mukana.

Vaikka perusopetuksesta leikataan, hallitus on valmis lisäämään perusopetukseen tunnin liikuntaa päivässä. Tuntikehyksen muuttaminen on kuitenkin prosessi, joka vaatii kokonaisharkintaa. On päätettävä, mistä oppiaineesta tunnit otetaan, kun samalla vähennetään opetuksen määrärahoja. Jos tähän ei löydy ratkaisua, opetusryhmiä joudutaan kasvattamaan, jotta raha riittää uusiin oppitunteihin. Hallituksen tavoitteekseen mainitsema kouluviihtyvyys tuskin lisääntyy.

Toiselle asteelle kohdistetaan 200 miljoonan euron säästöt. Kuinka moni peruskoulun päättävä jää tällä leikkauksella ilman jatkopaikkaa? Opetusministeri on luvannut, ettei leikkaus vaaranna opetuksen laatua, vaan se toteutetaan päällekkäisyyttä karsimalla. Tarkoittaako tämä ammattikoulujen ja lukioiden karsimista? Kannattaa ottaa huomioon, etteivät kaikki 16-vuotiaat ole vielä valmiita muuttamaan toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kipeimmin opiskelupaikkojen vähennykset iskevät jälleen heikoimpiin.

Yliopistoihin kohdistuvat säästöt ovat nekin järjettömiä. Valitettavasti hallitus ei tunne myöskään yliopistojen arkea. Stubbin mukaan yliopistojen säästötalkoissa otetaan käyttöön kolmas lukukausi, vaikka käytännössä useimmissa oppiaineissa voi jo nyt opiskella myös kesäisin.

Opettajan läsnäoloa vaativaa opetusta taas ei voi ilman lisärahoitusta järjestää, ja hallitus on päinvastoin leikkaamassa yliopistojen rahoitusta roimasti. Yliopistojen perusrahoituksesta viedään 75 miljoonaa euroa ja tutkimusrahoituksesta 10 miljoonaa. Edessä on pikemminkin massiivisia irtisanomisia, ei lisää opetusta.

On myös vaikea ymmärtää hallituksen osoittamaa halveksuntaa yliopistoissa tehtävää työtä kohtaan. Esitellessään hallituksen kaavaileman kolmannen lukukauden Alexander Stubbille (kok.) tokaisi hallitusohjelman julkistamisen yhteydessä: ”Jos aikoinaan professorilla oli kolme syytä olla professori – kesä-, heinä- ja elokuu – niin jatkossa näin ei enää ole.”

Yliopiston idea on siinä, että kaikki yliopisto-opettajat paitsi opettavat, myös tutkivat. Näin taataan opetuksen korkeatasoisuus ja sen tulevaisuus, kun opiskelijat hyötyvät opettajiensa tekemästä tutkimuksesta.

Miksi hallitus haluaa heikentää professoreiden mahdollisuuksia edistää omaa tutkimustaan? Se tulee heikentämään paitsi tutkimuksen, myös opetuksen laatua. Ja miksi tutkija haluaisi enää olla töissä yliopistolla, jos mahdollisuutta oman tutkimuksen edistämiseen ei enää ole? Onko tarkoitus ajaa suomalaiset huippututkijat ulkomaisiin yliopistoihin?

Hallitus käy myös opiskelijoiden kimppuun. Opintotukikuukausia vähennetään, opintorahan indeksisidonnaisuus lakkautetaan ja opiskelun lainapainotteisuutta lisätään. Lainapainotteisuuden lisääminen ei ehkä pelota varakkaasta perheestä tulevia, mutta muiden kohdalla kynnys hakea yliopistoon kasvaa.

Lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille on sekin arvovalinta, jonka taloudellinen hyöty on muiden pohjoismaisten esimerkkien valossa enemmän kuin kyseenalainen. Luultavasti menetämme vain lahjakkaita opiskelijoita, jotka eivät enää hakeudu Suomeen. Tämä on taloudellinen ja henkinen tappio koko yhteiskunnalle.

Osan kärkihankkeiden 1,6 miljardin määrärahasta hallitus lupaa käyttää peruskoulutuksen uudistamiseen digitaalisten oppimisympäristöjen avulla. Tämä on varmasti hyvä asia, mutta kannattaa huomioida myös, että kaikki toisen asteen opiskelijat eivät pärjää pelkällä verkko-opetuksella. Mahdollisuutta osallistua ryhmämuotoiseen opetukseen tarvitaan edelleen.

