Mitä olen eduskunnassa tehnyt yliopistojen hyväksi?
Olen pitänyt tällä kaudella eduskunnassa 168 puheenvuoroa. Niistä lähes kolmanneksessa olen käsitellyt yliopistoja jostain näkökulmasta.
Suurin huolenaiheeni on koko eduskuntakauden ajan ollut yliopistojen rahoitus. Puheenvuoroissani olen vaatinut hallitusta mm. luopumaan yliopistoihin kohdistetusta tuottavuusohjelmasta. Mikäli olen mukana seuraavissa hallitusneuvotteluissa, teen parhaani sen eteen että hallitus sitoutuu parantamaan yliopistojen perusrahoitusta.
Viime hallitusneuvotteluissa sain neuvoteltua apurahansaajien sosiaaliturvan toteuttamisen hallitusohjelmaan. Ehdotuksestani hallitusohjelmaan kirjattiin myös lupaus tieteen- ja taiteentekijöiden työttömyysturvan parantamisesta. Olin mukana työryhmässä, jossa laki apurahansaajien sosiaaliturvasta kirjoitettiin ja laadittiin taiteen- ja tieteentekijöiden työmarkkinatukea koskeva ohjeistus.
Työ apurahansaajien sosiaaliturvan eteen alkoi jo ennen nousemistani eduskuntaan. Olin syksyllä 2006 mukana perustamassa ns. Tatusotu-verkostoa, jonka ansiosta apurahansaajien ja muiden pätkätyöntekijöiden sosiaaliturvan puutteet nousivat otsikoihin juuri ennen kevään 2007 eduskuntavaaleja.
Olen myös ennen eduskuntaan nousemistani työskennellyt 13 vuotta yliopistolla, ollut aktiivinen Tieteentekijöiden liitossa, johtanut mm. Tieteentekijöiden liiton Sosiaaliturvatyöryhmää ja ollut humanistien luottamusmies Helsingin yliopistossa.
Sivistysvaliokunnan jäsenenä olin tällä kaudella mukana käsittelemässä opetusministerin esittelemää yliopistolakia. Taustaltani yliopistolaisena minulle on ollut tärkeää puolustaa yliopistojen autonomiaa. Yliopistolakia käsiteltiin kahdessa valiokunnassa, sivistysvaliokunnassa sekä perustuslakivaliokunnassa. Pystyin molemmissa valiokunnissa vaikuttamaan myönteisesti lain lopputulokseen, vaikka en ollutkaan lakiin tyytyväinen. Onnistuin kuitenkin sekä sivistysvaliokunnassa että perustuslakivaliokunnassa vaikuttamaan mm. siihen, että lakiesitystä muutettiin paremmaksi yliopistojen autonomian osalta niin, ettei laissa määrätä yliopiston hallituksen kokoonpanoa.
Olen tehnyt useita ns. valtiopäivätoimia yliopistoihin liittyen. Toimenpidealoitteella olen ehdottanut, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin selvittääkseen yliopistojen hallinnon uudistuksen vaikutukset määrärahojen jakautumiseen hallinto- ja opetushenkilöstön välillä. Kirjallisen kysymyksen olen tehnyt tasa-arvosta yliopistojen rekrytoinneissa.
Kirjallisella kysymyksellä olen selvittänyt myös yliopistojen tutkimusrahoituksessa käyttöön otettua ns. kokonaiskustannusmallia.