Tuore opetusministeri julisti muutama viikko ennen vaaleja, ettei koulutuksesta enää leikata. Samaa julistivat keväällä pääministeri Sipilä, valtiovarainministeri Stubb sekä perussuomalaisten ehdokkaat. Kuitenkin hallitusneuvottelussa leikattiin koulutuksesta 600 miljoonaa euroa. Miten tämä on mahdollista, kun kaikkien kolmen hallituspuolueen jäsenet ovat luvanneet jättää koulutuksen rauhaan leikkauksilta?

Koulutuslupauksen pettäminen ei syö pohjaa vain demokratialta, vaan myös tulevaisuudelta. Pahinta kuitenkin on koulutuksen tasa-arvolupauksen pettäminen. Jos hallitus olisi vakavissaan rakentamassa osaamiselle pohjautuvaa koulutuspolitiikkaa, se ei tekisi politiikkaa joka pudottaa koulutuksen ulkopuolelle kaikkein vaikeimmista olosuhteista tulevat nuoret.

On suorastaan irvokasta, että hallitus väittää valinneensa koulutuspolitiikkansa kärjeksi juuri osaamisen.

Tagit: koulutus Yliopistot Perusopetus peruskoulut Tasa-arvo syrjäytyminen koulupudokkuus

Ministereillä korkeakoulujen idea hukassa

Helsingin Sanomat uutisoi (30.1. 2015, s. A7) pääministeri Stubbin johtaman tutkimus- ja innovaationeuvoston esityksistä korkeakoulujen kehittämiseksi. Ministereiden linjaukset kuulostavat vitsiltä: "Tutkijamäärän vähentäminen yliopistojen tuloksellisuuskriteeriksi"; tutkijoiden pitäisi "kokeilla yrittäjyyttä" ja "palata sitten takaisin yliopistoon".

Esityksestä paistaa läpi, etteivät ministerit tunne yliopistojen tehtävää, saati nykytilaa. Tutkijoiden määrän vähentäminen ei kehittäisi korkeakouluja vaan heikentäisi niiden toimintaedellytyksiä. Ei yliopistoilla pyöri ylimääräisiä tutkijoita: tutkijat palkataan yleensä määräaikaisiin hankkeisiin tai projekteihin, joissa palkka tai apuraha maksetaan kovan kilpailun kautta hankitulla ulkoisella rahoituksella. Näissä hankkeissa opetus ja opiskelijoiden ohjaus lomittuvat usein tutkimustyöhön. Sama pätee lehtoreihin, jotka paitsi opettavat, myös tutkivat, mistä huolehditaan opetuksesta vapailla jaksoilla. Lehtoreiden tulee voida tutkia, jotta he voivat antaa ajantasaista, kiinnostavaa ja korkeatasoista opetusta.

Yliopistoissa tutkitaan ja opetetaan. Yliopiston keskeinen idea on nimenomaan se, että opetus ja tutkimus kulkevat käsi kädessä. Toki yliopistolla on kolmas tehtävänsä, yhteiskunnallinen tehtävä, mutta se ei voi olla täysin irrallinen sivistys- ja tutkimusyliopiston ideasta.

***

Ministerit ehdottavat, että tutkija voisi "välillä kokeilla yrittäjyyttä" ja palata sitten yliopistolle. Kehotus on absurdi. Lähes aina menestyminen akateemisella uralla merkitsee tutkijalle hellittämätöntä ponnistelua uralla etenemisen ja toimeentulon eteen. Yrittäjäksi hakeutuminen merkitsisi useimmille tosiasiassa tutkijanurasta luopumista.

Entä mihin tutkija "palaa" pyörähdettyään yritysmaailmassa? Tutkijalla on harvoin yliopistolla työpöytää, jonka ääreen palata. Ensin on hankittava rahoitus, ja mitä pidempi on tauko tutkimuksessa, mitä hankalampaa palaaminen on. Tutkimus on syventymistä, eikä uutta luovaa tutkimusta tai tutkijan uraa synny ilman pitkäjännitteistä panostusta. Apurahatutkija taas tekee useinmiten töitä kotonaan eikä ole yliopiston palkkalistoilla.

***

Ministeriryhmä sivuuttaa tutkimuksen itseisarvon ja sivistysyliopiston idean. Siksi heille ei luultavasti edes juolahda mieleen, että jos joku tahtoo tutkijaksi, hän ei varmastikaan ryhdy yrittäjäksi. Tieteellinen perustutkimus ei tyypillisesti ole taloudellista voittoa tavoittelevaa tai tuottavaa. Sen arvo ja merkitys on muualla. Perustutkimuksella on itseisarvo, jota ei välttämättä voi mitata rahassa. Perustutkimus lisää ymmärrystämme maailmasta - siitä, miten asiat ovat, ja miten ne voisivat olla. Tämän vuoksi sivistysyliopistolla - samoin kuin tutkimusta muistuttavalla taiteellisella työllä - on itseisarvonsa, joka ei ole riippuvainen siitä, ovatko sen tulokset myytävissä vai eivät. Ne voivat olla, mutta sitä emme etukäteen tiedä. Perustutkimus voi synnyttää innovaatioita, joiden merkitys soveltavalle tutkimukselle voi olla valtava, mittaamaton. Mutta sitä tiedämme harvoin ennalta.

Taide tai tutkimus eivät silti ole sillä tavoin maailmasta ja yhteiskunnasta erillisiä, että niitä voitaisiin tehdä ilman riittävää taloudellista tukea. Niin tutkija kuin taiteilija tarvitsevat työskentelylleen valtiovallan tuen. Humanistiset tieteet kuten filosofia, kulttuurintutkimus, filologia, eksegetiikka, samoin kuin yhteiskuntatieteet, tulevat edelleen tarvitsemaan valtiovallan suojelun ja taloudellisen tuen. Tiede, samoin kuin taide, on kulttuurista pääomaa ja osa sitä, mitä sivistykseksi kutsutaan. Koulutus ja sivistys ovat itseisarvoja, eivätkä ne ole olemassa vain taloutta varten. Talous sen sijaan ei ole itseisarvo. Talous on olemassa, jotta meillä olisi hyvinvointia. Koulutus, kulttuuri ja sivistys ovat keskeisesti niitä alueita, joilla hyvinvointia luodaan ja tasataan.

***

Opetusministeri Krista Kiuru (sdp) ja hallituksen muut ministerit visioivat edelleen, että yliopistot kohentuisivat "pieniä tutkimus- ja opetusyksiköitä" lakkauttamalla. Avainsana on orwellilaiselta kalskahtava "poisvalinta".  Koko, sen enempää pienuus kuin suuruus, ei kuitenkaan ole mielekäs kriteeri tutkimuksen edellytyksiä arvioitaessa. Niin pienten kuin suurten tutkimusyksiköiden arvioinnin tai "poisvalinnan" pitää perustua tieteellisiin ja tutkimuksellisiin kriteereihin. Jos koko hyväksytään tutkimusyksikön tarpeellisuuden mitaksi, ei meillä enää ole sivistysyliopistoa.

***

Jos tutkijoita pitää jatkossa olla töissä yliopistoilla nykyistä vähemmän, mihin suomalaiset tohtorit sijoittuvat? Se ei ministereitä huoleta. Ilmeisesti tohtoroituminen ei ministereiden mielestä ole Suomen pärjäämisen kannalta tarpeellista. Itse olen eri mieltä. Koulutukseen panostaminen varhaiskasvatuksesta perusopetukseen, toiselle asteelle ja korkeakouluihin on Suomen tie ylös lamasta.

Ministereiden mielestä korkeakoulutus vahvistuisi, jos ammattikorkeakoulut ja yliopistot yhdistettäisiin. Ammattikorkeakouluilla on kuitenkin oma tehtävänsä, yliopistoilla omansa. Korkeakoulujen on mielekästä profiloitua omilla osaamisalueillaan, mutta lisäksi tehdä yhteistyötä, mitä korkeakoulut tekevätkin. Yhteistyötä pitäisi kuitenkin myös valtiovallan toimesta edistää ja tukea, eikä vain pakottaa korkeakouluja kilpailemaan keskenään.

Stubbin johtama ministeriryhmä kannattaa myös lukukausimaksuja, joiden mielekkyys on jo moneen kertaan kyseenalaistettu. Ideat tuntuvat ylipäätään olevan vähissä. Ehkä olisi kannattanut teettää selvitys niillä, jotka korkeakouluista puhuessaan tietävät, mistä puhuvat.

 

Tagit: Yliopistot ammattikorkeakoulut koulutuspolitiikka sivistys Tiede tutkimus

Huippurahoituksen musta aukko

FM Laura Lindstedt, kirjailija, väitöskirjatutkija & FL Martti-Tapio Kuuskoski, päätoimittaja

Joulun alla oppiaineemme, yleisen kirjallisuustieteen, sähköpostilistalle tuli masentava viesti: yli puolet tulevan kevään tuntiopetuksesta on peruttu, koska opetusmäärärahoja oli leikattu puolella. Tämä tarkoitti sitä, että suunniteltu ja tuntiopettajien kanssa jo sovittu kevään opetus olisi ylittänyt koko ensi vuoden opetusbudjetin. 

Nekin kurssit, jotka päätettiin pitää, joutuivat leikkuriin: opetustunteja supistettiin, ja palkkaa samalla mitalla, vaikka opintokokonaisuuden laajuus säilyi ennallaan. Viestinviejiksi joutuneet professorit perustelivat ratkaisujaan näin: ”Näillä päätöksillä tähtäämme siihen, että meillä on jotain opetusta keväällä ja ehkä myös muutama kurssi syksyllä.”
 
Sama kurimus koskee useita muitakin Helsingin yliopiston humanistisia aineita.
 
Rahaa kuitenkin on, jossain ainakin. Helsingin yliopiston valtion rahoitus lisääntyy vuonna 2011 edellisestä vuodesta 31 miljoonalla eurolla – näin meille on kerrottu. Herää kysymys, mikä on se huippurahoituksen musta aukko, joka on luotu, ja jonne kaikki rahat katoavat.
 
Yhdet sanovat, että opetusta ei ole vähennetty, että henkilötyövuodet vain kasvavat. Toiset sanovat, että byrokratia sen kun vähenee, onhan ”hallintohenkilöstön määrä tuntuvasti pienentynyt”, kuten humanistisen tiedekunnan dekaani Anna Mauranen väittää Yliopisto-lehdessä (3/2011). Tämä on todennäköisesti puppua, sillä usean tutkimuksen mukaan yliopistojen hallinto on viime vuosina paisunut opetus- ja tutkimushenkilökunnan kustannuksella reippaasti: vuodesta 2005 vuoteen 2009 yli 12 prosenttia, ja puolessatoista vuosikymmenessä hallintohenkilökunnan määrä on kaksinkertaistunut (Acatiimi 3/2011).
 
Toisaalta totta on myös seuraava. Helsingin Sanomissa on julkaistu viime aikoina runsaasti koko sivun mainoksia (á 20 000 euroa ja risat kappale), joissa yliopistomme kinuaa lahjoittajilta rahaa. ”Kirahviklubilaisille”, jotka ovat lahjoittaneet rahaa yliopistolle (vaikkapa vaivaisen tonnin), järjestetään juhlia ja retkiä. Heille myös lähetellään rehtori Thomas Wilhelmssonin allekirjoittamia tervehdyskirjeitä, joita yliopiston paskaduunarit – kuten vaikkapa apurahoilla projektista toiseen sinnittelevät tutkijat – eivät koskaan saa (Pilvi Torsti, HS 2.2.2011).
 
Viimeisimmän Ylioppilaslehden (6/11) mukaan Helsingin yliopiston rehtorin palkka nousi 61 prosenttia vuoden 2010 alusta, siis yliopistouudistuksen (2009) myötä, ja samansuuntaisista korotuksista nauttii muukin johtoporras. Konsistorin eli nykyisen hallituksen kulut ovat satakertaistuneet, koska kokouspalkkioita maksetaan minimissään 1500 euroa kuukaudessa. Palkka juoksee riippumatta siitä, osallistuuko jäsen kokouksiin.
 
Johdolle myös suunnitellaan ”bonusjärjestelmää”, tosin vielä ei oikein tiedetä, mihin johtoa kannustettaisiin ja mitkä olisivat palkitsemiskriteerit. ”Talousvastuu on kova”, kuuluvat perustelut.
 
Samaan aikaan 75 prosenttia yliopiston henkilöstöstä on työolosuhteisiinsa aiempaa tyytymättömämpiä, ja noin 90 prosenttia on sitä mieltä, että yliopistouudistus on epäonnistunut.
 
Onhan siinä tietenkin vastuuta kerrakseen, että ajetaan alas tuhatvuotisen kehityksen tulos!
 
Suhteutetaan summia hieman. Tohtoriksi tänä keväänä väittelevä kollegamme huomautti lakonisesti, että ei olisi uskonut väitöskirjaurakkaa aloittaessaan, että tulee ylikouluttaneeksi itsensä paitsi tavallisen työelämän, myös yliopiston näkövinkkelistä. Oppiaine ei nimittäin halua palkata häntä enää tuntiopettajaksi, koska se tulee liian kalliiksi. Tohtoritasoisen tuntiopettajan palkkio kymmenen kerran luentokurssista on 1300 euroa. Filosofian lisensiaatti saisi parin kuukauden mittaisesta työstä 1100 euroa, filosofian maisteri 900 euroa. On tietenkin myös tapauksia, joissa kursseja on vaadittu pidettäväksi ilman palkkaa, esimerkiksi työhuonetilan vastineeksi.
 
Säästäminen – vaikkapa 400 euron säästäminen! – tässä kohdassa tuntuu kuitenkin pölvästin puuhalta. Tohtoriksi väitellyt jos kuka on oman tutkimusalansa paras asiantuntija. Väittelyn jälkeen hänellä on usein jopa enemmän energiaa ja aikaa opettaa – heti aukeava postdoc-rahoitusputki kun ei ole mikään selviö.
 
Ja ennen kaikkea: Ylipiston idea, koko yliopiston olemassaolon oikeutus, on tarjota ”korkeinta opetusta” opiskelijoille. Nykyisen kehityskulun puolustajat vähättelevät tilannetta toteamalla, että perusopetus säilyy jatkossakin, vain ”erikoiskursseja” karsitaan. 
 
Kyllä kyllä, perusopetus säilyy, ja sen voi hoitaa kätevästi pois päivänjärjestyksestä ilman opetustakin, vaikkapa kirjatenttejä järjestämällä. Tosiasiassa erityyppiset ”erikoiskurssit” tarjoavat kuitenkin juuri sitä uusinta tietoa, jolla on tapana löytyä väitöskirjavaiheessa. Tietoa, jota tutkija myöhemmin opetuksessaan toistaa, parhaimmassa tapauksessa jalostaa. 
 
Juuri tällaista opetuksen välityksellä saatavaa uutta tietoa tulevat tutkijat janoavat. Perusopetus ei koskaan päivity, jos se on yksinomaan oppiaineen parin kiireisen viranhaltijan vastuulla.
 
Lähetimme opetusministeri Henna Virkkuselle sähköpostia, jossa tiedustelimme hänen näkemystään korkeimman opetuksen kohtalosta. Pyysimme häntä tutustumaan leikkauspäätöksiin, jotka kuvaavat hyvin Helsingin yliopiston humanistisiin oppiaineisiin liittyvää katastrofia. Opetusministerin erityisavustaja vastasi meille. Hän kirjoitti vuolaassa, paikoin läpitunkemattoman kapulakielisessä kirjeessään yliopistojen autonomian vahvistamisesta ja ”kansainvälisesti kilpailukykyisten toimintaedellytysten turvaamisesta”. Hän myös vakuutti, että maineikkaan yliopistomme perusrahoitus on, ”valtion vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta”, turvattu.
 
Palautteen annossa on tapana tarjota ensin porkkanaa, ja vasta sitten keppiä. Saimmekin oppitunnin siitä, ettei toiminnan pitkäjänteinen kehitys voi tapahtua yksinomaan valtion rahoituksen turvin: myös ”toimintarakenteita ja  sisältöjä” on uudistettava. Ongelma ei siis ole liian vähäinen raha sinänsä, vaan kyse on rahan jaosta. ”Ministeriön rooliin ei kuitenkaan vuosikymmeniin ole kuulunut yliopiston sisäisistä määrärahakohdennuksista päättäminen.”
 
Opimme myös sen, että ”voimavarat ovat vielä liiaksi hajallaan eikä tavoitetta laadukkaista, selkeästi profiloituneista ja kansainvälisesti kiinnostavista yksiköistä ole läheskään kaikin osin saavutettu”. Siis: yliopistomme ”sisällä on suuria eroavuuksia koulutuksen ja tutkimuksen laadussa eri tieteenalojen ja yksiköiden kesken”.
 
Ilmastotutkimus ja kliininen lääketiede ovat rehtori Wilhelmssonin mukaan ne alat, joilla olemme tällä hetkellä ”kiistatta maailman kärkeä” (Yliopisto-lehti 2/11). Kaikki rahat ja usko niihin, niinkö, ja muiden alojen vähittäinen alasajo, vai?
 
Virkkusen avustaja päättää kirjeensä seuraaviin lauseisiin:
 
Uudistuksen tavoitteena on ollut hallinnon keventäminen ja voimavarojen vapauttaminen opetuksen ja tutkimuksen laadun vahvistamiseen. Uudistaminen merkitsee myös muutoksia yliopiston sisäiseen voimavarojen jakoon ja opetussisältöjen kehittämiseen. On tärkeää, että yliopisto löytää toimintarakenteen ja -muodot, joilla turvataan riittävässä määrin perinteinen humanistinen osaaminen ja vahvistetaan sen laatua. Opetus- ja kulttuuriministeriö huolehtii ohjauksella ja palautemenettelyllä siitä, että valtakunnalliset osaamis- ja sivistystarpeet turvataan myös tulevaisuudessa.
 
Edellä kuvatun valossa ei liene liian vainoharhaista väittää, että rahoitus, jolla ”turvataan riittävässä määrin” esimerkiksi kirjallisuudenopetus, tarkoittaa opetusministeriön virkamiehille jotain sellaista, joka asiaa tunteville yliopistolaisille näyttäytyy sivistysyliopiston harkitsemattomana alasajona.
 
Me näemme ja koemme ruohonjuuritasolla jatkuvasti myös, kuinka byrokratialla uuvutettu, oman työnsä tarkkailuun ja raportointiin alistettu yliopistoväki oirehtii, turhautuu, kypsyy ja pistää lopulta lapaset naulaan. Koukeroinen kielenkäyttö ja retoriset sumutukset (puheet ”humanistisen osaamisen laadun vahvistamisesta”) eivät mene läpi enää: todellisuus kertoo jostain muusta.
 
Opetusministeri Virkkusen tunnetun lausahduksen mukaan kesäkuussa 2009 hyväksytty uusi yliopistolaki on ”toiseksi paras asia, mitä suomalaisen yliopiston historiassa on tapahtunut”. Täältä meiltä päin katsottuna laki on pikemminkin pahinta mitä yliopistolle on tapahtunut sitten Turun yliopiston palon. Joku luovan tuhon irvileuka voi tietenkin todeta tähän, että ilman Turun paloa ei Helsingin yliopistoa olisi olemassakaan. Mutta Virkkunen näyttääkin olevan enemmän Keisari Neron kuin Aleksanteri I:n sukua.
 
FM Laura Lindstedt, kirjailija, väitöskirjatutkija & FL Martti-Tapio Kuuskoski, päätoimittaja
Tagit: Yliopistot

Veikö hallinnonuudistus opetuksen rahat?

04.03.2011

Yliopisto-lehti 2/2011 (25.2. 2011)

 
Yliopistoilla on surtu heikkoa rahatilannetta niin kauan kuin minä muistan. Koskaan aikaisemmin ei oppiaineiden rahatilanne kuitenkaan ole vaikuttanut niin ennakoimattomalta kuin nyt. Esimerkiksi yleisen kirjallisuustieteen opettajat saivat tiedon kevään kurssien peruuntumisesta vasta joulukuussa. Entä mille kriteereille rahanjako perustuu? Kukaan, jolta olen kysynyt, ei tiedä.
 
Yliopistojen rahoituksesta keskusteltiin kiivaasti eduskunnan budjettikäsittelyn yhteydessä joulukuussa. Kysyin opetusministeriltä, miksi yliopistojen määrärahoja leikataan edelleen tuottavuusohjelman nimissä, vaikka yliopistot eivät enää ole valtion tilivirastoja. Virkkunen vastasi, ettei yliopistojen enää edellytetä leikkaavan tuottavuusohjelman nimissä henkilövuosia. Ne voivat siis etsiä säästöt sieltä, mistä haluavat.

Lisäksi ministeri totesi, että tuottavuusohjelmasta huolimatta yliopistojen henkilötyövuosien määrä kasvoi viime vuonna aikaisemmasta 600 htv:llä. Lisäksi yliopistot tulisivat vuonna 2011 saamaan uuden yliopistoindeksin ansiosta 160 Me lisärahaa. 
 
Jos siis yliopistojen henkilötyövuosien määrä on kasvanut, kuten ministeri väittää, miksi ihmeessä opetusta joudutaan esimerkiksi humanistisessa tiedekunnassa perumaan?

Tapasin joulukuussa Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluodon ja kyselin häneltä erityisesti humanistisen tiedekunnan rahatilanteesta. Niiniluoto totesi, että yliopistoindeksistä huolimatta yliopiston rahoitus jää vuonna 2011 korkeintaan edellisvuoden tasolle - syynä tuottavuusohjelman lisäksi uusi työnantajamaksu, joka tekee edelleen yliopistojen kassaan 10 Me loven.
 
Niiniluodon mukaan yliopisto kerää uuden yliopistolain mahdollistamia lahjoitusvaroja, joita ei kuitenkaan ole vielä jyvitetty. Niiniluoto kielsi myös, että humanististen aineiden rahoitusta oltaisi vähennetty tai tiedekuntien välistä rahanjakoa muutettu. Hän painotti kuitenkin sitä, että henkilöstökulut ovat viime aikoina nousseet.

Jos siis henkilöstökulut ovat viime aikoina kasvaneet, kuten Niiniluoto sanoi, mihin rahat menevät jos opetusta päinvastoin perutaan?

Perusrahoituksen huono tilanne on varmasti monen tekijän summa. Mielestäni olisi kuitenkin syytä selvittää myös se, mitä hallinnonuudistus on yliopistoille maksanut. Kuinka paljon hallinnon kulut ovat kasvaneet, kun uusien suurlaitosten johtoon on palkattu uutta hallintohenkilökuntaa ja kokopäivätoimisia hallintojohtajia? Onko keskushallinnosta vähennetty henkilökuntaa, kun tehtäviä on siirretty laitoksille?

Yliopistojen autonomiasta huolimatta opetusministeriöllä on mahdollisuus lisätä yliopistojen rahoituskriteeriksi hallintotyövuosien suhde opetuksen ja tutkimuksen työvuosiin. Jos ministeriö ei luovu tuottavuusohjelman lyhytnäköisestä kohdistamisesta yliopistoihin, sen pitää joka tapauksessa tehdä voitavansa, ettei tuottavuusohjelma syö opetuksen ja tutkimuksen voimavaroja. Niistä huolehtiminen on kuitenkin yliopiston perustehtävä myös uuden yliopistolain mukaan.

Outi Alanko-Kahiluoto
Kansanedustaja, FT
Sivistysvaliokunnan jäsen

Tagit: Yliopistot Opetus tutkimus perusrahoitus yliopistouudistus humanistit

Kriittistä asennetta lukukausimaksuihin

Suomessa on käynnistymässä kokeilu, jossa korkeakoulut voivat vuosina 2010-2014 periä lukukausimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta. Ainakin Aalto-yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto ovat ottamassa maksut käyttöön jo tänä vuonna.

Lukukausimaksukokeilu on käynnissä myös Ruotsissa, jossa EU-maiden ulkopuoliset opiskelijat joutuvat maksamaan opinnoistaan ensi syksystä lähtien.

Kokeilulla on Ruotsissa ollut dramaattisia vaikutuksia jo ennen alkamistaan: ulkomaisten opiskelijoiden hakemukset ruotsalaisiin yliopistoihin ovat vähentyneet 73 prosenttia edeltävän vuoden tasosta.

Suomessa opetusministeriön laatimassa, valtakunnallisessa koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa eräs keskeinen tavoite on koulutuksen kansainvälistyminen.

Tavoitteeksi asetetaan, että Suomi on korkeakoulujen opiskelijavaihdon osalta vetovoimainen kohde ja että ulkomailta tulevien osuutta korkeakoulujen opiskelijoista ja henkilöstöstä nostetaan edelleen.

Vaikuttaisikin siltä, että opetusministeriössä toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee. Kansainvälistymistä tavoitellaan mutta samalla otetaan käyttöön lukukausimaksut, joilla on todennäköisesti täällä samanlainen vaikutus kuin Ruotsissa: ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä tulee vähenemään.

Suomi on syrjäinen maa, jonka on sijaintinsa puolesta haastavaa pärjätä kilpailussa ulkomaalaisista opiskelijoista. Valttikorttimme on tasa-arvoinen, laadukas ja maksuton korkeakoulujärjestelmä.

Lukukausimaksukokeilun vaikutuksia on pystyttävä arvioimaan avoimesti ja kriittisesti. Jos tulokset niin osoittavat, kokeilun perusteella on voitava tehdä se johtopäätös, ettei lukukausimaksujen periminen todellakaan kannata. Toivottavasti minkään puolueen ideologia ei ole esteenä tämän myöntämiselle.

Tagit: Yliopistot koulutus Lukukausimaksut

Vihreät Kokoomuksen opintotukiesityksestä: lainapainotteisuus heikentää tasa-arvoa

18.01.2011

Tiedote 18.1.

Vihreät kokoomuksen opintotukiesityksestä:
LAINAPAINOTTEISUUS HEIKENTÄISI TASA-ARVOA

Kokoomus ehdottaa opintotuen muuttamista lainapainotteisemmaksi. Tavoitteena on tällä tavoin lyhentää opintoaikoja. Vihreät jakaa tavoitteen, mutta on keinosta jyrkästi eri mieltä.

- Ehdotus on tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa Kokoomukselta vastuuton: akateeminen työttömyys on korkeammalla kuin koskaan ja nuorisotyöttömyys edelleen korkealla. Opiskelijat kantavat tutkimusten mukaan huolta työllistymisestään, minkä vuoksi harva uskaltaa opintolainaa ottaa, ihmettelee kansanedustaja, Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto.

- Lainapainotteisella opintotuella olisi eriarvoistavia seurauksia. Lainaa ottaisivat käytännössä ne, joiden toimeentulo on turvattu tai jotka opiskelevat aloilla, joilla on mahdollisuus jo opiskeluaikana tehdä hyväpalkkaisia töitä. Lainapainotteisuus asettaisi opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan paitsi varallisuuden myös opiskelualan perusteella, sanoo Alanko-Kahiluoto.   

- Meidän mielestämme opintoja sujuvoitetaan parhaiten satsaamalla opinto-ohjaukseen jo toisella asteella sekä takaamalla opiskelijoille riittävä toimeentulo. Opintorahaan on tällä hallituskaudella tehty tasokorotus, ja tulevien hallitusneuvotteluiden yhteydessä pitää sopia sen sitomisesta indeksiin, vaatii Alanko-Kahiluoto.  

Lisätiedot:

Outi Alanko-Kahiluoto

Puh. 050–512 17 27

Tagit: Yliopistot koulutus Opintotuki

Yliopistolain vaikutus tasa-arvoon yliopistoissa selvitettävä

08.01.2011

Kannanotto

Ruotsissa on hiljattain selvitetty huippuyksikkörahoituksen kohdentumista sukupuolittain. Tulokset ovat hälyttäviä. Kahdestakymmenestä vuosiksi 2003-2015 rahoitusta saaneista tutkijoista yhdeksäntoista oli miehiä. Suomessa Tampereen yliopisto valitsi äskettäin uusien tieteenalayksiköidensä johtoon yhdeksän miestä eikä yhtään naista.
 

Naisten eteneminen akateemisella uralla on tutkitusti hitaampaa kuin miesten. Vaikka opiskelijoista yli puolet on naisia, yliopistojen professorikunnasta vuonna 2007 naisten osuus oli vain 23,5 %.
 

Vuoden voimassa olleen yliopistolain mukaan professorin tehtävä tulee asettaa julkiseen hakuun, kun henkilö valitaan toistaiseksi voimassa olevaan työsopimussuhteeseen. Professorin tehtävä voidaan kuitenkin täyttää haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määräajaksi. Samoin tehtävä voidaan täyttää haettavaksi julistamatta silloin, kun kysymys on täydentävän rahoituksen turvin toteutettavasta työstä tai kun on tiedossa henkilö, jolla on erityistä asiantuntemusta tai muutoin huomattavaa pätevyyttä.
 

- On syytä selvittää, onko naisten asema yliopistoissa kutsumenettelyn yleistymisen myötä heikentynyt entisestään, kun paikat eivät tule avoimeen hakuun, Vihreiden kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Outi Alanko-Kahiluoto vaatii.
 

- Opetusministeriön tulisi edistää aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista uusimuotoisissa yliopistoissa, etenkin täytettäessä määräaikaisia apulaisprofessuureja sekä jaettaessa huippuyksikkö- ja tutkimushankerahoitusta. Tätä edistäisi, jos opetusministeriö sisällyttäisi henkilöstörakenteen tasa-arvon yliopistojen rahoituksen laatukriteereihin, Alanko-Kahiluoto ehdottaa.

 

Lisätiedot:

Outi Alanko-Kahiluoto

050-5121727

outi.alanko-kahiluoto@eduskunta.fi

 

Tagit: Yliopistolaki Yliopistot yliopistouudistus

Sivut

Tilaa syöte RSS - Yliopistot